tag:blogger.com,1999:blog-28340033867047561152024-03-13T05:27:31.046-07:00Jussi K. NiemeläTämä blogi sisältää ateismiin, uskonnollisuuteen, filosofiaan ja skeptisismiin liittyviä kirjoituksiani.<br><br>
This blog contains my writings on atheism, religiosity, philosophy and skepticism.Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comBlogger123125tag:blogger.com,1999:blog-2834003386704756115.post-22771336016259975862023-05-09T05:22:00.001-07:002023-05-09T06:11:41.064-07:00 Ikuinen paluu<p><span style="font-family: inherit;"></span></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiMV8lZ9HXhxzg9jkljcmgTIzJlL60-l6jPfUPl7_ASh91qv_k97IHVDuDRnToBYfis-rOYtHPPC3TUJXyG0N6zsbZJ0d89aWF5iHNRmcjRKRjGDDOTamv2GFzMIXW4C1-88RYxquWbd9rOm-QHVfTq1c9zszRY_a8IKt3OFAx0VXX2hxx6bGjnn-ED/s2241/stalinin-muotokuva-kansi-1.jpeg" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2241" data-original-width="1535" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiMV8lZ9HXhxzg9jkljcmgTIzJlL60-l6jPfUPl7_ASh91qv_k97IHVDuDRnToBYfis-rOYtHPPC3TUJXyG0N6zsbZJ0d89aWF5iHNRmcjRKRjGDDOTamv2GFzMIXW4C1-88RYxquWbd9rOm-QHVfTq1c9zszRY_a8IKt3OFAx0VXX2hxx6bGjnn-ED/s320/stalinin-muotokuva-kansi-1.jpeg" width="219" /></a></div><span style="font-size: x-small;">Esseearvio Timo Hännikäisen teoksesta</span><span style="font-size: x-small;"><i style="font-family: inherit;"> Stalinin muotokuva</i><span style="font-family: inherit;"> (Kiuas, 2023)</span></span><p></p><p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px;"><span style="font-family: inherit;">
<br />
Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista ja varmin tapa ajaa ihmiset erilleen. Pahimmillaan se johtaa syrjintään, sortoon, kansanmurhaan, vallankumoukseen, kansalliskiihkoiluun, maailmansotaan, imperialismiin ja joukkotuhontaan. Aatteet ovat voimakkaita, joskus vaarallisia. Ihminen menee mukana, kuin lastu lainehilla.<br />
<br />
Idealisti, joka lähtee politiikkaan, pettyy takuulla. Se pitää vain kestää, purra hammasta. Idealistista tulee siten nopeasti kyyninen realisti. Kiipiminen, opportunismi, suosiminen, nepotismi, lehmänkaupat, kabinettijuonittelu, junttaus, hierarkiassa korkeammalla olevien lipominen, kaikenlainen pyrkyryys, saappaiden kiillottaminen ja toisten kampittaminen ovat olennainen osa prosessia. Armottomin kilpailu käydään oman joukkueen riveissä, jäsentenväliset koettelevat ryhmän luottamusta ja sidoksen lujuutta toistuvasti. <br />
<br />
Jos politiikassa haluaa pärjätä, tosiasiat on hyväksyttävä ja sopeuduttava systeemiin. Se edellyttää tiettyjä ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä, jotka palautuvat persoonallisuus- ja differentiaalipsykologiaan. On itsestään selvää, ettei kukaan tosissaan hakeudu politiikkaan ilman vallantahtoa, tarvetta parantaa maailmaa, halua pistää asiat järjestykseen. Voidaan peräti sanoa, että mitä ankarampi toiminnankaipuu ja intohimo, mitä suurempi ja mahtavampi unelma, sen vallanhimoisempi tai kiivasluontoisempi sen toteuttajan on oltava. Fanaatikko näkee kosteimmat unet ja valtaan päästessään tekee kauhistuttavimmat teot.<br />
<br />
<b>Historian loppu</b><br />
<br />
Poliittisista järjestelmistä totalitaarinen on haurain. Tämä saattaa kuulostaa yllättävältä, mutta asiaa tarkemmin miettiessä sen kyllä huomaa. Totalitarismin ytimessä on aina henkilö, tai ylihenkilö, symboli, johtaja, jonka ympärille systeemi kääriytyy, tai kääritään. Ytimen lujuus riippuu siitä, millaisen suoramuurin se ympärilleen pystyttää. Pelosta ja kunniasta tulee ytimen aseita, koneiston jokainen hammasratas joutuu jatkuvasti voitelemaan itseään ja muita. Muuten kone seisahtuu ja pahimmassa tapauksessa leikkaa kirskuen kiinni. <br />
<br />
On myös syytä todeta, määritelmän vuoksi, ettei totalitarismi ole joko<span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span>tai vaan jatkumo. Varsin helposti sen voi tunnistaa, kunhan se on saavuttanut kypsyytensä ja ihmisellä ei ole enää yksityiselämää, oikeutta eikä turvaa. Oma puoliso, jälkeläinen tai lähisukulainen voi olla ilmiantaja. Naapuri on sellainen lähes varmasti. Totalitarismissa valvonta ulottuu kaikkialle.<br />
<br />
Totalitarismien kestävyys näyttää historiassa vähitellen lyhenevän, vaikka jo ensimmäiset, Italiassa ja Saksassa, romahtivat omaan mahdottomuuteensa reilussa kymmenessä ja kahdessakymmenessä vuodessa. Pol Potin sosialistis-linkolalainen agraariutopia 1970-luvun lopun Kamputseassa kesti vain kolme vuotta, mutta niinkin lyhyessä ajassa aatteelle ehdittiin uhrata pitkälti toista miljoonaa ihmistä. Väkivalta, sodat, imperialismi, valloitusmentaliteetti, puhdistukset, omien kansalaisten sorto ja suljettu talous johtavat väistämättä totalitarismien luhistumiseen. Se on aina vain ajan kysymys.<br />
<br />
On myös selvää, että totalitarismin istuttaminen edellyttää hedelmällistä maaperää. Valtiolla pitää olla puitteet, joihin pakkovalta ja valvontayhteiskunta ympätään. Sillä pitää siis olla kehys, johon hirmuhallinnan kauhukangas pingotetaan. Maiden, kansojen ja valtakuntien historia paljastaa kulttuuris-poliittisen perinteen, joka suosii tai hylkii totalitarismia. Kansanluonteellakin lienee asiassa sanansa sanottavanaan, niin vaikea kuin käsite onkin määritellä.<br />
<br />
Länsimaiset instituutiot, kuten oikeusvaltio, perustuslaki, yksilön koskemattomuuden periaate, kristillinen etiikka ja vastaavat tekijät ovat melko hyvin puskuroineet useimmat eurooppalaiset valtiot totalitarismia vastaan. Tämä pätee myös Yhdysvaltoihin, vaikka sielläkin toistuvasti kiehuu ja poreilee. Toistaiseksi sekä kehys että taustakangas ovat olleet riittävän vankkoja kestämään vyörytyksen. Toisaalta on alkanut näkyä vakavia merkkejä siitä, että myös lännessä valta keskittyy sekä alkaa enenevissä määrin ulottaa valvontalonkeroitaan yksityiselämään ja puuttua ihmisten henkilökohtaisiin asioihin sekä arvoihin. <br />
<br />
Francis Fukuyaman kuuluisan ja usein väärinymmärretyn ajatuksen mukaan länsimainen, yksilönvapauksille, kansalaisoikeuksille, vallan kolmijaolle ja laillisuusperiaatteelle rakentuva liberaalidemokratia on kaikkialla osoittanut ylivoimaisuutensa muihin järjestelmiin verrattuna, jolloin sen turvissa elävät tai sen hedelmiä maistamaan päässeet ihmiset haluavat sitä ja vain sitä. <br />
<br />
Myös vallanpitäjiä tulee valvoa, lakien tulee koskea heitä siinä missä muitakin kansalaisia, ja tarvittaessa heidät pitää voida vaihtaa. Tosin sanoen kukaan ei ole lain yläpuolella ja kokonaisuus valvoo itse itseään. Tätä valtiollista järjestelmää Fukuyama tarkoittaa historian lopulla. <br />
<br />
Kukaan ei vielä ole kyennyt toteuttamaan länsimaista liberaalidemokratiaa parempaa hallinto- ja valtiomallia. Kuten todettua, myös se on nykyään jatkuvien hyökkäysten ja sisäisen rapautumisen kohteena, minkä Fukuyama osasi ennustaa. Hän on sittemmin kirjoittanut aiheesta uusiakin kirjoja.<br />
<br />
Nykyiset totalitarismit ovat vaihtelevan hauraita. Venäjä, joka ei ole tyylipuhdas totalitaarinen valtio vaan matkalla sinne, näyttää tätä kirjoitettaessa olevan luhistumassa suuruudenhullun, todellisuudentajunsa menettäneen johtajansa virheisiin. Tämä on tyypillistä totalitarismille. Kiina puolestaan vaikuttaa paljon vahvemmalta ja vakaammalta, sillä se on onnistunut talouden ja keskinäisriippuvuuden pitkäjänteisessä kasvattamisessa Venäjää paremmin. Toisin sanoen länsi tekohengittää Kiinaa, kun taas Venäjää irrotellaan vauhdilla letkuista.<br />
<br />
Pohjois-Korea, joka uskollisimmin noudattaa perinteistä mallia, alkaa olla hulluuden ja epätoivon rajan tuolla puolen. Islamilaisissa maissa esiintyy vastaavia piirteitä, mutta puhtaiksi totalitarismeiksi niistä ei vielä ole. Niiltä puuttuu valistuksen ja modernismin perintö. Iran lienee lähimpänä perusmallia, mutta sekin nojaa pitkälti shiialaiseen teokratiaan. <br />
<br />
Ei ole yllätys, että liberaalidemokratiaa vieroksuvien valtioiden kesken muodostuu eräänlainen pyhä allianssi, länsivastainen liittouma, jota roistovaltioryhmäksikin voisi kutsua. Vastaavia liittoumia on muodostunut ennenkin, mutta mikä mielenkiintoisinta, joskus, tai peräti usein, liittoumia syntyy myös ”viholliseni vihollinen on ystäväni” -periaatteen pohjalta, siis vaikkapa länsimaisten liberaalidemokratioiden ja totalitarismien tai teokratioiden kesken. Tätä versiota sopii nimittää epäpyhäksi allianssiksi. Edellä mainittu keskinäisriippuvuus edistää sellaisen syntymistä. <br />
<br />
<b>Nero ja järkähtämätön sotapäällikkö</b><br />
<br />
Tunnetusti kommunismin ja diktaattorien suhteen selvänäköisen, mutta epäpyhään allianssiin olosuhteiden pakosta ajautuneen Winston Churchillin mainitaan lohkaisseen näin: ”Venäjälle oli suuri onni, että maata johti sen vaikeissa koettelemuksissa Stalinin kaltainen nero ja järkähtämätön sotapäällikkö.” Lausuntoa ei voi historian valossa kiistää. Keinot, joilla kommunistijohtaja sankarillisen voiton suuressa isänmaallisessa sodassa saavutti, olivat kuitenkin hyvän ja pahan tuolla puolen. Stalinin henkilössä on paljon sellaista, mitä ei oikeastaan voi selittää. Hän on elämää suurempi hahmo, jota ihaillaan, kammoksutaan, kunnioitetaan, palvotaan ja paheksutaan.<br />
<br />
Timo Hännikäinen maalaa diktaattorista kirjallisen muotokuvan, joka on oikeastaan tiukka tiivistelmä lukuisista laajemmista elämäkerroista ja tutkimuksista. Tekijä sisällyttää teokseen omia pohdintojaan, jotka valaisevat arvoituksellista ilmiötä eri kulmista. Selittämättömäksi Stalin silti jää, sille ei voi mitään. Kyse on siitä, että kommunistijohtaja onnistui luomaan itsensä kokonaan uudestaan, tulemaan siksi, joka oli, myytiksi, ikoniksi, yli-ihmiseksi, hirmuhallitsijaksi. <br />
<br />
Edellä yleistävästi käsitelty totalitarismin ja demokratian ero luonnostelee ne puitteet, välttämättömät ehdot, jotka mahdollistavat Stalinin, Mussolinin, Hitlerin, Maon tai Pol Potin kaltaisen ilmiön. Demokratiassa politiikkaan tosissaan lähtevä taiteilijatyyppi ei mitenkään pääse vapaasti toteuttamaan itseään. Se säästää miljoonia ihmishenkiä ja vähentää merkittävästi inhimillistä kärsimystä.<br />
<br />
Hännikäinen onnistuu salaperäisen ilmiön ristivalotuksessa niin hyvin kuin aineiston perusteella on mahdollista. Vaikka teos on suppea, tekijä ei tyydy sivelemään, sutimaan, töpöttämään ja töhrimään kangasta ohuella pensselillä. Muotokuvasta tunnistaa ihmisen, joka pääsi käyttämään rajatonta valtaa, toteuttamaan unelmaansa pidäkkeettä, käyttämään ihmisiä materiaalina <span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span> tuhlailevasti. Moni ei sellaisessa tilanteessa kestä, tai ei voi hillitä itseään, ja romahtaa, kuten valtakuntansa. <br />
<br />
Hitler oli tällainen tapaus, rinnakkaiskohtalo, jossa mitä ilmeisimmin mieskohtaiset ominaisuudet, olivat ne sitten synnynnäisiä, hankittuja tai sekä<span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span>että, aiheuttivat ratkaisevan eron verrattuna Staliniin. Saattaa myös olla, että kulttuurierot vaikuttivat kansan taistelutahtoon ja uhrautumisalttiuteen, Saksassahan oli jo saatu maistella vapautta, vaurautta ja oikeutta, mitä Venäjällä ei vielä koskaan ollut laajemmin tapahtunut. Sen myötä tutiseva ja tärisevä Hitler, ihmisraunio, yksinkertaisesti havahtui todellisuuteen, tosin aivan liian myöhään, ja päätyi lopulliseen ratkaisuun myös itsensä kohdalla. Stalin sen sijaan kesti ja kansa taisteli.<br />
<br />
Näin ollen Churchillin luonnehdinta Stalinista pitää kutinsa. Diktaattori oli juuri oikea mies oikeaan aikaan oikeassa paikassa.<br />
<br />
<b>Absoluuttisen vallan vainoharha<br />
<br />
</b>”Stalin oli ihminen, mutta ennen kaikkea hän oli kuva.” Näin Hännikäinen malliaan luonnehtii teoksensa lopussa (170). Kirja on erinomaisen onnistunut yritys maalata muotokuva ihmisestä, joka pakenee lopullisia tulkintoja ja jää väistämättä arvoitukseksi. Alussa tekijä kertoo, että tällainen muotokuva on jo konkreettisesti olemassa, paikassa, jonka se ansaitsee, vessan oven sisäpuolella (5). Kirja lähtee napakasti liikkeelle väkevästi symbolisen teeman pohjalta.<br />
<br />
Stalinin julma karisma ei mitenkään asetu keskivertoihmisyyden raameihin, hänen hahmossaan on jotain arkkityyppistä. Siksi, juuri siksi, hän on pikemminkin ikoni, tai kauhukabinetin ykkösnähtävyys. Jo diktaattoriin kohdistuva ristiriitainen suhtautuminen kertoo kohteen hämäryydestä. Mieleen tulee hakematta Luis Bu<span style="color: #202122;">ñ</span>uelin elokuva <i>Tämä intohimon hämärä kohde</i>, vaikka siinä kyse on naisesta, ei Stalinista. Elokuvassa naispääosaa näyttelee kaksi eri henkilöä, mutta nainen on sama. Tehokeinon avulla ohjaaja kuvaa miespäähenkilön taipumusta nähdä intohimonsa kohteessa omat toiveensa. Ihmiselle itselleen mies on täysin sokea. Sama pätee muutettavat muuttaen Staliniin: se, millaisena diktaattori näyttäytyy, riippuu katsojan arvoista, haluista, toiveista ja peloista. Koska perimmäinen kohde jää väistämättä mysteeriksi, Stalin on oikeastaan valkokangas tai tausta, jolle kukin heijastaa omaa persoonallisuuttaan. <br />
<br />
Hännikäinen lähestyy arvoitusta analyyttisen viileästi ja kuvaa mallinsa kasvun suutarin pojasta häikäilemättömäksi yksinvaltiaaksi, joka luo itsestään taideteoksen ja myytin. Vallan mukana tulee vainoharha: pelko juonittelusta, salamurhasta ja vallanriistosta. Ihminen, joka rakastaa valtaa ja itseään vallan kuvassa, ei ole mitään ilman sitä. Hänen minänsä on sidottu kuvaan, rajattoman hallinnan tunteeseen, pakkomielteiseen kontrollin tarpeeseen. <br />
<br />
Kuten todettua, vain ani harva kestää paineen. Stalin oli yksi heistä. Hän halusi valtaa, sai sitä, kehittyi sen myötä hirviöksi ja kesti sen niin sanottuun luonnolliseen kuolemaansa saakka. Mutta koville se otti.<br />
<br />
<b>Pimeyden sydän<br />
<br />
</b>Vallan mukana tulee pakkomielle säilyttää se keinolla millä hyvänsä, sen mukana vainoharha, ja vainoharhan mukana turvallisuudentarve, valvonta, puhdistukset. Kaava toistuu historiassa. Hännikäinen onnistuu prosessin valottamisessa, sen vääjäämättömyyden piirtämisessä, kohtalon kellojen soittamisessa. <br />
<br />
Ruumiskasojen kasvaessa tahti kiihtyy ja ulottuu lopulta diktaattorin lähipiiriin. Kun luotetusta tulee luopio ja mahdollinen, ellei peräti todennäköinen, uhka, hän on jo käytännössä elävä ruumis, joka ei enää kuulu kuvaan, jolloin hänet pitää pyyhkiä pois. Näitä kuvia on useita, retusoituja, tyhjiä tiloja siinä, missä luotettu mies aiemmin suuren johtajan varjossa tyytyväisenä myhäili. Myös historia pitää toistuvasti puhdistaa vääristä aineksista ja kirjoittaa uudelleen. George Orwell on kuvannut tätä oivallisesti romaanissaan <i>Vuonna 1984</i>.<br />
<br />
Matka päähenkilön kuvan taakse on conradilainen jokiristeily suoraan pimeyden sydämeen, jossa odottaa salaperäinen Kurtz. On jotenkin ilmeistä, että todellisuus toistaa sepitettä, mahtuu sen raameihin, ottaa kuvan muodon, muuttuu itsekin kuvaksi. Romaanikirjailija tavoittaa myytin, jota elämä noudattaa, jonka kulkua se seuraa, kuin mutkittelevaa, sameavetistä jokea. Hännikäinen kirjoittaa itsensä samaan paikkaan, veren mustaan sykkeeseen, lämpimään pimeyteen, missä pehmeä sydänlihas pumppaa maailmaan sydämettömyyttä, kylmyyttä, kovuutta.<br />
<br />
Jos Stalinilla oli sielu, oliko sen paikka sydämen lähellä? Millaisen muodon se saisi, jos sen siirtäisi kankaalle? Tällaisen käänteisen Rorschachin testin elämäkerturi joutuu tekemään, räiskäisemään musteläiskän puhtaalle pohjalle, tai oikeammin päälle maalatulle, moneen kertaan uudelleen piirretylle taustalle, jonka atavistisista syvyyksistä lukija luotaa kokonaiskuvaa, joka silti pakenee, ja jää historian hämärään, pimeyden sydämeen.<br />
<br />
Onko maalikerrosten alta paljastuva sielu litimärkä, haiseva tiskirätti, paljaaksi kynitty vaaleanpunainen kolhoosikana vai äärettömän kunnianhimon paineessa timantinkovaksi puristunut teräsvaippaluoti? Hännikäisen maalaamassa muotokuvassa on piirteitä näistä kaikista.<br />
<br />
<b>Nietzsche Neuvostoliitossa<br />
<br />
</b>Tekijä nostaa esiin Friedrich Nietzschen vaikutuksen Venäjällä ja Neuvostoliitossa. On kiistanalaista, kuinka paljon Stalin sai saksalaisfilosofilta vaikutteita, mutta kieltämättä kuvissa ja patsaissa esiintyvä sankarityöläinen ja koko Neuvostoliiton irvokas ikonografia sisältävät huomattavan määrän nietzscheläisiä piirteitä.<br />
<br />
Stalinin arkkiviholliseksi päätynyt aatetoveri Lev Trotski oli Nietzschensä lukenut ja sen myötä aineksia yli-ihmisestä ja herramoraalista suodattui myös neuvostoutopiaan. 1924 julkaistun teoksensa ”Kirjallisuus ja vallankumous” kahdeksannessa luvussa <a href="https://www.marxists.org/archive/trotsky/1924/lit_revo/ch08.htm">”Vallankumouksellinen ja sosialistinen taide”</a> Trotski luonnostelee omaa yli-ihmisihannettaan vahvasti Nietzschen pohjalta (englannista kääntänyt JKN):<br />
<br />
”Ihminen asettaa päämääräkseen hallita omia tunteitaan, nostaa vaistonsa tietoisuuden korkeuksiin, tehdä ne läpinäkyviksi, ulottaa tahtonsa virtajohdot salaisiin loukkoihin, ja siten nostaa itsensä uudelle olemisen tasolle, luodakseen korkeamman sosiaalis-biologisen tyypin, tai, jos haluatte, yli-ihmisen.”<br />
<br />
”On vaikea ennustaa tulevaisuuden ihmisen saavuttamaa itsehallinnon määrää tai niitä korkeuksia, joihin hän tekniikkansa voi ulottaa. Yhteiskunnan rakentaminen ja psykofyysinen itsekasvatus ovat yksi ja sama prosessi. Kaikki taiteet <span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span> kirjallisuus, draama, kuvataide, musiikki ja arkkitehtuuri <span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span> antavat prosessille kauniin muodon. Täsmällisemmin ilmaistuna kuori, jonka sisälle kommunistisen ihmisen kulttuurin rakentaminen ja itsekasvatus on suljettu, kehittää kaikki nykytaiteen elintärkeät elementit huippuunsa. Ihmisestä tulee mittaamattomasti vahvempi, viisaampi ja herkempi; hänen ruumiistaan tulee tasapainoisempi, hänen liikkeistään rytmikkäämpiä, hänen äänestään sointuvampi. Elämänmuodoista tulee dynaamisesti dramaattisia. Keskivertoihmistyyppi kohoaa Aristoteleen, Goethen tai Marxin korkeuksiin. Ja tämän harjanteen ylle nousee vielä uusia huippuja.”<br />
<br />
Hännikäinen käy ”uuden ihmisen” venäläisen historian läpi alkaen 1800-luvun jälkipuoliskolta. Sen myötä käy ilmi, etteivät Nietzschen ajatukset astuneet tyhjiöön: niille löytyi suoranainen markkinarako. Nihilistien ja vallankumouksellisten utopistiset käsitykset yhteiskunnan voimasta muokata ihmisyksilö eivät tunteneet rajoja silloinkaan. Nykymaailmassa tilanne on kenties vielä tragikoomisempi, mutta länsimaissa poliittinen järjestelmä sentään ehkäisee yksilön ideologisen muokkaamisen kokonaisvaltaisesti. Kriitikotkin pääsevät ääneen ja saattavat toisinaan palauttaa sfääreissä leijujat todellisuuteen: valtiota ei luovuteta yksisilmäisen ideologian palvelukseen.<br />
<br />
Neuvostoliitossa tilanne oli päinvastainen. Hallinto eli puolue sai, tai otti, vapaat kädet luoda neuvostoihmisen tyhjästä. Jäljet pelottavat. Lenin, Trotski ja Stalin olivat osa historiallista jatkumoa ja ainoa asia, joka heidät edeltäjistään erotti, oli absoluuttinen valta. Valaistunut etujoukko pani teorian käytäntöön ja Dostojevskin ja Nietzschen pahimmat ennustukset kävivät toteen.<br />
<br />
Hännikäinen huomauttaa aiheellisesti, kuinka ”ajatus massojen yläpuolelle nousevasta heeroksesta tuntuu sopivan huonosti neuvostovaltion viralliseen tasa-arvon ideologiaan” (119). Hän jatkaa (119<span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span>121): ”Mutta asia kyettiin selittämään: esikuvalliset yksilöt eivät olleet varsinaista eliittiä, vaan uuteen maailmaan parhaiten sopeutuvia yksilöitä, joiden tasolle kaikki muutkin lopulta kohoaisivat. Marxilaisen teorian mukaan yksilö oli yhteiskunnallisten olosuhteiden tuote, joten parempi yhteiskunta tuottaisi väistämättä parempia yksilöitä jo kehitysvaiheessaan.”<br />
<br />
Samassa yhteydessä tekijä kertoo, miten tunnettu puoskari Trofim Lysenko värvättiin luomaan virallista luonnontieteellistä pohjaa opille 1920-luvun lopulla. Hännikäinen siteeraa Lysenkoa (121, kursivointi Hännikäisen): <i>”Meidän Neuvostoliitossamme, toverit, ihmiset eivät synny. Ihmisorganismit syntyvät, mutta ihmisiä luodaan… Ja minä olen yksi tällä tavalla luoduista ihmisistä. Minut tehtiin ihmiseksi.”</i><br />
<br />
Stalin loi teorian pohjalta itsestään taideteoksen, kuvan, jota paraateissa kannettiin ja kannetaan edelleen. Hännikäinen kuvaa luomistyötä seuraavasti (121<span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span>122):<br />
<br />
”Hänen julkinen kuvansa oli viimeistä piirtoa myöten hänen itsensä suunnittelema, ja siitä oli huolellisesti retusoitu pois kaikki liian inhimillinen. Virallisista valokuvista puuttuivat rokonarvet ja harmaantuneet hiukset. Virallisissa valokuvissa marsalkan univormu istui hänen päällään luonnottoman hyvin ja kunniamerkit rinnassa näyttivät kuin puulevyyn kiinnitetyiltä. Jos 167-senttinen Stalin kuvattiin maalauksessa muiden ihmisten seurassa, hänen piti ehdottomasti näyttää heitä kookkaammalta.”<br />
<br />
Stalin muokkasi itsensä uudestaan nimeä myöten. Hännikäinen valottaa diktaattorin puoluenimen syntyyn liittyvää kysymystä (78<span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span>79), johon saattaa sisältyä Stalinin ovela viittaus georgialaiseen alkuperäänsä. Tekijän mukaan hirmuhallitsijan kätkeytyminen kumpusi myös alemmuudentunnosta (133): ”Stalin häpesi vammautunutta kättään, arpiaan, rajallisia verbaalisia kykyjään, georgialaista aksenttiaan. Hän tiesi hyvin, kuinka mitättömältä monet suurmiehet läheltä nähtyinä vaikuttivat.”<br />
<br />
Stalinin luomistyö osoittaa, miten Trotskin yli-ihmishaaveen ja todellisuuden välillä on huomattava ero: ihminen itse ei muutu, ainoastaan hänen julkisivunsa. Ihmisestä tulee kiiltokuva, kulissi, samoin koko yhteiskunnasta. Neuvostoliiton kohdalla prosessia sopii nimittää sosialistiseksi epärealismiksi. Sellainen on totalitarismille ominaista, sen väistämätön rinnakkaisilmiö. <br />
<br />
Vastaava utopia löytyy jo Marxilta, vaikkei hän itseään utopiasosialistina pitänytkään. Kukapa utopisti itseään sellaisena pitäisi. Kun unelmaa toteutetaan absoluuttisen vallan moukarilla, seurauksena on lavastettu työläisten ja tasa-arvon paratiisi, mikä käytännössä tarkoittaa nälkää, vilua, vankileirien saaristoa, sortoa, salaista poliisia, kidutuskammioita ja kansanmurhaa. <br />
<br />
Retusoitu Stalin on yli-ihmisen irvikuva, tyhjyyttään kumiseva mahtipontinen tynnyri, absurdin teatterin tuotantopäällikkö, käsikirjoittaja, ohjaaja, lavastaja ja pääosan esittäjä yhdessä ja samassa paketissa.<br />
<br />
Toisin kuin Trotski, Nietzsche näki kaiken ennalta. Se on oppilaan ja opettajan ero.<br />
<br />
<b>Poliittinen uskonto<br />
<br />
</b>Hännikäisen teos olisi hyötynyt huolellisesta oikoluvusta. Kielikukkasia on jäänyt jonkin verran, kuten nykyään lähes aina, valitettavasti, mutta yksi niistä on sattumalta osuva.<br />
<br />
Sivulla 70 tekijä kirjoittaa: ”Sota vaihtoi vuosidadan [sic] kahden suurimman diktaattorin osat ja kuljetti heitä vastakkaisiin suuntiin.” Kommentti liittyy Hitlerin ja Stalinin eroihin, mutta lyöntivirhe iskee silmää ja paljastaa ilkikurisella tavalla suurten johtajien karnevalistiset piirteet.<br />
<br />
Vaikka Hitler ja Stalin olivat kansanmurhaajia ja joukkotuhoajia, jotka lisäksi tunnotta syöttivät loputtomasti omia poikiaan järjettömyyden lihamyllyyn, löytyy heistä kosolti komiikkaa. Dada kuvaa kumpaakin hienosti. Kyseinen länsimaista porvarillisuutta vastaan kapinoinut taidesuuntaus syntyi 1900-luvun alussa ja siinä muun muassa luotiin kollaasitekniikalla uusia teoksia tuhoamalla vanhoja. Samoin eri taidekeinoin hallitsijoiden pilkkaaminen saavutti ennennäkemättömät mittasuhteet.<br />
<br />
Dadan ja totalitarismin yhtäläisyydet pistävät silmään, ilmankos, nehän ovat saman ajan lapsia. Tekniikat muistuttavat toisiaan, univormuissaan patsastelevat suuret johtajat tekevät parodiaa itsestään. Kyse on eräänlaisesta performanssitaiteesta, Cabaret Voltairesta. Myöhemmin Charlie Chaplin ja lukuisat muut elokuvantekijät ovat hyödyntäneet hirmuhallitsijoiden henkilöihin sisältyvää komiikkaa.<br />
<br />
Kukaan ei kiistäne totalitarismin spektaakkeliluonnetta, vähiten joku Olavi Paavolainen, joka siitä aikoinaan Saksassa haltioitui. Hitlerin hallinto kehitti spektaakkelin huippuunsa, mutta ei Stalinin Neuvostoliitto siitä kovin kauas jäänyt.<br />
<br />
Tällainen luonteenomainen taiteellisuus, yliampuvuus, kuvallisuus, elokuvallisuus, kuuluu aina poliittisiin uskontoihin. Totalitaarinen kuume polttaa yhteiskunnan verkkokalvot karrelle ja valkohehkuttaa kaiken aina taiteesta ruokajonoihin. Kun todellisuus pitää kieltää ja peittää valheella, tarvitaan draamaa, silmänlumetta, kabareeta, sirkusta. <br />
<br />
Hännikäinen onnistuu myös Stalinille pystytetyn kultin kuvaamisessa, näinkin suppeassa muodossa. Absurdi julmuuden teatteri yhdistyy luontevasti diktaattorin elokuvaharrastukseen, joka jo itsessään sisältää huomattavia parodiaelementtejä.<br />
<br />
Vastaavasti moraalifilosofi Jonathan Glover käsittelee <i>Ihmisyys </i><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span><i> 1900-luvun moraalihistoria </i>-teoksessaan (suom. Petri Stenman, Like, 2003) Stalinin ja Hitlerin epäpyhän allianssin aiheuttamaa hämmennystä brittiläisten kommunistien keskuudessa. Tässä ei ole syytä riipiä aihetta sen laajemmin, riittää vain todeta, että vaikka silmät olivat apposen auki, keskuskomitean ohjeistuksella musta saatiin helposti valkoiseksi ja silmät nopeasti uudestaan kiinni. Glover toteaa (351): ”Vastaukset vaatimuksiin [linjanmuutoksessa suhtautumisessa Hitleriin ja natsismiin] ovat tapaustutkimus siitä, kuinka uskomusjärjestelmää voi väännellä.”<br />
<br />
Lyhyesti sanottuna yksilölliset erot moraaliresursseissa vaikuttivat huomattavasti takinkäännön sutjakkuuteen, mitä filosofi käsittelee useamman sivun verran. Samalla analyysi valaisee poliittisen uskonnon luonnetta, kiihkouskovaisia, myötäjuoksijoita ja epäilijöitä.<br />
<br />
Juuri tähän tarvitaan spektaakkelia ja rituaalia. On luotava yhteisö, pyhien yhteys, vaikka se olisi kuinka räikeästi tekopyhä. Suurin osa uskoo siihen kaikesta huolimatta. Kannattaa muistaa, että Suomessakin siihen on uskottu, ja joku uskoo vieläkin, sekä Stalinin että Hitlerin kohdalla. Tosiuskovaisia löytyy aina.<br />
<br />
Hännikäisen teos osoittaa, kuinka lujasti ihminen lopulta haluaa unelmiinsa uskoa. Piirre ei katoa minnekään. Kirjaa voi lukea myös muistutuksena, varoituksena. Kenties sitä pitääkin lukea sellaisena.<br />
<br />
<b>Ukko on tullut takaisin<br />
<br />
</b>On kyse ikuisesta paluusta. Hännikäinen on laittanut teoksensa motoksi katkelman taiteilijanero Scott Walkerin kappaleesta The Old Man’s Back Again vuodelta 1969. Walker on omistanut teoksen ”uusstalinistiselle hallinnolle”, millä hän mitä ilmeisimmin viittaa Prahan vuoden 1968 tapahtumiin ja pettymykseensä epäihmiskasvoisen sosialismin paljastettua todellisen karvansa taas kerran. Taiteilija tavoittaa tekstissään hallitun surrealistisin piirroin totalitarismin syvimmän olemuksen ja ikuisen paluun luonteen. Se perustuu nimenomaan siihen, että ihminen haluaa ja tarvitsee uskoa. Kun totuus valkenee, on liian myöhäistä.<br />
<br />
Hännikäinen kirjoittaa (166<span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span>167):<br />
<br />
”Aloitin tämän kirjan kirjoittamisen keväällä 2022. Stalinista kirjoittaminen oli hautunut mielessäni kauan, mutta en välttämättä olisi saanut riittävää yllykettä ilman yhtä ratkaisevaa tapahtumaa. 24. helmikuuta Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja aloitti suurimman eurooppalaisen konfliktin sitten toisen maailmansodan. Television ja internetin uutisvirrasta havaitsin Stalinin aikaisten menetelmien marssineen paraatiovesta takaisin kansainväliseen politiikkaan. Uhkailuvaiheen jälkeen aloitettu hyökkäyssota, joka yritettiin naamioida Itä-Ukrainan venäjänkielisten suojelemiseksi. Kidutuskeskukset miehitetyillä alueilla, joukkohaudat ja väestön pakkosiirrot. Ukrainan viljapeltoja sytytettiin tuleen ja maatilojen lehmiä ammuttiin konekivääreillä, mikä palautti mieleen <i>holodomorin</i> ja nälänhädän politiikan.”<br />
<br />
Toisin sanoen ukko on tullut takaisin, kuten Scott Walker aikoinaan lauloi. <br />
<br />
Väistämättä tapahtumiin liittyy myös Stalinin vähittäinen kunnianpalautus Putinin Venäjällä, diktaattorin hahmoon kohdistuva suoranainen nostalgia. Stalin edustaa vanhemmille venäläisille turvaa ja vakautta, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Hännikäinen käsittelee aihetta erinomaisesti ja vertailee Putinia Staliniin. Heidän välillään on erojen ohella yhteys, tekijän sattuvin sanoin ”Putin on valmistunut tuotantolinjalta, jonka Stalin suunnitteli” (168). Tässä kohdassa Hännikäiselle on sattunut ikävä virhe, sillä seuraavassa lauseessa Putinin isoisä Spiridon on vaihtunut isäksi. Muutamaa virkettä myöhemmin isäksi mainitaan oikea isä Vladimir, joka siis ei ollut Leninin ja Stalinin kokki, kuten Putinin isoisä. Lukija varmasti ymmärtää virheen, mutta valitettava se silti on, muuten näin mainiosti kirjoitetussa kappaleessa.<br />
<br />
Joka tapauksessa Hännikäinen osuu nappiin esittäessään seuraavalla sivulla, että ”Putin edustaa sitä haljua nomenklatuuraa, jonka nousulle Stalin loi puitteet ja joka on sitkeästi puolustanut asemiaan kaikissa vallanvaihdoksissa” (169). Tässä paljastuu nimenomaan järjestelmän ratkaiseva vaikutus hallitsijatyypin luonteelle. Hännikäinen olisi kenties voinut vielä korostaa sitä, miten myös Putin on tyylipuhdas bysanttilainen despootti, siis osa pitkää historiallista jatkumoa. Tätä perintöä ei Venäjältä niin vain kitketäkään. Sen hirvittävää satoa korjataan parhaillaan Ukrainassa.<br />
<br />
Hännikäisen teos on oivallinen tutkielma hirmuhallitsijasta ja kehyksistä, joita ilman maalauksesta ei tule taulua, muotokuvaa. Samalla käy ilmi, miten yksityinen on aina osa yleistä, vaikkakaan ei yleistettävissä. Muodon sisältö vaihtelee aina, mutta muoto käy selvästi ilmi sisällöstä. Se on ihmisen muoto, vaikka se tässä tapauksessa näyttää hirviöltä. Julmuus ja vallantahto ovat olennainen osa ihmisyyttä, onneksi sentään suurin osa ihmisistä ei pääse taipumuksiaan vapaasti toteuttamaan. Siksi kehykset, puitteet, on aina syytä valita viisaasti.<br />
<br />
Kirjan suppeudesta huolimatta tekijä saa sanottua kaiken oleellisen. Jos vain oikoluku olisi yhtä huolellista kuin tekstin taustalla oleva pohdinta, Stalinin muotokuva ansaitsisi täydet tyylipisteet. </span></p><div><br /></div>Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2834003386704756115.post-67552529058202118382023-04-26T23:46:00.001-07:002023-04-26T23:48:43.571-07:00 Totuus puhuu ilveilijän kautta<p><span style="font-family: inherit;"></span></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiVSICGR6gmSn8QxDJgZ8ciY1Th_aOWsxmILhjjg1o9OADVn_g8XibT8PTC7C7IABjZPHKlXIrWVmRWL3WYZxPJ3qWggpJSb9fqVnPNPHaY_mgTqokOlUg-vhiIQuXDR19d0L6hhVPROT71MnAowaT7AUy7z7qgQwWUogf9gfhnmYNsjgcNvQnmJluI/s1024/En-ole-ihminen-1.jpeg" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1024" data-original-width="722" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiVSICGR6gmSn8QxDJgZ8ciY1Th_aOWsxmILhjjg1o9OADVn_g8XibT8PTC7C7IABjZPHKlXIrWVmRWL3WYZxPJ3qWggpJSb9fqVnPNPHaY_mgTqokOlUg-vhiIQuXDR19d0L6hhVPROT71MnAowaT7AUy7z7qgQwWUogf9gfhnmYNsjgcNvQnmJluI/s320/En-ole-ihminen-1.jpeg" width="226" /></a></div><span style="font-size: x-small;">Esseearvio Sue Prideaux’n teoksesta </span><span style="font-size: x-small;"><i style="font-family: inherit;">En ole ihminen, olen dynamiittia! </i><span style="font-family: inherit; font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span><i style="font-family: inherit;"> Friedrich Nietzschen elämä</i><span style="font-family: inherit;">. Suom. Saku-Petteri Urpo. Sammakko, 2023.</span></span><p></p><p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px;"><span style="font-family: inherit;">
<br />
Sammakko on toteuttanut melkoisen kulttuuriteon saattamalla norjalais-brittiläisen Sue Prideaux’n palkitun Nietzsche-elämäkerran suomenkieliseen asuun. Kirjaa koristaa vieläpä komea kansipaperi ja pitää koossa laadukas lankasidos, joka sietää toistuvaa lukemista ja selailua, palaamista, sukeltamista, kertaamista, vanhojen kaivelua, uusia oivalluksia.<br />
<br />
Kustannustalot ovat pitkään säästösyistä suosineet liimasidosta, jonka lujuus vaihtelee, mutta joskus johtaa nopeasti niin sanottuun irtolehtipainokseen. Tämän arvostelijan kotikirjaston pahnanpohjimmaisia tässä suhteessa ovat Gummerus ja Otava. Eräästä 2000-luvun taitteessa julkaistusta Otavan Kirjasto -sarjan maailmankirjallisuuden merkkiteoksesta irtosi kolmannella lukemisella koko pakka, jo aiemmin liimauksesta livahtaneiden sivujen päälle, niin että kannet vain jäivät kouraan, jonka myötä koko rakas kirjavainaa piti laskea kunniattomaan hautaan Moolokin pohjattomaan kitaan.<br />
<br />
Vankka lankasidos kertoo kirjan arvostamisesta, sellaisesta lukija ja bibliofiili myös mielellään maksaa vähän enemmän. On irvokasta kaupata painoarvoltaan huomattavia kirjoja, jotka leviävät kolmannella lukukerralla käsiin. Käsillä oleva <i>En ole ihminen, olen dynamiittia!</i> on kuitenkin saanut arvoisensa asun ja kestää useiden suomalaispolvien syvällisen perehtymisen. Täsmälääkettä tulevaan aikalaishulluuteen on siis vielä viattomille nykysilkohapsillekin luvassa, kunhan he aikanaan perivät vanhempiensa tai sukulaisensa kotikirjaston, tai 2050 löytävät yhteen painokseen jääneen merkkiteoksen kulmakunnan nuhjuisesta antikvariaatista. Silloin se on eittämättä jo keräilyharvinaisuus ja hinta sen mukainen. Se ei haittaa: hyvä kirja vain paranee vanhetessaan.<br />
<br />
Aiemmin suomeksi on Nietzschestä ilmestynyt lähinnä suppeampia, akateemispainotteisia tutkielmia, joissa elämäkerrallinen aines on jäänyt vähemmälle. Vain alkujaan 1992 ilmestynyt Ben MacIntyren mainio <i>Herrakansa viidakossa </i><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span><i> Elisabeth Nietzschen elämäkerta</i> (suom. Jelena Vallenius ja Pirkko Talvio-Jaatinen, Kustannusosakeyhtiö Nemo, 2002) käsittelee laajemmin myös päähenkilön veljen elämäntapahtumia. Vastaavasti Prideaux joutuu sattuneesta syystä valottamaan teoksessaan Nietzschen elämän ohella pikkusisko Lisbethin oikkuja, aatoksia ja tekoja.<br />
<br />
Elämäkerta on oivallisesti suomennettu ja kieliasu nykyolosuhteisiin nähden varsin moitteeton. Jotain pientä huomautettavaa toki sieltä täältä löytyy, kuten ”Inhimillistä, aivan liian inhimillistä” -teoksen nimen toistuva kursivoiminen, vaikka sitä ei ole suomennettu. Kääntäjä lienee tässä seuraillut uskollisesti alkuteoksen käytäntöä: tapanahan on kursivoida vain olemassa olevien teosten nimet, mutta kyseistä teosta ei vielä suomeksi ole. Toivottavasti jossain vaiheessa on. Ahkera Books on Demand -kääntäjä Risto Korkea-aho saattaa ennen pitkää tarttua myös tähän haasteeseen. <br />
<br />
Sikäli on suoranainen häpeä, etteivät suuremmat tai edes pienemmät talot ole vaivautuneet julkaisemaan nuoremman Nietzschen tärkeitä ja aina ajankohtaisia pääteoksia suomeksi. Korkea-aho sentään on omalla kustannuksellaan suomentanut peräti <i>Aamuruskon </i>(BoD, 2017), jota jo 1960-luvun alussa käännetyn <i>Iloisen tieteen</i> (suom. J.A. Hollo,Otava, 1963) ohella sopii pitää Nietzschen valistuskauden pääteoksena. Niistä löytää aina jotain uutta ja tuoretta.<br />
<br />
Jostain syystä Nietzsche-villitys näyttää tällä hetkellä hehkuvan kuumana erityisesti Suomessa, onhan puolen vuoden sisään ilmestynyt jo kolme häntä käsittelevää teosta, Tarmo Kunnaksen akateemisesti polveileva <i>Nietzsche ajattelijana </i><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span><i> Aamuruskosta epäjumalten hämärään</i> (Basam Books, 2022), Jon Hällströmin jylhän vaellushenkinen <i>Luonnon nostatus </i><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span><i> Nietzschen, Hessen ja Wagnerin voimapaikat</i> (Salakirjat, 2022) ja käsillä oleva Prideaux’n 2018 alkukielellä ilmestynyt laaja elämäkerta.<br />
<br />
Kieltämättä maailma näinä päivinä täyttyy juuri sellaisesta nihilistisestä vilskeestä ja vipinästä, ahdasmielisestä nurkkakuntaisuudesta, orjamaisesta kaunamoralismista ja hengen dekadenssista, jollaisesta filosofi aikoinaan varoitteli, ja jonka tuloa hän ennusti. Tässä globaalissa kurimuksessa Nietzschen filosofian maailmanhistoriallinen kumu pauhaa entistä kohtalokkaammin. <br />
<br />
Kun aamusta iltaan joutuu taivastelemaan viimeisten ihmisten irvokasta kuolemantanssia turhuuksien roviolla, ei Nietzschen painavuutta voi olla tunnustamatta. Siksikin on hienoa, että häntä koskevia teoksia ilmestyy kotimaisella tasaiseen tahtiin. Toivottavasti myös filosofin kaikki vielä kääntämättä olevat teokset saataisiin kiinnostuksen myötä vihdoin suomeksi, mieluiten mahdollisimman akateemisina laitoksina. Ja tietenkin lankasidoksina. Vielä ei ole liian myöhäistä.<br />
<br />
<b>Lahjakkaan lapsen tragedian synty<br />
<br />
</b>Prideaux’n teos on paikoitellen hieman naistenlehtityylinen juoruilussaan ja henkilöiden välisten pikkumaisten ristiriitojen setvimisessään, mutta toisaalta moni nykylukija mitä ilmeisimmin kaipaa saippuaoopperaa ja alhaista juonittelua arkensa virkistykseksi. Nietzsche, jos kuka, olisi ymmärtänyt sen.<br />
<br />
Jos kirjaa vertaa vaikkapa Aappo Heikkisen, J.E. Salomaan, Aarne Kinnusen tai Tarmo Kunnaksen vuosikymmenten saatossa ilmestyneisiin Nietzsche-tutkielmiin, luettavuus ja ymmärrettävyys on aivan eri luokkaa, siis erityisesti filosofiselle hiustenhalkomiselle nuivempien maallikkojen makuun. Tässä ei kannata edes mainita vuonna 2005 suomennettua Gilles Deleuze’n <i>Nietzsche ja filosofia</i> -monografiaa (suom. Tapani Kilpeläinen, Kustannusosakeyhtiö Summa), joka on jälkimoderniin ranskalaiseen tapaan kielellisesti haastava, mutta sisällön puolesta Nietzschen ajattelua heikosti valaiseva, ellei peräti tyhjää koliseva. <br />
<br />
Juuri Nietzschen filosofia selittyy pitkälti hänen kokemuksillaan ja luonteellaan, joten siinäkin mielessä Prideaux’n lähestymistapa on perusteltu ja jälki komeaa. Koska tekijä ei itse ole filosofi, hän on valinnut tietoisesti nimenomaan elämään keskittyvän tarkastelutavan, jossa päähenkilön ajattelua sivutaan vain nimeksi, pääkohdat ja merkittävimmät käänteet ymmärrettävästi esitellen. Jos lukija niiden myötä Nietzschen filosofiasta kiinnostuu, hän voi ammentaa suoraan alkulähteiltä.<br />
<br />
1844 Röckenissä syntynyt ajattelija on nuorena ”aivojen pehmentymiseen” kuolleen pastorin esikoispoika, jonka kasvatus noudattaa porvarillisia suuntaviivoja, sen ajan tavan mukaan. Hän varttuu naisten keskellä, mikä saattaa selittää hänen kauniimpaan sukupuoleen myöhemmin kohdistuvia pippurisia piikkejään.<br />
<br />
Jo nuorena tuleva filosofi osoittaa hämmästyttävää kykyä improvisointiin pianon ääressä, ja sekös ilahduttaa lähipiiriä, joka saa nuorukaisen taidonnäytteistä toistuvasti nauttia. Musiikki onkin Nietzschelle elämänmittainen intohimo ja hänen kirjallisen tuotantonsa johtomotiiveja; onpahan jälkipolville säilynyt useampi äänite hänen vaatimattomia sävellyksiäänkin. Nämä Prideaux unohtaa mainita, kenties tarkoituksella. Elämäkerrasta voi kuitenkin lukea, mitä mieltä ammattimiehet Nietzschen säveltaiteilusta aikoinaan olivat.<br />
<br />
Lahjakas lapsi menestyy opinnoissaan hyvin, Prideaux kuvaa kehitystä saksalaiseen perinteeseen istuvasti, kuin <i>Bildungsromanissa</i> ikään, ja johdattelee lukijan preussilaisen koulukurin ja klassisen sivistyksen saloihin. Nekin osaltaan selittävät filosofin myöhempää ajattelua ja kiinnostuksen kohteita.<br />
<br />
Nietzschen elämän suurin tragedia on jo nuorena alkanut jatkuva sairastelu, joka on useimmiten pitkäkestoista ja vakavaa. Se on hänen filosofiansa ytimessä, sen olemassaolon ehto ja suurin selittäjä. Se myös pakottaa hänet keksimään toipumiskeinoja, joista ankara patikointi ulkoilmassa antaa myöhemmin ratkaisevia herätteitä hänen ajattelulleen. Voidaan sanoa, että Nietzsche filosofoi kävellessään. Hän kuuluu siis itseoikeutetusti peripateettiseen koulukuntaan.<br />
<br />
Myös Friedrichin pikkuveli kuolee parivuotiaana ja kun samaan aikaan huomioidaan, että suvussa on esiintynyt paljonkin perinnöllisiä sairauksia, ei ole ihme, että filosofi itsekin aavistelee synkkää kohtaloaan jo nuoresta pitäen. Se näkyy hänen ajattelussaan, jonka pääteema, itsensä ylittäminen ja vastusten voittaminen, nousee, kuten todettua, suoraan hänen elämästään.<br />
<br />
<b>Korvikeisät esikuvina<br />
<br />
</b>Prideaux valottaa onnistuneesti, miten tärkeässä roolissa isähahmot ovat nuorena oikean isänsä menettäneelle Nietzschelle. 1868 klassisen filologian huippulahjakkuus kuulee Richard Wagnerin oopperoiden <i>Tristan ja Isolde</i> sekä <i>Nürnbergin mestarilaulajat</i> alkusoitot ja ihastuu ikihyviksi. Saman vuoden marraskuussa hän tuttavansa välityksellä tapaa säveltäjämestarin ja vaikuttuu syvästi aidon taiteilijaneron kohtaamisesta.<br />
<br />
Nietzsche ei tunne filologiaa omaksi alakseen, hänen romanttis-taiteellinen luonteensa ei millään tahdo sopia homeisten vanhojen tekstien pedanttiseen tonkimiseen. Hänessä on kosolti sankaria, suurmiestä ja seikkailijaa, mikä ajaa häntä taiteen ja filosofian pariin, maailmannerouden ikiaikaiseen valtakuntaan.<br />
<br />
Jo 1865 Nietzsche on löytänyt kirjakaupasta sattumalta Arthur Schopenhauerin 1818 ilmestyneen ja 1844 laajennetun pääteoksen ”Maailma tahtona ja mielteenä” (ei suomennettu), ja sitä tutkittuaan välittömästi lumoutunut suuren pessimistin näkemyksistä. Sivumennen on sanottava, että mitä enemmän Schopenhauerin teoksia lukee, sitä selvemmin hänen tyylinsä ja ajattelunsa esikuvallisuus Nietzschessä näkyy. Toisin kuin moni ja filosofi itsekin luulee, se näkyy vielä Nietzschen loppukaudenkin teoksissa.<br />
<br />
Sattumoisin myös Wagner kuuluu pessimismin ja myötätunnon filosofin ihailijoihin, joten nuorella filologilla ja vanhemmalla säveltäjällä riittää kosolti keskusteltavaa. Nietzsche tuntee todellisen kutsumuksen kutittelevan sieluaan ja imee ahnaasti vaikutteita rakkaalta mestariltaan.<br />
<br />
1869 Nietzsche nimitetään Baselin yliopiston klassisen filologian apulaisprofessorin virkaan ja samalla hän joutuu luopumaan Preussin kansalaisuudesta. Wagner sattuu asumaan lähistöllä Tribschenissä rakastajansa Cosima von Bülowin, säveltäjä Franz Lisztin tyttären, kanssa. Nuoresta apulaisprofessorista tulee nopeasti huvilan vakiovieras ja jo seuraavana vuonna hänet korotetaan täysivaltaiseksi professoriksi.<br />
<br />
Toinen merkittävä isähahmo Nietzschelle on Baselin yliopiston historian professori Jacob Burckhardt, jonka huomattava vaikutus Nietzschen filosofiaan säilyy Schopenhauerin tapaan loppuun asti. Prideaux tähdentää Burckhardtin merkitystä melkeinpä liian vähän, vaikka toisaalta kuvailee ansiokkaasti miekkosten yhteisiä kävelyretkiä ja niiden aikaisia keskusteluja. <br />
<br />
Myös Burckhardt on Schopenhauerin ajattelun lämmin ystävä, mutta nimenomaan hänen omat näkemyksensä innoittavat kovasti nuorta kollegaa. Historioitsijan antiikkiin ja renessanssiin liittyvät pohdiskelut vaikuttavat syvällisesti Nietzschen filosofian tuleviin pääkäsitteisiin ja -teemoihin. Jatkossa Nietzsche myös lähettää kaikki uunituoreet teoksensa Burckhardtille ja toivoo niistä palautetta.<br />
<br />
Keskeinen aihe Nietzschen filosofiassa on Burckhardtin osoittama raakalaismaisuuden ja julmuuden esiintyminen luovan kulttuurin yhteydessä, sen olennaisena osana. Kiiltokuvaidylli antiikin ja renessanssin harmoniasta, joka tuolloin on vielä valtavirtaa, ei vastaa todellisuutta, ja tästä oivalluksesta Nietzsche saa kosolti tuimaa tuulta siipiensä alle. <br />
<br />
On perusteltua sanoa, että juuri Burckhardtin verevät kuvaukset renessanssin Italian loistavan turmeltuneista hallitsijoista johtavat vähitellen Nietzschen yli-ihmisoppiin ja aristokraattiseen radikalismiin. Vastaavasti Machiavellin vaikutusta hänen myöhäiskauden ajatteluunsa ei voi liikaa korostaa. Kauniiden hirviöiden lumo kuljettaa filosofin myöhemmin myös Julius Caesarin ja Napoleonin jalustan juurelle, tosin jälkimmäistä hän ihailee pienellä varauksella. Cesare Borgia näkyy kiehtovan Nietzscheä erityisesti hänen viimeisissä teoksissaan. <br />
<br />
Kenenkään uskolliseksi opetuslapseksi Nietzschestä ei kuitenkaan ole, sellaiseen hän on aivan liian itsenäinen ja selkärankainen. Individualistina Nietzsche haluaa olla riippumaton, omaehtoinen, ja elää vaarallisesti, jatkuvassa epävarmuudessa ja väliaikaisuudessa. Hän kapinoi kuppikuntia, lahkoja, perinteitä ja auktoriteetteja vastaan ja tekee siitä filosofiansa perustan: kaikki pitää kyseenalaistaa, koetella, mitata ja arvioida uudelleen. Sen saa varsinkin Wagner hyvin pian huomata.<br />
<br />
<b>Vapaan hengen perspektiivioptiikka</b><br />
<br />
Myöhempi välirikko säveltäjän kanssa ja siihen johtaneet syyt on Prideaux’n teoksessa pikkutarkasti kirjattu. Etäisemmäksi jääneen Burckhardtin kanssa ystävälliset suhteet sen sijaan säilyvät katkeraan loppuun saakka. Prideaux myös hieman toistaa itseään kertoessaan siitä, miten Nietzsche saa selville, että Wagner on arvellut hänen sairastelunsa johtuvan liiallisesta itsetyydytyksestä, mikä tuohon aikaan tarkoittaa homoseksuaalisuutta. Aihe lienee tekijälle liian kutkuttava tiukkaan kustannustoimittamiseen taipuakseen. <br />
<br />
Wagner ja Schopenhauer jäävät Nietzschelle varoittaviksi esimerkeiksi ja kiistakapuloiksi, joita hän toistuvasti hutkii teoksissaan. Joku voisi puhua pakkomielteisestä isänmurhasta tai kostosta ainakin Wagnerin kohdalla. Nietzschelle kyse on kuitenkin ennen muuta vapautumisesta, kahleiden pudottamisesta. Sen myötä hän keksii vapaan hengen (<i>freigeist</i>) käsitteen ja omistaa teoksensa ”Inhimillistä, aivan liian inhimillistä” sellaisille, alunperin myös Voltairelle. Hän kuitenkin poistaa Voltaire-omistuksen myöhemmin.<br />
<br />
Vähitellen Nietzsche muokkaa vapaasta hengestä tietoteoreettisen mallin, perspektivismin, joka vieroksuu lopullisia totuuksia. Opin mukaan näkökulman vaihtaminen vaikuttaa käsitykseen ilmiön tai olion totuudesta. Tässä piilee tietenkin relativismin ongelma, johon Nietzsche ei kiinnitä huomiota, mutta toisaalta hänen metodinsa on lähinnä ”näinkin voi ajatella” tai ”jos asiaa katsotaan näin, se näyttääkin tällaiselta”. Toisin sanoen hän pitkillä patikkaretkillään rustaa muistivihkoonsa ajatuskokeita, hypoteeseja, joita hän sitten myöhemmin teoksissaan aforistisesti kehittelee ja testaa. <br />
<br />
Tunnettu tosiasia on, että filosofilta löytyy huomattava määrä keskenään ristiriitaisia väitteitä, minkä perspektiivioptiikka osaltaan selittää. Kyse on eittämättä myös siitä, ettei logiikka saati johdonmukaisuus kuulu ajattelijan vahvuuksiin. Kuitenkin vapaan hengen tavoite välttää lopullisia totuuksia, erityisesti kiinni naulattuja vakaumuksia, voi parhaimmillaan auttaa ymmärtämään toisenlaisia mielipiteitä ja näkemyksiä, kenties myös oppimaan niistä jotain uutta, ja suvaitsemaan erilaisuutta sekä erimielisyyttä. Samoin se voi opettaa lempeyttä omia aivan liian inhimillisiä hairahduksia kohtaan. Nämä seikat varmasti pyörivät Nietzschen mielessä, kun hän vuoristopoluilla ja metsien siimeksessä vaeltaessaan perspektivismiään luonnostelee ja oikuttelevaa luontoaan karaisee.<br />
<br />
<b>Villi ja vapaa venakko<br />
<br />
</b>Nietzschen elämän kenties vavahduttavin, jopa järkyttävin, tapahtuma on kaksikymmentäyksivuotiaan kosmopoliitti Lou Salomén kohtaaminen jälkiseurauksineen. Aiheesta löytyy jo melko kattava selostus <a href="https://jussikniemela.blogspot.com/2022/10/kaikki-mika-on-syvaa-rakastaa-naamiota.html">aiemmasta esseearviosta</a>, joten sitä on tässä turha toistaa.<br />
<br />
Prideaux pääsee toden teolla juorutoimittajan rooliinsa kiihkeäksi äityneen kolmiodraaman, oikeastaan neliödraaman, kuvauksessa, varsinkin Elisabeth Nietzschen ja Loun repivässä suhteessa. Inhimillinen, aivan liian inhimillinen saa siinä karmivimman ilmaisunsa, tragikoomisen ja alhaisen. Kaikki osapuolet menettävät itsehillintänsä ja sivistyksen naamiot putoavat. <br />
<br />
Elämäkerturi osoittaa, miten Lou Salomén, arkkityyppisen älyllisesti suuntautuneen <i>femme fatalen</i>, merkitystä Nietzschen filosofialle ei kannata väheksyä. Nuoren venakon hienostuneesti emansipoitunut henki, tiimalasivartalo ja villi luonne saavat miesten päät sekaisin historiallisin seurauksin, ja samalla Lou itse saa sivukaupalla intiimiä ainesta tuleviin teoksiinsa. Hänen valloitustensa listaan lukeutuvat Nietzschen ohella Rainer Maria Rilke ja Sigmund Freud. Elisabeth ei naikkosta lämmöllä muistele, päinvastoin. <br />
<br />
Prideaux’lle on sattunut teoksen päättävässä aikajanassa pieni erhe, kun hän sivulla 517 väittää, että kuuluisa kolmen koplan valokuva olisi 1882 otettu Baselissa. Leipätekstissä paikka on oikein eli Luzern.<b><br />
<br />
Dionysos<br />
<br />
</b>Nuori filologi hakee Baselin yliopiston filosofian oppituolia jo 1871, vain vuotta filologian professoriksi nimittämisensä jälkeen, ilman tulosta. Hän kokee entistä väkevämmin todellisen kutsumuksensa piilevän aivan muualla kuin filologiassa. Jo aiemmin hän Leipzigin yliopistossa opiskellessaan törmää Pindaroksen Pythia-oodeissa lauseeseen ”Tule siksi mitä olet, opittuasi mitä se on”. Ohje jää Nietzschen motoksi ja pääteemaksi koko loppuelämän ajaksi. Se hallitsee vielä hänen omituista omaelämäkertaansa <i>Ecce homoakin</i>, joka on samana vuonna suomennettu peräti kahdesti (Tuikku Ljungberg, Unio Mystica, 2002 ja Antti Kuparinen, Kustannusosakeyhtiö Summa, 2002).<br />
<br />
Se, ettei Nietzsche pätevyyden puuttuessa pääse filosofian professoriksi, ei kuitenkaan lannista häntä. Hän filosofoi iloisesti itseoppineena ja julkaisee lopulta tärkeimmät teoksensa omakustanteina, mutta salaperäinen sairaus vaikeuttaa elämäntehtävää alusta asti. Lopulta hän saa eron yliopistosta ja sen myötä pienen eläkkeen, joka melkein saman tien muodostuu työkyvyttömyyseläkkeeksi. Samalla filosofi menettää Sveitsin kansalaisuuden ja jää loppuelämäkseen isänmaattomaksi, vaeltavaksi kosmopoliitiksi. Se sopii oivallisesti saksalaisen nationalismin ankaralle kriitikolle, joka haaveilee suuresta ja mahtavasta Euroopan imperiumista.<br />
<br />
Nietzschen sairaus on yksi filosofian historian suuria arvoituksia, mutta Prideaux ei valitettavasti kaivele sitä ollenkaan nykytiedon valossa. Hän kyseenalaistaa vanhan syfilishypoteesin, muttei käsittele tuoreempia selityksiä filosofia vaivanneelle vitsaukselle. <br />
<br />
2000-luvun alussa neurotieteilijät kiinnostuivat mysteeristä ja julkaisivat vertaisarvioiduissa tiedelehdissä useita tutkimuksia sairauden mahdollisesta alkuperästä. Jon Hällströmin mukaan (<i>Luonnon nostatus</i>, 281, kursivointi alkutekstissä) ”tutkijat päätyivät neljään eri diagnoosiin. Ainut yksimielisyys vallitsi syfilis-diagnoosin paikkansa pitämättömyydestä. Kaksi tutkimusta päätyi diagnoosissaan meningeoomaan, joka on aivokalvon hyvälaatuinen kasvain. Sairaus selittäisi sekä Nietzschen vuosikymmeniä jatkuneet hermostolliset oireet että lopullisen dementoitumisen: <i>meningeooma olisi mahdollista todentaa Nietzschen jäänteistä</i>”.<br />
<br />
Hällström pohtii, josko Röckenin kirkkomaan perhehaudan mahdollisen siirron yhteydessä tarpeelliset testit filosofin jäänteistä voitaisiin ottaa. Tämä on kerrassaan kiehtova ajatus.<br />
<br />
Kuten todettua, juuri vakava sairastelu ja sen myötä seurannut avuttomuus, hoivaajien ja auttajien, erityisesti pikkusisko Lisbethin, armoille joutuminen, vaikuttaa ratkaisevasti Nietzschen filosofiaan. Sitä ei voi ymmärtää ilman tietoa sairauden riivaaman puolisokean professorin läpi elämän jatkuneista kärsimyksistä. Prideaux onnistuu kuvaamaan piinapenkin erinomaisesti. Nietzschen kohtalonrakkaus, <i>amor fati</i>, armoton fatalismi, valmius hyväksyä kärsimys olennaisena osana maallista vaellusta, sanoa kaikelle uhmakkaasti ”kyllä”, rakastaa elämää niin myötä- kuin vastoinkäymisissä, nousi juuri tästä. Hän totisesti tiesi, mitä stoalaisuus käytännössä on.<br />
<br />
<i>Epäjumalten hämärän</i> (suom. Markku Saarinen, Unio Mystica, 1995) tunnettu maksiimi ”Mikä ei minua tapa, se vahvistaa minua” perustuu juuri stoalaisuuteen, mutta siinä huomaa helposti myös nykyiset nopean palautumiskyvyn eli resilienssin ja antihaurauden käsitteet: vastoinkäymiset on käännettävä voitoksi, vahvuuksiksi. Takaiskun jälkeen on tultava entistä lujemmaksi. Tämä on myös yli-ihmisyyden ytimessä. Käsite tarkoittaa nimenomaan ylittämistä, ylitse käymistä. Ihminen on jotain, mikä pitää voittaa ja muokata paremmaksi, voimakkaammaksi, julmemmaksi, kovemmaksi, lempeämmäksi, armeliaammaksi, kärsivällisemmäksi, kauniimmaksi. Se on koko maallisen vaelluksen kestävä projekti. Ja siinä on vaaransa.<br />
<br />
Nietzschen filosofiassa taistelun, kamppailun ja sodan vertauskuvallinen korostaminen liittyy juuri tähän, siinäkin näkyy vahvana stoalaisuuden esikuva. Hänelle elämä on jatkuvaa sotapalvelusta, ”elämän sotakorkeakoulu”, ja ihminen erilaisten vaistojen, viettien, halujen, pyrkimysten ja vitsausten temmellyskenttä. Jo nuorena yli-ihmisajatus alkaa orastaa hänen mielessään, kuten varhaisesta tutkielmasta ”Homeroksen kilpailu” huomaa (teoksessa <i>Kirjoituksia kreikkalaisista</i>, suom. Pekka Seppänen, Kustannusosakeyhtiö Summa, 2006). <br />
<br />
Kirjoituksessa Nietzsche pohtii kilpailun merkitystä antiikin Kreikan kulttuurille. Hän tekee eron hyvän ja huonon Eriksen välille, jälkimmäinenhän merkitsee Hesiodoksen <i>Työt ja päivät</i> -teoksen (suom. Paavo Castrén, Tammi, 2004, 18<span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span>20) mukaan kaunan, kateuden ja katkeruuden synnyttämää tuhoavaa asennetta ja toimintaa. Hyvä Eris, <i>agon</i>, sen sijaan on kateuden synnyttämää jaloa kilvoittelua paremmuudesta, antiikin <i>arete</i>-käsitteen korkeimmassa merkityksessä. <br />
<br />
Mainittuun tutkielmaan liittyen on Prideaux’lle sattunut hupaisa lapsus, kun hän sivulla 155 esittää kirjoituksen pureutuvan Homeroksen sotakuvauksiin. Elämäkerturi ei liene perehtynyt tekstiin ollenkaan. Tutkielmassa näkyy erittäin vahvana Jacob Burckhardtin vaikutus, mutta samoin jo siinä orastaa Nietzschen filosofian keskeinen teema, itsensä ylittäminen, nerouden kasvattaminen kauneimpaan kukintoonsa. Ilman jatkuvaa kilpailua paremmuudesta nerojen välillä se ei onnistu. Se nimenomaan on antiikin kreikkalaisuuden syvin olemus ja sen mittaamattoman arvokkaiden kulttuuristen saavutusten perimmäinen selitys.<br />
<br />
Jo Lou Salomé oivalsi Nietzschen filosofian ydinajatuksen, johtomotiivin, minkä myös Prideaux asianmukaisesti panee merkille (271<span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span>272):<br />
<br />
”Hän [Lou] asetti Nietzschen sairauden valtavan tärkeään asemaan filosofin luovuuden lähteenä. Niin kauan kuin Nietzschellä oli sairautensa, hänellä ei ollut tarvetta räiskyvyydelle tai neroutensa ulkoiselle todistelulle. Sen avulla hän pystyi mahduttamaan yhteen elinikään lukemattomia elämiä. Lou huomasi, että filosofin elämä eteni toistuvaa kaavaa noudatellen. Tasaisin väliajoin uusiutuvan sairauden puhkeaminen oli joka kerta kuin rajapyykki, joka merkitsi erään ajanjakson loppua ja seuraavan alkua. Jokainen sairastuminen oli kuolema, äkkisukellus Haadeksen syövereihin. Jokainen parantuminen oli riemuisa uudelleensyntymä, elämän verestävä elpyminen. Tämä olemassaolon kierto virvoitti Nietzschen läpikotaisin. Hän kutsui sitä nimellä <i>Neuschmecken</i> (’uusmaistelu’). Jokaisen häilyvän toipumisen aikana maailma hohti uudenkiiltävänä, ja täten jokainen uusi parantuminen merkitsi ei vain hänen omaa uudelleensyntymäänsä, vaan kokonaisen uuden maailman syntymistä. Samalla saapui taas uusi joukko kysymyksiä, jotka vaativat taas uudenlaisia vastauksia. Se oli kuin jumalan vuosittaisen hedelmällisyyssyklin maahan kyntämistä. Vain tämä raastava prosessi mahdollisti uusien oivallusten paljastumisen …”<br />
<br />
Ei ole vaikea huomata, mistä Nietzsche saa elämänsä loppuvuosina keskeiseen rooliin nousseen Dionysoksen palvontansa. Sen ylivirittyneisyys ja väkinäisyys, päihtymyksen ja elämän kouristeleva ylistäminen, korostuu filosofin myöhäiskauden teoksissa suorassa suhteessa hänen henkisen ja fyysisen romahduksensa lähestymiseen. Silti siitä on hyvä ottaa oppia, mikäli omaa taipumusta valittamiseen, voivotteluun, katkeroitumiseen, kaunaan ja itsesääliin. <br />
<br />
Nietzsche samastuu Dionysokseen, koska tulee itsekin jatkuvasti raadelluksi, palasiksi revityksi ja sairasvuoteeseen haudatuksi, mutta nousee kerta toisensa jälkeen hammasta purren puolikuolleista takaisin elämään. Hän pitää toipumiskykyään ja pitkillä päivämarsseilla saavuttamaansa kovaa fyysistä kuntoaan olemassaolon riemusaattona, vaisto-organismin arvon ja väkevyyden mittana, ”tahtona terveyteen”, ja korottaa sen merkityksen vertauskuvalliselle tasolle. Sinne hän päätyy lopulta itsekin: hän elää myytin todeksi ja saavuttaa kuoltuaan mytologiset mittasuhteet.<br />
<br /><b>Hitlerin kävelykeppi</b><br />
<br />
Filosofi vajoaa 1889 lyhyeksi loppuelämäkseen entistä täydellisempään avuttomuuteen, äitinsä ja sisarensa hellään hoivaan, ja toivon mukaan myös autuaaseen tietämättömyyteen olosuhteistaan, tilastaan ja Lisbethin vehkeilyistä. Prideaux onnistuu erinomaisesti sekä filosofin traagisen luhistumisen että hänen monumentaalisen jälkimaineensa kuvaamisessa.<b><br />
<br />
</b>Nietzschen välirikko Wagnerin kanssa aiheutuu osittain säveltäjän nurkkakuntaisesta nationalismista ja antisemitismistä. Lisbeth sen sijaan säilyttää Wagnerin ihailunsa elämänsä loppuun saakka. Filosofi inhoaa ja halveksii saksalaista nationalismia ja oikeastaan koko aikakauden saksalaista kulttuuria pääasiassa nimenomaan pikkusiskonsa ja tämän aviomiehen, juutalaisvihaaja Bernhard Försterin vuoksi. <br />
<br />
1886 aviopari lähtee muutamien ”arjalaisten” isänmaanystävien kanssa Hampurista laivalla kohti Paraguayta, jonne he perustavat rotupuhtoisen Nueva Germanian (ks. myös edellä mainittu Ben MacIntyren historiikki). Nietzschelle koko hanke edustaa kaikkea mitä hän on filosofiassaan jo pitkään vastustanut, orjamoraalia, ahdasmielisyyttä, ressentimenttiä ja rotukiihkoilua. Nueva Germania on suuruudenhullu, surkea ja viheliäinen hanke, joka päättää perustajansa elämän. Epäonnistunut ja alkoholisoitunut rotuvalio Bernhard Förster lähtee oman käden kautta samana vuonna kuin Nietzsche romahtaa Torinossa, kolkkona ennakkokaikuna Kolmannen valtakunnan tulevasta kohtalosta.<br />
<br />
Nietzsche ei mainituista syistä voi sietää mitään saksalaista ja jo pari vuotta myöhemmin kirjeessään tanskalaiselle kirjallisuusmies Georg Brandesille runoilee itselleen aristokraattiset juuret. Hän väittää esi-isiensä olevan puolalaisia Niëzkyjä, aatelisväkeä, ja että ”ulkomailla minua pidetään yleensä puolalaisena” (388). On vaikea arvioida, kuinka vakavissaan mielenterveytensä loppusuoraa kiitävä ajattelija tuolloin sukuhistoriastaan veistelee, varsinkin kun hän samaan aikaan vitsailee Niëzkyn tarkoittavan nihilistiä (<i>nie</i> on puolaksi ei). Täytyy muistaa, että Nietzsche on kaiken muun ohella filosofian historian suurimpia humoristeja, ellei jopa suurin.<br />
<br />
Filosofi innostuu tavattomasti Brandesin lohkaistua termin ”aristokraattinen radikalismi” luonnehtimaan ajatteluaan, niin osuvasti se sitä kuvaa. Kuin tilauksesta vain hieman aiemmin <i>Der Bund</i> -sanomalehden toimittaja J.V. Widmann arvioi Nietzschen teoksen <i>Hyvän ja pahan tuolla puolen </i>(suom. J..A. Hollo, Otava, 1966) huomauttaen lopuksi, että teos on vaarallinen ja sisältää dynamiittia (Prideaux, 368). Se on musiikkia pitkään kuoliaaksi vaietun Nietzschen korville ja<i> Ecce homossa</i> hän jo kirjoittaakin, ettei ole ihminen vaan dynamiittia, mistä Prideaux on napannut komealta kalskahtavan nimen elämäkerralleen. <br />
<br />
Tottahan Widmann arvostelussaan puhuu, kuten historia on osoittanut. Ei Nietzschen suosio 1900-luvun eurooppalaisessa aateilmastossa pelkästään Lisbethin väärennöksiin perustu: hänen vallantahdon ja herramoraalin filosofiansa vaikutusta aikakauden suurpolitiikkaan ei pidä vähätellä. Ajattelija on aikansa lapsi ja hänen näkemyksistään löytyy kosolti nykykatsannossa arveluttavia tai peräti tuomittavia piirteitä. Se on ihmisen ja yli-ihmisen osa. Kun tarpeeksi tanssii tulivuorella, se saattaa purkautua.<br />
<br />
Kun Nietzschen järjen valo sammuu Torinossa tammikuun kolmantena 1889, hänen vanha ystävänsä Franz Overbeck käy noutamassa sekavan filosofin tämän asunnolta ja kuljettaa hänet avustajan kanssa Sveitsiin mielisairaalaan. Siellä sairaus diagnosoidaan syfilistartunnan laukaisemaksi eteneväksi halvaukseksi, mikä nykytiedon valossa siis on huomattavan epätodennäköistä, suorastaan varmuudella pielessä.<br />
<br />
1890 todellisuudentajunsa lähes kokonaan menettänyt filosofi luovutetaan äitinsä hoiviin Naumburgin lapsuudenkotiinsa, ja kuin sattuman oikusta juuri samoihin aikoihin Nietzsche-kuume alkaa kohisten nousta kaikkialla Pohjois-Euroopassa, kiitos Brandesin Kööpenhaminan-luentojen ja ahkeran valistustyön. Nietzsche ei aivan ehdi kokea maailmanmaineettaan ja ajattelunsa merkittävää vaikutusta koko länsimaiseen kulttuuriin.<br />
<br />
Kun Franziska Nietzsche 20. huhtikuuta 1897 kuolee, Lisbeth siirrättää elävää ruumista muistuttavan isoveljensä jäämistöineen Weimariin perustamaansa Nietzsche-arkistoon. Diktaattorin valtuuksin pikkusisko hoivaa omissa maailmoissaan viruvaa veljeään ja tämän kirjallista perintöä, osin väärentäen, osin siistien, leikaten ja liimaten, omaa kilpeään kiillottaakseen. Toisaalta hänen ansiokseen on ehdottomasti luettava arkiston perustaminen ja filosofin papereiden sekä käsikirjoitusten kerääminen yhteen paikkaan, missä ne myöhemmin ovat olleet tutkijoiden käytettävissä. Myös filosofin uskollisen sihteerin, säveltäjä Peter Gatzin (oikealta nimeltään Johann Heinrich Köselitz), hallusta löytyy myöhemmin papereita ja käsikirjoituskopioita, jotka paljastavat eräät Lisbethin sensuuritoimet ja väärennökset. <br />
<br />
Nietzsche kuolee 25. elokuuta 1900, jonka jälkeen Lisbeth aloittaa todenteolla veljensä pyhimyskultin pystyttämisen ja teoksilla rahastamisen. Vainajan toiveita ei kunnioiteta edes hautajaisten osalta, kirjallisesta jäämistöstä puhumattakaan. Prideaux kuvaa hienosti koko irvokkaan näytelmän, joka alkaa heti Nietzschen romahdettua ja jatkuu aina Lisbethin kuolemaan 1935. Siinä välissä sisar on useammankin kerran ehdolla Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi. <br />
<br />
Kohtalon ironiaa on, että Lisbethin Wagner-intoilun, nationalismin ja antisemitismin myötä itse Adolf Hitler innostuu Nietzsche-arkistosta ja vieraile siellä heti valtakunnankansleriksi noustuaan 1933. Ensivierailu tapahtuu jo vuotta aiemmin, kun Hitler ruskeapaitoineen ilmestyy arkistoon Weimarin kansallisteatterin <i>Campo di Maggio</i> -näytelmän esityksen yhteydessä. Näytelmän toinen kirjoittaja on fasistidiktaattori Benito Mussolini, joka ihailee Nietzschen filosofiaa ja lähettää Elisabethille onnittelusähkeen tämän 80-vuotispäivänä. Elisabeth puolestaan palvoo Mussolinia ja juuri hän taivuttelee Weimarin kansallisteatterin esittämään näytelmän.<br />
<br />
Toisen vierailun tapahtumista Prideaux kirjoittaa seuraavasti (489):<br />
<br />
”Hitlerin ensitapaamista Elisabethin kanssa seurasi vierailu arkistoon toinen marraskuuta vuonna 1933. Saksan valtakunnankansleri saapui paikalle täyden saattueen ympäröimänä ja tunnusomaista ruoskaansa kantaen. Hän viipyi arkistossa puolentoista tunnin ajan. Kun Hitlerin hahmo ilmestyi jälleen näkyviin, ruoska oli kadonnut. Sen tilalla diktaattori puristi kädessään Nietzschen kävelykeppiä, jonka Elisabeth oli hänelle lahjoittanut. Samalla Elisabeth oli antanut Hitlerille myös kopion vuoden 1880 juutalaisvastaisesta vetoomuksesta, jonka Bernhard Förster oli esittänyt Bismarckille. Hitler lähetti paketillisen perisaksalaista maata Paraguayhyn Försterin haudalle siroteltavaksi.”<br />
<br />
1934 Hitler vierailee arkistossa arkkitehti Albert Speerin kanssa. Hänet valokuvataan pohdiskeleva ilme kasvoillaan Nietzschen rintakuvaa katselemassa. Seuraavana vuonna Hitler saapuu Elisabethin hautajaisiin ja laskee juhlallisesti seppeleen vainajan muistolle. Hautajaisissa otetussa valokuvassa valtakunnankanslerilla on murheellinen ilme. <i>Plaudite, amici, comedia finita est.</i><br />
<br />
Nietzschen Hitlerille päätynyt ja sittemmin kadonnut kävelykeppi symboloi karmivalla tavalla sitä, miten kansallissosialistinen Saksa Lisbethin avulla valjastaa filosofin ajattelun omiin tarpeisiinsa. Ei ole väärin sanoa, että osittain juuri Nietzschen filosofian väärennöksillä ja asiayhteydestään irrotetuilla lainauksilla Hitler ontuu epäjumalten hämärään, joka samalla on hänen suuren ja mahtavan Kolmannen valtakuntansa hyinen hauta. Jos Nietzsche olisi sen kaiken nähnyt, hän olisi värissyt inhosta.<br />
<br />
Tämä arvostelija on jo aiemmin monta kertaa todennut, että usein aatteet ja ideologiat ovat kainalosauvoja, joiden varassa henkiset raajarikot linkuttavat elämänsä korpitaipaleita kohti viimeistä auringonlaskua. Kävelykeppitarinassa piilee kaikesta ikävästä ja kauhistuttavasta huolimatta oikeus ja kohtuus: paha saa palkkansa.<br />
<br />
Hitler ei ole kaukaa viisas, hän ei osaa varoa, ei uskalla katsoa kuiluun, ei tunnista eikä tunnusta pimeyttä itsessään. Nietzsche puolestaan tietää olevansa dynamiittia ja kohtalo. Hän aavistaa jälkimaineensa ja jopa tulevat maailmanhistorialliset kouristukset. Hänellä on rohkeutta nähdä viimeisten ihmisten kuningaskuluttajalaumat ja matalamielinen, tasapäistävä helppoheikkityhjyys, johon länsi vajoaa. <br />
<br />
<i>Ecce homossa</i> Nietzsche kertoo olevansa mieluummin ilveilijä kuin pyhimys ja kirjoittaneensa teoksen juuri sen varalta, ettei häntä julistettaisi jälkimmäiseksi (lainaus Kuparisen suomennoksesta, 121, kursivointi Nietzschen): <br />
<br />
”Pelkään, että jonakin päivänä minut julistetaan <i>pyhimykseksi</i> <span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span> on helppo arvata, miksi julkaisen tämän kirjan jo nyt edeltä käsin; sen on tarkoitus estää ihmisiä tekemästä minulle vääryyttä. En halua olla mikään pyhimys, mieluummin olen vaikka ilveilijä… Ehkäpä olenkin ilveilijä… Ja tästä huolimatta, tai pikemminkin <i>juuri</i> tästä syystä <span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span> sillä tähän asti ei ole ollut mitään sen valheellisempaa kuin pyhimykset <span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span> totuus puhuu kauttani. <span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span> Mutta minun totuuteni on <i>pelottava</i>: sillä tähän saakka <i>valhetta</i> on pidetty totuutena.”<br />
<br />
Nietzschen värikkäästi kirjoitettu elämäkerta osoittaa, että ainakin tässä suhteessa hän on oikeassa. Hän on kohtalo, dynamiittia <span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span> ja ilveilijä. Sue Prideaux’n teos ei ole aiheetta palkittu ja ylistetty.</span></p><div><br /></div>Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2834003386704756115.post-40339469834881708812023-03-14T23:35:00.000-07:002023-03-14T23:35:04.347-07:00 Yön vallat aamun valkeus jo voittaa<p><span style="font-family: inherit; font-size: x-small;"></span></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><span style="font-family: inherit; font-size: x-small;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiwRx_zVc_mm4TZQG5JukDd-fJ6aR5TseXGjw3PUzdhlv3vTP26h71vb9S38A9_5wyKFI6QLgbykcdXIB7bSGC874XbPFZ6bmhhnJIJaR_e3NwhGYEO22yAlgmITETPgla9F-tccswhu38s_MJeoXLFWalvKur17M5s7dTa6ftsZk07M6vyQSnQBtQh/s800/Ja%CC%88lkisuom.jpeg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="800" data-original-width="503" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiwRx_zVc_mm4TZQG5JukDd-fJ6aR5TseXGjw3PUzdhlv3vTP26h71vb9S38A9_5wyKFI6QLgbykcdXIB7bSGC874XbPFZ6bmhhnJIJaR_e3NwhGYEO22yAlgmITETPgla9F-tccswhu38s_MJeoXLFWalvKur17M5s7dTa6ftsZk07M6vyQSnQBtQh/s320/Ja%CC%88lkisuom.jpeg" width="201" /></a></span></div><span style="font-family: inherit; font-size: x-small;">Esseearvio Pekka Virkin teoksesta <i>Jälkisuomettumisen ruumiinavaus</i> (Docendo 2023).</span><p></p><p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px;"><span style="font-family: inherit;"><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<br />
</span>Pekka Virkki ei esikoisessaan kuvia kumartele vaan kaataa ne. Jo oli aikakin.<br />
<br />
<i>Jälkisuomettumisen ruumiinavaus</i> käsittelee sitä perintöä, joka aina nykypäivään asti on Suomen henkistä ilmastoa tukahduttanut, niin politiikassa kuin kulttuurissa laajemminkin. Kyse on Neuvostoliiton, sittemmin Putinin Venäjän, pelosta ja myötäilystä. Ummehtunut ilma alkaa viimeinkin huoneistossa vaihtua, toimittaja Virkki tuulettaa nurkat kunnolla. <br />
<br />
Teos nojaa pitkälti jo julkaistuihin lähteisiin, joten tekijän ansioksi voidaan lukea huomattavan laajan ja hajanaisen aineiston kokoaminen yhteen. Kirja on analyyttinen synteesi ja johtopäätökset vankasti perusteltuja. Moni tunnettu nimi saa ansaitsemaansa kylmää kyytiä, mutta kohtuuttomaan räiskimiseen kirjoittaja ei lankea: tosiasioiden kertominen riittää. Jo ensimmäisen televisioesiintymisen jälkeen kirjan ilmestymispäivän aamuna Virkin puhelin alkoi piristä, kun kalikka kokoomukseen kalahti.<br />
<br />
Tekijä toteaa heti lähtökuopissa lähestyvänsä aihetta esseistinä, ei historioitsijana. Silti kirjassa on mojova akateeminen viiteapparaatti laajoine lähdeluetteloineen. Keskivertolukijalle viitteiden kahlaaminen lienee raskasta, mutta voihan teoksen lukea ilmankin. Epäilijät ja opintojen syventäjät sen sijaan voivat tarkan viittauskäytännön ansiosta halutessaan ammentaa suoraan alkulähteiltä.<br />
<br />
<b>Käsitteiden määrittelyä<br />
<br />
</b>Tekijä käy kirjan alkupuolella, laajemmin toisessa osassa, läpi suomettumisen historiaa ja termin määrittelyä. Esitys kattaa jakson 1944<span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span>1991, jonka jälkeen kolmannessa osassa luodaan katsaus menneeseen ja tulevaan 1990-luvulta käsin. Sen myötä siirrytään varsinaiseen aiheeseen, jälkisuomettumiseen, todetaan se kuolleeksi, ja avataan sen ruumis. Tämä tapahtuu teoksen loppupuolella. Putinin aika on varsinaista jälkisuomettumista, sen jälkiä Virkki siivoaa ja aikoo siivota vastakin. Kunnon patologin tapaan hän ei arkaile työntää sormiaan niljaisiin syvyyksiin.<br />
<br />
Tekijä vertaa suomettumista Tukholma-syndroomaan, mikä kuvaakin ilmiötä hyvin. Kun naapurissa on suuri ja mahtava karhu, sitä alkaa moni helposti syleillä, ettei se puolestaan syleilisi meitä kuoliaaksi. Sitäkin se on yrittänyt. Sotien jälkeen keinot vain vaihtuivat.<br />
<br />
Informaatiovaikuttaminen ja kotiryssäinstituutio vakiintuivat maassamme nopeasti, toisin sanoen KGB:n työkalupakista tuttu refleksiivinen kontrolli ja muut psykologiset painostuskeinot. On tunnettu tosiasia, että kun pirulle antaa pikkusormen, se vie koko käden. <br />
<br />
NKP tietenkin myös rahoitti suomalaisia yhteistoimintahenkilöitään ruhtinaallisesti, mikä selviää vaikkapa taistolaisuuden ja SKP:n historiaan perehtymällä. Kestiystävyys ulottui toki kommunistileirin ulkopuolellekin. Hämärät rahavirrat juoksevat edelleen ja alkulähdekin on sama. Tosin sen nimilyhenne ei enää ole NKP tai KGB, mutta jäljistään jäniskin tunnetaan.<br />
<br />
Virkin mukaan suomettumisessa olennaista oli sotilaallinen uhka, ylivoimainen sellainen. Pienellä maalla ei ollut mitään mahdollisuuksia itänaapurin kaltaista jättiläistä vastaan, paitsi tietenkin liittoutumalla länteen tai alistumalla suurelle ja mahtavalle. Suomi valitsi pitkään, aivan liian pitkään, nöyristelyn ja kumartelun. Tätä voidaan toki puolustella ja vaikkapa todeta, että rähmällään rypeminen oli eloonjäämisen ehto ja taitavaa ulkopoliittista taktikointia, mutta <i>Jälkisuomettumisen ruumiinavaus</i> puhkoo kyllä monia tähän liittyviä myyttejä ja selittely-yrityksiä erinomaisen suorasanaisesti.<br />
<br />
<b>Ketä suojelupoliisi suojelee?<br />
<br />
</b>Virkki suomii reippaasti Supoa, kuten pitääkin. On ilmeistä, että korruptio ja hämäräpuuhat ulottuvat sen korkeimpaan johtoon saakka. Kaikki alkoi jo varhain, mutta sen takana ei ole nainen vaan neuvostomeininki. Kun puhutaan Kekkosen Suomesta, neuvostomeininki on melkein kaiken takana. Perinne jatkui Koiviston kaudelle. Saattaa olla, että se on jatkunut viime aikoihin asti.<br />
<br />
Jo Seppo Tiitinen, Supon entinen päällikkö, ja hänen mukaansa nimetty lista, on tunnetusti ongelma avoimuuden ja demokratian kannalta, mutta myöhemmätkään tapahtumat eivät Supon johtoporrasta mairittele, päinvastoin. Päälliköt nimitetään poliittisin perustein, jolloin suhmurointia ja hyväveljeilyä ei voida välttää. Virkki kuvaa tätä sisäpiiritanssia oivallisesti.<br />
<br />
Ulkomaalaisviraston entisen pääjohtajan Matti Saarelaisen tapaus on erityisen irvokas. Toimittaja Jarno Liski on tehnyt erinomaista työtä sen tonkimisessa ja Virkki nojaa pitkälti häneen. Suojelupoliisissakin työskennelleen Saarelaisen selittelyt Putinin lähipiiriin lukeutuvalle Gennadi Timtšenkolle kiirehdityn Suomen kansalaisuuden myöntämisen tiimoilta ontuvat pahemmin kuin kolmijalkainen ruuna. Prosessiin liittyy niin paljon omituisuuksia, että niiden setvimiseen menee varmasti vuosia. <br />
<br />
Myös Boris Rotenbergille vikkelästi hoideltuun Suomen kansalaisuuteen liittyy kosolti kysymysmerkkejä, joita Virkki käy ansiokkaasti läpi. Korruptio ja mädännäisyys tuoksahtelevat rivien välistä, ja lukija pudistelee epäuskoisena päätään: tällaista ei pitäisi oikeusvaltiossa tapahtua. <br />
<br />
Sisäministeriö selvittää asiaa. Eri asia on, selviääkö se, vastaako Supo. Siellä tunnetusti nimilistat ja muut kiusalliset salaisuudet pysyvät mahtikäskyllä kassakaapissa. Teoksen lopussa Virkki ehdottaa asiallisesti kaiken ikävän selvittämistä, mikä kieltämättä olisikin ensiarvoisen tärkeää. <br />
<br />
<b>Putkimiehiä ja -naisia yli puoluerajojen<br />
<br />
</b>Kuten kirjan kansikuvasta huomaa, Virkin tähtäimessä on suomalaisten vasemmistodemarien hapankerma. Keskustan entinen pääministeri Esko Aho on joukossa ainoa poikkeus. Paavo Lipponen taisi sittemmin kääntyä oikeistodemariksi, mutta kuten tekijä osoittaa, sekin oli oikeastaan siirtymistä eräänlaiseen Euroopan suomettamiseen. Pääministeriuransa jälkeen Lipponen on lähinnä edistänyt Putinin Venäjän geopoliittisia tavoitteita ja ajanut kaasuputkea kuin käärmettä pyssyyn. Satoa korjataan parhaillaan.<br />
<br />
Sosialidemokraattien syntilista on pitkä ja masentava. Virkki vyöryttää esimerkin toisensa perään eikä jätä kiveäkään kääntämättä. Toiminta on ollut määrätietoista ja jatkunut vuosikymmeniä, vaikka opportunismillakin on toki ollut siinä osansa. Suomalaisethan ovat lakeijakansaa ja hanakoita kiillottamaan suurempiensa saappaita. Moni tekee sen niin perusteellisesti, että voi ihailla niistä omaa peilikuvaansa.<br />
<br />
Perussuomalaisista osansa saavat Laura Huhtasaari, Matti Putkonen ja Olli Kotro. Jussi Halla-aho puolestaan saa ansaitsemaansa kiitosta. Virkki ei kuitenkaan mainitse, että jyrkän Nato-vastaisia Kremlin kellokkaita laiduntaa suurista puolueista eniten nimenomaan perussuomalaisten liepeillä, varsinkin puolueesta erotetuissa tai eronneissa erikoisjeppepiireissä. Niissä ei Putin-mielisyyttä vaivauduta edes peittelemään. Sama pätee tietenkin kommunisteihin, joita edelleen on. He puhuvat edelleen rauhasta, ystävyydestä, yhteistyöstä ja avunannosta. Paitsi lännen kanssa.<br />
<br />
Perussuomalaisten johdon ja kansanedustajien ylivoimaisen enemmistön nopea kääntyminen Nato-jäsenyyden kannalle repi vajaa vuosi sitten puolueen rivejä ankarasti, ja sosiaalisesta mediasta saa vieläkin lukea katkerokansan syvien rivien Nato-vastaista natinaa. Tosin puolueen kannatukselle Nato-kelkkaan hyppääminen näyttää tehneen pelkästään hyvää. Ratkaisu oli viisas ja osoittaa, että perussuomalaisten järkikärki kykenee tarvittaessa nopeisiin kannantarkistuksiin ja ryhtiliikkeisiin.<br />
<br />
Mitä tulee sosialidemokraatteihin, arviossa on turha mennä yksityiskohtiin, jotka tekijä pakkaa kirjassa tiiviiseen muotoon. Kansikuva puhuu puolestaan. Konnagalleria on nyt koko kansan katseltavissa, toivottavasti silmät aukeavat ja uskaltavat nähdä.<br />
<br />
<b>Hämärän rajamailla<br />
<br />
</b>Venäjän liiketoimintaan ja rahanpesuun on sotkeutunut myös sankka joukko pankkimiehiä ja muita hämäräperäisiä yrittäjiä. Poliitikkojen ja virkamiesten kanssa puuhastellessaan he kietovat nämä seittiin, josta voi olla vaikea pyristellä irti. Virkki osoittaa journalistisiin lähteisiin nojaten, miten tunnettu kohuliikemies yhteistyössä eräiden näkyvien poliitikkojen kanssa jopa junaili Al-Holin leiriltä Isis-vaimoja ja -pilttejä Suomeen. Suunnitelmat sentään kariutuivat, mutta jotain saattoi silti jäädä julkisuudelta peittoon. Tekijä vihjaa, että mikäli pesää ei ole kunnolla putsattu, saattaa sieltä vielä nousta hämähäkkejä saalistaan syömään.<br />
<br />
Tässä yhteydessä vanhoja olisi kannattanut kaivella enemmänkin. Monella johtavalla poliitikollamme on pitkälle menneisyyteen ulottuvia suhteita Venäjään, ja osa niistä saattaa edelleen vaikuttaa heidän toimintaansa. Silloin se ei tapahdu isänmaan puolesta vaan joskus peräti sitä vastaan. <br />
<br />
Virkki kuitenkin lupaa tutkia tiettyjä yhteyksiä jatkossakin, joten uusia kirjoja on tulossa. Entisten kokoomusministerien puuhasteluissa kaivelemista kieltämättä riittää. Näistä <i>Jälkisuomettumisen ruumiinavaus</i> antaa väkevää esimakua.<br />
<br />
<b>Pääministeri Stubb jälkisuomettamassa<br />
<br />
</b>Kokoomuslaisista puolueen nykyinen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen pääsee Virkin erityiskäsittelyyn, niin että puhelinlangatkin kirjan ilmestyttyä alkoivat laulaa, mutta toki lähihistoriasta löytyy muitakin puolueen kärkinimiä, joiden toimintaa sopii ja pitää kyseenalaistaa. <br />
<br />
Hallituksen Fennovoima-ratkaisu 2014 sisältää jälkisuomettumisen keskeiset elementit pähkinänkuoressa. Alexander Stubbin siniset silmät jäävät Virkin käsittelyn ulkopuolelle, joten tässä on hyvä täydentää opittua ja jättää Mykkänen kirjan lukijoille.<br />
<br />
Silloinen pääministeri Stubb <a href="https://yle.fi/a/3-7527971">ei sulattanut</a> etenkään vihreiden kansanedustajien terävää Rosatom-kritiikkiä, joka jälkiviisaasti ja monen mielestä jo vuonna 2014 osui täysin nappiin. Pääministeri ripitti epäilijöitä ankarasti ja löi lopuksi pöytään russofobiakortin:<br />
<br />
<span style="color: #222222;">”</span>Se, joka minua eniten häiritsee tässä keskustelussa, on tietty asenteellisuus, jopa russofobia, joka ilmenee muutamissa puheenvuoroissa. Se tulee nimenomaan sitä kautta, että yritetään lietsoa Venäjä-pelkoa energiapoliittiseen ratkaisuun. Tässä kannattaa puhua energiasta energiana, Stubb sanoi tiistaina eduskunnan lähetekeskustelussa.”<br />
<br />
Kuten Virkki teoksessaan kuvaa, myös Lipposen kaasuputkea perusteltiin yhtä herkkäuskoisesti: se on pelkästään energiapolitiikkaa, ehkä myös hieman ympäristöpolitiikkaa. Muu on russofobiaa. Oras Tynkkynen esitti 2014 painavan puheenvuoron, joka ansaitsee kunniamaininnan:</span></p>
<p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px; min-height: 14px;"><span style="font-family: inherit;"><br /></span></p>
<p style="color: #222222; font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px;"><span style="font-family: inherit;"><span style="color: #131415;">”Rosatom ei ole mikään tavallinen yritys. Rosatom on Neuvostoliiton entinen atomienergiaministeriö, joka vastaa edelleen Venäjän ydinasehuollosta. Rosatom on suoraan (presidentti Vladimir) Putinin hallinnassa oleva valtion liikelaitos, jonka tehtäviin kuuluvat, sanatarkasti, Venäjän geopoliittiset intressit.”<br />
<br />
Myös ruotsalaisen kansanpuolueen Stefan Wallin muistutti tosiasioista: ”</span>Ei voi olla punnitsematta ajatusta, että Venäjä tietyssä tilanteessa alkaisi laajemminkin harrastaa voimapolitiikkaa energiapolitiikan jatkeena.” Ennustus, tai hypoteesi, on suorastaan profeetallinen, niin hyvin se osuu maaliin. Stubb ei antanut varoitusten häiritä, nehän olivat pelkkää asenteellista Venäjä-pelkojen lietsomista ja russofobiaa.<br />
<br />
Oras Tynkkynen <a href="https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/stubb-fennovoima-keskustelussa-asenteellisuutta-ja-russofobiaa/4408630#gs.r917hf">kertoi</a> kuitenkin totuuden: <span style="color: black;"><b>”</b></span><span style="color: #303030;">Fennovoima havittelee Suomeen itse asiassa Putinin reaktoria.” Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022, Hanhikiven ydinvoimalan sopimus Rosatomin kanssa peruttiin kiireen vilkkaa. Sekin todistaa hankkeen arvostelijoiden olleen jo 2014 täysin oikeassa.<br />
<br />
Stubb sentään <a href="https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/alexander-stubb-myonsi-ministerikauden-virheensa-jalkikateen-ja-suosittelee-samaa-kaikille-paasta-irti-vaan/8632330#gs.sl8try">myönsi virheensä</a>, kun naamiot riisuttiin. Saattaa olla, että hänelle tulee lähitulevaisuudessa muihinkin lausuntoihinsa liittyen ripittäydyttävää. Onhan hän ehtinyt sanoa ja kannattaa uransa aikana vaikka mitä.<br />
<br />
<b>Nato-option harha<br />
<br />
</b>Yksi Stubbin myöntämistä virheistä on se, ettei hän aikoinaan edistänyt Suomen Nato-jäsenyyttä. Hän on oikeassa, se oli virhe.<br />
<br />
Vuosikausia Suomen poliittinen johto alkoi välittömästi puhua läpiä päähänsä Nato-optiosta, jos joku rohkea kansalainen, ryhmä tai kansanedustaja kehtasi ehdottaa Natoon liittymistä tai edes keskustelua siitä. Kriisin aikana ei voi jäsenhakemusta jättää, suojasäällä ei tarvitse eikä kannata, ettei joku vain provosoidu. Tämä liturgia kävi jälkisuomettumisen aikakaudella kaikille tutuksi. <br />
<br />
Kun Venäjä hyökkäsi Georgiaan 8.8.2008, alkoi viimeistään olla selvää, millaisesta valtiosta on kyse. 2014 Ukrainan tapahtumat ja Krimin valloitus olivat viimeinen naula arkkuun. Silti vain harva poliittinen johtaja uskalsi puhua Nato-jäsenyyden puolesta. He olivat oikeassa, hyssyttelijät väärässä. Perinteisestä jälkisuomettuneesta linjasta ei kuitenkaan lipsuttu. Keskinäisriippuvuuden nimeen vannova Suomi suosi edelleen ystävyyttä, yhteistyötä ja liikekumppanuutta. Ei olisi kannattanut.<br />
<br />
Kun autoritaariset valtiot, tai ainakin niiden johto, tätä kirjoitettaessa Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenhakemusten ratifioinnin kanssa venkslaavat ja vatuloivat, on selvää, ettei mitään Nato-optiota koskaan ole ollutkaan. Onneksi Suomi onnistui kuitenkin neuvottelemaan turvatakuut Yhdysvalloilta ja Isolta-Britannialta, vaikka 5. artiklan suoja meiltä edelleen puuttuukin. Sen saaminen riippuu diktatoristen johtajien mielivallasta ja poliittisista peleistä. Jälkiviisaasti voi ja pitää sanoa, että jäsenhakemusta ei olisi kannattanut jättää viimeiseen tippaan.<br />
<br />
Mitä tulee Turkin ja Unkarin diplomaattisiin ukaaseihin ja ehtoihin, kannattaa muinaisten roomalaisten tapaan kysyä, c<i>ui bono</i>.</span><span style="color: black;"><b><br />
<br />
Sananen tyylistä ja kieliasusta<br />
<br />
</b>Nykyään arvostelija joutuu lähes poikkeuksetta lisäämään arvionsa loppuun erillisen osion pelkästään kielikukkasille. Virkin muuten moitteeton esikoinen ei valitettavasti muodosta poikkeusta. Teos on paikoitellen kankea ja kulmikas, vanhahtava tyyli ja rönsyilevät lauserakenteet haittaavat turhaan lukemista. Pienellä lisähiomisella tekstin olisi saanut selkeämmäksi ja jutun juohevammaksi.<br />
<br />
Tyylin lievänä heikkoutena voidaan pitää varsinkin lyhenteiden käyttöä, joista ”ns.” ja ”nk.” kummittelevat koko ajan. Toisinaan jopa ”ns.” ja lainausmerkit esiintyvät yhdessä, vaikka ne ajavat saman asian, eli kyseessä on <i>tårta på tårta</i>, jos toiseen kotimaiseen turvautuminen sallitaan. Muutenkin liiallinen anteeksi pyytely lainausmerkein heikentää sanonnan iskevyyttä. Ei tällaisessa teoksessa kannattaisi pahemmin jarrutella vaan antaa palaa.<br />
<br />
Jälkisuomettuminen ei saisi ulottua myöskään kieleen. Vaikka ikkunat ovat apposen auki Eurooppaan, niistä ei kannata päästää sisään kaikkia mahdollisia anglismeja ja painajaismaisia uustermejä. ”Luonnemurha” on suomen kielen murhaa, alkukielellä<i> character assassination.</i> Termi tarkoittaa henkilön maineen tuhoamista.<br />
<br />
Toistuva erhe on välilyönti sanaliiton sisältävien yhdyssanojen välimerkeillä erotetun alkuosan sanojen ja jälkiosan välillä, tyyliin ”Suomi-Venäjä -seura”, kun oikea muoto kuuluu Suomi</span><span style="color: black; font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span><span style="color: black;">Venäjä-seura. Välilyönti ennen jälkiosaa tulee vain silloin, jos yhdyssanan alkuosa muodostuu erillisten sanojen liitosta (sanaliitto, jossa on välilyöntejä). Täsmällisyyteen tähtäävä pilkunviilaaja kiinnittää myös huomiota alkuosan sanojen väliin tulevan viivan pituuteen, kuten tarkkasilmäisimmät yllä olevasta esimerkistä voivat havaita. Sen suhteen sääntö kannattaa aina tarkistaa huolella, jos epävarmuutta viivan laadusta vähänkin ilmenee. Vastaavasti vaikkapa sivulla 293 oleva muoto ”PiS -puolueen” sisältää välilyönnin, vaikkei pitäisi. Näitä virheitä teoksessa on turhan paljon.<br />
<br />
Mainittujen ongelmalasten ohella lukemista häiritsee vanhahtavan taho-sanan yletön viljeleminen. Pahimmillaan se pomppaa silmään kolmesti samalla sivulla, kun sitä ei pitäisi käyttää ollenkaan, ellei sitten kerran tai pari ironisesti vaikkapa termissä ”arvovaltainen taho”. Samoin ja-sanan toistuva korvaaminen sekä-sanalla ja liiallinen ajatusviivojen käyttö heikentävät lopputulosta. <br />
<br />
Tällaisista puutteista olisi hyvä päästä eroon seuraavissa kirjoissa. Tietenkin jo käsillä oleva teos olisi kaivannut perusteellista kielihuoltoa ja oikolukua, sillä lähes joka sivulta löytyy jotain pientä tai joskus isompaakin huomautettavaa. Saattaa tosin olla, että epätäsmällisyys häiritsee vain täydellisyyden tavoitteluun taipuvaisia arvostelijoita, jotka samalla haluavat vaalia ja suojella suomen kieltä viimeiseen asti.<br />
<br />
<i>Jälkisuomettumisen ruumiinavauksen</i> toimituksellinen huolimattomuus ulottuu jopa viiteapparaattiin. Viittauskäytäntö muuttuu jostain syystä teoksen viimeisessä osassa. Sitä ennen viitteet on sijoitettu aina osan loppuun, kun taas viimeisessä osassa ne löytyvät kunkin luvun lopusta. Mitään logiikkaa yllättävään muutokseen ei sisälly.<br />
<br />
Teos sinänsä on niin tärkeä ja viesti tiukka, että tyyli saisi olla vähintään yhtä tiukka, ellei tiukempikin. Kun löysät ottaa pois, viesti menee paremmin perille. </span></span></p><div><span style="color: black;"><br /></span></div>Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2834003386704756115.post-14798934949451714552023-01-26T00:37:00.003-08:002023-01-26T00:40:55.759-08:00 Hengen arkeologiaa<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"></div><p style="font-family: Times; font-size: 12px; font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px;">Esseearvio Aki Cederbergin teoksesta<i> Pyhä Eurooppa </i>(Basam Books, 2021)</p><p style="font-family: Times; font-size: 12px; font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px;"><br /></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgivo7EgNGR2XihHQLm09gADGlaGiD_aHx3GF_rUoGUzQF2W-o2qtiaEXiCUHmwBC0EQns0uFAIoVJwCsa0GeETJF56MwtL-3kSpQcxouzmGfGWFXHZqcNQOgbT4L5izqU3M1LYQ8lq-hbxCPwXqFaF7Srv4uFW32mBGgGBEzAQbg84rzGSQEp0Hj8y/s600/Pyha%CC%88E.jpeg" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="600" data-original-width="465" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgivo7EgNGR2XihHQLm09gADGlaGiD_aHx3GF_rUoGUzQF2W-o2qtiaEXiCUHmwBC0EQns0uFAIoVJwCsa0GeETJF56MwtL-3kSpQcxouzmGfGWFXHZqcNQOgbT4L5izqU3M1LYQ8lq-hbxCPwXqFaF7Srv4uFW32mBGgGBEzAQbg84rzGSQEp0Hj8y/s320/Pyha%CC%88E.jpeg" width="248" /></a></div><p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px;"><span style="font-family: inherit;">Aki Cederbergin kunnianhimoinen teos kurkottaa korkealle ja kaivautuu syvälle. Sen alaotsikko voisi kuulua ”Kadonnutta harmoniaa, aikaa ja maailmaa etsimässä”, vaikkakin tekstin läpi kuultaa myös jatkuva epäily ja ennen muuta pettymys siitä, että nykyinen Eurooppa on tuhon tiellä. Tekijä tunnustaa lopussa avoimesti, ettei tavoittele tuulentupia, mutta silti tietty kaiho sellaisiin jää päällimmäiseksi vaikutelmaksi. Hän näyttää etsivän jotain sellaista, jota ei koskaan ole ollut eikä koskaan tule olemaan.</span></p><p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px;"><span style="font-family: inherit;"><span style="font-family: inherit;">
<br />
<b>Matka ihmisyyteen</b><br />
<br />
<i>Pyhä Eurooppa</i> on modernismikriittinen matkakirja, jossa vaelletaan sekä maantieteellisesti että henkisesti, syvälle ja korkealle, juuriin ja taivaaseen. Tyyliä hallitsee jylhä, romanttinen paatos, sankaruuden ja voiman kaipuu, joka nykyajassamme alkaa olla katoavaa kansanperinnettä, dekonstruoitua, demonisoitua, ironisoitua. Maljoja juodaan ja uhrataan matkan varrella sekä jumalille että esi-isille, eri maiden hotelleissa ja ravintoloissa nautitaan herkullisia aterioita ja viinejä, välillä kylvetään, saunotaan ja uidaan, rakastellaankin. Odinin korpit ja muut mustat linnut liitelevät toistuvasti ukkosta ennustavalla taivaalla, kuin ennusmerkkeinä tulevaisuuden koettelemuksista. Uhkaa on ilmassa.</span><br />
<br />
Teos opastaa myös muinaistiedon lähteille, mytologian, riimujen ja voimapaikkojen maailmaan. Kirjaa leimaa omakohtaisen kokemisen raskas paino, tunnustuksellisuus, joka jää vihjeiksi ja symboleiksi. Cederberg kertoo ohimennen, kierrellen ja kaarrellen, alhoista, joista hän on taistellen noussut nykyisiin käsityksiinsä. Joku voisi puhua henkilökohtaisesta terapiasta, miksei todellisuuspaostakin. Toisaalta juuri todellisuuspakoisuutta tekijä kirjan lopussa kritisoi. Ilmeistä on, että hän on löytänyt pakanallisesta uskomusperinteestä henkisen kotinsa.<br />
<br />
Luultavasti jo kolmanteen painokseen yltäneen kirjajärkäleen sanoma kiinnostaa ihmisiä laajalti, koska he tuntevat kadottaneensa jotakin korvaamatonta omasta ihmisyydestään. Riveiltä ja niiden välistä paistaa utopian aurinkopyörä, kadonnut kulta-aika, uponnut Atlantis, ikuinen paluu, menneisyyden onnela, myös tulevaisuuteen projisoituna. Palingeneettinen myytti tuhkasta nousevasta, vanhaan hyvään traditioon perustuvasta uljaasta uudesta maailmasta toistuu teoksen sivuilla.<br />
<br />
<b>Pyhän monet kasvot</b><br />
<br />
Cederberg ei pohdi maailmanhistoriaa ja kehitystä, ihmisen innovatiivista, tulevaisuuteen katsovaa luontoa, eikä hae selityksiä sille, miksi maailmasta on tullut sellainen kuin se on. Hän tyytyy paheksumaan ja moralisoimaan, ja tarjoaa omaa tietään, uskomusjärjestelmäänsä, lääkkeeksi kaikkiin ongelmiin. Se vaikuttaa paikoitellen epätoivoiselta, yhtä epätoivoiselta kuin kirjassa esitelty Gabriele D’Annunzion Fiumeen 1900-luvun alussa perustama runollis-esteettinen valtioviritys, jonka herooinen taistelu pahaa, harmaata maailmaa vastaan kesti reilun vuoden.<br />
<br />
Hallitsemattoman hallitseminen ei onnistu edes noitakeinoin, magian ja manausten avulla. Ihminen kulkee omia polkujaan ja se harmittaa hengen arkeologia. Kaupankäynti, investoinnit, kehitys ja teknologian hyödyntäminen, aivan kuten pinnallisuus, typeryys, korruptio, nepotismi, ristiriidat ja sodatkin, ovat kuitenkin seurausta ihmisyydestä, sen olennaisia osia, joten ne ovat täällä niin kauan kuin ihminenkin. Ihmisluonnosta on moneksi, se on vain hyväksyttävä. Ihmistä ei voi typistää ideaaliksi, joka täyttää oman ideologian tai opin vaatimukset. Ihminen kaipaa muutakin kuin esoteriaa ja mytologiaa. Moni ei kaipaa niitä ollenkaan.<br />
<br />
Tekijä ei tarkastele kriittisesti teoksensa ydinaihetta, pyhää, sen ongelmaa, mitä se on ja mistä se syntyy, eikä sen hyväksikäyttöä politiikassa, uskonnoissa ja aatteissa. Hän tosin toteaa vaaran suhteessa kansallissosialismiin ja muihin valtioideologioihin, jotka ovat kaapanneet perinteet ja muinaisuskon omiin, useimmiten julmiin, tarkoitusperiinsä. Kuitenkin myös ja varsinkin pyhän avulla ihminen voi ajaa totalitarismia tai teokratiaa, kuten vaikkapa islamissa, nostamalla uskomuksensa arvostelun ulottumattomiin, kuoleman uhalla. <br />
<br />
Teoksessa suomitaan aiheellisesti dogmaattisen islamin ja sen harhaisen suvaitsemisen aiheuttamia ongelmia ympäri Eurooppaa, mutta niiden asettaminen pyhän yhteyteen olisi tuonut mukavasti särmää tekstiin. Kun pyhästä taotaan dogmi, se muuttuu arkaaiseksi kuristusotteeksi, rautaiseksi kahleeksi. Tämä sopii myös mainittuun väärään suvaitsevaisuuteen, joka lipsahtaa toistuvasti tekopyhyyden ja autoritaarisuuden puolelle.<br />
<br />
Pyhässä on myös asteita, numinöösistä arkiseen, jopa pakotettuun, perinteen mukanaan tuomaan painolastiin. Moni ihminen kokee pyhän pinnallisesti, jos perinne ei satu istumaan hänen taipumuksiinsa ja mieltymyksiinsä. Vastaavasti joku voi kokea luonnon pyhänä, kun toiselle se vain on, ilman mitään henkistä, hengellisestä puhumattakaan. Näitä eroja esiintyy sekä kulttuurien sisällä että niiden välillä.<br />
<br />
Miksi Cederbergin tarjoama pyhä perinne olisi yhtään sen parempi tai pyhempi kuin muslimien vastaava? Onko niin, että pyhyys on vain otettava annettuna, siihen on uskottava, ja pidettävä omaa pyhää parempana kuin naapurikansan, lähellä tahi kaukana? Muslimi suojelee omaa pyhäänsä vääräuskoisten loukkauksilta ja tahtoo kieltää islamkriitikon sanan- ja uskonnonvapauden kokonaan. Tämäkin on inhimillistä, aivan liian inhimillistä: kukapa sitä haluaisi hauraita, perusteettomia uskomuksiaan järkiargumenteilla pommitettavan saati pilkkakirveellä pilkottavan. Tästä johtuen länsimaiset pilapiirtäjät ja poliittiset provokaattorit irvailevat islamia henkensä uhalla. <br /><br />
</span></p><p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px;"><span style="font-family: inherit;">Kun pyhästä on tehty tabu, se on muuttunut kumoukselliseksi, vaaralliseksi. Lännen pitää olla alati valppaana, ettei islamin pakotettu pyhä nielaise sen perimmäisiä vapausarvoja. Toki löytyy myös läjäpäin lännen omia pyhiä ja tekopyhiä, jotka vastaavasti uhkaavat keskeisiä kansalaisoikeuksia ja ovat valmiit käyttämään poliittista valtaa häikäilemättömästi pyhiä lehmiään suojellakseen.<br />
<br />
Pyhää voi kokea monella tavalla, siihen ei tarvita välttämättä kansanperinnettä, uskontoa, esoteriaa tahi uuspakanuutta. Vaihtoehtoinen malli voisi olla vaikka filosofi Eino Kailan luonnontieteellisesti faustinen henki, Cederbergin omin sanoin sielu, ”joka vaaroista välittämättä pyrkii rajattomuuteen ja äärettömyyteen” (169). Toisin sanoen maailman ja kaikkeuden voi kokea pohjattoman syvänä ja korkeana myös henkilö, jota piiskaa eteenpäin, kohti tuntematonta, luonnontiede, mutta samaan aikaan väkevä kaipuu ja pyrkimys monismiin sekä syvähenkiseen elämään. Kailaa lukiessa ei jää epäilystä siitä, etteikö hän olisi kokenut liikkuvansa pyhien asioiden äärellä olevaisen saloja intohimoisesti kartoittaessaan.<br />
<br />
Ihmisen kyky ja halu kokea pyhää lienee myötäsyntyinen, ja vaihtoehtoisia reittejä korkeuksiin riittää. Kulttuuri- ja aatehistoria ovat niitä tulvillaan. Cederbergiäkin ajaa holismi, mutta se pohjaa eklektiseen <span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span> ellei peräti esoteeris-ekumeeniseen <span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span> pakanaperinteeseen. Hän yhdistelee eri traditioita varsin vapaasti ja kehittää niistä omannäköisensä aatemaailman. Tällainen yksilöpsykologinen puoli liittyy olennaisesti pyhän kokemiseen: yhden pyhä voi jättää toisen täysin kylmäksi, ja päinvastoin. <br />
<br />
Myös tulkintansa Sampo-myytistä tekijä pariinkin otteeseen esittää, samoin Graal-legendaan on jäänyt turhaa toistoa. Cederberg kritisoi aiheen ympärillä pyörivää viihdeteollisuutta, muttei kuitenkaan tee selvää eroa sen ja vakavampien tutkimustraditioiden välillä. Epäilijälle koko ala vaikuttaa helposti niin sanotusti tuulesta temmatulta. Ainakaan historiallis-kriittisen metodin ystävälle Graal ja sen taustaoletukset eivät edusta vakavasti otettavaa perinnettä. Sen sijaan villiä ja vapaata tarinaperinnettä, legendaa, ne eittämättä ovat, kuten Cederbergin tekstistäkin huomaa.<br />
<br />
Friedrich Nietzsche totesi myöhäiskaudellaan, että ajattelijalle hengen mitta on se, kuinka paljon totuutta se kestää. Filosofi itse musertui lopulta taakkansa alle, kenties aivokasvaimen tai jonkin muun hitaasti etenevän sairauden johdosta, mutta itsepetokseen hänkin joutui vielä tolkuissa ollessaan turvautumaan, naamioihin, joita ei enää elämänsä kalkkiviivoilla onnistunut erottamaan todellisesta minästään. Hän hukkui omaan pohjattomaan syvyyteensä. Monen etsijän kohtalona on pirstoutuminen, kaaos, epätoivo, ja sen tuloksena henkinen, joskus fyysinenkin, umpikuja.<br />
<br />
Graalin yhteydessä Cederberg kuvaa vastaavaa harhaluuloa, ja mainitsee Graalia jahtaavien kristittyjen ”totuudenetsijöiden” edustavan onttoutta tai korvikeuskontoa, joka kuitenkin voi samaan aikaan kertoa ihmisten kaipuusta syvempään henkisyyteen ja kohti maagista ulottuvuutta (264). Tekijän mukaan mainitut ominaispiirteet ovat kadonneet uskonnoista ja maailmasta. Moni uskova on asiasta varmasti eri mieltä, mutta osa eittämättä harhailee tyhjän päällä ja elää itsepetoksessa. Vastaavasti koko Graal-mytologiaa ja sen ympärille kehittynyttä viihdeteollisuutta voi pitää onttona uskomuksiin takertumisena, jolle on vaikeaa, oikeastaan mahdotonta, löytää perusteita. Niin vain ihmiset senkin perässä juoksevat ja samalla markkinamiehet sekä roskakirjailijat käärivät taskuihinsa mittavia voittoja.<br />
<br />
<b>Himmlerin salaseuran jäljillä</b><br />
<br />
Cederberg käsittelee laajasti Himmlerin pahamaineista Ahnenerbeä, varsinkin Karl Maria ”Weisthor” Wiligutia ja suomalaista Yrjö von Grönhagenia, joiden salatieteiden harrastus sai paikoitellen koomisia piirteitä. Sattumoisin tämä arvostelija on kirjoittanut reilu kymmenen vuotta sitten aiheesta vaihtoehtohistoriallisen novellin ”Operaatio Äijäkupittaa” teokseen <i>Mannerheimin seikkailuja </i>(turbator, 2012)<i>. </i>Cederbergin kuvaus herrain harrastuksista ei jää kauaksi spekulatiivisesta fiktiosta, joskin häneltä tietokirjailijana kaipaisi kriittisempää otetta kansallissosialistien villeimmän rotusiiven huuruisiin tutkimusparadigmoihin ja teorioihin. <br />
<br />
Paikoitellen tekijä itsekin huomauttaa, kuinka subjektiivista esoteria on. Kun hän saa saksalaiselta tuttavaltaan ”Tohtorilta” erään Wiligutin intohimon kohteisiin liittyvän kirjan, hän toteaa (208): ”Miten paljon tämä kirja heijasteleekaan koko esoteerista maailmaa tai okkulttista etsijää, joka luo vaikutelmansa mielivaltaisesti ja pakottaa omat merkityksensä asioiden päälle mutta joita ei kuitenkaan välttämättä löydy asioista itsestään.”<br />
<br />
Toisaalta tekijän vaellus Wiligutin, Grönhagenin, Otto Rahnin ja Wilhelm Teudtin jalanjäljissä muistuttaa paikoitellen okkulttista gonzo-journalismia. Mustan auringon synkässä loisteessa Cederberg tovereineen törmää tuon tuostakin omituisiin otuksiin, kuten antifalaisiin, uusnatseihin ja uushenkisyyttä SS-linnoista, kylistä, koloista, vuorilta ja metsistä koluaviin sekalaisiin taivaantuijottajiin. Tekijän tuohtumus vakavien asioiden äärellä pinnallisesti pyörivistä kisaturisteista ei jää lukijalta huomaamatta. Siinä on mukava humoristinen sävy.<br />
<br />
Usein Cederberg kuitenkin sortuu moralistiseen narinaan, katsoo ihmispoloa ylhäältä alas, eikä edes halua ymmärtää niitä, jotka tekevät samaa kuin hän itse, mutta eri motiiveista ja edellytyksistä käsin. Aristokraattinen tendenssi tahtoo toisinaan kokonaan sulaa synkkäkulmaisen arvostelun ja halveksunnan tuoksinassa, joskin, kuten todettua, huumoriakin asenteessa välillä pilkahtelee.<br />
<br />
Cederberg kertoo lukijoilleen myös Keski-Saksanmaalla uinuvasta valtiaasta, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsija Barbarossasta, jonka paluuta hän itsekin odottaa, jotta alennustilaan vajonnut Eurooppa nousisi uuteen loistoon (palingeneesi jälleen kerran). Myytti on tietenkin historiallisesti tahrattu, kuten hakaristit ja riimut, joita tekijä teoksessaan asiantuntevasti esittelee. Kun Barbarossaa viimeksi operoitiin hereille ja Saksaa yritettiin palauttaa entiseen loistoonsa, Eurooppa vajosi entistä syvemmälle alennustilaan. Siksi romanttisen paatoksen kanssa sietää olla tarkkana.<br />
<br />
<b>Ankara tuomari Euroopan raunioilla</b><br />
<br />
Tekijän närkästys leimahtelee välillä esiin ja hän peräti rinnastaa ateistit ja monoteistit, joita suomii rankalla kädellä yleistäen. Molemmat tarvitsevat hänen mukaansa toisiaan ja osapuolten maailmaan suoltamat sielua myrkyttävät tuotokset ovat syypäitä maailman kurjuuteen ja rumuuteen (356). Jos maailma tosiaan on sekä monoteisteille että ateisteille murheenlaakso, ”jossa jumala loistaa poissaolollaan ja luonto on vailla henkeä”, Cederberg itse sen sijaan on vakuuttunut oman maailmankuvansa vapahtavasta vaikutuksesta maailman tilaan. Tätäkin pelastususkomusta sopii tosin vahvoin perustein epäillä.<br />
<br />
Cederberg kaipaa teoksessaan toistuvasti jonkinlaista määrittelemätöntä paneurooppalaista unionia nykyisen poliittisen unionin tilalle, joka edustaa hänelle markkinavoimien ja byrokratian ohjaamaa globalistista painajaista (360). Jos pinnan alle sukeltaa, tekijän mukaan Euroopasta löytyy kansoja ja yksilöitä yhdistävä henki, ymmärrys alkuvoimista, näkemys paremmasta Euroopasta. Tämä visio jää kuitenkin kirjassa viitteelliseksi, sitä ei kehitellä edelleen eikä mitenkään edes alustavasti hahmotella. <br />
<br />
Suuri henki, joka olisi Euroopan keskeinen johtotähti, ei liene koskaan missään päin maailmaa vaikuttanutkaan. Ainakaan Euroopan historia ei tällaista idylliä tunne, pikemminkin päinvastoin. Vasta nyt, poliittisen unionin myötä, maanosa on saanut pitkään elää suhteellisen rauhassa, joskin Putinin Venäjä tekee kaikkensa tämän asiaintilan muuttaakseen. Ukrainassa se on jo rauhan ja ihmiselämää tuhonnutkin, ja tekee sitä tätä kirjoitettaessakin. Tosin unionin suhteellinen rauha järkkyy toistuvasti terroritekojen ja jäsenmaiden välisten ristiriitojen vuoksi, mutta sotaa EU:n sisällä on nykyolosuhteissa mahdoton kuvitella. Ennen vanhaan asiat olivat toisin, siitä ei ole vielä kovin pitkä aika.<br />
<br />
Cederberg ampuu välillä kovilla ja viesti on poliittisesti epäkorrekti, mutta häntä kohtaan on helppo tuntea sympatiaa Euroopan tilanteesta. Hän yrittää herätellä unikekoja, tai unissakävelijöitä, saada ihmiset havahtumaan ja tiedostamaan ne merkittävät sosiaaliset ongelmat, joita uutisia lukiessa ei voi olla huomaamatta. Venäjän hyökkäys Ukrainaan yhdisti Eurooppaa, tiivisti välejä, mutta tosiasia on, että murtumakohtia on jo kauan sitten alkanut ilmaantua ja eripuraa esiintyä. Brexit oli kenties vasta esimakua siitä, mitä tuleman pitää. <br />
<br />
Voi hyvinkin olla, että vielä lähitulevaisuudessa Eurooppa taas kokee suuria mullistuksia ja konflikteja. Tätä on silti paha lähteä ennustamaan, ainakin niin kauan kuin Venäjä jatkaa nykyistä valloitussotaansa ja aggressiivista ulkopolitiikkaansa. Se vahvistaa ja yhdistää Eurooppaa jatkossakin. Näin käy lähes aina, kun yhteinen vihollinen muodostaa eksistentiaalisen uhan.<br />
<br />
On pelkästään hyvä, että Cederberg sanoo asiat suoraan, kaunistelematta. Se on yksi <i>Pyhän Euroopan</i> vahvuuksista. Sen sijaan poliittisia ratkaisuja tekijä ei tarjoa, pikemminkin hän tarkoituksella niitä välttelee. Ne tuskin olisivat niin sanotun arvoliberaalin nykylukijan mieleen.<br />
<br />
<b>Väkivahvaa aforistiikkaa</b><br />
<br />
Parhaimmillaan Cederberg on platonisissa aiheissa, kuten traagisessa kauneuden kaihossa. Teoksesta löytyy osuvia aforistisia sitaatteja, aitoa elämänviisautta, pinnalliseen nykyaikaamme, kuten seuraava (155): ”Aikakautena, jolloin kaikki luonnolliset periaatteet on käännetty päälaelleen, on jokainen kauneuteen pyrkivä luomus uhmakas ele nykypäivän rumuutta ja hengettömyyttä vastaan.”<br />
<br />
Komea on myös teoksessa kertautuva teema siitä, kuinka esivanhempamme edelleen elävät meissä (216, kursivointi tekijän): ”Todelliset pyhät paikat löytyvät myös ilman karttoja. Jos seuraa suuntaa sisällään, niin päätyy esi-isiensä jäljille. Syvemmällä tasolla <i>me olemme</i> esivanhempamme, he elävät meissä …”<br />
<br />
Samoin Pariisi-osiossa tekijän luonnehdinta sukulaissieluista, elävistä ja kuolleista, jotka etsiessään samoja asioita ylittävät ajan ja paikan, ja ”nivoutuvat yhdeksi sieluksi” (227), napsahtaa kohdalleen.<br />
<br />
Erinomaisen sattuva on Cederbergin huomio <i>fin de sièclen</i> taiteilijoista <i>maguksina</i>, tietäjien kaltaisina korkeamman totuuden välittäjinä, ”jotka työllään ilmensivät ja raottivat verhoja johonkin ikuiseen. Taide oli universumin luovan hengen ilmentymä, kapina maailmankaikkeuden pimeyttä ja merkityksettömyyttä vastaan. Se oli kaipuuta kauneuteen ja perimmäistä järjestystä ilmentävään harmoniaan, ja taiteilijan pyhä tehtävä oli kanavoida tuota luovaa henkeä …” (229).<br />
<br />
<b>Syvyys Kalevanvuoren korkeuksissa</b><br />
<br />
<i>Pyhä Eurooppa</i> päättyy Suomeen, suomalaiseen kansanperinteeseen. Näin ympyrä sulkeutuu. Kerrassaan mainio on tekijän kuvaus Ritvalan helkajuhlista, joiden huipentuman muuan nimeltä mainitsematon, mutta helposti tunnistettava kulttuurihenkilö pilaa esitelmöidessään siitä, ettei mitään suomalaisuutta, suomalaista kulttuuria saati kansaa edes ole (406). Tässä tekijän närkästynyt musta huumori on parhaimmillaan.<br />
<br />
</span></p><table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: left;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhlOXGGCyAeE4_0DNUXyfI_QzomNoXAN98FpKjfH_gCayEpAgMrcGz6F23wSTednvqaFHzyceL9_GSZ_aLRy9wQ1xaHyY8Z96biYishpAMbOY47cNGsk6cnePHxn5dcA_aMn1aIfSZ55tUz2e6Amf-Lz6QPfr2cdJG3rUyd4l5bjXFZuCFlKxp7eUcU/s4032/IMG-5954.jpg" style="clear: left; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2268" data-original-width="4032" height="180" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhlOXGGCyAeE4_0DNUXyfI_QzomNoXAN98FpKjfH_gCayEpAgMrcGz6F23wSTednvqaFHzyceL9_GSZ_aLRy9wQ1xaHyY8Z96biYishpAMbOY47cNGsk6cnePHxn5dcA_aMn1aIfSZ55tUz2e6Amf-Lz6QPfr2cdJG3rUyd4l5bjXFZuCFlKxp7eUcU/s320/IMG-5954.jpg" width="320" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Näkymä Kalevanvuorelta kaakkoon.</td></tr></tbody></table><span style="font-family: inherit;">Arvostelijan mieltä lämmittää erityisesti osio Kalevanvuoresta, jonne Salakirjojen Jon Hällström hänen tiensä viime elokuussa ystävällisesti neuvoi. Pitkä patikka Porvoonjoen rantaa myötäillen totisesti kannatti. Cederbergin uudelleen nimeämä korkea maamerkki on oiva symboli suomalaisuudelle, kotikonnulle, pyhälle mannulle. Vuoren kristillinen nimi ei kuvaa sitä läheskään niin hyvin kuin Cederbergin antama uusi nimi. Näin ollen Kalevanvuoren soisi yleistyvän käytössä.<br />
<br />
Jos ja kun <i>Pyhää Eurooppaa </i>voi ajatella hengen arkeologiana, matkana syvälle ihmisyyteen ja itseen, enemmänkin perinteistä elämänviisautta ja siihen liittyvää filosofista pohdiskelua olisi kenties sivuille voinut ympätä. Moninaisuudesta löytyy ykseys, jonkinlainen johtotähti, aurinko, jota kohti ihminen vaeltaa eri suunnista, ja jolle hän varauksetta sanoo kyllä. Kun lukee tekijän kuvausta Porvoon Lucia-juhlasta ja jouluperinteestä, sydämessä läikähtelee lämmin, kotoisa tunne.<br />
<br />
Toivottavaa olisi, että yksilö vanhetessaan viisastuisi ja oivaltaisi, ettei kannata takertua mihinkään epätoivoisesti, ja käyttää aatteita, oppeja tai asioita, ihmisistä puhumattakaan, oljenkorsina, saati henkisinä kainalosauvoina. Kerrostumien alta paljastuu kuitenkin viime kädessä yhteinen ihmisyys, ja tietenkin myös suomalaisuus, jonka lukemattomat ilmenemismuodot kiehtovat tarkkailijoita niin hyvässä kuin pahassa, parhaimmillaan hyvän ja pahan tuolla puolen. Heimomme on henkisesti rikas ja laaja, ja sen historiasta sekä perinteestä löytyy runsaasti ainesta korkeisiin pyrintöihin. Tarvitaan vain tahtoa ja rohkeutta.<br />
<br />
<i>Pyhä Eurooppa</i> viittaa tulevaisuuteen menneisyyden kautta, mutta käytännön ratkaisuja maanosaa riivaaviin ongelmiin se ei tarjoa. Näissä ongelmissa on kansakunnilla kosolti setvittävää, ei vähiten arvoyhteisönä rapistuvalla Euroopalla kokonaisuutena. <br />
<br />
Jos jostain vielä voimaa, tahtoa ja ylpeyttä löytyy, katse Kalevanvuoren laelta voi kantaa kauaskin. Kenties meillä on vielä toivoa, jos vain uskallamme uskoa aurinkoon ja kantaa valoa tuleville polville.<br /></span>
<br />
<p></p>Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2834003386704756115.post-58778744864253182122022-12-06T22:25:00.002-08:002022-12-06T22:25:45.130-08:00 ”Maja missä on urhean miehen ja maa”<p><span style="font-family: inherit;"></span></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><span style="font-family: inherit;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhQJxa5K4hV7jZ6dh99U_Vvi3qRRSrrcjjC3gUM3iyjyaEK9fHSA7S6Ks4MM8-DhIThPzUjLEBRteLrpQksWIgjHQ0NCtpr2Sw3LzS7GSsk6e6cqVIP9CA7zMJewpXP-D8jTtdto57lIMlITNWkdFUMJiPQDB4ot1lxRm7zdWLXJTTc9M8xHz4FIyTY/s2032/IMG-6882.JPG" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2032" data-original-width="1440" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhQJxa5K4hV7jZ6dh99U_Vvi3qRRSrrcjjC3gUM3iyjyaEK9fHSA7S6Ks4MM8-DhIThPzUjLEBRteLrpQksWIgjHQ0NCtpr2Sw3LzS7GSsk6e6cqVIP9CA7zMJewpXP-D8jTtdto57lIMlITNWkdFUMJiPQDB4ot1lxRm7zdWLXJTTc9M8xHz4FIyTY/s320/IMG-6882.JPG" width="227" /></a></span></div><span style="font-family: inherit;">Esseearvio Ari Helon teoksesta <i>Amerikan Yhdysvaltojen historia</i> (Ari Helo, 2022)</span><p></p><p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px;">
<span style="font-family: inherit;"><br />
Ari Helon tuore historiikki on painavaa luettavaa. Kirjassa on loppuviitteineen, liitteineen ja hakemistoineen yli 600 sivua ja sen kannatteleminen vaatii voimia. PDF-versio on toki kevyempi, mutta vanhan liiton työtapa edellyttää perinteistä paperikirjaa. Sängyssä selällään lukien tiiliskivi käy käsipainosta. Näin harjoitus teoksen äärellä on kokonaisvaltaista, kun sekä sielu että ruumis kehittyvät samanaikaisesti. <br />
<br />
Mainitut liitteet eli Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus vuodelta 1776, Amerikan Yhdysvaltojen perustuslaki vuodelta 1787 ja perustuslain lisäykset eri vuosilta löytyvät jo tekijän edellisestä suomenkielisestä teoksesta <i>Yhdysvaltain demokratian synty </i>(Gaudeamus, 2014). Ensimmäiset kymmenen lisäystähän tunnettaan kansalaisoikeuksien (<i>the American Bill of Rights</i>) nimellä ja ne ratifioitiin samanaikaisesti ja astuivat voimaan 15.12.1791. Helo on itse suomentanut kaikki liitteet. Hän korostaa ansiokkaasti kuuluisan ensimmäisen lisäyksen (<i>First Amendment</i>) merkitystä, erityisesti sanan- ja lehdistönvapauden takaavaa lauseketta (110):<br />
<br />
<i>”Usein on todettu, että tärkein yhdysvaltalaisista kansalaisoikeuksista on eittämättä sananvapaus. Niin kauan kuin yksilöllä on oikeus olla enemmistön kanssa eri mieltä julkisesti, on hänellä myös mahdollisuus taivutella enemmistöä omalle kannalleen. Tämä on poliittisen toiminnan ainoa mahdollinen perusta, sillä ilman keskustelua ei ole demokraattista politiikkaakaan.”</i><br />
<br />
Tuo olisi hyvä EU:ssa ja Suomessakin muistaa ja ymmärtää.<br />
<br />
Teos sisältää myös neljä vierailevien tutkijoiden laatimaa erikoisartikkelia, jotka johdantomaisesti valaisevat amerikkalaista pragmatismia (Sami Pihlström), Yhdysvaltain luonnonsuojelun historiaa (Mikko Saikku), kirjallisuutta (Bo Pettersson) ja elokuvateollisuutta (Kimmo Laine). Erikoisartikkelit tuovat mukavaa vaihtelua ja rytmitystä leipätekstiin.<br />
<br />
Erityisen mieluisa on kirjan aate- ja kulttuurihistoriallinen painotus. Sivistyksestä ei koskaan pidä tinkiä.<br />
<br />
<b>Korkeat ihanteet, karu arki</b><br />
<br />
Amerikan Yhdysvaltojen historia on samalla länsimaalaisuuden historiaa, sillä liittovaltio osavaltioineen rakentuu eurooppalaisten valistusaatteiden jykevälle perustalle. Perustajaisät olivat filosofisesti valveutuneita soihdunkantajia ja itsenäisyysjulistuksesta ja perustuslaista löytyykin ylevästi kirjattu vapauden ja tasa-arvon ihanne, joka alussa ja vielä pitkälle 1900-luvulle ilmeni hieman tai peräti huomattavastikin veljeyden kustannuksella. Sittemmin eri vähemmistöt ovat sitkeän kamppailun jälkeen vähitellen saaneet samat oikeudet kuin 1700-luvun vapaat herrasmiehet. Myös perustajaisät omistivat orjia, vaikka juhlapuheissaan ja julistuksissaan, perustuslaista ja kansalaisoikeuksista puhumattakaan, kannattivat yhdenvertaisuutta. Käytäntö oli kuitenkin jo silloin täysin eri kuin teoria.<br />
<br />
John Locken tunnetusta ja ongelmallisesta yhteiskuntasopimuksesta rajattiin heti kättelyssä pois maan alkuperäisasujamisto, joilta asuinalueet vähitellen kokonaan valloitettiin tai ostettiin. Tämä johti intiaanisotiin, jotka pitkään toistuivat kansakunnan syntyhistoriassa. Tunnettu sisällissota ja sen syyt käsitellään teoksessa myös perusteellisesti. Korkeat ideaalit vaativat useimmiten toteutuakseen verta, hikeä ja kyyneleitä. Sama pätee myös 1900-luvulla, joskin sodasta on sankaruuden ohella se hyöty, että se kasvattaa taloutta ja takaa täystyöllisyyden, kuten historiikista käy ilmi. Tämä kyynisenä reunahuomautuksena muistiin merkittäköön.<br />
<br />
On syytä huomioida, että juuri korkeat ihanteet ovat länsimaiden ainutlaatuisen menestyksen taustalla. Helo käsittelee huimaavan kehityksen taustatekijöitä ja mainitsee muun muassa Max Weberin ja mikä tärkeintä, hänen suomalaisen tuntijansa Tapani Hietaniemi -vainaan teoriat protestanttisesta etiikasta ja kapitalismin hengestä, Euroopan ja lännen erityistiestä. Uskonnolla on kapitalismin ohella aina ollut merkittävä rooli Yhdysvaltain kulttuurissa. Ajatus Jumalan valitusta kansasta kummittelee siellä edelleen.<br />
<br />
Yhdysvallat edustaa pitkälti kaikkea sitä, mikä läntisessä arvokokonaisuudessa on parasta: vapautta, isänmaallisuutta, luottamusta, turvallisuutta, kansalaisoikeuksia, individualismia, yritteliäisyyttä, kekseliäisyyttä, oppineisuutta, valistusta, vakautta ja vaurautta. Jos yksilöllä on aidosti halua ja kykyä toteuttaa unelmansa, hän tarvitsee vain ripauksen onnea ja roppakaupalla määrätietoisuutta niiden lisäksi. Yhdysvallat ja länsi laajemmin ovat todistaneet, että näissä merkeissä olet voittava kansainvälisen kilpailun ja maailmansodat. Kollektivistit panevat aina ja kaikkialla kiivaasti hanttiin, mutta pölyn laskeuduttua länsi on taas entistä väkevämpi. <br />
<br />
On myös syytä todeta, että vaikka todellisuus ei koskaan vastaa ihannetta, on ihanne nimenomaan sitä varten, että sitä kohti voidaan ja pitää pyrkiä. Tekijä osoittaa, että usein edistysaskel johtaa seuraavalla hallintokaudella takapakkiin ja sitten taas uudestaan toiseen suuntaan, mutta kenties pitkässä juoksussa kuitenkin kohti parempaa maailmaa. Varsinkin nykyään demokraatit ja republikaanit näyttävät kihisevän jatkuvassa kostonkierteessä ja kissa ja hiiri -leikissä. Puolueet nokittelevat toisiaan ja hallinto sahaa edestakaisin. Helo kertoo tästä useita esimerkkejä. Periksi ei kuitenkaan anneta, taistelu jatkuu hamaan ikuisuuteen. Se on oikein.<br />
<br />
Historioitsija kuvaa kattavasti ja selkeästi Yhdysvaltain poliittisen järjestelmän muotoutumista, vallan kolmijakoa ja lukuisia käytännön ongelmia, joita niistä seuraa. On tietenkin pelkästään hyvä asia, että valtaa on hajautettu mahdollisimman laajalle, mutta toisaalta se usein lamauttaa koko päätöksenteon, ja lisäksi kostomentaliteetti on johtanut jatkuvaan soutamiseen ja huopaamiseen. Korkeimman oikeuden tuomarinimitykset ovat alttiina poliittiselle manipulaatiolle, kuten hyvin tiedämme, mikä jälleen kerran osoittaa, kuinka vaikeaa korkeat ideaalit on käytännössä toteuttaa.<br />
<br />
<b>Lapsuuden leikeistä, sorron yöstä</b><br />
<br />
Helo käy tarkkaan läpi maan historian aina maantieteestä ja alkuperäisistä amerikkalaisista lähtien. Usein luullaan, että Kolumbus löysi Amerikan, mutta kyllä se oli löydetty monta kertaa jo vuosituhansia ja -satoja aiemmin. Kolumbuksesta on kuitenkin nykyajan edistysmielisissä piireissä leivottu hirviö, jota kelpaa syyttää ties mistä. Toki konkistadorit ovat arvostelunsa ansainneet, mutta nykyisten vapaamielisten moraalikäsitysten perusteella ei ehkä ole aivan oikeudenmukaista tuomita kaukaisten esivanhempien verisyntejä. Helo käsittelee teoksessaan myös patsaiden kaatamista ja historian siivoamista puhtoiseksi lähiöksi. Kumpaakaan hän ei tietenkään kannata.<br />
<br />
Arvostelijan ikäluokka muistaa vielä hyvin lapsuuden Kekkoslovakian viattomat intiaani- ja lehmipaimenleikit, jotka ajatuspoliisin päivystävä intersektionaalinen Twitter-nallekarhuryhmä on nykyään ankarasti kieltänyt nuorisoa ja silkohapsia turmelevana rasismina sekä kulttuurisena omimisena. Helo kertoo sekä intiaanien että karjapaimenten historian sotineen ja sirkusnäytöksineen. Samoin hän valottaa orjuuden kehitystä ja vaikutusta maan politiikkaan. Se tuntuu vielä tänäänkin, kuten tekijä osoittaa teoksensa poliittisesti riemastuttavan epäkorrekteissa loppuluvuissa. <br />
<br />
Tekijä esittelee myös alkuperäisen poliittisen korrektiuden tarkoituksen ja vertailee sitä ansiokkaasti idean myöhempiin rönsyihin. Vaikka aihe on juuri demokratian ja yhdenvertaisuuden kannalta elintärkeä, loppuluvut ja Helon esiintyminen julkisuudessa puoliuskonnollisen aikalaishulluuden terävänä akateemisena kriitikkona ovat aiheuttaneet hänelle kosolti ongelmia. <br />
<br />
Niin vain käsillä oleva tavatonta oppineisuutta huokuva historiateoskin on omakustanne. Älyllinen omatunto vaatii nykyään myös taloudellisia resursseja, kun kustantajat pelkäävät fanaatikkojen raivoa yhteisöpalveluissa ja valtakunnan suurimmissa tiedotusvälineissä. Suurkiitos lankeaakin Helolle rohkeudesta ja järkähtämättömyydestä, sillä näin merkittäviä epäkohtia ei missään nimessä saa painaa villaisella saati vaieta kuoliaaksi.<br />
<br />
On tavattoman ikävää, että näin voi käydä historioitsijalle 2000-luvun Suomessa, mutta sellaista se on, kun menee argumentoimaan yliopistomaailman pyhiä lehmiä vastaan. Toivottavasti oppineiston avarakatseisemmat edustajat seuraavat joukolla Helon esimerkkiä, niin tärkeää on pelastaa vapaus, veljeys ja tasa-arvo yksisilmäisten rotukiihkoilijoiden ja uustiedostajien totalitarismilta. Eikä kyse nyt ole pelkästään presidentti Trumpin radikaaleimmista kannattajista, mikä ilmenee teoksen loppuluvuista. Pata kattilaa soimaa ja vastakkainasettelun kierre pahenee Yhdysvalloissa vuosi vuodelta. Polarisaatio alkaa valitettavasti jo olla koko länsimaiden ongelma ja siksikin on erinomaista, että Helo nostaa ongelman esiin.<br />
<br />
Länsimaisia instituutioita kilvan röykyttävät akateemiset räyhärelativistit ja intersektionaaliset salaliittoteoreetikot eivät sinänsä edusta mitään uutta auringon alla, mutta nykyinen yhteiskunnallinen ilmasto on jo muuttunut valitettavan avoimeksi kyseiselle tieteen, järjen ja tosiasioiden, miksei moraalinkin, vastaiselle ristiretkelle. Pahimmillaan ilmiö muistuttaa jo noitavainoja ja mccarthyismia, joita historioitsija myös esittelee teoksessaan.<br />
<br />
Kun oikeamielisyyden kiihkon laineet lyövät järjen ja maltin yli, alkaa helposti nähdä kaikkialla salaperäisesti vaikuttavaa valkoista ylivaltaa ja sortavia rakenteita. Kun näkökulmaepistemologian lokeroiva kollektivismi, jossa yksilö nähdään lähinnä ryhmänsä tai ryhmiensä edustajana, ja jossa sorretuimman sana painaa eniten ja muiden pitää vaieta, tunkeutuu akatemiasta hallintoon, ollaan jo todella vaarallisilla vesillä. Suomessa kuluvalla hallituskaudella näin näyttää valitettavasti jo tapahtuneen ja tapahtuvan tätä kirjoitettaessa. Toisaalta valtakunnansyyttäjäinstituution uskottavuus romahdutettiin pitkälti jo edellisen hallituskauden päätöksellä, joten porvarihallituskaan ei välttämättä tiedosta akateemisten muotivillitysten vaaroja niitä hallintoon sovellettaessa tai niiden kannattajia virkoihin nimitettäessä.<br />
<br />
Kuten Helo teoksessaan osoittaa, ihmisten oikeudenmukainen ja tasapuolinen kohtelu riippuu harjoitettavasta politiikasta. Mikäli ihmiset haluavat muutosta, heidän kannattaa keskittyä korjaamaan aitoja ongelmia eikä vedellä niitä hatustaan. Tämä on historioitsijan mukaan demokraattien suurin virhe nyky-Yhdysvalloissa. Poliitikot ovat sortuneet käsitenäpertelyyn ja akateemiseen sanamagiaan, hyvesignalointiin. Siksi muutosta halajava kansa äänestää jatkuvasti väärin. <br />
<br />
Toisaalta hiljattain pidetyissä välivaaleissa demokraatit saivat yllättäen torjuntavoiton senaatissa, mikä johtunee pitkälti vastaleirin ylilyönneistä (salaliittoteoriat, Trumpin ja hänen kannattajiensa kiihotustyö, tunkeutuminen kongressirakennukseen ja presidentinvaalien tuloksen sitkeä kiistäminen ym.). Kärjistymisen kierre alkaa vaikuttaa palautumattomalta, jolloin molempien ääripäiden katumellakointi saattaa jo lähitulevaisuudessa laajeta vakavammaksikin yhteenotoksi. Uutta sisällissotaakin ovat pessimistisimmät povanneet.<br />
<br />
<b>Vasemmalta äärioikealle<br />
<br />
</b>Tekijän hillitty ja asiallinen tyyli saa räikeämpiä sävyjä, kun lähestymme nykyaikaa. Tekstiin tulee intohimoa, paikoitellen jopa rääväsuista pamflettimaisuutta. Helo ei arkaile neuvoa lätäkön takaisia ihmisiä äänestyskäyttäytymisessä tai pohjoismaisen hyvinvointivaltion pystyttämisessä. Kuitenkin juuri historia osoittaa, ettei kansalaisten enemmistö sellaista näyttäisi Yhdysvaltoihin kaipaavan. <br />
<br />
Toisin sanoen historioitsija tarkastelee tapahtumia vasemmalta, mikä näkyy myös termivalinnoissa. Muutamassa kohdassa lukija kohottelee kulmakarvojaan, kun äärioikeistoa, fasismia, populismia ja neoliberalismia läiskähtelee outoihin kohteisiin. Toisaalta tämä on nyttemmin jo niin sanottu normaali akateeminen lähestymistapa ja painotus, joten sikäli se ei pahemmin häiritse. Jos klassiseen liberalismiin tahi libertarismiin perehtynyt ulkopuolinen tarkkailija huomaakin olkiukon siellä tahi täällä, eivät ne lopulta kokonaisuudessa paljon paina.<br />
<br />
Helon mukaan republikaanit ovat lähentyneet nopeasti äärioikeistoa, johon hän lukee myös niin sanotun kristillisen oikeiston. Jos kuitenkin ajatellaan, että Hitlerin Saksa tahi Mussolinin Italia olivat äärioikeistolaisia, on hieman vaikea nielaista väitettä yhdysvaltalaisten konservatiivien vastaavasta poliittisesta suuntautumisesta. Talousliberalismi istuu erityisen huonosti mainittuun sapluunaan, onhan se fascismin sosialististen ja korporativististen oppien täydellinen vastakohta. Juuri vapaata markkinataloutta fascistit ja kansallissosialistit vastustivat ja niin vastustavat nykyiset sinimustat ja uusnatsitkin. Samoin fascismin ja kansallissosialismin silkka pakanallisuus ja kristinuskon vastaisuus sopii tavattoman huonosti Yhdysvaltain kristilliseen oikeistoon. <br />
<br />
Kaikki eivät voi olla äärioikeistoa, jos ja kun sen väitetyt edustajat useimmiten mellastavat eri puolilla aitaa. Tämä metodologisena huomautuksena, sillä termit pitäisi myös määritellä. Kannattaisi ainakin lanseerata termi ’ääriäärioikeisto’ erottamaan aidot fascistit ja kansallissosialistit kristillisestä oikeistosta ja muista konservatiiveista. Jos jotain perheyhtäläisyyttä esiintyykin, sopii se melkeinpä vielä paremmin nykyiseen äärivasemmistoon. Tässä nousee jälleen esiin perinteinen hevosenkenkäteoria. Helon kirjan loppuluvut osoittavat, taas kerran, että teorialle löytyy kosolti tukea.<br />
<br />
Kun hallinto jatkuvasti sahaa omaa oksaansa, kaivaa toiselle kuoppaa, kiilaa ja lipsahtelee, ja alati polarisoituva kansa äänestää historioitsijan mielestä lähes aina väärin, suuri kertomus saa kieltämättä viihdyttäviä sävyjä. Kyse on parhaimmillaan manikealaisesta hyvän ja pahan taistelusta, jossa Obama kenties edustaa Helolle jonkinlaista hyvän arkkityyppiä. Se on toki inhimillistä, kun huomioidaan hillityn ja säntillisen Obaman jälkeen presidentiksi noussut vulgaari öykkäri, mutta silti tekijä päästää ensiksi mainitun liian helpolla. <br />
<br />
Helo kritisoi kyllä räväkästi republikaanipresidenttien ja oikeistodemokraatti Clintonin sisä- ja ulkopolitiikkaa, mutta jättää mainitsematta, että Obaman kaudella Lähi-idän lennokki-iskujen määrä kymmenkertaistettiin Bush nuoremman kaudesta ja niissä kuoli arviolta 384<span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span>807 siviiliä. Esimerkiksi Jemenissä Obaman valtuuttama ensimmäinen isku tappoi aiotun al-Qaida-yksikön asemesta 55 erään heimon jäsentä, joista 21 oli lapsia, 10 alle viisivuotiaita. 12 uhreista oli naisia, joista viisi oli raskaana. (<i><a href="https://www.thebureauinvestigates.com/stories/2017-01-17/obamas-covert-drone-war-in-numbers-ten-times-more-strikes-than-bush">The Bureau of Investigative Journalism: Obama’s Covert Drone War in Numbers: Ten Times More Strikes than Bush.</a></i>)<br />
<br />
Kyyniseksi ulkopoliittiseksi realistiksi tunnustautuva arvostelija ei tällä ikävällä tosiasialla halua moralisoida vaan pelkästään osoittaa, että suurvallalla on suurvallat elkeet, ja että tarkoitus pyhittää keinot presidentin puoluekannasta tai ihonväristä riippumatta. Jos on Nixonilla, Reaganilla, molemmilla Busheilla ja Trumpilla omat törttöilynsä, ei rauhan Nobelilla palkittu Obamakaan ole niistä vapaa. Hän oli presidenttikaudellaan myös aivan liian lepsu Putinin Venäjän suuntaan.<br />
<br />
Yhdysvalloista ei ole tulossa pohjoismaista hyvinvointivaltiota ja se on siellä kansan tahto, demokratian tulos, vuosi toisensa perään. Vaikka tuloerot ovat kasvaneet eikä palkalla aina tule toimeen, kansa äänestää jatkuvasti historioitsijan mielestä väärin. Maan historia kuitenkin opettaa, etteivät yhdysvaltalaiset yleisesti ottaen kaipaa sellaista holhousta ja sääntelyä, tai huomattavan korkeaa tuloveroprosenttia, joka enenevissä määrin Suomea ja koko Euroopan unionia riivaa.<br />
<br />
On totta, että moni asia mättää Yhdysvaltain politiikassa, vaikkapa julkinen terveydenhuolto, mutta kuten Suomesta huomaamme, korkea kokonaisveroaste ei takaa sitä, etteikö hallitus kykenisi pilaamaan terveydenhuoltoakin niin sanotuilla hallintouudistuksilla ja aina avautuvilla uusilla yleiseurooppalaisilla ja kotikutoisilla raharei’illä. Toisin sanoen myös ja erityisesti vasemmistohallitus voi ryssiä ja toistuvasti ryssiikin niin valtiontalouden kuin terveydenhuollonkin. Tätä sitten seuraava porvarihallitus joutuu aina rajuin ja kipein leikkauksin paikkailemaan. Ympäri käydään, yhteen tullaan.<br />
<br />
<b>Kommentti kieliasusta<br />
<br />
</b>Lopuksi on taas kerran annettava risuja kieliasusta. Tästä on tullut viime vuosina itseään toistava huomautus, sikäli tämän kirjoittaja voisi vain kopioida samat narinat jokaisen arvostelunsa loppuun. <br />
Helon teoksessa kyllä kiitetään oikolukijaa, mutta työtään kyseinen henkilö ei ole tehnyt, tai jos on, on tehnyt sen luvattoman lepsusti. Eniten tekstissä pistää silmään pilkutus, joka vaikkapa lauseenvastikkeen jälkeen on aina väärin, mutta on se muuallakin usein pielessä. Myös tavutus sisältää lukuisia lapsuksia, löytyypä tekstistä lyöntivirheitäkin. Olla-verbin taivutuksessa on krooninen ongelma.<br />
<br />
Arvokkaassa ja asiasisällöltään pääosin moitteettomassa historiateoksessa kieliasuun olisi pitänyt kiinnittää paljon enemmän huomiota. Kuten todettua, vitsaus riivaa nykyisin jo isojenkin kustantamoiden kirjoja. Ennen vanhaan oikoluvussa oltiin huolellisempia.<br />
<br />
Näillä huomautuksilla Helon oppinutta järkälettä voi lämpimästi suositella kaikille, jotka haluavat ymmärtää ristiriitaista länsimaista perintöämme ja sen tähtilippulaivaa, Amerikan Yhdysvaltoja. Oli maan politiikasta, kirjavasta historiasta tahi aatteellisesta eripurasta mitä mieltä tahansa, kylmäksi ne eivät lukijaa tämän teoksen äärellä jätä.<br /></span>
<br />
</p>Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2834003386704756115.post-20543441393442353262022-11-06T23:24:00.001-08:002022-11-06T23:24:17.116-08:00 Hulluudesta ja aikalaishulluudesta A.D. 2022<p><br /></p><p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px;"><span style="font-family: inherit;"><b>
<br />
</b></span></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><span style="font-family: inherit;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjg6ponfLoa9Fta4W1hGUA4ZzFI8Dx-B9S8_VdnwcbJ84zuuDqImDWBSmbAw1YIgKRcNArzKueScFbUAbu2BA7NFc2OfdVaL-n1SEpzoCfqIj90S_MDClyBz1b1OwDNe8Cp9aISstAHEvDbIEe6OspfdVMPf9sQO4TqGFVvFKKP1v6-Kft26s_HQzDj/s800/Jarkko.jpeg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="800" data-original-width="507" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjg6ponfLoa9Fta4W1hGUA4ZzFI8Dx-B9S8_VdnwcbJ84zuuDqImDWBSmbAw1YIgKRcNArzKueScFbUAbu2BA7NFc2OfdVaL-n1SEpzoCfqIj90S_MDClyBz1b1OwDNe8Cp9aISstAHEvDbIEe6OspfdVMPf9sQO4TqGFVvFKKP1v6-Kft26s_HQzDj/s320/Jarkko.jpeg" width="203" /></a></span></div><span style="font-family: inherit;"><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;"><span style="font-size: x-small;">Esseearvio Jarkko Tontin teoksesta <i>Tarkoituksista ja keinoista</i> (Docendo, 2022)</span></span><br />
<br />
On sanottava suoraan: elämme outoja, vaikeita, ratkaisevia aikoja. Totisesti.<br />
<br />
Yksi Friedrich Nietzschen kuuluisimmasta ja heikoimmin ymmärretyistä mietelmistä löytyy teoksesta <i>Hyvän ja pahan tuolla puolen </i><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span><i> Erään tulevaisuuden filosofian alkunäytös</i> (1886, suom. J.A. Hollo, Otava, 1966). Se kuuluu näin (aforismi 146): ”Joka taistelee hirmuja vastaan, katsokoon, ettei hän itse muutu siinä hirmuksi. Ja kun katsot kauan kuiluun, katselee myös kuilu sinuun.”<br />
<br />
Ajatelma osuu sekavaan aikaamme, itse asiassa se kuvaa sitä tyhjentävästi. Se istuu myös arvioitavana olevaan teokseen, puhutaanhan molemmissa tarkoituksista ja keinoista. Oikeastaan Nietzsche tavoittaa aforismissaan ihmisyyden perimmäisen olemuksen ja antaa sen pohjalta viisaan neuvon. Tosin, inhimillisistä, aivan liian inhimillisistä syistä, ohjetta on vaikea noudattaa. Filosofin oivallus on silti aina ajankohtainen ja, kuten todettua, sopii erityisen hyvin kiivaaseen ja kärjistyneeseen nykyaikaamme, yhteisöpalvelujen ja verkkoympäristön mielipidemittelöön, sanan säilän kohinaan ja kalskeeseen. Nopeatahtinen, tuima ohihuutelu viheliäisessä Visertämössä ja Naamakirjassa jakaa ihmisiä, ajaa heitä toisiaan vastaan, repii, piiskaa ja pirstaloi. Sosiaalisesta mediasta vitsaus on levinnyt myös valtamediaan ja politiikkaan.<br />
<br />
Jarkko Tontin kolmas esseekokoelma liittyy ja limittyy ajan henkeen, <i>Zeitgeistiin</i>, tutkii ja tonkii, ravistelee ja herättelee, hyökkää ja ärsyttää. Kärjistäminen on tekijän keino, tarkoitusten ajamiseen vanhastaan hyväksi havaittu. Ruoskiminen pakottaa lukijan ajattelemaan, ottamaan kantaa, panemaan vastaan, nyökyttelemään hyväksyvästi. Purtavaa ja sulateltavaa esseissä riittää.<br />
<br />
Keinolla on myös haittapuolensa: liiallinen läiskiminen, räiskiminen ja kohtuuttomat yleistykset käyvät pidemmän päälle hieman rasittaviksi. Pilkka puree pirteämmin, kun sitä soveltaa säästeliäästi. Toisaalta kirja on sen verran ohut, ettei tuohtumus piinaa liian pitkään. Sivumääräänsä nähden <i>Tarkoituksista ja keinoista</i> on yllättävän tuhti, paikoitellen peräti painava. Sisältö iskee väellä ja voimalla aikalaishulluuden räikeimpiin ilmentymiin ja virtauksiin, mikä onkin ensiarvoisen tärkeää. Tyyli vain herättää kysymyksiä. Toisin sanoen: ampuuko sanomisen tapa itseään nilkkaan? Voisiko saman asian kertoa lempeämmin? Sopiiko keino tarkoitukseen? <br />
<br />
Onko Tontille päässyt käymään juuri se, mistä Nietzsche varoitteli?<br />
<br />
<b>Viholliskuva kuin peilikuva<br />
<br />
</b>Esseisti suomii eniten rakkaita vihollisiaan, punavihreitä, ja toiseksi eniten laitaoikeistolaisia, olivat he sitten trumpilaisia, etnonationalisteja, maahanmuuttokriitikoita tai kansallismielisiä. Eroa ei tekstissä juuri tehdä, analyysi puuttuu, sävyt loistavat poissaolollaan. Tontin ote moukarista on raskas, hulluutta on niin monta lajia. Tekijä paukuttaa menemään, murjoo maailmaa pirstaleiksi.<br />
<br />
Kirjailija kertoo, että ääripäät inhoavat toisiaan, koska he tunnistavat toisessa itsensä, siis ovat samasta puusta veistettyjä. Tämä pitää usein paikkansa: hevosenkenkäteoria ei ole tuulesta temmattu. Kuitenkin utelias lukija kysyy, miksi esseisti kynii niin raivokkaasti juuri entistä viiteryhmäänsä, punavihreitä. Lukija ei voi olla tätä kysymättä, Tontti ei anna siihen mahdollisuutta. Tekstistä huokuu katkeruus, joka säteilee kaikkialle. Jotain on jäänyt hampaankoloon, joka on niin ahdas, ettei maltin hammastikku sinne mene.<br />
<br />
Kun ihminen ravistaa taakan harteiltaan, luo nahkansa, viisastuu, kuten tekijä itse asian ilmaisee, hän monessa tapauksessa alkaa inhota ja halveksia entistä minäänsä, entistä typerää minäänsä. Hän heijastaa tunteensa aiempaan viiteryhmäänsä, näkee sen iljettävässä ja tyhmässä valossa, koska hän näkee siinä itsensä, entisen minänsä, virheensä. Kauna on pelkästään inhimillistä. Aivan liian inhimilliseksi se muuttuu, jos sitä ei tiedosta. Kyse on edelleen ihanteesta, täydellisyyden tavoittelusta. Se, minkä on ylittänyt, pitäisi jättää taakseen, alleen. Mutta se on vaikeaa.<br />
<br />
Suopeampi ihminen näkee arvostelemassaan ryhmässä ja sen aatteessa entisen minänsä sellaisena kuin se oli silloin, kun vielä itsekin kuului ryhmään ja uskoi aatteeseen. Jos silloin ei pitänyt itseään typeränä, halveksittavana ja vihattavana, ei ehkä tunne tarvetta hyökätä kuppikuntaa vastaan nyt niin voimakkaasti. Lempeästi toruen ja opastaen joku voi jopa seurata perässä, viiveellä, mutta seurata kuitenkin. Tällaista tiedetään tapahtuneen. Harva sen sijaan luopuu aatteesta ja ryhmästä ankaran täyslaidallisen jälkihehkun poltellessa niskavilloja. Armoton tykistökeskitys pikemminkin lujittaa kohteena olevan ryhmittymän rivejä. Tällaistakin tapahtuu toistuvasti. <br />
<br />
Itsekritiikki on tervettä ja ainoa tie viisastumiseen, mutta virheistään ja sinisilmäisyydestään ei kannata muodostaa taakkaa, joka joskus voi käydä liian raskaaksi kantaa. Uudesta taakasta tulee nimittäin herkästi vielä vanhaakin musertavampi, sillä sama vanha pirulainen se uusikin on: nyt mokoma asia painaa kaksinkertaisesti. Jos näin käy, painetta pitää alituiseen purkaa, ja se puolestaan lipsahtaa pahimmillaan saarnaamisen puolelle. Taakasta voi ja kannattaa vapautua oikeasti, ravistaa selästään, jättää silleen, olla välittämättä, unohtaa koko asian.<br />
<br />
<b>Yksinkertaisesti, monesti<br />
<br />
</b>Tontille monen vihreän esikuva, herättäjä ja innoittaja Pentti Linkola on ekonatsi, piste. Esseisti ei voi eikä halua ymmärtää. Saman kohtelun kuin Linkola saavat hänen opetuslapsensa Antti Nylén ja Timo Hännikäinen. Molemmat ovat kuitenkin esseissään osoittaneet lukuisia syitä sille, miksi kalastaja on niin suosittu aatejatkumon äärilaidoilla, miksi hän kiehtoo ihmisiä pitkälle yli puoluerajojen, henkisten erämaiden karuun sydämeen saakka. Tontti ei halua sitä ymmärtää. Arvoituksen ratkaisu on hänen edessään, mutta hän ei välitä.<br />
<br />
Eivät kaikki Linkolaa kunnioittavat ihmiset typeriä tai pahoja ole, vaikka sellaisiakin toki hänen ihailijoihinsa lukeutuu. Ei se tee Pekka Haavistosta terrorismin tai natsismin ihailijaa, että hän kalastajan kuoltua kertoo kaikelle kansalle Visertämössä, kuinka rauhanomainen varhaisteos <i>Unelmat paremmasta maailmasta </i>aikoinaan hänet herätti. Jos Haavistolta asiaa kysyttäisiin, hän varmasti toteaisi juuri tämän, ja sanoutuisi tietenkin jyrkästi irti myöhemmän Linkolan väkivaltaisesta totalitarismista.<br />
<br />
Kyllä kalastajan muistoa voi kunnioittaa ja hänen vaikutuksensa suomalaiseen kulttuuriin tunnustaa, vaikkei hänen ajattelustaan piittaisikaan, ja vaikka se sisältää myös kääntöpuolensa, ihmisvihan. Linkola ei kuitenkaan aikalaishulluuden ilmentymänä tiivisty pelkkään kauhunkylvöön ja väkivaltauhoon: hänestä on moneksi. <br />
<br />
Ihminen ei elä pelkästään leivästä, logiikasta ja liberalismista. Romantiikka myy hyvin, edelleen, ja marssivien saappaiden jytke kutsuu etsivää ihmistä joukkoon, mieluiten eturiviin. Linkola, ammattikalastaja, osaa, tai osasi, virittää verkkonsa ihmissielun synkkiin pohjavirtoihin. Siksi, juuri siksi, hän on saanut niin paljon saalista <span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span> ja saa vastakin.<br />
<br />
Nylénille myönnettyä valtion kirjallisuuspalkintoa Tontti ei alkuunkaan siedä, hänen mielestään esseistikollega ei edes ole oikea kirjailija vaan pelkkä mielipidekirjoittelija. Tontin mielipide ei tosin nauti yleistä suosiota, ovathan Nylénin jo aiemminkin palkitut esseekirjat myyneet useita painoksia ja saaneet ylistäviä arvosteluja. Tontti uskaltaa panna haisevan vastalauseensa, taistella tuulimyllyjä vastaan. <br />
<br />
Kirjailijana esseisti toki tietää, ei voi olla tietämättä, että kirjallisuuspiirit, lautakunnat ja palkintoraadit koostuvat lähes kokonaisuudessaan niin sanotusta edistysmielisestä kansanosasta, joka arvostaa nimenomaan Nylénin ja Linkolan kaltaisia hyvällä asialla olevia vastarannan kiiskiä, ikuisia ärripurreja, hyvinvointiinsa tukehtuvan pinnallisen nykyihmisen synkkäkulmaisia ruoskijoita. Näin asia on, sille ei voi mitään. Siksi sen kannattaa antaa olla. Antaa heidän palkita, antaa heidän arvostaa.<br />
<br />
<b>Viimeiset taistot<br />
<br />
</b>Esseisti analysoi varsin onnistuneesti historian syntejä, vaikkapa hurmahenkistä taistolaisuutta, mutta toisaalta hän kaivelee menneitä hieman liikaakin, lainailee kolmekymmentä vuotta vanhoja kirjoituksia vihreiltä, jotka jo aikoja sitten ovat kääntäneet takkinsa. Tunkioiden ja roskakorien tonkimisessa haiskahtaa epäoikeudenmukaisuus: ihminen muuttuu, viisastuu, kuten esseisti itsekin toteaa. Se, että vihreät ovat joskus olleet EU-vastaisia ja muistuttavat siinä nykyisiä perussuomalaisia, on toki ironista ja hauskaa, mutta sellaista inhimillinen puuhastelu usein on. Monen mielipide jalostuu, kun todellisuus koskettaa. <br />
<br />
Vähemmistökommunismi, taistolaisuus, on totisesti mielenkiintoinen yhteiskunnallinen ilmiö, ja onhan sillä yksilöpsykologinenkin ulottuvuutensa, kuten kaikilla joukkoliikkeillä. Tontti keskittyy lähinnä parjaamiseen ja purevaan satiiriin, hän ei halua ymmärtää myöskään taistolaisten motiiveja, saati sitä, ettei moni heistä edes halua katua aiempaa idealismiaan. Tämä on kuitenkin idealistille ja varsinkin totalitaristille tyypillistä: hän ei halua pyydellä virheitään anteeksi, romanttinen elämänkäsitys on hänelle pikemminkin ylpeyden aihe, suorastaan sankaruutta. Monen kohdalla kyse on luonteesta.<br />
<br />
Kun ikuinen idealisti tekee luonnollisen siirtymän taistolaisista vihreisiin, hän vain siirtää proletariaatin kurjistumisen luontokatoon, siis korvaa virheelliseksi osoitetun kurjistumisteorian uudella teorialla, niin sanotulla maailmantuhomyytillä. Sen puolesta on sentään jo näyttöäkin, joten pääpiru kapitalismin kivittäminen sujuu nyt luontevammin ja uskottavammin. <br />
<br />
On helppo tunnistaa idealistinen, pessimistis-romanttinen maailmantuska ja sen nostattama lopunaikojen ahdistus niin taistolaisen kuin vihreänkin poliittisessa toiminnassa. Tämän Tontti psykodynaamisen terapian tuntijana hienosti oivaltaa, toiston pakon, ikuisen paluun. Vihreä aktivismi on sikäli taistolaistakin väkevämpää, että siinä totisesti on jo kyse viimeisestä taistosta, maailmanlopusta. Tämä selittää myös liikehdinnän yksipiippuisen luonteen, muun muassa ankaran ilmastokiihkoilun, pakokauhun, jota Tontti aiheesta arvostelee. <br />
<br />
Arvoliberalismi, toisin sanoen kaikkien ihmisten pakottaminen nielemään vihreät arvot ja käytännöt, on luonnollinen seuraus pikajunan vauhtia lähestyvän maailmantuhon maalailusta. On oltava hyvä ihminen, todella hyvä, jotta voi olla samaan aikaan liberaali ja pakottaa kaikki maailman syntiset tottelemaan itseään. Tämä asenne oli myös taistolaisuuden taustalla. Vähemmistökommunistit olivat aikansa arvoliberaaleja, hyviä ja oikeamielisiä ihmisiä.<b><br />
<br />
Perusliberaali on kaiken mitta<br />
<br />
</b>Jos alustava määritelmäyritys sallitaan, Tontin voidaan katsoa edustavan eräänlaista perusliberalismia, jossa ihmisten arvostuksia ja toimintaa arvioitaessa lähtöoletuksena on aina oma minä, siis kuvitelma siitä, että kaikki maailman ihmiset ovat oletusarvoisesti samanlaisia perusliberaaleja, jos vain olosuhteet vakioidaan. Länsimaisia perusliberaaleja yli puoluerajojen yhdistää varmuus siitä, että juuri he ovat hyviä, normaaleja, oikeassa, ihmisyyden oletusasetus. Tässä he muistuttavat vihreitä ja taistolaisia enemmän kuin haluavat itselleen myöntää.<br />
<br />
Perusliberaali ottaa annettuna, että kun vieras, vaikkapa hyvin vanhoillinen muslimi, muuttaa länteen, vapauteen, hänestäkin kuoriutuu heti tai pienen kotouttamisen jälkeen, aivojen ja silmien avauduttua, humaani ja valistunut perusliberaali, joka kritisoi ankarasti populismia, etnonationalismia, kansallisuuskäsitettä, kristinuskoa ja vankkaa, perinteikästä isänmaallisuutta. Tämä on kohtalokas harhakuvitelma, Friedrich Hayekia lainataksemme. Kyseinen ajatteluvääristymä, perusteeton toive, on hyvin pitkälti monen nykyongelman juurisyy. <br />
<br />
Kun vanhoilliselle yksilölle suodaan vapaus valita ja olla mitä haluaa, hän valitsee lähes poikkeuksetta esivanhempiensa uskon ja tavat, Koraanin ja sharian, niissä pysyttäytymisen, ei maallistuneen lännen vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa. Moni käyttää vapauttaan perheen, suvun ja klaanin jäsenten pakottamiseen perinteisten arvojen ankaraan noudattamiseen. Tilastot ja uutiset kertovat, että juuri näin se menee. Joskus myös jo maallistunut, lännessä syntynyt toisen tai kolmannen polven muslimi, eksynyt, juureton, ahdistunut, löytää isiensä uskon, palaa siihen, ja radikalisoituu. Näin hän käyttää vapauttaan valita.<br />
<br />
Ihmisotus on monisärmäinen ja usein jääräpäinen, pysyttelee opitussa ja koetussa, ei yleensä pahemmin kyseenalaista sitä, mikä on vuosisatojen ellei -tuhansien saatossa omassa yhteisössä hyväksi tahi peräti pakolliseksi havaittu. Sosiaalisena eläimenä ihminen on myös valitettavan altis ryhmäpaineelle ja mukautumiselle. Siksi niin harva muslimi on länsimainen perusliberaali eikä sellaiseksi koskaan tule. Ei kunnon muslimi hyväksy koskaan sitä, että joku piirtää pilakuvan profeetasta tai julistaa, että Allah on taruolento. Hän ei myöskään hyväksy naisten, seksuaalivähemmistöjen eikä uskonnottomien oikeuksia ja vapauksia. Hurskas muslimi ei välitä siitä, mitä kirjailijoiden sananvapausjärjestö tai länsimainen perusliberaali asiasta sanoo.<br />
<br />
<b>Terapiaa ja fukuyamalaista optimismia kaikille kansoille</b><br />
<br />
Analyytikon sohvalta tai nojatuolista oppia ammennettuaan Tontti näkee niin radikaalimmin kuin konservatiivisemmin ajattelevat ihmiset ja heidän ideologiansa sekä toimintansa jonkinlaisena patologiana. Hän ehdottaa kokonaisten ihmisryhmien ja sukupolvien pitkäkestoista psykoterapiaa toiston pakon ja lapsuuden traumojen parantamiseksi. Tällainen piilonormatiivisuus on yleistä ja jopa vaarallista, mutta sitä Tontti ei ole tullut ajatelleeksi. <br />
<br />
Psykopolitiikkaa ja psykokulttuuria on ansiokkaasti jo vuosia sitten ruotinut Janne Kivivuori merkittävässä kolmiosaisessa teossarjassaan, jota onneksi vielä löytyy antikvariaateista ja kirjastoista. Vitsaus riivaa erityisesti psykodynaamisesti orientoituneita teoreetikoita, jotka haluavat soveltaa lempilastaan koko yhteiskuntaan, Freudin esikuvan opastamana. Kivivuori esittää painavia perusteluja kaiken mahdollisen psykologisoimista vastaan. <br />
<br />
Jo Erich Fromm ja hänen aatetoverinsa Frankfurtin koulukunnassa sovelsivat marxilais-freudilaisia oppeja yhteiskuntiin, humanistien riemuksi, empiristien ja differentiaalipsykologien riesaksi. Autoritaariset persoonallisuudet, fasismin massapsykologiat ynnä muut muka todistavat, että sairas yhteiskunta sairastuttaa terveen, normaalin yksilön, varsinkin kapitalistinen ja oikeistokonservatiivinen yhteiskunta, tietenkin, radikaalista oikeistosta puhumattakaan. <br />
<br />
Ihmisessä on pakko olla jotain pahasti vialla, jos hän hurahtaa vääriin oppeihin ja on asioista väärää mieltä. Näin marxilais-freudilaiset humanistipsykologit oikeasti ajattelevat ja tarjoavat omia oppejaan sairaan parantamiseksi. He itse eivät tietenkään ole hurahtaneet yhtään mihinkään, vääristä opeista puhumattakaan. He pitävät omaa marxilais-freudilaista elämänkatsomustaan kaiken mittana ja arvioivat jopa luonnontieteitä sen pohjalta. Jos tiede ja elämänkatsomus joutuvat ristiriitaan, tiede saa väistyä.<br />
<br />
Tontti ei ole tyylipuhdas humanistinen psykologi vaan sellaisen moderni sovellus, fukuyamalainen optimisti, jos pieni luokitteluyritys jälleen sallitaan. Hän ei usko kansoihin, rotuihin, etnisyyteen, ei liioin heimoihin eikä kansakuntiin. Ne semmoiset ovat saatanasta. <br />
<br />
Olemme kaikki Afrikasta, olemme kaikki yhtä ja samaa, tulemme keskenämme toimeen, taloutemme ja kulttuurimme kasvaa ja kehittyy, jos ja kun vain totumme siihen, että kaikki maailman valtiot hitaasti tai vähän nopeamminkin muuttuvat monikulttuurisiksi liberaalidemokratioiksi, ihantoloiksi, historiallisen kehityksen päätepisteiksi (kuten Francis Fukuyama itse on huomauttanut, hänen tunnetuimman teoksensa nimi tarkoittaa nimenomaan tätä, ei historian loppua). Tämä todistaa perusliberaalille fukuyamalaiselle optimistille, että maahanmuuttokriittisyys ja etnonationalismi, tai kansallismielisyys ylipäätään, eivät voi olla tolkullisia maailmankatsomuksia vaan anomalioita, patologioita. Ihmisten pitää vain oivaltaa, että näin asia on, että he ovat erehtyneet, väärässä, terapian tarpeessa.<br />
<br />
Myös EU-komissiossa ja parlamentissa istua jököttää näin ajatteleva veikeä joukko päättäjiä. Tosin valtaapitävätkin ovat vähitellen alkaneet huomata, etteivät EU-kriitikot sentään aivan joka asiassa täysin metsässä ole, seuraileehan unionin poliittinen kehitys tosinaan polkuja, joita niin sanotut populistipuolueet ovat jo vuosikymmeniä talloneet. Viime aikoina jopa fukuyamalaiset optimistit ja Fukuyama itse ovat alkaneet osoittaa heräämisen merkkejä.<br />
</span><p></p><p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px;"><span style="font-family: inherit;"><br /></span></p>
<p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px;"><span style="font-family: inherit;">Uskoa ja toivoa sopii, että jokusen vuoden sisällä ainakin rohkeimmat perusliberaalit fukuyamalaiset optimistit uskaltavat jo myöntää, kuten edesmennyt akateemikkomme Leena Palotie ja edelleen vastaavaa geenitutkimusta muun muassa FinnGen-hankkeessa tekevä Aarno Palotie, että suomalaisilla on ainutlaatuinen perimä maailman kansojen joukossa, että suomalaisia ihan oikeasti on. Niin vain tämä katajainen kansanperimä ulottuu nykyisen Suomen alueella sukupolvien taakse ja hyödyttää tieteellistä ja lääketieteellistä tutkimusta vuodesta toiseen. <br />
<br />
Mitä tulee Tontin näkemyksiin kansoista ja niiden rakkaista kotikonnuista, hän ei siinäkään tapauksessa halua analysoida saati ymmärtää. Ihminen, joka kokee elämäntapansa ja kotinsa uhatuksi, mainion mantunsa ja kulttuurinsa, esivanhempiensa raivaaman ja rakentaman isänmaan, ja joka haluaa turvata itsenäisen ja vapaan olemassaolon myös tuleville polville, voi paineen kasvaessa, vaihtoehtojen puutteessa, hyvinkin alkaa äänestää perussuomalaisia tai vastaavia puolueita toisissa maissa. Sellainen ihminen on, eikä se ole patologista vaan inhimillistä.<br />
<br />
On totta, että Tontin aiheestakin kurittama radikaali etnonationalismi on äärimmäinen muoto mainittua oman elämäntavan, kulttuurin ja kotipaikan rakkautta. Useimmiten ihmisyksilö haluaa tuntea juurensa ja vaalia omaa maataan sekä kulttuuriperintöään, puolustaa valtionsa rajoja ja itsenäisyyttä, ja ennen muuta päättää itse, millaiseksi ja miten omaa isänmaata ja kulttuuria pitää kehittää. <br />
<br />
Jo YK:n peruskirjassa kansoille ja kansallisvaltioille perätään itsemääräämisoikeutta, eikä koko järjestöä voisi edes olla, ellei kansoja ja kansallisvaltioita olisi. Olemattomat kansakunnat eivät voi yhdistyä. Näin ollen niitä on, kuten kaikki hyvin tietävät. Suurin osa kansoista on asunut pitkään, sukupolvia, samalla maantieteellisellä alueella, kotimaassaan. Kansa, geneettinen klusteri, on luonnollinen yksikkö, pitkän kehityksen tulos, ja useimmiten kansat haluavat puolustaa olemassaoloaan, itsenäisyyttään ja kansallisvaltionsa rajoja. Poikkeuksiakin on, valtioita kuten Yhdysvallat ja Sveitsi, tai melkein kaikki nykyiset länsimaat, joissa asuu ja sekoittuu monia kansoja, mutta pääsääntö pätee. Tämän huomaa parhaillaan vaikkapa Ukrainassa, jossa kansa taistelee raivokkaasti olemassaolonsa puolesta eikä kirjoittele esseissä, että niin valloittaja kuin puolustajakin ovat alkujaan Afrikasta. <br />
<br />
Myös etelänaapurissamme Virossa ymmärretään kansallisen itsemääräämisoikeuden ja olemassaolon päälle, sattuneesta syystä. Stalinin kyyditykset ja venäläistämispolitiikka ovat jääneet virolaisten ylisukupolviseen muistiin ja suojelevat heitä vastakin samanlaisilta pyrkimyksiltä. Pääministeri Kaja Kallas on malliesimerkki nykyaikaisesta eurooppalaisesta johtajasta, joka ymmärtää täysin kansan ja kansallisvaltion merkityksen yksilönvapauksille ja ihmisoikeuksille. Viro on hoitanut asiansa niin hyvin, että muuan tunnettu suomalainen putinistidosentti on jo vuosia kutsunut sitä fasistiseksi apartheid-valtioksi. Tämä, jos mikä, on varma todiste siitä, että virolaiset ovat isänmaallisia ja hyviä eurooppalaisia. Katsantotavat täydentävät toisiaan, kuten Suomen taiteen kultakauden suurimmilla nimillä ja Carl Gustaf Emil Mannerheimilla. <br />
<br />
Tontti on oikeassa siinäkin, että etnonationalismi on kollektivismia, mutta kollektivismiinkin sisältyy aina jonkinlainen vapauden ihanne. Etnonationalismissa se lienee kollektiivinen ideaali kansallisesta vapaudesta ja oikeudesta päättää itse omasta kohtalostaan. Se, että siihen liittyy utooppinen ajatus puhtaasta kansasta tai rodusta, kertoo lähinnä siitä, ettei historiasta ole opittu juuri mitään. Marxilaisilla on oma vapauden ihanteensa, täydellinen riippumattomuus omistajaluokan, porvarien, ikeestä. Marxilaiselle vapaus ei ole orjuutta, vaikka siihen se sosialistisessa valtiossa käytännössä johtaa. Hänkään ei ole oppinut historiasta saati kansantaloustieteestä juuri mitään.<br />
<br />
Heimot, identiteetit ja ryhmäkunnat kuuluvat ihmisluontoon, yksilö hakeutuu useimmiten kaltaistensa pariin. Samanmieliset muodostavat kuppikuntia, yhdistyksiä, puolueita ja uskontoja omaa asiaansa ajaakseen. Yhdessä he ovat vahvempia, kaikelle tälle löytyy selitys evoluutiosta. Kääntöpuolena ihmislajin sosiaalisuudelle on spontaani jakautuminen sisä- ja ulkoryhmiin, ja siitä johtuva jatkuva nahistelu, pahimmillaan sota. <br />
<br />
Tontti on harvinaisen oikeassa siinä, että ihmisiä tulee lain edessä kohdella yksilöinä, yhdenvertaisina, riippumatta siitä, mihin ryhmään tai ryhmiin heidän voidaan katsoa kuuluvan. Toisaalta harva ihminen jaksaa olla yksilö, olla välittämättä siitä, mitä muut hänestä ajattelevat, ja vain rohkeimmat uskaltavat sanoa suoraan sen, minkä tietävät todeksi, jos se poikkeaa viiteryhmän yleisestä mielipiteestä. <br />
<br />
Kun esseisti kirjoittaa, että ihmiset luokittelevat toisiaan yhden ominaisuuden perusteella, hän itsekin tekee samaa esseissään. Ihmisen on vaikeaa, usein mahdotonta, kohdella toista pelkästään yksilönä. Hän kuuluu vääjäämättä johonkin ryhmään, useampaankin. Sen pohjalta hän hahmottaa todellisuuden ja luokittelee havaintonsa kategorioihin. Arvot ja käsitykset esiintyvät useimmiten ryppäinä, joten yhden mielipiteen perusteella voi melko luotettavasti ennustaa yksilön muitakin näkemyksiä. Näin liitot, yhdistykset ja puolueet muodostuvat: ne ovat yleistyksiä ja arvoryppäitä. Kunnon puolueihmisen tunnistaa parhaiten nimenomaan siitä, että hän ottaa koko paketin kerralla ja korostaa oikeaoppisuuttaan kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa tilanteissa. Edellä sanottu ei tietenkään tarkoita, etteikö ihmistä pitäisi kohdella yksilönä, mutta se selittää, miksi se on joskus vaikeaa.<br />
<br />
Sosiaalipsykologi Jonathan Haidt, muiden muassa, on kansantajuisissa kirjoissaan esittänyt mielenkiintoisia teorioita oikeamielisten ja tekohurskaiden ihmisten ryhmädynamiikasta ja moraali-intuitioista. Haidt pyrkii ymmärtämään ja tutkimaan ihmistä, ei leimaamaan, syyllistämään saati ylenkatsomaan. Hänen teoksistaan löytyy aidosti polarisaatiota purkavia ja moniarvoisuutta edistäviä ajatuksia, tieteellisten havaintojen ohella. Ne auttavat myös yksilötasolla, ymmärtämään, suvaitsemaan, hyväksymään, analysoimaan. <br />
<br />
Tolkullinen lähestymistapa mahdollistaa sen, että kehitys kulkee pirstaleisuudesta pluralismiin. Olemme erilaisia ja lähtökohtaisesti eri mieltä asioista, meillä on toisistaan poikkeavia arvostuksia ja perinteitä. Siksi meidän pitää oppia elämään moniarvoisuuden kanssa, ottamaan se annettuna. Aina on ollut ja tulee olemaan radikaaleja, fundamentalisteja, utopisteja, totalitaristeja, liberaaleja ja konservatiiveja, niin pienten kuin suurtenkin yhteisöjen sisällä. On vain siedettävä jonkin verran ääriajatteluja ja kanavoitava kokonaisuus parlamentaariseen prosessiin, joka mahdollistaa äärimmäisyyksien kesyttämisen, rauhanomaisen rinnakkaiselon ja ristiriitojen sovittamisen väkivallattomasti. Tosin tälläkin on rajansa, jotka näyttäisivät jo lännessä tulevan vastaan. Järjestelmä ei kestä liian kovaa painetta, kuten Tonttikin terävästi havainnoi erityisesti Yhdysvaltoihin liittyen. Tolkun moniarvoisuus alkaa siellä olla jo peräti harvinaista.<br />
<br />
Tujaus huntingtonilaista pessimismiä <span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span> tai realismia <span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span> tekee fukuyamalaiselle optimistille terää, jos ja kun odotukset ihmisten rauhanomaisesta rinnakkaiselosta ja monikulttuurisuuden väistämättömästä rikkaudesta eivät vastaa todellisuutta vaan polttopullot ja kivet lentävät, aseet puhuvat ja pommit räjähtelevät. Kuten Samuel Huntington on vakuuttavasti argumentoinut, kylmän sodan jälkeen sivilisaatiot ovat törmänneet yhteen, nyt myös kansakuntien ja valtioiden sisällä. Kaiken lisäksi elämme parhaillaan jääkylmän sodan uutta nousua, johon sisältyy myös Venäjän harjoittama oikea valloitussota Ukrainassa.<br />
<br />
Edellä mainitusta kehityksestä jo huomaa, että liberaali demokratia on uhanalainen, hauras luomus, instituutio, joka vaatii jatkuvaa suojelua ja jäntevöittämistä, toisin sanoen tervettä perustuslaillista konservatismia, selvitäkseen maailman myrskytuulista, vallan keskittämisestä ja roistovaltioiden sotahulluista johtajista. EU ei ole hyvä tahi paha, sekin on instituutio, jota voi kehittää avoimempaan ja liberaalimpaan suuntaan, jos jäsenvaltioiden kansat niin haluavat. Jos taas komissio ja parlamentti haluavat viedä unionia toiseen suuntaan, kansalaisten tahdon yli, EU tulee vähitellen rapistumaan ja kenties lopulta hajoamaan osiin. <br />
<br />
Onneksi ehdimme Natoon ja kun turvallisuuspuoli on nyt varmistettu, unionia sopisi jo lähitulevaisuudessa alkaa nopeasti kehittää vapaakauppa-alueena ja poliittisena vastapainona roisto- ja mafiavaltioille. Kiitos Venäjän, unioni onkin jo hieman alkanut ryhdistäytyä, muttei läheskään riittävästi. Erityisen tärkeää olisi mitä pikimmin saada maahanmuuttopolitiikkaan järkeä koko unionin tasolla.<br />
<br />
Tontti on oikeassa erityisesti silloin, kun hän peräänkuuluttaa asiallista, maltillista ja tasapuolista keskustelua arvoristiriitojen ja ongelmien selvittämiseksi. Tämä nimenomaan on länsimaisen, alati uhanalaisen liberaalin demokratian ja vapaan yhteiskunnan elinehto. Tosin vielä tärkeämpää on viisas politiikka, kurssin kääntäminen, kun se vielä on mahdollista.<br />
<br />
<b>Minne menet, hyvä Eurooppa?<br />
<br />
</b>On esitettävä koskenniemeläinen kysymys, perättävä vastauksia. Yhteen kysymykseen on monta vastausta. <br />
<br />
Tontti ei perusliberaalina näe EU:ssa oikeastaan mitään kritisoitavaa, päinvastoin. Tekijä vaikuttaa suorastaan ihailevan unionia, melkein varauksetta. Epäileväisempi asenne vallan keskittämiseen ja ylikansalliseen päätöksentekoon olisi paikallaan. Kaikki, mikä EU:sta tulee, ei välttämättä ole hyvää. Kauniit sanat ja ylevät julistukset eivät riitä, kun unioni polkee jo omiakin sääntöjään kaiken maailman ennallistamisilla ja elvytyksillä.<br />
<br />
Esseisti sivaltelee sivuillaan toistuvasti punavihreitä niin energia- kuin ilmastopolitiikasta, mainitsematta kertaakaan, että koko vihreä siirtymä ja kaasuputkihullutus on peräisin EU:n kovasta ytimestä. Saksa on näyttänyt huonoa esimerkkiä lähes kaikessa jo pitkään, ei historia ole tässä suhteessa miksikään viimeisten sadan vuoden aikana muuttunut. Kun sähkön ja ruoan hinta tätä kirjoitettaessa koko ajan kipuaa, sormi osoittaa väistämättä EU:n suuntaan. Sylttytehtaalta se järkiköyhin politiikka on aina peräisin, idealistien, konsulttien, pyrkyreiden ja nousukkaiden puuhapajoista. On myös huomioitava, että vihreät jos ketkä osaavat taidolla hyödyntää ylikansallista päätöksentekoa tavoitteidensa ajamisessa.<br />
<br />
Vastaava unohdus riivaa Tontin asiantuntemuksen ydinaluetta. Vaikka hän erinomaisen ansiokkaasti ja johdonmukaisesti puolustaa mahdollisimman laajaa sananvapautta ja arvostelee vihapuheintoilua, hän ei tuo missään vaiheessa ilmi, että aloite tai peräti ponteva vaatimus tiukemmista vihapuhelaeista tulee nimenomaan EU:sta. Se vaatii jäsenmailtaan, myös Suomelta, yhä tiukempia toimenpiteitä vihapuheen kitkemiseksi, mutta esseisti suomii vain kotimaisia keuhkoajia. Toki hekin kritiikkinsä ovat moninkertaisesti ansainneet, mutta päättömyyden pääkallopaikkaakin olisi hyvä toisinaan osoitella.<br />
<br />
Komission aloite EU-rikoslistan laajentamiseksi vihapuheeseen ja viharikoksiin (EU-valmistelu) valmistui 9.12.2021. Kokoomuksen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen on ollut innolla ajamassa vihapuhelakeja ja kertoo tomerassa tiedotteessaan, että ”meillä pitää olla nollatoleranssi kaikkeen vihapuheeseen, ja sosiaalisen median alustojen täytyy toimia tehokkaammin kaiken vihapuheen poistamisessa”. EU:n digitaalisia palveluja koskeva lainsäädäntö tähtää samaan ja tarkoituksena olisi muun muassa värvätä ”luotettuja ilmiantajia” alustojen sisältöä valvomaan. Hieman orwellilaiselta kalskahtaa, eikö vain?<br />
<br />
Kuten huomaamme, EU on merkittävä osa-, ellei peräti pääsyyllinen Tontin ruoskimaan kansallismielisyyden ja nurkkakuntaisuuden nousuun. Kyse on terveestä vastareaktiosta: kun lainsäädäntö alkaa yhä nopeammin karata omista käsistä ja ylikansallinen Euroopan ihmisoikeustuomioistuin toistuvasti ylittää kansalliset päätökset, ei ihme, että osa kansalaisista alkaa kapinoida. <br />
<br />
Muistamme vielä hyvin Bobrikovin ja routavuodet Suomessa, monelle EU ja sen instituutiot ovat jo alkaneet muistuttaa tästä menneisyytemme avainkokemuksesta keisarillisen Venäjän ikeen alla. Tontin mielestä kapinointi suurta ja mahtavaa vastaan voi tosin olla ylisukupolvinen trauma ja nykyinen suomenmielisyys toiston pakkoa. Monen muun mielestä se on itsenäisyyden ja kansallisen olemassaolon jatkumisen tae, osa tervettä kansallista itsesuojeluvaistoa, varsinkin kun itsenäisyyttämme nakerretaan avoimesti myös Suomen hallituksen ja eduskunnan sisältä. Läheisyysperiaate on sekin kauniita sanoja paperilla, ei muuta. Tosipaikan tullen isot vievät ja pienet vikisevät.<br />
<br />
Tontti käsittelee myös Brexitiä kovin yksisilmäisesti ja vihjailee vahvasti Venäjän suuntaan. Totta on, että informaatiovaikuttaminen näytteli Brexitissä sivuroolia, mutta tärkeämpiäkin syitä eron taustalta löytyy. Epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka ja vallan keskittäminen EU:ssa ovat näistä merkittävimmät. Ylipäätään kansallismielisyyden ja maahanmuuttokritiikin nousu liittyy vahvasti EU:n syvenevään integraatiokehitykseen, tästä löytyy tutkimustietoa Roger Eatwellin ja Matthew Goodwinin teoksesta <i>National Populism: The Revolt Against Liberal Democracy </i>(Pelican Books/Penguin, 2018). <br />
<br />
Valitettavasti esseisti ei viittaa mainittujen tutkijoiden löydöksiin, siksi hän ei myöskään kansallismielisyyden kritiikissään osu maaliin, ei lähellekään. Teos paljastaa yllättäviä seikkoja kansallisen populismin suosiosta ja tarjoilee Francis Fukuyamaa uskottavampia ratkaisuehdotuksia liikehdinnän taustalla oleviin ongelmiin. <br />
<br />
Jos kukaan muu ei halua tarttua härkää sarvista, ei kannata ihmetellä, jos nationalistisesti suuntautuneet puolueet ja Silvio Berlusconin tai Donald Trumpin kaltaiset rahvaanomaiset valkohammasmediamiljardöörit korjaavat potin. Viimeksi kansalliskonservatiivinen vaalivoitto toteutui Ruotsissa ja Italiassa. Tanskassa sosiaalidemokraatit eivät käytännössä eroa perussuomalaisista, siellä silmät epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan seurauksille ovat nopeasti auenneet.<br />
<br />
Moni huolestunut äänestää niitä puolueita, jotka lupaavat tarttua toimeen ja ratkaista ongelmat. Kansan syvien rivien ääni perustuu aitoihin epäkohtiin, joita ei enää pitkiin aikoihin missään maassa ole uskottavasti voitu lakaista maton alle. Tämän ja paljon muutakin tärkeää oppii viimeistään perehtymällä Eatwellin ja Goodwinin teokseen.<br />
<br />
Tontti voisi kenties seuraavaan esseekokoelmaansa harkita joitakin tarkasteluja, joissa maahanmuuttopolitiikan ja monikulttuurisuuden aiheuttamia alati paisuvia ongelmia törmäytettäisiin EU:n kehitykseen, joustavuuteen ja sitkeyteen. Kuinka kauan järjestelmä pysyy pystyssä murtumatta? Monen mielestä juuri tämä on koko Euroopan kohtalonkysymys, Venäjää ollenkaan vähättelemättä. <br />
<br />
Tontin parjaama huoli, Euroopan väestöpohjan nopea ja radikaali muutos, ei ole äärioikeiston salaliittoteoria vaan fakta, löytyyhän tieto kuntien ja valtioiden virallista tilastoista ja se on näkynyt toistuvasti uutisissakin. <br />
<br />
Esimerkiksi ennusteen mukaan vuonna 2050 Espoossa on jo vähintään 400 000 asukasta, joista suurin osa tulee muualta kuin Suomesta. Asukkaita on tällä hetkellä noin 300 000. Vuonna 2018 Espoon väestö kasvoi 5000 hengellä, joista 4000 oli vieraskielisiä. Syksyllä 2019 joka neljäs koulunsa aloittanut lapsi oli vieraskielinen. Vieraskielisten määrä Espoossa kymmenkertaistuu kolmessakymmenessä vuodessa. Kaupungissa asuu vuonna 2053 enemmän vieraskielisiä kuin suomenkielisiä. Siihen on enää kolmekymmentä vuotta.<br />
<br />
Kuntaliiton verkkosivujen mukaan vieraskielisen väestön määrä Suomessa yli kaksinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä, maahanmuuton pysyessä vähintään nykyisellä tasolla. Artikkelista voimme lukea, että ”kasvua selittävät etenkin muuttovoitto ulkomailta sekä vieraskielisen väestön nuori ikärakenne.” <br />
<br />
Mitä tulee Helsinkiin, paikallislehden päätoimittaja Karri Kannala kertoi pääkirjoituksessaan hiljattain viralliset luvut, jotka eivät alkuunkaan tue Tontin teesejä (<i>Helsingin Uutiset</i>, 26.10.2022):<br />
<br />
<span style="color: #262626; font-stretch: normal; line-height: normal;"><span style="font-size: x-small;">”Helsingissä on kouluja, joissa selvästi yli puolet oppilaista on vieraskielisiä, eli puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia. Keinutien ala-asteella Kontulassa vieraskielisiä on 59 prosenttia oppilaista, Vesalan peruskoulussa 58 %, Merilahden peruskoulussa Vuosaaressa prosenttiluku on 55 ja Itäkeskuksen peruskoulussa 54. Luvut ovat peräisin Opetushallituksen tietokannasta.”</span></span><span style="color: #262626;"><br />
<br />
Itä-Helsingin ohella muillakin alueilla näkyy sama kehitys:<br />
<br />
</span><span style="color: #262626; font-stretch: normal; line-height: normal;"><span style="font-size: x-small;">”Itäisen Helsingin ulkopuolelta eniten vieraskielisiä on Maatullin peruskoulussa Tapulikaupungissa 46 %, Jakomäessä Kankarepuiston peruskoulussa 45 %, ja Pihkapuiston ala-asteella Malminkartanossa 42 %.”</span></span><br />
<br />
Kyse ei siis ole äärioikeiston salaliittoteoriasta vaan tosiasiasta, joka vaikuttaa suomen kieleen, suomalaiseen kulttuuriin, koulutusjärjestelmään, Pisa-tuloksiin, terveydenhuoltoon, työllisyyteen, valtion ja kuntien talouteen, ja koko poliittiseen päätöksentekoon alati painavammalla poljennolla. Tilastojen perusteella kehitys on lähes poikkeuksetta miinusmerkkistä, kuten kielitaidon ja koulutuksen rapautuminen, jengiytyminen, rikollisuus, alueellinen eriarvoistuminen, heikko työllistyminen ja kasvavat sosiaalimenot osoittavat. <b><br />
<br />
Soi sana angloamerikkalainen</b> <br />
<br />
Tontin esseekokoelma kärsii myös eräästä aikamme vitsauksesta, huolimattomasta oikoluvusta. Nykyään kirjat valitettavan usein muistuttavat kiivastahtista internet-kirjoittelua, jossa kieliasuun ja oikeinkirjoitukseen ei ehditä kiinnittää huomiota. Tontti ei sentään ole kovin pahasti kiireessä hutiloinut, mutta yksi räikeä laiminlyönti pitää mainita. <br />
<br />
Heti johdanto-osiossa, tahattoman ironisesti, ”tiedostamattoman vanhan uusintamisen” ja ”ylisukupolvisten traumojen toiston” yhteydessä, tekijä tulee lausuneeksi (10): ”Miten kirjailijat hahmottivat Euroopan unionin esikuvan Itävallan monikulttuurisen keisarikunnan keisarikunnan hajoamisen ja voisiko siitä ottaa oppia Euroopan nykyongelmissa?”<br />
<br />
Keisarikunnan toiston jälkeen tekijä vielä kysyy, ovatko kirjailijat 2000-luvulla vaienneet vai eikö heitä enää osata kuunnella. Hän mitä ilmeisimmin tarkoittaa tässä nimenomaisessa yhteydessä, että häntä ainakin pitäisi kuunnella. Teokseen on jäänyt sen verran toistoa, että ainakin siihen kiinnittää tahtomattaan huomiota.<br />
<br />
Ironista on myös, kenties jälleen tahattomasti, kun edellä mainitussa yhteydessä tekijä pohtii maailman menoa seuraavasti: ”Kirjailija kysyy, onko sillä [kirjallisuudella] enää sijaa maailmassa, jossa oman totuuden huutaminen ja heimoistuminen ovat lähtökohtia. Kuunteleeko kukaan kirjallisuuden kuiskausta?” Tontin oma sanomisen tapa, kuten todettua, ei useimmiten kuiski vaan ottaa osaa aikalaishulluuden meteliin ja räiskimiseen riemurinnoin. <br />
<br />
Tekstistä uupuvat kokonaan uusien vieraskielisten muotitermien suomenkieliset vastineet. Niiden tilalla on jopa afroamerikkalaisesta puheenparresta väännettyjä karmeita sanakäppyröitä, jotka tosin ovat jo vallanneet yleiskielenkin ja kummittelevat niin uutisissa kuin kansan suussakin. Tästä on aiheellisesti muun muassa Janne Saarikivi varoitellut, eihän suomenkielinen kirjailija voi englanniksi kirjoittaa, vai voiko? Tontilla on myös pari kokonaisen kappaleen mittaista englanninkielistä lainausta, joita hän ei ole vaivautunut suomentamaan. Tämäkin on tyylirike ja erittäin huono tapa.<br />
<br />
Termien suomenkielisiä vastineita ei ole vaikea keksiä. Tontin sinänsä varsin ansiokkaasti ruotimia yhteiskunnallisia ilmiöitä voi kutsua vaikkapa tiedostavaksi uusherännäisyydeksi, henkilöiden poliittiseksi savustamiseksi viroistaan ja asemistaan ja sovittujen esiintymistilaisuuksien perumiseksi. Suomen kieltä arvostavaa lukijaa jotakuinkin närkästyttää, kun tekstissä tulee jatkuvasti vastaan suoraan englannista väännettyjä, ei käännettyjä, uudissanoja, jotka vieläpä taipuvat äärimmäisen kankeasti kotimaisella. Se ei ole hyvää suomea eikä hyväksi Suomelle.<br />
<br />
Olisi toivottavaa, että pientä, uhanalaista kieltämme vaalittaisiin, kun siihen vielä on mahdollisuus. Kirjailijoiden jos keiden luulisi tämän ymmärtävän. He elävät ja hengittävät kieltä, ilman sitä heitä ei olisi olemassakaan, suomalaisia kirjailijoita. Toisaalta, kuten edellä on käynyt ilmi, Tontti ei välttämättä edes usko suomalaisuuteen, suomalaisiin, Suomen kansaan. Oma perinne sulautuu helposti suurempaan ja mahtavampaan, mikä sinänsä on ymmärrettävää, joskaan ei välttämättä toivottua saati tahdottua. Osana Euroopan kansoja piskuinen Suomi on ollut poikkeuksellisen sitkeä ja omapäinen, ja luonut omintakeista kulttuuria aina näihin päiviin asti. Olisi hienoa, jos se tekisi niin vastaisuudessakin.<br />
<br />
Lopuksi on vielä muistutettava esseistiä hänen omasta oivalluksestaan (57): ”Kun maailma hukkuu huutoon, hienovarainen kuiskaaminen voi lopultakin olla tehokkain sanomisen tapa.” Tämän viisaan ohjeen siivittämänä on hyvä kohdistaa katse uusiin kuiluihin ja taivaltaa pää pystyssä kohti tulevia taistoja.</span></p><div><br /></div>Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2834003386704756115.post-38525332310342278042022-10-23T22:10:00.002-07:002022-10-23T22:43:03.303-07:00”Kaikki, mikä on syvää, rakastaa naamiota”<p><span style="font-family: inherit;"> </span></p><p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px;"><span style="font-family: inherit;"><br /><br />
</span></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgcixFtt8hBOVX583IGqLAYK93yt91We_57xlUsUpZICCS9rs3G6TELcIeOL5wG_oWAwu6BHBEoIxNi38o84iG8bKrrefaygKm5tWLtxclGQUKtt-zaANpgecEmJGgh7fP1t4AC-sLmZoPuOx75_FEIxUFtNZ7DKsfDEiCpdbFfzACC6qGXYyw24cBU/s1118/image.php.jpeg" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1118" data-original-width="723" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgcixFtt8hBOVX583IGqLAYK93yt91We_57xlUsUpZICCS9rs3G6TELcIeOL5wG_oWAwu6BHBEoIxNi38o84iG8bKrrefaygKm5tWLtxclGQUKtt-zaANpgecEmJGgh7fP1t4AC-sLmZoPuOx75_FEIxUFtNZ7DKsfDEiCpdbFfzACC6qGXYyw24cBU/s320/image.php.jpeg" width="207" /></a></div><p></p><p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px;"><span style="font-family: inherit;"><span style="font-size: x-small;"><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">Esseearvio Tarmo Kunnaksen teoksesta <i>Nietzsche ajattelijana </i></span><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;"><i> Aamuruskosta epäjumalten hämärään</i> (Basam Books, 2022)</span></span><br />
<br />
Elämme aikaa, jolloin geopoliittiset mannerlaatat ovat taas liikkeessä ja valtioiden sekä ihmisten ulkoisia ja sisäisiä rajoja yritetään väkisin vetää uudestaan. Suuri politiikka on tehnyt ikuisen paluun historian valokeilaan ja kuten aina, tehnyt sen ryminällä, kauhulla, sodalla ja hävityksellä. Eripura, leimakirveet ja kaunamieli kukoistavat, kansat jakaantuvat ja jakavat toisensa vuohiin ja lampaisiin, niin kansojen sisällä kuin välilläkin. Jos joku ajattelija filosofian historiassa on nähnyt kaiken tämän ennalta, se on Friedrich Nietzsche, sodan, päihtymyksen, nihilismin ja dekadenssin profeetta, suuri yksinäinen.<br />
<br />
Professori Tarmo Kunnas on arvostettu Nietzsche-tuntija, joka on tutkinut filosofin ajattelua jo puolen vuosisadan ajan. Nyt hän on julkaissut jo toisen Nietzsche-monografian suomeksi. Aiempi, <i>Nietzsche </i><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span><i> Zarathustran varjo</i> (Delfiinikirjat, Otava), ilmestyi vuonna 1981. Se on edelleen erinomainen johdatus saksalaisfilosofin ajatteluun. Uusi teos<i> Nietzsche ajattelijana </i><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span><i> Aamuruskosta epäjumalten hämärään</i> täydentää sitä, syventää ja laajentaa analyysia, menee luihin ja ytimiin. Kuten kirjan alkusanoista käy ilmi, Kunnas on julkaissut myös muilla kielillä huomattavan määrän Nietzsche-tutkimusta.<br />
<br />
Uunituoreen tarkastelun nimi on hieman harhaanjohtava, sillä Nietzscheä tuntevat olettavat herkästi alaotsikosta, että tekijä käsittelee filosofin ajattelua vain siinä mainittujen teosten väliseltä ajalta. Metaforinen ilmaus antaa väärän kuvan: Kunnas kartoittaa Nietzschen filosofian kehitystä kattavasti, varhaistutkielmista aina viimeisiin muistiinpanoihin. Tekijä on myös osittain itse kääntänyt otteita tai muokannut aiempia käännöksiä Nietzschen teoksista, joista osa on valitettavasti edelleen suomentamatta.<br />
<br />
Kunnaksen esitys ei ole kronologinen vaan aihekohtainen ja kirjan alkuun on lisäksi sijoitettu lyhyt, johdantomainen elämäkerrallinen katsaus. Temaattinen lähestymistapa aiheuttaa jonkin verran toistoa, jonka olisi helposti saanut karsittua tarkemmalla toimitustyöllä. Esitystapa on myös poukkoileva, hieman levoton, mikä toisaalta istuu erinomaisesti Nietzschen omaan tyyliin.<br />
<br />
<b>Miehet ja naiset</b><br />
<br />
Kunnas esittelee teoksen alkupuolella spekulatiivisia teorioita filosofin homo- tai biseksuaalisuudesta. Tekijä mainitsee myös suomalaisen Aappo Heikkisen jo vuonna 1933 Turun yliopiston julkaisuissa ilmestyneen teoksen <i>Friedrich Nietzsche: hänen persoonallisuutensa, ajatusmaailmansa kehityshistoria, elämänkäsityksensä sekä sen arvostelu</i>, jonka piti olla kaksiosainen, mutta josta vain ensimmäinen nide ehdittiin julkaista. Heikkinen esittää tutkimuksessaan oletuksia Nietzschen homoseksuaalisuudesta, joita Kunnaksen uudemmat mannermaiset lähteet seurailevat omista lähtökohdistaan. Minkäänlaista näyttöä saati vakuuttavia argumentteja filosofin homoseksuaalisuudesta ei löydy, mutta ehkä häntä pitää markkinoida tällä tavalla trenditietoiselle nykynuorisolle. <br />
<br />
Läpi teoksen Kunnas vihjailee Nietzschen salaisuudesta, joka selittäisi eräitä piirteitä hänen filosofiassaan ja elämässään. Vaikkapa filosofin käsitys rangaistusten ja rangaistavuuden hävittämisestä saa tekijän mukaan uskottavan selityksen siitä, että kaapissa on joko mies itse tai luurankoja, syyllisyydentuntoa ”jostain”. Todettakoon lyhyesti, että selitystä mainitulle näkemykselle voi hakea myös Nietzschen tahdonvapauden vastustamisesta. Nietzschen misogynia puolestaan selittyy pitkälti hänen vanhempien naisten dominoimalla kasvuympäristöllään, sisarellaan, Wagnerin piirin pöyhkeillä rouvilla ja neideillä, ja mikä tärkeintä, romanttisilla pettymyksillään. Myös naisvihaaja Arthur Schopenhauerin esikuvallinen vaikutus kannattaa huomioida.<br />
<br />
Kirjan kannessa pelehtii kuuluisa kolmen kopla, mutta Kunnas ei valitettavasti kerro valokuvan taustoista. Lukijat, jotka eivät tunne asetelman historiaa, eivät voi kunnolla ymmärtää myöhempiä tapahtumia, joista Kunnas ei myöskään riittävästi kerro uudessa kirjassaan <span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span> aiemmassa <i>Zarathustran varjossa</i> kylläkin. <br />
<br />
Kyse on kolmiodraamasta, joka ei todista Nietzschen homoseksuaalisuudesta. Päinvastoin: filosofi oli onnettomasti rakastunut tai hullaantunut viehättävään nuoreen venakkoon, Lou Saloméen, joka antoi hänelle rukkaset ainakin kahdesti, ja ehkä suudelmankin kerran tahi pari. Epäonnistunut kosiskelu, mustasukkaisuus ja romanttinen pettymys syöksivät Nietzschen syöveriin, josta syntyi hänen tunnetuin teoksensa <i>Näin puhui Zarathustra.<br />
<br />
</i>Nietzsche tutustui Saloméen ystävänsä Paul Réen kautta, joka oli myös filosofi ja julkaissut jo pari kirjaakin moraalin psykologiasta ja moraalitunteiden alkuperästä. Juuri Réeltä Nietzsche sai kosolti vaikutteita valistuskauden filosofiaansa, erityisesti naturalistisiin teorioihin moraalin alkuperästä. He tutustuivat jo vuonna<span style="font-family: inherit;"> 1</span></span><span style="font-family: inherit;">873</span><span style="font-family: inherit;">, jolloin Rée valmisteli väitöskirjaansa.</span></p>
<p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px;"><span style="font-family: inherit;"><br /></span></p><p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px;"><span style="font-family: inherit;">Kolmikko tapasi Roomassa huhtikuussa 1882, missä Rée heidän yhteisen tuttavansa Malwida von Meysenbugin luona esitteli Salomén Nietzschelle. Rée oli tutustunut Saloméen kuukautta aiemmin samassa paikassa ja jo kosinutkin pietarilaisnaista, mutta saanut rukkaset. Kaksi päivää Nietzschen ja Salomén ensitapaamisesta Rée kertoi naiselle, että Nietzsche oli pyytänyt ystäväänsä esittämään kosintansa. Salomé kieltäytyi kunniasta ja ehdotti sen sijaan kosiskelijoilleen platonista <i>ménage à troisia, </i>johon miekkosten oli tyytyminen. Tämän jälkeen kolmikko vietti paljon aikaa yhdessä ja miesten välille muodostui pian repivä kilpakosinta-asetelma. <br />
<br />
Nietzschen wagnerilaisuuteen, nationalismiin ja antisemitismiin hurahtanut pikkusisko Elisabeth ei pitänyt veljensä emansipoituneesta naisystävästä alkuunkaan. Hän solvasi Saloméa ja piti tätä tytönhupakkona, viettelijättärenä, ”rupsahtaneena, likaisena, pahanhajuisena apinana, jolla on tekorinnat”.<br />
<br />
Soppa oli valmis, mutta kun kaikki oli vielä hyvin, kolmikko piipahti Sveitsin Luzernissa Salomén ehdotuksesta valokuvassa, jonka Nietzsche lavasti. Joidenkin lähteiden mukaan asetelma oli Salomén keksimä, mutta oli niin tai näin, se symboloi täydellisesti kolmikon sisäistä dynamiikkaa. Juuri Luzernissa, eräässä puistossa, Nietzsche kosi venakkoa vielä uudestaan, mutta sai taas rukkaset. Salomén mukaan filosofi oli hänen kättään toistamiseen pyytäessään maininnut, ettei ollut tyytyväinen Réen toimintaan välimiehenä, ja siksi hänen piti nyt itse vielä kerran yrittää.<br />
<br />
Tilanne kriisiytyi nopeasti. Elisabethin juonittelut, miekkosten välinen mustasukkaisuus ja kilpailuasetelma, monet väärinkäsitykset ja juoruilut aiheuttivat vuoden loppuun mennessä sen, että Nietzsche joutui nauttimaan huomattavia määriä oopiumia nukkuakseen ja vihjaili kirjeissään jopa itsemurhasta. <br />
<br />
Nämä tapahtumat siis osoittavat, että filosofi oli ainakin kerran elämässään toivottomasti rakastanut tai hullaantunut, ei Réehen vaan Saloméen. Muutaman muunkin epätoivoisen kosinnan Nietzsche elämänsä aikana satunnaisille naistuttavuuksilleen esitti, mutta nekään eivät johtaneet mihinkään. <br />
<br />
Nietzsche ihaili, kenties rakasti, kaukaa ja nuorempana lähempääkin, myös Richard Wagnerin puolisoa Cosimaa, säveltäjä Franz Lisztin kaunista tytärtä, joka oli melkein seitsemän vuotta filosofia vanhempi. Kun Nietzsche romahti henkisesti tammikuun alussa vuonna 1889 ja lähetteli ihmisille kuuluisia hulluuskirjeitään, Cosima Wagner sai niistä yhden. Siinä luki: ”Ariadne, rakastan sinua.” Allekirjoituksena oli Dionysos. Ainakin jokunen Nietzsche-tuntija olettaa, että filosofi elätteli pitkään, jo nuoresta, romanttisia toiveita Cosima Wagneria kohtaan ja suorastaan jumaloi häntä. Sen sijaan hulluuskirjeistä ei löydy mitään homoseksuaalisuuteen viittaavaa.<br />
<br />
Toisin sanoen Kunnaksen referoimat spekulaatiot Nietzschen bi- tai homoseksuaalisuudesta ja vuoden 1882 bakkanaalireissuista Messinan spartalaiseen aurinkoon vaikuttavat jo lähtökohtaisesti epäuskottavilta. Nietzschen naamiohuveille on muita, uskottavampia selityksiä. Siksi on hyvä, että teoksen kansikuvaksi on valittu juuri Luzernin legendaarinen ruoska-asetelma, jossa nuori Lou Salomé piiskaa salskeita filosofiorhia eteenpäin, valheen ja petoksen myrskytuulta vastaan, kaikkeuden ja rakkauden ikiaikaisia mysteerejä setvimään.<br />
<br />
<b>Relativismin ongelma: ollako totta vai eikö olla?<br />
<br />
</b>Kunnas käsittelee teoksen alkupuolella ansiokkaasti filosofin tietoteoreettisia ja kielifilosofisia näkemyksiä, joihin tässä ei ole syytä sen tarkemmin pureutua. Kuitenkin pitää huomauttaa, että Nietzschen kuuluisa <span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span> tai pahamaineinen <span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span> perspektivismi, asian tai ilmiön tarkasteleminen monesta näkövinkkelistä, ilman riittävän ankaraa metodiikkaa ja Nietzschen itsensäkin peräänkuuluttamaa älyllistä omaatuntoa, so. kestävien perusteiden etsimistä kaikenlaisille uskomuksille ja totuuksille, johtaa väistämättä tietorelativismiin eli totuuden suhteellistamiseen.<br />
<br />
Tekijä ei riittävästi pohdi, millaisia ongelmia relativismi synnyttää, vaikka nykyään pitkälti juuri Nietzschen näkemysten pohjalta kehittynyt näkökulmaepistemologia (<i>standpoint</i>) ja muu postmoderni tietoteoretisointi <span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span> monien mielestä epistemologinen nihilismi tahi anarkia <span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span> aiheuttaa tiedesotien ohella jatkuvia kahnauksia erityisesti sosiaalisessa mediassa. Jo Allan Bloom, jonka seksuaalisesta suuntautumisesta ei ole jäänyt epäselvyyttä (ks. hänen ystävänsä Saul Bellow’n hieno avainromaani <i>Ravelstein</i> vuodelta 2000), nosti ongelman ryminällä julkisuuteen haikeanromanttisessa mutta älyllisesti timanttisessa mestariteoksessaan <i>The Closing of the American Mind: How Higher Education Has Failed Democracy and Impoverished the Souls of Today’s Students </i>(Simon and Schuster, 1987).<br />
<br />
Lyhyesti sanottuna juuri Nietzsche ja se, että angloamerikkalainen vasemmistoälymystö 1960-luvulla omaksui hänet mannermaisten vaikutteiden välityksellä jonkinlaiseksi kumoukselliseksi esikuvakseen, on johtanut humanististen tieteiden politisoitumiseen ja tieto-opilliseen kaaokseen. Tätä radikaalin aktivismin väkivaltaista tunkeutumista akatemiaan Bloom osuvasti vertaa natsi-Saksan historialliseen tapaukseen ja nostaa siinä yhteydessä esiin aikoinaan kansallissosialistiseen puolueeseen liittyneen filosofi Martin Heideggerin, jonka ajattelua ja Nietzsche-tulkintoja Kunnas myös esittelee kirjassaan.<br />
<br />
Nietzschen monitulkintainen ja epäileväinen suhtautuminen absoluuttiseen totuuteen käy hienosti ilmi teoksen <i>Inhimillistä, aivan liian inhimillistä</i> (1877) ensimmäisen osan aforismista 483: ”Vakaumukset ovat valhettakin vaarallisempia totuuden vihollisia.” Ajatusta voi lähestyä siten, että olosuhteiden muuttuessa vakaumustenkin olisi hyvä muuttua, vaikka harvemmin näin tapahtuu. Itsepintainen takertuminen vakaumukseen, joka ei enää ollenkaan vastaa tosiasioita, on fundamentalismia, typerää jääräpäisyyttä. Sen sijaan valhe voi kannustaa ihmisen ottamaan selvää asioiden oikeasta laidasta ja sovittamaan näkemyksensä sen mukaan. Jos sosiaalisen median aktivistit, äärimmäisyysihmiset, poliitikot ja näkökulmateoreetikot ymmärtäisivät filosofin vihjeen, maailma olisi kenties pikkuisen parempi paikka meille kaikille. Relativismi on sisäisesti ristiriitainen kanta, mutta sitä näkökulmarelativistille on turha mainita. Vakaumus ei horju, relativistin totuus ei ole suhteellinen vaan absoluuttinen.<br />
<br />
Näkökulmaepistemologia ja intersektionaalinen feminismi ovat Nietzschen lapsenlapsenlapsenlapsenlapsia, joista hän ei välttämättä olisi ylpeä. Näin filosofeille useimmiten käy ja sen myös Kunnas ohimennen teoksessa mainitsee. Hän toteaa, etteivät filosofit ole vastuussa seuraajiensa tulkinnoista tai ajatustensa soveltamisesta käytäntöön. Tuskin vaikkapa Karl Marx osasi aavistaa, mitä kaikkea hänen nimissään vielä sanotaan ja tehdään. Tosin Nietzsche aavisti tulevan kohtalonsa hyvinkin tarkkanäköisesti, eikä Kunnas unohda sitäkään mainita. Ajattelija peräti ironisoi itsensä ja jälkimaineensa omaelämäkerrassaan <i>Ecce homossa</i>. Äärimmäisen ikävistä seuraajista lankeaa kiitos, tai moite, pitkälti hänen pikkusiskolleen Elisabethille.<br />
<br />
Joka tapauksessa Nietzschen ristiriitaisuus totuuskysymyksessä on johtanut siihen, että nykyään monen tutkijan ja opiskelijan kohdalla mikä tahansa käy totuudesta, paitsi varsinaiset tieteelliset faktat. Akatemiasta käsitys on levinnyt yhteiskuntaan laajemminkin ja elämme jo niin sanottua totuuden jälkeistä aikaa. On vain näkökulmia ja mielipiteitä, ja mitä sorretumpi yksilö ja mitä kovempaa hän parkuu, sitä oikeammassa hän on. Tämä muotivillitys ei ole totuudelle eikä yhteiskunnalle hyväksi. <br />
<br />
Nietzsche toki tiedosti myös uhriutujien ja denialistien perimmäiset motiivit, keinot ja vallantahdon. Kunnas on kääntänyt nasevan muistiinpanon filosofin jälkeenjääneistä kirjoituksista, joka pätee edelleen niin puoluepolitiikkaan kuin sosiaalisessa mediassa päivittäin esiintyvään räiskimiseen ja rähisemiseen (179):<br />
<br />
<span style="font-size: x-small;"><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">”Millä keinoin hyve pääsee mahtiinsa? </span><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;"> Tarkalleen samoilla keinoilla kuin poliittinen puolue: herjaamalla, epäilemällä, vallitsevien ja vastustavien puolueiden maanalaisella hävittämisellä, vaihtamalla niiden nimet, luopumalla vanhoista nimistä, systemaattisella vainolla ja pilkalla </span><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;"> niin muodoin pelkillä ’moraalittomuuksilla’. Kuinka halu toimii muuntuakseen hyveeksi? Se muuttaa nimensä, kieltää systemaattisesti aikomuksensa, koulii itsensä ymmärtämään itseään huonosti, se lyöttäytyy yhteen tunnustettujen hyveiden kanssa, se julistaa suurta vihollisuutta oman moraalinsa vastustajia kohtaan (…)”</span></span><br />
<br />
Katkelma kuvaa erinomaisesti nykykeskustelua ja sitä, miten uudet tuulet moraalissa käytännössä aina ajetaan läpi moraalittomasti: tarkoitus pyhittää keinot. Itse asiassa tämän päivän ihmiselle voisi heittää Nietzschen taisteluhansikkaan, jonka hän esittelee sekä teoksessaan <i>Hyvän ja pahan tuolla puolen</i> että omaelämäkerta <i>Ecce homossa</i>: <br />
<br />
<span style="font-size: x-small;"><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">”Kuinka paljon henki kestää totuutta, kuinka paljon se <i>uskaltaa </i>totuutta? Tästä tuli minulle yhä enemmän varsinainen arvonmittari. Erhe (</span><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;"> usko ideaaliin) ei ole sokeutta, erhe on <i>pelkuruutta</i>. Jokainen valloitus, jokainen askel eteenpäin tiedossa <i>seuraa</i> rohkeudesta, kovuudesta itseä kohtaan, puhtaudesta itseä kohtaan…” (<i>Ecce homo </i></span><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;"><i> Kuinka tulee siksi mitä on</i>, suom. Antti Kuparinen, Kustannusosakeyhtiö Summa, 2002, 17, kursivoinnit Nietzschen.)</span></span><br />
<br />
Sama ajatus löytyy laajemmin esitettynä ensin mainitusta teoksesta, jossa filosofi vielä painavammin korostaa sitä, että heikko henki tarvitsee valhetta ja itsepetosta, koska se ei kestä, ei jaksa, totuutta:<br />
<br />
<span style="font-stretch: normal; line-height: normal;"><span style="font-size: x-small;">”(…) Jokin lienee totta: vaikka se olisikin mitä suurimmassa määrin vahingollista ja vaarallista; voisipa kerrassaan kuulua olemassaolon peruslaatuun, että ihminen, tullessaan sen täysin tietämään, tuhoutuisi, joten hengen voimakkuuden mittaisi se, miten paljon ’totuutta’ se vielä juuri sietäisi, selvemmin sanoen, mihin määrään asti hän sitä <i>tarvitsisi</i> ohennettuna, verhottuna, makeutettuna, tunkkaannutettuna, väärennettynä (…)” (<i>Hyvän ja pahan tuolla puolen: Erään tulevaisuuden filosofian alkunäytös</i>, suom. J.A. Hollo, Otava, 1966, 41, kursivointi Nietzschen.)</span></span><br />
<br />
Kuka uskaltaa ajatella asiat loppuun asti, kuka kestää koko totuuden, olkoon se kuinka ruma, julma ja epäoikeudenmukainen tahansa? Siinä kysymys vallantahtoisille totuusrelativisteille, denialisteille ja helppoheikeille aikalaishulluuden kurimuksessa.<br />
<br />
<b>Kyyninen koulukunta valuuttaa turmelemassa<br />
<br />
</b>Kuten Kunnas teoksensa alussa kertoo (20), Nietzsche oli äärimmäisen lahjakas nuori filologi, joka vuonna 1869 nimitettiin Baselin yliopiston filologian professoriksi vain 24-vuotiaana. Hän ei kuitenkaan viihtynyt ammatissaan. Filosofia oli vienyt nuoren professorin sydämen ja pian hän jo pyysi nimitystä filosofian professoriksi. Pyyntö ei saavuttanut vastakaikua. Vasta päästyään kroonisten ja äärimmäisten tuskallisten vaivojensa takia työkyvyttömyyseläkkeelle vuonna 1879 hän saattoi täysillä heittäytyä filosofoimaan. Jo sitä ennen hän on pitkien sairauslomiensa aikana laatinut tutkielmiaan ja hionut aforismejaan kirjoiksi. <br />
<br />
Nietzsche innostui nuorena Diogenes Laertioksen teoksesta <i>Merkittävien filosofien elämät ja opit</i> ja sen vaikutus näkyy vielä hänen myöhäisfilosofiassaankin. Kunnas ei tarkastelussaan pane merkille, että Nietzsche toistaa kaikkien arvojen uudelleenarvioinnissaan kyynikkofilosofi Diogeneen tunnettua ”rahan turmelemista” eli korkeimpien arvojen järjestelmällistä kyseenalaistamista ja kääntämistä päälaelleen. Nietzsche jatkaa perinnettä oman aikansa pyhien arvojen kanssa ja tarjoilee uusia, itse lanseeraamiaan ja ankarasti koettelemiaan, niiden tilalle. Kuten Diogenes, hän lyö kolikoihin aivan uuden leiman. Nietzsche tekee sen vasaralla, jonka kilahdus kimaltelevia epäjumalankuvia vasten paljastaa niiden onttouden.<br />
<br />
Samoin Machiavellin vaikutuksen Kunnas jättää mainitsematta, vaikka se on renessanssista tavattomasti innostuneen Nietzschen kohdalla ilmeinen. Kolmannessa epäajanmukaisessa tarkastelussaan <i>Schopenhauer kasvattajana</i> (1874) filosofi hahmottelee itsestään kuvaa jonkun suurmiehen neuvonantajana melkein suoraan Machiavellin <i>Ruhtinaan</i> tyyliin. Myös Nietzschen sotilaallinen hyvekäsitys, <i>virtù</i>, on peräisin firenzeläiseltä renessanssiajattelijalta. Näitä näkemyksiä voidaan hyvällä syyllä kutsua kyyniseksi realismiksi. Ilman sitä ei politiikassa tai sen jatkeessa pärjää.<br />
<br />
Varsinkin ajattelijan valistuskauden teokset sisältävät runsaasti kyynistä ainesta ja hänen ihmiskäsityksensä oli syvästi kyyninen, kuten Kunnas teoksessaan huomauttaa (252): ”Valistunut kyynisyys oli Nietzschen ihmiskuvan peruspiirre, vaikka hän kätkeekin sen usein ironiaan.” Filosofi ruoski idealistisuutta, tekopyhyyttä, älyllistä velttoutta ja kaksinaamaisuutta käytännössä koko ajattelijanuransa ajan, La Rochefoucauldin ja antiikin kyynikkojen ilkeät, mutta inhimillisesti tarkkanäköiset maksiimit, anekdootit ja kaskut esikuvanaan.<br />
<br />
<b>Harhakäsityksiä evoluutiosta ja moraalista</b><br />
<br />
Kunnas käsittelee laajasti filosofin suhdetta aikansa uutuuteen, Darwinin evoluutioteoriaan, ja sen vaikutusta hänen ajatteluunsa, muun muassa yli-ihmiskäsitteeseen. Tekijä osoittaa, ettei filosofi tarkoittanut yli-ihmisellään uutta lajia, joka nykyihmisestä kehittyy, vaan jotain aivan muuta. Kunnas kylläkin hieman ylikorostaa Nietzschen Darwin-kriittisyyttä eikä riittävästi huomioi hänen naturalistista puoltaan. Saksalaisfilosofi ei kuitenkaan ollut naturalismissaan riittävän johdonmukainen: oikeastaan hänen olisi kannattanut perehtyä aiheeseen laajemmin ja toisin kuin Kunnas antaa ymmärtää, ottaa nimenomaan enemmän oppia Darwinin evoluutioteoriasta. <br />
<br />
Kunnas kritisoi teoksessa painavammin Darwinia kuin Nietzscheä, mikä on omituista: onhan luonnonvalintaan perustuva evoluutioteoria empiirisesti vahvistettu vuosikymmenten saatossa monen monituista kertaa lukemattomista riippumattomista lähteistä. Kunnas myös väittää, että nykykäsityksen mukaan evoluutio perustuu sattumaan, ei teleologiaan tai kelpoisimman eloonjäämiseen. Kunnas tosin käyttää termiä <i>sopivimman</i> eloonjääminen, mikä auttaa häntä moukaroimaan käsitteen epämääräisyyttä ja subjektiivisuutta. Evoluutio ei tunne päämääriä eikä tähtää mihinkään, se on sokeaa kehitystä, joka perustuu yksilöille edullisiin mutaatioihin ja näiden yksilöiden (tai oikeammin niiden kantamien geenien) määrän suhteelliseen lisääntymiseen populaatiossa. Se, mikä toimii, menestyy. Sattumalla on toki osuutensa, mutta valinta on tärkeämmässä roolissa.<br />
<br />
Jos Nietzsche olisi opiskellut huolella Darwinin vuonna 1871 ilmestyneen toisen pääteoksen <i>The Descent of Man, and Selection in Relation to Sex </i>(Anto Leikolan erinomainen suomennos <i>Ihmisen polveutuminen ja sukupuolivalinta</i> ilmestyi Terra Cognitalta vuonna 2015), hän olisi välttynyt monelta turhalta moraalispekulaatiolta ja kohtalokkaalta virheeltä nimenomaan ihmislajin moraalisuutta koskien. Nietzschen ajatus moraalisuudesta laumavaistona yksilössä (<i>Iloinen tiede,</i> 1882, aforismi 116) on erittäin lähellä oikeaa, kenties filosofin terävin ihmislajin moraalisuuteen liittyvä huomio, mutta jos hän olisi vielä syvällisemmin ymmärtänyt ihmislajin sosiaalisuuden ja moraalikäyttäytymisen välttämättömyyden yksilön eloonjäämiselle ja lisääntymiselle, hänen kova ja ylhäinen moraalifilosofiansa olisi varmasti ollut uskottavampaa ja lempeämpääkin. Sääli, toisin kuin filosofi itselleen uskotteli, kuuluu ihmisluontoon ja esiasteena sitä esiintyy muillakin sosiaalisilla lajeilla. Se ei ole kristittyjen eikä muiden dekadenttien keksintö herramoraalin turmioksi.<br />
<br />
Se, että sääli on sosiaalisesti suhteellisen normaalisti kehittyneelle ihmiselle luonnollista, ei tietenkään tarkoita, että sääliä pitäisi automaattisesti aina tuntea. Nietzsche on aivan oikeassa siinä, että säälin taustalla on usein valtapyyteitä ja kyynisiä pyrkimyksiä, jotka tähtäävät säälin kohteen alistamiseen, manipulaatioon tai peräti hyväksikäyttöön: heikko ihminen on helpompi saalis. Vastaavasti yksilö voi hyötymismielessä yrittää herättää lajitovereissaan sääliä. Esimerkkinä tästä voidaan mainita nöyristelevä, rukousasentoon kumartunut kerjäläinen, joka haalii päivätienestiään pahvimukiin eurooppalaisen kaupungin keskustassa. Myös sosiaalisesta mediasta huomaa helposti, miten jotkut hakemalla hakevat sääliä, siis haluavat huomiota, keinolla millä hyvänsä, omaa pientä persoonaansa korostaakseen. Ruikuttaminen ja uhriutuminen perustuvat vallantahtoon nekin, kuten Nietzsche oivalsi. Niissä puhuu kaunavaiston, <i>ressentimentin</i>, ääni.<br />
<br />
On myös täysin vastakkaisia, ankarampia, kovempia ja ylpeämpiä luonteita, jotka vieroksuvat sääliä <span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span> tai suorastaan halveksivat sitä. He voivat osoittaa sitä säästeliäästi muille, mutteivät missään olosuhteissa halua itse joutua sen kohteeksi. Stoalaiset läpikotaisin opiskellut Nietzsche kirjoittaa tällaisista hengistä monessa aforismissaan ja osuu naulan kantaan.<br />
<br />
Vaikka säälimoraali on äärimuodoissaan vastenmielistä, sillä on tarkoituksensa. Silmäongelmista muiden vaivojensa ohella kärsinyt Nietzsche ei ollut tarpeeksi tarkkanäköinen havaitakseen, että omatunto ei suinkaan ole pappien salaliitto tervevaistoisen ihmispedon kurjistamiseksi kesyttämällä ja synnintuntoa herättämällä, vaan sosiaaliselle lajille välttämätön itsesäätelymekanismi, jolla yksilö peilaa itseään ja asemaansa suhteessa viiteryhmäänsä ja arvioi sekä korjaa käyttäytymistään sen mukaan. Joku Adam Smith tai David Hume, puhumattakaan suomalaisesta Edvard Westermarckista, on tässä suhteessa moraalifilosofina kilometrejä Nietzschen edellä ja yläpuolella. Ihminen ilman omaatuntoa on psykopaatti.<br />
<br />
Edellä mainitussa <i>Iloisen tieteen</i> aforismissa 116 laumavaistosta Nietzsche tulee erittäin lähelle Smithin, Humen ja Westermarckin moraalitunneteorioita, joskin omalle kyynikon tyylilleen uskollisena oivallustaan laumamoraalin halveksunnalla värittäen ja siten heikentäen. Hänen olisi sen sijaan kannattanut kehittää juuri tältä pohjalta omaa moraalikäsitystään, joka kuitenkin <i>Iloista tiedettä</i> seuranneessa teoksessa (jos runollisempi eepos <i>Näin puhui Zarathustra</i> 1883-1885 jätetään välistä) <i>Hyvän ja pahan tuolla puolen</i> (1886) lähti paljon epänaturalistisempaan suuntaan ja hupentui pamfletissa <i>Moraalin alkuperästä</i> (1887). Tämä on harmillista. Jo valistuskauden teoksissaan, erityisesti <i>Aamuruskossa</i> (1881), filosofi liikkui varsin lähellä Westermarckia, mutta myöhäiskaudellaan ajautui hänestä kauemmas. Evoluutioteoria olisi joka tapauksessa auttanut Nietzscheä ymmärtämään herra- ja orjamoraalin laajemmin ja syvällisemmin, mikä olisi tehnyt hyvää hänen moraalifilosofialleen.<br />
<br />Huomautettakoon vielä tähän liittyen, ettei aiemmin mainittu älyllinen omatunto, joka Nietzschen valistuskaudella vielä oli tärkeässä roolissa, valitettavasti myöskään avannut hänen silmiään omantunnon keskeisyydelle moraalikäyttäytymisessä laajemminkin. Liiallinen individualismi kostautui tässäkin tapauksessa.<br />
<br />
Nietzschen ajattelua on myös yritetty kenkälusikalla livauttaa Darwinin saappaisiin, hieman ontuvin seurauksin. Teoksessaan <i>Nietzsche’s New Darwinism </i>(Oxford University Press, 2004) John Richardson esittää, että tosiasiassa Nietzsche omaksui Darwinilta huomattavan määrän vaikutteita ja sovelsi niitä filosofiassaan. Tällainen jälkiviisas istuttaminen on kuin huonosti sopiva naamiaisasu eikä se tee Nietzschen monisärmäiselle ja subjektiiviselle ajattelulle oikeutta. Richardson venyttää tulkintojaan paikoitellen liian pitkälle, joskin hän on eittämättä oikeassa siinä, että filosofi osui toisinaan lähelle darwinistisia käsityksiä ja siinä, että hänen ajatteluaan voi tulkita hedelmällisesti myös darwinistisessa viitekehyksessä.<br />
<br />
On ilmeistä, että jo <i>Hyvän ja pahan tuolla puolen</i> -teoksesta alkaen, oikeastaan jo valistuskaudellaan 1877-1882, Nietzsche tähtäsi filosofiassaan naturalismiin ja pyrki ”palauttamaan ihmisen luontoon” (tosin erittäin epärousseaulaisessa eli luonnontieteellisessä hengessä), mistä todistavat hänen jälkeenjääneet muistiinpanonsakin (ks. Rüdiger Bittnerin toimittama <i>Writings from the Late Notebooks</i>, Cambridge University Press, 2003 ja erityisesti toimittajan esipuhe, s. XV alkaen). Darwinin evoluutioteorian suvereeni hallitseminen olisi huomattavasti helpottanut filosofia tässä projektissa ja kannustanut häntä hedelmällisemmille urille.<br />
<br />
Yhteenvetona todettakoon, että Kunnas, osuvan, oivaltavan ja aiheellisen kritiikkinsä lomassa, hieman liioittelee Nietzschen antidarwinismia, siinä missä Richardson vastaavasti hänen darwinismiaan hieman liioittelee. Arvostelijan mielestä totuus löytyy tässäkin tapauksessa ääripäiden väliltä. <br />
<br />
<b>Pienestä ja suuresta politiikasta<br />
<br />
</b>Kunnas käsittelee varsin perusteellisesti Nietzschen poliittista ajattelua ja sen kohtalokkaita jälkimaininkeja. Kun kerran sekä Italian fascistit että Saksan kansallissosialistit ovat hänen nimeensä vannoneet, syytä onkin. Kunnas kertoo muun muassa siitä, miten Mussolini mainitsi Nietzschen parantaneen hänet sosialismista. Muitakin vaikutteita diktaattori toki filosofilta sai.<br />
<br />
Nietzschen poliittinen ajattelu on yhtä monimuotoista ja vaikeatulkintaista kuin kaikki muukin, joten mitenkään yllättävää ei ole, että hänestä ovat imeneet innoitusta niin äärivasemmistolaiset kuin äärioikeistolaiset kiipijät, kiivailijat ja romantikot. Kunnas purkaa erinomaisesti yleisimmät filosofin ajattelua koskevat harhaluulot ja leimakirveet, ilman turhaa valkopesua, jota jotkut elämäkerturit ja tutkijat ovat paljonkin harrastaneet. Kyllä Nietzschen dynamiitissa on niin paljon ytyä, että käytännön politiikkaan sitä ei missään nimessä kannata sotkea. Syy tähän käy hienosti ilmi Kunnaksen terävästä huomiosta liittyen filosofin vasemmistolaisiin seuraajiin (279):<br />
<br />
<span style="font-stretch: normal; line-height: normal;"><span style="font-size: x-small;">”Nietzschen industrialismin ja rahan vallan kritiikki on varmasti miellyttänyt monia hänen edistyksellisinä pidettyjä ihailijoitaan, mutta ymmärtääkseen hänen karismaansa ns. vasemmistolaisten keskuudessa ei sovi aliarvioida hänen kumouksellista radikaalisuuttaan, jolla hän arvosteli uskontoa, moraalia, valtapolitiikkaa ja nationalismia, antisemitismiä, rasismia ja militarismia. Hänen ajattelussaan yhdistyy kunnianhimoisessa mielessä jotakin edistyksellistä ja kumouksellista pohjavirtaan, jolle autoritaarinen traditionalismi ja antidemokraattinen mielenlaatukaan eivät ole vieraita.”</span></span><br />
<br />
Muutamaa sivua aiemmin Kunnas tiivistää osuvasti filosofin kaukonäköisyyden mitä tulee mainittuun pohjavirtaan (271):<br />
<br />
<span style="font-stretch: normal; line-height: normal;"><span style="font-size: x-small;">”Nietzsche näki profeetan tavoin, kuinka vääräsäärinen, totalitaarinen henki tuli hallitsemaan seuraavan vuosisadan suuria poliittisia kokeiluja. Hän käyttää ’anarkisti’-termiä merkityksessä ’kumouksellinen sosialisti’. Se ei ole individualistista eikä pasifistista anarkismia, ei Max Stirnerin eikä Pierre-Joseph Proudhonin anarkismia, vaan kollektiivista, kommunistista väkivalta-anarkismia, Bakuninin ja Kropotkinin anarkismia, jonka paradoksaalisena tavoitteena ovat anarkistien säätämät valtion ankarat lait (...)”</span></span><br />
<br />
Kuten tarkkaavainen lukija heti huomaa, luonnehdinta pätee myös moneen nykyanarkistiin, jotka sosiaalisessa mediassa tahi Mannerheimintiellä eduskuntatalon edessä melkein päivittäin huutelevat valtiota apuun asiassa jos toisessakin ja vaativat muita pakolla omaksumaan omat anarkistiset dogminsa, pakkomielteensä ja utopiansa. <br />
<br />
Mitä tulee Italian fascismiin ja Saksan kansallissosialismiin, Nietzsche on aina ollut vankkumaton kollektivismin, populismin, räyhäävien johtajien, plebeijien, maalarinsällien ja massaliikkeiden vihollinen. Jo tanskalainen kirjallisuusmies Georg Brandes luonnehti aikoinaan filosofin ajattelua aristokraattiseksi radikalismiksi ja Nietzsche piti määritelmästä. Toisaalta hänen filosofiastaan löytyy paljon konservatismia ja imperialismia, suoranaista suurimperiumimegalomaniaakin, yhdistettynä haaveeseen dynaamisesta, kulttuurisesti rikkaasta ja monimuotoisesta Euroopasta. Mitä ilmeisimmin hän on imenyt inspiraatiota Napoleon Bonapartesta ja Gaius Julius Caesarista, joiden valloitusretkien pohjalta hän luonnosteli suurta ja mahtavaa Eurooppaansa, jota Kunnas kuvaa erinomaisen ytimekkäästi (128):<br />
<br />
<span style="font-stretch: normal; line-height: normal;"><span style="font-size: x-small;">”Tätä Nietzschen Eurooppaa ei sovi ymmärtää Geneven tai Brysselin ’federalistisessa’ tai pasifistisessa hengessä. Kyse ei ole liberaalista ja rauhantahtoisesta liittovaltiosta, vaan ennen kaikkea sivistyksellisestä ykseydestä, joka pursuaa vitaalisuutta, jännitettä ja vallantahtoa.”</span></span><br />
<br />
Nietzschen Euroopan Imperiumi on myös sotilaallisesti vahva, sen esikuvana on selvästi antiikin Rooma, johon hän tosin filosofiassaan suhtautuu melko ristiriitaisesti. On kuitenkin ilmeistä, että hänen Eurooppansa ja hyvät eurooppalaisensa muistuttavat antiikin Roomaa ja sen kosmopoliittisia filosofeja, patriiseja ja sotilaita.<br />
<br />
Nietzsche-oppinut Keith Ansell-Pearson on tarkastellut filosofia poliittisena ajattelijana teoksessaan <i>An Introduction to Nietzsche as a Political Thinker: The Perfect Nihilist </i>(Cambridge University Press, 1994). Ansell-Pearson luonnehtii Nietzschen individualismia aristokraattiseksi ja epäliberaaliksi. Se perustuu arvojärjestykseen, hierarkiaan, ei yksilökeskeiseen moraaliin. Kuten tutkija teoksessaan toteaa, Nietzsche edustaa ja julistaa soturin arvoja ja hyveitä eikä hän ajattelussaan liberaalien tapaan kannata yksilöiden yhdenvertaista kunnioittamista (mt., 11). <br />
<br />
Nietzschen vapauskäsitys ei siis tarkoita, että yksilön tulee vapaasti saada valita, mitä elämällään tekee. Ajattelija tiivistää oman liberalismin kritiikkinsä ja vapauskäsityksensä teoksen <i>Epäjumalten hämärä</i> (1888) aforismissa, joka on aivan liian pitkä tässä lainattavaksi, mutta joka voidaan tiivistää romanttiseen käsitykseen uhrautumisesta ja siitä, mitä vapaudesta joudutaan maksamaan. Vapautta niin kansoissa kuin yksilöissäkin pitää Nietzschen mukaan mitata <br />
<br />
<span style="font-size: x-small;"><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">”(…) sen vastuksen mukaan, joka on voitettava, sen vaivan perusteella, jonka maksaa pysyä <i>yläpuolella</i> (…) Sillä mitä vapaus on? Että ihmisellä on tahto vastuullisuuteen. Että hän säilyttää etäisyyden, joka erottaa meidät toisistamme. Että hän käy välinpitämättömäksi vaivaa, kovuutta, luopumusta, jopa elämää kohtaan. Että hän on valmis uhraamaan asialleen ihmisiä, itsensä mukaanlukien. Vapaus tarkoittaa sitä, että sotaiset ja voitonhaluiset vaistot hallitsevat muita vaistoja, esimerkiksi niin sanottua ’onnea’. <i>Vapautunut</i> ihminen, sitäkin suuremmalla syyllä vapautunut<i> henki</i>, talloo jalkoihinsa sen halveksittavan hyvinvoinnin, josta näkevät unta rihkamakauppiaat, kristityt, lehmät, naiset, englantilaiset ynnä muut demokraatit. Vapaa ihminen on <i>soturi</i> (…)” (<i>Epäjumalten hämärä </i></span><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;"><i> eli Miten vasaralla filosofoidaan</i>, suom. Markku Saarinen, Unio Mystica 1995, 94-95, kursivoinnit Nietzschen.)</span></span><br />
<br />
Nietzsche on äärimmäisen ongelmallinen ajattelija nykyajan tasapäistämisvimman kyllästämille hengille, jotka peräävät lisää ja lisää oikeuksia ilman ainuttakaan velvollisuutta. Toisaalta hän oli sitä jo omana aikanaan, kumosihan hän kristillisiä arvoja, tasa-arvoa, sääliä ja lempeyttä, minkä ehti ja jaksoi. Vieläkin hänen sanomansa kalskahtaa räjähtävältä, hyökkäävältä ja julmalta, joskin kohteliaisuutta ja armeliaisuuttakin mukaan mahtuu.<br />
<br />
Kunnas kuvaa onnistuneesti Nietzschen yli-ihmismoraalia ja sen soveltuvuusaluetta (197-198):<br />
<br /><span style="font-size: x-small;">
”<span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">Nietzschellä ei ole tarjottavanaan vain yhtä totuutta, ei liioin yhtä oikeata moraalista standardia. Tästäkin johtuu hänen yli-ihmisensä aavistuksenomaisuus. Jokainen ihmisyksilö on ainutkertainen. Jokaisen uuden moraalin tulee palvella ainutkertaisella tavalla oman kantajansa persoonallisuutta. Nietzschen unelmoima uusi moraali kohoaa vanhojen kollektiivimoraalien yläpuolelle. Se ei pakota ihmisiä samaan kaavaan vaan johdattelee jokaisen itsenäisesti etsimään niitä arvoja ja ihanteita, jotka vastaavat hänen sisintä laatuaan: usko profeettoihin, johtajiin ja parantajiin on ansa, jonka uskonnolliset ja poliittiset ideologiat aina virittävät kannattajilleen.”</span></span><br />
<br />
Luonnehdinta istuu sellaisenaan pluralismiin, joka edellyttää sitä, että yksilö kunnioittaa myös toisten vapautta ja oikeutta toteuttaa itseään. Raja pitää vetää siihen, ettei itseään etsiessään ja toteuttaessaan loukkaa muiden vastaavaa vapautta ja oikeutta. Kukin taaplaa tavallaan, kunhan ei polje toisten varpaille: yhden oikeus on toisen velvollisuus.<br />
<br />
Nietzsche on oivallinen herättäjä ja kasvattaja, mikäli hänen oppejaan muistaa soveltaa pelkästään itseensä. Jos niitä alkaa laajamittaisesti soveltaa toisiin, koko yhteiskunnasta puhumattakaan, jälki on taatusti kauheaa, kuten historia väkevästi todistaa. Filosofi oli eittämättä oikeassa, kun hän <i>Ecce homossa</i> uhmakkaasti julisti, ettei ole ihminen vaan dynamiittia.<br />
<br />
<b>Naamion takaa</b></span></p>
<p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px; min-height: 14px;"><span style="font-family: inherit;"><br /></span></p>
<p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px;"><span style="font-family: inherit;">Lou Salomé on kirjoittanut vuonna 1894 julkaistun tutkielman <i>Friedrich Nietzsche in seinen Werken</i> entisen armastelijansa ajattelusta ja henkilöstä (lyhennetty englanninkielinen laitos <i>Nietzsche</i> löytyy Illinois University Pressin vuonna 2001 ilmestyneenä pehmeäkantisena versiona). Salomé oli erakkofilosofin kanssa jonkin aikaa niin läheinen, että hänen teoksensa on poikkeuksellisen tarkkanäköinen Nietzsche-elämäkertojen joukossa. </span></p>
<p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px; min-height: 14px;"><span style="font-family: inherit;"><br /></span></p>
<p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px;"><span style="font-family: inherit;">Kun Nietzsche tammikuun alussa vuonna 1889 tuli Torinossa asuessaan hulluksi, hänen sisarensa omi filosofin koko ajattelun ja tuotannon sekä ryhtyi varjelemaan sitä mustasukkaisesti. Elisabeth edusti kaikkea sitä, mitä hänen veljensä vastusti, ja historian ironiaa onkin se, että Nietzsche – saksalaisen nationalismin, populismin, antisemitismin ja laumamoraalin ankarin kriitikko – päätyi Elisabethin välityksellä kansallissosialismin ideologiseksi vaikuttajahahmoksi. Tosin hänen ajattelustaan piti raskaalla kädellä poimia rusinat pullasta, kuten tavallista, niin paljon räjähdysherkkää ja väkevää laumaihmisen ja johtajatyypin kritiikkiä taikinasta löytyy. Ei tarvitse kuin lukea <i>Näin puhui Zarathustran</i> ensimmäisen osan ”Uudesta epäjumalasta” ja ”Torin kärpäsistä” huomatakseen, kuinka suurta inhoa Nietzsche olisi kansallissosialistien politiikkaa ja ideologiaa kohtaan tuntenut, nousukas Hitleristä puhumattakaan.</span></p>
<p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px;"><span style="font-family: inherit;"><br />
Ajattelijan henkilöä sekä hengen että ulkonäön tasolla syväluotaavassa tutkielmassaan Salomé muistuttaa Nietzschen taipumuksesta jatkuvasti kuvata ja omaksua naamioita.<i> </i>Ajattelija peitti Salomén mukaan perimmäisen sisäisen yksinäisyytensä ja eristäytymishalunsa vuoroin keskinkertaisuuden, vuoroin narrin naamioilla. Muitakin roolihahmoja filosofilla toki oli. Näistä tunnetuin on profeetta Zarathustra. Seuraavaksi tunnetuin on Dionysos.</span></p>
<p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px;"><span style="font-family: inherit;"><br />
Salomén mukaan kärsimys ja yksinäisyys ovat kaksi suurta kohtalon linjaa Nietzschen elämäkerrassa. Mitä lähemmäs vaelluksensa päätepistettä filosofi tuli, sitä korostetummaksi nämä kaksi piirrettä kävivät. Kärsimys oli seurausta Nietzschen vaikeasta sairaudesta, joka monen elämäkerturin arvion mukaan aiheutui opiskelijana ilotytöltä tarttuneesta kupasta, mutta jolle nyttemmin on esitetty muitakin selityksiä, esimerkiksi hitaasti kehittyvä aivokasvain. Uuden ajan kulttuurihistorioitsija Egon Friedellin mielestä Nietzsche sortui omaan filosofiaansa, omaan mahdottomuuteensa. Sekin mahdollisuus kannattaa ottaa vakavaan harkintaan.<br />
<br />
Salomé kertoo, että Nietzschellä oli sisäsyntyinen taipumus vetäytyä yksinäisyyteen. Tämä on selkeästi havaittavissa myös ajattelijan kirjoituksista: eräissä kauneimmissa aforismeissaan ja varsinkin <i>Näin puhui Zarathustran</i> ”Yölaulussa” hän janoaa ystävyyttä ja rakkautta suorastaan traagisella tavalla.</span></p>
<p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px;"><span style="font-family: inherit;"><br />
Juuri Salomé on myös oivaltanut, että Nietzschen filosofian peruselementti on taistelu, antiikin helleenien jalo kilpa, <i>agon</i>, joka kreikkalaisen kulttuurin liikkeelle panevana voimana, <i>leitmotifina, </i>kiehtoi ajattelijaa jo hänen uransa alussa. Tästä on osoituksena muun muassa erinomainen tutkielma ”Homeroksen kilpailu”<i> </i>vuodelta 1972 (Pekka Seppäsen suomennos löytyy teoksesta <i>Kirjoituksia kreikkalaisista</i>, Kustannusosakeyhtiö Summa, 2006). <br />
<br />
Nietzsche taisteli hellittämättä myös itseään vastaan; hänen yksinäisyyden filosofiansa taustalla oli kärsimys ja sen voittaminen, toistuva toipuminen, palautuminen, ja tästä seuraava uudelleensyntymä: päihtyminen ja haltioitunut elämänriemu. Tuska, sekä henkinen että ruumiillinen, oli siis edellytys Nietzschen filosofialle, kärsimys hänen metodinsa. Sairaus ja sen voittaminen, ”tahto terveyteen”, muodostui hänelle tieksi tietoon. Nietzschen metodin voisi ehkä parhaiten ilmaista vanhalla sananparrella: taipua, muttei taittua.<i><br />
<br />
</i>Filosofille ei riittänyt vain muiden ajattelijoiden näkemysten ankara koettelu, ennen muuta hän halusi aina tietyin väliajoin kumota omatkin oppinsa. Nietzschen filosofiaa ei voi ymmärtää, ellei ota huomioon tätä jatkuvaa sisäistä taistelua. Se muodostaa koko hänen ajattelunsa perustan sekä, sen sisältämän dynamiikan, dynamiitin ja kontrastin. Nietzschen mielestä pieni ei ollut kaunista. Hän haaveili suuresta politiikasta ja suurmiehistä, hengen jättiläisistä, neroista ja vapahtajista,<i> </i>joita suuri ja mahtava kulttuuri piti päämääränään, joita se tahtoi. Tämä selittää filosofin kaikenlaiseen nurkkakuntaisuuteen, lahkolaisuuteen, puoluepukaroimiseen, nationalismiin ja erityisesti saksalaisuuteen kohdistaman ankaran kritiikin.</span></p>
<p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px;"><span style="font-family: inherit;"><br />
Aiemmin on jo tullut mainituksi, että Nietzsche kutsui itseään hyväksi eurooppalaiseksi. Baselin professuurin vastaanottaessaan hän oli yliopiston vaatimusten mukaisesti luopunut Saksan kansalaisuudesta. Kuitenkaan Nietzsche ei ennen varhaista sairaseläköitymistään ehtinyt saada Sveitsin kansalaisuutta. Hän oli siis koko filosofinelämänsä ajan isänmaaton mies. Tämä sopi erinomaisesti hänen ajattelijanlaatuunsa ja ylipäätään luonteeseensa. Nietzsche oli vapaa henki,<i> </i>vapaana vaeltava henki, kulkuri, nomadi. <br />
<br />
<b>Toimitustyöstä, Heideggerista ja traagisesta elämänkäsityksestä<br />
<br />
</b>Lopuksi on vielä todettava, että Kunnaksen tutkielmaan on kiireiselle ajallemme ominaiseen tapaan jäänyt joitakin virheitä ja puutteita, muun muassa kaikkia tekstissä mainittuja lähteitä ei löydy kirjallisuusluettelosta ja joidenkin teosten nimet ovat eri paikoissa eri muodoissa. Oikoluvun ja määräpäivän kanssa on ilmeisesti tullut hoppu, kuten tavallista. <br />
<br />
Pieni miinus on pantava Heideggerista, jonka olisi voinut jättää teoksesta kokonaan pois ja keskittyä Nietzscheen itseensä. Voi olla, että Heideggerilla ja hänen Nietzsche-tulkinnoillaan on akateemista relevanssia, mutta sekin on pitkälti makuasia. Tämän arvostelijan mielestä hän vain sotkee jo entuudestaan mutaista vettä.<br />
<br />
Kaiken kaikkiaan <i>Nietzsche</i> <i>ajattelijana </i><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span><i> Aamuruskosta epäjumalten</i> hämärään on erinomaisen tervetullut lisä suomenkieliseen filosofiseen kirjallisuuteen. Se selittää, miksi Nietzsche rakasti naamioita, ja miksi hänen ajattelunsa on niin monipolvista ja usein myös ristiriitaista. Teos hyödyttää niin yliopisto-opiskelijoita kuin maallikoita, jotka kaipaavat syventävää analyysia saksalaisfilosofin käsityksistä ja elämäntaipaleesta.<br />
<br />
Esseearvio on hyvä päättää Kunnaksen oivalliseen kiteytykseen Nietzschen traagisesta elämänkäsityksestä. Se on kuin antaisi viimeisen sanan Lou Salomélle, joka ystävänsä ja kosijansa niin hyvin ymmärsi.<br />
<br />
<span style="font-size: x-small;"><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">”Kaikkina kehityskausinaan runoilija</span><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">‒</span><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;">filosofi korostaa elämän traagista perusluonnetta (…) Nykyihminen on eliminoinut kärsimyksen, kuoleman ja epämoraalisuuden todellisuudestaan. Kieltäessään tragiikan ihminen kieltää elämän. Siitä hänen turhautuneisuutensa ja levottomuutensa. Ihminen unelmoi aina onnesta, mutta onnea ei voi olla ilman kärsimystä. Pysyvä onnen tila on mahdottomuus. Ihminen voi tavoitella vain syvää, rikasta ja intensiivistä elämää. Siihen pääsee hyväksymällä traagisen elämän haasteen ja katsomalla kärsimystä silmästä silmään.” (331)</span></span><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;"><br />
<br />
</span><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;"><br />
<br />
<br />
<br />
</span></span><span style="font-stretch: normal; line-height: normal;"><span style="font-family: inherit;"><br />
<br />
<br />
<br />
<br /></span>
<br />
</span></p>Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2834003386704756115.post-81249717844318680692021-10-26T00:32:00.004-07:002021-10-26T00:32:51.354-07:00 Ideologisesta holhoamisesta<p><i style="font-family: inherit;">Teksti on alunperin julkaistu 21.2.2014 Liberan kommenttipuheenvuorona – päivitetty lyhyellä johdannnolla ja kuvalla 26.10.2021</i></p>
<p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px; min-height: 14px;"><span style="font-family: inherit;"><i></i><br /></span></p>
<p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px;"><span style="font-family: inherit;"><b>Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio on <a href="https://www.verkkouutiset.fi/professorin-mukaan-holokaustin-kieltaminen-voi-olla-rangaistava-teko/#9819b7b3">ottanut jälleen kantaa</a> antisemiittisiin näkemyksiin, mutta paljon huolestuttavampaa sananvapauden kannalta on joidenkin suomalaisten virkamiesten asenne. </b></span></p><p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px;"><span style="font-family: inherit;"><b><br /></b></span></p><p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px;"><span style="font-family: inherit;"><b></b></span></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><span style="font-family: inherit;"><b><a href="https://1.bp.blogspot.com/-eIeSUEY2nZU/YXeuHFNfK-I/AAAAAAAAMmM/0UH4y4x-kJcQkt3tJNdRAdiMPPOyWFdkgCLcBGAsYHQ/s656/Na%25CC%2588ytto%25CC%2588kuva%2B2021-10-26%2Bkello%2B10.15.15.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="656" data-original-width="507" height="320" src="https://1.bp.blogspot.com/-eIeSUEY2nZU/YXeuHFNfK-I/AAAAAAAAMmM/0UH4y4x-kJcQkt3tJNdRAdiMPPOyWFdkgCLcBGAsYHQ/s320/Na%25CC%2588ytto%25CC%2588kuva%2B2021-10-26%2Bkello%2B10.15.15.png" width="247" /></a></b></span></div><span style="font-family: inherit;"><b>Olen aiemmin käsitellyt aihetta ja professorin mielipiteitä ja sanottu pätee myös viimeisimpään tapaukseen sellaisenaan. Julkaisen alla noin kahdeksan vuoden takaisen Libera-ajatuspajalle laatimani kommenttipuheenvuoron. On tarpeen taas kerran osoittaa, kuinka hauraalla pohjalla sananvapaus Suomessa on ja kuinka helposti se voi johtaa viranomaisten holhoavaan mielivaltaan. Tähän sisältyy myös mielenkiintoinen paradoksi, joka käy kommenttipuheenvuoroni lopussa ilmi.</b><br />
<br />
Kotimaa24 <a href="http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/kansallissosialistinen-jarjesto-aikoo-julkaista-lutherin-juutalaisvastaisen-kirjan-suomeksi/">uutisoi äskettäin</a> virolaisen natsijärjestön suomentaneen uudelleen Martti Lutherin vanhan pamfletin <i>Juutalaisista ja heidän valheistaan</i>. Vuoden 1939 käännös löytyy PDF:nä teologisen tiedekunnan internetsivuilta. <br />
<br />
Kaksi professoria<a href="http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/professori-luther-pamfletin-julkaisu-koettelee-pykalien-rajoja/"> pohdiskelee uutisen yhteydessä</a>, voiko kirjan julkaista. Professori emeritus Tapani Harviainen pitää teosta Lutherin vanhuuden pettymyksen ilmauksena ja katsoo, että ”teos pitäisi asettaa kunnolla kontekstiinsa eikä tarjoilla sitä Lutherin johtavana ajatuksena juutalaisten suhteen”.<br />
<br />
Professori ottaa annettuna, ettei lukija itse osaa arvioida Lutherin juutalaisvastaista tekstiä. Harviainen näyttää edellyttävän, että kirjan voi julkaista vain Lutherin juutalaisiin myönteisemmin suhtautuvan varhaisemman teoksen kanssa, oikeaoppisella johdannolla varustettuna.<br />
<br />
Toisin kuin rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio Kotimaa24:n haastattelussa esittää, mitään estettä Lutherin teoksen julkaisulle ei avoimessa yhteiskunnassa pitäisi olla. Englanninkielinen käännös onkin jo vuosia ollut saatavilla vaikkapa Amazonilta. Vanhaa suomennostakin voi etsiä antikvariaateista, jos teologisen tiedekunnan PDF ei riitä.<br />
<br />
Demokratiassa yksilön pitää saada vapaasti muodostaa käsityksensä ilman holhousta tai pelkoa seuraamuksista. Silti viranomaiset ja asiantuntijat haluavat opastaa kansalaisia ajattelemaan yhdenmukaisesti ja oikeaoppisesti. Nuotion mukaan sillä, kuka teoksen kustantaa, on rikosoikeudellista merkitystä. Ei pitäisi olla – vapaassa maassa. Uhkailun ja rikokseen yllyttämisen kriminalisoimisen tulee riittää. <br />
<br />
Joidenkin valtion instituutioiden edustajat kannattavat ideologista holhousta, jossa yksien katsomusten arvosteleminen tai pilkkaaminen tuomitaan herkemmin kuin toisten, ja sillä, kuka rienaa mitäkin, on rikosoikeudellista merkitystä. Juutalaisuuden ohella erityisesti islamin loukkaaminen johtaa nykyään syytteeseen, kun taas ateismi ja kristinusko ovat täysin vapaata riistaa. Kapitalisteja, johtajia ja sijoittajia saa myös vapaasti solvata, ja itsenäisyyspäivänä luokkasodan nimissä jopa kehottaa hirttämään porvaripääministerin. <br />
<br />
Vastaavasti joidenkin talous- tai ulkopoliittisten näkemysten kannattaminen johtaa vastapuolella helposti voimakkaisiin selkäydinreaktioihin, jos oppi ei satu olemaan perinteisen hyvinvointivaltioliturgian mukainen. Heterodoksisten tieteellisten hypoteesien ja näkemysten esittäminen voi pahimmillaan aiheuttaa lynkkausmentaliteettia. Tiettyjen vähemmistöjen suosiminen ja demagogien toistuva rikosoikeudellinen rankaiseminen synnyttää marttyyreja ja nostaa populistien kannatusta.<br />
<br />
Miten moniarvoistuva yhteiskuntamme voi ylipäätään säilyä avoimena, jos kansalaisia pitää jatkuvasti ylhäältä käsin ohjata ajattelemaan asioista oikeaoppisesti? Tehtävä on sitä paitsi mahdoton, koska ihmiset joka tapauksessa hakeutuvat kaltaistensa seuraan ja saavat haluamansa materiaalin verkosta. <br />
<br />
Lisäksi yksilön vapaus muodostaa käsityksensä omista lähtökohdistaan on nimenomaan moniarvoisuuden edellytys. Yhdenmukainen ajattelu taas on sen vastakohta. On aivan perusteltua olettaa, että kansallissosialistien julkaisema juutalaisvastainen kirja voi avoimen kansalaiskeskustelun myötä lisätä kriittisyyttä sekä kansallissosialismia että antisemitismiä kohtaan.<br />
<br />
Näyttää kuitenkin siltä, että yksien mielestä toiset eivät kykene tarkastelemaan aatteita, oppeja ja tekstejä kriittisesti. Jos näin todella on, johtuuko kriittisyyden puute kasvatuksesta tai yhteiskunnasta, ja jos johtuu, kenen vika se silloin on?<br />
<br />
<i>Kirjoittaja on puoluepoliittisesti sitoutumaton kirjailija, kriitikko ja esseisti.<br /><br /></i></span><p></p>
<p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px; min-height: 22px;"><span style="font-family: inherit;"><br /></span></p>
<p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px; min-height: 22px;"><span style="font-family: inherit;"><br /></span></p>
<p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px; min-height: 22px;"><br /></p>Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2834003386704756115.post-51568863470651498152021-08-24T01:26:00.004-07:002021-08-24T01:26:20.172-07:00Linkolan perintö – esseitä puolesta ja vastaan<p><span style="font-family: inherit;"><span style="caret-color: rgb(5, 5, 5); color: #050505; white-space: pre-wrap;"></span></span></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><span style="font-family: inherit;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-ew60ORBytqA/YSSs1i44vVI/AAAAAAAAMig/WZHoVrLPzkYrGHgpC561-prFlUbrcK3uACLcBGAsYHQ/s657/Na%25CC%2588ytto%25CC%2588kuva%2B2021-8-24%2Bkello%2B11.12.06.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="657" data-original-width="421" height="320" src="https://1.bp.blogspot.com/-ew60ORBytqA/YSSs1i44vVI/AAAAAAAAMig/WZHoVrLPzkYrGHgpC561-prFlUbrcK3uACLcBGAsYHQ/s320/Na%25CC%2588ytto%25CC%2588kuva%2B2021-8-24%2Bkello%2B11.12.06.png" width="205" /></a></span></div><span style="font-family: inherit;"><b>Lehdistötiedote 23.8.2021</b></span><p></p><div class="kvgmc6g5 cxmmr5t8 oygrvhab hcukyx3x c1et5uql ii04i59q" style="caret-color: rgb(5, 5, 5); color: #050505; margin: 0px; white-space: pre-wrap; word-wrap: break-word;"><div dir="auto"><span style="font-family: inherit;">Julkaisuvapaa: Heti</span></div></div><div class="o9v6fnle cxmmr5t8 oygrvhab hcukyx3x c1et5uql ii04i59q" style="caret-color: rgb(5, 5, 5); color: #050505; margin: 0.5em 0px 0px; white-space: pre-wrap; word-wrap: break-word;"><div dir="auto"><span style="font-family: inherit;">Kalastaja Pentti Linkola on Suomen tunnetuin ekologinen ajattelija. Kun hän keväällä 2020 kuoli, Linkolan perintö piti kirjoittaa. </span></div></div><div class="o9v6fnle cxmmr5t8 oygrvhab hcukyx3x c1et5uql ii04i59q" style="caret-color: rgb(5, 5, 5); color: #050505; margin: 0.5em 0px 0px; white-space: pre-wrap; word-wrap: break-word;"><div dir="auto"><span style="font-family: inherit;">Matti Virtanen, Jasmina Ollikainen, Timo Hännikäinen ja Jussi K. Niemelä tarkastelevat Linkolaa vaihtelevista, tuoreista näkökulmista, samastuen, hyväksyen, arvostellen, opponoiden. Kaikki kirjoittajat ovat kohteensa tavoin tunnettuja valtakulttuurin kriitikkoina ja vastavirtaan soutajina.</span></div></div><div class="o9v6fnle cxmmr5t8 oygrvhab hcukyx3x c1et5uql ii04i59q" style="caret-color: rgb(5, 5, 5); color: #050505; margin: 0.5em 0px 0px; white-space: pre-wrap; word-wrap: break-word;"><div dir="auto"><span style="font-family: inherit;">Mikä oli Linkolan suhde natsismiin, sosialismiin, vihreisiin, kristinuskoon, islamiin, työläisiin ja porvareihin? Linkolan perinnöstä selviää, miksi kalastaja on niin suosittu kansallismielisten ja jopa uusnatsien keskuudessa. Vastaavasti kirja valottaa edistysmielisten vihreiden feministien monin tavoin ristiriitaista Linkola-ihailua. </span></div></div><div class="o9v6fnle cxmmr5t8 oygrvhab hcukyx3x c1et5uql ii04i59q" style="caret-color: rgb(5, 5, 5); color: #050505; margin: 0.5em 0px 0px; white-space: pre-wrap; word-wrap: break-word;"><div dir="auto"><span style="font-family: inherit;">Teos sisältää runsaasti aiemmin julkisuudessa käsittelemätöntä aineistoa ja herkullisia anekdootteja.</span></div></div><div class="o9v6fnle cxmmr5t8 oygrvhab hcukyx3x c1et5uql ii04i59q" style="caret-color: rgb(5, 5, 5); color: #050505; margin: 0.5em 0px 0px; white-space: pre-wrap; word-wrap: break-word;"><div dir="auto"><span style="font-family: inherit;">Linkolan monipolvinen ajattelu on polarisoituneessa yhteiskunnassamme ajankohtaisempaa kuin koskaan. Hänen perintönsä ei jätä ketään kylmäksi. Kirja toimii tiukkana ja kriittisenä keskustelunavauksena, samalla kun se peilaa nyky-yhteiskuntamme moninaisia ilmiöitä ja äärimmäisiä hullutuksia. </span></div></div><div class="o9v6fnle cxmmr5t8 oygrvhab hcukyx3x c1et5uql ii04i59q" style="caret-color: rgb(5, 5, 5); color: #050505; margin: 0.5em 0px 0px; white-space: pre-wrap; word-wrap: break-word;"><div dir="auto"><span style="font-family: inherit;">Teoksen julkistamistilaisuus järjestetään yhdessä panimoravintola Bruuverin kanssa sunnuntaina 5.9.2021 klo 19–21, osoitteessa Fredrikinkatu 63 AB, 00100 Helsinki. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, mahdolliset koronarajoitukset huomioiden. Kirjoja saa ostaa paikan päältä.</span></div></div><div class="o9v6fnle cxmmr5t8 oygrvhab hcukyx3x c1et5uql ii04i59q" style="caret-color: rgb(5, 5, 5); color: #050505; margin: 0.5em 0px 0px; white-space: pre-wrap; word-wrap: break-word;"><div dir="auto"><span style="font-family: inherit;">Kirjottajat käyvät Jussi K. Niemelän johdolla paneelikeskustelua kirjan tiimoilta. Yleisö voi esittää kirjoittajille kysymyksiä. Niitä jopa toivotaan.</span></div></div><div class="o9v6fnle cxmmr5t8 oygrvhab hcukyx3x c1et5uql ii04i59q" style="caret-color: rgb(5, 5, 5); color: #050505; margin: 0.5em 0px 0px; white-space: pre-wrap; word-wrap: break-word;"><div dir="auto"><span style="font-family: inherit;">Kovasana Kustannus on Turussa syksyllä 2017 perustettu pienkustantamo, joka toimii tällä hetkellä Tampereella.</span></div></div><div class="o9v6fnle cxmmr5t8 oygrvhab hcukyx3x c1et5uql ii04i59q" style="caret-color: rgb(5, 5, 5); color: #050505; margin: 0.5em 0px 0px; white-space: pre-wrap; word-wrap: break-word;"><div dir="auto"><span style="font-family: inherit;">Arvostelukappaleet: Jarmo Teinilä: jarmo.teinilä@kovasana.fi, puh. 050 477 6321 </span></div></div><div class="o9v6fnle cxmmr5t8 oygrvhab hcukyx3x c1et5uql ii04i59q" style="caret-color: rgb(5, 5, 5); color: #050505; margin: 0.5em 0px 0px; white-space: pre-wrap; word-wrap: break-word;"><div dir="auto"><span style="font-family: inherit;"><b>Sisältö</b></span></div></div><div class="o9v6fnle cxmmr5t8 oygrvhab hcukyx3x c1et5uql ii04i59q" style="caret-color: rgb(5, 5, 5); color: #050505; margin: 0.5em 0px 0px; white-space: pre-wrap; word-wrap: break-word;"><div dir="auto"><span style="font-family: inherit;">Esipuhe</span></div><div dir="auto"><span style="font-family: inherit;"><i>Jussi K. Niemelä</i></span></div></div><div class="o9v6fnle cxmmr5t8 oygrvhab hcukyx3x c1et5uql ii04i59q" style="caret-color: rgb(5, 5, 5); color: #050505; margin: 0.5em 0px 0px; white-space: pre-wrap; word-wrap: break-word;"><div dir="auto"><span style="font-family: inherit;">Mielenkiintoinen kylähullu</span></div><div dir="auto"><span style="font-family: inherit;"><i>Matti Virtanen</i></span></div></div><div class="o9v6fnle cxmmr5t8 oygrvhab hcukyx3x c1et5uql ii04i59q" style="caret-color: rgb(5, 5, 5); color: #050505; margin: 0.5em 0px 0px; white-space: pre-wrap; word-wrap: break-word;"><div dir="auto"><span style="font-family: inherit;">Impivaaran puolustus</span></div><div dir="auto"><span style="font-family: inherit;"><i>Jasmina Ollikainen</i></span></div></div><div class="o9v6fnle cxmmr5t8 oygrvhab hcukyx3x c1et5uql ii04i59q" style="caret-color: rgb(5, 5, 5); color: #050505; margin: 0.5em 0px 0px; white-space: pre-wrap; word-wrap: break-word;"><div dir="auto"><span style="font-family: inherit;">Vaistonvarainen luonnonrakastaja</span></div><div dir="auto"><span style="font-family: inherit;"><i>Timo Hännikäinen</i></span></div></div><div class="o9v6fnle cxmmr5t8 oygrvhab hcukyx3x c1et5uql ii04i59q" style="caret-color: rgb(5, 5, 5); color: #050505; margin: 0.5em 0px 0px; white-space: pre-wrap; word-wrap: break-word;"><div dir="auto"><span style="font-family: inherit;">Linkolan noitaympyrä</span></div><div dir="auto"><span style="font-family: inherit;"><i>Jussi K. Niemelä</i></span></div></div><div class="o9v6fnle cxmmr5t8 oygrvhab hcukyx3x c1et5uql ii04i59q" style="caret-color: rgb(5, 5, 5); color: #050505; margin: 0.5em 0px 0px; white-space: pre-wrap; word-wrap: break-word;"><div dir="auto"><span style="font-family: inherit;"><b>Kirjoittajat</b></span></div></div><div class="o9v6fnle cxmmr5t8 oygrvhab hcukyx3x c1et5uql ii04i59q" style="caret-color: rgb(5, 5, 5); color: #050505; margin: 0.5em 0px 0px; white-space: pre-wrap; word-wrap: break-word;"><div dir="auto"><span style="font-family: inherit;"><i>Timo Hännikäinen</i> (s.1979) on Helsingissä asuva kirjailija ja Kiuas Kustannuksen kustannuspäällikkö. Hänen tuorein teoksensa on ensyklopedinen proosateos ABC-kirja (2021).</span></div></div><div class="o9v6fnle cxmmr5t8 oygrvhab hcukyx3x c1et5uql ii04i59q" style="caret-color: rgb(5, 5, 5); color: #050505; margin: 0.5em 0px 0px; white-space: pre-wrap; word-wrap: break-word;"><div dir="auto"><span style="font-family: inherit;"><i>Jussi K. Niemelä</i> (s. 1967) on helsinkiläinen kirjailija ja toimittaja, joka on toiminut Vapaa Ajattelijan ja Humanistin päätoimittajana sekä julkaissut muun muassa tietoteokset Keisarinnan uudet (v)aatteet – Naistutkimus luonnontieteen näkökulmasta (Osmo Tammisalon kanssa; Terra Cognita 2006) Kamppailu Jumalasta – 12 erää uskosta (Jaakko Heinimäen kanssa; Helsinki-kirjat 2011), Mitä uusateismi tarkoittaa? (toim.; Savukeidas 2011) ja useita esseitä sekä novelleja eri antologioissa. Hänen viimeisin teoksensa on yhteiskunnallinen romaani Punaiset lehdet (KovaSana 2019).</span></div></div><div class="o9v6fnle cxmmr5t8 oygrvhab hcukyx3x c1et5uql ii04i59q" style="caret-color: rgb(5, 5, 5); color: #050505; margin: 0.5em 0px 0px; white-space: pre-wrap; word-wrap: break-word;"><div dir="auto"><span style="font-family: inherit;"><i>Jasmina Ollikainen</i> (s. 1995) on historian ja museoalan opiskelija Helsingin yliopistossa. Opintojensa ohessa hän on kirjoittanut kirjat Mimosa & kaverit – elämää yläasteella (2017), Mimosan juttukirja – tapauksia ja tarinoita (2019) ja Hiisilehto (2019). Lisäksi hänellä on työn alla tulevaisuusaiheinen lastenkirjasarja. Ollikaisen kiinnostuksen kohteita ovat suomalaiskansallinen identiteetti ja sen vaaliminen. Luonto ja kristilliset perinteet ovat hänelle myös läheisiä.</span></div></div><div class="o9v6fnle cxmmr5t8 oygrvhab hcukyx3x c1et5uql ii04i59q" style="caret-color: rgb(5, 5, 5); color: #050505; margin: 0.5em 0px 0px; white-space: pre-wrap; word-wrap: break-word;"><div dir="auto"><span style="font-family: inherit;"><i>Matti Virtanen </i>(s. 1955) on espoolainen vapaa toimittaja, joka on työskennellyt muun muassa Helsingin Sanomissa, Yleisradiossa ja Talouselämä-lehdessä. Koulutukseltaan hän on maantieteen maisteri ja maailmankatsomukseltaan skeptikko. Hän kiinnostui Linkolasta lukiessaan Suomen Kuvalehteä koulupoikana 1970-luvun alussa. Virtanen on julkaissut tietoteokset Ilmastopaniikki – Hoito-opas (Docendo 2019) ja Ääripäät – Miten identiteettipolitiikka hajottaa Suomea (Docendo 2021). Lisäksi hän on toimittanut teoksen Paholaisen asianajaja – Opaskirja skeptikolle yhdessä Hannu Karttusen ja Heta Gyllingin (Häyry) kanssa (Ursa 1989).</span></div></div>Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2834003386704756115.post-89028886629749342762021-08-23T22:21:00.002-07:002021-08-23T22:22:40.248-07:00 Turvallisuuspoliittisesta realismista ja idealismista<p><span style="font-family: inherit;"><b> </b><i>”Kiitos Suomen lipusta: minä pidän siitä paljon ja pitäisin enemmänkin, jos se olisi yksinkertaisempi ja jos sillä olisi perinteinen merkitys oletetun sijasta. Sen pitäisi esittää vertauskuvallisesti jotakin sellaista, mikä olisi omalaatuista Suomen kansassa taikka Suomen luonnossa. Mikä kansa ei ole vuodattanut vertaan ja mikä kansa ei olisi valmis puolustamaan isänmaatansa?” </i>(Aleksis Kivi kirjeessä ystävälleen A.R. Svanströmille, 11.7.1863)</span></p><p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px;"><span style="font-family: inherit;">Kansoilla on oikeus olemassaoloon ja omaan alueeseen, itsenäiseen valtioon, ja omaan kansalliseen kulttuuriin ja kieleen. Tätä perustuvanlaatuista oikeutta, kuten ihmisoikeuksiakin, suojaamaan tarvitaan kansainvälisiä sopimuksia, kansojen yhteistyötä ja kansallista turvallisuuspolitiikkaa. Ilman valtioita ja niiden välisiä rajoja kaikki edellä mainitut oikeudet ovat tuhkaa tuulessa.<br />
<br />
M.A. Meretvuo on kirjoittanut lyhyesti ja ytimekkäästi nimetyn teoksen <i>Turvallisuuspolitiikka</i> (Kiuas Kustannus 2021). Aiemmin samalta kansallismieliseltä kustantajalta romaanin <i>Pilvikädet </i>julkaissut tekijä kertoo tutkijana edustavansa realistista koulukuntaa, jonka hän retorisesti ja strategisesti, kenties hieman mustavalkoisesti, asettaa vastakkain idealismin kanssa. Teoksen takakansiteksti kertoo, että FM Meretvuo on keväällä 2021 valmistunut Jyväskylän yliopistosta ensimmäisenä turvallisuutta ja strategista tiedustelua pääaineena opiskelleena. Lukiessaan huomaa pian, että tutkija tuntee alansa.<br />
<br />
Heti aluksi on syytä mainita, että käsillä oleva esseearvio jää paljon lyhyemmäksi kuin se olisi voinut olla, vaatimattomaksi pintaraapaisuksi, sillä Meretvuo on pakannut kirjaansa niin paljon tärkeää asiaa, että sen perusteellinen tarkastelu edellyttäisi kirjan mittaa. Tätä voi kutsua pedanttisuuden kiroukseksi tai sulaksi hulluudeksi, joka iskee aina kun arvioitava kirja nostattaa aatosten hyökyaallon eikä määrämittaa kirjalliselle esseelle ole ulkoa asetettu, mutta onneksi siihen on täsmälääke, itse asetettu määrämitta. Käsiteltävä teos ei tällaista kymmenen käsikirjoitusliuskan kynäilyä ansaitsisi vaan kattavan analyysin, mutta kynäilyyn ja pieneen kynimiseen on nyt pakko tyytyä.<br />
<br />
Keskittykäämme siis <i>Turvallisuuspolitiikan </i>yleisilmeeseen, detaljit jääkööt tarkemmin muiden ruodittaviksi, kenties raadeltaviksi, kriitikosta, hänen katsomuksestaan ja tyylistään riippuen.<br />
<br />
<b>Liika tiivis, silti pohja vuotaa</b><br />
<br />
Jo alun perusteella tarkkaavainen lukija huomaa, että tekijä sekoittelee teoksessaan alan kirjallisuudelle tyypilliseen tapaan deskriptiivistä ja normatiivista lähestymistapaa, mitä kieltämättä on vaikea välttää eikä se tässä aihepiirissä ole edes suotavaa. Siitä, miten asiat ovat, voi turvallisuuspoliittisesti päätellä, miten niiden pitäisi tai ei pitäisi olla, ja asiantuntijana tekijä on suorastaan velvoitettu erilaisia suosituksia antamaan. Lopussa hän niin tekeekin. <br />
<br />
Usein kuitenkin tekstissä normatiivinen piilee deskriptiivisessä eli se, mikä on tarkoitettu kuvailevaksi, objektiiviseksi, paljastuukin lähemmässä tarkastelussa tekijän omaksi toiveeksi tahi pyrkimykseksi. Hän ei välttämättä itse aina tiedosta omia taustaoletuksiaan, mutta kaikilla on niitä ja mitä paremmin ne tiedostaa, sen helpommin niiden vääristävän vaikutuksen voi välttää. On syytä korostaa, että Meretvuolla on esityksessään selkeähkö tendenssi, oli esityksestä mitä mieltä tahansa. Tämä arvostelija on tekijän kanssa pitkälti samaa mieltä, mutta, kuten vihjattua, myös osittain vahvasti eri mieltä.<br />
<br />
Sinänsä varsin ansiokkaan teoksen keskeisenä ongelmana on se, että siinä on turhankin paljon tärkeää asiaa liian tiiviissä paketissa eikä läheskään kaikkea aiheen kannalta olennaista käsitellä tarpeeksi syvällisesti. Materiaalin rajaaminen olisi ollut järkevää tahi toisaalta teoksen huomattava laajentaminen, mieluummin jälkimmäinen. Nyt sinänsä tärkeä teos uhkaa jäädä sisällöltään pikkuisen ohueksi, kuten tämä arviokin jää. Voi olla, että kriittinen esseisti vaatii kirjailevalta tutkijalta mahdottomia, mutta nälkä kasvaa syödessä.<br />
<br />
Nykyisessä turvallisuusympäristössä esiintyy huomattava joukko ilmiöitä, jotka pitää ottaa huomioon laajaa turvallisuusstrategiaa laadittaessa. Meretvuo käsittelee terävästi muun muassa polarisaatiokierrettä, yhteiskuntien alati syvenevää jakautumista vihollisleireihin, mikä on erityisesti hybridivaikuttamiselle antoisa kohde. Polarisaatio voi johtaa nopeasti fyysiseenkin konfliktiin, on jo monessa maassa johtanutkin. Myös Suomessa.<br />
<br />
Monet nykyiset turvallisuusuhat liittyvät nimenomaan hybridivaikuttamiseen, johon esimerkiksi voimakkaita tunteita laidasta laitaan herättävät ilmastoalarmismi, ekologinen, nationalistinen ja vasemmistoradikalismi, turvapaikkajärjestelmä, maahanmuutto ja islamilainen terrorismi läheisesti kytkeytyvät. Näihin kohteisiin on helppo valtiollisen toimijan tökkiä, sosiaalisessa mediassa keskenään katkerasti kamppailevia aateleirejä niin sanotusti trollata. Useimmiten mitään trollitehtaita ei edes tarvita, leirit kyllä hoitavat terrori-iskunsa, nahistelunsa ja katuaktivisminsa ilmankin.<br />
<br />
Globaali turvallisuusympäristö elää ja kehittyy koko ajan, kaikki liittyy kaikkeen, ja tulevan ennustaminen on vaikeaa, ellei peräti mahdotonta. Yhdysvallat ja Ruotsi ovat jo melko syvällä suossa, molemmissa maissa voi nopeastikin tapahtua karmivia yllätyksiä, kuten olemme uutisista saaneet monta kertaa lukea. Meretvuo analysoi teoksessaan Yhdysvaltain tilannetta, joka kieltämättä on huolestuttava. On vaikeaa olla optimisti, koska siihen ei ole perusteita.<br />
<br />
Lähes koko teoksen ajan pinnan alla kulkee teema, jossa tekijä kenties huomaamattaan idealistisesti kertoo edustavansa realismia, joka asettuu vastahankaan transatlanttisen ”liberaalin hegemonian”, markkinaliberalismin ja ylipäätään lähes kaiken läntisen (liberaalin eli tekijän mukaan idealistisen) kansainvälisyyden kanssa. Sivulla 112 Meretvuo muun muassa uskaltautuu julistamaan, että on tullut ”aika suunnata katse liberalismin jälkeiseen, kansallisvaltioiden Eurooppaan, jossa Yhdysvaltojen rooli on pienentynyt sen siirtäessä huomiotaan yhä enemmän Kauko-Idän [sic] suuntaan. Vasta tällaisen tilanteen vallitessa on mahdollista synnyttää todellista paneurooppalaista sotilasyhteistyötä, jonka päämotiivina ei olisi vastakkainasettelu hegemonia-asemaa tavoittelevien suurvaltojen välillä”.<br />
<br />
Kyseessä näyttää olevan lähinnä tekijän toiveajatteluun perustuva ennustus, jonka konditionaali jo osoittaa haavekuvaan sisältyvät riskit. Toisin sanoen Meretvuolle realismi näyttää tarkoittavan ainakin jossain määrin menneen maailman haikailua, paluuta johonkin epämääräiseen kansallisvaltioiden tasapainotilaan, paneurooppalaisuuteen (jota Paavo Väyrynenkin 1990-luvun EU-jäsenyyskeskusteluissa kertoi kannattavansa) ja status quoon, jossa vaikkapa markkinatalouden rautaiset lait eivät sellaisenaan päde. Kriitikko ei näe tällaista haikailua alkuunkaan realistisena, päinvastoin: tuommoinen tila ei hevin ole palautettavissa ja jos olisi, sen kesto ja vakaus olisivat hyvin vaikeasti arvioitavissa. Asia on spekulaation varassa.<br />
<br />
Pysähtykäämme hetkeksi globalisaatioon ja markkinatalouteen. Kirjan alkupuolella voi rivien välistä päätellä, että tekijän mielestä kehitysmaissa olevien hikipajojen tilalle olisi olemassa joku realistinen vaihtoehto. Tutkija jättää kuitenkin mainitsematta, olisiko se kenties länsimainen palkkataso työehtosopimuksineen vai jotain aivan muuta. Hän ei pohdi, onko kehitysmaan asukkaalle parempi työpaikka yleensä, vaikka monelle yksilölle se varmasti on parempi ja realistisempi vaihtoehto kuin täydellinen köyhyys. Jos hikipajan palkkataso ei riitä, mitkä olisivat realistiset keinot nostaa kehitysmaiden palkkataso länsimaisten hyvinvointivaltioiden rinnalle? Tyhjä moralisointi kirjoituspöydän ääressä ei nälkärajalla elävää ihmistä auta, työpaikka hikipajassa sen sijaan auttaa. Se on parempi kuin ei mitään.<br />
<br />
Taloustieteessä olisi tarjolla lisää vastauksia, mutta Meretvuo vain nirhaisee aihetta ohimennen, retorisesti paheksuen, mikä ei arvioijan mielestä istu alkuunkaan aidosti realistiseen, asioiden eri puolet huolella huomioivaan lähestymistapaan. Jos tätä syvällisempää asennoitumista kutsuisi inhorealistiseksi, voisi kärjistäen, retorisesti, provokatiivisesti kysyä, onko parempi työskennellä minimipalkalla hikipajassa kuin antaa perheensä ja itsensä kuolla nälkään. Teema ei olennaisesti liity kirjan aiheeseen, mutta koska tekijä sen mainitsee, piti se tässäkin ottaa lyhyesti käsittelyyn. Globalisaatioon voi etsiä myös myönteisempiä näkökulmia. Maailmanlaajuisesti köyhyys vähenee.<br />
<br />
</span></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><span style="font-family: inherit;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-_il8ZGU2UlI/YSSAqPkNyaI/AAAAAAAAMiA/DOeehPe38Y8NpUBrxQt0U8mDTtRzOlltgCLcBGAsYHQ/s3623/IMG-0552.jpg" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2308" data-original-width="3623" height="204" src="https://1.bp.blogspot.com/-_il8ZGU2UlI/YSSAqPkNyaI/AAAAAAAAMiA/DOeehPe38Y8NpUBrxQt0U8mDTtRzOlltgCLcBGAsYHQ/s320/IMG-0552.jpg" width="320" /></a></span></div><p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px;"><span style="font-family: inherit;">Kirjan parasta antia on sen aivan liika tiivis alkupuoli, joka esittelee realismin teoriaa ja historiallista taustaa. Nopeasti käsitellyt klassikot Thukydides, Machiavelli ja Hobbes antavat lukijalle osviittaa realismin teoriasta, mutta jäävät valitettavan kursorisiksi. Alkuosiostakin löytyy tosin vastaava tendenssi kuin edellä mainittu eli tasapuolisuuden nimissä tekijä olisi voinut avata myös kansallismielisen radikalismin rousseaulais-romanttisia juuria, kasvualustoja ja rönsyjä siinä missä liberalismin ja vasemmistoradikalisminkin. Hän keskittyy kuitenkin pelkästään rakkaaseen viholliseen. Viimeksi mainittujen analyysi on kuitenkin tehty kovin hutaisten ja yksisilmäisesti. </span></p><span style="font-family: inherit;">
<br />
Erityisesti Meretvuo väheksyy kansainvälisten sopimusten, kauppasuhteiden ja diplomatian merkitystä. Nämä nimittäin vaikuttavat ja ovat vaikuttaneet huomattavasti turvallisuuspoliittiseen ilmastonmuutokseen. Toisin sanoen idealismi, sopimuspohjainen turvallisuuspolitiikka, ei useinkaan ole realismille vastakkaista. Asia ei suinkaan ole niin mustavalkoinen kuin tekijä antaa ymmärtää.<br />
<br />
Jos turvallisuuspolitiikan historialle olisi ollut enemmän tilaa, olisi ollut valaisevaa saada lukea Hitlerin ulko- ja turvallisuuspoliittisesta doktriinista ja sen asemasta idealismi–realismi-akselilla. Mikäli liberalismi ja vasemmistoradikalismi edustavat idealismia, oliko myös kansallissosialistinen radikalismi idealismia, vaikka se perustui suurvaltapolitiikkaan ja sotilaalliseen voimaan <i>par excellence</i>, kuten realismi opettaa? Jos se taas oli realismia, miksi se oli niin epärealistista, että kansallissosialistinen Saksa tuhoutui reilussa kymmenessä vuodessa? Tunnetusti Hitler kuunteli mieluummin itseään kuin kenraaleja, joilla saattoi olla realistisempi käsitys asiaintilasta ja suurista kokonaisuuksista. (Tämä sarkastinen reunahuomautus liittyy myös myöhemmin käsiteltävään Nato-jäsenyyskysymykseen.)<br />
<br />
Vastaavasti Mussolinin fascistinen Italia pyrki matkimaan Rooman imperiumia suuruudenhullussa vallan ja valloitushalun kiiltokuvaideologiassaan, tunnetuin seurauksin. Oliko Mussolinin ulko- ja turvallisuuspolitiikka idealistista, realistista, romanttista vai peräti utopistista? Liittoutuiko hän Italian turvallisuuden ja kansan olemassaolon kannalta järkevästi vai järjettömästi? Meretvuo ei näitä teemoja käsittele ollenkaan, valitettavasti. Niistä olisi takuuvarmasti irronnut hedelmällistä ja poleemista analyysia erityisesti vertailussa nyky-Venäjään ja Kiinaan, joilla on vastaavia valtapyrkimyksiä ja ideologisia painotuksia omassa ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan, kenties kuitenkin fascistista Italiaa tahi natsi-Saksaa strategisesti viisaammin ja ovelammin toteutettuna: ovat lukeneet Machiavellinsä ja Sunzinsa natseja ja fascisteja huolellisemmin. <br />
<br />
Historian opettavaista voimaa ei kannata milloinkaan aliarvioida. Realismin tulee tietenkin ottaa oppia ja esimerkkiä todellisuudesta, aidoista historiallisista tapahtumista. Totalitaaristen valtioiden ja aatteiden nousu ja tuho, niiden historia, on äärimmäisen opettavaista. Etenkin turvallisuuspolitiikan kannalta.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-Ag3IyUOOm4c/YSSA7oJS-4I/AAAAAAAAMiI/ipXJUwnPFF4k4m1XZ44C_ZbL3lc4x28mACLcBGAsYHQ/s3255/IMG-0555.jpg" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3255" data-original-width="2277" height="320" src="https://1.bp.blogspot.com/-Ag3IyUOOm4c/YSSA7oJS-4I/AAAAAAAAMiI/ipXJUwnPFF4k4m1XZ44C_ZbL3lc4x28mACLcBGAsYHQ/s320/IMG-0555.jpg" width="224" /></a></div><p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px;"><span style="font-family: inherit;">Kun erilaisia liittoumia muodostuu geo- ja sotilaspoliittisten tilanteiden mukaan, usein, muttei aina, valtioiden arvopohja, hallitusmuoto ja aateilmasto määrittävät liittouman koostumuksen. Toisessa maailmansodassa Neuvostoliitto meni kuitenkin mitä ilmeisimmin reaalipoliittisista syistä mukaan länsiliittoumaan, vaikka alunperin se oli Saksan kumppani. Sama pätee Suomen ja Saksan aseveljeyteen jatkosodassa: se oli tunnetusti Suomelle pahoista vaihtoehdoista vähiten paha, vaikkakin paha, ainakin jälkiviisaasti. Mauno Jokipii on käsitellyt jatkosotaan johtaneita syitä ja motiiveja kattavasti klassikkoteoksessaan </span><i style="font-family: inherit;">Jatkosodan synty </i><span style="font-family: inherit;">(Otava 1987).</span></p>
<br />
Turvallisuuspoliittisesti juuri tällaiset käytännön esimerkit eli historialliset olosuhteet ja käänteet ovat tavattoman mielenkiintoisia ja opettavaisia. Niitä olisi Meretvuonkin teokseen kaivannut. Mikä on liittoutumisen motiivi, syy ja hinta? Miksi joskus, usein, on pakko valita Skyllan ja Kharybdiin väliltä?<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-AhxcV4x1RFU/YSSBF2AT45I/AAAAAAAAMiM/-BK5oeN-VrIC_qNUufa5mLsgnokBdpeywCLcBGAsYHQ/s3248/IMG-0554.jpg" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2303" data-original-width="3248" height="227" src="https://1.bp.blogspot.com/-AhxcV4x1RFU/YSSBF2AT45I/AAAAAAAAMiM/-BK5oeN-VrIC_qNUufa5mLsgnokBdpeywCLcBGAsYHQ/s320/IMG-0554.jpg" width="320" /></a></div>Jokipiin ohella alan kirjallisuudesta kannattaa nostaa esiin Tuomo Polvisen kaksiosainen <i>Venäjän vallankumous ja Suomi </i>(WSOY 1967–1971), joka kuvaa erinomaisesti erilaisten historiallisten, aatteellisten, taloudellisten ja poliittisten intressien vaikutusta sotilaspoliittisiin doktriineihin ja päätöksiin niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Piskuinen Suomi on kansainvälisen politiikan käänteiden kurimuksessa jatkuvasti helisemässä ja Pietari jää bolševikeille: sekös Mannerheimia risoo. Polvinen luo kiehtovia skenaarioita siitä, miten asiat maailmanhistoriassa olisivat voineet mennä, jos sillä ja sillä hetkellä olisikin päätetty toisin. Lähellä, mutta niin kaukana, tavoittamattomissa.<br />
<br />
Kaikki mainitut seikat saisivat painavaa lisävalaistusta vaikkapa Meretvuon teoksensa alkupuolella lyhyesti esittelemän Morgenthaun periaatteita sovellettaessa. Turvallisuuspoliittisesti olisi tärkeää ymmärtää, mikä meni pieleen ja miksi, jos ja kun jokin meni pieleen. Tästä syystä on perusteltua olettaa, että tekijä kenties haluaa kirjoittaa valmiille yleisölle eikä edes yritä taivuttaa harkitsevaisia ja kriittisiä epäilijöitä kannalleen. Tämä saattaa pahimmillaan tehdä karhunpalveluksen realismille, joka sinänsä on tervehenkinen asennoituminen turvallisuuspolitiikkaan ja kaikkeen muuhunkin auringon ja äärettömän sinitaivaan alla. Kyyninen realismi on valitettavan rajallinen luonnonvara, siksi sitä tulee vaalia erityisellä rakkaudella ja hellyydellä.<br />
<br />
<b>Venäjä, Venäjä, Venäjä</b><br />
<br />
Eniten Meretvuon teoksessa pistää silmään Suomen Nato-jäsenyyden retorinen vastustaminen nimenomaan realismina, vaikka liittoutumisen hyötyjä ja haittoja on sinänsä käsitelty varsin kattavasti. Tekijä ei kenties huomaa tai ymmärrä joissain yksityiskohdissa edustavansa perinteistä idealismia, jossa Suomen uskottava maanpuolustus kyetään hoitamaan nykyisen asevelvollisuusjärjestelmän ja laajan reservin tai kaivatun ja toivotun paneurooppalaisen kansallisvaltioparadigman puitteissa. Tämä siitä huolimatta, että<a href="https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ammattisotilaat-ovat-vankasti-naton-jasenyyden-kannalla-jaseneksi-ei-paase-kriisin-uhatessa-palavaa-taloakaan-ei-voi-enaa-vakuuttaa/ "> kyselytutkimuksissa</a> reserviupseerien selvä enemmistö kannattaa Nato-jäsenyyttä, ja että paneurooppalainen kansallisvaltioparadigma on pelkkää toiveajattelua, koska EU ei lähitulevaisuudessa ole hajoamassa omaan mahdottomuuteensa. Näin ollen se pitää huomioida turvallisuuspolitiikkaa suunniteltaessa.</span><p></p>
<p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px; min-height: 14px;"><span style="font-family: inherit;"><br /></span></p>
<p style="font-stretch: normal; line-height: normal; margin: 0px;"><span style="font-family: inherit;">Eräiden arvioiden mukaan omalla armeijallaan ja kalustollaan Suomi pärjäisi noin kuukauden tai hieman alle pari kuukautta nykyaikaisessa sodassa hyökkääjää eli suurta ja mahtavaa itänaapuriamme vastaan, mutta tätä ei kannata testata käytännössä, kuten ei myöskään rakentaa Suomen turvallisuuspolitiikkaa idealististen tulevaisuudentoiveiden varaan. Ammattisotilaat tuntevat realiteetit tutkijoita ja poliitikkoja paremmin, joten heitä kannattaa kuunnella myös eduskunnassa ja valtiojohdossa. Hitlerinkin olisi kannattanut, mutta onneksemme ei kuunnellut.<br />
<br />
Toisaalta juuri se, että Suomi on asemoinut itsensä vankasti länteen ja kuuluu EU:hun, ainakin jonkin verran vahvistaa jo tällä hetkellä puolustuksemme uskottavuutta mahdollisen hyökkääjän eli Venäjän silmissä. Kansainvälisessä ympäristössä liittoutuminen kannattaa aina, se on kokemukseen pohjautuvaa realismia, eikä Suomi ole missään sodassa pärjännyt yksin. Toki Nato-jäsenyys tuo myös velvoitteita ja uusia ongelmia, mutta kun katsoo Baltian ja itäisen Euroopan maita, ne näyttävät pärjäävän erinomaisesti niiden kanssa. Näillä mailla on karmivaa käytännön kokemusta itänaapuristaan, niiden ei tarvitse saati kannata nojata suomettuneisuuden häpeälliseen perintöön.<br />
<br />
</span></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><span style="font-family: inherit;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-7_v212Ml6T4/YSSBOe0sADI/AAAAAAAAMiU/q2ORQBW2qdIw5HZ-U-tI5wKutUxnW6GjgCLcBGAsYHQ/s4028/IMG-0553.jpg" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2110" data-original-width="4028" height="168" src="https://1.bp.blogspot.com/-7_v212Ml6T4/YSSBOe0sADI/AAAAAAAAMiU/q2ORQBW2qdIw5HZ-U-tI5wKutUxnW6GjgCLcBGAsYHQ/s320/IMG-0553.jpg" width="320" /></a></span></div><span style="font-family: inherit;">Viron entinen presidentti Toomas Hendrik Ilves on oivallisesti tiivistänyt liittoutumisen reaalipoliittiset taustat kirjoituksessaan Meloslaisia muistellen (teoksessa <i>Omalla äänellä, </i>WSOY 2011, 277–295). Ilves toteaa, että arvopohjaisen (eli Meretvuon idealistisen, sopimuksiin perustuvan) turvallisuus- ja ulkopolitiikan harjoittamista ”hillitsee realismi, <i>Realpolitik</i>, omien arvojen puolustamiselle asetettujen rajojen tiedostaminen ja sen ymmärtäminen, missä määrin voimme ulkopolitiikassa vedota arvoihin, kansainväliseen oikeuteen ja oikeudenmukaisuuteen” (284). Toisin sanoen Viron päätös ankkuroitua ”liberaalihegemoniseen” länteen, EU:n ja Naton jäseneksi, perustuu sekä arvopohjaiseen että reaalipoliittiseen harkintaan, pragmatismiin, jonka taustalla on historia, maantiede ja määrätietoinen pyrkimys kansallisen itsemääräämisoikeuden ja oman kansan sekä kulttuurin puolustamiseen. Usein, ellei aina, monimutkaisiin ongelmiin ei ole ratkaisuna joko-tai vaan sekä-että. Niin tässäkin tapauksessa.<br />
<br />
Meretvuo kuvaa teoksessaan antiikin meloslaisten dilemmaa Ilveksen tapaan, mutta käyttää sitä retorisesti oman näkemyksensä ajamiseen. Se eroaa merkittävällä tavalla Ilveksen ja Viron käsityksestä, joten lukijan on syytä tarkkaan pohtia, kumpi niistä todellisuudessa on realistisempi.<br />
<br />
Meretvuo ei pohdi käsittelemänsä Morgenthaun yhteydessä tämän ”objektiivisiksi ja universaaleiksi” katsottuja kahta ensimmäistä periaatetta kuudesta, joista toisen mukaan ”kansallinen etu saavutetaan turvallisuuden ja/tai vaikutusvallan maksimoimisella” ja jossa ”todellisuutta ei pidä yrittää sovittaa politiikan mukaiseksi, ja hyvä ulkopolitiikka minimoi riskit ja maksimoi hyödyt” (54). Tässä yhteydessä olisi kannattanut arvioida ennen muuta sitä, onko piskuisen Suomen asevelvollisuusarmeija ja reservi suhteessa itänaapurin sotakoneeseen sellainen reaalipoliittinen tekijä, joka maksimoi kansallisen edun näkökulmasta turvallisuuspoliittiset hyödyt, vai olisiko entistä syvempi sotilaallinen sekä poliittinen liittoutuminen ja integraatio läntisiin järjestelmiin mahdollisesti vielä hyödyllisempää. Jos tähän vastaa ei, perustelut olisi hyvä kirjoittaa huolella auki. <br />
<br />
Nato-jäsenyys ei poista asevelvollisuusarmeijan eikä reservin tarvetta, mutta vetoaminen siihen, että Suomen sotilaallinen liittoutuminen ja syvempi integroituminen länteen ärsyttää Venäjää, kalskahtaa suomettuneisuuden ajalle tyypilliseltä retoriikalta eikä eroa vasemmiston saati äärivasemmiston retoriikasta. Lisäksi se toistaa uskollisesti itänaapurin omaa retoriikkaa ja turvallisuuspoliittista doktriinia. Myötäilyn asemesta Suomi voisi kerrankin valita selkärankaisuuden.<br />
<br />
Venäjän johto hyödyntää tsaristis-stalinistista strategiaa luodakseen maasta mahdollisimman vahvan ja uhkaavan sekä oman kansan että muiden silmissä. Tämä takaa kansansuosion ja jatkuvuuden sisäpoliittisesti ja vastaavasti helpottaa Venäjän geo- ja sotilaspoliittisten intressien edistämistä, kuten vaikkapa Suomen Nato-jäsenyyden estämistä. Suomi luokitellaan itänaapurissamme lähiulkomaaksi, jotka reunustavat suurvaltaa, jonka kansalaisten tahi oikeammin alamaisten on helpompi hyväksyä autoritaarinen hallinto jos ja kun mahtavan imperiumin kansalaisuus kompensoi yksilönvapauksien rajoituksia. Vastaavasti pelko Venäjän reaktiosta pitää tsuhnan kurissa, jolloin Nato-jäsenyyden kannatus kansan keskuudessa ei kovin helposti ainakaan nouse.<br />
<br />
Perussuomalaisten tuore puheenjohtaja Riikka Purra on samoilla linjoilla kuin Meretvuo, mikä kertoo osaltaan kansallismielisyyden ongelmallisuudesta erityisesti turvallisuuspolitiikan kannalta: ”kansaa” eli puolueen jäseniä ja äänestäjiä pitää miellyttää, kansallisesta turvallisuudesta lyhyessä ja pitkässä juoksussa sen enempää välittämättä. Toki Purra on siinä aivan oikeassa, ettei Suomen Nato-jäsenyys tällä hetkellä ole realismia, mutta löytyy kuitenkin tutkimuksia, joiden mukaan poliittisen johdon esimerkki johtaisi kansalaisten keskuudessa Nato-jäsenyyden kannatuksen huomattavaan nousuun. Kun konflikti on käsillä, on jäsenhakemuksen jättäminen liian myöhäistä. Nato-optio on itsepetosta.<br />
<br />
Mahdollisen suurvaltakonfliktin sattuessa strategisesti tärkeä Ahvenanmaa on tällä hetkellä keskeisessä roolissa Itämeren kauhun tasapainossa Baltiaa puolustavan Naton ja Venäjän välissä. Ruotsi voi oman alueensa turvatakseen lähitulevaisuudessa jättää Natolle jäsenhakemuksen, jolloin Suomi jäisi hyvin ikävään limboon. Koko alueen turvallisuudelle reaalipoliittisesti parasta olisi sekä Ruotsin että Suomen liittyminen Natoon, niin pian kuin mahdollista. Kovissa paikoissa kova kovaa vastaan. <br />
<br />
Suomella on tasan yksi eksistentiaalinen uhka, Venäjä, Venäjä, Venäjä. Asia on syytä pitää mielessä ja säännöllisesti toistaa kaikissa mahdollisissa yhteyksissä. <i>Turvallisuuspolitiikka</i>-nimisessä teoksessa tätä aihetta olisi pitänyt käsitellä huomattavasti perusteellisemmin, miksei myös inhorealistisemmin. Tästä pitkä miinus Meretvuolle.<br />
<br />
<b>Arvopohjainen selonteko ja käytäntö<br />
<br />
</b>Plussaa tutkija sen sijaan ansaitsee ”Suomen turvallisuuspoliittinen linja realismin valossa” -luvun osiosta ”Arvoposeerauksen maailmanennätysyritys” (96–104). Marinin hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko vuodelta 2020 saa Meretvuolta ansaitsemaansa satikutia. Asiakirja on kyyniselle inhorealistille varsin järkyttävää luettavaa, ikään kuin tekstin laatijat olisivat täysin irrallaan tosimaailman ilmiöistä ja tapahtumista. Toisaalta, valitettavasti, tämä pätee istuvan hallituksen politiikkaan laajemminkin.<br />
<br />
Tässä ei ole syytä mennä Meretvuon esittämän kritiikin yksityiskohtiin, riittää todeta, että se on perusteltua, pippurista ja purevaa. Suomi on tällä hetkellä äärimmäisen altis vihamielisten valtioiden hybridivaikuttamiselle, sillä minkäänlaista kansallista itsesuojeluvaistoa ei Marinin hallituksella näytä olevan. Usein vaikuttaa pikemminkin siltä, että hallitus itsessään on vihamielisen valtiollisen toimijan hybridioperaatio.<br />
<br />
Meretvuo listaa esimerkkejä muun muuassa Turkin ja Venäjän toimista, joissa Suomen tai Kreikan rajalle on yllättäen ilmaantunut huomattava joukko turvapaikanhakijoita Turkin tai Venäjän alueelta. Vastaava tilanne vallitsee tätä kirjoitettaessa Liettuan rajalla, jonne koko Baltiaa painostava Valko-Venäjä ohjaa tuhatmäärin Lähi-idän nuoria miehiä aiheuttamaan painetta ja kaaosta vapaille länsimaille. Siellä aitoja paukuttaa nyt osin sama aines, joka haki vuosina 2015–2016 turvapaikkaa Suomesta. Ympäri käydään, yhteen tullaan. <br />
<br />
Vapaa länsimaa Viro lahjoittaa Liettualle piikkilankaa, jolla laittomat rajanylittäjät yritetään saada pysähtymään, mutta samaan aikaan Suomen sisäministeriö osoittaa solidaarisuutta autoritaarisille, diktaattorien hallitsemille hybridivaikuttajille lähettämällä paikalle rajavartiostoa, jonka tehtävänä on valvoa, ettei Liettuan tahdosta pidä välittää vaan sen sijaan valvoa, ettei yhtään turvapaikanhakijaa palauteta Valko-Venäjälle. Aiemmin sama tapahtui Kreikan ja Turkin välisellä rajalla, jossa Suomen vihreä sisäministeri myös tuki hybridivaikuttajaa, Turkkia.<br />
<br />
Ei riitä, että valtiojohto juhlapuheissaan tuomitsee itäöykkäreiden provokaatiot ja autoritaariset toimet. Niitä pitää vastustaa myös käytännössä ja osoittaa tukea sekä solidaarisuutta niiden operaatioiden uhreille. Kuten Meretvuo ansiokkaasti argumentoi, Suomen nykyjohto, sisäministeriössä puuhastelevan Kirsi Pimiän (vihr.) ohella, alkaa olla järkevän realistisen kommentoinnin tuolla puolen. Kyse on päivänselvästi aikalaishulluudesta.<br />
<br />
Tällä hetkellä saamme uutisista lukea, että Afganistanin tilanne Talebanin vallankaappauksen myötä on aiheuttamassa Euroopan rajojen sulkeutumisen. Muun muassa etulinjassa oleva Kreikka pystytti jo rajalleen 40 kilometrin muurin estääkseen pakolaisvyöryn, kun taas Itävalta, Ranska ja Saksa ovat jämerästi ilmoittaneet, että afgaaniturvapaikanhakijoita tulee auttaa lähialueilla, ei EU:n sisällä. Ovet eivät ole enää auki ja se on hyvä. <br />
<br />
EU:n johdossa ja jäsenvaltioissa alettiin nopeasti vuoden 2015 jälkeen ymmärtää, että nykyinen turvapaikkajärjestelmä on tullut tiensä päähän. Uusi paradigma on jo pitkään ollut keskustelussa ja julkisuudessa: konfliktien lähialueille perustettavat pakolaisleirit. Linja on paljon nykyistä arpapeliä humaanimpi niin pakolaisille kuin länsimaisille yhteiskunnille, koska samalla rahalla on sen puitteissa mahdollista auttaa huomattavasti useampia ihmisiä ja konfliktien rauhoituttua he voivat palata kotimaahansa sitä jälleen rakentamaan. Lisäksi kannustin salakuljetukseen poistuu.<br />
<br />
Tämä myös tanskalaisten sosiaalidemokraattien ajama malli alkaa jo olla yleiseurooppalainen linja, koska EU:n jäsenvaltioiden johto ei voi enää sulkea silmiään tosiasioilta, mikä väistämättä johtaa viisastumiseen, joka tosin voi olla liian myöhäistä. Olemmehan jo pitkään saaneet havaita, joutuneet havainnoimaan, millaisia vaikutuksia maahanmuutolla, turvapaikanhaulla ja pakolaisuudella on eurooppalaiseen elämäntapaan, poliittiseen ilmapiiriin, sanan- ja uskonnonvapauteen ja valtioiden sisäiseen turvallisuuteen.<br />
<br />
Samaan aikaan kun muualla Euroopassa virheistä opitaan eli turvapaikanhaun ehdot kiristyvät, ovet sulkeutuvat ja muurit kasvavat mittaa, Suomen sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) perää maaltamme vastuunkantoa ja haluaa nostaa pakolaiskiintiötä. Tämä alkaa tosiaan olla järkevän realistisen kommentoinnin tuolla puolen.<br />
<br />
<b>Lopussa kiitos seisoo</b><br />
<br />
Kokonaisuutena Meretvuon teos on herättelevää ja peräti virkistävää luettavaa, mutta, kuten todettua, sitä vaivaa silloin tällöin tekijän itsensä soimaama idealismi, käsitys liittoutumattomuudesta Suomen turvallisuuspolitiikan perustana, jonka hän pukee realismin kaapuun. Asia ei ole yksinkertainen, kuten tekijä itsekin teoksessaan myöntää.<br />
<br />
On kuitenkin aihetta kiittää Meretvuota poleemisesta ulostulosta, joka monessa kohdassa uskaltaa lausua ääneen sen, mitä monet poliitikot, kansalaisaktivistit ja valtamedian sopulit parhaansa mukaan yrittävät hyssytellä. Teos ei tendenssinsä ja kustantajansa tähden varmastikaan uppoa punavihreimpään kansanosaan, mutta toivoa sopii, että kaikki vähänkin realistisemmat ja oikeistolaisemmat päättäjät ottaisivat siitä osviittaa Suomen lähitulevaisuutta koskeville tärkeille päätöksilleen. <br />
<br />
Tähän loppuun asetamme tosin sen idealistisen tahi kenties utopistisen kaneetin, että päättäjät eivät ottaisi osviittaa Meretvuon nihkeydestä Nato-jäsenyydelle. Päinvastoin: jäsenhakemus olisi hyvä jättää seuraavalla hallituskaudella, parasta jo nyt, mikä tosiasiat huomioiden ei ole ollenkaan realistista. Tämä on kaikkien kyynisten realistien turvallisuuspoliittinen perusdilemma, mutta sen kanssa on opittava elämään. <br />
</span><p></p><div><br /></div>Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2834003386704756115.post-26274361554065896662021-02-10T01:04:00.006-08:002021-02-10T01:10:43.021-08:00Pro patria et lege<p><span style="font-family: inherit;"><b>Esseearvio Roger Scrutonin teoksesta </b><i><b>Kansakuntaa tarvitaan</b></i><b> (Suomalaisuuden Liitto, 2020)</b></span></p><p><span style="font-family: inherit;"><b><br /></b></span></p><p><span style="font-family: inherit;"></span></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><span style="font-family: inherit;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-Eq21ci8YYd4/YCOhiP2IlpI/AAAAAAAALPM/xRkbzDkfPnQvNrbxn6GBCv8H4jMVGarWQCLcBGAsYHQ/s1243/Scruton_kansi.jpg" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1243" data-original-width="768" height="320" src="https://1.bp.blogspot.com/-Eq21ci8YYd4/YCOhiP2IlpI/AAAAAAAALPM/xRkbzDkfPnQvNrbxn6GBCv8H4jMVGarWQCLcBGAsYHQ/s320/Scruton_kansi.jpg" /></a></span></div><span style="font-family: inherit;">Suomalaisuuden Liitto on saattanut suomalaisten lukijoiden tutkittavaksi tammikuussa 2020 edesmenneen konservatiivifilosofi Roger Scrutonin (s. 1944) kirjasen</span><span style="font-family: inherit;"> </span><i style="font-family: inherit;">The Need for Nations, </i><span style="font-family: inherit;">joka ilmestyi jo vuonna 2004. Ehkä käännöksen laatiminen näinkin pitkällä viiveellä oli erityisen sopivaa siksi, ettei teos ole vuosien saatossa menettänyt ajankohtaisuuttaan. Päinvastoin. Kustantaja ehti vielä hankkia käännökselle tekijän itsensä luvan vähän ennen tämän kuolemaa.</span><p></p><p style="line-height: 24px; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: inherit;">Sanomaltaan kenties liiankin tiivis alle satasivuinen kirja olisi vallan mainiosti voinut olla paljon laajempikin, sillä moni yksittäinen aihe kaipaisi perusteellisempaa käsittelyä ja tuekseen hiotumpia argumentteja. Toisaalta tällainen selkeästi yhtä asiaa ajava pamfletti ei olisi läheskään yhtä nautittava, jos siitä karsisi huolellisemmalla ruotimisella terävimmät särmät ja liikaa yleistävät moukaroimiset pois.</span></p><p style="line-height: 24px; margin-bottom: 0cm;"><span style="font-family: inherit;">Tekstin ovat ansiokkaasti kääntäneet Ilmari Rostila ja Antti Oikarinen ja se on varustettu muutaman sivun mittaisella esipuheella, jossa liiton edustajat valottavat tekijän ja teoksen taustoja. Samalla esipuheessa kerrotaan käännösratkaisuista, jotka tekstiä lukiessa vaikuttavat varsin onnistuneilta. Scruton käyttää muun muassa paljon oikeustieteen termejä ja esimerkkejä englantilaisesta kulttuuripiiristä, jolloin termeille ei aina helposti löydy luontevaa suomenkielistä vastinetta.</span></p><p style="line-height: 24px; margin-bottom: 0cm;">Koko arvio <a href="https://www.dropbox.com/s/h0iqojt8eqcj2rj/Pro%20patria%20et%20lege.pdf?dl=0">PDF</a>-muodossa (9 sivua.)</p>Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2834003386704756115.post-2293856216869769802020-07-14T23:30:00.001-07:002020-07-14T23:31:04.755-07:00O tempora, o mores <div style="line-height: 24px; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;"><span style="color: black;">Maineikas roomalainen oraattori Cicero hämmästeli eräässä vuoden 63 eaa. puheessaan sitä, </span><span style="color: black;">miten </span><span style="color: black;">salaliitt</span><span style="color: black;">o</span><span style="color: black;">lainen Catilina sai rangaistuksetta juonitella valtiota ja Ciceroa vastaan. Oraattori olisi halunnut kapinoitsijan hengiltä mahtavan Rooman valtiovallan avustuksella. Ciceron mielestä oli pöyristyttävää, että hänen kanssaan tukkanuottasilla oleva valtion vihollinen sai kulkea vapaana ja vieläpä osallistua senaatissa käytyihin keskusteluihin. <br /><br />Kokoomuksen kansanedustaja Margit Borg-Sundman puolestaan teki vuoden 1964 joulukuussa aiemmin samana vuonna ilmestyneestä Hannu Salaman </span><span style="color: black;"><i>Juhannustansseista </i></span><span style="color: black;">eduskuntakyselyn. Hän tiedusteli: ”Onko Hallitus tietoinen siitä, että maassa julkaistaan lain vastaisesti jumalanpilkkaa esittävää ja sukupuolikuria loukkaavaa kirjallisuutta, ja jos on, aikooko Hallitus ryhtyä toimenpiteisiin tällaisen toiminnan lopettamiseksi?” <br /><br />Borg-Sundmanin kyselyn allekirjoitti kahdeksantoista kokoomuskansanedustajaa ja kuten tunnettua, se johti lopulta oikeusministerin määräämän syytteen myötä kirjailija Salaman ja kustannusyhtiö Otavan tuomioon. KKO tosin vapautti Otavan sakkorangaistuksesta, mutta jätti tekijän kolmen kuukauden ehdollisen vankeustuomion ennalleen. Presidentti Kekkonen armahti Salaman vuonna 1968, mutta </span><span style="color: black;"><i>Juhannustanssit </i></span><span style="color: black;">pysyi pitkään sensuroituna, koska oikeus määräsi moraalittomat kohdat poistettavaksi ja jo painetut kirjat tuhottaviksi. Myöhemmissä painoksissa kyseiset kohdat olivat pitkään tyhjää täynnä. Toistaiseksi teosta saa onneksi taas alkuperäisessä asussaan. </span><span style="color: black;"><br /></span></span><br />
<span style="font-family: inherit;"><span style="color: black;">S</span><span style="color: black;">illoinen pääministeri Johannes Virolainen totesi </span><span style="color: black;">Borg-Sundmanin eduskuntakyselystä</span><span style="color: black;">, että yhteiskunnalla pitäisi olla muita keinoja kuin rikoslaki tällaisten kysymysten ratkaisemiseksi. Jälkikäteen on myös päivänselvää, että kyse oli poliittisesta tuomiosta. Salaman teokseensa sisällyttämät räävittömät pilasaarnat loukkasivat sen ajan kristittyjen porvarien moraalitajua. Vasemmistolainen kirjailija nimenomaan halusi provosoida porvareita, ”pilkata ja loukata kansalaisten jumalakäsitystä ja uskonnollisia tunteita” – sen hän tunnusti suoraan raastuvanoikeudelle jutun toiseen käsittelyyn lähettämässään kirjeessä. <br /><br />Kansanedustaja Borg-Sundman painotti myöhemmin, ettei hänen eduskuntakyselynsä ollut suunnattu pelkästään Salamaa tai romaanitaidetta vastaan vaan laajemmin ”aikamme moraalista nihilismiä” vastaan. </span><span style="color: black;">Kokoomuslainen</span><span style="color: black;"> oli huolissaan siitä, että moraalittomat vasemmistokirjailijat turmelevat nuoriso</span><span style="color: black;">n</span><span style="color: black;"> julistaessaan kristinuskon vastaista avointa seksuaalimoraalia ja pilkatessaan Jumalan sanaa. <br /><br />Ajatus siitä, että kansanedustuslaitoksen tai hallituksen tehtävä olisi valvoa aikakauden moraalitajua, on vuonna 20</span><span style="color: black;">20 </span><span style="color: black;">absurdi. Kirjojen sensuroiminen ja taiteen oletetun nihilismin torjuminen ei missään mielessä kuulu lainsäätäjille, näin tuumaa varmasti ylivoimaisesti suurin osa valveutuneista nykykansalaisista. <br /><br />On kuitenkin kansanosa, joka ajattelee juuri näin. Suomesta löytyy äänekäs joukko, joka haluaa estää omasta mielestään väärien ajatusten esittämisen ja moraalista nihilisimiä edustavien lauseiden siteeraamisen julkisuudessa. Tämä joukko toivoo ja pyytää jatkuvasti esivallan, tsaarin, apua käydessään sankarillista sotaa vääriä, pahoja, taantumuksellisia, loukkaavia, vaarallisia ja moraalittomia mielipiteitä vastaan. Tiedostavan etujoukon mielestä valtiovallan väkivaltakoneisto nimenomaan pitää valjastaa suojelemaan sen jäsenten ja sen suosikkivähemmistöjen tunteita vääriltä mielipiteiltä. Tiedostavissa piireissä keskustelu vastapuolen kanssa ei yksinkertaisesti onnistu ilman valtiovallan käsikassaran turvaa siinä tapauksessa, että vastapuoli debatin lomassa lipsauttaakin ilmoille väärän arvopohjan mukaisia </span><span style="color: black;">kriittisiä</span><span style="color: black;"> käsityksiä, jotka tiedostavat uuspuritaanit kokevat ajassamme moraaliseksi nihilismiksi. Lisäksi tiedostava etujoukko yrittää viedä harhaoppisilta toimeentulon edellytykset pommittamalla heidän yhteistyökumppaneitaan, työnantajiaan, apurahainstansseja ja messujärjestäjiä oikeamielisesti tuohtuneilla sähköposteilla. <br /><br />Tänään valtiovaltaan ja painostuskampanjoihin herkimmin turvautuvat moraalinvartijat eivät ole kokoomuslaisia poroporvareita, joille Raamattu ja kristinusko tarjoavat moraalisen ohjenuoran esivallan kunnioittamiseen ja jokapäiväiseen elämään. Päinvastoin. Tiedostava uuspuritaanien etujoukko koostuu erilaisista vihreitä ja vasemmistoliittoa kannattavista kansalaisaktivisteista, anarkisteista, antifasisteista, intersektionaalisista feministeistä, toimittajista, virkamiehistä ja poliitikoista, joille ajan henki on kaikenlaisten unelmien ja vähemmistöjen suojelu keinolla millä hyvänsä. He arvostelevat toistuvasti Putinin Venäjän autoritaarisia toimia opposition vaientamiseksi, mutta samaan aikaan kannattavat Suomeen vastaavaa säätelyä, lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä. He eivät huomaa tai ymmärrä, että tiedotusvälineiden ja internetin valvonta sekä lakien henki ja tulkinta ovat aina riippuvaisia vallankäyttäjästä ja yleisestä mielipiteestä. Toisin sanoen he olettavat, että valtiovalta on automaattisesti heidän ystävänsä ja heidän puolellaan. Historian valossa usko tsaarin hyväntahtoisuuteen on tavattoman sinisilmäistä ja usein peräti vaarallista. <br /><br />Kansanedustaja Päivi Räsänen </span><span style="color: black;">on saanut</span><span style="color: black;"> tuta, ettei seksuaalivähemmistöjen Pride-kulkuetta tai homoseksuaalisuutta saa arvostella vetoamalla Raamattuun ja kristinuskon vanhoilliseen tulkintaan. Omasta arvopohjastaan kertoessaan Räsänen siteerasi Raamattua, mikä johti poliisitutkintaan. Samoin kansanedustajan viisitoista vuotta sitten julkaisema pamfletti päätyi valtakunnansyyttäjän määräyksestä tutkintaan, vaikka poliisi alunperin oli jättänyt esitutkinnan suorittamatta sananvapauden nimissä. </span><span style="color: black;">Lisäksi Räsästä tutkitaan näkemyksistä, joita hän ei <a href="https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/paivi-rasanen-tarkisti-hanesta-tehdyn-tutkintapyynnon-ei-sanonut-niita-lauseita-joista-valtakunnansyyttaja-maarasi-tutkinnan-jai-maku-etta-tehtaillaan-naita-rikosepailyja/7870992#gs.au870e">MTV3:n uutisen</a> mukaan esittänyt. Valtakunnansyyttäjä siis määräsi esitutkinnan puheista, joita ohjelmassa ei edes sanottu. </span><span style="color: black;">Mitä tämä kertoo Suomen uskonnon- ja sananvapauskehityksestä viimeisten viidentoista vuoden aikana? <br /><br />Pääministeri Johannes Virolainen oli Salama-sodan aikaan oikeassa. Moraalikysymykset eivät kuulu poliisille eikä arvoista johtuvien erimielisyyksien ratkaisu oikeussaleihin. Vain äärimmäisissä tapauksissa, jotka kaikki on jo kriminalisoitu, poliisin ja oikeuslaitoksen puuttuminen on perusteltua. Tällaisia ovat muun muassa suorat uhkaukset, vainoaminen, yksityiselämää loukkaavan tiedon tai törkeän panettelun julkinen esittäminen ja tietenkin fyysinen väkivalta tai häiriköiminen. <br /><br />Internet-aikana tietoa on jatkuvasti saatavilla ja uutta julkaistaan päivittäin. Sosiaalinen media on täynnä ihmisiä, jotka valvovat toisten sanomisia ja tekemisiä. Nämä ihmiset </span><span style="color: black;">uhriutuvat ja</span><span style="color: black;"> loukkaantuvat päivittäin. </span><span style="color: black;">Rima alenee</span><span style="color: black;"> koko ajan ja </span><span style="color: black;">samalla uhriutujat</span><span style="color: black;"> vaativat esivallan puuttumista </span><span style="color: black;">vääriin mielipiteisiin ja karkeaan kielenkäyttöön</span><span style="color: black;">. Moraalinen nihilismi on nykyään vuoden 1964 vastakohta, koska Raamattu ja sen sisältämä Jumalan sana ovat nyt tutkinnassa. Jos syyte ja tuomio Päivi Räsäselle tulee, Raamattu muuttuu </span><span style="color: black;"><i>Juhannustansseiksi.</i></span><span style="color: black;"> Siinä tapauksessa nykylain mukaan Raamatun saatavilla pitäminen saattaa täyttää rikoksen tunnusmerkit. Pitääkö kirjasta siis </span><span style="color: black;"><i>Juhannustanssien </i></span><span style="color: black;">tapaan poistaa rienaavat kohdat ja määrätä vanhat painokset tuhottaviksi? <br /><br />Viisikymmentä vuotta on ihmisen historiassa lyhyt aika, mutta kuitenkin riittävä osoittamaan sen, miten yhteiskunnassa äänekkäin ja aggressiivisin osa saa helposti valjastettua valtiovallan suojelmaan omia moraalisia uskomuksiaan harhaoppisten verbaaliselta ilotulitukselta. Kun yleinen mielipide on nyt vuosien myötä saatu käännettyä, ovat tutkinnat, syytteet ja tuomiot vastaavasti heittäneet häränpyllyä. <br /><br />Tähän liittyen kannattaa muistaa, että muutamassa vuodessa tai vuosikymmenessä yleinen mielipide voi taas muuttua ja olemassa olevia tai uusia lakeja voidaan käyttää tietyn äänekkään eturyhmän moraalitajun suojelemiseen. Nyky-yhteiskunnan tiedostavan etujoukon mielestä Raamattua kirjaimellisesti tulkitseva ja siteeraava Päivi Räsänen turmelee nuorisoa vanhoillisine, vanhentuneine mielipiteineen. Aivan kuten Borg-Sundman aikoinaan, edistysmielinen etujoukko haluaa kieltää moraalinihilismin ja nuorison turmelemisen valtion väkivaltakoneiston avulla. Muutaman kymmenen vuoden kuluttua joku uusi joukko voi puolestaan pakottaa oman uuspuritaanisen arvopohjansa vallitsevaksi ja hiljentää edistysmieliset kapinoitsijat esivallan avulla.<br /><br />Toinen vaihtoehto on siirtyä bysanttilaisesta autoritarismista aitoon länsimaiseen, liberaalidemokraattiseen sanan- ja uskonnonvapauskäsitykseen ja pienentää valtion roolia huomattavasti, toisin sanoen antaa kaikkien kukkien kukkia, keskustella asioista kiivaasti, vaikuttaa omalla esimerkillään, olla rohkeasti eri mieltä, niellä loukkaukset ja ottaa annettuna, että ihmisten ja ryhmien moraalikäsitykset ja arvot ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan keskenään ristiriidassa eikä poliisin kuulusteluhuone saati oikeussali ole oikea paikka edistysmielisten ja konservatiivien ikiaikaisen eripuran ratkaisemiseen. <br /><br />Jälkimmäisen vaihtoehdon etuna on sekä lyhyellä että pitkällä tähtäyksellä myös se, ettei yksi vähemmistö joudu enemmistöä ja valtion väkivaltamonopolia hyödyntävän toisen vähemmistön moraalikäsitysten alistamaksi. Jos ja kun arvopohjissa on radikaaleja eroja, yhden etujoukon totuus on toisen etujoukon moraalista nihilismiä ja päinvastoin. Moniarvoisessa, avoimessa yhteiskunnassa </span><span style="color: black;">uskomusten ja tulkintojen</span><span style="color: black;"> rauhanomainen rinnakkaiselo edellyttää sitä, ettei kukaan tunne joutuvansa aiheetta valtiovallan sortamaksi tai epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi. Sellainen kokemus herättää kapinamieltä ja kaunaa koko esivaltaa kohtaan ja vanha Catilina nostaa taas päätään. </span><span style="color: black;">Puolueiden kannatuksesta voi tällä hetkellä päätellä jotain siitä, minne protesti kanavoituu.</span><span style="color: black;"><br /><br />1960-luvulla oikeusmurhan uhriksi päätyi kirjailija Hannu Salama </span><span style="color: black;"><i>Juhannustansseineen. </i></span><span style="color: black;">Vuoden 20</span><span style="color: black;">20</span><span style="color: black;"> lopulla vasemmistolainen Salama näyttää vaihtuvan Raamattua siteeraavaan oikeistokonservatiivi Päivi Räsäseen. Onko tästä mitään opittavaa? </span></span></div>
Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2834003386704756115.post-87955167100602073482019-07-03T22:42:00.006-07:002019-07-03T22:42:51.644-07:00Politiikan, tieteen ja julkisen sanan rajapinnoista näytön valossa<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Skeptikko 2/2019</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Kari Raivio: <i>Näytön paikka – Tutkimustiedon käyttö ja väärinkäyttö</i> (Gaudeamus, 2019).</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-yDAz04W5pVc/XR2RDBAt9zI/AAAAAAAAHkI/zD4kmzndd2ohn3StDGPgEPafgv0VOGVhwCLcBGAs/s1600/Na%25CC%2588ytto%25CC%2588kuva%2B2019-7-4%2Bkello%2B8.37.32.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><span style="font-family: inherit;"><img border="0" data-original-height="307" data-original-width="482" height="203" src="https://1.bp.blogspot.com/-yDAz04W5pVc/XR2RDBAt9zI/AAAAAAAAHkI/zD4kmzndd2ohn3StDGPgEPafgv0VOGVhwCLcBGAs/s320/Na%25CC%2588ytto%25CC%2588kuva%2B2019-7-4%2Bkello%2B8.37.32.png" width="320" /></span></a></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<b><span style="font-family: inherit;">Helsingin yliopiston rehtorina ja kanslerina tunnetuksi tullut lastenlääkäri Kari Raivio on kirjoittanut kirjan ajankohtaisesta aiheesta. Tekijä korostaa näytön tärkeyttä poliittisessa päätöksenteossa ja kriittisen julkisen keskustelun taustalla. Tutkimustiedon huomioiminen olisikin tärkeää nykyajan kärjistyneessä ilmapiirissä, kuten tieteellinen asenne ja järkiperäinen argumentaatio ylipäätään. Toisaalta teos edustaa pitkälti sitä asennetta, joka on vuosien saatossa vähitellen synnyttänyt ja kasannut ongelmia, joihin se yrittää esittää ratkaisuja. Osa ratkaisuehdotuksista todennäköisesti pahentaisi ongelmia entisestään. Polarisoituneessa keskusteluympäristössä maltillinen suhtautuminen opponenttiin kysyy kärsivällisyyttä. Kärkevien näkemysten ulos sulkeminen keskustelusta voi puolestaan tuntua lyhyellä tähtäyksellä järkevältä vaihtoehdolta, mutta pitkässä juoksussa se vain lisää syrjityksi tulemisen kokemuksen myötä vastahankaa ja sen myötä aiheuttaa usein voimakkaan kapinareaktion. Fundamentalistin taivuttaminen järkiargumentein on tunnetusti mahdotonta. Samaan aikaan keskustelusta kieltäytyminen kuitenkin auttaa fundamentalisteja uhriutumaan ja keräämään marttyyripisteitä omiensa ja epävarmojen keskuudessa. Dialogihaluttomuus ja ikäväksi koettujen ihmisten sananvapauteen puuttuminen ruokkivat myös kaikenlaisia salaliittoteorioita. Helppoa ei siis ole tiedettä ja järkeä puolustavan tietokirjailijan elämä hullussa nykymaailmassa. </span></b></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<b><span style="font-family: inherit;">
<br />
</span></b></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Raivio on ollut mukana kehittämässä Käypä hoito -suosituksia, jotka perustuvat lääketieteeseen ja näyttöön. Kirja esittelee aihepiiriä, kertoo tutkimuksen taustoista ja edustaa kokonaisuutena samaa teemaa, joskin paljon laajemmin. Teoksessa mennään myös politiikan puolelle ja suositukset ovat varsin odotettuja, joskaan eivät ongelmattomia.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Näytön paikka sisältää paljon tärkeää tietoa ja herkullisia anekdootteja. Tietolaatikot tosin katkaisevat leipätekstin monessa kohdassa, mikä hieman haittaa lukemista, koska sivuja joutuu plaraamaan edestakaisin. Taittopuolella olisi ollut petraamisen varaa.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Raivio analysoi teoksessaan masennuslääkkeiden markkinoinnin ja tutkimuksen taustalla esiintyneitä ongelmia, korruptiota ja suoranaisia harhaanjohtavia väitteitä, jotka ovat lisänneet entisestään salaliittoteorioita ja yleistä lääkevastaisuutta vaihtoehtopiireissä. Sanoisin, että lääketutkimuksen epäkohdista ja medikalisaatiosta kulkee melko suora syy-seuraus-suhde uskomushoitojen suosion kasvuun. Internet-aikana tieto leviää nopeasti ja tehokkaasti eikä edes lääketeollisuus pysty pitämään asioita salassa. Näytön paikassa ongelmakenttä esitellään lyhyesti (128-129), mutta asia tulee selväksi.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<b><span style="font-family: inherit;">Vertaisarviointi ja tieteen sisäiset ongelmat<br />
<br />
</span></b></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Raivio kirjoittaa tieteellisestä vertaisarvioinnista ja julkaisemisesta, muttei pureudu juuri ollenkaan yliopiston ongelmiin. On olemassa tieteenaloja ja julkaisuja, joiden metodit ja vertaisarvioinnit herättävät varsin perusteltuja kysymyksiä tieteen sekä yliopiston uskottavuudesta ja vaikuttavat laajemminkin yhteiskuntaan. </span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Kun tekijä analysoi totuuden jälkeistä aikaa, olisi mielestäni ollut hyvä pohtia, kuinka suuri osa nykyisestä polarisoituneesta valeuutisilmapiiristä on suoraa tai välillistä seurausta yliopistomaailmassa pitkään vaikuttaneesta postmodernista totuusrelativismista, jota muodikas tieteenfilosofi Paul Feyerabend aikoinaan kuvasi anarkistisesti termillä <i>anything goes</i>, mikä tahansa kelpaa.<br />
</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Hiljattain <i>Sokal Squared</i> -pila (”<i>Grievance Studies Affair</i>”) paljasti eräiden tieteenalojen alennustilan. Kolme tutkijaa laati tunnetun Alan Sokalin tempauksen jalanjäljissä useita parodia-artikkeleita, jotka menivät pienin korjauksin läpi vertaisarvioiduissa julkaisuissa, aivan kuten Sokalin oma pila vuosia aiemmin. Testin oli nimenomaan tarkoitus paljastaa, millaisin perustein artikkeleita julkaistaan. Kriteerit eivät ole tieteellisiä vaan ideologisia. Tilanne on Sokalin päivistä mennyt aina vain pahemmaksi.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">1960-luvulta alkaen kulttuurintutkimusalat ovat vähitellen tuoneet tieteeseen relativismin myötä suoranaista tiedevastaisuutta, jolla on pelkästään poliittismoralistiset motiivit. Länsimaista tiedettä ja yliopistojärjestelmää syytetään valkoisen heteromiehen rasistiskolonialistiseksi instituutioksi, jonka tarkoitus on alistaa luonto, vähemmistöt ja siirtomaiden kansat. Näin ideologinen oikeaoppisuus on monilla tieteenaloilla korvannut tieteellisen metodin, jonka myötä tiedevastaisuus ja ilmeisten tosiasioiden systemaattinen kieltäminen ovat levinneet myös mediaan, julkiseen keskusteluun ja politiikkaan. Edistysmielisen on pakko kannattaa havaintojen, tieteen ja järjen kanssa ristiriidassa olevaa totuusrelativismia, muuten hänet leimataan äärioikeistolaiseksi ja suljetaan ulos hyvien ja oikeamielisten valistuneesta joukosta.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Monissa sukupuolentutkimuksen radikaaleimmissa haaroissa biologia kielletään ihmisen sukupuolen kohdalla täysin. Näiden alojen tuottama tiedevihamielinen jargon rönsyilee nykyään kaikkialla yhteiskunnallisessa keskustelussa ja huomattavan moni näyttää sen tuottamiin moralistisiin satuihin peräti vilpittömästi uskovan. On jopa syntynyt poliittisia puolueita, jotka ratsastavat akateemisella lumejargonilla, ankaran moralismin ja säätelyvimman ohella.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Seurauksena mainittujen alojen ideologisuudesta on ollut muun muassa lääke- sekä rokotevastaisuuden ja erilaisten uskomushoitojen suosion kasvu. Nämä korreloivat vahvasti akateemisen feminismin kanssa, erityisesti ekofeminismin. Pehmeät, naiselliset vaihtoehdot houkuttavat kovassa maailmassa, joka on moraaliton, valkoisen lihaa syövän heteropatriarkaatin hallitsema kapitalistinen sortohelvetti. Näin pohjoismainen hyvinvointiyhteiskuntakin kuvataan tiettyjen alojen diskursseissa. Vain paratiisillinen matriarkaatti kelpaa.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Raivio olisi mielestäni voinut teoksessaan kartoittaa tätä tavattoman ikävää kehitystä, mutta valitettavasti hän ohittaa nämä ongelmat, kuten niin moni muu tiedemaailmasta kirjoittava ennen häntä. <i>Skeptikko</i>-lehdestä tosin saa vielä nykyäänkin lukea Ivan Puopolon ja Osmo Tammisalon oivallisia juttuja, joissa ikävä asiaintila yliopistoilla ja yhteiskunnassa paljastetaan. Ongelmien taustalla olevaa kehitystä on ansiokkaasti avannut edesmennyt suuri humanisti Allan Bloom teoksessaan <i>The Closing of the American Mind – How Higher Education Has Failed Democracy and Impoverished the Souls of Today’s Students</i> (Simon and Schuster, 1987).</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<br /></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Raivio käsittelee kyllä teoksessaan tieteen eettisiä käytäntöjä, tiedevilppiä ja huijausta, mutta olisi kenties ollut syytä huomioida myös akatemian älyllinen korruptoituminen, joka osaltaan on johtanut nykytilanteeseen. Kun näyttöä ei vaadita tai se suorastaan moralistisesti tuomitaan, mikä tahansa kelpaa. Tämä on tieteelle häpeäksi ja yhteiskunnalle vahingoksi.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<b><span style="font-family: inherit;">Faktantarkistus ja trollitehtaat</span></b></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Raivio esittelee kirjassaan Faktabaarin ja faktantarkistajien toimintaa, muttei pohdi sitä tarpeeksi kriittisesti. Toisaalla tekijä kirjoittaa: </span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">”Yksilön päätöksiin vaikuttaa suuresti se yhteisö, jossa hän toimii. On helpompi yhtyä muiden mielipiteeseen kuin olla vastarannan kiiski, vaikka olisikin muun porukan kanssa eri mieltä (’joukossa tyhmyys tiivistyy’). Muodin ilmiöissä, poliittisissa liikkeissä ja tiedotusvälineissä sosiaalinen paine vaikuttaa suurten ihmisjoukkojen käyttäytymiseen tavalla, jota presidentti Mauno Koivisto nimitti sopulilauman touhuiksi. Sosiaalinen media yhdistää henkilöitä, joiden peukalot osoittavat samaan suuntaan, mikä on entisestään pahentanut laumakäyttäytymistä. Tällaisissa yhteisöissä virheelliset tiedot ja suoranaiset valheet leviävät kulovalkean tavoin, eikä tutkitulla tiedolla ole niihin juurikaan vaikutusta” (60).</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Valtamedia on usein poliittisesti puolueellinen ja hyssyttelee uutisointia tietyistä rikoksista tai maahanmuuton epäkohdista. Media myös johtaa toisinaan yleisöä harhaan tarkoitushakuisin termi- ja kuvavalinnoin. Moni toimittaja on niin uskonsa sokaisema, ettei edes tajua tekevänsä agendajournalismia. </span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Vastaavasti faktantarkistus noudattelee pääsääntöisesti valtamedian ja varsinkin Ylen puolivirallista linjaa. Kun sitten joku Junes Lokan tapainen nokkava hahmo hankkii ja julkaisee (uutisoi) tiedot poliittisesti tai yhteiskunnallisesti ikävistä tapauksista, mihin hänellä on perustuslaillinen oikeus, valtamedia ja viranomaiset joutuvat itsekin niistä kertomaan. Tämä herättää tietenkin kansalaisissa syvää epäluottamusta niin viranomaisia kuin mediaa kohtaan ja lisää vastaavasti Lokan kaltaisten ikävien henkilöiden ja heidän jyrkän poliittisen linjansa suosiota vaihtoehtopiireissä ja valmiiksi establishmentiin pettyneiden joukossa. </span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Raivion yllä lainattu huomio pätee sellaisenaan myös valtamediaan, viranomaisiin ja poliittisiin piireihin, joiden keskuudessa silmät ja korvat usein suljetaan kokonaan ikäviltä tosiasioilta, kunnes unelmointi käy lopulta mahdottomaksi. Myös törkykirjoittelustaan tunnettu ja aiheellisesti tuomittu <i>MV</i>-lehti on tehnyt vastaavia paljastuksia, joista valtamedia on sen myötä joutunut ilmeisen vastahakoisesti uutisoimaan. Vaihtoehtojulkaisut syntyvät kysynnän perusteella, tiettyyn tarpeeseen. Kuka tarjoaa niille markkinaraon?</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Raivio asettuu teoksessaan valtavirran puolelle, mutta mielestäni hän olisi voinut pohtia laajemmin syitä vaihtoehtomedioiden ja kansallismielisten liikkeiden suosiolle. Niitä saattaa kuin saattaakin löytyä sopuli-ilmiöstä, joka ehkäisee näytön vaikutuksen myös poliitikkojen, valtamedian toimittajien, faktantarkistajien ja oikeamielisten lukijoiden keskuudessa.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Tuskin ainakaan Venäjän trollitehdasta voi syyttää kaikista niistä epäkohdista ja kiukunaiheista, jotka ovat kansallismielisen liikehdinnän taustalla Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Tunnettu tosiasia on, että trollit lietsovat eripuraa kansojen keskuudessa myös edistysmielisyyden avulla. Tähän pitäisi mielestäni kiinnittää enemmän huomiota ja pohtia, millaiset keinot taistelussa nousevaa kansallismielisyyttä vastaan saattavat pikemminkin kääntyä itseään vastaan.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">KGB:n pelikirja tunsi aikoinaan valtioiden demoralisoinnin sisältä käsin. 1960-luvulta alkaen loikkari Juri Bezmenovin mukaan kommunistisesta yhteisöllisyydestä, kansainvälisyydestä ja rauhasta sekä rakkaudesta viehättyneitä amerikkalaisia ja heidän suosimiaan itämaisia filosofioita, muun muassa tunnetun Maharishi Mahesh Yogin transsendenttista meditaatiota, käytettiin länsimaiden demoralisoimiseen. Näille on helppo keksiä vastineita nykymaailmasta ja löytyy peräti näyttöä siitä, että Venäjä on käyttänyt niitä eripuran kylvämiseen länsimaissa.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Kansakunnan demoralisoiminen on siis vanha ja hyväksi havaittu keino horjuttaa länsimaista yhteiskuntajärjestystä. Turvallisuuspolitiikan asiantuntijoiden mukaan kansallinen yhtenäisyys on paras suoja informaatiovaikuttamiseen pyrkiviä riidankylväjiä vastaan. Siksi vastapuolen solvaaminen tai leimaaminen on mahdollisimman huono strategia julkisessa keskustelussa, jos siis ajatellaan trollaamisen perimmäistä tarkoitusta sellaisena kuin turpoekspertit sitä kuvaavat. </span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Jos kansan yhtenäisyyttä halutaan vahvistaa, ei yksinkertaisesti ole järkevää sulkea ulos suurta osaa väestöstä väittämällä heitä Venäjän trolleiksi tai hyödyllisiksi idiooteiksi. Vastaavasti unelmille rakennettu leväperäinen turvapaikkapolitiikka voi olla osa kehitystä, jonka lopputulos ei välttämättä ole se, mitä unelmoijat toivovat.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Yleisenä periaatteena kannattaa pitää mielessä, että venäläisten ei juuri tarvitse tehdä mitään itse, koska länsimaissa homma hoituu ihan hyvin ilman heitäkin. Riittää, että kipupisteitä ja herkimpiä kohdehenkilöitä joskus vähän sörkitään ja laitetaan liikkeelle entistä hurjempia huhuja. Sen jälkeen venäläiset voivat rauhassa seurata, miten muurahaispesässä kuhisee. Ylipäätään Venäjän näkeminen kaiken viime vuosien negatiivisen kehityksen taustalla länsimaissa lähestyy itsessään salaliittoteoriaa. </span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<b><span style="font-family: inherit;">Tutkijoiden, toimittajien, kolumnistien ja poliitikkojen ylimielinen asenne</span></b></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Skeptikoiden, asiantuntijoiden, tiedemiesten, poliitikkojen ja toimittajien ylimielinen, hyökkäävä asenne toimii itseään vastaan. Raivion teoksessa on hieman sellainen poljento, että myös sinänsä tärkeä sanoma uhkaa kääntyä kriittisen vastapuolen hyväksi. Diplomaattisempi ja ymmärtäväisempi lähestymistapa toimisi paremmin. </span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Vaikka opponentti olisi verkossa kuinka ikävä ja aggressiivinen, hänen kunnioittamistaan ihmisenä kannattaa ainakin vakavasti harkita. Varsinkin sosiaalisessa mediassa ihmisyys usein unohtuu ja keskustelijat operoivat lähinnä omia ennakkoluulojaan vastaan, koska kaikki on pelkkää tekstiä. Toisessa nähdään se, mitä eniten inhotaan ja pelätään, vaikkei siihen välttämättä olisi edes aihetta. Tämä koskee sekä sivistyneitä että sivistymättömiä, oppineita että oppimattomia. Sosiaalisessa mediassa yliopistodosentti tai apulaisprofessori voi käyttäytyä kuin moukka tai kansankiihottaja. Myös joillakin professoreilla on valitettava taipumus antautua intohimojensa vietäviksi ja sosiaalisessa mediassa sellainen johtaa usein huonotapaisuuteen.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Väittelyn tuoksinassa kannattaa kuitenkin muistaa, että kärsivä ja ahdistunut lähimmäinen se siellä toisessa päässäkin näppäimistöä näreissään naputtaa. Syitä kaunaan, katkeroitumiseen ja turhautumiseen maailmassa riittää. Sellainen pistää purkamaan paineita ja tekemään irrationaalisia päätöksiä. On totta, että monet näistä ihmisistä ovat sivistymättömiä, karkeita ja brutaalejakin, mutta myös heillä tulee olla oikeus ilmaista mielipiteensä ja tunteensa. Jos akateemisesti koulutetut käyttäytyvät verkossa huonosti, hyvää käytöstä on turha penätä rivikansalaisiltakaan. On tärkeää huomioida, että yksilöiden välillä on valtavia eroja myös itseilmaisussa. Kaikilta ei voi vaatia samaa.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Brexit-kansanäänestyksen yhteydessä ja sen jälkeenkin eron puolesta äänestäneet on leimattu tietämättömiksi idiooteiksi, jotka pahat poliitikot ja Venäjän trollit ovat aivopesseet propagandallaan. Raivion teoksessa on valitettavan paljon tätä sävyä. </span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Asiat ovat oikeasti paljon monimutkaisempia. Ihmisille syntyy tarve tai peräti halu erottautua valtavirrasta ja <i>status quosta</i>, johon he ovat syystä tai toisesta pettyneitä, ja silloin vahvistusvinouma korostuu erilaisessa uutisoinnissa. Tällainen kontrarianismi ajaa ihmisiä kohti radikaaleja vaihtoehtoja kuten Brexitiä ja he suorastaan hakevat uutisia, jotka tukevat heidän vastarinta-asennettaan.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Myös sinänsä asialliset uutiset vaikkapa Euroopan komission puheenjohtajasta ja hänen sanomisistaan tai tekemisistään, videoista puhumattakaan, lujittavat äänestyspäätöstä sanoa EU:lle näkemiin, vaikka puheenjohtaja ja mediasirkus pyrkivät päinvastaiseen. Sama pätee moneen muuhunkin EU:n kärkipoliitikkoon ja puolestapuhujaan. Vastaavasti Trumpia inhoavat radikalisoituvat entisestään aina kun Yhdysvaltain presidentti suunsa avaa tai tekee uuden poliittisen päätöksen, joka saa sosiaaliliberaalimman kansanosan niskavillat nousemaan. Tuulten mukana seilaaminen on hyvin inhimillistä.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Yksi tällainen ihmisiä voimakkaasti jakava kysymys on Raivionkin teoksessaan käsittelemä ilmaston lämpeneminen. Näytön paikka sisältää tärkeää tietoa näytön varmuudesta ilmastonmuutoksessa (46-47), joka osoittaa samalla ilmiöön liittyvät epävarmuustekijät. Toisaalta koko ilmastonmuutos on jo ajat sitten muuttunut eskatologiseksi mediahysteriaksi, jolla erilaiset hurmahenget ja maailmanlopun profeetat ratsastavat. Ilmiössä on kultin piirteitä eikä ihme, että niin moni vastustaa siihen liittyvää ääriliikehdintää ja kaikenlaisen pakkovallan kannatusta selkäytimestä. Viittaan jälleen Raivion huomioon sopuli-ilmiöstä, joka pätee erinomaisesti ilmastoalarmisteihin. Siinä vaiheessa kun vallankumouksellisen järjestön aktiivit liimaavat itsensä Brittien työväenpuolueen puheenjohtajan aitaan kaataakseen kapitalistisen yhteiskunnan, ollaan varsin kaukana Raivion peräänkuuluttamasta näyttöön ja malttiin perustuvasta päätöksenteosta.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Toinen vastaava kysymys on maahanmuutto, jota tekijä myös sivuaa. Hän mainitsee erilaisia tilastoja ja pelotteluja, mutta ohittaa kokonaan ikävät tosiasiat, joita aidosti voi käyttää pelotteluun ja jotka eittämättä selittävät leijonanosan kansallismielisen politiikan suosion kasvusta viime vuosina. </span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Maahanmuuttoon liittyvät negatiiviset ilmiöt, kuten rinnakkaisyhteiskunnat, heimokulttuuri, klaanit, kunniaväkivalta, sukuelinten silpominen, seksuaalirikokset ja terrorismi, eivät ole asioita, joista tulisi vaieta tai joita pitäisi hyssytellä. Kannattaa kysyä ja tutkia, miten vaikkapa islam oppijärjestelmänä suhtautuu avoimeen yhteiskuntaan, tieteeseen ja tasa-arvoon. Näyttö näissä kysymyksissä on päivänselvä, mutta silti se kiistetään melko systeemattisesti vuosi toisensa jälkeen tietyllä suunnalla. On ilmeistä, että tämäkin on pitkään pelannut kansallismielisten puolueiden pussiin Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Jos kukaan muu ei nosta epäkohtia esiin, yksille muodostuu asiassa monopoli. </span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Ikävistä asioista huolestuneiden liikkeiden suosio vaikuttaisi pitkässä juoksussa kasvavan. Ja jos vastaavasti kaikki ne, jotka näistä ongelmista yrittävät varoitella, leimataan toistuvasti ylimielisten tutkijoiden, asiantuntijoiden, toimittajien ja poliitikkojen taholta äärioikeistolaisiksi tai fasisteiksi, ei ole yllätys, jos moni heistä kyllästyy holhoavaan pakkovaltaan sekä itäsaksalaiseen valvonta- ja ilmiantomentaliteettiin ja valitsee kontrarianismin. Se alkaa näet nykymaailmassa korreloida vahvan positiivisesti sanan- ja omantunnonvapauden kanssa. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<b><span style="font-family: inherit;">Ekstremismilait Suomeen?</span></b></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Ihmiset eivät yleisesti ottaen pidä valtansa murentumisesta ja vanhan järjestelmän korvautumisesta uudella. Internet ja sosiaalinen media ovat merkittävästi muuttaneet entistä ylhäältä alas -tiedotus-ja hallintomallia, jossa perinteinen paperimedia ja valtiojohto pitkälti kykenivät sanelemaan, miten maan asiat makaavat ja pimittämään suuren osan kansalaismielipidettä. Raivion teoksessa tätä keskeistä puolta yhteiskunnan muutoksessa ei käsitellä. </span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Uusi tasa-arvoisempi malli on nopeasti korvannut vanhan ja hämmentää perinteiseen tiedotusmonopoliin tottuneita vallankäyttäjiä. Moni haluaa sulkea rahvaan suun kokonaan, koska kansa on väärää mieltä ja äänestää koko ajan väärin. Papisto valvoo etujaan.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Suomessa on kasvava joukko toimittajia, asiantuntijoita, tutkijoita ja poliitikkoja, jotka vaativat jatkuvasti rajoituksia sananvapauteen erityisesti nettikirjoittelussa ja peräävät kansalaisilta oikeiden eli sallittujen mielipiteiden esittämistä. Epämääräiseen vihapuheeseen vetoamalla he ajavat kiristyksiä nykylakeihin ja vaativat erimielisten rankaisemista, jos nämä solvaavat, uhoavat ja häiriköivät oikeassa olijoita sosiaalisessa mediassa tai sähköpostitse. </span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Suurin osa, elleivät kaikki, näistä vihapuheaktivisteista kritisoivat toistuvasti Putinin Venäjää ja näkevät herkästi trolleja ja informaatiovaikuttamista kaikkialla. Kuitenkin he itse ajavat Suomeen samanlaista lainsäädäntöä kuin Venäjällä on jo pitkään ollut voimassa ekstremismilakien muodossa. Jos vastustaa totalitarismia, ei ole järkevää hivuttaa sitä omaan maahansa.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Kysymys herää, ovatko vihapuheesta ja lainsäädännön kiristämisestä jatkuvasti ääntä pitävät henkilöt taitavan informaatiovaikuttamisen uhreja vai pelkästään tietämättömiä. Moni heistä vaikuttaa trollaavaan ja informaatiovaikuttavan itse sitä tajuamattaan. Samaan aikaan heidän toimintaansa ja sisäistä ristiriitaisuuttaan oivallisesti parodioivia satiiriprofiileja suljetaan Twitterissä ja Facebookissa. Näin kävi muun muassa vihapuhepoliisi Keijo Kaarisateelle, joka oli kaikkien sananvapauden ystävien suosikki. Kyseinen hahmo sai tekaistuilla nimillä myös ainakin kolme parodista mielipidekirjoitusta läpi merkittävissä sanomalehdissä. Keijo Kaarisade teki vihapuhehössötyksestä ja poliittisesta korrektiudesta niin osuvaa parodiaa, etteivät edes viranomaiset ja poliitikot alussa erottaneet sitä todellisuudesta. Tämä ei suinkaan ole parodian vaan todellisuuden vika.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Vallitseva ilmapiiri on osaltaan ollut vaikuttamassa niihin ongelmiin, joita Raivio teoksessaan analysoi. Oma käsitykseni ongelmien ratkaisusta on se, että meidän pitää säilyttää yhteiskunnassamme länsimainen liberaali demokratia, siis nimenomaan länsimainen eli avoin, keskusteleva ja mahdollisimman salliva, ja varjella sananvapautta entistä pontevammin vihapuheaktivisteilta. Internetin säätely ja kaikenlainen vihapuheesta vouhottaminen ovat selkeitä askeleita kohti autoritaarisempaa poliisivaltiota, siis juuri sellaista, joita trollitehtaan työntekijät palvelevat ja joita vihapuheaktivistit kertovat vastustavansa. Säätelyn ja lakien kiristämisen asemesta kansalaisille pitää opettaa käytöstapoja ja ilkeän puheen kohteille kovanahkaisuutta tai blokkausoption käyttöä. Keskustelu velloo toistaiseksi pidäkkeettömänä, mutta varmasti laineet vähitellen rauhoittuvat ja lakkaavat lyömästä jatkuvasti yli. Nykyinen lainsäädäntö riittää hyvin kriminalisoimaan yksilöön kohdistuvat verbaaliset kohtuuttomuudet, kuten laittomat uhkaukset, systemaattisen vainoamisen ja törkeät kunnianloukkaukset. </span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Raivio olisi teoksessaan voinut mennä pintaa syvemmälle ja pohtia, kuka lopulta trollaa ketä ja mitä asialle pitäisi tehdä. Monessa tapauksessa näyttöä on, mutta silmät ja korvat on helppo sulkea, kun näyttöön perustuva tieto on poliittisesti epämukavaa. Silloin sopuli-ilmiö iskee, koska ikävät tosiasiat ovat usein liian raskaita ihmisen kantaa. On paljon helpompaa unelmoida ja saarnata kuorolle. Tämä koskee myös ja ennen kaikkea monia sankarillisia tieteen puolustajia, joita erilaiset ideologiset intohimot, sidonnaisuudet, puolueellisuudet ja nurkkakuntaisuudet heittelevät elämän hetteiköissä minne tahansa tuuli sattuu kulloinkin puhaltamaan.</span></div>
<br />
<div style="font-family: "Times New Roman"; font-size: 12px; font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<b></b><br /></div>
Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2834003386704756115.post-32077151326627339742019-04-12T02:00:00.002-07:002019-04-12T02:00:54.413-07:00Lääkitystä ilmastoahdistukseen<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-BNUwlcZ_kR0/XLBTVKiTb4I/AAAAAAAAGO4/E0xx1ojQ_XACeUfM2giy1Q_bD7Dfp9hIwCLcBGAs/s1600/Ilmastopaniikki_Kaypa_hoito-opas.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><span style="font-family: inherit;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1137" height="200" src="https://4.bp.blogspot.com/-BNUwlcZ_kR0/XLBTVKiTb4I/AAAAAAAAGO4/E0xx1ojQ_XACeUfM2giy1Q_bD7Dfp9hIwCLcBGAs/s200/Ilmastopaniikki_Kaypa_hoito-opas.jpg" width="141" /></span></a></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<b><i><span style="font-family: inherit;">Skeptikko 1/2019</span></i></b></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Matti Virtanen: <i>Ilmastopaniikki – hoito-opas. </i>Docendo 2019.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<b><span style="font-family: inherit;">Skeptikoille tuttu yhdistyksen perustajajäsen Matti Virtanen tarjoilee uudessa kirjassaan mediassa ja politiikan käytävillä rehottavaan ilmastopaniikkiin täsmälääkitystä, mutta onko se vain homeopatiaa tai muunlaista uskomushoitoa? Näin ainakin voisi päätellä teoksen sosiaalisessa mediassa aiheuttamista torjuntareaktioista. Virtasen alarmisteille juottama karvas linimentti on heti kättelyssä sylkäisty tekijän kasvoille ja tuomittu aivan liian pahanmakuiseksi. Sanomattakin selvää, että kiivaimmat arvostelijat eivät teosta ole edes lukeneet eivätkä lue. Kannattaisi kuitenkin.</span></b></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Tekijä peräänkuuluttaa ilmastokeskusteluun rauhallista harkintaa ja faktapohjaa. Toiveeseen on helppo yhtyä, mutta se saattaa olla idealismia. Poterot ovat syviä ja tuskin niistä moni vapaaehtoisesti päivänvaloon haluaa kiivetä. On mukavampaa olla oikeassa ja hyvä, tai oikeassa ja paha, riippuen kummasta ääripäästä asiaa katselee.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Alarmistit vastaan denialistit, se on kiistan perusasetelma, vaikka jatkumolle mahtuu toki kaikkea taivaan ja helvetin väliltä. Alarmistien mukaan taivas, ilmasto, on ihmisen syntien eli kapitalismin aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen myötä lähitulevaisuudessa muuttamassa maapallon helvetiksi, tulipätsiksi, kun taas denialistien sekä skeptikoiden mielestä alarmistit ovat eskatologisilla poliittisilla päätöksillään vaarassa muuttaa tavallisen pienen ihmisen elämän helvetiksi.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Taivas on korkea ja paljon mahtuu kaasuja ja outoja ilmiöitä sen kaaren alle. Näihin mystisiin elementteihin lukija pääsee <i>Ilmastopaniikissa</i> tutustumaan yleistajuisesti ja viihdyttävästi. Tekijän tyyli on selkeä ja luettava, mutta teoksessa on haastatteluiden sisällöstä johtuen aika paljon toistoa, jota olisi voinut toimitusvaiheessa hyvinkin karsia. </span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Toisaalta kirjailija voi ajatella, että kertaus on opintojen äiti. Nyt eri ihmiset kertovat osittain samoja asioita, mutta tärkeintä lienee Virtasen mielestä se, että viesti menee perille. Monelle se ei mene, mutta se on ollut kirjoittajalla tiedossa jo etukäteen. Teoksen sanoma maistuu lähinnä niille, jotka ovat epäilijöitä ja vastarannan kiiskiä luonnostaan. Heitä Virtanen haluaa kutsua ilmastorealisteiksi. Virallisen linjan edustajia ja alarmisteja sen sijaan tekijän harhaoppi ei taatusti vakuuta. Tämä on sääli, sillä juuri heidän pitäisi teos lukea ja ottaa vaari sen sanomasta.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<b><span style="font-family: inherit;">Kauhukabinetti</span></b></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Virtanen ei salaile omaa taustaansa, joka onkin tuttu Ylen MOT-ohjelmaa aikoinaan seuranneille. Kyseinen ajankohtaisohjelma on punavihreissä piireissä suorastaan pahamaineinen juuri Virtasen ja Martti Backmanin räävittömän ilmastoskeptismin vuoksi. Ilmastoskeptismillä tarkoitan tässä sitä, että molemmat herrasmiehet kieltäytyvät uskomasta hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n virallista totuutta ihmisen ja hiilidioksidin vaikutuksesta ilmaston lämpenemiseen. Virtasen kirja tallaa samoja polkuja. Backmania kiitetään teoksen lopussa, monen muun hilpeän paarian ohella.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Johdannossa Virtanen kirjoittaa: “Väitetään, että tieto lisää tuskaa. Olen eri mieltä: ilmastopaniikki on puutteellisesta ja osin virheellisestä tiedosta johtuva oireyhtymä, joka hellittää lukemalla luonnonhistoriaa ja perehtymällä niin sanottuun isoon kuvaan, jossa ihminen palautetaan – Veikko Huovista mukaillen – omalle kusiaisen paikalleen maailmankaikkeudessa. Käy ilmi, että ilmaston muutosta tapahtuu myös täysin ilman ihmisen apua” (9).</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br />
Ihminen on kieltämättä varsin omahyväinen laji, jolla toisinaan on suuret luulot itsestään. Ominaisuus on samaan aikaan rakastettava ja rasittava, mutta ilmastonmuutoskysymyksessä se saa äärimmäisen huolestuttavia piirteitä.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><i>Ilmastopaniikki </i>todistelee tekijän teesiä ilmaston luonnollisesta vaihtelusta ja ihmisen vaikutuksen vaatimattomuudesta monelta kantilta. Teoksen rakenne on varsin yksipuolinen ja tendenssimäinen: alussa kirjoittaja esittelee perusasiat ja sen jälkeen haastateltavat yksitellen argumentoivat, miksi niin sanottu konsensus ilmastotieteessä ei oikeastaan olekaan konsensus ja samalla kukin kertoo oman teoriansa tai tulkintansa ilmaston vaihtelun syistä. Myös virallinen linja saa suunvuoron ja peräti viimeisen sanan. Silti epäilijöiden suhde uskoviin on musertava, jolloin toisto ja volyymi hukuttavat IPCC:n äänet. Toisaalta tämä on nimenomaan kirjan tarkoitus, sillä virallinen linja saa kyllä riittävästi tilaa mediassa.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Moni skeptikko on tuttu MOT-ohjelmasta, kuten tanskalainen Henrik Svensmark ja suomalainen Jarl Ahlbeck. Maineikkain haastatelluista on eittämättä amerikkalainen Richard Lindzen, MIT:n meteorologian emeritusprofessori, todellinen raskaan sarjan kerettiläisveteraani. Mukana on ylipäätään varsin originellia sakkia, joka uskoo omiin teorioihinsa yhtä hartaasti kun virallisen linjan edustajat omiinsa. Esimerkiksi Svensmarkin teoria pilvien muodostukseen vaikuttavista kosmisista tekijöistä kärsii näytön puutteesta, mutta se ei miestä haittaa.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Viralliseen versioon sokeasti uskoville teoksen toisinajattelijat ovat suoranainen kauhukabinetti. Mukana on tutkijoita, poliitikkoja ja lobbari. Mainittakoon myös reilu kymmenen vuotta sitten Skepsis ry:n tilaisuudessa nyttemmin edesmenneen kunniapuheenjohtaja Ilpo V. Salmen (1926-2018) kanssa väkevästi debatoinut Boris Winterhalter. Hän edustaa geologista näkökulmaa, jossa nykyinen ilmastonmuutos asetetaan tuhansien vuosien kontekstiin. Pidemmän aikaskaalan luulisi tuovan malttia ja suhteellisuudentajua julkiseen keskusteluun, mutta näin ei valitettavasti tapahdu.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">On tärkeää huomioida, että moni haastatelluista uskoo viralliseen teoriaan joko kokonaan tai osittain, vaikka sinänsä jo pelkkä osittain uskominen johtaa herkästi kirkonkiroukseen alarmistipiireissä: pitäisi ostaa kerralla koko paketti eskatologioineen kaikkineen. Pahin mahdollinen vaihtoehto on muuttunut alarmistien viralliseksi totuudeksi vaikka se on pelkkä tietokonemallinnettu skenaario, ei edes ennuste. Ihminen useimmiten uskoo sen, minkä haluaa.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Haastatelluista filosofian tohtori ja kokoomuksen pitkäaikainen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola on ainoa nainen ja vastaa Virtasen mukaan kymmentä äijää. Korhola on myös kristitty ja vetää kokemustensa pohjalta vahvat yhtäläisyysmerkit alarmismin ja uskonnon välille.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Teoksessa esitellään asiallisesti IPCC:n virallisen suuren kertomuksen ongelmia, kuten surullisenkuuluisa lätkämailatemppu ja lämpötila-aineistojen jälkikäteen justeeraaminen, joiden avulla viime vuosikymmeninä havaittu lämpeneminen on saatu näyttämään dramaattisemmalta kuin se onkaan. Vertaisarvioidut tiedejulkaisutkin ovat kaiken maailman ilmastoveiveillä nakertaneet omaa uskottavuuttaan ja alkaneet painottaa oikeaoppisuutta enemmän kuin tieteellisyyttä. Jopa kunnianarvoisa <i>Nature </i>on tässä suhteessa kompromettoinut maineensa.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Moni likainen yksityiskohta virallisessa kertomuksessa, Climategate-skandaalista puhumattakaan, antaa kieltämättä aihetta Virtasen esiin nostamiin epäilyksiin. Tiede ja politiikka ovat jo ajat sitten menneet ilmastotutkimuksessa niin iloisesti sekaisin, että koko ala on varsin pahasti korruptoitunut. Jos pelkkä vaihtoehtoisten hypoteesien esittäminen tai hiilidioksidin vaikutuksen volyymin kyseenalaistaminen johtaa apurahojen menettämiseen, julkaisukieltoon ja suoranaiseen ostrakismiin, kyse ei enää ole tieteestä vaan jostain aivan muusta.<br />
<br />
<b>Vuoden 2007 synkkä profetia<br />
<br />
</b>Ihmisellä näyttää olevan luontainen taipumus ennustaa tuhoa ja katastrofeja lähitulevaisuuden vitsauksina. Historia osoittaa, että sitkeä usko maailmanloppuun on pysyvä ilmiö itseään alati syyllistävän lajimme keskuudessa. Jos ja kun ihmiskuntaan pettyneen pessimistisromanttisen profeetan ennuste ei toteudu, hän vain siirtää maailmanloppua aina viidellätoista vuodella eteenpäin. Usko itsessään ei tosiasioiden edessä koskaan horju. Ilmaston lämpenemisen aiheuttama luonnon järjestelmien peruuttamaton luhistuminen on tämän lajityypillisen uskomuksen moderni tieteisversio.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br />
Asiat on helppo asettaa mittasuhteisiin vilkaisemalla <i>Iltalehden </i>uutista vuodelta 2007. Otsikko kuuluu: ”10 vuotta aikaa pelastaa maailma.” Ingressissä lukee kohtalokkaasti: ”Kasvihuonekaasujen lisääntyminen tekee ilmastonmuutoksen pian mahdottomaksi pysäyttää.” Uutisen päiväys on 1.2.2007. Nyt, kaksitoista vuotta myöhemmin, pitäisi olla jo liian myöhäistä.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br />
Jutussa haastatellaan IPCC:n Pariisin-kokoukseen osallistuvia tiedemiehiä ja vaikuttajia, päivää ennen tuoreimman ilmastoraportin julkistamista. Tunnelma on harrasmielisen eskatologinen. YK:n ilmastosopimusjärjestön UNFCCC:n pääsihteeri Yvo de Boer toteaa: ”Aika on loppumassa.” </span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Ranskalainen ilmastotutkija Jean Jouzel antaa ryhdikkäästi taustatukea: ”Puhumme nyt aikataulusta, jossa ’tulevat sukupolvet’ ovat jo olemassa – he ovat lapsia, jotka ovat tällä hetkellä päiväkodissa tai esikoulussa.” Yhdysvaltalainen huippututkija Jerry Mahlman ei epäröi omaa kantaansa: ”Savuava ase makaa pöydällä tälläkin hetkellä.” Lausunto ei ole tarpeeksi dramaattinen, joten kanadalainen virkaveli heittää lisää löylyä hohkaavalle kiukaalle: ”Kyseessä ei ole vain savuava ase, vaan ilmasto on kuin pataljoona galaxienvälisiä savuavia ohjuksia.”</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br />
Näin IPCC:n raportti saadaan mahdollisimman näyttävästi julkaistua ja media kiinnostuu. Homma alkaa kuulostaa jo <i>Tähtien sodalta</i>, jossa paha Imperiumi uhkaa maapalloa. Kansa haukkoo henkeään, vihreät ahdistuvat entisestään ja kovia toimia vaaditaan. </span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br />
Näytelmä toistui sellaisenaan vuoden 2018 syksyllä, joskin raportin väitteet olivat entistä raflaavampia ja reaktiot sen mukaisia. 12 vuotta aiemmin profetoitu maailmanloppu oli jo ehtinyt unohtua ja intohimot hieman laantua. Uusi maailmanloppu sähköisti taas mukavasti ilmapiiriä.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br />
Vuoden 2007 raportin perusteella tilanne oli joka tapauksessa äärimmäisen vakava jo silloin: ”Jos [ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä] ei onnistuta, suuri osa planeettaa voi muuttua asumiskelvottomaksi.” Kaksitoista vuotta myöhemmin tästä ei ole merkkejä näkyvissä. Kymmenen vuoden aikaraja on kuitenkin ylitetty jo kahdella vuodella.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br />
Uutisessa listataan vakiouhkakuvat tiiviissä paketissa: ”Edessä voi olla satojen miljoonien ihmisten joukkopako yhä kuumemmiksi ja kuivemmiksi käyviltä päiväntasaajan alueilta. Lisäksi suuret maa-alueet ovat vaarassa jäädä nousevan meriveden alle napajäätiköiden sulaessa.” Näin siis kaksitoista vuotta sitten.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br />
Uutinen kertoo myös sen, miten Euroopan käy: ”Euroopassa kesistä voi tulla sietämättömän kuumia etenkin Välimeren alueella. Pohjois-Eurooppaa ja Britanniaa taas uhkaavat kuivat kesät ja märät, myrskyiset talvet.” Ennuste ei ole toteutunut, mutta ehkä viidentoista vuoden kuluttua?</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br />
Vuoden 2018 raportissa meno on entistä hurjempaa, varmaan osittain juuri siitä syystä, että vuoden 2007 uhkakuvat antavat odottaa itseään. Kun maailmanloppu ei millään näytä tulevan, pelottelu täytyy raportti raportilta nostaa entistä korkeampiin sfääreihin. Kyse on eittämättä juuri siitä, mistä Virtanen kirjoittaa: ilmastopaniikista. Moni ihminen haluaa uskoa, että se on menoa nyt. Ne, jotka eivät usko, ovat uskovien mielestä jotenkin pahoja. Näin se on aina mennyt ja tulee aina menemään.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<b><span style="font-family: inherit;">Paha ihmiskunta</span></b></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Vihreiden entinen puheenjohtaja, järkälemäisen vaalitappion uhatessa depression vuoksi sivuun vetäytynyt Touko Aalto, tviittasi kevään eduskuntavaalien alla 11.3.2019 seuraavasti: ”Ainoa kestävä systeemi on ekosysteemi. Jos se romahtaa, kaikki romahtaa. Kun puhutaan puhtaasti ekosysteemin kannalta eri lajien hyödyllisyydestä, turhin laji eli ihminen uhkaa kaikkea muuta elämää tällä planeetalla ja sen kautta myös itseään.”</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Aallon näkemyksessä on kyse puhdasverisestä linkolalaisuudesta, jossa luonnontieteellisesti virittyneen näennäisobjektiivisuuden taakse kätkeytyy vahva antihumanistinen pohjavire. Ankaran messianistisen moralismin valtaan itsensä ruoskinut vihreiden entinen puheenjohtaja arvottaa Jumalan näkökulmasta ihmisen ja muut lajit täysin mielivaltaisesti vain saadakseen ihmispolon näyttämään tarinan roistolta. Tellus olisi tässä katsannossa parempi paikka ilman ihmistä. Oi, tulisipa vedenpaisumus ja parantaisi turmeltuneen maailman kertaheitolla! Silti vihreät eivät tee hurmaavaa joukkoitsemurhaa, vaikka johdonmukaisuus ja esimerkin voima olisivat politiikassakin valttia. Syy siihen on se, että heidän mielestään valistuneen eliitin, tiedostavan ideologisen etujoukon, pitää pelastaa maailma todellisilta roistoilta, joita ovat ilkeät kapitalistit, ilmastodenialistit ja pieni tavallinen ihminen. Etujoukolla on etuoikeus.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Tämä on puhdasta linkolalaisuutta, jossa nopeasti lähestyvällä maailmanlopulla pelottelu oikeuttaa radikaalit poliittiset toimet, jopa totalitarismin. Porvarit, pahat kapitalistiriistäjät ja lihaa syövät autoilevat heterot ovat taas kerran syytettyjen penkillä.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br />
Paraatiesimerkki etujoukkoajattelusta on Virtasen teoksen loppuliitteessä muiden päätoimittajien kanssa kysymyksiin vastaava <i>Vihreän langan </i>Riikka Suominen, joka argumentoi paikoitellen lähes vanhatestamentillisin sanankääntein. Herännäisyys ja lähetysvimma ovat hänessä äärimmäisen vahvoja. Suominen profetoi kolmen asteen lämpenemisellä, vaikka itse asiassa myös pitkä kylmä jakso 2020-luvulla on mahdollinen seuraavan auringonpilkkuminimin koittaessa.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br />
Vastaavasti sensaatiohakuinen media tekee henkisesti epävakaista punavihreistä lapsista ja nuorista sankareita, jos he vain ahdistuvat tarpeeksi ja ryhtyvät uuden millenarismin lähetyssaarnaajiksi. Nobelin rauhanpalkintokin on tyrkyllä, jos äärivasemmistolainen kapitalismin vastainen viesti tavoittaa tehokkaasti massat ja tyttö on tarpeeksi vakavan, nuoren ja viattoman näköinen. Herooinen Orléansin neitsyt ilmastolakkoilee uskonsa puolesta viimeiseen henkäykseen ja pelastaa maapallon pahoilta denialisteilta, jotka saavat rahansa julmalta öljyteollisuudelta. Prinsessaviihde myy lehtiä ja nostaa oikeauskoiset jalustalle.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">On inhimillisesti aivan ymmärrettävää, että vuosikymmeniä jatkuneella määrätietoisella pelottelulla kirkassilmäiset silkohapset ja vähän vanhemmatkin on saatu maailmanlopun paniikin valtaan. Jotain peräti hellyttävää on siinä innossa, jolla lapset ja nuoret osallistuvat massatapahtumiin maailman pelastamiseksi ja jolla vasemmistopolitrukit julistavat välitöntä sosialismiin siirtymistä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Se on yhtä hellyttävää kuin vihreiden lentäen, taksilla ja henkilöautolla suorittamat työ- ja lomamatkat, ydinvoiman vastustaminen, lemmikkien pito, lihansyönti ja korkean syntyvyyden sekä matalan kulutuksen alueilta tänne huippuelintason maihin suuntautuvan massamuuttoliikkeen intohimoinen edistäminen samaan aikaan kun he saarnaavat pahalle ihmiskunnalle hiilijalanjäljen merkityksestä, lapsiluvun vähentämisestä ja parannuksenteon välttämättömyydestä.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Tämä loogisen ajattelun ja johdonmukaisen maailmankatsomuksen riemuvoitto huipentuu vihreiden lainsäädäntösihteerissä, joka koko perheen remonttievakkolennolla Berliiniin yrittää ennen koneen nousua estää kielteisen päätöksen saaneen turvapaikanhakijan laillisen palauttamisen matalan kulutustason lähtömaahan ja kuvaa sankarillisen tempauksensa älypuhelimella kaikkien aatetoveriensa ihailtavaksi ja ylistettäväksi. Näin maailma pelastuu.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<b><span style="font-family: inherit;">Kirjan viesti</span></b></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Nähdäkseni moni <i>Ilmastopaniikin </i>tuomitsija ei ole ymmärtänyt Matti Virtasen tarkoitusta, koska ei ole vaivautunut kirjaan tutustumaan. Tekijä ei suinkaan kiistä ilmastotiedettä eikä ihmisen vaikutusta lämpenemiseen. Sen sijaan hän antaa äänen epäileville tuomaille, asettaa ilmiön oikeisiin mittasuhteisiinsa ja peräänkuuluttaa malttia keskusteluun sekä politiikkaan. Muutoksille on yllin aikaa, paniikkiin ei ole aihetta.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Kuten edellä kävi ilmi, alarmismiin liittyy suoraan poliittisten pakkokeinojen ja peräti totalitarismin vaara. Jos ihmiset eivät suostu heräämään ja valaistumaan maailmanlopun uhatessa, heidät pitää pakottaa ruotuun, siis herättää väkisin. Taustalla on maaginen ajattelu, jossa oikeauskoiset haluavat väkisin käännyttää epäilijät ja harhaoppiset kunnon ihmisiksi. Pahuus tarttuu, siksi se pitää ehkäistä keinolla millä hyvänsä. Pahoja asioita ei saisi edes ääneen lausua. Epäortodoksinen <i>Ilmastopaniikki</i> on pahan kukkien syntisten siemenien levittäjä <i>par excellence.</i></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Virtasen tulilinjalla on myös lehdistön sensaatiohakuisuus. Kirjan liitteen päätoimittajahaastattelut ja päivittäiset havainnot osoittavat, että media on maailmanlopun lietsonnassa keskeisessä roolissa. Media on jo pitkään punavihertänyt ja seurannut kuuliaisesti aikamme suurta kertomusta. </span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br />
Vihreissä ja muussa vasemmistossa riittää palavakatseisia idealisteja, jotka ovat pomminvarmoja asiastaan ja haluavat, että muutkin ovat siitä yhtä varmoja. Omat arvot ja uskomukset pitää survoa epäilijöiden kurkusta alas vaikka väkisin, kuin kasvisvaihtoehto, joka ei enää ole vaihtoehto. Jos epävarmempi yksilö ei halua niellä survosta, hän saa ylleen pahan ihmisen auran ja syntisen leiman. </span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Virtasen teos on taatusti kärkipaikalla viher-Vatikaanin kiellettyjen kirjojen listalla. Manikealaiset ilmastopaavit leipovat kuumia bulliaan ja kertovat kansalle, mitä pitää ajatella ja ketä uskoa. Kirjailijan verisynti on heille anteeksiantamaton: sinun ei pidä epäilemän virallista totuutta.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><i>Helsingin Sanomat </i>osoitti median asenteen tilaamalla heti <i>Ilmastopaniikin </i>ilmestyttyä meteorologian professori Timo Vesalalta virallisen julistuksen, jota sosiaalisessa mediassa linkittämällä Virtasen harhaoppisuus on helppo todistaa aatetovereille. Lyttäyksessä arvostelija puhuu kirjan sisältämistä lukuisista virheistä, muttei mainitse mitään siitä, että tekijä antaa kirjassaan äänen myös puolustukselle ja peräti viimeisen sanan viralliselle linjalle eli sille, jota IPCC-mies Vesala itsekin edustaa. Ja kun virhelistaa kohteliaasti pyydetään, sitä ei löydy.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br />
Myös arviossa on päivänselvä tendenssi. Tarkoitus on lyttäys, jyrkkä tuomio väärinajattelulle. Kun arvostelija vihjaa <i>Helsingin Sanomissa </i>kirjan sisältävän lukuisia virheitä, tuomiopäivän julistajien ei tarvitse itse perehtyä asiaan. Arvion linkittäminen sosiaalisessa mediassa riittää. Näin asian ei pitäisi olla. Virtasen kirjaan olisi alarmistienkin syytä perehtyä. Juuri heille se on tarkoitettu.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Ainakin itselleni jäi teoksesta päällimmäisenä mieleen vaikutelma, että johtopäätösten teko jää väistämättä kriittiselle lukijalle. Ehkä tämä maltillinen ja analyyttinen (joskin, kuten todettua, tendenssimäinen) lähestymistapa on juuri se, joka alarmistipiireissä paniikkireaktioita aiheuttaa?</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Mitä tulee mainittuun tendenssiin, sehän on koko kirjan idea eikä tekijä sitä missään vaiheessa salaile. Heti alussa paljastuu, että kirjan takana on vanha jääräpäinen skeptikko. Hän vain haluaa toppuutella paniikkia, joka on vaarassa johtaa ylilyönteihin ja kenties jopa kohtalokkaisiin virheisiin. Erityisesti pitää olla tarkkana alarmistien poliittisten vaatimusten kanssa. Eskatologia aiheuttaa yleensä ekstremismiä ja totalitarismia sekä asenteiden että politiikan tasolla. Ituja tästä on jo nähtävissä ja osa niistä versoo ja rönsyilee aika pahasti.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Samaan aikaan täytyy kuitenkin muistaa, että ilmastoskeptikkopiireissä esiintyy analyyttisempien henkilöiden ohella kaikenlaisia oman elämänsä asiantuntijoita ja salaliittoteoreetikoita, jotka usein kiistävät koko ilmastotutkimuksen muutaman nettiblogin tai samanmielisten kirjoittelun perusteella. Kun lisäksi huomioidaan se, että ilmastoskeptikot ovat usein muissakin kysymyksissä niin sanotusti nuivia, väittely menee aina, väistämättä, ideologiseksi nahisteluksi, joka johtaa ainostaan poteroiden syvenemiseen entisestään. Molemmat osapuolet radikalisoituvat käsi kädessä.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<br />
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Matti Virtasen teos välttää nämä sudenkuopat mielestäni varsin onnistuneesti ja tarjoaa uteliaalle maallikolle hauskan ja informatiivisen kattauksen ilmastotieteen perusteita ja toisinajattelun sankariromantiikkaa. Kirjan perimmäinen sanoma ei jää epäselväksi: maltti on valttia.</span></div>
<div>
<i><br /></i></div>
Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2834003386704756115.post-13252619817614271462018-08-18T20:34:00.002-07:002018-08-18T20:37:39.371-07:00Miehen tie: Perttu Häkkinen (10.6.1979–12.8.2018)<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><i>Kuolemaa on minkä valveilla näemme; minkä nukkuessamme, unta.</i> -Herakleitos (suom. Pentti Saarikoski)</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: left; margin-right: 1em; text-align: left;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-ixez_KBcbmM/W3jiRV7QtXI/AAAAAAAAFwg/05zDN9dtlUogwhKrlvki1Ph3xXirq4w9QCEwYBhgL/s1600/01%2BPerttu%2Bja%2Burbaani%2Bpastellitaivas.%2BVesa%2BIitti.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="280" data-original-width="373" height="240" src="https://1.bp.blogspot.com/-ixez_KBcbmM/W3jiRV7QtXI/AAAAAAAAFwg/05zDN9dtlUogwhKrlvki1Ph3xXirq4w9QCEwYBhgL/s320/01%2BPerttu%2Bja%2Burbaani%2Bpastellitaivas.%2BVesa%2BIitti.jpg" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><span style="font-size: small;">Perttu ja urbaani pastellitaivas. Kuva: Vesa Iitti</span></td></tr>
</tbody></table>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
Keskiviikko, elokuun ensimmäinen. Päivä korkeimmillaan, pilvetön taivas.</div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Sillanpääläinen elokuu. Ei pelkästään elokuu: painostavaa hellettä on riittänyt alkukeväästä saakka. Pätsi jämähti näille lakeuksille jo ennen kuin puut puhkesivat lehteen. Vain juhannuksen perinteinen sadekausi viilensi ilmaa hetkeksi.<br />
<br />
Tulen pyörällä Laajasalosta, puserran pitkän paahtavan reissun kirnuamilla piimähapoilla loivaan ylämäkeen. Yleensä ajelen Kulosaaren eteläpuolen ja Mustikkamaan kautta kohti Isoisän siltaa, mutta lyhin reitti Merihakaan on Kalasataman päässä suljettu Flow-festivaalin vuoksi. Poikkeusjärjestelyyn on alistuminen: poljen pitkin Kulosaaren puistotietä. Matka on tuttu ajalta ennen Isoisänsiltaa, vanha vakioreitti. Nyt se on kiertotie, jolle kohtalottaret kehräävät juonenkäänteitään.<br />
<br />
Ohitan Leposaarentien risteyksen. Mietin hetken, kääntyisinkö oikealle ja kävisin Leposaaressa sijaitsevalla Kulosaaren hautausmaalla ottamassa valokuvia. Ei, olen liian uupunut, kaunis hautausmaa saa odottaa seuraavia reissuja. Jatkan suoraan Kulosaaren puistotietä.<br />
<br />
Perttu tulee minua vastaan juuri ennen siltaa. Hän ajaa ensin ohi, vauhdilla pitkään alamäkeen, mutta tunnistaa minut nopeasti kevyestä maastovarustuksestani huolimatta. Kätemme nousevat samanaikaiseen tervehdykseen. <br />
<br />
Huudan morjens, viiton ja pysähdyn. Myös Perttu pysähtyy. Palaan muutaman metrin tulosuuntaan. Hän tulee luokseni tien toiselle puolelle, kättelemme ja asetumme pyörinemme jalkakäytävälle.<br />
<br />
Näin uuden vuosituhannen ensimmäisenä kesänä samassa paikassa kuolleen oravan. Sen suusta tuli verta, joka oli muodostanut punaisen tyynyn pienen pään alle. Se vain makasi siinä, tiellä, silmät kiinni. Kuin syvässä unessa. Mutta se ei nukkunut.<br />
<br />
Pertulla on aurinkolasit ja tumma verryttelytakki. Mies näyttää kestävän kuumaa. Hän on tyylikäs mustissa laseissaan. Alhaalla vaalean aidan takana kohiseva Itäväylä hohkaa lämpöä; liikenne helvetin turuilla on tunnetusti vilkasta. Sen sijaan ylempänä raukeasti viheriöivällä Kulosaaren puistotiellä on hiljaista. Se sopii meille. Kuivuus ei vielä ole kulottanut kaikkia puita ja nurmia. Merkit ovat kuitenkin näkyvissä.<br />
<br />
Kerron tulevani Pertun kotikonnuilta. Olen käynyt monena kesänä pyörällä Laajasalossa. Viihdyn saaren rannoilla, puistoissa ja metsiköissä. Kotipaikkani Lauttasaari on käynyt läpeensä tutuksi kahdenkymmenen Helsingissä asutun vuoden myötä, mutta Laajasalossa on jäljellä hieman oudompia kohteita, joissa yritän vierailla muutaman kerran joka kesä. <br />
<br />
Perttu toteaa: ”Olet näköjään alkanut pyöriä meikäläisen huudeilla.” Vastaan: ”Vanha suola janottaa.” Olen piipahtanut Yliskylässä hammashoitajalla heinäkuun alussa ja käynyt samalla vähän koluamassa rantoja. Maisema Reposalmentien itäpäästä Vartiosaareen on aamuauringossa henkeäsalpaava. Hammashoidon tiimoilta on hyvä jatkaa vanhoja tutkimusmatkoja ja kierrellä rakkaita seutuja. Taukoa on tullut kolhujen ja harhapolkujen vuoksi, mutta nyt hyvät tavat ovat taas kunniassa. Kerron kaiken tämän Pertulle, joka on nähnyt kuvia pyöräreissuiltani Facebookissa. <br />
<br />
Olen reilua viikkoa aikaisemmin Laajasalossa seikkaillessani ottanut kuvan Neste-huoltoasemasta, josta Perttu on muutaman kerran Facebookissa laskenut rakastavasti leikkiä. Se on hänen lähihuoltoasemansa, monen harmin ja huvin tyyssija. Kun merkkasin Pertun kuvaan ja siihen laatimaani häntä koskevaan humoristiseen reunahuomautukseen, Perttu reagoi tapansa mukaan sydämellä. Hän kertoi kommentissa menneensä samana päivänä siitä kahdesti huoltoaseman ohi. Lupasin, että juomme seuraavalla kerralla kahvit Nesteen legendaarisella yhden pöydän terassilla. Perttu on tehnyt sen kuuluisaksi Facebookissa.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-TXK4kxXYUaE/W3ji0MhjaoI/AAAAAAAAFwo/X15CWcMYqRElNVcQO-FMlX1NLExWQnZcgCLcBGAs/s1600/02%2BNeste.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="704" data-original-width="1364" height="206" src="https://1.bp.blogspot.com/-TXK4kxXYUaE/W3ji0MhjaoI/AAAAAAAAFwo/X15CWcMYqRElNVcQO-FMlX1NLExWQnZcgCLcBGAs/s400/02%2BNeste.png" width="400" /></a></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Kulosaaren sillanpielessä nappaamme neljä kuvaa. Saan heti idean: otamme kuviin mukaan matkalukemiseni, Friedrich Nietzschen valistuskauden teoksen </span><i style="font-family: inherit;">Morgenröte</i><span style="font-family: inherit;">, englanniksi </span><i style="font-family: inherit;">Daybreak: Thoughts on the Prejudices of Morality</i><span style="font-family: inherit;">. Suomeksi nimi tarkoittaa aamuruskoa. Valoisaan tulevaisuuteen tähyävän moton kirjalleen tekijä on löytänyt Rigvedasta: </span><i style="font-family: inherit;">On niin monia päiviä, jotka vielä eivät ole nousseet.</i><span style="font-family: inherit;"> Luen Nietzschen aforismeja rannoilla eväitä napostellessani ja kahvia juodessani. Mietelmien herättämät ajatukset ovat mukavaa matkaseuraa.</span><span style="font-family: inherit;"> </span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Kotiin päästyäni valitsen neljästä kuvasta jykevimmän ja laitan sen Facebookiin. Saatteeksi siteeraan Nietzschen esipuheen alkua: "In this book you will discover a 'subterranean man' at work, one who tunnels and mines and undermines." Lisään oman huomautukseni: ”Investigation on the prejudices of morality in Kulosaari.”</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-QzondMl-gi8/W3jjUVUyk_I/AAAAAAAAFw0/vlE85Up4t0EUvkZ5i03W9Wq0Tvg4uT8VgCLcBGAs/s1600/03%2BDaybreak.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="703" data-original-width="1357" height="206" src="https://4.bp.blogspot.com/-QzondMl-gi8/W3jjUVUyk_I/AAAAAAAAFw0/vlE85Up4t0EUvkZ5i03W9Wq0Tvg4uT8VgCLcBGAs/s400/03%2BDaybreak.png" width="400" /></a></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Perttu kommentoi kuvaa ensimmäisenä: ”Dwellers of the deep – we never sleep.” Ilmankos: Perttu on ihmishengen pimeimpiä syövereitä pelottomasti koluava myyrä, oikea työmyyrä. Hän tuntee Nietzschensä. Perttu on pari kertaa huipentanut Facebook-viestinsä minulle seuraavasti: ”Palaamisiin. Jos Nietzscheä on uskominen, ikuisiin sellaisiin.”<br />
<br />
Sovimme kirjaan nuorempana 90-luvulla tekemieni lukuisten alleviivausten, reunahuomautusten ja huutomerkkien tutkimisen ohessa, että menen lähiaikoina Pertun luokse Laajasaloon kahville. Perttu kertoo, että hän on usein lasten kanssa päivällä kotona varsinkin viikonloppuisin ja että mitä aikaisemmin asiasta sovitaan, sen parempi. Lupaan pistää viestiä parin viikon sisällä. Pertun ajatuksena on, että juomme kahvia, puhumme asiaa ja kuuntelemme musiikkia. Suunnitelma kuulostaa täydelliseltä.<br />
<br />
Täydellinen suunnitelma ei koskaan toteutunut. Sunnuntaina 12. elokuuta saan puolen päivän jälkeen Facebookissa muutamalta ystävältäni samanaikaisesti suruviestin: Perttu Häkkinen on kuollut. Luen Ylen uutisen, jossa kerrotaan, että Perttu on yöllä menehtynyt Hakaniemessä tapaturmaisesti. Olen järkyttynyt, istun sohvalla ja tuijotan ulos ikkunasta. Silmäni kostuvat. <br />
<br />
Sinä yönä näen hänestä unta. Perttu lukee unessa kirjaa ja hymyilee. Hän istuu pöydän ääressä, sanoo minulle jotain. Muuta en muista. Kun herään aamulla, hymyilen Pertulle takaisin ja viritän kahvin tulille.<br />
<br />
Pertun kanssa menimme kahvikupin ääressä aina suoraan asiaan; tieteeseen, taiteeseen, politiikkaan, historiaan, filosofiaan. Nyt nämä ajan henkeä ja ilmiöitä kriittisesti lähestyvät keskustelut on keskusteltu. Mietin, kuinka pienestä se on kiinni: miehen tie.<br />
<br />
Pertun onnettomuus suisti monen ihmisen elämän raiteiltaan. Olen yksi heistä. Perttu oli mies, joka tuli toimeen kaikkien kanssa. Ajattelen häntä päivittäin, tunneittain. On vaikea keskittyä mihinkään. Uni ei tule helpolla. Tiedän, että me kaikki toivumme tästä, mutta surutyö ottaa aikansa. On ajateltava kaikki ajatukset, päästettävä ne sinne minne ne haluavat mennä. On kirjoitettava, kunnes sanat eivät enää pakota. <br />
<br />
Pertun tapaturmainen kuolema ravistelee yhteisöä vielä pitkään. Onneksemme hänen musiikkinsa, ohjelmansa ja tekstinsä jäivät. Lyhyen maanpäällisen vaelluksensa aikana Perttu sai aikaan paljon. Lisää oli luvassa. Perttu oli korvaamaton, miesten aatelia. <br />
<br />
Hän oli esimerkillinen ihminen erityisesti siinä, ettei tuominnut niitä, jotka olivat hänen kanssaan eri mieltä. Perttu oli luonteeltaan avoin, ennakkoluuloton ja utelias, häntä kiinnosti kaikki omituinen ja varsinkin sellainen, joka menee tabujen alueelle. Perttu halusi ymmärtää.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Juuri tabuja ja ennakkoluuloja Perttu mielellään tökki ja ravisteli, tonki suorastaan. Siksikin viimeisessä yhteiskuvassamme oleva Nietzschen keskikauden valistushenkinen teos on sopiva muistomerkki Pertulle. <br />
<br />
Surun ja hämmennyksen keskellä mieleen hiipii ilkikurinen aavistus, että moirat leikkivät taas leikkejään. Miten sattuikin, että moraalin ennakkoluuloja ruotivan teoksen selailu jäi Pertun ja minun viimeiseksi yhteiseksi hetkeksi. <br />
<br />
Mitä tulee Nietzscheen, häneltä painavia vaikutteita saanut mestarikirjailija Thomas Mann, joka kuoli vuonna 1955, lukeutui Pertun suosikkeihin. Mann on yksi niistä hahmoista, jotka yhdistivät Perttua ja minua. Erityisesti <i>Taikavuorta </i>olemme jaksaneet toisillemme ylistää. Perttu – tai kohtalo – osasi valita saman kuolinpäivän kuin Thomas Mannilla.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Perttu edusti minulle humaania ihmistä, humanistia, sanan varsinaisessa merkityksessä. Hän oli syvähenkinen, huumorintajuinen, intohimoinen, kriittinen ja aidosti suvaitsevainen, mutta piti samaan aikaan ironista etäisyyttä ideologioihin ja erityisesti puoluepolitiikkaan. Hän kirjoitti minulle olleensa viimeiset kymmenen vuotta ”liberaali, joka suhtautuu penseästi liberaaleihin”.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Pertun kanssa oli aina helppo puhua aiheesta kuin aiheesta, olimme välittömästi samalla aaltopituudella. Meillä oli paljon yhteisiä rakkaudenkohteita kirjallisuudessa, filosofiassa ja musiikissa. Heti kun tuli puhe klustereista, kentistä, ontologiasta tai kertojateknisistä ratkaisuista, hänen silmiinsä syttyi nerouden palo. Perttu rakasti kaikkea tärähtänyttä, hullua ja erilaista. Hän oli humanistin ohella aito individualisti.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Tiemme kohtasivat, kun Perttu kutsui Panu Hietanevan kanssa minut radio-ohjelmaansa 29.4.2015. Päänavaus oli sillä kertaa poliittisesti niin epäkorrekti kuin olla voi. Olimme toimittaja Marko Hamilon kanssa puhumassa luonnon- ja ihmistieteiden tabuista. Keskustelussa tulikuumaa perunaa lähestyttiin rempseähenkisesti, kuten tavallista. Perttu piti paketin kasassa rennolla otteella.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Tiesin kyllä jotain Pertun taustoista jo ennen kuin menin Pasilan Ison Pajan ruokalan aulaan, jonne olimme sopineet tapaamisen puhelimessa tai sähköpostissa. Olin lukenut jostain, että hän oli myös muusikko, mutten ollut kuunnellut ohjelmaa koskaan, koska en radiota kuuntele. Muusikkopiireistä löytyi paljon yhteisiä tuttaviamme.<br />
<br />
Pertun yhdessä Vesa Iitin kanssa kirjoittama<i> Valonkantajat</i> oli juuri silloin ilmestynyt ja se tietenkin kiinnosti minua. Olen nuoresta saakka ollut kiinnostunut aiheesta. Kun juttelin Pertun kanssa Hamiloa odotellessa, meillä synkkasi heti ja löysimme paljon yhteisiä mielenkiinnonkohteita. Ohjelma ja sen jälkeinen lyhyt juttutuokio vielä vahvistivat vaikutelmaa. <br />
<br />
Vähän ennen juhannusta menimme kahville Esplanadin puistoon ja vaihdoimme samalla kirjoja. Perttu sai isomman nivaskan ja hän tviittasi siitä ottamansa kuvan, neljän kirjan suoran. Olin varsin otettu.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Perttu kirjoitti minulle <i>Valonkantajiin </i>upean omisteen: "Timanttinen kädenpuristus Jussille! 7.6.15." Väinö Kuismalta napattu sitaatti, Pertulle ominaista lämminhenkistä ironiaa.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-ZKSY4erdFvc/W3jj6v2J2GI/AAAAAAAAFw8/jVF0FGG6apg0WGYuy4sWtfweBdyhnGQvgCLcBGAs/s1600/04%2Bcafe.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="900" data-original-width="1600" height="180" src="https://3.bp.blogspot.com/-ZKSY4erdFvc/W3jj6v2J2GI/AAAAAAAAFw8/jVF0FGG6apg0WGYuy4sWtfweBdyhnGQvgCLcBGAs/s320/04%2Bcafe.jpg" width="320" /></a></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Istuimme Esplanadin puukioskin pienellä terassilla, Pertun esikoispoika Toivo oli mukana työntörattaissa. Kahvin jälkeen valuimme Esplanadia kauppatorille päin ja kuljimme Senaatintorin ja Porthanian kautta hissukseen kohti Helsingin yliopiston metroasemaa. Sieltä Perttu ja Toivo jatkoivat kotiin Laajasaloon. Keskustelimme matkalla skeptikoista ja puoluepolitiikasta, skeptisesti.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Kävin Pertun kanssa kahvilla myös vuoden 2017 lokakuussa. Istuimme aamulla Kampin keskuksessa. Silloin sain häneltä uunituoreen <i>Hukkuminen</i>-teoksen omisteella. Annoin vaihdossa Osmo Tammisalon kanssa vuonna 2006 kirjoittamani naistutkimuskriittisen pamfletin <i>Keisarinnan uudet (v)aatteet, </i>jonka Perttu oli joskus lukenut ja jota hän oli minulta jo pari kertaa aiemmin kysellyt. Kaivelin kaappeja ja yksi tekijänkappale vielä löytyi. Hän kertoi nauttineensa teoksen ikonoklasmista ja oli tyytyväinen saadessaan sen kotikirjastoonsa. <br />
<br />
Kuten todettua, Perttu piti poliittisesti epäkorrekteista asioista ja ilmiöistä, hän halusi tutkia ja ymmärtää niitä. Keskustelimme akateemisen feminismin ohella kirjallisuudesta, kerroin hänelle uusimmista kirjallisista projekteistani, joista tuoreinta parhaillaan ideoin ja luonnostelin. Perttu kuunteli, kommentoi, inspiroi.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<span style="font-family: inherit;">Hän kirjoitti </span><i style="font-family: inherit;">Hukkumiseen </i><span style="font-family: inherit;">popperilaisen omisteen ”9.10.17, Terveisiä kolminkertaisesta vankilasta!”. Popperilaisuus tuli kuvioon, kun Perttu julkaisi kolumninsa </span><a href="https://www.ksml.fi/teemat/sunnuntaisuomalainen/Kolumni-Jumala-on-yht%C3%A4-todellinen-kuin-S-ryhm%C3%A4/1052011" style="font-family: inherit;">”Jumala on yhtä todellinen kuin S-ryhmä”</a><span style="font-family: inherit;"> </span><i style="font-family: inherit;">Keskisuomalaisessa</i><span style="font-family: inherit;">. Siinä hän tulee esittäneeksi popperilaisen argumentin jumalan olemassaolon puolesta. Muistan, kun Perttua kritisoitiin kolumnista Twitterissä tai Facebookissa ja vastasin louskuttajille, että Perttu on oikeassa, jos sovelletaan Sir Karl Popperin </span><a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Popperin_kolme_maailmaa" style="font-family: inherit;">kolmen maailman ontologiaa</a><span style="font-family: inherit;">.</span><br />
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">
<br />
15.8. klo 20 Pertun ystävät ja kollegat järjestivät spontaanin muistotilaisuuden onnettomuuspaikalla. Menin kiertelemään Merihakaa jo tuntia ennen ja otin valokuvia. Yritin hahmotella päässäni Pertun reittiä ja viimeisiä hetkiä. Lähestyessäni paikkaa, jossa Perttu menehtyi, tajusin, että halusin kulkea hänen viimeisen matkansa yhdessä hänen kanssaan. Halusin nähdä sen, minkä hän näki ennen silmien lopullista sulkeutumista.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-XLzlbmKehAo/W3jkW-6kNbI/AAAAAAAAFxI/VZRqJ2G2_PcY8asyL5TMQOjqE349ue0ngCLcBGAs/s1600/05.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="900" height="320" src="https://3.bp.blogspot.com/-XLzlbmKehAo/W3jkW-6kNbI/AAAAAAAAFxI/VZRqJ2G2_PcY8asyL5TMQOjqE349ue0ngCLcBGAs/s320/05.jpg" width="180" /></a></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Miehen tie. Viettävä alamäki, tiilenpunaista, luonnonvalkoista ja likaisenharmaata, kivetty keskelle urbaania maisemaa. Massiivisten kerrostalojen välinpitämättömät julkisivut reunustavat tietä, joka on kävelijöitä ja pyöräilijöitä varten. Alamäen päässä pönöttää punavalkoinen turvapuomi, jota ei näe ennen kuin on viimeisellä lyhyellä luiskalla. Oikealla on lasten leikkipuisto.<br />
<br />
Tie on sen verran pitkä ja jyrkkä, että vauhtia siinä kertyy pyörällä ilman polkemistakin. Jos ja kun vauhtia on ollut paljon eikä Perttu ole välttämättä huomannut turvapuomia ennen kuin on ollut liian myöhäistä, hän on joko yrittänyt kaatua hallitusti ennen osumaa tai ajanut kovalla vauhdilla päin puomia. <br />
<br />
Yhden huhun mukaan Pertun pyörän jarrut eivät toimineet kunnolla. Yritin miettiä, näinkö siitä merkkejä Kulosaaressa. En osaa sanoa. Hän sai kyllä pyöränsä pysähtymään varsin nopeasti loivassa alamäessä, vaikka kohtaamishetkellä hänellä oli vauhtia aika reippaasti.<br />
<br />
Pertun viimeisestä matkasta esitettiin ennen muistotilaisuutta pienessä seurueessamme erilaisia teorioita. Se on varmaa, että hän on aamuyöllä lähtenyt Merihaassa sijaitsevasta Sir Oliverista pyörällä. Perttu osasi nauttia, hän otti elämän avosylin vastaan. Oletettavasti myös viimeinen elokuinen aamuyö oli dionyysinen.<br />
<br />
Kuolemansyyntutkinta selvittänee lopulta tapahtumat, joskin elämän mentäviä aukkoja raporttiin varmasti jää. Kaikki on ollut pienestä kiinni. Pertun reittivalinta ei ollut itsestäänselvyys. </span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-plDJ71v6WNo/W3jkqcIEgzI/AAAAAAAAFxQ/zOlB68casTM4-3X627LtMtSB_uWNDfZKwCLcBGAs/s1600/06.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="900" data-original-width="1600" height="180" src="https://1.bp.blogspot.com/-plDJ71v6WNo/W3jkqcIEgzI/AAAAAAAAFxQ/zOlB68casTM4-3X627LtMtSB_uWNDfZKwCLcBGAs/s320/06.jpg" width="320" /></a></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Miksen ollut siellä ja kulkenut hänen kanssaan toista kautta? Olisimme keskustelleet György Ligetistä, tietoisuuden synnystä, petoihmisistä ja ihmispedoista, moraalikäsitysten taustalla olevista ennakkoluuloista sekä tietenkin ikuisen valon kvaliteeteista. Olisimme kironneet taivaan ja helvetin, nauraneet kaikelle, juoneet jossain kahvia auringonnousuun ja sen ylikin. Mieluiten Laajasalon Nesteen yhden pöydän terassilla.<br />
<br />
En voinut, nukuin kotona. En tiedä, säpsähdinkö aamuyöllä hereille. En muista. <br />
<br />
Perttu ajoi varhain sunnuntaina 12.8.2018 Merihaan betonikolossien keskellä kulkevaan pohjattomaan kuiluun. Sen päässä hän näki meren, kenties myös mustavalkoisen tai keltavihreän laivan, tai molemmat. Hän saattoi panna merkille kaukana vasemmalla sinisiä työmaaparakkeja ja matalan valkoisen rakennuksen niiden edessä. Oikealla, leikkipuiston vieressä, kasvaa korkeita lehtipuita. Niitä Perttu ei voinut olla huomaamatta.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-vZ76UVIYrQg/W3jk6AjDg6I/AAAAAAAAFxY/qfJCp1KqNGwU9YCbJaOOWbV-j7L9njOFACLcBGAs/s1600/07.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="900" height="400" src="https://2.bp.blogspot.com/-vZ76UVIYrQg/W3jk6AjDg6I/AAAAAAAAFxY/qfJCp1KqNGwU9YCbJaOOWbV-j7L9njOFACLcBGAs/s400/07.jpg" width="225" /></a></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">En tiedä, näkikö hän suoraan edessään auringonnousun. Olisiko hän pysähtynyt ajoissa, jos aamurusko olisi tullut häntä vastaan toisen kerran reilun viikon sisällä? En osaa sanoa. Viimeisen horisontin väri on arvoitus. <br />
<br />
Teiden erkanemiseen vaaditaan vain lopuilleen kallistuva yö, alamäki ja turvapuomi. Jokainen tapaaminen voi olla viimeinen. Tästä voi johtaa moraalisäännön. On perusteltua postuloida, että lähimmäinen on kohdattava ystävällisesti, koska maanpäällinen eksistenssimme on äärimmäisen haperaa laatua. <br />
<br />
Perttu kohteli ihmisiä postulaatin edellyttämällä tavalla. Hänen läsnäolonsa oli empaattista; hän oli todella <i>läsnä, </i>lähellä. Se teki Pertusta rakastetun henkilön, jonka menettäminen järkyttää niin monia. Pertun kanssa oli hyvä olla. <br />
<br />
Perttu elää syvähenkistä elämää Popperin kakkosessa ja kolmosessa vähintään niin kauan kuin on ihmisiä. Me ykkösessä vielä jurnuttavat ainemöykyt emme koskaan unohda häntä. Kulttuurisiin artefakteihin sitoutuneena Perttu voi teoriassa elää kauemmin kuin ihmiskunta. Ainakin tässä mielessä Perttu on kuolematon. <br />
<br />
Pölyisiltä kovalevyiltä esiin houkuteltu virtuaali-Perttu olisi varmasti erinomaisen mielenkiintoinen tuttavuus maapallolle tuhansien vuosien kuluttua eksyville älykkäille olennoille, jotka ihmettelisivät planeetalla muinoin kukoistanutta elämää. Vieraat avaruudesta, kaukaa tähtien takaa, saisivat nopeasti selville, millainen mies Perttu Häkkinen oli. Alan mies. <br />
<br />
Että kaikkea tämmöistä täällä aikoinaan touhuttiin. Kun muut rähisivät, sotivat ja riitelivät mitättömien pikkuasioiden vuoksi, Perttu sovitteli, syväluotasi ja loihti ilmoille roppakaupalla väkevää kulttuuria. Kas, maapallolla oli edes jonkin verran älyllistä elämää, tuumaavat kosmiset muukalaiset. <i>Pulchrum est paucorum hominum.</i><br />
<br />
Voimme myös kuvitella Pertun vapaan hengen korkealle elokuiselle sinitaivaalle. Siellä se kantaa valoa. <br />
<br />
Korkeus on syvyyttä par excellence, traaginen viilto olemassaolon hehkuvalla iholla; kuin ihmiselo, miehen tie tai kointähti, aamuruskon poika.<br />
<br />
Jos Nietzscheä on uskominen, Perttu palaa vielä. Ikuisesti.<br />
<br />
<i>Dwellers of the deep – we never sleep.</i></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><i><br /></i></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-MKOZf-MaesY/W3jlJBlI0gI/AAAAAAAAFxc/OwE5OGtyBaw4I3pf9J2QgwSAtXHdI0dRgCLcBGAs/s1600/08.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="900" data-original-width="1600" height="225" src="https://2.bp.blogspot.com/-MKOZf-MaesY/W3jlJBlI0gI/AAAAAAAAFxc/OwE5OGtyBaw4I3pf9J2QgwSAtXHdI0dRgCLcBGAs/s400/08.jpg" width="400" /></a></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><i><br /></i></span></div>
<div>
<i><br /></i></div>
Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2834003386704756115.post-66654985285072060092018-05-23T17:46:00.002-07:002018-05-23T17:49:39.331-07:00”Kaikki on lopulta vain kulissia"<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<b><span style="font-family: inherit;">Esseearvio Elina Lepomäen teoksesta <i>Vapauden voitto </i>(Otava, 2018) </span></b></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-BYtf9C6qpY8/WwYLPvWKFnI/AAAAAAAAFvU/i3dyZEylWvAabCiv30Yk3uUgY-IVsKOTQCLcBGAs/s1600/Vapauden%2Bvoitto.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><span style="font-family: inherit;"><img border="0" data-original-height="341" data-original-width="236" height="320" src="https://4.bp.blogspot.com/-BYtf9C6qpY8/WwYLPvWKFnI/AAAAAAAAFvU/i3dyZEylWvAabCiv30Yk3uUgY-IVsKOTQCLcBGAs/s320/Vapauden%2Bvoitto.jpg" width="220" /></span></a></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Esseearvioni tyly otsikko on suora lainaus Elina Lepomäeltä. Siksi se on lainausmerkeissä. Sitaatti liittyy Suomen hallituspolitiikkaan, sen käytäntöihin, kabinetteihin, lehmänkauppoihin ja yleisiin valtakuvioihin. Se, mikä näkyy ulospäin, on jotain aivan muuta kuin <i>de facto</i> vallankäyttö. </span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"> </span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><i>Vapauden voitosta </i>käy ilmi, että kansanedustaja Lepomäki on varsin kyllästynyt politiikan teatteriin. Hän ei ole yksin. Mielestäni otsikko sopii kuitenkin vielä paremmin Euroopan unionissa pitkään harjoitettuun maahanmuuttopolitiikkaan, johon alati kasvava joukko EU-maiden kansalaisia on tavattoman pettynyt, ja jonka aiheuttamien epäkohtien ruotiminen muodostaa esseearvioni painavimman annin. Tämä puolestaan johtuu Lepomäen teoksen luonteesta. Filosofi Ludwig Wittgensteinia mukaillakseni: siitä, mistä ei voida vaieta, pitää puhua. On siis tuotava näyttämölle se, minkä tekijä haluaisi jättää kulisseihin.<br /> </span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;">Koko arvio: </span><a href="https://www.dropbox.com/s/4za73u7hsqk2sgh/Kaikki%20on%20lopulta%20vain%20kulissia.pdf?dl=0" style="font-family: inherit;">PDF</a><span style="font-family: inherit;"> (29 sivua).</span></div>
Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2834003386704756115.post-47737279190310767442018-05-07T00:40:00.004-07:002018-05-07T00:50:44.590-07:00Ars longa, vita brevis<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-GOE3W1r8f_U/WvACNVJo-XI/AAAAAAAAFu8/5NBMYMtfEdQIitlNXttdaYPU0C6-ABmFwCEwYBhgL/s1600/Seneca01.jpeg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1121" height="320" src="https://2.bp.blogspot.com/-GOE3W1r8f_U/WvACNVJo-XI/AAAAAAAAFu8/5NBMYMtfEdQIitlNXttdaYPU0C6-ABmFwCEwYBhgL/s320/Seneca01.jpeg" width="224" /></span></a></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif;"><b>Arvio Senecan teoksesta <i>Elämän lyhyydestä </i>(suomentanut Juhana Torkki; Otava, 2018).</b></span></span><br />
<span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif;"><span style="font-family: inherit;"><span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif;"><br /></span></span>
<span style="font-family: inherit;"><span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif;">Onko omahyväisyys pahe? Jos on, ovat Seneca ja muut stoalaiset eittämättä jonkin verran paheellisia. He korostavat jatkuvasti hyveellisyyttään vertaamalla itseään paheellisiin ja näin ollen syyllistyvät omahyväisyyteen. Erityisesti Seneca.</span></span></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif; text-align: center;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif; text-align: center;">Kirjailija, teologian tohtori ja puhekouluttaja Juhana Torkki on suomentanut roomalaisfilosofi Lucius Annaeus Senecan (n. 4 eKr – 65 jKr.) kolme lyhyttä tutkielmaa, joista aiemmin vain yksi on ollut saatavilla suomeksi, nimittäin teoksen päättävä Johdatuksesta, jonka K.P. Kalliovaara käänsi vuonna 1928 Karistolle. Ohut kirjanen on jo pitkään ollut keräilyharvinaisuus. Nyt tekstin saa taas suomeksi ja käännös on vieläpä erinomainen.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif;">
<br />
Senecalta on aiemmin käännetty myös lyhyt valikoima kirjeitä (suom. Hemminki Karjalainen; A.W. Leinosen kirjapaino, 1910) sekä kaikki kirjeet Luciliukselle (suom. Antti T. Oikarinen; Basam Books, 2011). Oikarisen <i>Kirjeet Luciliukselle -</i>järkäle on kulttuuriteko.<br />
<br />
Keskeisiä tekstejä löytyy myös J.A. Hollon kääntämästä oivallisesta valikoimasta <i>Tutkielmia ja kirjeitä </i>(WSOY, 1964). Myös tämä kirja on keräilyharvinaisuus. <br />
<br />
Näiden teosten ohella filosofilta on suomennettu tutkielma Suuttumuksesta, joka löytyy Teija Kaarakaisen ja Jari Kaukuan toimittamasta artikkeli- ja tekstikokoelmasta <i>Stoalaisuus: Tiedon, tunteiden ja hyvän elämän filosofia </i>(Gaudeamus, 2004). Suuttumuksesta -tutkielman on kääntänyt mainittu Kaukua. </span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif;"><br /></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-28lBnzqPf9Q/WvACrbCHFhI/AAAAAAAAFvA/5MxOBqSlsa8K6hNTtZk09CMQeiHGq_XUwCEwYBhgL/s1600/Seneca02.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif;"><img border="0" data-original-height="1014" data-original-width="578" height="320" src="https://4.bp.blogspot.com/-28lBnzqPf9Q/WvACrbCHFhI/AAAAAAAAFvA/5MxOBqSlsa8K6hNTtZk09CMQeiHGq_XUwCEwYBhgL/s320/Seneca02.jpg" width="182" /></span></a></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif;">Käsillä olevan Torkin suomentaman valikoiman nimitutkielma Elämän lyhyydestä ja katkelma Joutilaisuudesta poikkeavat Johdatuksesta-tutkielmasta aiheensa puolesta, mikä on monipuolisuuden kannalta hyvä asia. Käännöksen kieliasu on nykyaikainen ja selkeä. Lukeminen on silkkaa nautintoa, mitä Seneca saattaisi hieman paheksua. </span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif;">
<br />
Kirja on pienikokoinen ja kulkee mukavasti mukana vaikka taskussa (tämän kirjoittaja on niin sanotun vanhan liiton edustaja eikä harrasta e-kirjoja). Lyhyttä elämäänsä kannattaa käyttää hyödyllisesti <i>Elämän lyhyydestä -</i>teoksen lukemiseen vaikkapa bussi- tai junamatkoilla. Jokaisella sivulla on niin paljon viisautta, että kirja kannattaa välillä laittaa takaisin taskuun ja sulatella lukemaansa ohikiitäviä maisemia katsellen. <br />
<br />
Kun maisemaa vertaa aikaan, ymmärtää helposti, kuinka nopeasti se karkaa ulottuviltamme. Juuri äsken tuossa oli niitty, metsikkö, pelto tai punainen mökki tien vieressä, nyt niistä ei näy jälkeäkään. <br />
<br />
Muitakin stoalaisia klassikoita on saatavilla suomeksi, joten jos matka on pitkä, taskuun tai laukkuun voi saman tien pakata vaikkapa Marcus Aureliusta (121–180) ja Epiktetosta (55 – n. 135). Epiktetos ei tosin mahdu taskuun, ei erillisenä eikä mainitussa Gaudeamuksen <i>Stoalaisuus-</i>kokoelmassa. <br />
<br />
Myös Marcus Aurelius on suomennettu kahdesti, jälkimmäinen, vuonna 2004 Basam Booksilta ilmestynyt Marke Ahosen käännös on ylittämätön. Taskun on oltava tilava ja kestävä: kirja on paksu, asia painavaa. <br />
<br />
Antikvariaatista saattaa hyvällä onnella löytyä Epiktetoksen <i>Käsikirja ja keskusteluja </i>(valikoinut ja suomentanut Marja Itkonen-Kaila; Otava, 1978). Näistä Käsikirja siis löytyy myös <i>Stoalaisuus-</i>teoksesta uutena käännöksenä.<br />
<br />
Jos stoalaisuus ei ole entuudestaan tuttua, Seneca on kenties paras tapa tutustua siihen. Seneca harvemmin menee teksteissään käytännöllisen elämäntaidon tuolle puolen, monimutkaiseen teoriaan. Juuri helppo sovellettavuus arkeen tekee hänen teksteistään ajattomia. Käsillä oleva valikoima <i>Elämän lyhyydestä</i> on mainio tapa ottaa selvää näistä opetuksista.<br />
<br />
Siinä missä Elämän lyhyydestä ja Joutilaisuudesta käsittelevät viisasta ajankäyttöä, Johdatuksesta menee syvemmälle elämän perustuksiin. Seneca tutkii teoksessa kohtalon meille asettamia koettelemuksia. <br />
<br />
Miksi nimenomaan hyvät ihmiset joutuvat kärsimään? Kyse on karaisemisesta: jos sinua ei ole testattu, et voi tietää, oletko jalosta puusta veistetty. Jumala koettelee suosikkejaan, on Senecan viesti. Tämä voi lohduttaa ihmistä, jos hän uskoo jumaliin tai kohtaloon. Muiden kohdalla se saattaa johtaa tarpeettomaan itsekorostukseen ja kärsimyksen romantisoimiseen. Karaistumisen voi kuitenkin saada aikaan ilman omahyväisyyttäkin. Taistelijaksi ei synnytä vaan kasvetaan.<br />
<br />
Elämän lyhyydestä on tutkielmana erityisen ajankohtainen, koska aikaamme leimaa viihteellisyys, turhamaisuus ja loputon kiire. Senacan mielestä lyhyt elämä olisi järkevää käyttää hyveiden opiskeluun, siis filosofiseen pohdiskeluun ja nimenomaan stoalaisuuteen. Hän paheksuu voimakkaasti julkisia huveja, rikkautta, juopottelua, irstailua ja mässäilyä.<br />
<br />
Joku voisi ajatella, että Seneca on vanha nalkuttava moralisti, jonka muista tiukkapipoista erottaa vain se, että hän osaa kirjoittaa. Moni on historian saatossa näin ajatellutkin: Senecaa pidetään usein tekopyhänä moraalisaarnaajana, joka ei edes itse elänyt kuten opetti. Hän oli jo omana aikanaan huonossa maineessa. Torkki mainitsee tämän tosiasian esipuheessaan, joka on aiheita selventävien ja kommentoivien alaviitteiden tapaan oivallinen.<br />
<br />
Stoalaisessa hyve-etiikassa on kieltämättä paljon sitä, mitä filosofi David Hume (1711–1776) sattuvasti kutsui munkillisiksi hyveiksi. Näillä hyveillä ei ole muuta tarkoitusta kuin se, että niiden omistaja voi kehuskella niillä itselleen ja muille, rypeä omassa erinomaisuudessaan. Tällaiset hyveet ovat edelleen suosittuja.<br />
<br />
Seneca kuvailee usein teksteissään sitä, miten viisas on jumalaa lähellä tai melkein jumala itsekin. Tämä ei edellytä suvaitsevaisuutta, empatiaa eikä sääliä. Päinvastoin: stoalainen viisas ei tunne sääliä tai jos tuntee, tukahduttaa sen, koska kaikki riippuu kohtalosta ja siihen viisaan on tyydyttävä.</span><br />
<span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif;">Tämä kuulostaa varmasti monen nykylukijan korvissa kolkolta ja kolkkoa se onkin. Moraali perustuu empatiaan eli kykyyn samastua kärsivään olentoon. Stoalaiset taas periaatteessa kieltävät kärsimyksen; heille onnellisuus on yksilön tahdosta kiinni.</span><br />
<span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif;">
<br />
Mikään ei voi onnellisuutta horjuttaa, ei edes kärsimys, jos ja kun viisas oivaltaa maailmankaikkeuden järjestyksen ja oppii elämään sen mukaan. Hyveellisesti eläminen tekee ihmisen onnelliseksi. Senecan mielestä onneton on se, joka ei ole onnettomuutta koskaan kokenut. Onnettomuudet pitää voittaa ja ymmärtää, että ne ovat hyödyllisiä. Kärsimys jalostaa.<br />
<br />
Johdatuksesta-tutkielmassa Seneca ylistää varhaisempaa stoalaista, Cato nuorempaa (n. 95–46 eKr.), jonka elämä on muodostunut suorastaan tarunhohtoiseksi esikuvaksi koulukunnan myöhemmille edustajille. Cato taisteli viimeiseen saakka Julius Caesaria vastaan ja kaatui lopulta saappaat jalassa, oman käden kautta. <br />
<br />
Stoalaiselle, kuten Japanin samuraille, itsemurha oli kunniallinen ja miehekäs tapa lähteä. Jos toivoa ei ollut, tai jos sairaus oli liian paha, itsemurha oli viisas valinta. Se, mitä nykyään pidetään häpeällisenä ja kiusallisena, ja jonka eduskunnan enemmistö äskettäin kielsi parantumattomasti sairailta, on vanhakantaisessa soturimoraalissa suoranainen velvollisuus. <i>Eutanasia: </i>hyvä kuolema.<br />
<br />
Senecan kuvaus Catosta on jykevä: </span><span style="font-family: times;">”Jos ylijumala Jupiter haluaisi luoda katseensa maan päälle, en totisesti keksi, voisiko hänelle löytää mitään tämän kauniimpaa näytettävää: Cato, jonka puolue on pirstottu useammin kuin kertaalleen, seisomassa keskellä tasavallan raunioita, yhä ylväästi ja pystypäin” (90).</span><span style="font-family: "times";"> </span><br />
<span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif;"><br />
Taisteltuaan loppuun saakka julmaa tyrannia vastaan Cato suoritti velvollisuutensa: hän ei suostunut antautumaan Caesarille. Seneca itse teki samoin, kasvattinsa keisari Neron käskystä (kuvaus Senecan itsemurhasta löytyy Tacituksen teoksesta <i>Keisarillisen Rooman historia, </i>suom. Iiro Kajanto; neljäs painos, WSOY 2001, 453-456).<br />
<br />
Cato saa Senecalta suitsutusta myös <i>Tutkielmia ja kirjeitä </i>-teoksen avaavassa Viisaan ihmisen mielenlujuudesta -tekstissä. Siinä filosofi ylistää jylhää miehisyyttä ja karaistuneisuutta. Cato toimii tutkielmassa paradigmaattisena esimerkkinä stoalaisesta viisaasta, tai peräti ”voi muuten ehkä olla meidän esimerkkiämme parempikin” (mt., 12).<br />
<br />
Seneca vertaa eräässä kirjeessään Luciliukselle elämää sotapalvelukseen. Stoalaisuus onkin pitkälti ankaraa sankariromantiikkaa, jossa vasta koettelemusten kautta saavutettu äärimmäinen kovuus tekee miehen. Se on aristokraattista <i>par excellence, </i>sitä, mitä Friedrich Nietzsche (1844–1900) keksi nimittää herramoraaliksi. <br />
<br />
Tutkielmassaan Viisaan ihmisen mielenlujuudesta Seneca kiteyttää ideaalin: ”Katso sinä siis viisaan kuuluvan niiden miesten luokkaan, jotka ovat pitkäaikaisella ja uskollisella harjoituksella tulleet niin väkeviksi, että he kestävät ja uuvuttavat kaikki vihamieliset hyökkäykset”<i> (Teoksia ja kirjeitä, </i>16).<i><br />
<br />
</i>Stoalaisuudesta on toki myös käytännön hyötyä, jos sillä malttaa olla retostelematta ja opiskelee perusasiat huolella. Harjoitusta se kylläkin vaatii, kuten mikä tahansa taito. <br />
<br />
Vastoinkäymisten ja tuskien kestäminen helpottuu stoalaisin metodein: tärkeintä ei ole se, mitä tapahtuu vaan se, miten siihen suhtautuu. Asenne ratkaisee. Tämä opetus on Elämän lyhyydestä -tutkielman keskeinen anti ja Joutilaisuudesta-katkelma täydentää sitä. Erityisesti se nousee esiin Johdatuksesta-tekstissä. Elä kuin joka päivä olisi viimeisesi, ota siitä kaikki irti: <i>Carpe diem. </i>Älä haaskaa aikaasi joutavuuksiin.<br />
<br />
Stoalaisen kohtalouskon sisäistämisestä seuraa se, ettei enää kiukuttele asioille, joille itse ei voi mitään. On opeteltava tunnistamaan sellaiset asiat, joihin voi ja ei voi vaikuttaa. Ne asiat, joihin voi vaikuttaa, kuuluvat moraalin alueelle ja ne pitää tietenkin tehdä mahdollisimman hyvin. <br />
<br />
Muilla asioilla ei ole moraalin kannalta merkitystä, niiden nimi on stoalaisessa ajattelussa <i>adiafora. </i>Nämä yhdentekevät asiat vain tapahtuvat, joten niistä on turha kiukutella tai niitä on mieletöntä harmitella. Ne eivät ole hyveellisiä tai paheellisia.<br />
<br />
Yhdentekevistä asioista voidaan nostaa esiin terveys, koska stoalaisten mukaan siihen ei voi vaikuttaa. Nykykäsityksen mukaan stoalaiset olivat tässä osittain väärässä, koska terveillä elämäntavoilla on merkitystä. Toki stoalaiset käytännössä tekivät juuri näin, koska he pidättäytyivät nautiskelusta. Myös Seneca mainitsee asian ohimennen: viisas ei turmele itseään tai vahingoita terveyttään vasiten.<br />
<br />
Elämän lyhyydestä korostaa hyvin elämisen taitoa, siis valintoja, jotka johtavat viisaaseen ja samalla terveelliseen elämään. Ihmisen ei ole hyvä paeta itseään laumaan, kiireeseen, nahisteluun ja hössöttämiseen. Sen sijaan hänen pitäisi opetella viihtymään yksin ja kasvattaa itseään. <br />
<br />
Seneca kirjoittaa (40): ”Helppoa on käyttää omaisuutta, vaikka kuinkakin niukkaa, jos sen määrä tunnetaan tarkasti. Huolellisemmin on varjeltava sellaista, josta et tiedä milloin se loppuu.”<br />
<br />
Haaskattua aikaa et saa koskaan takaisin. Käytä aikasi siis niin viisaasti kuin suinkin. Älä lahjoita sitä ilmaiseksi muille. Opiskele: harjoittele päivittäin elämään hyvin.<br />
<br />
Koko elämäntapa on mahdollista rakentaa tälle perustalle. Se vaatii itsekuria. Jos jotain haluaa saavuttaa, sen eteen pitää tehdä töitä. Sotilaallisuus ei tee kenellekään pahaa, kunhan muistaa, että maltti on valttia. Kun etenee pienin askelin, ei tule vaadittua itseltään mahdottomia. <br />
<br />
Senecalle ja muille stoalaisille viisaan elämä on elämää luonnon mukaan. Järki on koulukunnan oppien mukaan luonnon perimmäinen olemus, <i>logos. </i>Viisaan tahto on sopusoinnussa luonnon, so. järjen kanssa. Kun tämän oppii ja toteuttaa sitä käytännössä, elää hyveellistä elämää.<br />
<br />
Harkinta ja opiskelu johtavat terveelliseen, luonnonmukaiseen elämään. Tämä ei tarkoita nykyajan vihreää elämäntapaa vaan elämää järjen mukaan. Stoalaisuus edellyttää jatkuvaa harjoitusta, askeesia, sanan alkuperäisessä merkityksessä. Viisaus ja kurinalaisuus vaativat jatkuvaa työtä.<br />
<br />
Joskus kuitenkin vakava tai vähemmän vakava sairaus iskee, vaikka eläisi kuinka terveellisesti ja harjoittaisi kuinka ankaraa itsekuria. Silloin kohtalon iskua kannattaa ajatella <i>adiaforana </i>ja opetella suhtautumaan siihen mielentyyneydellä. Kuten nykyään sanotaan, sairauden kanssa pitää oppia elämään. <br />
<br />
Nietzschen lentävä lause, joka on levinnyt yleiseen käyttöön, tiivistää asenteen oivallisesti: ”Mikä ei minua tapa, se vahvistaa minua.” Aforismin otsikko on ”Elämän sotakorkeakoulusta”. Nietzsche tunsi stoalaiset kuin omat tuskansa. <br />
<br />
Myös kroonisesti sairas voi elää hyvää elämää ja siinä taidossa Seneca – tai Nietzsche – on oiva opettaja.<br />
<br />
Arkiset vaivat, hyttysten ininä, ikävät ihmiset ja huono sää eivät vaivaa niin paljon, jos omaksuu stoalaisen asenteen. Kolotukset ja vastoinkäymiset unohtuvat nopeasti, kun opettelee niin sanotun kontrafaktuaalisen metodin. Asiat voisivat olla paljon pahemminkin, joten mikäs tässä on ollessa. <br />
<br />
Ei siis kannata jäädä rypemään itsesääliin ja ajatella, että tulipa oltua typerä, vaan pikemminkin olla onnellinen siitä, ettei tullut toimittua vielä harkitsemattomammin. Viisas ei jää oman menneisyytensä tuleen makaamaan vaan katsoo aina eteenpäin, päivän kerrallaan. Tarvittaessa tunnin, minuutin, sekunnin. <br />
<br />
Vaikean sairauden yllättäessä voi olla kiitollinen nykyaikaiselle lääketieteelle, jos sairauteen saa olennaista helpotusta, ja pohtia, kuinka huonosti asiat olisivat olleet vielä jokunen vuosikymmen sitten, kun hoitoa ei ollut saatavilla. Kaikista kohtalon iskuista voi toipua, jos tätä ajattelutapaa oppii soveltamaan arjessa. Ainoastaan kuolemalta ei voi pelastua.<br />
<br />
Sama metodi löytyy kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta. Se on ainoa terapiamuoto, jolle on saatu empiiristä vahvistusta. Kaikissa muissa terapioissa varsinainen vaikuttava tekijä on arvoitus: vain se tiedetään, ettei terapian taustalla oleva teoria vaikuta. <br />
<br />
Kognitiivinen käyttäytymisterapia painottaa sellaisten asioiden tekemistä ja sellaiseen toimintaan keskittymistä, joista nauttii, jos nyt vaikkapa vaikeassa depressiossa jostain ylipäätään pystyy nauttimaan. Jos pystyy, kannattaa tehdä sellaisia asioita, joista irtoaa edes mielihyvän rippeitä. Pienikin voitto on voitto, ja elämänlaatu nousee kummasti, kun oppii voittamaan pieniä taisteluja yhden kerrallaan.<br />
<br />
Alunperin filosofia onkin ollut myös psykoterapiaa ja nimenomaan elämäntaitojen opiskelua. Vanhaa viisautta kannattaa hyödyntää edelleen.<br />
<br />
Stoalaisuudessa kohtuullisuus ei välttämättä ole hyve. Kysymys on usein joko-tai-ajattelusta. Nautinnot ovat pahoja, vaikka oikeassa elämässä maltilla harrastettu nautiskelu eittämättä lisää elämänlaatua. <br />
<br />
Aristoteleen <i>eudaimonia, </i>hyvä elämä, on tässä suhteessa hyve-eettisesti realistisempi ja kannatettavampi päämäärä: mieluummin kohtuullisuus nautinnoissa kuin ankara itsensä kieltäminen. Hyvä elämä tarkoittaa elämän kokonaisuutta, johon eri hyveiden viisas soveltaminen johtaa. <br />
<br />
Kuolinvuoteella voi itse kukin miettiä, elikö hyvän elämän, tekikö sitä, mitä oikeasti halusi, ja oliko hyvä lähimmäisille ja armelias vihollisilleen. Sitä kannattaa tosin miettiä jo nyt. Juuri nyt. <br />
<br />
Järkevästi eläminen nostaa myös sukulaisten ja ystävien elämänlaatua. Miksei myös vihollisten.<br />
<br />
Stoalaisuus on kovuudestaan ja miehisyydestään huolimatta tai niiden takia kosmopoliittista: <i>oikeiosis-</i>käsite on koulukunnan opissa keskeisessä roolissa. Se tarkoittaa asioiden omaksi ottamista vähittäisen tutustumisen kautta, toisin sanoen sen oivaltamista, että elävät olennot ja asiat kuuluvat luonnostaan yhteen. Sitä voisi kutsua myös moraalin sisäpiirin laajentumiseksi sitä mukaa, kun ymmärrys asioista ja maailmankaikkeuden järjestyksestä kasvaa. <br />
<br />
Kosmopoliittisuus eli maailmankansalaisuus juontuu jo kyynisen koulukunnan opetuksista, joilla on ollut keskeinen vaikutus stoalaisuuden syntyyn. Niiden arvellaan kulkeutuneen myös varhaiskristillisyyteen ja tässä suhteessa kristinusko muistuttaakin stoalaisuutta. <br />
<br />
Kristinuskolla ja stoalaisuudella on merkittävä rooli nykyisen ihmisoikeuskäsityksen syntyhistoriassa. Myös stoalaisuuden ja kristinuskon moralismissa on paljon yhtäläisyyksiä. Erot ovat sitten sitäkin suurempia, kuten edellä on käynyt ilmi.<br />
<br />
Vaikka stoalaisuuteen sisältyy paljon itsekeskeisyyttä, johtaa se oikein sovellettuna, tietoisuuden kasvun myötä lämminhenkiseen yhteisöllisyyteen ja maailmankansalaisuuteen. Mielentyyneys, maltti ja itsekuri auttavat kummasti sosiaalisessa kanssakäymisessä, myös ja erityisesti sosiaalisessa mediassa. <br />
<br />
Sosiaalisesta mediasta tulee nopeasti mieleen ahdistava lahkolaismentaliteetti ja siihen liittyvä hyvesignalointi: ihmiset esittävät itselleen ja toisilleen parempaa kuin ovat. Stoalaisuuskin on alan klassikoilla valitettavan usein puhdasta moraaliposeeraamista. Senecan kirjeet ystävälleen Luciliukselle ovat täynnä kirjallista briljeeraamista ja julkeaa omakehua. <br />
<br />
Kirjeiden tarkoituksena on selvästi välittyä jälkipolville, myös meille 2000-luvun lukijoille. Seneca toteaa myös Joutilaisuudesta-katkelmassa, että viisas kirjoittaa jälkipolville, ja perustelee viisaan joutilaisuutta sen muille tuottamalla hyödyllä. Tällainen kaksinaismoralismi ja esiintyminen historian edessä on itsekeskeistä, mutta toki inhimillistä. Kukapa meistä ei olisi silloin tällöin turhamainen ja haluaisi jäädä historiaan. <br />
<br />
Seneca on joskus kirjeissään sekä tutkielmissaan tekopyhä ja rasittava, kuten siis jo aikalaiskriitikot huomauttivat. Mielestäni on pelkästään hyvä asia, että hän osoittaa teoksissaan inhimillisyytensä. Meillä kaikilla on heikkoutemme. Niistä voi ja kannattaa ottaa opiksi. <br />
<br />
Joskus Senecaa lukiessa tuntee melkein raivoa ja halveksuntaa hänen itsekorostustaan kohtaan. Tässä itsehillintä tahtoo pettää. Ehkä Seneca vain tahallaan koettelee meitä, kasvattaakseen mielentyyneyttämme. Näin on mukava ajatella. On myös syytä todeta, että ellei Seneca olisi ollut turhamainen, meillä ei olisi hänen tekstejään eikä tätäkään arviota olisi voinut kirjoittaa.<br />
<br />
<i>Elämän lyhyydestä</i> on kaikessa rosoisuudessaan ja inhimillisyydessään erinomaisen suositeltavaa luettavaa kaikille niille, joita nykyajan tyhjänpäiväinen touhotus tuppaa närästämään. Toisinaan on hyvä ottaa tuumaustauko jos toinenkin eikä Senecan seurassa aika totisesti mene hukkaan. Siitä on todisteena se, etteivät hänen ajatuksensa ole vanhentuneet yhtään kahdessa tuhannessa vuodessa. Päinvastoin, ne ovat nyt ajankohtaisempia kuin koskaan.</span></div>
Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2834003386704756115.post-24278435878870064132018-03-23T00:57:00.002-07:002018-03-23T02:13:42.586-07:00Sankarit Allahin tiellä<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<b><span style="font-family: inherit;">Esseearvio Atte Kalevan teoksesta <i>Jihad ja terrori </i>(Otava, 2018)</span></b></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-YoF2-EWWXLQ/WrSzTWSQy9I/AAAAAAAAFs8/7nXh91jt0EQATGNtY8av38Gd5uNxuJHhwCLcBGAs/s1600/Jihad%2Bja%2Bterrori.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1082" height="320" src="https://3.bp.blogspot.com/-YoF2-EWWXLQ/WrSzTWSQy9I/AAAAAAAAFs8/7nXh91jt0EQATGNtY8av38Gd5uNxuJHhwCLcBGAs/s320/Jihad%2Bja%2Bterrori.jpg" width="216" /></a></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Atte Kalevan teos <i>Jihad ja terrori </i>tulee tarpeeseen, sillä aiemmin ei suomeksi ole ollut saatavilla yleistajuista, tiivistä esitystä jihadistisen terrorin perusteista. Kirjan julkistamistilaisuudessa tekijä kertoi, ettei olisi halunnut kirjoittaa yleistajuista kirjaa, mutta kustantaja sai hänet ylipuhuttua. Moni varmasti kiittää kustantajaa mielessään.<br />
</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Niille, jotka ovat englanninkielisen tutkimuskirjallisuuden kautta perehtyneet aiheeseen, pelkkä sisällysluettelon tutkiminen paljastaa, että Kaleva tuntee alan kuin omat taskunsa. Mukana näyttää olevan islamin perusteita ja salafismin keskeisiä vaikuttajia.<br />
</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Salafismi perustuu muslimien käsitykseen hurskaista esi-isistä (<i>al-salaf al-salih</i>). Kalevan mukaan Muhammadin kerrotaan sanoneen, että ”kaikkein hurskaimpia muslimeja olivat profeetan aikalaiset” (48). Termi salafismi tulee tästä. <br />
</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Jihadismi on väkivaltaista salafismia, joka sekin perustuu profeetta Muhammadin ja hänen seuralaistensa jäljittelyyn. Medinaan perustettu tarunhohtoinen muslimivaltio laajeni nopeasti eikä se tapahtunut rauhanomaisesti. <br />
</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Islamin profeetta oli myös valtiomies ja sotapäällikkö. Jihadistit jäljittelevät tätä toimintaa, koska profeetta Muhammadin esimerkki velvoittaa hurskaan muslimin niin tekemään.<br />
</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Islamilaisen teologian mukaan <i>Koraanin </i>uudemmat kohdat korvaavat vanhemmat, jos niiden välillä on tulkinnallista ristiriitaa. Tarinan mukaan enkeli Gabriel saneli profeetta Muhammadille <i>Koraanin </i>varhaisemmat säkeet Mekan lähistöllä vuorilla, jolloin Muhammad oli vielä puolustuskannalla ja korosti rauhanomaisuutta. Vasta Medinan kaudella islamin pyhä kirja sai sotaisan ja julman luonteen. Jihadistit nojaavat vahvasti juuri Medinan kauden islamiin.<br />
</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Suurelle yleisölle al-Qaidan perustaja Osama bin Laden on tietenkin entuudestaan tuttu, mutta hänen ohellaan globaalin jihadismin kehitykseen on ollut vaikuttamassa monta muutakin henkilöä. Heidän nimensä löytyvät Kalevan teoksen sisällysluettelosta kuin apteekin hyllyltä.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"> </span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Kirjassaan tutkija esittelee olennaiset asiat salafistisen jihadismin evoluutiosta ja avaa oppisuunnan taustalla olevat keskeiset teologiset ideat. Salafismin teoreetikoista tärkeimmät ovat Ibn Taimiyya (1263-1328) ja Muhammad ibn Abd al-Wahhabi (1703-1792). Nykyjihadismille heidän vaikutuksensa on ratkaiseva.</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Johdannossa tutkija avaa omia taustojaan ja teoksensa tavoitteita. Kuten monelle meistä, Kalevallekin vuoden 2001 syyskuun 11. terrori-iskut Yhdysvalloissa olivat se ratkaiseva tekijä, joka sai hänet kiinnostumaan islamista ja sen suhteesta terroriin. <br />
</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Teoksellaan Kaleva kertoo haluavansa herätellä kiihkotonta keskustelua aiheesta. Häntä on jo aiemmin syytetty Homma-forumin ja Jussi Halla-ahon myötäjuoksijaksi, mikä on väistämätöntä kun näistä aiheista puhuu ja kirjoittaa.<br />
</span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Kirjan alku olisi mielestäni voinut olla diplomaattisempi, mikäli tekijä tosiaan haluaa herätellä maltillista ja kiihkotonta keskustelua. Eräät varsin rohkeat sanavalinnat ja painotukset saavat todennäköisesti tietyllä ennakkoasenteella varustautuneet lukijat kavahtamaan koko aihepiiriä ja toteamaan, että tässäpä on juuri sellainen Homma-forumin salainen agentti, josta olemme varoitelleet. Toisin sanoen johdannon provokatiivisen sävyn myötä Kalevalle varmasti sataa leimoja jatkossakin. Luultavasti tekijää asia ei haittaa, päinvastoin. </span></div>
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<br />
<div style="font-stretch: normal; line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Koko esseearvio (16 sivua) löytyy <a href="https://www.dropbox.com/s/3glv5vuqk422ufx/Sankarit%20Allahin%20tiell%C3%A4.pdf?dl=0">täältä.</a></span></div>
Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2834003386704756115.post-82571572441554384782017-09-06T00:19:00.002-07:002017-09-06T00:21:35.216-07:00<div style="line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><span style="font-size: 18px; line-height: normal;"><b>Pentti Linkola – profeetta omalla maallaan</b></span><b><br />
<br />
<i>Esseearvio teoksesta Riitta Kylänpää: Pentti Linkola – Ihminen ja legenda (Siltala, 2017)</i></b><br />
</span></div>
<div style="line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="line-height: normal;">
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-Q1_IO4DpMVo/Wa-hv3KVy1I/AAAAAAAAFbM/Db-jZCeZVJ0PdoBDz-iqRgWdtiCPEkV7ACLcBGAs/s1600/Kansikuva.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1258" height="400" src="https://2.bp.blogspot.com/-Q1_IO4DpMVo/Wa-hv3KVy1I/AAAAAAAAFbM/Db-jZCeZVJ0PdoBDz-iqRgWdtiCPEkV7ACLcBGAs/s400/Kansikuva.jpg" width="313" /></a></div>
<span style="font-family: inherit;">Riitta Kylänpään tuore Linkola-biografia iski oikeaan saumaan. Julmista jutuistaan tunnetun erakkokalastajan omaehtoinen ajattelu on ajankohtaisempaa kuin aikoihin. Yhteiskunnalliset kehityskulut, joista Linkola on vuosikymmeniä kirjoittanut, ovat voimistuneet ja muuttaneet muotoaan.</span></div>
<div style="line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Ajattelijana kalastaja vetoaa ääripäihin, jotka ovat monessa kysymyksessä toistensa ideologisia perivihollisia. Häntä ymmärtävät ja tukevat esimerkiksi yliopistofilosofit, professorit, kirkonmiehet, taiteilijat, kirjailijat, teatteriväki, Helvetin enkelit, vihreät naiset, eläinten ystävät, maahanmuuttokriitikot ja militantit uusnatsit.<br />
</span></div>
<div style="line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Linkolassa on sekä henkilönä että ajattelijana kirveellä veistettyä sankariromantiikkaa, joka kiehtoo yli ideologisten rajojen. Lisäksi hänessä on luontaista auktoriteettia, henkistä voimaa, joita ilman profetoiminen olisi huutavan ääni korvessa, tuulessa helisevä vaski.<br />
</span></div>
<div style="line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Kylänpään teoksesta selviää, että Linkola oli jo lapsena omapäinen ja kapinallinen. Luonteenpiirteet, jotka tekivät rasavillistä pikku-Pentistä profeetta Linkolan, alkoivat näkyä varhain. Koulussa ne olivat jo selvästi havaittavissa. Linkolan ystävät ja tuttavat kuvailevat häntä herkkänä ja ristiriitaisena persoonana, jonka mielialat saattavat vaihdella jyrkästi. </span></div>
<div style="line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div style="line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Nuoruuden pasifismi käsitellään teoksessa myös, mutta myöhemmän Linkolan jyrkkä käännös väkivallan ja terrorismin ylistäjäksi olisi kaivannut Kylänpäältä tiukempaa otetta, psykologiaa. Useinhan ihminen alkaa vihata sitä, mitä on aiemmin edustanut, ja tämä henkilöhistoriallinen itsensä ylittäminen, ristiriita uuden ja vanhan minän välillä, tuo henkilön näkemyksiin katkeruutta, ivallisuutta, pettymystä ja provokaatiota. Kun Linkola hyökkää voimalla ”rauhassa ja rakkaudessa lilluvien humanistien” kimppuun, hän hyökkää myös entisen pasifistiminänsä kimppuun.<br />
</span></div>
<div style="line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Profeetta jakaa kansaa, mutta samalla myös yhdistää vastakkaisia leirejä. Suhtautuminen Linkolaan paljastaa epäjohdonmukaisuuksia ihmisten arvomaailmassa. Ilmiötä on syytä tarkastella hänen elämäkertansa arvostelun yhteydessä.<br />
</span></div>
<div style="line-height: normal;">
<span style="font-family: inherit;">Linkolan tuore elämäkerta on jo herättänyt julkisessa sanassa ja sosiaalisessa mediassa keskustelua, joka liittyy aikamme repivimpiin kysymyksiin: pakolaispolitiikkaan, maahanmuuttoon, markkinatalouteen, terrorismiin, feminismiin, yksilönvapauteen ja ihmisoikeuksiin. </span></div>
<div style="line-height: normal; min-height: 15px;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<span style="font-family: inherit;">Koko arvio: </span><a href="https://www.dropbox.com/s/2ex09s1f7btj08f/Linkola%2C%20profeetta%20omalla%20maallaan.pdf?dl=0" style="font-family: inherit;">PDF</a><span style="font-family: inherit;"> (28 sivua).</span>Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2834003386704756115.post-16626081609773864492017-08-20T22:39:00.000-07:002017-08-21T06:07:32.531-07:00Turku ja Suomen muslimien tulevaisuus<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-FvQ4ZjAtCCU/WZpxkqPSzuI/AAAAAAAAFac/g2ADVspzVgI_cnk3P1x8kDw07ohxWoIpgCLcBGAs/s1600/k10926.gif" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif;"><img border="0" data-original-height="519" data-original-width="348" height="200" src="https://1.bp.blogspot.com/-FvQ4ZjAtCCU/WZpxkqPSzuI/AAAAAAAAFac/g2ADVspzVgI_cnk3P1x8kDw07ohxWoIpgCLcBGAs/s200/k10926.gif" width="133" /></span></a></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: #1d2129;"><span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif; font-size: large;">Turun terrori-isku vaikuttaisi
tällä hetkellä olevan jihadismia. Poliisi tutkii murhia
terroristisessa tarkoituksessa tehtynä, kotietsinnässä on poliisin
mukaan löytynyt ideologista materiaalia, joka viittaa tällaiseen
motiiviin.</span></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: #1d2129;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;"><span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif; font-size: large;"><br />Riippumatta siitä, mitä tutkinnassa paljastuu,
jihadismi on rantautunut Suomeen jo vuosia sitten. Suojelupoliisin
mukaan maassa on noin 350 jihadistia, joilla on maanalaisia
verkostoja. Suomesta on lähtenyt useita henkilöitä, miehiä ja
naisia, taistelemaan Isis-järjestön riveihin.<br /><br />Supon
<a href="http://www.supo.fi/terrorismintorjunta/terrorismin_uhka-arvio">tuoreimmassa uhka-arviossa</a> todetaan näin:</span></span></span></span><br />
<span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif;"><span style="color: #1d2129;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;"><span style="font-size: large;"><br /></span></span></span></span><span style="color: #1d2129;"><span style="font-family: "times new roman" , serif;"><span style="font-weight: normal;"><i>Merkittävimmän
terrorismin uhkan Suomessa muodostavat edelleen yksittäiset toimijat
tai pienryhmät, jotka saavat motivaationsa radikaali-islamistisesta
propagandasta tai terroristijärjestöjen kehotuksista. Näillä
henkilöillä on todennäköisesti joko suoria tai välillisiä
yhteyksiä radikaali-islamistisiin verkostoihin tai järjestöihin.
Suojelupoliisin tietoon on tullut aiempaa vakavampia terrorismiin
kytkeytyviä suunnitelmia ja hankkeita Suomessa. Suomesta lähteneitä
vierastaistelijoita on noussut erityisesti ISILissä merkittäviin
asemiin, ja heillä on laaja suhdeverkosto järjestön sisällä.</i></span></span></span></span></div>
<div style="font-weight: normal; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: #252525;"><span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif;"><i><br />Suojelupoliisin
terrorismin torjunnan kohdehenkilöitä on noin 350. Kohdehenkilöiden
määrä on kasvanut erityisesti viime vuosina, ja vuodesta 2012
kasvua on noin 80 prosenttia. Radikalisoitumisen sekä uusien
verkostojen paljastumisen seurauksena tämänkaltaisen kehityksen
arvioidaan jatkuvan. Määrällisen kasvun ohella kohdehenkilöiden
sidokset terroristiseen toimintaan ovat yhä suorempia ja vakavampia.
Yhä suurempi osa heistä on joko osallistunut aseelliseen
konfliktiin, ilmaissut halua osallistua aseelliseen toimintaan tai
vastaanottanut terroristista koulutusta.</i></span></span></div>
<span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<br />
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif;"><span style="color: #1d2129;"><span style="font-family: "times new roman" , serif;"><br /><span style="font-size: large;">Moni
kuvittelee, että jihadismi on länsimaiden pahin islamiin liittyvä
ongelma. Näin ei kuitenkaan ole. Pahin ongelma on se, että osa
muslimiväestöstä ei edes halua sopeutua vääräuskoisten tapoihin
ja lakeihin. He pysyvät omissa oloissaan, eristäytyvät,
slummiutuvat, noudattavat keskenään shariaa ja painostavat toisia
muslimeja seuraamaan konservatiivista sunni-islamia. Konservatiivisuuden aste näkyy suoraan erityisesti naisten
pukeutumisessa: mitä ankarampi uskontulkinta, sitä enemmän
naisesta on peitossa. <br /><br />Länsimainen oikeusvaltio
ihmisoikeuskäsityksineen ei vastaa sitä, mitä konservatiivinen
sunni-islam opettaa. Siksi erilaiset järjestöt ja lukuisat imaamit
lännessä kannustavat ja suorastaan vaativat muslimeja pysymään
omissa oloissaan ja noudattamaan keskenään shariaa, islamin lakia.
<br /><br />Islamissa ei tunneta erottelua maallisen ja uskonnollisen
vallan kesken, kuten kristinuskossa. Siksi osa muslimeista ei voi
eikä halua sopeutua länsimaisten valtioiden maallisiin
käytäntöihin. Ongelma näkyy jo Suomen kouluissakin. Muslimit
vaativat tytöille erivapauksia, koska osa opetuksesta on islamin
oppien kanssa ristiriidassa.</span></span></span><span style="font-family: "times new roman" , serif; font-size: large;"><br /><br />Sopeutumisen
vastustamiseen</span><span style="color: #1d2129; font-size: large;"><span style="font-family: "times new roman" , serif;">
liittyen on mainittava kaksi järjestöä, Ikhwan eli
Muslimiveljeskunta ja Tablighi Jamaat, joka on erityisen
vaikutusvaltainen ainakin Britanniassa ja Ranskassa. Muitakin
vastaavia on, mutta nämä kaksi ovat jo vuosikymmeniä tehneet
myyräntyötä, joka on pahentanut ongelmia
länsimaissa.</span></span></span><br />
<span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif;"><span style="font-family: "times new roman" , serif; font-size: large;"><span style="color: #1d2129;"><br /></span></span><span style="color: #1d2129; font-size: large;"><span style="font-family: "times new roman" , serif;">Yhdysvalloissa
toimii useita vastaavia järjestöjä, joista osa on jäänyt kiinni
muun muassa terroristijärjestö Hamasin tukemisesta.
Hyväntekeväisyyden varjolla varoja on kerätty
itsemurhaterroristien perheille, palkkioksi nuoren uhraamisesta
jihadille.<br /><br />Jihadistinen terrori lännessä lisää
muslimivastaisuutta ja jyrkentää jo avautunutta kuilua kantaväestön
ja uusien turvapaikanhakijoiden välillä. Ongelma on kuitenkin pieni
verrattuna siihen, millaisiksi länsimaiset yhteiskunnat pitkällä
tähtäyksellä muuttuvat, kun niissä asuvien muslimien määrän
kasvaessa yhä suurempi osa muslimeista eristäytyy yhteiskunnan
ulkopuolelle ja vaatii yhteisöltä konservatiivisen sunni-islamin
noudattamista.<br /><br />Ranskalaistutkija Gilles Kepel on kirjoittanut
aiheesta teoksia, joiden antama kuva on varsin pessimistinen. Mikäli
päättäjät länsimaissa eivät ota näitä asioita huomioon,
islam- ja muukalaisvastaisuus tulee kasvamaan, ei vähenemään. Näin
tulee väistämättä käymään myös Suomessa. Eriytymiskehitys on
jo
alkanut.</span></span></span><br />
<span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif;"><span style="font-family: "times new roman" , serif; font-size: large;"><span style="color: #1d2129;"><br /></span></span><span style="color: #1d2129;"><span style="font-family: "times new roman" , serif;"><b>Linkkejä:<br /><br /><a href="https://yle.fi/uutiset/3-8494270">https://yle.fi/uutiset/3-8494270</a><br /><br /><a href="http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000002765199.html">http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000002765199.html</a><br /><br /><a href="https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/56430/Petaja_Piispanen_Ropponen.pdf?sequence=1">https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/56430/Petaja_Piispanen_Ropponen.pdf?sequence=1</a></b></span></span></span><br />
<span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif;"><span style="font-family: "times new roman" , serif;"><span style="color: #1d2129;"><b><br /></b></span></span><span style="color: #365899;"><span style="text-decoration: none;"><span style="font-family: "times new roman" , serif;"><a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Tablighi_Jamaat">https://en.wikipedia.org/wiki/Tablighi_Jamaat</a></span></span></span></span><br />
<span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif;"><span style="font-family: "times new roman" , serif;"><span style="color: #365899;"><br /></span></span><span style="color: #365899;"><span style="text-decoration: none;"><span style="font-family: "times new roman" , serif;"><a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Muslim_Brotherhood">https://en.wikipedia.org/wiki/Muslim_Brotherhood</a></span></span></span><span style="font-family: "times new roman" , serif;"><br /><br /><a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Council_on_American%E2%80%93Islamic_Relations">https://en.wikipedia.org/wiki/Council_on_American–Islamic_Relations</a></span></span><br />
<span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif;"><span style="font-family: "times new roman" , serif;"><br /></span><span style="font-family: "times new roman" , serif;"><b>Kirjallisuutta:</b></span></span><br />
<span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif;"><span style="font-family: "times new roman" , serif;"><b><br /></b></span></span>
<span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif;"><span style="font-family: "times new roman" , serif;"><a href="http://www.psupress.org/books/titles/0-271-01313-3.html">http://www.psupress.org/books/titles/0-271-01313-3.html</a></span></span><br />
<span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif;"><span style="font-family: "times new roman" , serif;"><br /></span></span>
<span style="font-family: "times" , "times new roman" , serif;"><span style="font-family: "times new roman" , serif;"><a href="http://www.hup.harvard.edu/catalog.php?isbn=9780674010901">http://www.hup.harvard.edu/catalog.php?isbn=9780674010901</a><br /><br /><a href="http://press.princeton.edu/titles/10926.html">http://press.princeton.edu/titles/10926.html</a></span></span></div>
Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2834003386704756115.post-70188412994080156972016-11-15T04:49:00.000-08:002016-11-15T05:36:49.514-08:00Sananvapaus ja uskonrauha<div style="margin-bottom: 0cm;">
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;"><b><i>Päivitetty versio Suomen PENin vuoden </i></b><span style="-webkit-font-kerning: none; color: #042eee;"><b><i><a href="http://www.suomenpen.fi/?p=1831">2012 Vapaasankirjassa</a></i></b></span><b><i> ilmestyneestä esseestä.</i></b></span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;"><i>”Jos mies, joka on nainut alaikäisen tytön, omistaa hänet ennen kuin hän on täyttänyt yhdeksän vuotta ja tyttö traumautuu siitä, mies ei saa toistaa tekoansa.” </i>-Ajatollah Khomeini:<b> <i>Ajatollahin ajatuksia - poliittisia, filosofisia, yhteiskunnallisia ja uskonnollisia kannanottoja</i></b> (Karisto 1980).</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Julkaisen muutaman vuoden takaisen esseeni hieman lyhennettynä ja muokattuna, koska se on jälleen ajankohtainen. Luin tänään <span style="-webkit-font-kerning: none; color: #551a8b;"><a href="http://yle.fi/uutiset/3-9292024">uutisen</a></span>, joka liittyy suoraan asiaan. Ministeri Paula Risikon ja viranomaisten yhteistyö on johtamassa lisääntyvään valvontaan ja ilmiantoyhteiskunnan laajenemiseen. Suomi on menossa koko ajan huonompaan suuntaan. Jytky, Brexit, Trump, jatkoa on tämänkin uutisen valossa luvassa. Vallanpitäjät ja viranomaiset eivät ole ottaneet opikseen, päinvastoin.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Kun ihmisoikeuksia kirjataan lakiin, oikeudet ovat toisinaan ristiriidassa. Sananvapaus on demokratian edellytys. Ilman vapautta ilmaista mielipiteitä ja ajatuksia elämä moniarvoisessa yhteiskunnassa olisi mahdotonta; moniarvoista yhteiskuntaa ei olisi.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Lyhyesti sanoen sananvapaus on nykyajan keskustelevalle demokratialle ja ihmisoikeuksille rakennetun hyvinvointivaltion tärkein peruskivi. En lähde tässä määrittelemään termiä enkä lukemaan lakia, koska oletan lukijan ymmärtävän sananvapauden periaatteen ja sen, miksi se on nykyaikaisissa demokraattisissa valtioissa perustuslakiin tai vastaavaan asiakirjaan kirjattu.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Demokratiaan kuuluu olennaisena osana vähemmistöjen suojeleminen enemmistön ja toisten vähemmistöjen tyrannialta sekä vihanlietsonnalta. Tähän sisältyy uskonnonvapaus eli vapaus tunnustaa ja harjoittaa tai olla tunnustamatta uskontoa. Uskonrauhan rikkomiseen syyllistyy Suomen rikoslain mukaan, jos</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;"><i>"julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta".</i></span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Vähemmistöjen suojelun ohella demokratia on tietenkin todellista kansanvaltaa, koska äänestäjien valtuuttama eduskunta säätää lait. Enemmistö voi haluta lakeja, jotka suojelevat juuri heidän pyhinä pitämiään asioita toisin ajattelevien arvostelulta. Tästä aiheutuu väistämättä konflikti sananvapauden ja uskonrauhan välillä.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Uskonrauha ja jumalanpilkan kielto ovat esimerkki kristityn enemmistön aikoinaan säätämästä laista, jota vähemmistöt ja niiden suojelijat nyttemmin käyttävät usein hyväkseen kieltääkseen uskontonsa arvostelun ja jopa taiteen, jossa uskontoa käsitellään vähänkin ironisella, satiirisella, loukkaavalla tai ylipäätään negatiivisella tavalla.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Myös elinvoimaiselle kulttuurille sananvapaus on välttämätöntä. Ilman rohkeaa, uusia latuja avaavaa taidetta, tiedettä, kulttuurikritiikkiä sekä dynaamista mielipideilmastoa kulttuuri näivettyy ja pysähtyy. Älymystön roolille sananvapaus on luonnollisesti tärkein tekijä, koska ilman sananvapautta ajattelija ei saisi mielipiteitään julkisuuteen. Tässä internet on edistänyt asioita huomattavasti. </span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Jokainen voi pitää ilmaista internetpäiväkirjaa ja esittää siellä nimellään tai nimimerkillä mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Internetin tuomaan nopeaan muutokseen aletaan vasta nyt herätä ja kirjoittajien nauttima täydellinen vapaus sekä erityisesti räväkkä poliittissävytteinen keskustelu näyttävät huolestuttavan erityisesti vallanpitäjiä, viranomaisia ja virkamiehiä. Lakeja halutaan tiukentaa yleisen mielipiteen ohjaamiseksi suvaitsevaiseen suuntaan.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Laajalle levinnyt taipumus itsesensuuriin ja sensuuriin vaikuttaa myös yliopistoihin ja kirjakustantamoihin. Eräitä arkaluonteisia teoksia ei haluta julkaista ja jos julkaisemiseen on päädytty, teoksiin olennaisesti kuuluvia osia on jätetty pois vähemmistöjen loukkaamisen pelossa. Näin kävi esimerkiksi Yalen yliopistopainossa, joka ei uskaltanut sisällyttää Jyllands-Postenin Muhammad-pilakuvia niistä kertovaan tieteelliseen teokseen. Taidettakin on siistitty, jopa sensuroitu. Yhdysvalloissa Mark Twainin Huckleberry Finnin seikkailuissa sana 'neekeri' on korvattu sanalla 'orja'.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Julkisuudessa on kaikesta huolimatta noin kymmenen viime vuoden aikana noussut esiin yhtäältä kärkevä uskontokritiikki pilakuvien, sarjakuvien, kirjojen, näytelmien, oopperoiden, elokuvien ja erilaisten tempausten muodossa, sekä toisaalta uskonnollisten ryhmien enemmän tai vähemmän vihamieliset reaktiot harjoitettuun uskontokritiikkiin. Viime kädessä näissä tapauksissa kyse on ollut nimenomaan uskontokritiikistä tai vähintään uskonnollisen vallankäytön sekä arveluttavan perinteen kyseenalaistamisesta, ei loukkaamisesta loukkaamisen vuoksi. On selvää, että eriävä mielipide loukkaa väistämättä sellaisia, jotka ovat asiasta toista mieltä, ja mitä tunteenomaisemmin yksilö vakaumukseensa tai kantaansa suhtautuu, sitä herkemmin hän sen kyseenalaistamisesta närkästyy.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Tarkastelen seuraavassa muutamia esimerkkitapauksia sekä Suomesta että ulkomailta, jotka kaikki ovat saaneet runsaasti huomiota mediassa. Tapaukset ovat aiheeni kannalta keskeisiä ja osoittavat mielestäni kiistatta huolestuttavan trendin, jota edellä jo sivusin. Esitän tarkastelun ohessa joitakin henkilökohtaisia huomioita ja ajatuksia liittyen näkökohtiin, joita suomalainen media ei mielestäni ole käsitellyt lainkaan. Etenen aikajärjestyksessä, vanhimmasta tapauksesta tuoreimpaan.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;"><b>Saatanalliset säkeet ja älymystön pelkuruus</b></span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Vuonna 1989 Iranin uskonnollinen ja poliittinen johtaja ajatollah Khomeini julisti kuolemantuomion brittikirjailija Salman Rushdielle teoksesta <i>Saatanalliset säkeet</i>. Kirjassaan Rushdie esittää islamissa pyhänä pidetyn profeetta Muhammadin humoristisella tavalla ja kyseenalaistaa ironisesti islamin syntyä koskevia kertomuksia. Teos on fantasiapainotteinen veijaritarina, satiiri, jonka sivuteemana tekijä tarkastelee islamin syntyä ja uskonnon alkuaikojen tapahtumia. Tämä oli liikaa joillekin muslimeille, jotka kirjan julkaisun jälkeen mellakoivat murhasivat Rushdien teoksen japanilaisen kääntäjän. Muitakin kääntäjiä eri puolella maailmaa yritettiin tappaa, mutta he selvisivät nipin napin. Rushdie on joutunut piileskelemään kuolemantuomionsa julistamisesta saakka.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Eräs kristitty tuttavani puolestaan on sitä mieltä, että <i>Saatanallisissa säkeissä</i> Rushdie oikeastaan markkinoi islamia länsimaisille lukijoilleen hauskalla, viattomalla ja kepeällä tavalla. Tuttavani pitää tästä syystä teosta hieman kyseenalaisena. Tässä näkyy, miten eri tavalla yksilö suhtautuu uskonnolliseen satiiriin, riippuen siitä, onko kyse omasta vai vieraasta uskonnosta. Pilailun kohteen ollessa etäinen satiiri saatetaan kokea jopa uskonnon mainoksena.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Mediassa <i>Saatanallisten säkeiden </i>aiheuttama kohu on noussut toistuvasti esiin, viimeksi vuonna 2007, kun Englannin kuningatar aateloi Rushdien. Muslimivaltiot paheksuivat tätä yleisesti ja useassa islamilaisenemmistöisessä maassa mellakoitiin jälleen kerran.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Mitä tulee Khomeinin kuuluisaan fatwaan, meillä länsimaissa julkisuudessa Rushdieta paheksuttiin kirjan noustua otsikoihin tavalla, joka oli lähes myöntymistä uhkailijoiden vaatimuksiin. Rushdien uskontokritiikki satiirin ja ironian keinoin muuttui siis tavallaan tosielämän satiiriksi, koska valitettavan moni länsimainen uskonnollinen auktoriteetti ja niin sanottu intellektuelli oli valmis tuomitsemaan kirjailijan Khomeinin tapaan. Heidän mielestään Rushdie vain sai mitä ansaitsi. </span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Myöhemmin samanlainen suhtautuminen on leimannut länsimaisia julkisia reaktioita huumorin ja ironian keinoin harjoitettavaan uskontokritiikkiin. Onneksi vainottujen kriitikkojen puolustajiakin on noussut esiin, yleensä itsekin vainon kohteeksi joutuneita.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Koska eräät muslimit vaikuttavat olevan hyvin herkkänahkaisia uskontonsa suhteen, länsimaissa on syntynyt varovaisuuden, pelon ja nöyristelyn kulttuuri, jossa niin sanottu älymystö, uskonnolliset johtajat sekä poliitikot ministereitä ja presidenttejä myöten liehittelevät väkivallalla uhkailevia uskonnollisia fanaatikkoja suvaitsevaisuuden ja uskontojen rauhanomaisen vuoropuhelun nimissä. Uskontokriitikot ja aidosti kriittiset älyköt ovat siis tällä hetkellä selkeästi vaaranalaisin vähemmistö ja heidän rohkeuttaan jatkaa kritiikkiään täytyy vain ihaillen kunnioittaa.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Tässä yhteydessä on tärkeää huomioida, että lähes kaikki, elleivät jopa kaikki, menneisyyden uskontokriitikot ja uskonnollisten dogmien kyseenalaistajat ovat nyttemmin historian arvostamia henkilöitä. Myös vaikkapa juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin perustajahahmojen voidaan katsoa kyseenalaistaneen useita oman aikansa uskonnollisia dogmeja, perinteitä ja tapoja – usein vieläpä satiirin ja ironian keinoin. Ilman menneisyyden uskontojen arvostelua ja suoranaista ivaa nykyajan uskovilla ei olisi uskontojaan, joiden nimissä loukkaantua.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;"><b>Jyllands-Postenin Muhammad-pilakuvat</b></span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Tanskalaisessa Jyllands-Posten lehdessä syksyllä 2005 julkaistujen Muhammad-pilakuvien tapaus valottaa erinomaisesti edellä luonnostelemaani tilannetta.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Kuvat tilattiin alunperin, koska Tanskassa oli käynyt ilmi, etteivät taiteilijat uskaltaneet lähteä kuvittamaan profeetta Muhammadin elämästä kertovaa lastenkirjaa. Jyllands-Posten päätti testata, onko islam todella näin merkittävä uhka länsimaiselle sananvapaudelle. Testi onnistui – islam on erittäin suuri uhka sananvapaudelle kaikkialla.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Länsimaissa reaktio pilakuvamellakoihin oli odotettu. Poliitikot, kantaaottava ”älymystö” ja uskonnolliset johtajat nöyristelivät islamia ja paheksuivat voimakkaasti pilakuvia. Pelättiin iskuja Suomessakin. Pilakuvia ei julkaistu lehdissä, vaikka ainoa keino lopettaa raivostuneiden muslimien uhkailu tuossa tilanteessa olisi ollut julkaista pilakuvat kaikkien länsimaisten lehtien etusivulla samana päivänä. Joukkovoimaa voi käyttää rauhanomaisestikin, kuten mahatma Gandhi opetti. Kuvien julkaisu kaikissa lehdissä olisi ollut selkeä ja ryhdikäs viesti rähiseville fanaatikoille ja tuohtuneille muslimijohtajille sekä -poliitikoille (usein nämä ovat sama asia): Me emme taivu uhkailun edessä.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Mitään tällaista ei nähty – vain muutama rohkea lehti julkaisi pilakuvat ja sai palkinnoksi uhkailua sekä paheksuntaa.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Suomessa pilakuvat julkaisi jokunen internetkirjoittaja ja Suomen Sisu -niminen kansallismielinen järjestö. Sisun julkaistua pilakuvat internetsivuillaan pääministeri Matti Vanhanen pyysi sitä anteeksi muslimimailta Torinon talviolympialaisissa. Vähän tämän jälkeen Ville Ranta piirsi aiheesta sarjakuvan, jossa profeetta Muhammad esiintyy naamari päässä ja pelottelee sarjakuvapiirtäjää. Lopussa käy ilmi, että sarjakuvapiirtäjä ei suinkaan vihaa ja halveksi islamia, vaan arvostelee purevasti Matti Vanhasta, Erkki Tuomiojaa ja presidentti Tarja Halosta, jotka kukin tahollaan nöyristelivät islamin edessä sananvapauden kustannuksella. Tuomioja, joka tuolloin toimi ulkoministerinä, on sittemmin Skepsis ry:n 20-vuotisjuhlassa ateistiksi tunnustautuessaan julkisesti kertonut häpeävänsä pilakuvajupakan aikaista sananvapauden vastaista käytöstään.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Rannan sarjakuva piti julkaista pienessä Kaltio-kulttuurilehdessä. Lehden internetsivuilta se vedettiin nopeasti pois ja painetussa lehdessä sitä ei julkaistu suunnitelmien mukaan. Ranta erosi lehden palveluksesta ja häntä alusta saakka tukenut päätoimittaja Jussi Vilkuna erotettiin.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;"><b>Muita vastaavia tapauksia</b></span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Itse paavi Benedictus XVI sai vähän pilakuvajupakan jälkeen kokea, kuinka vaarallista islamin kritisoiminen voi olla. Paavi erehtyi siteeraamaan Saksassa pitämässään puheessa erästä 1300-luvulla elänyttä keisaria. Keisari oli sanonut profeetta Muhammadin tuoneen maailmaan pahoja ja julmia asioita, muun muassa määräyksen levittää islamia miekalla. Paavin puheen jälkeen hänen henkeään uhattiin, italialaista 70-vuotiasta nunnaa ammuttiin Somaliassa selkään ja islamistinen irakilaisryhmä uhkasi internetissä pommi-iskulla Italiaa sekä Vatikaania. Lisäksi Somaliassa eräs muslimioppinut kehotti tappamaan paavin.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Hieman myöhemmin Saksassa nousi melkoinen kohu Berliinin <i>Deutsche Operin</i> päätöksestä perua esitys, jonka lopussa sekä Jeesus että profeetta Muhammad menettävät päänsä. Oopperatalo luopui Mozartin <i>Idomeneo</i>-oopperan esittämisestä vain siksi, että taiteellinen johtaja Kirsten Harms pelkäsi teoksen suututtavan muslimiväestön. Voimakkaan julkisen kritiikin jälkeen Harmsin päätös peruttiin, mutta esitystä turvaamaan tarvittiin poliisivartio.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Iranin johto puolestaan suuttui Tanskalle lokakuussa, kun Tanskan TV2 esitti ohjelman, jossa näytettiin miten Tanskan kansanpuolueen humalaiset jäsenet pilkkasivat kesäjuhlassaan profeetta Muhammadia. Iran teki asiasta virallisen valituksen Tanskalle ja Suomelle, joka tuolloin oli EU:n puheenjohtajamaa. Iranin Kööpenhaminan-lähetystö valitteli sitä, että Tanskan hallitus sallii islamia pilkkaavan ohjelman esittämisen.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Myös erilaiset rasistiset ja nationalistiset ryhmät sekä poliittiset populistit ottavat muslimimellakoista kaiken julkisuuden irti; islaminuskoisten matala loukkaantumiskynnys ja siitä usein seuraava pidäkkeetön riehuminen lietsoo länsimaissa pelon ilmapiiriä ja lisää maahanmuuttokriittisyyttä.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Euroopassa on nähty useita tapauksia, joiden kyseenalaisen hyödyn korjaavat maahanmuuttokritiikillä ratsastavat nationalistipoliitikot. Esimerkiksi ruotsalaistaiteilija Lars Vilks on toistuvasti joutunut uhkailun, hyökkäysten ja tappoyritysten kohteeksi piirrettyään pilakuvan profeetta Muhammadista ja tämä osaltaan on lisännyt maan poliittisen ilmapiirin luisumista kansallismieliseen suuntaan. </span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Tanskassa pommipäisen profeetan piirtänyt Kurt Westergaard sai kotiinsa vieraaksi kirveellä aseistautuneen muslimin ja hiljattain muslimifanaatikkoryhmä yritti räjäyttää Jyllands-Postenin toimituksen. </span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Tukholmassa Vilksin piirtämää pilakuvaakin oikeutuksen käyttänyt muslimiterroristi yritti räjäyttää itsensä keskellä jouluruuhkaa, mutta onneksi pommi laukesi ennen aikojaan. </span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Hollannissa elokuvaohjaaja Theo van Gogh murhattiin keskelle katua vuonna 2004. Ohjaaja oli tehnyt yhdessä Ayaan Hirsi Alin kanssa naisten asemaa islamissa kriittisesti tarkastelleen elokuvan <i>Submission</i>. Tästä muslimifundamentalistit suuttuivat ja lopulta marokkolaistaustainen toisen polven maahanmuuttaja Mohammed Bouyeri tappoi van Goghin. Ohjaajan rintaan murhaaja löi veitsen, jossa oli tappouhkaus Ayaan Hirsi Alille. </span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Hirsi Ali on joutunut piileskelemään siitä asti. Hänet tunnetaan nykyään laajasti naisten ja tyttöjen oikeuksien puolustajana sekä teräväkielisenä islamkriitikkona. Hirsi Ali on julkaissut kolme islamia räväkästi arvostelevaa kirjaa, jotka ovat olleet myyntimenestyksiä ympäri läntistä maailmaa. Teoksista kaksi ensimmäistä, <i>Neitsythäkki </i>ja <i>Pakomatkalla, </i>on käännetty suomeksi. Hirsi Alin feministinen kritiikki on saanut useat muslimit raivon valtaan, koska islam pitää naista miestä alempana olentona. Kirjailija on myös rohkeasti puolustanut muiden vainottujen islamkriitikkojen sananvapautta länsimaisen ”älymystön” paheksunnalta ja islamistien uhkailulta.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Hiljattain yhdysvaltalainen Southern Poverty Law Center lisäsi Hirsi Alin ja brittiläisen reformistimuslimi Maajid Nawazin muslimivastaisten ekstermistien listalleen. Tämä tarkoittaa sitä, että järjestön mielestä naisten ja muiden vähemmistöjen oikeuksia puolustavat entiset tai nykyisetkin muslimit voivat syyllistyä muslimivastaiseen kiihotukseen. En mene tässä tarkemmin tämän käsityksen ongelmiin vaan linkitän Douglas Murrayn<span style="-webkit-font-kerning: none; color: #551a8b;"> <a href="https://www.gatestoneinstitute.org/9210/splc-racists">kirjoitukseen</a></span>, jossa on sanottu kaikki olennainen.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Mitä tulee populismiin, erityisesti Hirsi Alin jalanjäljissä islamkritiikissään kulkeva, mutta omien sanojensa mukaan juutalaiskristillistä sivistystä puolustava hollantilaispoliitikko Geert Wilders on korjannut potin ja vielä entisestään lisännyt suosiotaan elokuvansa <i>Fitna</i> aiheuttamien oikeustoimien avulla. Wilders voi nyt oikeudessa esiintyä sananvapauden sankarimarttyyrina, aiheellisesti, koska syyttäjät vaativat hänelle vankeutta islamia varsin maltillisesti kritisoineesta elokuvasta.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Vielä muslimeja enemmän Wildersin provokaatiosta loukkaantuivat länsimaiset ihmisoikeusaktivistit ja eräät poliitikot. Sen myötä Wilders sai mitä halusi, äänivyöryn kesän 2009 eurovaaleissa.<br />
<br />
Wilders on jälleen vuonna 2016 joutumassa Hollannissa oikeuteen islamvastaisten näkemystensä vuoksi ja hänen puolueensa nauttii tällä hetkellä gallupeissa ennätyssuosiota.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="color: #232323; font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;"><b>Jussi Halla-ahon syyte, tuomio ja moraalirelativismin hylkääminen</b></span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Suomessa on nähty vastaava ilmiö. Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho sai 25.8.2009 Helsingin käräjäoikeudessa sakkotuomion internetkirjoituksestaan ”Muutama täky Illmanin Mikalle”. Halla-ahon tuomio tuli siitä, että hän kutsui kirjoituksessaan profeetta Muhammadia pedofiiliksi ja islamia pedofiiliuskonnoksi. Tuomio vahvistettiin hovioikeudessa, jonka jälkeen sekä tuomittu että syyttäjä halusivat viedä jutun korkeimpaan oikeuteen. Tätä kirjoittaessani asian käsittely on vielä kesken.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">On tietenkin ilmeistä, että islam ei ole pedofiiliuskonto, vaikkakin islamissa lapsivaimot ja pakkoavioliitot ovat valitettavan tavallisia. Joka tapauksessa ihmisoikeuksien vastaisia käytäntöjä pitää toki voida arvostella – myös kärkevästi, satiirin keinoin. 9-vuotiaan tytön kanssa sukupuoliyhteydessä oleminen on nykymittapuun mukaan rikos. Lisäksi se on moraalisesti tuomittavaa ainakin kaikkialla länsimaissa.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Profeetta Muhammad ei uskonnon perustajana voi olla inhimillisen arvostelun yläpuolella, koska yleismaailmallisen ihmisoikeuskäsityksen ja etiikan mukaan kulttuurirelativismiin nojaava moraalirelativismi on virhepäätelmään perustuva oppi. Lyhyesti sanoen relativismi on sisäisesti ristiriitainen kanta, koska jos relativismi olisi totta, se ei olisi relativismia vaan absolutismia. Näin ollen kaikkia inhimillisiä moraalikysymyksiä voidaan tarkastella nykyajasta ja -moraalista käsin, toki aikaan ja paikkaan liittyviä vieraita perinteitä sekä tapoja ymmärtämällä, mutta niitä hyväksymättä, mikäli ne mittapuumme mukaan ovat moraalisesti tuomittavia.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Vastaavasti jos relativismi olisi totta, kukaan ei voisi arvostella ketään. Jos emme saa pilkata tai arvostella profeetta Muhammadia, eivät islaminuskoiset saa pilkata tai arvostella lehdistön- ja sananvapauttamme sekä taipumustamme uskonnollisten auktoriteettien kyseenalaistamiseen. Samoin länsimainen islaminystävä ei voisi arvostella Geert Wildersiä, koska Wildersin harjoittama politiikka ja provosointi kuuluu hänen alakulttuurinsa tapoihin. Koska relativismi on sisäisesti ristiriitainen kanta, jonka soveltaminen käytännön tapauksiin vieläpä johtaa absurdeihin tuloksiin, se on virhepäätelmä. Relativismi pitää siis hylätä.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Aisha, Muhammadin lempivaimo, oli islamilaisen perimätiedon mukaan kuusivuotias kun profeetta nai hänet ja yhdeksänvuotias, kun Muhammad vei avioliiton loppuun saakka eli otti tytön seksuaalisesti. Muhammadilla oli muitakin vaimoja, jotka kuitenkaan eivät olleet yhtä nuoria, kun Muhammad yhtyi heihin.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">On siis kiistanalaista, voidaanko ja pitääkö profeetta Muhammad luokitella pedofiiliksi. Profeetan seksuaalipatologinen diagnosointi on joka tapauksessa mahdotonta jälkikäteen. Selvää on kuitenkin se, että ottaessaan Aishan seksuaalisesti Muhammad käyttäytyi nykymittapuun mukaan moraalittomasti. Yleismaailmallinen ihmisoikeuksille perustuva nykymoraali pitää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä yksiselitteisesti rangaistavana ja nykymaailmassa, ainakin ihmisoikeuksia kunnioittavassa oikeusvaltiossa, profeetta Muhammad varsin todennäköisesti tuomittaisiin oikeudessa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ehdottomaan vankeuteen.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Vastaavia tapauksia on Suomessa oikeudessa tälläkin hetkellä. Tätä kirjoittaessani syytettynä ovat muuan lestadiolaisvaikuttaja ja tämän sukulaismies. Myös katolisen ja luterilaisen kirkon piirissä on paljastunut törkeitä lasten hyväksikäyttötapauksia, joita kaikkialla paitsi katolisen kirkon piirissä Vatikaanissa yleisesti paheksutaan.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Kaikissa näissä tapauksissa tuomion pitäisi käsittääkseni olla ehdoton vankeusrangaistus ja kohtalaisen pitkä. Ja mikäli profeetta Muhammad olisi syyllistynyt tekoon toistuvasti, kuten olettaa saattaa, kyseessä olisi jo törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Oli asian laita miten tahansa, Jussi Halla-aholla pitää olla oikeus kutsua islamia pedofiiliuskonnoksi, vaikka siis itse en niin islamista kokonaisuutena ajattele. On mielestäni epäoikeudenmukaista, jos ihminen ei saa ajatella asioista eri tavalla kuin minä, ja vielä epäoikeudenmukaisempaa, jos hän ei saa ilmaista ajatuksiaan vapaasti, ilman pelkoa oikeudenkäynnistä.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Kuten otsikosta ilmenee, Halla-aho on kirjoittanut tekstin provokaationa valtionsyyttäjä Mika Illmanille. Illman tunnetaan siitä, että hän puuttuu herkästi internetkirjoittajien sananvapauteen. Hän sai vuonna 2008 kakkossijan Isoveli-palkinnon yksilösarjassa </span><span style="color: #232323; font-kerning: none;">Electronic Frontier Finland -</span><span style="font-kerning: none;">EFFI ry:ltä. Yhdistyksen </span><span style="color: #232323; font-kerning: none;">tarkoituksena on toimia sananvapauden sekä yksityisyyden suojaamiseksi ja edistämiseksi niin internetissä kuin yhteiskunnassa laajemminkin. Palkinnon perustelut olivat seuraavat:</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="color: #232323; font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;"><i>"Kakkoseksi yksilösarjassa nousi valtionsyyttäjä Mika Illman. Hänen ansioikseen katsottiin sinnikkäät, demokratian periaatteista, syyttäjän toimenkuvasta ja teknisistä realiteeteista välittämättömät pyrkimykset sananvapauden rajoittamiseksi Internetissä."</i></span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="color: #232323; font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Illman pyrkii kitkemään internetistä rasismin ja muukalaisvihan. Tavoite on utopistinen ja keinot, joilla kansaa yritetään pakkosivistää, ovat suoraan poliisivaltiosta.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="color: #232323; font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Kun Halla-ahon syytteelle oli poliittista painetta, Vihreiden naisten tehtyä tutkintapyynnön Halla-ahon provokatiivisesta kirjoittelusta, ja mainitut tekstit olivat käsittääkseni syytekohtien osalta vanhentuneet, piti syyttäjän ilmeisesti takertua oljenkorsiin. Halla-ahon sivuilla on runsaasti materiaalia, jonka poliittisella vastapuolella oleva voi helposti omien käsitystensä pohjalta luokitella rasismiksi, vääristelyksi, panetteluksi ja vihanlietsomiseksi. <br />
<br />
Halla-aho kuitenkin päättyi syytteeseen humoristisesta provokaatiostaan Mika Illmanille. Mutta myöskään kärjistämisen, provokaation, rasismin, vääristelyn, panettelun, rankkojen yleistysten tai leimaamisen käyttäminen keinoina hankkia poliittista kannatusta eivät mielestäni kuulu oikeussaliin. </span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="color: #232323; font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on pykälänä lisäksi täysin mielivaltainen, niin kauan kuin vaikkapa perussuomalaisia, kokoomuslaisia tai oikeistoliberaaleja saa vapaasti leimata rasisteiksi, äärioikeistolaisiksi tai natseiksi. <br />
<br />
Sananvapaus mahdollistaa esitettyjen retoristen keinojen arvostelemisen ja se riittää. Rikoslaissa on aivan muita kohtia, joita voi tarvittaessa käyttää, kuten rikokseen yllyttäminen tai kunnianloukkaus. Näihin Jussi Halla-aho ei tietääkseni ole syyllistynyt.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="color: #232323; font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;"><b>Onko ikävän tosiasian mainitseminen uskonrauhan rikkomista?</b></span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="color: #232323; font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Halla-ahon syytteeseen johtaneessa kirjoituksessa on kaksi kohtaa, joista syyte on nostettu. Ensimmäinen, uskonrauhaan liittyvä, siis koskee profeetta Muhammadia. Halla-aho osoittaa, kenelle se on tarkoitettu, kirjoittamalla ”a</span><span style="color: black; font-kerning: none;">ion seuraavaksi heittää Mikalle syötin”. Sen jälkeen tulee syytteenalainen virke:</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;"><i>"Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto."</i></span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Halla-aho kysyy seuraavaksi retorisesti ja ilmeisen satiirisesti, onko rikollista ilmaista tosiasia, että ”Muhammad kihlasi 6- tai 7-vuotiaan Aishan”.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Kuten todettua, Muhammad yhtyi Aishaan tämän ollessa vain yhdeksänvuotias. </span><span style="color: #232323; font-kerning: none;">Halla-ahon</span><span style="font-kerning: none;"> tarkoitus on tämän jälkeen loogisesti osoittaa, että koska muslimien velvollisuus on noudattaa <i>sunnaa</i>, profeetan elämäntapaa, eikä profeetta koskaan tehnyt mitään mikä ei olisi esimerkillistä, jokaisen muslimin velvollisuus on harjoittaa pedofiliaa. Tämän Halla-aho onnistuu mielestäni loogisesti osoittamaan ja parodia on onnistunut.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Mitä Halla-ahon syytteestä ja tuomiosta seurasi? Hän pääsi vuonna 2011 äänivyöryllä eduskuntaan ja hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi. Hän joutui eroamaan puheenjohtajan paikalta vasta kun arvosteli jyrkästi KO:n ratkaisua omassa asiassaan. Sen jälkeen Halla-aho pääsi melkoisella äänimäärällä europarlamenttiin, jossa vaikuttaa tälläkin hetkellä. </span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Tätä kirjoittaessani kolme perussuomalaista, joista yksi on kansanedustaja Teuvo Hakkarainen, on joutumassa oikeuteen samantyyppisestä kirjoittelusta kuin Halla-aho aikoinaan. Kaikille kolmelle – Hakkaraisen ohella kyseessä ovat Terhi Kiemunki ja Sebastian Tynkkynen – voimme siis ennustaa poliittista menestystä ja laajenevaa kansansuosiota jatkossakin.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="color: #232323; font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"><b></b></span><br /></div>
<div style="color: #232323; font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;"><b>Sananvapaus on myös oikeutta loukata</b></span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Halla-aholla, kuten kenellä tahansa, on oltava oikeus esittää satiirisia sekä kärjistettyjä huomioita yhteiskunnan ja virkamiesten moraalis-juridisista kaksoisstandardeista. Halla-aho on perustellut tämän teemansa kirjoituksessaan ”Täkyjä Illmanin Mikalle” oivallisesti. Kaksoisstandardi on lisäksi Halla-ahon empiirisessä testissä kiistatta paljastunut, joten on todettava Halla-ahon olleen ja edelleen olevan oikeassa.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Räikeänä esimerkkinä kaksoisstandardista voidaan lisäksi mainita, että kun kirjailija Jari Tervo Ajankohtaisen kakkosen syksyn 2010 homoiltaan ja erityisesti kristillisdemokraatti Päivi Räsäseen vihastuneena heitti <i>Raamatun</i> lattialle televisiossa, poliisi ei käynnistänyt edes ennakkotutkintaa. Sen sijaan tosiasian mainitseminen profeetta Muhammadin seksuaalisista mieltymyksistä ja niiden pohjalta satiirisesti tehty looginen yleistys johti lopulta sakkotuomioon. Yhdet ovat siis tasa-arvoisempia kuin toiset.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Politiikassa tietenkin saa ja pitää olla eri mieltä. Halla-ahon on saatava esittää näkemyksensä, jotta niitä voi kritisoida ja jotta niistä voi keskustella. Tämä on itsestään selvää. Sananvapaus ei voi tarkoittaa pelkästään miellyttävien ja turvallisten näkemysten esittämistä. Sananvapaus on myös oikeutta kärjistää, vääristellä, rienata, provosoida ja loukata.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<b>Uskontokritiikki ja logiikka</b></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Halla-ahon tuomio jäi korkeimmassa oikeudessa voimaan ja lisäksi siellä tuli käräjä- ja hovioikeuden päätösten vastaisesti tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Profeetta Muhammadia ja islamia koskevasta osasta tuli samalla ennakkotapaus, ja äkkiä olemme palanneet vuoteen 1964, Hannu Salaman <i>Juhannustansseihin.</i> Nyt ei edes ole Kekkosta armahtamassa kirjailijaa, joka teoksessaan rohkeni pilkata Jumalaa. Tilanne on huolestuttava.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Lisäksi islamilaisten maiden järjestö OIC lobbaa YK:ssa ja EU:ssa vuosi toisensa jälkeen uskonnon halventamisen estävää lainsäädäntöä. Näyttää siltä, ettei heidän tarvitse lobata Irlannissa, Iso-Britanniassa eikä Suomessa.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
Valtiovalta on monessa Euroopan maassa kaikesta päätellen ottanut yhden monoteistisen uskonnon, islamin, sekä ainakin Suomessa tietyt kansanryhmät, somalit ja muslimit, erityissuojeluunsa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että yhdenvertaisuus ja sananvapaus ovat näiltä osin mennyttä. Näin ollen demokratia voi entistä huonommin ja ääriliikkeiden suosio kasvaa entisestään.<span style="font-kerning: none;"></span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Tästä johtuen on vielä syytä tarkastella lähemmin Halla-ahon tuomion erästä kohtaa. Käräjäoikeus perustelee ratkaisuaan näin:</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;"><i>"Yleisesti ottaen on selvää, että erilaisten uskonnollisten käsitteiden totuusarvosta ei voida käydä keskustelua samalla tasolla kuin millä keskustellaan esimerkiksi luonnontieteisiin liittyvistä kysymyksistä. Jälkimmäiset voidaan todistaa oikeiksi, kun sen sijaan objektiivisesti arvioiden jo minkä tahansa uskonnon olemukseen kuuluu, että sen käsitteisiin liittyvä totuus on suhteellista. Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä keskustelussa."</i></span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Perustelu relativoi eli suhteellistaa teologian, paitsi fideismin, joka jo lähtökohtaisesti hylkää rationaalisuuden. Perustelu siis arvatenkin loukkaa rationaalisia uskovaisia enemmän kuin kaikki Halla-ahon provokaatiot yhteensä. Jos tuomarin mielestä uskontojen kaikki väitteet ovat järkiperustelujen ja logiikan tuolla puolen, hänen on käsittääkseni johdonmukaisuuden nimissä oltava sitä mieltä, että valtaosa kristillistä, juutalaista ja islamilaista teologiaa on käytännössä mahdotonta.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Samoin tuomarista tulee tällaisessa oikeuskäytännössä uskonoppinut tai jopa sellaisen yläpuolella oleva absoluuttinen taho, jolla on yksinoikeus määritellä, mikä uskonnossa on loogista ja mikä suhteellista. Tässä tapauksessa tuomari on siis sitä mieltä, että ”uskonnon olemukseen kuuluu, että sen käsitteisiin liittyvä totuus on suhteellista. Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä keskustelussa”. <br />
<br />
Kuten aiemmin totesin, relativismi on virhepäätelmä ja sellaisena hylättävä. Tuomarin mielestä relativismi on kuitenkin ainoa tapa suhtautua uskontoon. Näin mikä tahansa uskontoon liittyvä väite on yhtä oikea ja tuomari kumoaa itsensä. Samalla tuomari tietenkin kumoaa Jussi Halla-ahon tuomion perusteet. </span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Miten Halla-aho muka voi olla väärässä, jos otetaan kirjaimellisesti tuomioon kirjattu perustelu ”objektiivisesti arvioiden jo minkä tahansa uskonnon olemukseen kuuluu, että sen käsitteisiin liittyvä totuus on suhteellista”? Toisin sanoen mikä tahansa suhteellinen totuus käy, mukaan lukien Halla-ahon suhteellinen ja ilmeisen leikkimielinen totuus, jonka mukaan islam on pedofiiliuskonto.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;"><b>YK, sananvapaus ja uskonrauha</b></span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Kansainvälisessä mediassa on viime vuoden aikana keskusteltu kriittisesti uskontojen halventamisen eli jumalanpilkan vastaisesta julkilausumasta, joka hyväksyttiin YK:n ihmisoikeusneuvostossa ja myöhemmin yleiskokouksessa.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Kyse on OIC:n – islamilaisten maiden järjestön – vuosia jatkuneesta pyrkimyksestä käytännössä estää islamkritiikki. Järjestöön kuuluu 57 islamilaista valtiota, jäsenmaihin lukeutuvat esimerkiksi Afganistan, Saudi-Arabia, Pakistan, Somalia, Sudan, Kuwait ja Iran. Nämä valtiot eivät ole hyväksyneet YK:n ihmisoikeusjulistusta vaan vaihtoehtoisen Kairon julistuksen, joka on islamilaisten maiden versio ”ihmisoikeuksista”. Tässä versiossa islam menee aina ihmisoikeuksien edelle.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">OIC:n jäsenvaltioiden suhtautuminen islamiin tietenkin vaihtelee, mutta järjestö itse ei näyttäisi kannattavan ainakaan islamin aivan maltillisimpia versioita. Itse asiassa OIC:n ihmisoikeusneuvostossa tekemä aloite osoittaa, että järjestön agendassa kyse on islamin oppien tuomisesta kansainväliseen politiikkaan. Järjestö siis pyrkii nyt käytännössä rajoittamaan ihmisoikeuksia myös länsimaissa.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">OIC:n julkilausumaa tukivat OIC-maiden ohella Kiina, Kuuba, Valko-Venäjä ja Venäjä. Nämä maat eivät ole erityisen uskonnollisia, ellei sitten Venäjä nykyään, kun siellä voimakkaaseen kansallismielisyyteen liittyy läheisesti ortodoksikristillisyys. Ihmisoikeuksien kunnioittamisesta kyseisiä valtioita ei voida kiittää. Yhdistävä tekijä on siis löytynyt.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Huomion arvoista tässä on myös se, että Kiina ja Venäjä käyvät jatkuvasti terrorisminvastaista sotaansa islamilaisia vähemmistöjään uiguureja ja tshetsheenejä vastaan, mutta tämä ei ilmeisesti ole OIC-maiden mielestä ongelma tai ainakaan islamin halventamista, islamofobiaa.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Uskontojen halventamisen kieltävä päätöslauselma on ristiriidassa monen YK:n jäsenmaan perustuslain kanssa, joissa taataan sanan- ja uskonnonvapaus. Lisäksi näiden maiden lainsäädännöissä on jo olemassa pykäliä, joissa syrjiminen, kunnianloukkaaminen ja kiihotus kansanryhmiä vastaan on kriminalisoitu.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">YK:n ihmisoikeusneuvostosta on siis tullut elin, joka on menettämässä uskottavuutensa. Se on pelkkä erilaisten, usein antidemokraattisten, intressiliittoumien kulissi. Sen ohella siitä on tullut instituutio, jossa epädemokraattiset valtiot voivat ajaa ihmisoikeuksien vastaista agendaansa muka hyvää tarkoitusta edistääkseen. Maailman tunnetuin holokaustin kieltäjä, Iranin islamistipresidentti Mahmud Ahmadinejad, käytti huhtikuussa 2009 YK:n rasisminvastaista konferenssia antisemitismin edistämiseen. Ironista asiassa on se, että kyse oli selvästi juutalaisuuden eli uskonnon halventamisesta.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="color: #313131; font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Muiden järjestöjen ohella eri maiden PEN-keskukset ovat ilmaisseet huolensa YK:n toimielimissä esitetyistä vaatimuksista. Suomen PENin puheenjohtaja Lauri Otonkoski mainitsi asian alustuksessaan </span><span style="color: black; font-kerning: none;">Guillermo Farinasille myönnetyn Euroopan parlamentin ihmisoikeuspalkinnon jakoon liittyneessä seminaarissa 15.12.2010</span><span style="font-kerning: none;">:</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="color: #313131; font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;"><i>"PEN katsoo, että ihmisoikeudet suojelevat ihmisiä yksilöinä, eivät instituutioita tai uskontoja. Uskontojen halventamisen kriminalisointi estää merkittävällä tavalla kriittistä keskustelua uskontojen varjolla tapahtuvista ihmisoikeusloukkauksista. Se myös tarjoaa ääriliikkeille mahdollisuuden esiintyä julkisuudessa sananvapauden marttyyreina."</i></span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;"><b>Pakistan ja vähemmistöjen oikeudet</b></span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Pakistania voidaan pitää hyvänä testinä OIC:n pyrkimyksille suojella vähemmistöjä jumalanpilkan kieltävillä säädöksillä. Kristitty 45-vuotias Asia Bibi, viiden lapsen äiti, tuomittiin Pakistanissa kuolemaan jumalanpilkasta. Bibi oli riitaantunut musliminaisten kanssa, koska nämä olivat kieltäytyneet juomasta Bibin kantamaa vettä. Naisten mukaan vesi oli saastunutta, koska Bibi ei-muslimina oli epäpuhdas. He kertoivat paikalliselle uskonnolliselle johtajalle, että Bibi oli lausunut herran nimen turhaan. Tuomari päätti, että Bibi piti teloittaa hirttämällä.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Pakistanilaispoliitikko Salman Taseer asettui julkisesti vastustamaan Pakistanin kansan suosimaa jumalanpilkkalakia ja sai maksaa siitä hengellään. Taseerin ampui konstaapeli Malik Mumtaz Quadri, joka sanoi tehneensä teon, koska Tasheer oli pilkannut profeetta Muhammadia. Quadri kuului eliittipoliisiin, joka toimi Taseerin henkivartiostona. Pidätyksen jälkeen jotkut Quadrin kannattajat heittelivät hänen päälleen ruusunlehtiä. Tekoa juhlittiin ja ylistettiin.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Näyttää siis siltä, että ainakaan kansainvälisesti islam ei ole erityissuojelun tarpeessa. Päinvastoin. Ihmisoikeuksia puolustavat aktivistit tarvitsevat suojelua islamin nimissä toistuvasti harjoitetulta väkivallalta.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;"><b>Loppupäätelmiä</b></span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Islamismin näkyminen mediassa esimerkiksi WTC-iskujen ja Al-Qaidan myötä sekä toisaalta muslimien lisääntynyt muutto länsimaihin ovat saaneet aikaan sen, että uskontokritiikki on noussut pinnalle viimeisen kymmenen vuoden aikana aivan uudella tavalla. Kritiikin kohteena ei missään nimessä ole ollut pelkkä islam, vaan ylipäätään uskonnolliset käsitykset ja niiden ristiriita rationalistis-humanistisen ihmisoikeuskäsityksen kanssa. Islam on viime aikoina valikoitunut pääasialliseksi kritiikin kohteeksi juuri siksi, että sen nimissä ihmisoikeuksia on poljettu erityisen räikeästi.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;"><br /></span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Myös islamilaisessa maailmassa valistuneempi väestö alkaa olla kyllästynyt korruptoituneisiin, itsevaltaisiin ja usein myös teokraattisiin hallituksiin. Kansa on noussut barrikadeille ainakin Iranissa, Tunisiassa, Jemenissä, Jordaniassa, Egyptissä ja Sudanissa. Pitäisikö näissä maissa kapinoivien muslimien sananvapautta rajoittaa, koska heidän kritiikkinsä kohdistuu nimenomaan valtaapitäviin itsevaltiaisiin, islamisteihin tai toisinaan myös<i> </i>valtaa <i>de facto</i> käyttäviin vanhoillisiin muslimioppineisiin?</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Sitä paitsi sananvapauden rajoitukset vakaumusten suojelemiseksi kääntyvät välittömästi juuri muslimeja vastaan. Tästä on useita esimerkkejä Pakistanin ohella myös Iso-Britanniasta. Kenan Malik esittelee niitä erinomaisessa teoksessaan <i>From Fatwa to Jihad – The Rushdie Affair and Its Legacy</i> (Atlantic Books 2009).</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Liberaalin käsityksen mukaan mikään pyhänä pidetty kirjoitus tai myyttinen hahmo ei ole arvoasteikossa ylempänä kuin perustavanlaatuiset ihmisoikeudet. Sanoilla saa tehdä mitä vain, ja ainoastaan ihmisen oikeus omaan ruumiiseensa ja ajatuksiinsa on täysin suojattu asia.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Sanan- ja ilmaisunvapaus eivät ole pysyviä, muuttumattomia elementtejä, jotka voitaisiin turvata ainoastaan kirjaamalla ne lakeihin. Näihin vapauksiin ja mahdollisuuksiin toteuttaa niitä vaikuttavat lainsäädännön lisäksi muun muassa viranomaisten tapa tulkita lakia sekä median omaksumat käytännöt.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;">Julkinen keskustelu ja tämän tarkastelun alussa mainittu kulttuuridynamiikka edellyttävät jatkuvaa hereillä olemista sananvapauden suhteen. Tällä hetkellä ilmassa on selkeitä sanan- ja ilmaisunvapauden uhkia, erityisesti viranomaisten ja hallituksen taholta.</span></div>
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal;">
<span style="font-kerning: none;"><br />
Sananvapauden säilyminen laajana vaatii jatkuvaa aktiivista koettelua. Yhteiskunnassa, jossa näitä vapauksia ei silloin tällöin testata, niitä ei luultavasti juuri olekaan.</span></div>
<br />
<div style="font-family: Times; font-size: 14px; line-height: normal; min-height: 18px;">
<span style="font-kerning: none;"></span><br /></div>
</div>
Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2834003386704756115.post-22390961701735647152015-11-14T06:12:00.000-08:002015-11-14T07:14:06.378-08:00Terrorismi ja jihadin teologinen oikeutus<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-pd9EhMwWdJg/VkdAr792UmI/AAAAAAAADo8/zPpLhJwLhEY/s1600/Persian_Quran.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="http://2.bp.blogspot.com/-pd9EhMwWdJg/VkdAr792UmI/AAAAAAAADo8/zPpLhJwLhEY/s320/Persian_Quran.jpg" width="320" /></a></div>
<div style="line-height: 0.67cm; margin-bottom: 0cm;">
<b style="font-family: inherit;">Pariisin perjantain 13.11.2015
terrori-iskujen jälkeen alkoi välittömästi tavanomainen
selittely, jonka mukaan terrorismilla ei ole mitään tekemistä
islamin kanssa. Moni väittää, että Isis, Al-Qaida ja muut
muslimiterroristit eivät ole oikeita muslimeja eivätkä tunne
uskontoaan. Onko asia todella näin?</b></div>
<div style="line-height: 0.67cm; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: inherit;"><b><br /></b><span style="font-weight: normal;">Tarkastelen
seuraavassa lyhyesti profeetta Muhammadin esimerkkiä hurskaalle
muslimille. Olen käsitellyt jihadismin taustalla olevaa teologiaa ja
ideologiaa laajemmin <a href="http://jussikniemela.blogspot.fi/2013/03/islamilaisen-fundamentalismin-syyt.html">jo aiemmin</a>, joten en tässä mene
aiheeseen sen syvemmin. Sen sijaan osoitan, miten Koraanin ja
hadithien perusteella on selvää, että jihad kuuluu oikeaoppiseen
islamiin siinä kuin rukoilu, almut ja pyhiinvaellus. Tulkintoja on
monia, mutta vanhoillinen tulkinta on islamin pyhien tekstien
perusteella täysin oikeutettu.</span><b><br /><br />Profeetta Muhammadin
esimerkki</b></span></span></div>
<div style="font-weight: normal; line-height: 0.49cm; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;"><br />
</span></div>
<div style="font-weight: normal; line-height: 0.64cm; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: inherit;">Kaltaiseni
historialliskriittisesti asennoituneen ateistiskeptikon näkökulmasta
totuus Muhammadin kaltaisesta historiallisesta tai mahdollisesti jopa
täysin fiktiivisestä hahmosta on tietenkin hyvin ongelmallinen.
Vaikka on jossain määrin todennäköistä, että historiallinen
Muhammad tai hänen jonkinlainen esikuvansa oli oikeasti olemassa, on
hänen perimätiedossa ja muissa teksteissä esiintyvä
henkilöhahmonsa kuitenkin lopulta fiktiivinen hahmo.</span></span></div>
<div style="font-weight: normal; line-height: 0.64cm; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black; font-family: inherit;"> <br />Näin
ollen ”totuus” Muhammadista on väistämättä tietty
historiallisten tekstien tulkinta, joka tietenkin vaihtelee
tulkitsijan ja tekstikatkelman mukaan. Tulkinnan totuudellisuutta on
mahdoton tieteellisesti verifioida tai falsifioida. Jokaisella voi
olla oma totuutensa profeetta Muhammadista ja se voi perustua enemmän
tai vähemmän Koraaniin, hadítheihin tai siraan.</span></div>
<div style="font-weight: normal; line-height: 0.64cm; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: inherit;"><br />Hadíthit
sisältävät perimätietoa profeetta Muhammadin elämästä,
opetuksista, sanomisista ja teoista, sira puolestaan tarkoittaa
islamin perustajasta kirjoitettuja elämäkertoja. Hadíthit ja
Koraani yhdessä muodostavat muslimien elämäntavan määrittelevän
sunnan. Se siis perustuu profeetta Muhammadin elämään ja
elämäntapaan, jota uskovan muslimin tulee esimerkillisenä
jäljitellä.</span></span></div>
<div style="line-height: 0.64cm; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;"><span style="color: black;"><span style="font-weight: normal;"><br />Muhammadin
historiallisuus on myös kokonaan kyseenalaistettu aivan kuten
Jeesuksenkin. Esimerkiksi Ibn Warraqin islamkriittisessä teoksessa</span></span><span style="color: black;"><i><span style="font-weight: normal;">
Why I Am Not a Muslim</span></i></span><span style="color: black;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;">
(Prometheus Books 2003) on esitelty joitakin teorioita, joissa
Muhammadia väitetään täysin fiktiiviseksi hahmoksi.</span></span></span></span></div>
<div style="font-style: normal; font-weight: normal; line-height: 0.64cm; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black; font-family: inherit;"> <br />Jokainen
hurskas muslimi tietenkin noudattaa uskontoaan siitä lähtökohdasta,
että Muhammad on ollut oikeasti olemassa ja hänestä kertova
perimätieto sekä Koraanin kohdat pitävät suurin piirtein
paikkansa. Perimätietoa ei tarvitse tuntea tarkkaan, approksimaatio
profeetta Muhammadista riittää muslimille, kuten pelkkä hämärä
aavistus oletetusti historiallisen Jeesuksen elämästä kristitylle.
Uskovalle uskonnon perustaja on läsnä opetusten ja tekstien kautta,
oli hänellä historiallinen esikuva tai ei.</span></div>
<div style="font-style: normal; font-weight: normal; line-height: 0.64cm; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: inherit;"><br />Uskovan
musliminhan on suorastaan välttämätöntä uskoa historialliseen
Muhammadiin, muuten hänen uskoltaan putoaisi pohja pois eikä hän
olisi islamissa aito muslimi. Tästä syystä Muhammad vaikuttaa
muhamettilaisiin suurimpana esikuvana ja se, millaisena hän
uskonnollisissa teksteissä ja opetuksessa esiintyy, on ensiarvoisen
tärkeää sen kannalta, miten muslimit pyhiä kirjoituksia
tulkitsevat ja uskonnollisten auktoriteettien määräyksiä
noudattavat.</span></span></div>
<div style="line-height: 0.64cm; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;"><span style="color: black;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;"><br />Arabian
kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila on
samoilla linjoilla teoksensa</span></span></span><span style="color: black;"><i><span style="font-weight: normal;">
Islamin käsikirja</span></i></span><span style="color: black;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;">
(Otava 2004) islamin syntyä koskevassa luvussa. Hän toteaa, että
”[n]ykytilanteelle ei ole niinkään merkityksellistä se, mitä
todella tapahtui (</span></span></span><span style="color: black;"><i><span style="font-weight: normal;">wie
es eigentlich gewessen</span></i></span><span style="color: black;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;">),
vaan se, mitä myöhemmin on uskottu tapahtuneen” (s. 14).</span></span></span></span></div>
<div style="line-height: 0.64cm; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;"><span style="color: black;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;"><br />Seuraava
suppea tiivistelmäni islamin ja profeetta Muhammadin historiasta
nojaa Juan E. Campon oivalliseen</span></span></span><span style="color: black;"><i><span style="font-weight: normal;">
Encyclopedia of Islamiin</span></i></span><span style="color: black;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;">
(Checkmark Books 2009), professori Hämeen-Anttilan aihetta
käsitteleviin teoksiin ja suomennoksiin sekä</span></span></span><span style="color: black;"><i><span style="font-weight: normal;">
Sírat Rasúl Alláhin</span></i></span><span style="color: black;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;">
osalta myös Alfred Guillaumen englanninkieliseen vuonna 1955
julkaistuun käännökseen.</span></span></span></span></div>
<div style="font-style: normal; line-height: 0.67cm; margin-bottom: 0cm; margin-right: 0.78cm;">
<span style="font-family: inherit;"><br />
</span></div>
<div style="line-height: 0.67cm; margin-bottom: 0cm; margin-right: 0.78cm;">
<span style="font-family: inherit;"><span style="color: black;"><span style="font-style: normal;"><b>Ibn
Ishaq ja Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta </b></span></span></span><br />
<span style="font-family: inherit;"><span style="color: black;"><span style="font-style: normal;"><b><br /></b></span></span><span style="color: black;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;">Profeetta
Muhammadin elämästä ei ole kuin yksi arvovaltainen lähde, Ibn
Hishámin tiivistelmä</span></span></span><span style="color: black;"><i><span style="font-weight: normal;">
Sírat Rasúl Alláh</span></i></span><span style="color: black;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;">
vanhemmasta Ibn Is'háqin laatimasta elämäkerrasta. Alkuperäinen
on kadonnut eikä vertailevaa aineistoa ole. Vanhempi materiaali oli
suullista</span></span></span><span style="color: black;"><span style="font-style: normal;"><b>
</b></span></span><span style="color: black;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;">perimätietoa,
joka paljon myöhemmin kerättiin hadítheiksi. Aikalaislähteitä ei
tunneta. Islamin perustajan historiallisuus on siis lähdekritiikin
valossa hyvin kyseenalainen. Silti Ibn Hishámin teos on arvostettu
ja vakiintunut Koraanin tulkinnan apuväline. </span></span></span></span></div>
<div style="font-style: normal; font-weight: normal; line-height: 0.67cm; margin-bottom: 0cm; margin-right: 0.78cm;">
<span style="font-family: inherit;"><span style="color: black;"><br />Alunperin
síra tarkoitti islamin historiassa profeetta Muhammadin ja hänen
seuralaistensa sotaretkiä ja siitä käytettiin uskonnon kahden
ensimmäisen vuosisadan aikana yleisesti nimeä maghází. Sittemmin
sotaseikkailut eriytyivät omaksi lokerokseen síran laajemmassa
kokonaisuudessa. </span>
</span></div>
<div style="font-style: normal; font-weight: normal; line-height: 0.67cm; margin-bottom: 0cm; margin-right: 0.78cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: inherit;"><br />Muhammad
syntyi perimätiedon mukaan Mekassa huhtikuussa vuonna 570. Hän
kuului pakanalliseen quraishi-heimoon. Tuohon aikaan Arabian
niemimaalla eli useita uskontoja rinnakkain, myös kristittyjä ja
juutalaisia. Näin ollen Koraani sisältää lukuisia lainoja
varhaisemmista lähteistä. Teoksen paratiisikuvaukset muistuttavat
kovasti zarathustralaisia ja hindulaisia kirjoituksia.</span></span></div>
<div style="font-style: normal; font-weight: normal; line-height: 0.64cm; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;"><br />
</span></div>
<div style="font-style: normal; font-weight: normal; line-height: 0.64cm; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: inherit;">Vastaavasti
aikuisen profeetta Muhammadin myöhemmissä ilmestyksissään saamat
viestit sisältävät runsaasti vaikutteita juutalaisten ja
kristittyjen uskonnollisista traditioista. Muhammad on Koraanin
mukaan viimeinen profeetta sarjassa, joka alkoi Vanhasta
testamentista.</span></span></div>
<div style="font-style: normal; font-weight: normal; line-height: 0.64cm; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;"><br />
</span></div>
<div style="font-style: normal; font-weight: normal; line-height: 0.64cm; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: inherit;">Perimätiedon
perusteella Muhammad oli noin neljänkymmenen kun hän aikoi saada
ilmestyksiä. Niissä enkeli, yleisimmin tai joidenkin tulkintojen
mukaan nimenomaan arkkienkeli Gabriel, saneli profeetalle Jumalan
(Alláh) ilmoituksia. Profeetoillehan on kautta aikain ollut
poliittisesti ja uskonnollisesti tarkoituksenmukaista saada yhteys
suoraan Jumalaan ja sen kautta Jumalan valta lähimmäisiin.
Profeetta Muhammad ei Koraanin ja perimätiedon perusteella muodosta
poikkeusta. Hän sai juuri sellaisia ilmoituksia, joita tarvitsi
hallitakseen ihmisiä.</span></span></div>
<div style="font-style: normal; font-weight: normal; line-height: 0.64cm; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;"><br />
</span></div>
<div style="font-style: normal; font-weight: normal; line-height: 0.64cm; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: inherit;">Koraanissa
on kohtia, jotka pohjautuvat harhaoppisten kristittyjen teksteihin,
Talmudiin ja Raamattuun. Muhammadin tarkoitushakuiset ilmestykset
eivät siis esiintyneet irrallaan sen ajan vallitsevista pyhistä
teksteistä, myyteistä, kansantaruista ja eettisistä käsityksistä.
Kirjailijat tuntevat intertekstuaalisuuden rajattomat hyödyt ja sama
pätee uskonnollisten tekstien kirjoittajiin ja jäljentäjiin. Aina
kannattaa varastaa, lainata, muokata ja laittaa omiin nimiin.</span></span></div>
<div style="font-style: normal; line-height: 0.67cm; margin-bottom: 0cm; margin-right: 0.78cm;">
<span style="font-family: inherit;"><br />
</span></div>
<div style="line-height: 0.67cm; margin-bottom: 0cm; margin-right: 0.78cm;">
<span style="font-family: inherit;"><span style="color: black;"><span style="font-style: normal;"><b>Islamilainen
valtio ja Muhammadin suhde juutalaisiin</b></span></span></span><br />
<span style="font-family: inherit;"><span style="color: black;"><span style="font-style: normal;"><b><br /></b></span></span></span>
<span style="font-family: inherit;"><span style="color: black;"><span style="font-style: normal;"><b> </b></span></span><span style="color: black;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;">Vuonna
622 profeetta Muhammad seuralaisineen muutti Mekasta Jathribiin,
josta myöhemmin tuli Medina, Profeetan kaupunki eli Madínat
al-Nabí. Sitä kutsutaan myös loistavaksi kaupungiksi ja kuten
yleisesti tunnettua, Medina on muslimien toiseksi pyhin kaupunki
Mekan jälkeen. Muutto tunnetaan islamin historiassa
arabiankielisellä nimellä hidžra. </span></span></span></span></div>
<div style="font-style: normal; font-weight: normal; line-height: 0.67cm; margin-bottom: 0cm; margin-right: 0.78cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: inherit;"><br />Medinaan
Muhammad seuralaisineen perusti islamilaisen valtion ja muslimit
pitävät sitä ensimmäisenä perustuslaillisena valtiona. Medinasta
alkaa myös islamin sotaisa historia. </span></span><br />
<span style="color: black;"><span style="font-family: inherit;"><br /></span></span>
<span style="color: black;"><span style="font-family: inherit;">Muhammadilla oli ongelmia paikallisten juutalaisten kanssa, jonka myötä islamin pyhiin teksteihin on jäänyt antisemitismiä, joka edelleen lietsoo vanhoillisten muslimien juutalaisvastaisuutta. Tätä taustaa olen käsittelyt edellä mainitussa pitkässä<a href="http://jussikniemela.blogspot.fi/2013/03/islamilaisen-fundamentalismin-syyt.html"> kirjoituksessani.</a></span></span><br />
<span style="color: black;"><span style="font-family: inherit;"><br /></span></span>
<span style="color: black;"><span style="font-family: inherit;">Jihadisti ei siis valitse juutalaista kosher-markettia terrori-iskun kohteeksi sattumalta. Kyse on islamilaisesta traditiosta ja profeetta Muhammadin sankarillisesta esimerkistä.<br /><br />Medinan perustuslakiin
kirjatut säädökset vaikuttavat muslimien ja muiden katsomusten
suhteisiin edelleen. Tärkeässä roolissa on muun muassa ummaa,
muslimien yhteisöä koskevat säädökset. Islamilainen valtio ja
umma korostetun romanttisessa valossa ovat suoraan nykyisten
islamilaisten äärijärjestöjen jihadistisen ideologian ja
väkivaltapolitiikan keskipisteessä.</span></span></div>
<div style="font-style: normal; font-weight: normal; line-height: 0.67cm; margin-bottom: 0cm; margin-right: 0.78cm;">
<span style="font-family: inherit;"><span style="color: black;"> </span>
</span></div>
<div style="font-style: normal; line-height: 0.67cm; margin-bottom: 0cm; margin-right: 0.78cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: inherit;"><b><br /></b></span></span></div>
<div style="font-style: normal; line-height: 0.67cm; margin-bottom: 0cm; margin-right: 0.78cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: inherit;"><b>Badrin
taistelu ja islamin miekka</b></span></span></div>
<div style="font-style: normal; font-weight: normal; line-height: 0.49cm; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;"><br />
</span></div>
<div style="font-style: normal; font-weight: normal; line-height: 0.64cm; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black;"><span style="font-family: inherit;">Islam
on islamilaisen valtion syntymästä asti ollut suvaitsematon,
vallanhimoinen, imperialistinen ja raaka uskonto. Kuten
kristinuskoon, siihenkin on käännytetty pakolla, petoksen,
uhkailun, terrorin ja väkivallan avulla. Islam tarkoittaa
alistumista ja valitettavan moni uskonnon seuraaja vaatii sitä.
Fanaatikot vaativat sitä enenevissä määrin myös niiltä, jotka
eivät ole muslimeja.</span></span></div>
<div style="font-style: normal; font-weight: normal; line-height: 0.64cm; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;"><span style="color: black;"> </span>
</span></div>
<div style="line-height: 0.64cm; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;"><span style="color: black;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;"><br /></span></span></span></span></div>
<div style="line-height: 0.64cm; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;"><span style="color: black;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;">Yleensä
vain länsimaita ja kristittyjä syytetään ristiretkistä ja
imperialismista, mutta islamin kohdalla samoista epäkohdista
vaietaan. Jaakko Hämeen-Anttila on kuitenkin kirjoittanut aiheesta
kirjan nimeltä</span></span></span><span style="color: black;"><i><span style="font-weight: normal;">
Islamin miekka – Idän ja lännen konfliktien historiaa</span></i></span><span style="color: black;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;">
(Otava 2012), jossa hän kertoo islamin valloitusretkistä ja
suhteuttaa niitä länsimaiden sotaisaan historiaan.</span></span></span></span><br />
<span style="font-family: inherit;"><span style="color: black;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;"><br /></span></span></span></span>
<span style="font-family: inherit;"><span style="color: black;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;">Varsinkin <a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Battle_of_Badr">Badrin taistelu</a> on muslimeille erittäin tärkeässä roolissa Muhammadin sotasankaruuden perustelussa.</span></span></span></span><br />
<span style="font-family: inherit;"><span style="color: black;"><span style="font-style: normal;"><b><br /></b></span></span></span>
<span style="font-family: inherit;"><span style="color: black;"><span style="font-style: normal;"><b>Ongelman
ydin ja ratkaisu</b></span></span></span><br />
<span style="font-family: inherit;"><span style="color: black;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;"><br /></span></span></span></span>
<span style="font-family: inherit;"><span style="color: black;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;">Niille,
jotka tosiasioista huolimatta väittävät, ettei jihadistisella
terrorilla ole mitään tekemistä islamin kanssa, ja vetoavat
johonkin mielivaltaiseen ”oikeaan” islamiin, edellä tiivistetty
historia on melkoinen ongelma. Kuten todettua, uskonnosta on
mahdotonta löytää minkäänlaista oikeaa tulkintaa: teologisesti
pyhien tekstien pohjalta on yhtä mahdollista perustella jihad kuin
pyhiinvaellus. Jihad on itse asiassa jokaisen hurskaan muslimin
velvollisuus.<br /><br />Ongelma ei ratkea ellei islamissa tapahdu
merkittävää opillista reformia. Koraanin Medina-osiot pitäisi
teologisesti asettaa kontekstiin, jota ne kuvaavat, jolloin
jihadistit eivät voisi soveltaa niitä nykyaikaan. Tämä on
helpommin sanottu kuin tehty.<br /><br />Ratkaisun avaimet ovat joka
tapauksessa muslimeilla. Muslimiyhteisön tulee tuomita islamin
jihadistiset tulkinnat jyrkästi, varsinkin islamoppineiden. Medina-jaksojen asemesta moskeijoissa ja yhteisöissä pitäisi korostaa
rauhanomaista tulkintaa. <br /><br />Vastaavasti muslimiyhteisöiden
kaikkialla tulisi valvoa jäseniään radikalisoitumisen osalta ja
tehdä yhteistyötä virkavallan kanssa. Erityisesti
saudirahoitteiset moskeijat länsimaissa ovat riskitekijöitä, koska
saudirahoitus on sidottu wahhabismiin eli käytännössä juuri
salafistiseen jihadismiin.<br /><br />Edellä käsiteltyjen
historiallisten tosiasioiden valossa on ainakin päivänselvää,
että ongelma ei ratkea kieltämällä tai hyssyttelemällä. </span></span></span></span></div>
<div style="line-height: 0.64cm; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black; font-family: inherit;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;"><br /></span></span></span></div>
<div style="line-height: 0.64cm; margin-bottom: 0cm;">
<span style="color: black; font-family: inherit;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;">Fakta:
Islamilla on tekemistä terrorismin kanssa. Kuten todettua, jihad on
olennainen osa islamia Koraanin ja muiden pyhien kirjoitusten
perusteella ja niin kauan kuin se on teologisesti oikeutettua, se
tulee jatkumaan aina, kun joku vanhoillisesti pyhiä tekstejä
tulkitseva muslimitaho kokee jihadin velvollisuudekseen. Tämä on
ongelman ydin ja sen ratkaisu muslimien omissa käsissä.</span></span></span></div>
<div style="font-style: normal; font-weight: normal; line-height: 0.64cm; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;"><br />
</span></div>
<div style="font-style: normal; font-weight: normal; line-height: 0.64cm; margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;"><br />
</span></div>
<br />
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<br /></div>
Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2834003386704756115.post-81049342721864221522015-10-26T01:51:00.002-07:002015-12-28T19:06:10.664-08:00”Vain jaloa sa tahdo, vain oikein tehkös!”<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-3eYJqxNRniA/Vi3pW3Wc2fI/AAAAAAAADlA/o0rw-bWaE_s/s1600/Ehrnrooth.jpeg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><span style="font-family: inherit;"><img border="0" height="320" src="http://1.bp.blogspot.com/-3eYJqxNRniA/Vi3pW3Wc2fI/AAAAAAAADlA/o0rw-bWaE_s/s320/Ehrnrooth.jpeg" width="217" /></span></a></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;"><span style="font-size: small;"><b><span style="font-style: normal;">(Esseearvio
Riku Keski-Rauskan teoksesta </span><i><a href="http://www.adlibris.com/fi/kirja/yksinainen-ehrnrooth-9789511289609">Yksinäinen Ehrnrooth –Georg C. Ehrnrooth YYA-Suomen puristuksessa</a></i><span style="font-style: normal;"><a href="http://./">.</a>
Otava 2015.)</span></b><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;"><br /></span></span></span></span><br />
<span style="font-family: inherit;"><span style="font-size: small;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;">Muistan
hämärästi 1980-luvun alkupuolelta erään television
vaaliväittelyn, joissa mielenkiintoni herätti yksi mies, Georg C.
Ehrnrooth. Hänen tiukka argumentaationsa kommunisteja vastaan oli
hyvin poikkeuksellista vielä tuolloinkin, vaikka Kekkonen oli jo
syrjässä ja Koivisto presidenttinä. Kyse oli melko varmasti vuoden
1983 eduskuntavaaleista. Olin silloin 16-vuotias.<br /><br />Ehrnrooth
kritisoi kommunismia ideologiana ja osoitti, että sen tavoitteet
ovat ristiriidassa länsimaisen parlamentarismin ja demokratian
kanssa. Vaaliväittelyssä hän oli omaa luokkaansa, aivan lyömätön.
<br /><br />Ehrnrooth muodostui minulle 16-18-vuotiaana jonkinlaiseksi
poliittiseksi esikuvaksi, vaikken konservatiivi ollutkaan,
päinvastoin. Kommunismin vastustaminen ja vapaan, avoimen
länsimaisen yhteiskuntamuodon puolustaminen riitti sytyttämään
nuoressa kapinallisessa taistelun liekin, samoin se, että yksi mies
uskalsi ajatella toisin ja asettua suurta yhdenmukaista laumaa
vastaan, välittämättä seurauksista. Näin jälkikäteen arvioiden
Ehrnroothin vaaliväittelyssä ilmentämä jyrkkä ja häpeämätön
individualismi – rohkeus olla yksin eri mieltä kaikkien muiden
kanssa – oli siis nimenomaan se piirre, joka nuorta anarkismiin ja
auktoriteetin vastustamiseen taipuvaista vihaista miestä
kiehtoi.<br /><br />Vielä 1980-luvun alussa Suomi oli monessa suhteessa
kuin itäblokin maa eikä se vapautta rakastavalle porvariperheen
lapselle oikein maistunut. Myös niissä pienissä räyhähenkisissä
rockpiireissä, joissa tuohon aikaan vaikutin, Neuvostoliitto ja
kommunismi koettiin laajasti vapauden vihollisina, toisin kuin
laajemmissa vasemmistopiireissä, joita kotikaupungissani Porissa
kyllä riitti ja riittää.<br /><br />Lisäksi opiskelin
kauppaoppilaitoksessa, jossa luokkatovereinani oli pari muutakin
oikeistolaisemmin ajattelevaa, kommunismikriittisiä henkilöä.
Heidän kanssaan ihailimme Georg C. Ehrnroothin retorista osaamista
mainitussa television vaalidebatissa. Mies oli meille sankari.<br /><br />Nyt
aikamiehenä olen aiemmin lukenut Ehrnroothin mainion omaelämäkerran
</span></span><i><span style="font-weight: normal;">Krokotiilien
keskellä: Muistelmia kylmän sodan vuosikymmeniltä </span></i><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;">(Schildts
1999). Vasta ilmestynyt Riku Keski-Rauskan Ehrnrooth-elämäkerta
täydentää minulle aiemmin muodostunutta kuvaa Kekkosen ajan
toisinajattelijasta.<br /><br />On tavallaan ironista, joskin
luonnollista, että vielä nykyäänkin ideologista yhdenmukaisuutta,
Neuvostoliittoa, kommunismia, suomettumista ja ylipäätään
kumartelua idän suuntaan vastustamalla ja arvostelemalla sekä
vastaavasti länsimaita ja avointa yhteiskuntaa puolustamalla päätyy
nopeasti niin sanottujen edistysmielisten sorsimaksi ja
demonisoimaksi. Onkin syytä kysyä, onko mikään Georg C.
Ehrnroothin ajoista muuttunut.</span></span></span></span><br />
<span style="font-family: inherit;"><span style="font-size: small;"><b><span style="font-style: normal;"><br /></span></b></span></span>
<span style="font-family: inherit;"><span style="font-size: small;"><b><span style="font-style: normal;">Noblesse
oblige</span></b></span></span><br />
<span style="font-family: inherit;"><span style="font-size: small;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;"><br /></span></span></span></span>
<span style="font-family: inherit;"><span style="font-size: small;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;">Ehrnrooth
syntyi sekä äidin että isän puolelta maineikkaisiin
aatelissukuihin, joiden tunnetuin edustaja on eittämättä Georgin
äidinisän veli marsalkka Mannerheimin, joka oli myös Georgin
kummisetä. Suvussa oli muitakin tunnettuja sotilaita ja lisäksi
talousvaikuttajia sekä poliitikkoja.<br /><br />Georg C. joutui jo
nuorena Ruotsiin sotaa pakoon. Äidin ja isän avioero sekä isän
uusi avioliitto vaikuttivat nuorukaiseen jonkin verran, joskin
hänellä oli taipumuksia syrjään vetäytymiseen jo
perusluonteessaan.<br /><br />Mielenkiintoinen tieto Keski-Rauskan
teoksessa on se, miten Ehrnrooth vastusti auktoriteettia ja
sotilaskuria armeija-aikoinaan, eikä sopeutunut sotilaselämään,
kuten ei myöskään myöhempi kohtalotoveri Tuure Junnila. Tutkijan
urakaan ei oikeustieteitä opiskellutta Ehrnroothia kiinnostanut, ei
edes perhetaustan mahdollistama ura teollisuuden parissa. Tästä
selviää melko vaivattomasti se henkinen sukulaisuus, johon edellä
viittasin. <br /><br />Varmasti auktoriteetinvastaisuus luonteenpiirteenä
selittää osittain myös Ehrnroothin poliittiselle uralle keskeistä
Kekkos- ja kommunisminvastaisuutta. Individualismi ajoi hänet
luonnostaan länsimieliseksi, angloamerikkalaisuuden kannattajaksi.
Neuvostoliitto ei ollut vaihtoehto, saati kollektivismille rakentuva
kommunismi, puhumattakaan demokratiaa ja parlamentarismia pilkkanaan
pitäneestä Kekkosen hallintotavasta ja K-linjasta. <br /><br />Georg C.
Ehrnrooth oli imenyt kommunisminvastaisuuden jo äidinmaidosta. Hänen
poliittinen uransa oli kohtalo, jonka sinetöivät länsimaiselle
demokratialle keskeisen laillisuusperiaatteen roskakoriin heittänyt
sotasyyllisyysoikeudenkäynti ja Kekkosen petturuus. <br /><br />Mitä
tulee hänen yleisempään länsimyönteisyyteensä, Keski-Rauska
tiivistää olennaisen (s. 54):</span></span><i><span style="font-weight: normal;">”Ehrnrooth
katsoi, että Yhdysvalloilla oli ratkaiseva rooli antikommunismin
vahvimpana linnakkeena. Yhdysvallat oli se taho, joka viime kädessä
turvaisi koko läntisen maailman ja siten myös Suomen aseman. Vain
sotilaallisesti, taloudellisesti ja moraalisesti vahva Yhdysvallat
pystyisi tarjoamaan vastavoiman Neuvostoliitolle sekä estämään
kommunismin etenemisen.”</span></i></span></span><br />
<span style="font-family: inherit;"><span style="font-size: small;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;"><br /></span></span></span></span>
<span style="font-family: inherit;"><span style="font-size: small;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;">Kaikki
tämä kristallisoitui Ehrnroothille vuonna 1953 hänen vietettyään
puoli vuotta Yhdysvaltoja kierrellen, tavaten poliitikkoja sekä
perehtyen parlamentarismin käytäntöihin. Hän tutustui samalla
myös Joseph McCarthyyn ja seurasi tämän kommunismikuulusteluja,
mutta suhtautui mieheen ja hänen toimintaansa varauksella, joskin
pragmaattisesti. Kommunismi oli sen luokan vihollinen, että kovatkin
otteet sen vastustamisessa olivat joskus tarpeen. McCarthyn otteita
nuori Ehrnrooth ei pitänyt kovin ylimitoitettuina, joskaan hän ei
niitä aivan mukisematta niellyt.</span></span></span></span><br />
<span style="font-family: inherit;"><span style="font-size: small;"><b><span style="font-style: normal;"><br /></span></b></span></span>
<span style="font-family: inherit;"><span style="font-size: small;"><b><span style="font-style: normal;">Konservatiivinen
liberaali </span></b></span></span><br />
<span style="font-family: inherit;"><span style="font-size: small;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;"><br /></span></span></span></span>
<span style="font-family: inherit;"><span style="font-size: small;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;">Poliittisten
ja ideologisten luokittelujen ongelma käy mainiosti ilmi
Keski-Rauskan teoksesta. Vaikka Ehrnrooth asemoi itsensä
konservatiiviksi, muun muassa vanhusten ja vähäosaisten asiat
olivat hänen sydäntään lähellä. Tämä johtui pitkälti
Ehrnroothin henkilöhistoriasta, perhetaustasta ja
elämänkokemuksesta.<br /><br />Ehrnrooth ajoi ensimmäisissä kunta- ja
eduskuntavaaleissaan monia sosiaaliliberaaleja tavoitteita, kuten
sosiaalista asuntorakentamista ja lapsilisiä vain niille, jotka
niitä oikeasti tarvitsevat. Julkisen sektorin eli verovaroin
tuotetut palvelut piti hänen mielestään tuottaa säästäväisesti.
Aidon liberaalin tapaan hän siis vastusti valtion tuhlailevaa
rahankäyttöä (s. 68). Toisaalta hänen vähäosaisten
puolustamisensa aiheutti jopa kommunistisyytöksiä ja
laitavasemmisto koki Ehrnroothin tulevan omille apajilleen vanhusten
ja asunnottomien asialla.<br /><br />Ulkopoliittisesti Ehrnrooth oli
kuitenkin selkeästi alusta asti länsileirissä ja näiltä osin
konservatiivi, joskin johdonmukainen liberaali on myös väistämättä
länsimyönteinen. Jos Ehrnrooth vastustikin Kekkosta jo tämän
oikeus- ja pääministeriaikojen perusteella, periaatteesta, Kekkosen
tultua valituksi tasavallan presidentiksi Ehrnrooth sai
Kekkos-vastaisuudelleen entistä painavampia
syitä.<br /><br />Laillisuusperiaatteen, demokratian, parlamentarismin
ja oikeusvaltion kannattajana hän on myös selkeästi yhdenmukainen
liberalismin kanssa, kun taas Kekkonen ja Maalaisliiton K-linja
edustivat jyrkästi liberalismin vastaista totalitarismin myötäilyä,
usein häpeämättömän totalitaarisin keinoin. Ilmankos moinen
poliittinen opportunismi ja takinkääntely raivostutti oikeustieteen
lisensiaattia ja periaatteen miestä, joka ennen kansanedustajan
uraansa myös opetti alaa Helsingin yliopistossa.<br /><br />Varsinkin
1980-luvulla, Perustuslaillisen oikeistopuolueen riveissä, Ehrnrooth
edusti talousnäkemyksissään klassista liberalismia, joka Suomessa
ei koskaan ole ollut suosittua, perustuuhan se vapauteen,
yhdenvertaisuuteen, perustuslaillisuuteen ja kapitalismiin eli
nimenomaan länsimaisiin arvoihin (s. 385).</span></span></span></span><br />
<span style="font-family: inherit;"><span style="font-size: small;"><b><span style="font-style: normal;"><br /></span></b></span></span>
<span style="font-family: inherit;"><span style="font-size: small;"><b><span style="font-style: normal;">Kekkoslovakian
Don Quijote</span></b></span></span><br />
<span style="font-family: inherit;"><span style="font-size: small;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;"><br /></span></span></span></span>
<span style="font-family: inherit;"><span style="font-size: small;"><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;">Keski-Rauska
käy teoksessaan läpi Kekkosen ajan tunnetuimmat tapahtumat, joista
erityisesti mainitsemisen arvoisia ovat yöpakkaset ja noottikriisi.
Ehrnrooth sai jatkuvasti lisänäyttöä Kekkos-vastaisuutensa
tueksi. Samalla hänen tinkimättömyytensä ajoi häntä entistä
syvemmälle poliittiseen marginaaliin, niin RKP:ssä kuin
eduskunnassa.<br /><br />Koko 60- ja 70-luku ovat Ehrnroothin osalta
taistelua tuulimyllyjä vastaan. Suomi ei ollut avoin länsimainen
demokratia vaan hallitusta muodostettaessa itänaapuri sanoi aina
viimeisen sanan, Kekkosen tuella. Silti Ehrnrooth ja muutama muu
jaksoivat hakata päätään Karjalan mäntyyn. Periaatteista ei
voinut tinkiä, missään asiassa.<br /><br />Keski-Rauskan kuvaus
70-luvun alun itsesensuurista sekä lehdistön- ja
sananvapausrajoituksista on hyytävää luettavaa. Ehrnrooth joutui
lopulta perustamaan Tuure Junnilan ja muiden kanssa oman lehden
saadakseen toteuttaa sananvapauttaan. Vastaavasti Yleisradio oli
tuohon aikoihin neuvostomielinen ja taistolainen Reporadio, jonka
kanssa Ehrnrooth oli toistuvasti tukkanuottasilla.<br /><br />Aivan kuten
nykyään, isänmaan, länsimaisen yhteiskuntamuodon ja
parlamentarismin puolustamisesta Ehrnrooth aateveljineen sai
äärioikeistolaisen ja fasistin leiman. Törkeimmillään
fasistijahti näkyi Ehrnroothin yksityiskirjeiden avaamisena,
kopioimisena, ja julkaisemisena lokajuttujen yhteydessä. Kirjeet
Yhdysvaltoihin olivat törkyartikkelien mukaan osoitus Ehrnroothin
äärioikeistolaisuudesta, mikä siis tarkoitti yhteistyötä
Yhdysvaltain kanssa kommunismia ja muuta totalitarismia
vastaan.<br /><br />Tänään YYA-henkisten kommunistien ja muun
sekalaisen länsivastaisen seurakunnan loanheitto on yhtä voimakasta
varsinkin niitä kohtaan, jotka arvostelevat jyrkästi Vladimir
Putinia ja Venäjää erilaisista kansainvälisten lakien ja
ihmisoikeuksien rikkomuksista. Mikään ei siis tässäkään
suhteessa ole muuttunut. Fasistin ja äärioikeistolaisen paperit saa
jokainen, joka puolustaa avointa yhteiskuntaa ja länsimaita
putinismilta. KGB:n tilalle on tullut FSB ja paperikirjeiden tilalle
sähköposti, muuta eroa ei ole.<br /><br />Sen sijaan valtiovallan
hyssyttely ja nöyristely Ehrnroothin kansalaisoikeuksien
loukkaamisessa oli ajalle tyypillistä. Nykyään sentään on niin
paljon julkaisukanavia ja Suomi sen verran vankasti osana länsimaita,
ettei moinen enää onnistuisi. Yksittäisten virkamiesten ja
poliitikkojen selvästä Venäjä-myönteisyydestä huolimatta asiat
ovat jonkun verran paremmin kuin 70-luvulla. On kuitenkin
todennäköistä, että ilman omaa riippumatonta julkaisukanavaa –
</span></span><i><span style="font-weight: normal;">Express</span></i><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;">-lehteä
– Albert Akulovin eli KGB:n osuutta Ehrnroothin yksityiskirjeiden
julkaisemisessa ei olisi koskaan noteerattu laajemmin eikä Akulovia
kenties olisi karkotettu.</span></span></span></span><br />
<span style="font-family: inherit;"><span style="font-size: small;"><b><span style="font-style: normal;"><br /></span></b></span></span>
<span style="font-family: inherit;"><span style="font-size: small;"><b><span style="font-style: normal;">Kekkosen
kautta marginaaliin</span></b><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;"><br /><br />Keski-Rauska
kertoo viihdyttävästi Ehrnroothin väistämättömän ajautumisen
ratkaisemattomiin riitoihin puolueensa liberaalisiiven (tarkoittaa
Kekkos-myönteisiä) kanssa. Viihtymisen ohella lukijaa hirvittää,
niin umpisuomettunutta on meno tuohon aikaan maamme politiikassa
ollut. <br /><br />Ehrnrooth ei tingi periaatteistaan eikä
Kekkos-vastaisuudestaan, jolloin on vain ajan kysymys, koska hän
joutuu perustamaan oman puolueen. Neuvotteluja käydään, mutta
henki on sellainen, ettei Ehrnroothilla käytännössä ole
mahdollisuuksia. Hänen jyrkkä individualisminsa ja
periaatteellisuutensa eivät sovi yhdenmukaisuutta edellyttävään
puoluepolitiikkaan saati alati tiukentuvaan puoluekuriin. Vain oma
puolue voi ratkaista nämä ongelmat.<br /><br />Monessa mielessä vuoden
1973 poikkeuslaki Kekkosen jatkokaudelle oli käännekohta, Rubicon,
jonka jälkeen Ehrnroothin kohtalo poliittisena toisinajattelijana ja
marginaalihahmona oli lopullisesti sinetöity. Kun hänet oli vielä
laajalti, myös kokoomuksessa, leimattu äärioikeistolaiseksi ja
fasistiksi, häntä oli helppo syrjiä eikä muuta vaihtoehtoa kuin
oma pienpuolue ollut. Toki RKP:kin on pienpuolue, mutta sillä
sentään oli ja on useampi kansanedustaja ja aina mahdollisuus
hallitusvastuuseen. Suomen perustuslaillisella kansanpuolueella ja
myöhemmin Perustuslaillisella oikeistopuolueella ei ollut
kumpaakaan.</span></span></span><br />
</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;">”<span style="font-size: small;"><b><span style="font-style: normal;">Luonne
on kohtalo”</span></b><span style="font-style: normal;"><span style="font-weight: normal;"><br /><br />Teoksessaan
Keski-Rauska pohtii Ehrnroothin luonteenpiirteiden vaikutusta hänen
politiikkaansa ja arvomaailmaansa. Silti tekijä ohittaa kokonaan
Ehrnroothin sukutaustan mukana tulleen aatelismiehen eetoksen ja
siihen sopivan luonteen aristokratian. Räjähtävä temperamentti ja
ajoittainen despoottimaisuus, joista Keski-Rauska antaa näytteitä
teoksessaan, istuvat kuvioon. <br /><br />Kun samoja luonteenpiirteitä
löytyy Ehrnroothin nemesiksestä, Kekkosesta, voi vain todeta, että
kuten niin usein, Ehrnroothin Kekkos-vastaisuudessa oli kieltämättä
periaatteellisuuden ohella jotain hyvin henkilökohtaista, kuten
tekijä aivan aiheellisesti toteaakin. Useinhan ihminen ei voi sietää
omia luonteenpiirteitään pahimmissa kilpailijoissaan ja
vastustajissaan.<br /><br />Mielestäni Ehrnroothin taipumus askeesiin,
sosiaalinen omatunto, oikeudenmukaisuus, auktoriteetinvastaisuus,
uhrautumishalu, sankariromantiikka, toisinajattelijuus, kapinahenki,
tinkimättömyys, kunniantunto, rehellisyys, riippumattomuus ja
periaatteellisuus ovat kaikki osaltaan merkkinä hänen henkisestä
aateluudestaan, joka toisaalta jo Kekkoslovakiassa ja erityisesti
nykyisessä massakulttuurissa on lähinnä kirosana. Mutta, kuten
Herakleitos Pentti Saarikosken suomeksi tulkitsemana on todennut:
”Luonne on kohtalo.”<br /><br />Mitä tulee päähenkilön
persoonallisuuteen, jota Keski-Rauska lähinnä epätieteellisen
psykoanalyysin pohjalta hahmottelee, nykyaikainen
käyttäytymisgenetiikka on osoittanut, että yksilön persoonasta
puolet tulee perimästä, mutta toinen puoli on arvoitus.
Kotikasvatuksesta tai ylipäätään perheympäristöstä se ei tule,
se tiedetään kaksos-, adoptio- ja sisarustutkimusten perusteella.
On siis hyviä perusteita olettaa, kuten tekijä, että Ehrnroothin
luonteessa oli paljon samaa kuin hänen kummisetänsä, marsalkka
Mannerheimin luonteessa. Samoin Ehrnroothin isän erakkomaisuus ja
kilpailevuus (dominanssi) näyttäisivät periytyneen pojalle.
Molemmat vaikuttavat tapojensa ja taipumustensa perusteella
tyypillisiltä introverteilta, jotka viihtyvät parhaiten omissa
oloissaan.<br /><br />Se, millainen persoonallisuus on, vaikuttaa
olennaisesti siihen, millaiseksi yksilön arvomaailma, tavat ja
käytös muodostuvat. Ihminen ei vain passiivisesti omaksu asioita
ympäristöstään vaan aktiivisesti hakee persoonaansa sopivia
asioita, rakentaa ympäristöään itselleen optimaaliseksi. Näin
ollen perhetausta antoi avaimet Ehrnroothin persoonasta nouseville
aristokraattisille taipumuksille ja vahvisti niitä, sekä esikuvien
(erityisesti marsalkka Mannerheim) että kotoa perittyjen arvojen
muodossa. Ehrnrooth omaksui ne luonteelleen ominaisella tavalla,
mutta kuten teoksesta käy ilmi, muovasi niitä itselleen sopivaksi
ja omaksui toki muitakin arvoja sekä tapoja.<br /><br />Ehrnroothin
kilpailuhenkiseen ja autonomiseen persoonallisuuteen sopii se, että
myös oman puolueen perustamisessa oli ongelmia, koska muuan Ilpo
Järvinen kärkkyi myös johtopaikoille, eikä samaan porukkaan
mahtunut kahta äkkijyrkkää, voimakastahtoista miestä. Lisäksi
poliittisia näkemyseroja oli niin paljon, ettei Järvisellä ollut
mitään mahdollisuuksia paikkaan auringossa – ei, vaikka
nimenomaan hän perusti puolueen, Perustuslaillista oikeistopuoluetta
edeltäneen Suomen Perustuslaillisen Kansanpuolueen.<br /><br />Puoleen
toiminta muuttui melko tragikoomiseksi varsikin vuoden 1980-luvun
alussa, kun Kekkosen sairauden yllyttyä liian pahaksi Ehrnrooth
halusi asettua vuoden 1982 ennenaikaisissa presidentinvaaleissa Mauno
Koiviston taakse, ja sen Perustuslaillinen oikeistopuolue tekikin.
Rivit rakoilevat pahasti, kuten jo aiemmin, puolueen valittua vuoden
1978 vaaleissa sosiaalidemokraatti Ahti M. Salosen omaksi
ehdokkaakseen jo ennalta ylivoimaista Kekkosta vastaan.
Koivisto-episodin jälkeenkin selkäänpuukottaminen jatkui, ovet
paukkuivat ja puolueen puheenjohtaja oli entistä
yksinäisempi.<br /><br />Puoliso Maryn menehtyminen äkilliseen
sairauteen vuonna 1987 oli käytännössä puolueelle ja Ehrnroothin
kansanedustajan uralle viimeinen niitti. Hän vetäytyi
eduskuntavaaliehdokkuudesta eikä puolue ilman tunnettua
keulakuvaansa saanut läpi yhtään ehdokasta. Puolue sinnitteli
vuoteen 1992, osallistuttuaan viimeisen kerran eduskuntavaaleihin
edeltävänä vuonna, mutta poistettiin puoluerekisteristä jäätyään
toisen kerran ilman eduskuntapaikkaa. Toiminta jatkui vielä vähän
aikaa yhdistyksenä, mutta Ehrnroothin poliittinen ura alkoi olla ohi
ja yhdistyskin kuihtui nopeasti pois. Ehrnrooth jatkoi vielä
kaupunginvaltuutettuna vuoteen 1996, jolloin 70 vuoden iässä päätti
yhtäjaksoisen 40-vuotisen uransa Helsingin asioiden parissa.</span></span></span></span></div>
<br />
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit; font-size: small;"><b>”Maailman
voimakkain mies on se, joka on yksinäisin”</b><br /><br />Keski-Rauskan
erinomaiseen teokseen on jäänyt joitakin valitettavia
toimituksellisia kauneusvihreitä, etenkin taivutusvirheitä, jotka
huolellinen oikoluku olisi estänyt. Sisältö sen sijaan puhuu
puolestaan ja täydentää oivallisella tavalla Georg C. Ehrnroothin
henkilökuvaa, ja mikä tärkeintä, osoittaa sen, kuinka tärkeitä
vastarannankiisket ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan missä
kulttuuripiirissä tahansa. <br /><br />Ehrnroothin kaltainen periaatteen
mies vaikuttaa ja tässä tapauksessa on selvästi vaikuttanut
osaltaan paljon laajemmin valtakunnan asioihin kuin päältä katsoen
voi havaita. Historia muodostuu erilaisten persoonien ja voimien
yhteisvaikutuksesta, dynamiikasta, eikä itsepäisen
toisenajattelijan panosta kokonaisuudelle sovi aliarvioida.
Ehrnroothin perintö elää tänäkin päivänä ja on aivan yhtä
tarpeellinen kuin Kekkosen aikaan. <br /><br />Kuten tekijä toteaa,
Kekkonen itse asiassa tarvitsi Ehrnroothin ja Tuure Junnilan
kaltaisia vastustajia ulko- ja sisäpoliittisessa pelissään. Heidän
avullaan presidentti maalasi itsestään ja omasta linjastaan kuvaa
maltillisena keskitien kulkijana, välttämättömyytenä erilaisten
ääripäiden joukossa. <br /><br />Näin rähmällään olo ja K-linja
saivat ikään kuin korkeimman siunauksen, jossa tietenkin auttoi
Ehrnroothin, Junnilan ja Veikko Vennamon toistuva leimaaminen
fasisteiksi ja äärioikeistolaisiksi. Kun kokoomuskin muun muassa
Harri Holkerin, Ilkka Kanervan ja Jarmo Virmavirran myötä lähti
leimaamiseen mukaan, Kekkonen ja Neuvostoliitto saivat juuri mitä
halusivat.<br /><br />On kuitenkin tärkeää huomioida, että Ehrnrooth
edusti ”miehen pitää tehdä, mitä miehen pitää tehdä”
-koulukuntaa, jolloin hän ei yksinkertaisesti voinut valita toisin.
Miten hänen kaltaisensa persoona olisi voinut säilyttää
itsekunnioituksensa alentumalla Kekkosen ja hänen
saappaannuolijoidensa tavoille? Ei mitenkään.<br /><br />Keski-Rauskan
teos on ajassamme erittäin tärkeä muotokuva ja muistutus siitä,
että myös periaatteen ihmisiä tarvitaan, aina. Idealismi ja
järkähtämättömyys niinkin keskeisissä kysymyksissä kuin
länsimainen yhteiskuntamuoto, parlamentarismi, demokratia ja
perustuslaillisuus eivät voi eikä niiden pitäisi tehdä ihmisestä
marttyyria, mutta niin vain tapahtuu, uudestaan ja uudestaan. <br /><br />Silti
miehelle ei suurempaa kunniaa voi suoda kuin sen, ettei hän koko
elämänsä aikana luopunut mainittujen arvojen puolustamisesta ja
ennen muuta toimimisesta niiden hyväksi. Jos hän elämänsä aikana
olikin yksin, jälkipolvet ymmärtävät hänen toimintaansa ja
näkemyksiään huomattavasti aikalaisia paremmin, eikä asiassa ole
kyse pelkästä jälkiviisaudesta. <br /><br />On selvää, että ilman
Ehrnroothia ja muutamaa muuta rohkeaa toisinajattelijaa Suomen
rähmällään olon ajat olisivat vielä häpeällisempiä kuin ne
ovat. On erinomaisen tärkeää tiedostaa ja muistaa, että
Kekkoslovakiassa oli edes joku, joka halusi ja uskalsi pistää
johtajan perässä sokeana ryntäävälle laumalle vastaan. Sellainen
yksilö ansaitsee kunnioituksemme.<br /><br />Keski-Rauska kirjoittaa (s.
349):<br /><br /><i>”Ehrnroothin
joutuminen poliittisen ajojahdin kohteeksi niin oikeiston kuin
vasemmistonkin taholta paljastaa räikeän ristiriidan siinä
kulttuuriradikalismin hengessä, joka korosti yksilönvapautta,
yksilöllisyyttä ja tasa-arvoa. Ehrnroothin kohdalla 60-lukulainen
yksilönvapauden manifestaatio ei konkretisoitunut mitenkään.
Päinvastoin Ehrnrooth sai täysimääräisesti kokea, miten
kulttuuriradikalismi muuttui taistolaiseksi yhdenmukaisuuden
vaatimukseksi. Vapauden ja yksilöllisyyden sijaan ulkopoliittisessa
ajattelussa oli siirrytty yhden totuuden aikakauteen, jossa ei ollut
tilaa yksilölliselle ajattelulle ja poikkeamille Paasikiven-Kekkosen
linjan normilta.”</i><br /><br /><i>Mutatis
mutandis, </i>kuten
esseeni alussa totesin, onko siis juuri mikään niin sanottujen
edistysmielisten parissa noista ajoista muuttunut, jos katsotaan
yleviä ihanteita kuten suvaitsevaisuutta, yksilöllisyyttä,
yksilönvapautta, yhdenvertaisuutta ja niiden toteuttamista
käytännössä? Yhdenmukaisuuden vaatimus ideologioiden ja
näkemysten suhteen on toki vaihtanut muotoaan, mutta dynamiikka ja
diskriminaatiomekanismi – eri mieltä olevien ja hiekkalaatikon
ulkopuolella ajattelevien eristäminen – on tismalleen sama.
<br /><br />Yksilöllisyydestä, suvaitsevaisuudesta ja
yhdenvertaisuudesta lausutaan kauniita sanoja, mutta käytännössä
ne ovat yhdenmukaisuuden paineeseen alistuville myrkkyä. Vain samaa
mieltä olevia suvaitaan ja heidän yhdenvertaisuuttaan
kunnioitetaan. Yksilöllisyyden, yhdenvertaisuuden ja suvaitsemisen
kanssa sillä ei tietenkään oikeasti ole mitään tekemistä, mutta
ei ole tarkoituskaan. Riittää, että samanmieliset voivat taputella
toisiaan selkään ja pitää itseään hyvinä sekä
oikeamielisinä.<br /><br />Suomessa on hieman kärjistäen sanottuna
yhden ainoan oikean totuuden perinne, sekä kuppikuntien sisällä
että niiden välillä. Kuppikunnilla on omat totuutensa ja jäseniltä
edellytetään melko vahvaa sitoutumista siihen: eri mieltä olevia
ei katsota hyvällä. Jos yhteen kuppikuntaan kuuluva puolestaan
kannattaa toisen pyhiksi katsomia asioita, hän saa synninpäästön
ja hyvän ihmisen sädekehän. Jos taas vaikkapa sosiaalidemokraatti
mainitsee, että verotus on pohjimmiltaan varastamista, hänet
julistetaan omien ja samanmielisten (laitavasemmisto ja vihreät)
keskuudessa välittömästi pannaan ja äänekkäimmät vaativat jopa
hänen erottamistaan puolueesta. Hän on syyllistynyt perisyntiin,
ajattelemiseen omilla aivoillaan, johdonmukaisesti liberaalien
näkemysten esittämiseen. Sellaista ei maassamme ole koskaan
suvaittu.<br /><br />Lisäksi suomettuminen on jälleen vahvassa
nousussa, vastustavathan itseään edistysmielisinä pitävät
vanhasta muistista länsimaita ja Natoa, vaikka samaan aikaan Putinin
Venäjää arvostelevatkin. Jos yksilö vaikkapa kannattaa länsimaita
ja Suomen Nato-jäsenyyttä, hän saa huomata välittömästi, ettei
Ehrnroothista niin pitkä aika ole eikä hänen kohtalonsa –
marginalisoituminen eristämisen ja kuoliaaksi vaikenemisen kautta –
mitenkään yllättävä. <br /><br />Myöskään niin sanotussa
oikeistossa Nato-jäsenyydestä ei uskalleta puhua avoimesti, aivan
kuin Neuvostoliitto olisi vielä voimissaan. Kenties se onkin?
Keski-Rauskan teoksen epilogi on tässä suhteessa tärkeääkin
tärkeämpi: historian virheitä ei kannattaisi toistaa. Yhdyn
varauksetta tekijän näkemyksiin.<br /><br /><i>Yksinäinen
Ehrnrooth </i>on
aina ajankohtainen teos ja erinomainen monumentti miehelle, joka
uskalsi olla vapaa ja yksilöllinen kaiken massapaineen ja
nöyristelyn keskellä. Historia on osoittanut, että hän oli
kaikissa keskeisissä kysymyksissä aikaansa edellä ja oikeassa.
Ehrnrooth piti selkänsä suorana kun suurin osa maamme poliitikoista
kumarteli itään ja nuoli totalitaristien saappaita. Suoraselkäisiä
ihmisiä tarvitaan aina ja kaikkialla.</span></div>
Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2834003386704756115.post-36900068898115272522015-10-09T22:43:00.001-07:002015-10-10T12:59:26.139-07:00Elämää juoksuhaudoissa<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-9fED8qkuirI/Vhik2IZ5cGI/AAAAAAAADJc/0HyoqEK4GTw/s1600/ville-lahde-paljon-liikkuvia-osia.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="http://4.bp.blogspot.com/-9fED8qkuirI/Vhik2IZ5cGI/AAAAAAAADJc/0HyoqEK4GTw/s320/ville-lahde-paljon-liikkuvia-osia.jpg" width="210" /></a></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;"><b>(Esseearvio teoksesta Ville Lähde: <i>Paljon
liikkuvia osia.</i> Savukeidas 2015.)</b></span><br />
<span style="font-family: inherit;"><b><br /></b>Filosofi
Ville Lähteen tuore esseekokoelma tulee sopivaan saumaan. Julkinen
keskustelu on erittäin polarisoitunutta ja ennakkoluuloista,
erityisesti sosiaalisessa mediassa, mutta myös vaikkapa
politiikassa. Osapuolet ovat syvällä poteroissaan ja huutavat
toistensa ohi, sokeina itselleen. Kirjoitin tästä itsekin pari
kertaa <i>Skeptikossa </i>(<a href="http://jussikniemela.blogspot.fi/2014/10/skeptikot-ja-media.html">1</a>, <a href="http://jussikniemela.blogspot.fi/2014/12/huomioita-julkisessa-sanassa-kaydysta.html">2</a>)
viime vuoden puolella, osin samoista aiheista kuin Lähde. Nähdäkseni
näkemyksemme tukevat osittain toisiaan melko
vahvasti.<br /><br />Keskustelijat
ovat siis <i>Homo
sapiensille</i> ominaiseen
tapaan jakautuneet sisä- ja ulkoryhmiin eli oikeaoppisiin lahkoihin,
jotka tarvitsevat jyrkkää viholliskuvaa korostaakseen omaa
erinomaisuuttaan ja oikeamielisyyttään. Keskenään on hyvä
poseerata, kun vastassa on absoluuttisen paha, typerä ja
vääräuskoinen idiootti. <br /><br />Minkäänlaisia nyansseja
sosiaalisen median loputtomissa väittelyissä ei pahemmin esiinny.
Kokoelmansa lopussa Lähde esittää joitakin ehdotuksia tilanteen
parantamiseksi ja niiden avulla itse kukin voi ainakin pyrkiä
kehittämään omaa keskustelukäyttäytymistään.<br /><br /><b>Evoluutiopsykologia
ja genetiikka filosofin arvostelun kohteena</b><br /><br />Tekijä
kommentoi esseissään moneen otteeseen kriittisesti omaa nuoruuden
ympäristöradikalismiaan ja sittemmin saavutettua laaja-alaisempaa,
maltillisempaa näkemystä. Tässä on hieman sellaista vanhan,
viisaan miehen tuoksahdusta, joka on melko yleinen retorinen keino
asettua keskustelussa muiden yläpuolelle. <br /><br />Toisaalta vanhat
viisaat miehet ovat yleensä kaikkein radikaalimpia, absoluuttisesti
oikeassa olevia totuuden torvia, kuten vaikkapa Pentti Linkola tai
Paavo Väyrynen. Lähde on oikeasti tullut maltillisemmaksi ja
esseistä löytyy sille henkilöhistoriallisia selityksiä. Hän
tarkastelee rauhallisesti aiheita, jotka herkästi kuumentavat
tavallisen ja nuoremman tallaajan.<br /><br />Teoksen alussa
luontokäsitykset ja luonnonmukaisuus normatiivisena perusteluna
moraaliväittämille saavat ansaitusti isän kädestä. Kun yksi
käyttää luontoa ajamaan asiaansa, hän pääsääntöisesti
tarkoittaa aivan eri luontoa kuin toinen. <br /><br />Luontoon ja
luonnollisuuteen vetoaminen on väittelyssä tavallista, mutta
mihinkään ei pääse siitä, että se on yleensä aina
argumentaatiovirhe (tavallisimmin niin sanottu naturalistinen
virhepäätelmä, jota Lähde ei kuitenkaan esseessään käsittele).
Aivan samalla tavalla Raamattuun vetoaminen on naturalistinen
virhepäätelmä, koska absoluuttinen moraalinormi kaipaa joka
tapauksessa tiedollisia ja rationaalisia perusteluja, aivan kuten
mikä tahansa mielipide. Mihin tahansa auktoriteettiin vetoaminen
jättää kysymyksen perusteluista auki.<br /><br />Valitettavasti
ihmisluontokritiikin yhteydessä filosofi syyllistyy itse
samanlaisiin yksinkertaistuksiin, joita hän muuten teoksessaan
aiheellisesti arvostelee. Genetiikka ja evoluutiopsykologia ovat
perinteisesti akateemisille humanisteille rakkaita vihollisia, eikä
Lähde tuota pettymystä. Hänen riemastuttavat olkiukkonsa Richard
Dawkinsin ja muiden evoluutiobiologien sekä geneetikoiden
näkemyksistä ovat humanistin peruskauraa. Arvostelun kohteisiin ja
heidän tieteenalojensa tutkimukseen perehtyneelle ne osoittavat
jälleen kerran sen, kuinka vaikea akateemisen filosofin on osoittaa
avomielisyyttä ja ennakkoluulottomuutta oman alansa piirissä
vuosikymmenten ajan demonisoituja tutkijoita ja tieteenaloja
kohtaan.<br /><br />Olen kritisoinut tätä filosofeille valitettavan
tyypillistä itsekorotusta jo vuonna 2004 laajassa pamfletissani
<i><a href="https://www.dropbox.com/s/8kq2pim00s345mp/Sos.bio.pdf?dl=0">Sosiobiologiaa humanisteille ja muille vasta-alkajille</a>, </i>ja
siinä osoittanut, miten akateeminen humanisti yleensä hutkii
evoluutiopsykologiasta tai sosiobiologiasta kyhäämäänsä
itsekkään geenin olkiukkoa ja saarnaa ohessa genetiikan
itsestäänselvyyksiä vain, jotta saisi itse esiintyä maltillisena,
oppineena ja viisaana. Ikään kuin eläintieteen parissa uransa
pitkän alkutaipaleen tehnyt professori Dawkins ei tuntisi alaa,
josta kirjoittaa, siis genetiikkaa (erityisesti Lähteen
rautalankaversiona esittelemää yksilönkehitystä) ja
evoluutiobiologiaa, puhumattakaan niistä alan merkittävistä
pioneereista, joihin Dawkins <i>Geenin
itsekkyydessä </i>nojaa.<br /><br />Lähes
tragikoomiseksi Lähteen kirjoittelu menee siinä vaiheessa, kun hän
kertoo innostuneensa aikoinaan romantikkofilosofi Jean-Jacques
Rousseaun näkemyksestä laajennusta itsekkyydestä, joka siis on
Lähteen mielestä parempi versio ihmisen yksinkertaistetusta
itsekkyysolettamasta. Tuo näkemys kun on nimenomaan se, josta
Dawkins teoksissaan kirjoittaa (muissakin kuin <i>Geenin
itsekkyydessä</i>). Se on
peräisin William D. Hamiltonin vuonna 1964 julkaistusta
matemaattisesti mallinnetusta sukulaisvalinnan (<i>kin
selection</i>) eli hieman
yksinkertaistaen kokonaiskelpoisuuden (<i>inclusive
fitness</i>) teoriasta,
jonka George C. Williams esitteli ymmärrettävämmässä muodossa
klassikkoteoksessaan <i>Adaptation
and Natural Selection </i>vuonna
1966, ja jota Robert Trivers myöhemmin kehitti edelleen teoriassaan
vastavuoroisesta altruismista vuonna 1971 julkaistussa
artikkelissaan. Juuri nämä teoriat Dawkins siis popularisoi vuonna
1976 ilmestyneessä alkuteoksessaan <i>The
Selfish Gene. </i>Teoriat
selittävät, miten itsekkäästä geenistä seuraa epäitsekäs,
yhteistyökykyinen, sosiaalinen yksilö, aivan kuten Lähde kertoo
Rousseaun hänelle opettaneen.<i><br /></i></span><br />
<span style="font-family: inherit;">Mikään
ei ole noista ajoista, saati tiedepamfletistani, muuttunut. Lähde
jatkaa humanistien tärkeäksi kokemaa perinnettä ja mätkii
iloisesti evoluutiopsykologiasta ja -biologiasta kehittelemiään
olkiukkoja. Vaka vanha Rousseau on hänelle selkeästi merkittävämpi
ajattelija kuin modernin evoluutioteorian raskain sarja. Tällainen
auktoriteetinpalvonta on akateemisten humanistien helmasynti, kuten
olen usein heidän hupaisia luonnontiedekritiikkejään
arvostellessani todennut. Toisaalta on myönnettävä, että Lähde
ei lukeudu aivan toivottomimpiin tapauksiin, siihen hän on
tieteellisesti, varsinkin luonnontieteellisesti, aivan liian lukenut.
Silti hänkään ei näköjään onnistu välttämään akateemisen
filosofian perinteisiä sudenkuoppia.<br /><br />Evoluutiopsykologiakritiikissä
ajattelija on erityisen hakoteillä. Lähde redusoi
evoluutiopsykologian sopeutumisympäristökäsitteen yksinkertaiseksi
humanistinpelätiksi, ilmeisesti tietämättä, että kyseinen käsite
koskee pleistoseenia ja myös nyky-ympäristöä sikäli, kun se
tuottaa valintapaineita, joihin ihmisen pitää sopeutua. Eikä
nyky-ympäristö välttämättä ylipäätään kaikilta osin
merkittävästi eroa pleistoseeniympäristöstä. <br /><br />Pleistoseenikausi
ei muutenkaan ole mikään yksi ympäristö, jota Lähde väittää
evoluutiopsykologiassa annetuksi, vaan miljoonien vuosien pituinen
jakso, joka sisältää nimenomaan niitä alati muuttuvia
elinympäristöjä, joita ihminen esimuotoineen vaelluksillaan
kohtasi ja itse muokkasi. Vastaavasti lajimme muovaa nyky-ympäristöä
evolutiivisesti kehittyneille taipumuksilleen sopivaksi.<br /><br />Melkoinen
osa ihmisen adaptaatioista löytyy muilta kädellisiltä, kuten
Lähdekin toteaa korostaessaan ihmisen ja muun luonnon eron
suhteellisuutta. Samoin ihmisen evolutiivisesti kehittyneet
psykologiset mekanismit, adaptaatiot, joita evoluutiopsykologia
tutkii, ovat vähitellen, hyvin pitkien ajanjaksojen kuluessa,
syntyneet vaihtelevissa valintapaineissa
metsästäjäkeräilijäyhteisöissä (ks. tarkemmin Charles
Crawford: <i>Environments
and Adaptations: Then and Now </i>teoksessa
Charles Crawford & Dennis L. Krebs, toim.: <i>The
Handbook of Evolutionary Psychology. </i>Lawrence
Erlbaum Associates 1998, s. 275-302).<br /><br />Oikeastaan Lähde
maltillisena, oppineena ja viisaana esiintyessään tulee kuvanneeksi
evoluutiopsykologian valtavirran käsityksiä ihmislajin
sopeutumisympäristöstä, vaikkakin hän luulottelee kritisoivansa
niitä. Hän siis esittelee alan perusajatuksia ominaan vaikka
esittää arvostelevansa niitä. Lähde peräänkuuluttaa samassa
yhteydessä luonnontiedettä kritisoivilta filosofeilta
velvollisuutta perehtyä arvostelemiinsa näkemyksiin. Se olisi
tosiaan kannattanut.<br /><br />Jotenkin filosofi onnistuu yhdistämään
myös paleodieetin evoluutiopsykologiakritiikkiin, vaikka alan
tutkimuksessa ei mitään ravintosuosituksia saati dieettiohjeita
annetakaan. Oppikirjoissa kyllä mainitaan, miksi tarjonnaltaan
ajoittain niukassa evoluutioympäristössä ihmiselle kehittynyt
mieltymys rasvaisiin ja makeisiin ruokiin on nykyajan
yltäkylläisyydessä joillekin yksilöille terveysongelma, toisin
sanoen, miksi ihmiseltä vieläkin löytyvä evoluutioympäristössä
vähitellen kehittynyt adaptaatio voi nykyään ympäristöolosuhteista
johtuen olla pikemminkin haitaksi. Tekijä mainitsee genetiikasta
yksinkertaistamaansa mallia kritisoidessaan myös
laktoosi-intoleranssin, joka on jälleen yksi
evoluutiopsykologiassakin usein mainittu esimerkki ihmislajin
tuoreemmasta adaptaatiosta, joka siis on <i>ipso
facto</i> kehittynyt ihmisen
evoluutioympäristössä sekin.<br /><br /><b>Terrorismin syyt ja
terroristien motiivit</b><br /><br />Ajoittain
ongelmallisia ovat myös eräät Lähteen terrorismin syistä ja
terroristien profiilista esittämät väitteet, koska ne eivät
yleisesti ottaen pidä paikkaansa. Ilmankos esseisti ei harrasta
lähdeviitteitä, vaikka teoksensa parhaassa tekstissä kritisoi
ansiokkaasti mielipiteiden ja tiedon eroa. Filosofi heittelee
perinteisiä marxilaisia näkemyksiä epätasa-arvoisista etnisistä
suhteista, tuloeroista, katkeruudesta ja kärjistyneistä
luokka-asetelmista terrorismin yleisimpänä perimmäisenä syynä
ilman perusteluja. Ihan kuin kuka tahansa vihreä tai
vasemmistolainen poliitikko.<br /><br />Terroristipopulaatio ei
pääasiassa kuitenkaan ole syrjäytynyttä, toisen maailman tai
länsimaiden köyhälistöä, joka ryhtyy jihadistiksi tasa-arvon ja
sosiaalisen oikeudenmukaisuuden nimissä. Kyseessä on marxilainen
pseudoselitys, joka ei saa tukea terrorismin saati uskonnollisen
fundamentalismin tutkijoilta. On totta, että jotkut yksilöt
länsimaissa radikalisoituvat mainituista marxilaisista syistä,
mutta teoria ei selitä, miksi tietotekniikka-ammattilaiset,
miljonäärit, kirurgit, arkkitehdit, opettajat, lääkärit ja
sotilaspsykiatrit valitsevat jihadismin. <br /><br />Nuoria tai vanhempia
vihaisia miehiä ajaa terroristeiksi moninaisten, vaihtelevien
motiivien ohella tärkein eli aate: jihadismi. Ideologiaa ei pitäisi
koskaan väheksyä, se on se tekijä, joka viime kädessä tekee
yksilöstä terroristin. Aivan kuten Lähteen kritisoiman
vastajihadisti Breivikin kohdalla. Ideologia on se päämotiivi, joka
saa yksilön oikeuttamaan toisten ihmisten silmittömän murhaamisen
julkisuuden saamiseksi ja kauhun herättämiseksi. Erityisen korkean
motivaation tarjoaa ideologian uskonnollisuus, se, että jihadisti
kuvittelee olevansa Jumalan ja moraalin puolella pahoja vääräuskoisia
vastaan.<br /><br />Köyhät ja syrjäytyneet juutalaiset, kristityt tai
sekulaarihumanistit eivät lähde maailmankatsomuksensa nimissä
kansainvälisten terroristiryhmien värväreiden matkaan.
Mainituissa katsomuksissa kun ei ole mitään jihadismiin verrattavaa
sankarin viittaa tarjoavaa uskonnollista motiivia. Islamiin ja
erityisesti sen vanhoillisiin tulkintoihin olennaisesti kuuluva
muslimin velvollisuus jihadiin on tässä olennainen tekijä.
Sankariromantiikka hoitaa loput.<br /><br />Terrorismi aiheena on niin
laaja, etten tässä tämän tarkemmin mene siihen, vaan viittaan
aiempaan <a href="http://jussikniemela.blogspot.fi/2013/03/islamilaisen-fundamentalismin-syyt.html">laajaan kirjoitukseeni</a>, joka Lähteenkin olisi kannattanut
ennen esseensä kirjoittamista lukea, koska ei ole vaivautunut
perehtymään alan pitkään ja perusteelliseen tutkimukseen
(lähdeviitteitä löytyy esseeni lopusta
runsaasti).<br /><br /><b>Paha
individualismi, hyvä kollektivismi</b><br /><br />Myös
yksilön ja yhteiskunnan rooleja vatvoessaan filosofi syyllistyy
jatkuvasti niihin yksinkertaistuksiin ja ennakkoluuloihin, joita
samassa yhteydessä kritisoi. Provokaatioistaan tunnettu
elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen on Dawkinsin
tapaan helppo maali, ilmainen vihollinen, jota kelpaa suomia
samanmielisten kollegojen ja aatetoverien selkään taputtelua
odotellessa. <br /><br />Molempien käsityksistä redusoidut heppoiset
olkiukot osoittavat jo sinänsä, että tekijä ei kauhean
syvällisesti ole omia motiivejaan ja lähtöoletuksiaan punninnut.
Ideologioita koskevassa esseessään ja muuallakin Lähde esimerkiksi
näyttää ottavan päämäärien tasa-arvon ja tasapäistämisen
annettuna eikä perustele, miten nämä voidaan toteuttaa
loukkaamatta yksilönvapautta ja yhdenvertaisuutta lain
edessä.<br /><br />Individualismi ja kollektivismi ovat poliittisessa
filosofiassa vakiintuneet vastaparit, ja vaikka niin sanottujen
edistysmielisten vasemmalla ja vihreissä oikeamielisellä
tuohtumuksella halveksima Matti Apunen kärjistyksineen edustaa
selkeästi ensimmäistä, individualismia, se ei tee
valtiokritiikistä puhumattakaan valtion väistämättömistä
ihmisoikeusrikkomuksista ja jatkuvista puuttumisista yksilönvapauteen
yhtään sen moraalittomampia (ks. esimerkiksi filosofisesti
erinomaisen painava Robert Nozick: <i>Anarchy,
State, and Utopia. </i>Basic
Books 1975).<br /><br />Apusen tavoin klassisena liberaalina näe hänen
yksilönvapautta korostavissa käsityksissään oikeastaan mitään
vikaa, päinvastoin. Tämä johtunee siitä, että olen Nozickini,
Friedmanini, Popperini ja Hayekini lukenut, toisin kuin maamme
sosiaalidemokraattisesti orientoituneet, hyvinvointivaltiota,
itäsaksalaiseen malliin perustuvaa tasapäistävää peruskoulua ja
massiivista julkisesta sektoria itsestäänselvyytenä pitävät
akateemiset humanistit, joille mainitut liberalismin ja libertarismin
suuret nimet ovat jonkinlaisia suuria saatanoita. Kauheus on siis
katsojan silmässä. Kuten Lähde kirjansa alussa toteaa: Sen lauluja
laulat, kenen leipää syöt. Valtion leipä on monille akateemisille
humanisteillekin pitkä ja kapea, kuten rajallisten verovarojen
kanssa tuppaa olemaan.<br /><br />Lähteen markkinakritiikki on sekin
akateemisen vasemmiston tapaan varsin yksinkertaistettua ja
vääristelevää, mikä selviää helposti vaikkapa taloustieteen
nobelistin Friedrich Hayekin poliittisfilosofisiin pääteoksiin tai
Adam Smithin <i>Kansojen
varallisuuteen</i>
tutustumalla. Filosofeissa on eroja. Koko yksilöä ja yhteiskuntaa
käsittelevä essee osoittaa, ettei tekijä eroa sanottavasti
tuhansista muista suomalaista jälkimarxilaisista
hyvinvointivaltioideologeista. Kaikki, mikä ei ole julkisen sektorin
ja hyvinvointivaltion puolella, on pahasta, niin myös liberalismi ja
individualismi, vaikka nimenomaan viimeksi mainitut saattaisivatkin
tarjota toimivia ratkaisuja niihin yhteiskunnallisiin ongelmiin,
joita Lähde listaa esseissään.<br /><br />Oikeastaan filosofi tulee
varsin lähelle Hayekin vuoden 1960 <i>The
Constitution of Liberty -</i>teoksessaan
edustamaa ajattelua demokratiaa käsittelevässä esseessään, joka
lukeutuukin teoksen parhaimmistoon. Hayek olisi tässä yhteydessä
maininnut demokratian ja perustuslain yläpuolella olevan
laillisuusperiaatteen, jota mainitun periaatteen kanssa ristiriidassa
oleva, erilaisia ryhmäprivilegioita suosiva ja lainsäädännöllisesti
toteuttava hyvinvointivaltioideologia on vuosien saatossa vakavasti
nakertanut ja nakertaa tälläkin hetkellä. <br /><br />Natsi-Saksassa
keskussuunnittelu, mandariinivalta ja kollektivismin nousu
yksilönvapauden kustannuksella saavuttivatkin nopeasti
kauhistuttavan totalitaarisen huippunsa (ks. Hayekin teos <i>The
Road to Serfdom – Definitive Edition. Volume 2 of the Collected
Works of Friedrich Hayek. </i>Chicago
University Press 2007). <br /><br />Myös Lähde kritisoi aiheesta vahvan
valtion piirteitä ja järjetöntä byrokratiaa, jotka jatkuvasti
polkevat yksilön perusoikeuksia. Hänellä ei kuitenkaan ole
teoreettista viitekehystä, josta vaivoihin löytyisi
lääkitystä.<br /><br /><b>Tiede vastaan uskonto</b><br /><br />Tekijä
on parhaimmillaan edellä mainitun mielipiteiden ja tiedon eroja
käsittelevän tarkastelun ohella <i>Tiede
vai uskomukset? -</i>esseessä.
Teksti kartoittaa oivallisesti julkisen ja tieteellisenkin
keskustelun ongelmia, erityisesti kiihkoateistien ja -uskovaisten
loputtoman toistensa ohi huutamisen, ja tässä yhteydessä
kiivasluontoinen provokaattori Dawkins saa ansaitsemaansa kritiikkiä.
Erilaiset yksinkertaistukset sekä tieteestä että uskonnosta ovat
näissä keskusteluissa arkipäivää, olen niihin itsekin
lukemattomia kertoja törmännyt. <br /><br />Moni ateisti pitää
uskovaa ihmistä jotenkin typeränä, juuri uskon vuoksi, mutta
tosiasiassa moni ateisti on huomattavasti fanaattisempi –
kiihkouskovainen – kuin vaikkapa oppinut teologi. Olen usein
todennut, että toimiessani muutaman vuoden vapaa-ajattelijoissa
huomasin, että yleisesti ottaen teologit ovat paljon sivistyneempiä
ja rationaalisempia kuin tieteelliseen ateismiin ja Marxin, Engelsin
ja Leninin pyhään kolminaisuuteen sokeasti uskovat vanhan liiton
vapaa-ajattelijakommunistit. Myös Dawkins, vaikka onkin pelkkä
sosiaalidemokraatti, esittää toistuvasti uskovista ihmisistä
kärjistyksiä, jotka sopivat usein paremmin fanaattisiin
ateisteihin.<br /><br /><b>Sananvapauden rajat</b></span><br />
<span style="font-family: inherit;"><br /></span>
<span style="font-family: inherit;">Suorastaan
erinomainen on Lähteen sensuuria ja sananvapautta käsittelevä
essee. Tässäkin kysymyksessä uhriutuminen, marttyyrin viitan
hakeminen ja voimakas polarisoituminen ovat viime vuosina hallinneet
keskustelua. Filosofi osoittaa mustan ja valkoisen välillä paljon
harmaan sävyjä.<br /><br />Erityisen tärkeä on huomio siitä, miten
ongelmallista sananvapauden kannalta on kiihottamisen kansaryhmää
vastaan ja uskonrauhan rikkomisen sulautuminen yhteen. Olen
käsitellyt islamin aiheuttamia sananvapausongelmia vuosien saatossa
toistuvasti, joten en mene niihin tässä sen syvemmin, vaan viittaan
<a href="http://jussikniemela.blogspot.fi/2013/04/islam-lansi-ja-sananvapaus.html">alkulähteille.</a>
<br /><br />Linkitetyssä
esseessäni totean käytännössä saman, minkä Lähde omassa
kirjoituksessaan <i>Suvaita
vai ymmärtää?: </i>ääripäät,
kuten jihadistit ja niin sanotut vastajihadistit, muistuttavat
toisiaan huomattavasti enemmän kuin niitä, jotka tarkastelevat
asioita välimaastosta. Ilmankos, koska molemmat ovat yleisesti
ottaen kulttuurikonservatiiveja, jotka vastustavat liberaalia
politiikkaa ja laajasti ymmärrettyjä, yleismaailmallisia
ihmisoikeuksia.<br /><br />Ansiokkaasti tekijä nostaa esseen lopussa
esiin Timo Soinin typerän plebeijiretoriikan ja populismin, jossa
mikä tahansa junttimainen provokaatio on hyvä, koska se herättää
huomiota. On siis sama, mitä sanoo, kunhan saa mahdollisimman paljon
huomiota ja herättää pahennusta. Vastaavasti perussuomalaiset itse
ovat ensimmäisinä kieltämässä muilta oikeuden provokaatioon ja
loukkaantumassa verisesti, jos joku heitä erehtyy
arvostelemaan.<br /><br />Tässäkin mielessä Lähteen essee on
suorastaan keskeinen, ja sen soisi monen sensuurista ja sananvapauden
rajoituksista jatkuvasti vouhottavan perussuomalaisen lukevan. Essee
<i>Mielipide vai tieto? </i>on
tälle esseelle rinnakkainen, ne täydentävät toisiaan.<br /><br /><b>Summa
summarum</b><br /><br />Tekijän
ansiokkaan esseekokoelman perussanomaan on helppo yhtyä, mutta
täysin vakavasti sitä on vaikea ottaa niin kauan, kuin tekijä itse
monessa kohdassa syyllistyy siihen, mitä kritisoi.</span></div>
Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-2834003386704756115.post-91963833124711107192015-09-21T10:45:00.001-07:002015-09-21T10:53:34.301-07:00Tarkkaakin tarkemmin: Suomi idän ja lännen välissä<br />
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;">(<b>Esseearvio
Jukka Tarkan teoksesta </b><i><b>Venäjän vieressä –
Suomen turvallisuusilmasto 1990-2012.</b></i><b>
Otava 2015.)</b></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;"><b><br /></b></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://4.bp.blogspot.com/-5OCmCS0lBN8/VgA_Bzi09hI/AAAAAAAADCw/7d9txLGgAfg/s1600/Tarkka-kansi_739.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="400" src="http://4.bp.blogspot.com/-5OCmCS0lBN8/VgA_Bzi09hI/AAAAAAAADCw/7d9txLGgAfg/s400/Tarkka-kansi_739.jpg" width="282" /></a></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;"><b><i>”</i></b><i>Maailman
on kunnioitettava Venäjän etuja ja Venäjän suurta kansankuntaa.”
</i>-Pietarin
pormestarin avustaja Vladimir Putin puheessaan vuonna 1994
<i><b><br /></b></i><i><br /></i>Valtiotieteiden
tohtori Jukka Tarkka hahmottelee tuoreessa kirjassaan muutoksia,
joita Suomen turvallisuuspoliittisessa keskustelussa ja sen taustalla
eli Tarkan termein <i>turvallisuusilmastossa</i>
on tapahtunut Neuvostoliiton hajoamisesta parin vuoden taakse. Mukana
ei siis ole Ukrainan tapahtumia muutamaa lyhyttä mainintaa lukuun
ottamatta, joskin itäisen suurvaltanaapurimme geopolitiikan suunta
on ollut pitkään selvä ja teosta voi lukea jopa jonkinlaisena
synkkänä ennusteena rajanaapureitaan sekä sotilaallisesti että
psykologisesti jatkuvasti häiriköivän nyky-Venäjän nousulle.
Neuvostoliitto on tullut takaisin maailmakartalle. Samoin kylmä
sota. Tarkka ei asiaa aivan näin suoraan sano, mutta minä sanon.
Tavoilleni uskollisena sanon suoraan, ajattelen vapaasti.<br /><br />Edellä
mainittuun ikävään tosiasiaan liittyen Tarkka tiivistää
Neuvostoliiton ja nyky-Venäjän tärkeän eron (s. 317):<br /><br /><i>”Venäjä
ja Neuvostoliitto muistuttavat monella tavalla toisiaan. Toinen oli
läpeensä aatteellinen sotilasdiktatuuri, toinen on
kansalliskiihkoinen poliisivaltio. Toinen yritti harjoittaa
sosialismin miekkalähetystä, toinen suojelee asevoimin
lähiulkomaiden venäläisiä heidän lupaansa kysymättä. Ne ovat
erilaisia sillä tavalla, että Neuvostoliito käytti asevoimaa vain
omia kansalaisiaan ja liittolaisiaan vastaan. Venäjä käyttää
asevoimaa myös naapureitaan vastaan.”</i><br /><br />Suomen
tilanne Venäjän länsinaapurina on edelleen tukala, olemme idän ja
lännen välissä, osana länttä, kuten YYA-sopimuksen aikoihin.
Tarkan teoksesta ilmenee, että vähitellen, ilmaston taas
kylmentyessä, valtiojohtomme on monin tavoin ajanut Suomen vielä
YYA-sopimusta pahempaan jamaan. Neuvostoliitto oli sentään jollain
tavalla ennustettava, mutta Putinin Venäjä on aggressiivinen,
häikäilemätön ja arvaamaton. <br /><br />Venäjä laskee Suomen
lähiulkomaakseen, etupiiriinsä. Poliittinen johtomme ja kansan
enemmistö myötäilee Putinin Venäjän sotilaspoliittista
doktriinia. Vaikka <i>Venäjän vieressä </i>omalta
osaltaan osoittaa selvästi, että Suomen luonnollinen ja
johdonmukainen paikka olisi jo vuosia sitten ollut Natossa, maamme ei
ole järjestöön liittynyt. Syynä tähän on pelko Venäjän
reaktiosta. Liittoutumaton tai puolueeton Suomi ei ole ollut enää
vuosikausiin, kuten teoksesta ilmenee.<br /><br />Tekijän kuvaus
Janajevin juntan surkuhupaisasta vallankaappausyrityksestä ja
silloisen ulkoministeri Paavo Väyrysen vatuloinnista strategisesti
tärkeän sisäpiiritiedon kanssa sen yhteydessä on makoisaa
luettavaa, varsinkin, kun vastaavaa tapahtuu vielä nykyäänkin aina
kun aggressiivinen itänaapurimme pullistelee. Väyrysen toki
tunnemme, mutta uusiakin suomettumisen klassisten perinteiden
noudattajia nousee parrasvaloihin kuin sieniä sateella. Kisa
kärkipaikoista käy kuumana.<br /><br />Putin-mieliset asenteet voi
tiivistää lyhyesti muotoon Nato ja länsi = paha, Venäjä ja itä
= hyvä, ja päinvastoin.<br /><br />Itse tunnustaudun avoimen
länsimyönteiseksi, äänestin aikoinaan EU-jäsenyyden puolesta, ja
olen kannattanut Suomen Nato-jäsenyyttä sekä euroatlanttista
yhteistyötä jo vuosikausia. Lapsesta asti, liberaalin perusluonteen
ja hyvän kotikasvatuksen ansiosta, olen suhtautunut äärimmäisen
nuivasti Neuvostoliittoon ja kaikenlaiseen
kollektivismitotalitarismiin. <br /><br />Paljon harmaata aluetta toki on
mainittujen ääripäiden välissä, mutta mielestäni keskustelu
polarisoituu melko jyrkästi näiden poteroiden ympärille. On
olemassa länsileiri ja itäleiri. Näillä leireillä on
perustustavanlaatuisesti erilainen käsitys siitä, millaisessa
yhteiskunnassa yksilön on parasta elää, siis siitä, millainen
yhteiskuntamalli on yksilön kannalta suotuisin. <br /><br />Itse asetun
aina liberaalin, yksilönvapaudet mahdollisimman laajasti ymmärtävän
yhteiskuntamallin kannalle. Eli lännen. Idässä on aivan
toisenlaisia yhteiskuntia, joista on otettu mallia myös
Etelä-Amerikassa. Samoin Lähi-idässä. Niissä yhteiskunnissa
ihmisoikeuksista ei voi puhua.<br /><br />Olen käsitellyt liberalismin
ylivoimaisuutta muihin ideologioihin verrattuna melko kattavasti,
joskin sekularismia ja mahdollisimman laajaa omantunnonvapautta
painottaen, vuonna 2011 julkaistussa esseessäni <i>Uusateismi
ja ideologiat </i>toimittamassani
antologiassa <i><a href="http://www.savukeidas.com/tuote/mita-uusateismi-tarkoittaa-toimittanut-jussi-k-niemela/">Mitä uusateismi tarkoittaa? </a></i>En siis mene tässä sen
tarkemmin liberalismin määrittelyyn.<br /><br />Näen länsivastaisuuden
nousevan pääasiassa reaktiivisesta suhtautumisesta vapauden
väistämättä mukanaan tuomiin aitoihin tai näennäisiin
epäkohtiin, joista kaikenlaiset totalitaariset ideologiat ovat
historian saatossa aina ammentaneet inspiraationsa. Kun ihmisellä on
taipumusta pessimistisromanttiseen maailmantuskaan, hän herkästi
näkee vapaudessa vain eriarvoisuutta, riistokapitalismia,
pääomavaltaa, köyhien sortoa ja muuta ikävää. Hän haluaa
pakottaa arvonsa ja ideologiansa muille, koska hän peilaa itseään
paradigmaattisena hyvänä ja oikeamielisenä, valistuneena,
valaistuneena. <br /><br />Tätä ajattelutapaa olen antologiassa
<i><a href="http://www.savukeidas.com/tuote/misantropian-historia/">Misantropian historia</a></i>
vuonna 2013 julkaistuissa esseissäni nimittänyt luonteen
totalitarismiksi. J.L. Talmon
on analysoinut Ranskan vallankumouksessa syntynyttä niin sanottua
totalitaarista demokratiaa samannimisessä, vuonna 1973 suomennetussa
tutkielmassaan. Liberalismin keskeinen filosofi Friedrich A. Hayek
kutsuu teoksessaan <i>The Constitution of Liberty
</i>totalitaarista demokratiaa
yksinkertaisesti sosialismiksi. Olen Hayekin
linjoilla.<br /><br />Kansallismieliselle kollektivistille puolestaan
tuhon merkit näyttäytyvät maahanmuutossa, kodin, uskonnon ja
isänmaan rapautumisessa, ja individualismissa. On tärkeää
huomioida, että myös kansallismielisen kollektivismin taustalla on
pessimistisromanttinen maailmantuska: maailma ei ole tarpeeksi hyvä,
siinä on niin paljon vikoja, että lopun ajat ovat käsillä. Pitää
siis välittömästi tehdä vallankumous, jotta maailma pelastuu.
Kutsun tätä ajattelutapaa eskatologiseksi
nationalismiksi.<br /><br />Konservatiivisella, kansallismielisellä,
islamilaisella tai sosialistisella vallankumouksella ei ole
käytännössä mitään eroa, ne ovat kaikki saman eskatologisen
jakobiini- tai bolsevikkimentaliteetin heijastumia. Tunteenpalonsa
eli silmittömän vihansa vallassa oleva kaunosieluinen romantikko
haluaa kertaheitolla toteuttaa kauniin utopiansa ja raahata sen
edellyttämänä poliittiset vastustajansa ja niin sanotun eliitin
eli länsimaissa demokraattisissa vaaleissa valitun hallituksen ja
parlamentin saunan taakse. <br /><br />Tämä kaava ei muutu koskaan. Se
pätee niin perusuomalaisten Olli Immoseen ja hänen seuraajiinsa
kuin vasemmistoliiton ja vihreiden lukuisiin jäseniin sekä
kannattajiin. Viimeksi mainittujen todellinen karva tulee esiin aina
itsenäisyyspäivän anarkistimellakoiden ja muiden sankarillisten
työväen ja hyvien ihmisten viimeisten taistojen yhteydessä:
hevosia ja poliiseja hakataan jääkiekkomailoilla, pyörätelineitä
heitetään yritysten ikkunoiden läpi, barrikadeille noustaan ja
palomiehet saavat niskaansa tiiliskiviä. Che Guevara-, Lenin-, Marx-
ja Engels-liput liehuvat, Neuvostoliitonkin lippu. Kukaan ei
protestoi, kuten Meillä on unelma -suurmielenosoituksessa
vastapuolen puhujaksi kutsutulle ja nimitetylle perussuomalaisten
Matias Turkkilalle: kaikilla on niin mukavaa olla oikeassa, olla
hyvä, olla moraalinen. <br /><br />Heillä on unelma joukkovoimasta,
heillä on poliittinen tavoite. Kun he innokkaasti tuomitsevat
Immosen ja perussuomalaiset, he välittömästi sen jälkeen
puolustavat aivan samanlaista totalitarismin ihailua, uhoa ja
käytöstä omiensa keskuudessa, tai elleivät suoraan kiellä,
ainakin vähättelevät sitä. Tragikoomisinta tässä on se, että
nämä samasta puusta veistetyt ääripäät vihaavat eniten juuri
toisiaan, kuten jo natsit ja kommunistit aikoinaan. He huutavat aina
toisilleen ja suoraan toistensa ohi. He ovat täysin sokeita
itselleen. Malka on aina toisen silmässä.<br /> <br />Mainitun
ajattelutavan ja sen poliittisten ilmentymien aatehistoriallisia
taustoja on viimeksi analysoinut populistisen kansallismielisyyden
osalta erinomaisesti professori Tarmo Kunnas teoksessaan <i>Fasismin
lumous – Eurooppalainen älymystö Mussolinin ja Hitlerin
politiikan tukijana. </i>Kirjasta
käy ilmi hienosti muun muassa se, miten filosofi Martin Heideggerin
hegeliläisrousseaulaisesta romantiikasta johtaa looginen polku niin
natsismiin kuin edistysmielisenä itseään pitävään länsimaiseen
akateemisuuteen ja punavihreään politiikkaan. Olen näitä
romantiikan hirtehisiä polkuja tässä jo kohta 15 vuotta
hämmästyneenä tarkastellut ja niiden hegemoniapyrkimyksiä
kirjoissani, kirjoituksissani, haastatteluissani ja esiintymisissäni
arvostellut.<br /><br />Oikeamielisyys ja hyvyys, siis perinteinen
voimakas moralismi, erityisesti samanmielisten keskuudessa jatkuvaa
moraaliposeeraamista eli oman kilven kiillotusta edellyttävä
velvollisuusetiikka, johtavat valitettavan helposti ihmisen
kollektivismiin ja totalitarismiin, niin nationalistiseen kuin
kansainväliseen, joita olen kutsunut aatehistoriallisesti tässä
järjestyksessä vanhahegeliläiseksi ja nuorhegeliläiseksi
kollektivismiksi. <br /><br />Kun tähän vielä yhdistetään
rousseaulaisplatoninen perinne<i>,</i>
jossa täydellisyyteen pyrkivä radikaali yhteiskuntasuunnittelu
rakkaan utopian mahdollisimman nopeaksi toteuttamiseksi – yleensä
väkivaltaisen vallankumouksen kautta – korvaa liberalismille
keskeisen instituutioiden ja ideoiden vähittäisen sekä varovaisen
kehittämisen ja hiomisen järkevän pohdinnan, yrityksen ja
erehdyksen pohjalta, on jakobiiniromantikon kärsimätön elämäntunto
melko tyhjentävästi hahmoteltu. Kaunasta ja katkeruudesta nouseva
viha ei ole paras mahdollinen poliittisen toiminnan motivaattori. Sen
on historia toistuvasti osoittanut.<br /><br />Länsivastaisuudesta
nousee siis melko luonnollisesti Putin-mielisyys, joskus hammasta
purren, mutta valitettavan usein myös ihan hymysuin.
Länsivastaisuudella on helppo vielä nykyäänkin kerätä
poliittisia ja moraalisia irtopisteitä, olla hyvien ja
oikeamielisten leirissä, vaikka tässä suhteessa muutostakin on
onneksi hieman näköpiirissä. Jos Ukraina on liian länsimielinen,
sieltä on helppo löytää fasismia ja vaikka mitä. Varsinkin, jos
Putin niin sanoo. Hänen mielestään Baltiakin on täynnä fasismia,
kun taas Venäjä on siitä täysin vapaa. Kuten Stalinin
Neuvostoliitto aikoinaan.<br /><br />Vaikka Suomi on EU:n jäsen ja Naton
rauhankumppani, moni poliitikko, tutkija ja mielipidevaikuttaja
kumartelee mieluummin Putinin suuntaan. Tämä heijastuu toistuvasti
maassamme käytävään turvallisuuspoliittiseen keskusteluun,
unohtamatta <a href="http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/tutkija-syyrian-varustelu-on-putinille-geopoliittinen-peli/5314920">laajempaa geopoliittista liikehdintää</a>, jossa itä
ja länsi hakevat valta-asemia Lähi-idässä ja muuallakin. Irakin
ja Syyrian meneillään oleva pakolaiskriisi on vain yksi heijastuma
tästä suuremmasta kuviosta. Virolaiskansanedustaja Eerik-Niiles
Kross on esittänyt tähän liittyen <a href="http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/isis%20venaja%20kross-41027">mielenkiintoisia näkemyksiä</a>,
jotka vaikuttavat kokonaisuuteen nähden varsin uskottavilta.<br /><br /><b>Länsivastaisuuden
taustoista</b></span><br />
<span style="font-family: inherit;"><b><br /></b>Ne,
jotka arvostelevat tai suorastaan vihaavat vapaita länsimaita eivät
tule koskaan ajatelleeksi, että vain niissä poliittinen vasemmisto
ja ylipäätään avoin poliittinen toiminta – oli se
länsivastaista tai ei – on mahdollista. Venäjä-kriittisyydessä
niin maltillinen vasemmisto kuin vihreät ovat Suomessa hyvin
kartalla, paremmin kuin vaikkapa hallituspuolue perussuomalaiset,
mutta kaikkia mainittuja yhdistää jonkinlainen yleisempi
länsivastaisuus, siis myös perussuomalaiset ovat useimmiten EU-,
Nato- ja länsivastaisia, jopa vasemmistoa ja vihreitä
länsivastaisempia. Avoimesti totalitaarinen äärivasemmisto ja
muutama demarikin on lisäksi Putinin talutusnuorassa.<br /><br />Entinen
ulkoministeri Erkki Tuomioja on selkeä tapaus, entinen
kansanedustaja Mikko Elo samoin. Tuomiojan länsivastaisuus ei ole
kenellekään epäselvää, mutta Mikko Elon ulostulot Putinin
Ukrainan valloituksen yhteydessä olivat itämieliseltä
vasemmistodemariltakin varsin kova saavutus suomettumisen jalossa
taidossa. Tuomioja ei yllä lähellekään Eloa tässä suhteessa.
Ulkoministerinä Tuomioja joutui tosin mukailemaan
yleiseurooppalaista linjaa, mikä on hyvä muistaa.<br /><br />Tuomiojan
ainakin vanhemmat lukijat <a href="http://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/01/03/shaahiparin-vierailu">muistavat uutisista </a>jo nuoruudessaan
heilumassa Persian shaahin vastaisessa mielenosoituksessa. Näissä
hilpeissä kuvissa avautuu näkymä siihen henkiseen ilmapiiriin,
joka luonnehtii vielä nykyvasemmistoakin, suuri osa vihreistä
mukaan lukien. Khomeini syrjäytti länsimielisen shaahin ja Iranista
tuli teokratia, läntisen vasemmiston hurratessa. Khomeinin noustua
valtaan ensimmäiseksi pölkyllä olivat Iranin marxistien päät.
Klassinen esimerkki totalitarismin hyödyllisistä idiooteista, jotka
aina asettuvat tukemaan toisia totalitaristeja, jotka valtaan
päästyään raivaavat niin kilpailevan totitarismin kuin
”porvarillisen liberalismin ja parlamentarismin” kannattajat
tieltään. Tämä on myös sosialististen vallankumousten
peruskaava: oma totalitarismi on lopulta aina parempaa kuin toisten
totalitarismi.<br /><br />Kun länsi on lähtökohtaisesti paha, kaikki
on mahdollista. Tarkan kirja on siinäkin mielessä herkullinen, että
se kuvaa, kuinka syvällä idänsuossa Suomen poliittinen johto on
henkisesti kaikki nämä vuodet rämpinyt. On vaikea kumartaa samaan
aikaan sekä itään että länteen, mutta Suomessa sitä ei ole
arkailtu yrittää, joskin kumarruksen syvyys itään on monella
johtavalla demarilla ollut huomattavasti syvempi kuin Atlantin
taakse. Samaan aikaan julkisen suomettumisliturgian kanssa
poliittinen johto on kulisseissa lähentynyt länteen, mutta
ratkaisevien askelten ottaminen on aina ollut vaikeaa, Naton suhteen
aivan liian vaikeaa. <br /><br />Myös moni porvari voi katsoa peiliin
useassakin suhteessa, vielä nykyäänkin. Kaupalliset intressit ovat
opportunisteilla aina menneet ja menevät edelleen moraalin ja
selkärangan edelle, valitettavasti. Tarkan kirjasta voi lukea
vaikkapa edesmenneen Harri Holkerin näkemyksistä Suomen
länsimaistumiseen. Hänen rinnallaan jopa sittemmin syvälle Putinin
kaasuputkeen henkilönsä tunkenut Paavo Lipponen on lännen mies <i>par
excellence.</i>
Näissä yhteyksissä tulee aina ikävä Kekkosen ajan
toisinajattelijoita Georg C. Ehrnroothia ja Tuure Junnilaa, joiden
aitoporvarillisessa arvomaailmassa vapaus oli korkeammalla kuin
idänkauppasuhteet.<br /><br />Tarja Halonen on tunnettu Putinin ihailija
ja ystävä, presidenttinä toimiessaan hän antoi lännelle selviä
signaaleja Suomen turvallisuuspoliittisesta linjasta, joita Tuomioja
on aina tukenut. Parivaljakon linjaa voi nimittää Halosen-Tuomiojan
linjaksi, eikä siitä ole yhdelläkään länsimielisellä
liberaalilla hyvää sanottavaa.<br /><br />Länsivastaisuuden
rousseaulaismarxilainen perinne on aatehistoriaa tunteville selvä,
mutta tietenkään sen pauloissa operoiva yksilö ei näitä
vuosisatojen takaa periytyviä yllykkeitään tule koskaan
pohtineeksi. Romanttisen ja oikeamielisen maailmanparannusvimman
kynsissä hyvät, pahat ja rumat menevät helposti sekaisin, minkä
Tarkan teoskin hienosti osoittaa.<br /><br />Kun luulee taistelevansa
hyvien puolella pahoja ja rumia vastaan, voi jopa ajautua tukemaan
ajatollah Khomeinia tai hänen sunniuskonveljiään Hamasissa. Jos
Israel osana länttä on paha, ei rousseaulaismarxilaisessa
viitekehyksessä ole ollenkaan yllättävää, että henkilö asemoi
itsensä mieluummin Siionin viisaiden pöytäkirjoista ammentavan
antisemiittisen jihadistijärjestön puolelle kuin ”imperialististen”
länsimaiden. <br /><br />Tällaista on romantiikka, dialektista:
sankarista tulee pelle, totalitarismin hyödyllinen idiootti, paitsi
tietenkin omassa ja yhtä väkevien tunteiden vallassa olevien
aatetovereiden mielessä. Jakobiinimentaliteetti istuu syvässä,
väkivaltaisen vallankumouksen viehätys ei sammu. Aina kun jokin
länsimielinen instanssi pitää kaataa, nämä ihmiset ovat valmiina
barrikadeille. Siksi myös Putin on noussut heidän sankarikseen,
joko hieman pienemmäksi tai suuremmaksi, romantikon tunteenpalosta
riippuen. Koska Putinin Venäjästä on viime vuosina nopeasti tullut
selkeästi lännen ja Naton vastainen toimija, sen viehätys
kaikenlaisten lännenvihaajien keskuudessa on vastaavasti kasvanut ja
kasvaa edelleen.<br /><br />Tässä ei ole syytä mennä sen syvemmälle
aatehistoriaan, mutta Ranskan vallankumous ja jakobiiniterrori, jossa
liian korkealle kasvaneita kauloja vapauden, veljeyden ja tasa-arvon
nimissä giljotiinilla katkaistiin, sai historiallisen kertauksen
Khomeinin länsimaisen laitavasemmiston ja akateemisen älymystön
tuella suorittamassa islamilaisessa vallankumouksessa. <br /><br />Rousseaun
lisäksi muitakin nimiä voisi mainita, mutta hän on tärkein.
Robespierre pani terrorin toimeksi esikuvansa oppien pohjalta, hyveen
ja korkean moraalin nimissä, ja oikeaoppisuutta sekä sentraalisesti
valvottua narodna voljaa tunnetusti arvostanut kansanmurhaaja Lenin
sai heistä sankarilliset innoittajansa. Venäjän vallankumous
Ranskan ja Iranin välissä toteutti sekin perinteisen kaavan.
Khomeinin islamismi on totalitarismia siinä kuin jakobiinien
rousseaulainen tasapäisyyssosialismi ja NKP:n etujoukkopainotteinen,
ortodoksinen marxismileninismi, tuo tieteen ja historiallisen
välttämättömyyden asemaan nostettu alkukristillinen romanttinen
utopia. Kaikkien maiden totalitaristit, liittykää
yhteen!<br /><br /><b>Neuvostoliitosta
Putinin Venäjään</b></span><br />
<span style="font-family: inherit;"><b><br /></b>Historiikkinsa
alkupuolella (s. 27) Tarkka toteaa vuonna 1992 Venäjän Suomen
suurlähettilääksi nimitetystä legendaarisesta aiemmin
”Komissarovina” tunnetusta Juri Derjabinista
seuraavaa:<br /><br /><i>”Derjabin
myönsi, että Neuvostoliitto oli kaikin tavoin yrittänyt estää
Suomen sotilaallista, taloudellista ja poliittista lähentymistä
länteen.”</i><br /><br />Tarkka
ei tässä yhteydessä tietenkään esittele, miten tämä
käytännössä tapahtui, mutta kuva Erkki Tuomiojasta Persian
shaahin vastaisessa mielenosoituksessa tulee taas mieleen. Hän ei
tietenkään ollut ainoa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;"><br /></span></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-v75MQwrx6Jk/VgBCF5h2JAI/AAAAAAAADC8/BfUi1sMB6Iw/s1600/Tuomioja%252C%2Bshaahi.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="226" src="http://2.bp.blogspot.com/-v75MQwrx6Jk/VgBCF5h2JAI/AAAAAAAADC8/BfUi1sMB6Iw/s400/Tuomioja%252C%2Bshaahi.png" width="400" /></a></div>
<div style="margin-bottom: 0cm;">
<span style="font-family: inherit;"><br />Putinin Venäjä tekee samaa kuin
Derjabinin aikoinaan palvelema Neuvostoliitto. Putinillakin on
hyödylliset idioottinsa länsimaissa. Nykyään on vielä vanhan
median päälle tullut sosiaalinen media, jossa trollaaminen ja
propaganda käännyttää ja manipuloi laajoja kansanjoukkoja ympäri
maailmaa totalitarismin taakse. <br /><br />Moni, joka kuvittelee
sankarillisesti edistävänsä ja palvelevansa vapautta sekä
demokratiaa, toimii tietämättään, ymmärtämättömättään,
aivan toisenlaisten ideologioiden ja hallintomuotojen puolesta.
Länsivastaisuus on pääsääntöisesti juuri tätä: toimimista
vapautta, demokratiaa ja rauhaa vastaan. Rauhanpuolustajat tekivät
sitä jo aikoinaan Neuvostoliiton puolesta eikä tänäkään päivänä
ole epäilystä siitä, kenen joukossa palavasilmäiset länsivihaajat
seisovat, kenen lippuja kantavat.<br /><br />On huvittavaa katsella,
miten juuri ne, jotka yleisesti tuomitsevat Putinin Venäjän
ihmisoikeusrikkomukset, vastustavat henkeen ja vereen niitä
länsimaisia instituutiota, jotka ainoina maailmassa voivat
yleismaailmalliset ihmisoikeudet ja rauhan turvata. Nato on näistä
instituutiosta keskeisin. Ilman uskottavaa sotilaallista pelotetta
vapauden viholliset olisivat jo aikaa sitten hyökänneet.<br /><br /><b>Länsi
ihmiskunnan lippulaivana</b></span><br />
<span style="font-family: inherit;"><b><br /></b>Paljon
voisi tietenkin sanoa länsimaiden ongelmista ja epäkohdista,
vaikkapa Yhdysvaltain poliisi- ja vankilajärjestelmästä, mutta
nämä asiat ovat niin yleisesti tiedossa, että niiden vatvominen
tässä yhteydessä on turhaa. <br /><br />Riittää kun todetaan, että
mikään järjestelmä ei ole täydellinen, mutta yhdet ovat toisia
huomattavasti parempia yksilönvapauden ja ihmisoikeuksien kannalta.
Näistä historian valossa ylivoimaisesti paras on länsimainen
perustuslaillinen parlamentarismi ja oikeusvaltio, joka on kestänyt
jopa vuosikymmenten sosialistisen paineen, joskin välillä vakavasti
horjuen. Myös EU on kehittynyt valitettavan antiliberaaliin
suuntaan.<br /><br />Avoin länsimainen demokratia, joka rakentuu
liberalismin pohjalle, perustuu vähitellen kehittyneisiin
instituutioihin ja ideoihin, joita edelleen voi jatkuvasti
parannella, ja joiden myötä länsimainen malli on menestynyt niin
taloudellisesti, poliittisesti kuin inhimillisesti huomattavasti
paremmin kuin mikään muu historiassa esiintynyt
yhteiskuntajärjestelmä. Nimenomaan tämä menestys, jossa
historiallisesti toki on ollut mukana kolonialismia ja imperialismia,
on varmasti yksi tärkeä osatekijä siinä, miksi sosialistit ja
muut totalitaristit sitä vihaavat. <br /><br />Aiemmin mainittu
rousseaulainen jakobiinimentaliteetti kantaa tätä raivokasta
menestysvihaa mukanaan, ja kun sen päälle tulee tuima tujaus
etujoukkopainotteista marxismileninismiä, oikeaa tietoisuutta, ei
minkäänlaista etumatkaa muihin voi sietää. Menestyksen on pakko
johtua riistosta, sorrosta, väkivallasta ja valloituksista, ei
paremmasta yhteiskunta- ja talousjärjestelmästä, joka perustuu
vapaudelle.<br /><br />Länsimaiden moralistivihaajat eivät koskaan tule
ajatelleeksi syitä sille, miksi pakolaiset ja loikkarit hakeutuvat
aina länteen. Länteen, jota he vihaavat ja vastustavat ihan
periaatteesta. Ja haluavat toivottaa vanhoja ja uusia lännenvihaajia
nimenomaan länteen: islamistit ja äärivasemmisto ovat tunnetusti
hyvää pataa keskenään. <br /><br />Kun huonosti kotoutunut jihadisti
iskee vasemmistolaiseen ranskalaislehteen ja murhaa vasemmistolaisia
pilapiirtäjiä ja toimituksen väkeä, hän saa ensimmäisenä tukea
vasemmistopainotteisesta akateemisesta maailmasta ja muista
romanttisen jakobiini-ideologian oikeamielisiksi pesemistä nurkista.
Länsi, vapaus, sananvapaus, satiiri, on aina pahempi kuin
sankarillinen, sorrettu, kolmannen maailman terroristitotalitaristi,
epäonnistunut, sääliä ja melkein ihailua herättävä
leiskuvasilmäinen Rousseaun jalo villi, arkkityyppinen
vapaustaistelija, islamistinen Che Guevara, kollektivistisen
paratiisialkumyytin ikuinen paluu ja symboli. <br /><br />Kun niin
sanottu edistysmielinen asettuu aina ensimmäisenä ymmärtämään,
tukemaan ja säälimään huonosti kotoutunutta, silmittömään
väkivaltaan ja terroriin syyllistyvää tummaihoista ihmistä, hän
ei edes ymmärrä olevansa itse se kolonialisti, imperialisti ja
rasisti, jota vastaan kuvittelee taistelevansa koko elämäntunnollaan,
vaikka nimenomaan juuri se hän on. Jos nimittäin maahanmuuttajilta
ja pakolaisilta ei voi eikä sovi vaatia samanlaisia moraalisia
standardeja ja käytöstapoja kuin länsimaalaisilta, heitä pitää
jotenkin lähtökohtaisesti erilaisina ihmisinä, jotenkin
surkuteltavina, säälittävinä, suvaittavina – jotenkin
huonompina, kyvyttöminä elämään säällisesti kuten me
länsimaalaiset.<br /><br />Jos vain kapitalistinen länsi ei olisi paha,
vapaa ja monimuotoinen niin kansalaisten tulotasolta kuin
kulttuurisesti, ja ennen muuta taloudellisesti ja sotilaallisesti
voimakas, jalo villi olisi varmasti kotoutunut onnistuneesti eikä
ampunut konepistoolilla vasemmistolaisia pilapiirtäjiä ja muuta
toimituksen väkeä. Jotka sitä paitsi olivat rasisteja, toisin kuin
sankarillinen jihadisti, jonka viha juutalaisia ja länttä kohtaan
on aivan oikeutettua, ovathan juutalaiset ja länsi pahoja
imperialistisortajia, ja jalossa villissä näin ollen herooisuuden
leima.<br /><br />Muslimipakolaisista ensimmäiset, somalit, tulivat
Suomeen nimenomaan Neuvostoliiton kautta. Tarkka mainitsee (s. 30),
miten naapurin tuolloin hyvin epävakaa tilanne yritettiin ennakoida
Suomessa:<br /><br /><i>”Näyttöä
ongelmista saatiin, kun somaleja alkoi marraskuusta 1990 lähtien
tulla Neuvostoliiton kautta Suomeen. Huoli hallitsemattomasta
maahanmuutosta käynnisti varautumistoimet. Rajavartiolaitos piti
uhkaa vähäisenä, mikä osoittautui oikeaksi arvioksi, mutta
tehosti toimintaansa kaiken varalta. Poliisin ja tullin kanssa se
laati valmiussuunnitelmat eritasoisiin uhkatilanteisiin, muutamasta
tuhannesta pakolaisesta 250 000 hengen hallitsemattomaan
väestönryntäykseen. Varovaisimpien mielestä tällainen
varautuminen oli Kaukasukselta ja Afrikasta Venäjälle ajautuneille
pakolaisille kuin kutsu tulla Suomeen.”</i><br /><br />Tässä
näkyy idullaan koko se keskustelu, jota maassamme pakolaisuudesta on
viime vuosina käyty ja käydään kiivaasti tälläkin hetkellä. On
huomioitava, että kaikki todellakin liittyy kaikkeen. Isossa kuvassa
on paljon pieniä osia, mutta jos ja kun niistä rakentuu selkeä
palapeli, tietyt toistuvat hahmot ja kaavat erottuvat
joukosta.<br /><br /><b>Venäjä
nakertamassa lännen perustuksia</b></span><br />
<span style="font-family: inherit;"><b><br /></b>Heikko
ja epävakaa länsi on Putinin etu. Äärivasemmisto, nationalistiset
populistit, islamistit, turvallisuuspolitiikka, haparoiva
sisäpolitiikka, taloudellinen epävakaus ja taantumat, kaikki ovat
mannaa Putinille. Ennen muuta EU- ja länsivastaisuus on juuri sitä,
mitä itänaapurin valtias hakee.<br /><br />Valtavat
turvapaikanhakijavirrat taloudellisesti äärimmäisen huonossa
tilanteessa luovat tietenkin kovaa lisäpainetta Suomelle. Syyrian
kriisi tuli Putinille kuin lahjana, ilmankos Venäjä on estänyt
YK:ssa alusta kaikki liittolaisensa al-Assadin hallintoa vastaan
ehdotetut toimet. <br /><br />Putinin Venäjä tukee myös Iranin
shiiahallintoa, jolle heikko länsi jo valmistautuu tekemään
huomattavia myönnytyksiä maan ydinohjelmassa. Samaan aikaan
Suomessa Venäjän ote meidän ydinvoimastamme lujittuu. Hallitus ei
tiedä, <a href="http://www.iltalehti.fi/talous/2015091720365175_ta.shtml">mitä se tekee</a>, ei edellinen, ei nykyinen. <b><br /></b>Putinin
Venäjä muistuttaa Neuvostoliittoa, mutta vielä enemmän se
noudattelee vanhan pyhän Venäjän kaavaa. Geopoliittista painoarvoa
se hakee Lähi-idästä, shiiamuslimeilta, kun länsi on
öljytaloudessa joutunut saudien sunniwahhabiittien nöyryyttävään
talutusnuoraan. <br /><br />Öljymiljardeillaan saudit ja heidän
lähinaapurinsa rahoittavat lännessä massiivista propagandaa, jonka
tarkoitus on levittää länsi- ja juutalaisvastaista <a href="http://jussikniemela.blogspot.fi/2013/03/islamilaisen-fundamentalismin-syyt.html">vanhoillista islamia</a>. Saudit tukevat niin moskeijoita kuin yliopistoja ja
painattavat antisemiittistä materiaalia sekä lännessä että
islamilaisessa maailmassa.<br /><br />Samaan
aikaan Venäjä on yhdessä saudien ja muiden islamilaisten
valtioiden kanssa YK:ssa osa laajaa lännenvastaista blokkia, joka
jatkuvasti <a href="http://jussikniemela.blogspot.fi/2013/04/islam-lansi-ja-sananvapaus.html">pyrkii rapauttamaan</a> avoimien yhteiskuntien perustaa ja
keskeisiä instituutioita.<br /><br />Länsi
on pahassa välikädessä, kun taas Putin voi hieroa käsiään.
Shiioista hän on saanut kelpo liittolaisen sunnijihadisteja vastaan,
jotka muutenkin vihaavat länttä huomattavasti Putinin Venäjää
enemmän. Sotaisa, epävakaa Lähi-itä on Putinin etu. Hajota ja
hallitse -taktiikan kannalta tilanne on Venäjälle
ihanteellinen.<br /><br />Kansallismielisten populistipuolueiden suosio
kasvaa mitä enemmän pakolaisia muslimimaista länteen tulee.
Samalla lännen jo valmiiksi länsivihamieliset äärivasemmistopiirit
niin akatemiassa kuin politiikassa asettuvat tukemaan islamisteja ja
usein myös Putinia näitä Venäjän avoimesti tukemia
populistipuolueita vastaan. He eivät todellakaan tajua, kenen
joukoissa seisovat, kenen lippua kantavat. <br /><br />Hyödylliset
idiootit pelaavat aina ja kaikkialla länsivihassaan lännen
vihollisten pussiin. Näihin vihollisiin voidaan laskea myös
ahtaasti kansallismieliset populistit, joille idea vapaasta lännestä
edustaa rappiota. Konservatiivinationalisteilla on oma haaveensa
vahvasta vanhahegeliläisestä kansallisvaltiosta, joka perustuu
puhtaalle kansalle ja kristilliselle kulttuurille. Siis juuri
sellaiselle, jollainen Putinin Venäjä jo on. Ortodoksisuudella ja
luterilaisuudella ei tässä mielessä ole väliä, muista
kulttuurieroista puhumattakaan. Suunta on sama. Perinteiset arvot
ovat näillä osapuolilla kunniassa, ja länsivihamielinen
äärivasemmisto avaa heille latua. <br /><br />Kaikki mikä heikentää
avointa länsimaista yhteiskuntaa on näiden poliittisten
hurmahenkien etu. Rousseausta on tavattoman lyhyt matka Leniniin,
Staliniin, Mussoliniin ja Hitleriin. Nuorhegeliläiset ja
vanhahegeliläiset eroavat toisistaan paljon vähemmän kuin
liberaaleista, joiden ansiota vapauteen perustuva länsimainen
yhteiskuntamalli on. Siksi nuor- ja vanhahegeliläinen romantiikka
yhdistyneenä rousseaulaiseen jakobiinimentaliteettiin on niin
läpeensä liberalismi- eli länsivastaista. <br /><br />Karl Popper on
sanonut kaiken oleellisen klassikossaan <i>Avoin
yhteiskunta ja sen viholliset. </i>Tarkka
käsittelee avointa länsimaista yhteiskuntaa liputtavaa Etykin
henkeä kirjansa alkupuolella, luvussa Kylmä rauha (s.
76):<i><br /><br />”Pariisin
peruskirja oli historialliselta kantavuudeltaan Helsingin 1975
päätösasiakirjan veroinen. Se vahvisti, että vain moniarvoinen
demokratia voi toteuttaa Etykin periaatteet, ja määritteli
markkinatalouden koko maanosan yhteiskunta- ja yrityselämän
perustaksi. Allekirjoittajat sitoutuivat kehittämään demokratiaa,
alistamaan vaalit kansainväliseen valvontaan ja turvaamaan
kansallisten vähemmistöjen aseman. Uuden Euroopan pääperiaatteiksi
tulivat ihmisoikeuksien kunnioittaminen, demokratia, oikeusvaltio
sekä taloudellinen vapaus ja vastuu, siis moniarvoinen demokratia ja
markkinatalous. Helsingin päätösasiakirja vuodelta 1975 sääteli
valtioiden käyttäytymistä, mutta vuoden 1990 Pariisin peruskirja
koski kansalaisen oikeuksia ja velvollisuuksia.”</i><br /><br />Samassa
yhteydessä käy ilmi, miten Nato vuonna 1991 muokkasi strategista
konseptiaan Etykin hengen ja Uuden Euroopan peruskirjan mukaiseksi
(s. 81). <i>”Tärkeintä
oli sodan välttäminen eikä sen käyminen tai voittaminen.”</i><br /><br />Tekijä
kuvailee hieman aiemmin lyhyesti kiihkokansallismielisen Aleksandr
Duginin suurvenäläistä ideologiaa, joka melko suoraan on Putinin
Venäjän taustalla. Vanhahegeliläisen kansallisvaltion puitteet
eivät tässä projektissa suinkaan riitä, koska tavoite on
huomattavasti suurempi Venäjän imperiumi ja euraasialainen liitto.
Osana tätä projektia Dugin haluaa Saksan Venäjän imperiumin
liittolaiseksi, Natoa ja Yhdysvaltoja vastaan. Etupiiriajattelussa
Suomi on aina ollut ja tulee aina olemaan osa tätä euraasialaista
imperiumia, ei avointa, vapaata länttä.<br /><br />Tarkka kirjoittaa
(s. 39):<br /><br /><i>”Duginin
vuonna 1997 hahmottelema Venäjän imperiumi ulottuu Itä-Karjalasta
Rostoviin, Pohjois-Kazakstaniin ja Vladivostokiin. Lopullisena
tavoitteena on Venäjän johtama euraasialainen liitto. Siihen
kuuluisivat lähes koko Itä-Eurooppa, Kaukasia, Keski-Aasian
tasavallat, Afganistan, Mongolia ja osia Kiinasta. Tämän suuren
suunnitelman ensimmäisenä vaiheena on Putininkin omaksuma idea
euraasialaisesta talousyhteistyöstä.”</i><br /><br />Tästäkin
tarkkasilmäiset ja Tarkka huomaavat, että Putinin etu sekä tavoite
on demokraattisten ja avoimien EU-maiden sisäinen epävakaus.
Erityisesti Saksa, Suomi ja Baltia ovat jatkuvan toiminnan kohteena.
Baltia on hengeltään nykyään lujasti ja ylpeästi lännessä,
siksi sitä pitää yrittää horjuttaa toistuvasti. Saksassa
sisäistä epävakautta lietsoo erityisesti pakolaiskriisi ja
äärivasemmiston sekä uusnatsien maahanmuuttokysymyksen ympärillä
alati voimistuva vastakkainasettelu. Politiikan kärjistyminen ja
kasvava talousahdinko on juuri sitä, mitä Venäjä haluaa.<br /><br />Saksan
pitkäaikaiset ongelmat ovat vahvasti idullaan myös Suomessa ja
esiintyvät huomattavasti vakavammassa muodossa muissakin EU-maissa.
Ranskassa Putinin tavoitteita ajaa erityisesti Le Penien
populistirintama, jota Venäjä on rahallisesti tukenut jo pitkään.
Ranskan jihadismiongelma ja sen myötä nouseva antisemitismi sopii
tietenkin mainiosti Putinille. <br /><br />Iso-Britannia noudattaa täysin
samaa kaavaa: Jeremy Corbynin valinta Labourin johtoon oli lahja niin
Putinille, äärivasemmistolle, populisteille kuin islamisteille. Hän
on jo ajat sitten <a href="https://www.washingtonpost.com/opinions/jeremy-corbyns-dangerous-appeal/2015/09/16/9ab45ee2-5be1-11e5-b38e-06883aacba64_story.html">oikean karvansa </a>näyttänyt. Ison-Britannian vuoden 2017 EU-jäsenyyskansanäänestys on varmasti
monen Venäjän psykologisen ja geopoliittisen operaation
tähtäimessä. Corbyn on osa tätä kuviota. <br /><br />Yhteiset
viholliset – vapaa länsi, EU, Israel ja Nato – yhdistävät.
Tosin Marine Le Pen on pyrkinyt eroon isänsä Jean-Marien avoimesta
antisemitismistä ja jopa osoittanut ymmärrystä ja yhteistyöhalua
Israelille. Tyttären ja isän välit ovat rikkoutuneet.<br /><br />Lopulta
Corbynin valinta on tietenkin oikeistolle pelkästään hyvä asia,
koska avoimen länsivastainen ja tekopyhä vasemmistopuolue ei
nykymaailmassa voi menestyä. Moni fiksusti ajatteleva
vasemmistolainen siirtyy tämän myötä kartalla oikealle. Aina niin
ihailtavan terävästi ajatteleva ja kynäilevä Nick Cohen <a href="http://www.spectator.co.uk/features/9637452/why-ive-finally-given-up-on-the-left/">kertoikin</a>
jo jättävänsä hyvästit Corbynin Labourille.<br /><br /><b>Putinin
yksipuoluejärjestelmä</b></span><br />
<span style="font-family: inherit;"><b><br /></b>Venäjän
kehitys Putinin presidentti- ja pääministerikausilla ei jätä
mitään arvelujen varaan. Vanha KGB-mies on nopeasti palauttanut
maahansa ikävöimänsä Neuvostoliiton kaltaisen järjestelmän eikä
ole sitä missään vaiheessa salaillut. Päinvastoin.<br /><br />Tarkka
tiivistää (s. 52):<br /><br /><i>”Putinin
hallinnosta ja toimintatavasta syntyi 2000-luvun alkuvuosina
vaikutelma, jonka näkyvimpiä piirteitä ovat suurliikemiesten
vaino, T</i><i>š</i><i>et</i><i>š</i><i>enian
vaiettu kansanmurha, oikeuslaitoksen poliittinen ohjailu, median
keskusjohtoinen uutismanipulaatio, toimittajien ja oppositiojohtajien
selvittämättömät murhat, yksipuoluejärjestelmä, presidentin
lähipiirin valtaperhe, kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen
alistaminen, liittoneuvoston vallan siirto Kremliin,
muukalaisvihamielisyyden suosiminen, neuvostosymbolien palauttaminen,
sähköpostin ja puhelinten valvonta, oppikirjojen sensuuri,
aids-tiedon salaaminen ja asevoimien rappio.”</i><br /><br />Venäjä
toimii täysin häikäilemättömästi myös toisten valtioiden
alueilla, kuten vaikkapa entisen FSB-agentti Aleksandr Litvinenkon
kylmäverinen murha osoittaa. Hän tiesi liikaa ja sai mennä. <a href="http://www.theguardian.com/world/2015/jan/30/alexander-litvinenko-six-things-russia-inquiry">Jäljet johtavat suoraan Kremliin</a>.
<br /><br />Putinin
Venäjä häiriköi toisia valtioita myös <a href="http://www.fiia.fi/en/blog/466/why_the_west_is_easily_duked_the_strategic_anatomy_of_the_duke-type_russian_cyber-attacks">nykyteknologiaa hyödyntäen</a>. Tarkka kertoo teoksessaan muun muassa Viron
pronssisoturikiistasta, jossa FSB ja Kreml harjoittivat melko
tavanomaista psykologista usean rintaman sotaa länsinaapuriaan
vastaan. Suomessakin koettiin ikäviä heijastumia tästä itäisen
tiedusteluyhteisön perinteisestä taktiikasta.<br /><br />Putin pitää
vallasta kiinni kynsin ja hampain, hän haluaa ilmeisesti historiaan
Pyhän Venäjän uutena suurmiehenä, hallitsijana, joka palautti
imperiumin kunnian ja laajensi sen vaikutusaluetta. Se, että hän
myös jatkuvasti rikastuu vallankäytöllään, ei tietenkään ole
haitaksi, päinvastoin. Mammona ja valta ovat aina viihtyneet
toistensa seurassa: kenellä on mittaamattomasti rahaa, on myös
valtaa. Pääsemällä Putinin lähipiirin pääsee kiinni
miljardiomaisuuksiin.<br /><br /><b>Liittoutumattomuuden
seuraukset</b></span><br />
<span style="font-family: inherit;"><b><br /></b>Vaikka
Venäjän tila on täysin selkeä, Suomessa jaksetaan hyssytellä ja
työntää päätä pensaaseen. Putinin palautettua Neuvostoliiton
Suomi palautti nopeasti suomettuneisuuden hengen. Tilanne on
kuitenkin monessa suhteessa paljon vakavampi kuin YYA-sopimuksen
aikaan. Valtiojohdon ja kansan haaveilu liittoutumattomuuden eduista
on täysin epärealistista.<br /><br />Tekijä antaa liittoutumattomuuden
seurauksista konkreettisen esimerkin vuodelta 2008 (s. 49):
<br /><br /><i>”Georgian
sodan tärkein, mutta pimentoon jäänyt oppisisältö oli kuitenkin
se, kuinka avuttomassa asemassa sotilaallisessa
liittoutumattomuudessa sinnittelevä maa on silloin kun kriisi kypsyy
sotilaalliseksi, eikä se koske vain hyökkäyksen uhria. Georgian
hyökkäystä seuraavana aamuna Brysselissä toimineilla Nato-maiden
edustajilla oli hallitustensa tiedusteluyksikköjen ja diplomaattien
raportit yön aikana kertyneestä tilannetiedosta ja Euroopan
keskeisten valtioiden poliittisista analyyseista. He tiesivät
reaaliajassa, missä mennään ja voivat keskittyä pohtimaan
ratkaisuvaihtoehtoja.”</i><br /><br />Tarkka
päättää kohdan kuvaamalla, miten suomalaisdiplomaatit joutuivat
samana aamuna keräilemään tiedonmuruja Brysselin käytäviltä,
kabineteista ja kahviloista muodostaakseen tilanteesta kokonaiskuvan
(s. 49-50):<br /><br /><i>”Kesti
melkein viikon ennen kuin suomalaisten käytettävissä oleva tieto
oli samaa tasoa kuin Nato-mailla oli sotatoimien alkamisen jälkeisenä
aamuna. Liittoutumattomuus pakotti päätöksentekoon muita huonomman
tiedon varassa.”</i><br /><br />Naton
ulkopuolella olemista on Suomelle pelkkää haittaa. Siitä ei ole
mitään etua. Tarkan kirja kuvaa oivallisesti sitä nöyryyttävää
venkoilua, mitä poliittinen johtomme on vuosikausien ajan
oikeamielisen kansan enemmistön tuella harrastanut. Putin on
pelannut korttinsa erittäin taitavasti.<br /><br /><i>Venäjän
vieressä </i>osoittaa,
miten Suomi vielä 1990-luvulla oli Venäjälle kaukoulkomaa, jota ei
selvästi luettu sen vaikutuspiiriin. Maamme oli Turkin, Romanian ja
Kiinan rinnalla Venäjän politiikassa. Tarkan mukaan tämä johtui
siitä, että Suomen antama kova vastus kahdessa sodassa muistettiin
Kremlissä. 1990-luvulla Venäjä näyttää siis hetkeksi
mukautuneen mahdollisuuteen, että Suomi liittyisi Natoon.<br /><br />Tekijä
toteaa tässä yhteydessä ilmaston muuttuneen merkittävästi (s.
43):<br /><br /><i>”Seuraavalla
vuosikymmenellä Suomi oli Venäjän KGB-taustaisen hallinnon
kuvioissa taas lähiulkomaa, ja ilmeisesti myös
sotilassuunnittelussa, mihin viittaa Venäjän entisen
varapuolustusministeri Nikolai Makarovin Helsingissä 2012 esittämä
suuren kohun aiheuttanut kartta. Aseman muutos ei perustu kansallisen
mytologian uuteen tulkintaan vaan maantieteeseen. Sotilasdoktriinissa
Suomi on rajamaa tai vihollisen sillanpääasema, ja nämä nimikkeet
samaistuvat lähiulkomaa-käsitteen kanssa. Kolmen päällekkäisen
nimikkeen syväpohdinta ei aukaise uusia näköaloja. Niiden
yhteisvaikutuksena on olosuhde, jota ennen sanottiin
etupiiriksi.”</i></span><br />
<span style="font-family: inherit;"><i><br /></i>Viimeisimpiä
tapahtumia ei Tarkan kirjassa tietenkään ole. Puolustusministeriön
kansliapäällikön nimityksestä noussut kohu on yksin niistä. Se
herätti minussa tuntemuksia paluusta Kekkosen aikaan. Askel kohti
vanhaa oli merkittävä. <br /><br />Uusi perussuomalainen
puolustusministeri Jussi Niinistö on länsivastaisuudessaan ja
perinteisen maanpuolustuksen ihailussaan edeltäjänsä Carl
Haglundin vastakohta. Länsiliittoutumisen ja yhteisen arvomaailman
edut täysin ymmärtänyt Haglund oli itse asiassa
puolustusministerinä niin mies paikallaan, että mikään <a href="http://jussiniinisto.fi/index.php/2010/11/elias-simojoki-puolustustahdon-herattaja/">Elias Simojokea avoimesti ihailevan</a> Niinistön toimi ei tullut yllätyksenä. Koko hallitus näyttää
samalla ottavaan askeleen taakse, vaikka tunnettu Nato-optio
kirjattiinkin mitä ilmeisimmin kokoomuksen tahdosta
hallitusohjelmaan. Jussi Niinistön <a href="http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1441601643591.html">uhkaus poistua </a>Yleisradion
A-Studion suorasta lähetyksestä kansliapäällikön nimityksestä
kysyttäessä tiivisti olennaisen: vaikka Niinistö kovasti ihailee
talvisodan henkeä, tosipaikan tullen hän on käpykaartin mies.<br /><br />Tasavallan
presidentti Sauli Niinistökin on <a href="http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/liettuan_puolmin_suomen_puolustaminen-40188">antanut huolestuttavia lausuntoja</a> ja antoi niitä jo ennen hallituksen vaihtumista. Jo
hallitusneuvotteluissa paljastui jälleen kerran länsimielisen Alex
Stubbin ja leppoisampaa idänpolitiikkaa kannattavan Sauli Niinistön
linjaerimielisyys: Stubbia ei haluttu ulkoministeriksi, paikan sai
Timo Soini. Yleensä toiseksi suuremmalle puolueelle tulee
valtiovarainministeriö, mutta nyt sen sai kokoomus. Presidentti
Niinistö on toki nokitellut Nato-myönteistä Stubbia jo tämän
ollessa viime kaudella pääministeri.<br /><br />Presidentti Niinistön
ulostulot saavat <a href="https://rajahajatuksia.wordpress.com/2015/08/31/rapauttaako-presidentti-eun-turpo-elementin-pohjaa/">ansaitsemansa reaktion</a> aidosti länsimielisissä
EU-maissa.<br /><br />Niinistön-Niinistön
linja on käytännössä Halosen-Tuomiojan linja, pienin
painotuseroin. Valitettavasti. Nykyhallitus teettää perinteiseen
tapaan <a href="http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/81712-stubbin-tahto-toteutui-nato-selvitys-tulee">uuden Nato-selvityksen</a>,
jostain syystä, vaikka <a href="http://formin.finland.fi/Public/default.aspx?contentid=106539&nodeid=15145">entisissäkään</a> ei ole mitään vikaa.
Kaikki tämä viittaa suomettumisajan jatkumiseen, transatlanttisista
korulauseista huolimatta.<br /><br />Selvityksien
ja turvallisuusselontekojen jatkuva teettäminen on oikeastaan
tunnetun faktan eli Nato-jäsenyyden kaikinpuolisen järkevyyden
kiertämistä. Turvallisuusselonteoista Tarkalla on varsin korutonta
kertomaa (s. 127):<br /><br /><i>”Nato-keskustelun
peruskysymys koski sitä, millä perusteilla rauhankumppanuus ja
liittoutumattomuus voivat joskus muuttua Nato-jäsenyydeksi.
Useimpien mielestä vasta sitten jos ilmenee uhka, jolta
suojautumiseen tarvitaan ulkopuoliset turvatakuut. Nato-keskusteluun
pesiytyi tarkoitushakuinen pakkomielle, jonka mukaan valittavana
olisi joko puolustusvastuun pitäminen omissa käsissä tai sen
luovuttaminen Natolle. Luultavasti tällainen pelkistys osoittaa
pelkkää asiantuntemattomuutta, mutta joskus se tuntuu tietoiselta
disinformaatiolta, ja se olisi yhteiskuntamoraalin kannalta
äärimmäisen vakava asia. Olipa Suomi liittoutumaton tai
liittoutunut, se vastaa alueensa puolustuksesta. Jos se on Naton
jäsen, Nato voi auttaa. Jos se ei ole jäsen, Nato ei auta.” </i></span><br />
<span style="font-family: inherit;"><i><br /></i>Tekijä
jatkaa (s. 127-128):<br /><br /><i>”Selontekojen
tekemisen ja lukemisen tapa alkaa muistuttaa suomettumisajan
kommunikeatekstien luomaa käytösmallia. Niihin kirjoitetaan ja
teksteistä haetaan vakiintuneen totuuden mukaisia liturgisia
juoksutuksia, ja huoli on suuri jos vanha asia sanotaan toisin kuin
ennen, puhumattakaan siitä, että ilmoille pääsisi edellisissä
selonteoissa ilmaisematta jäänyt ajatus.”</i></span><br />
<span style="font-family: inherit;"><i><br /></i></span>
<span style="font-family: inherit;">Tällaista
lukiessa hävettää olla suomalainen.<br /><br /><b>Suomi
kuuluu länteen</b></span><br />
<span style="font-family: inherit;"><b><br /></b>Tarkan
teos selvittää oivallisesti sen, että Suomi on kaikesta ikävästä
suomettumisesta ja länsivastaisesta turvallisuus- ja
mielipideilmastosta huolimatta aina kuulunut länteen. Myös
Neuvostoliiton aikoina, kommunistidiktatuurin poliittisen johdon
osittaisella siunauksella, Suomi on ollut perinteinen länsimainen
parlamentaarinen demokratia, joskin Kekkosen aikaan aiheestakin
paljon kritisoitu autoritaarisista piirteistään. Kriitikoiden
parhaimmistoa olivat edellä mainitut George C. Ehrnrooth ja Tuure
Junnila, joiden perintö onneksi elää. <br /><br />Paavo Väyrynen
puolestaan on aina edustanut ja edustaa vieläkin juuri sitä
ilmastoa, joka kritiikkiä kaipaa. Hänestäkin löytyy sentään
edes jotain hyvää sanottavaa (s. 167):<br /><br /><i>”[Pääministeri
Esko] Ahon asema helpottui, kun Väyrynen alkoi helmikuussa puhua
jäsenhakemuksen puolesta. Laajalla puoluekentän kierroksellaan he
pystyivät taivuttamaan useimmat puolueväen maakuntakokoukset
kannattamaan EY-hakemusta. Ilman Väyrysen vetoapua Ahon hallitus ei
todennäköisesti olisi pystynyt käynnistämään EY-projektia, ei
ainakaan talvella 1992.”</i>Tähän
säännön vahvistavaan poikkeukseen liittyen, osiossa ”Väyrysen
huti”, Tarkan esitys silloisen ulkoministerin opportunistisista
manöveereistä ja niiden täydellisestä mahalaskusta on todella
herkullista luettavaa. <br /><br />Vastaavasti laitavasemmiston
historiallinen ykkösvihollinen sosiaalidemokraatit on ollut monessa
suhteessa keskeisessä roolissa Suomen länsimaistumisessa vuoden
1990 jälkeen, joskin se on tietenkin rämpinyt kaulaansa myöden
myös Halosen-Tuomiojan linjan idänsuossa. Yksittäisillä
poliitikoilla on eroa, yksi on tehnyt myyräntyötä, toinen
liehutellut vapauden lippua. <br /><br />Mauno Koiviston roolia Suomen
avautumisessa länteen ei voi vähätellä, ei myöskään Martti
Ahtisaaren. Erityisesti Viron uusi itsenäisyystaistelu
Neuvostoliiton hajoamisen yhteydessä on maamme historiassa todella
mielenkiintoinen jakso. Koivisto teki kulisseissa aivan eri asioita
kuin julkisuudessa, mikä osoittaa hänet taitavaksi peluriksi ja
diplomaatiksi, jolle kaikesta huolimatta rakkaan etelänaapurimme
vapauttaminen totalitarismin ikeestä oli sydämen asia.<br /><br />Ahtisaari
puolestaan on selkeästi EU- ja Nato-mies, varsinkin
presidenttikautensa jälkeen hän on osoittanut länsimielisyytensä
ja valtioviisautensa monta kertaa. Myös Erkki Liikanen toimi
aktiivisesti Suomen lännettämisen puolesta EU-jäsenyysprosessin
yhteydessä ja sen jälkeen. Tarkan kirja keskittyy loppupuolella
erityisesti Ahtisaaren kansainväliseen toimintaan diplomatian
saralla. <br /><br />Myöhemmin teoksessa Ahtisaari saa ansaitsemaansa
kritiikkiä sisäpoliittisesta, herkkähipiäisestä
arvovaltataistelumentaliteetistaan, joka herätti EU:ssakin ihmetystä
ja huvittuneisuutta. Tekijä toteaa, että jos Elizabeth Rehnistä
olisi vuonna 1994 tullut presidentti, moiselta oltaisiin vältytty.
Olen samaa mieltä ja jälkiviisaasti tyytyväinen, että äänestin
tuolloin Rehniä presidentiksi.<br /><br />Tuomiojan soutaminen ja
huopaaminen EU-jäsenyydessä ei yllätä eikä Tarkka sen
kuvaamiseen monta lausetta tarvitse. Toisaalta myös Tuomioja oli
demokratian kannalta tärkeässä roolissa EU-jäsenyyden jälkeen
eduskunnan suuressa valiokunnassa, kuten tekijä osoittaa yksityisten
pankkisijoitusten talletussuojaa koskevan direktiiviesityksen
käsittelyä koskevassa osiossa (s. 192-193). <br /><br />Tarja Halosesta
tekijä ei maalaa mairittelevaa kuvaa eikä pidäkään. Halosen
kahdella peräkkäisellä kaudella Suomi etääntyi merkittävällä
ja osittain jopa ratkaisevalla tavalla euroatlanttisen yhteistyön
peruslinjasta eli käytännössä lähentyi Putinin Venäjään.
Halosen ollessa presidenttinä ja Tuomiojan ulkoministerinä voidaan
sanoa suomettumisen olleen taas maamme ulko- ja
turvallisuuspolitiikan keskiössä. Vanhojen aatteellisten
intohimojen ja lämpöisten idänsuhteiden pohjalta tätä
turvallisuusilmastoa oli hyvä rakentaa eikä tunnetusti kaukaa
viisas kansan enemmistökään sille kauheasti kulmiaan ole
kurtistellut. Maa on rähmällään eikä siitä yli pääse.<br /><br />Paljon
parempaa arvosanaa ei voi antaa maamme nykyjohdolle. Tosin
hallituksen kausi on vasta alussa ja petraamisen mahdollisuuksia siis
on. Alku ei kuitenkaan näytä lupaavalta.<br /><br />Vuosikausien
venkoilu Nato-jäsenyyden kanssa ei ylipäätään anna suomalaisesta
politiikasta hyvää kuvaa. Ulospäin asia näyttää eittämättä
juuri siltä, miltä Putinin Venäjä sen haluaa näyttävän: Suomi
pelkää itänaapuria niin paljon, ettei uskalla tehdä itsenäisesti
puolustusratkaisujaan. Putin vie maamme poliittista johtoa kuin
pässiä narussa. Energiapolitiikaksi julkisuudessa asemoitu
Rosatom-yhteistyö on tämän kehityksen väistämätön, looginen,
surkuhupaisia seuraus. Se sitoo Suomen entistä lujemmin
vuosikausiksi Putinin geopoliittiseen talutusnuoraan, toisin sanoen,
liittää Suomen vahvasti Venäjän etupiiriin.<br /><br />Tekijä
kiteyttää kirjan lopussa käsillä olevan esseeni ytimessä olevan
aatehistoriallisen mentaliteetin yhteyden Suomen valtiojohdon,
rivipoliitikkojen ja niin sanotun älymystön Venäjä- ja
Nato-asenteisiin (s. 325):<br /><br /><i>”Panrussistinen
Venäjä on toimintatavaltaan monin tavoin samantapainen kuin oli
Neuvostoliito, mutta sen voimanlähde on toinen. Neuvostoliiton
toimien ennakointiin tarvittiin marxismi-leninismin pyhien
kirjoitusten tuntemusta ja aavistus siitä, kuka Kremlin käytävillä
niitä eri tilanteissa tulkitsi. Uuden Venäjän elämää ohjaa
viidakon laki ja kansallinen ylpeys, jotka ovat vanhempaa perua kuin
neuvostoideologia. Ne ovat peräisin keskiajan ruhtinaiden ja
1800-luvun sotaherrojen logiikasta. Tämän historianfilosofisen
murroksen olemus jäi huomaamatta Suomea vielä 2000-luvulla
johtaneilta poliitikoilta, joiden yhteiskunnallinen näkemys ja
kansainvälinen tietoisuus olivat peräisin
1970-luvulta.”</i><br /><br />Ministerit
ja tasavallan presidentti toistelevat julkisessa sanassa vanhaa
liturgiaa, että Suomi tekee kaikki ulko-, turvallisuus- ja
energiapoliittiset ratkaisunsa itse, mutta tosiasiassa 1970-luvun
ilmastosta ammentava valtiojohtomme on edelleen niin
umpisuomettunutta, että mistään muusta kuin teoreettisesta
itsenäisyydestä ei voida puhua. Tältä asia nimittäin näyttää
myös sisältä katsoen, yhä suuremmalle joukolle suomalaisia, jotka
kannattavat Nato-jäsenyyttä välttämättömänä osana Suomen
uskottavaa puolustusta. Muu on näet itsepetosta. <i>Venäjän
vieressä </i>ei
tässä suhteessa jätä mitään epäselväksi. Naton ulkopuolella
olemme yksin.</span></div>
Jussi K. Niemelähttp://www.blogger.com/profile/13551521801854525622noreply@blogger.com