24 October 2014

Skeptikot ja media

Skeptikko 3/2014

Miten hankkia punnittua tietoa ja muodostaa perusteltuja, tieteeseen ja järkiperäiseen ajatteluun pohjautuvia näkemyksiä eri asioista? Internetin aikakaudella tietona markkinoituja mielipiteitä on saatavilla rajattomasti. Tietoverkon päälle tulevat vielä perinteiset mediat kuten kirjat, sanomalehdet, radio ja televisio. Tilannetta monimutkaistaa entisestään internetsanakirja Wikipedia, jota kuka tahansa voi vapaasti ja nimettömänä muokata. Harva jaksaa, osaa tai viitsii lukea tieteellisiä artikkeleita saati paksuja, vaikeita tietokirjoja, joita niitäkin löytyy laaja kirjo, heppoisesta luotettavaan. Kuinka skeptikon tulisi luovia tiedon valtamerellä ja kuinka muodostaa kanta kiistanalaisiin kysymyksiin?


Televisiodokumentit ovat aina olleet suosittuja. Moni ei kuitenkaan tule ajatelleeksi, kuinka puutteellinen väline dokumenttiohjelma on. Oli kyseessä mikä tahansa asia, kysymys tai henkilö, dokumentti on aina tekijänsä näköinen. Se ei edusta mitään objektiivista totuutta, vaikka melkoinen osa kansasta näyttää niin olettavan.

Esimerkiksi haastateltavien valinta pitkälti ratkaisee, millaisen viestin käsiteltävästä asiasta dokumentti ja sen tekijät katsojalle välittävät. Sama pätee tietenkin lehti- ja radiojuttuihin.
Toimittaja ei koskaan ole puolueeton, kuten ei yksittäinen tutkijakaan. Kun toimittaja tai ohjaaja päättää tehdä dokumenttiohjelman tai -elokuvan, hänellä täytyy tietenkin olla valmiina idea, jonka pohjalta hän dokumentin käsikirjoittaa. Käsitteli ohjelma tai elokuva mitä tahansa, jo lähtöasetelma on väistämättä puolueellinen. Hyvät, pahat ja rumat varmasti ohjelman mittaan löytyvät, mutta mikään ei takaa, että tiedemaailmassa vallitsee vastaava näkemys.

Mitä kiistanalaisempi kysymys, sitä ratkaisevampaa haastateltavien ja painotusten valinta. Yksi puolen tai puolentoista tunnin dokumentti voi missä tahansa asiassa vain raapaista pintaa, ei missään nimessä tarjota maallikolle edes välttävästi tapapainoista kuvaa käsiteltävästä kysymyksestä.

Sama pätee sitä paremmalla syyllä uutislähetysten ja ajankohtaisohjelmien lyhyisiin raportteihin, keskusteluihin sekä haastatteluihin. Toimittaja, kuvaaja ja jälkieditointi ajavat halutun viestin läpi. Valitettavan moni nielee sen sellaisenaan.

Vastaavasti internetissä viihtyy valtaisa joukko kirjoittajia, jotka tietävät asiat omasta mielestään vielä paremmin kuin asenteelliset ja ennakkoluuloiset toimittajat. Nettilehtien ja -blogien privaattisenttarit painavat vartissa mustan valkoiseksi vielä uutis- ja ajankohtaistoimittajia tehokkaammin, jos toimittajan ideologia ei satu älykköaktivisteja miellyttämään. Tilanne on kaoottinen.

Klikkauskulttuuri ja somehysteriat


Nykyään ihmiset seurustelevat läpi vuorokauden sosiaalisessa mediassa (some), joista suurimmat ovat Facebook ja Twitter. Molemmissa jaellaan jatkuvasti linkkejä uutisiin, dokumenttivideoihin, radio-ohjelmiin, blogeihin ja kolumneihin.
Pääsääntöisesti jakaja liittää linkin tai kuvan sivulleen kannattaakseen sen takana olevaa mielipidekirjoitusta, uutista tai ohjelmaa. Jotkut jakavat tietenkin myös vastustamiensa asioiden puolesta olevia linkkejä, mutta selkeästi parodia- ja mustamaalausmielessä. Tästä saa seinälleen heti samanmielisten tykkäyksiä ja erimielisten kritiikkiä.

Someväittelyt ovat verisempiä kuin kasvotusten tapahtuvat debatit. Moni blokkaa ja tulee blokatuksi, jos aihe vain on tarpeeksi herkkä väittelyn osapuolille. Blokkaaminen Facebookissa poistaa toisen osapuolen kokonaan näkyvistä eikä tämä puolestaan pysty enää seuraamaan blokkaajan toimintaa tai ottamaan häneen yhteyttä.

Harva huomaa linkittämisen lomassa, miten puolueellisia kaikki linkitykset lähtökohtaisesti ovat. Kun samanmieliset jakavat uutisia tai ohjelmia toisilleen, heidän laumayhtenäisyytensä vain vahvistuu, ja kääntäen, poterot syvenevät erimielisten välillä. Tätä tapahtuu maailmankatsomuksellisissa, poliittisissa ja tieteellisissä kysymyksissä.

Erityisen runsaasti somessa esiintyy kuvalinkityksiä ja -julkaisuja, joiden propagandatarkoitus tulee skeptisemmälle yksilölle heti selvästi esiin. Näitäkin kuvilla ja sitaateilla ryyditettyjä yleisen mielipiteen manipuloijia jaellaan asiaa sen enempää miettimättä saati lähteitä tarkistamatta.

Hieman epäluuloisempaa ihmistä hirvittää somessa päivästä toiseen vellova tiedettä ja politiikkaa surutta sekoittava kouhotus. Jos vaikka itse toisinaan yrittää kirjoittaa joistain tärkeistä aiheista ja pyrkii asiallisuuteen, on vihamieliseen linkitysympäristöön joutuessaan välittömästi samaa hörhösakkia kuin muutkin kyseisen viiteryhmän inhokit. Riittää, että linkittäjä ja hänen kuppikuntansa ovat eri mieltä. Jos olet eri mieltä kommunistien kanssa, olet fasisti, ja jos fasistien kanssa, olet kommunisti. Vastaavasti samanmielisten linkittämänä kammotuksen kammotukseksi muodostuu vastustajien joukko, eikä pattitilanteeseen löydy helppoa ratkaisua.

Erityisen kiistellyissä kysymyksissä tiede sivuaa linkittäjien poliittisia ja ideologisia katsomuksia. Näitä kysymyksiä ovat muun muassa samaa sukupuolta olevien avio- ja adoptio-oikeus, ruokavalio, kolesteroli, terveys ja kauneus, uskonnonopetus kouluissa, älykkyystutkimus, evoluutiopsykologia, sukupuolentutkimus, talouspolitiikka ja lasten ei-lääketieteellinen ympärileikkaaminen. Aiheet nostattavat välittömästi tunteet pintaan ja kirjoituksia, kuvia sekä ohjelmia jaellaan kilvan, hirmuisen vouhotuksen säestämänä.

Samat asiat aiheuttavat kiihkeitä debatteja niin somessa kuin tiedemaailmassa. Kuitenkin Facebookissa ja Twitterissä äänessä ovat lähes poikkeuksetta maallikot, jotka eivät tunne ollenkaan käsiteltyjen kysymysten monitahoisia tieteellisiä taustoja saati polemiikkien historiaa. Historiaa myös vääristellään häikäilemättä oman agendan nimissä.

Yksilö, jonka kanta on varovainen tai epäilevä, ei kovin helposti saa tolkkua riitelevien diletanttien toistensa ohi huutamisesta. Kenties jonkinlainen totuus löytyy jostain ääripäiden väliltä melkein kaikissa kiistakapuloissa. Faktat on kuitenkin syytä aina itse tarkistaa, meni syteen tai saveen. Ihminen voi ainakin teoriassa olla rationaalinen eläin ja siihen skeptikon pitäisi myös pyrkiä.

Toimittajat huuhaata edistämässä


Somessa tapahtuvaan linkittämiseen liittyy olennaisesti niin sanottu klikkausuutisointi. Uutisotsikot muotoillaan lehtien nettitoimituksissa nykyään siten, että ne aiheuttavat somessa mahdollisimman paljon klikkauksia eli uutisten jakamista kavereille. Näin uutiset laaditaan otsikkojen tapaan raflaavasti ja kohuhakuisesti. Kiivailu ruokkii kiivailua ja tieto vääristyy.

Kun toimittaja on valmiiksi asenteellinen ja tekee jutun vaikkapa luomuravinnolla ja meditoimalla paksusuolensyövästä muka parantuneesta Hunks-tanssijasta, erittäin positiiviseen sävyyn, eikä haastattele lääketieteen edustajaa ollenkaan jutun ensimmäiseen versioon, moni tietämätön lukija menee halpaan.

Yleensä some reagoi asenteellisiin huuhaajuttuihin nopeasti ja jälkikäteen Hunks-ihmeparantumiseenkin saadaan syöpälääkärin pessimistisrealistinen lausunto. Jutun toimittajalta tuskin voi odottaa jatkojuttua Hunks-tanssijan kunnon romahtamisesta kasvaimen ja sen etäpesäkkeiden nopean kasvun myötä. ”Hän kuoli huuhaasaappaat jalassa” -tyylistä sankarillista jatkojuttuakaan ei kannata odottaa.

Valitettavan moni toimittaja unohtaa tasapuolisuuden periaatteen tällaisissa tapauksissa, mutta vastaavasti noudattaa sitä niissä kysymyksissä, joissa vastakkain ovat selvästi tiede ja huuhaa. Rokotusaiheiseen juttuunsa toimittaja voi haastatella luomufilosofiaa noudattavaa homeopaattiäitiä ja lisäksi jotain asiantuntijahomeopaattia, ikään kuin tällaista uskomushoitoa voisi edes verrata näyttöön perustuvaan lääketieteeseen.

BBC ilmoitti hiljattain kieltäytyvänsä jatkossa ottamasta ohjelmiinsa uskomushoitojen edustajia. Kyseessä on julkinen yhtiö, jolloin moinen temppu onnistuu, paitsi Suomessa. Täällä erityisesti veroilla rahoitettu Yle suoltaa huuhaata ja puolueellisia ohjelmia lähes tauotta. Televisiosta ja radiosta löytyy keskusteluohjelmia, joissa vastakkain, muka samalla viivalla, ovat huuhaan ja lääketieteen edustajat. Tätä perustellaan journalistisella tasapuolisuudella.

Politiikassa samaa agendaa ajaa oppositiopoliitikko Timo Soini (ps), jonka mielestä kaikki mielipiteet ovat yhtä arvokkaita. Tämä on täydellistä tieto- ja arvorelativismia, mitä katolisen Soinin kaltaiselta vanhoilliselta moraaliabsolutistilta sopii odottaakin. Soinilla ei ole filosofiasta mitään hajua eikä hän näin ollen huomaa kumoavansa itsensä jo lähtöoletuksellaan.

Kohu-uutisoinnissa on myös muita vakavia ongelmia, joista karmivana esimerkkinä voidaan mainita taannoinen D-vitamiinivalmistekohu. Yhden tutkimuksen perusteella moni meni miinaan ja lääkevalmistajien vastalauseista huolimatta lähes kaikki vitamiinipillerit leimattiin petkutukseksi, kunnes selvisi, että tutkimus olikin tehty päin prinkkalaa. Kun iltapäivälehdet otsikoivat ja lööpit kirkuvat, moni skeptikkokin menee halpaan.

Blogit ja kolumnit

Helpointa epäkriittisen lukijan linssiin viilaaminen on blogien ja kolumnien avulla. Näissä yleensä riittää määrätietoinen, provokatiivinen ote ja itsevarma esitystapa. Parin kolmen tuhannen merkin rajoissa kolumnisti pommittaa jykevää settiä vaikkapa kolesterolista ja vallitsevasta tieteellisestä näkemyksestä aggressiivisen itsetietoisesti ja kumoaa parilla lauseella huolelliseen lääketieteelliseen tutkimukseen, kriittisiin teorioihin ja vankkaan näyttöön perustuvan virallisen version.

Lääkäri ja kirjailijakolumnisti Antti Heikkilä on eittämättä tunnetuimpia niistä tapauksista, jotka väittävät olevansa oikeassa asiassa kuin asiassa. Kärjistäen voidaan jopa sanoa, että Heikkilän mielestä virallinen versio, siis tieteeseen perustuva, on aina väärä ja jonkinlaisen salaliiton tulos. Hänen nettisivuiltaan asia on helppo tarkistaa. Samaa näkee toistuvasti eräillä besserwisserkolumnisteilla, jotka yleensä väittävät tietävänsä lähes joka asiasta kaiken.

Blogeilla tilanne on vielä pahempi. Niillä mikä tahansa käy, koska jokainen voi vapaasti leikkiä asiantuntijaa missä tahansa kysymyksessä. Ilmankos salaliittoteoriat rehottavat ja erilaiset fanaattiset kuppikunnat kukoistavat.

Joillakin besserwisserkolumnisteilla on viheliäinen tapa asettua muun luomakunnan yläpuolelle ja yrittää vaikkapa olla olematta mitään mieltä olemalla jyrkästi jotain mieltä. Moraalisäteilijöitä riittää.

Tiedebloggaajienkin maailmassa kirjoittaja voi esimerkiksi toistuvasti kirjoittaa nopeasti lähestyvän maailmanlopun tunnelmissa ilmaston lämpenemisestä ja hiilidioksidipäästöistä, mutta samaan hengenvetoon Facebookissa kehua kavereillensa matkustelevansa iloisesti lomaillen ympäri maailmaa lentäen ja omalla autolla. Jos näin on, kovin vakavasti kyseinen kirjoittaja ei ilmeisesti hiilidioksidipäästöistä johtuvia maailmanlopunskenaarioitaan ota.

Homo sapiens on tekopyhä eläin, mikä kannattaa muistaa myös maailman tilasta ja yhteiskuntamoraalista huolestuneiden poliitikkojen, bloggaajien ja tiedekolumnistien kohdalla. Ihminen ei aina elä kuten opettaa vaan haluaa päinvastoin pakottaa muut elämään omien poliittisten intohimojensa mukaan.

Tietokirjoilla suosituksi

Kun ihminen kirjoittaa tietokirjan, se ei takaa, että kirja – sen kirjoittajasta puhumattakaan – olisi tieteellinen, tai että kirjalla olisi jotain tekemistä tiedon määritelmät täyttävän teoksen kanssa. Nykyään vaikkapa iskelmäsuosikki Katri-Helenan kootut paranormaalit kokemukset luokitellaan tietokirjallisuudeksi.

Tietokirjoja pyritään kustannuspoliittisista syistä muokkaamaan mahdollisimman luettaviksi ja raflaaviksi. Parhaita tietokirjoja ovat kuitenkin tieteellistä viittauskäytäntöä ja alkuperäistä, vaikeaa terminologiaa noudattavat teokset, eivät helppolukuiset, viihdyttävät yleistykset. Oikeassa tiedekirjassa on alaviitteitä, kaavioita, kaavoja, kuvioita ja tilastoja.

Kansantajuisten tietokirjojen ja tiedeartikkelien yleistävästä tyylistä tehdään lähes poikkeuksetta entistä yleistävämpiä lehtijuttuja, nettiuutisia, blogeja, kolumneja ja ohjelmia, joissa tekijän kenties varovaisesti esittämät tieteelliset johtopäätökset toitotetaankin varmoina totuuksina, koska media rakastaa kohua ja konflikteja.

Samoin kuin bloggaaja, kolumnisti ja toimittaja, jokainen tietokirjailija edustaa omaa agendaansa ja pyrkii teoksellaan ajamaan oman näkemyksensä käsiteltävästä aiheesta läpi. Tämä pitää aina muistaa mitä tahansa tiede- tai tietokirjaa lukiessaan. Myös kirjoittajan olisi aina syytä tiedostaa oma puolueellisuutensa – varsinkin silloin, kun hän puhuu kirjastaan radiossa, televisiossa tai lehtihaastattelussa.

Yleensä tietokirjailijaakin ajaa maineen- ja kunnianhimo. Kirjan kirjoittaminen on sen verran raskas ja vaativa urakka, ettei siihen kukaan ryhdy ilman toivetta tärkeän sanoman läpi menemisestä. Rahaa tietokirjallisuudella tekee vain ani harva, joten sekään ei normaalisti ole ensisijainen syy kirjoittaa tietoteos.

On tärkeää huomata, että myös päinvastainen pitää paikkansa. Joskus tietokirjailija haluaa provosoida, suututtaa ja rikkoa tabuja, jolloin hän tavoittelee kenties pienen piirin suosiota tai valtakunnan pahan poliisin roolia. Jos kirjan kirjoittaa ryhmässä tai parin kanssa, tekijät voivat jopa sopia hyvän ja pahan poliisin roolista, mikäli he ylipäätään aikovat erottua toisistaan teoksessaan.

Toimittajat kirjoittavat joskus parempia tietoteoksia kuin tutkijat ja päinvastoin. Jokainen teos on arvioitava itsenäisesti, esitystavan, järkiperäisyyden, tieteellisyyden ja viitekäytännön pohjalta.

Fundamentalistikristitty Tapio Puolimatka saattaa vaikuttaa tieteelliseltä omassa viiteryhmässään, mutta aitoon tiedekirjallisuuteen ja vertaisarvioiduissa tiedelehdissä julkaistuihin artikkeleihin tottunut lukija huomaa nopeasti, että kirjoittajan esitystapa ja järkiperäisyys eivät ole linjassa tieteellisten periaatteiden saati tieteen tuntomerkkien kanssa.

Wikipedia


Wikipedian ongelmaa voi verrata tietokirjallisuuden ongelmaan. Joku artikkeli saattaa olla hyvinkin asiallinen, joku toinen taas pelkkää mustamaalausta tai ylistystä. Koska kuka tahansa voi nimimerkin suojista muokata artikkeleita eikä anonyymi Wiki-yhteisö voi mitenkään olla joka alan asiantuntija, artikkeleihin jää puolueellista tietoa ja suoranaisia virheitä. Poliittiset ja muut katsomukselliset intohimot vaikuttavat selvästi Wiki-artikkelien sisältöön.

Tietoa etsivä joutuu lopulta luottamaan omaan kriittisyyteensä ja peräti asiantuntijuuteensa hylätessään tai hyväksyessään Wikipedian tiedon lähteenä.

Nyrkkisääntönä kannattaa muistaa, että kaikki Wikipedian tiedot pitää varmistaa vielä muista lähteistä. Wikipedia-artikkelien lähdeviitteet olisi syytä kahlata melko tarkkaan läpi, koska toisinaan niissä esitetään asioita, jotka tahtoen tai tahtomattaan ovat varsinaisesta artikkelista unohtuneet.

Myös kritiikkiosio on sudenkuoppa sille, joka hakee vain omaa näkemystään tukevaa tietoa, kuten ihmiset yleensä tekevät. Lukemalla huolimattomasti kritiikkiosion voi kätevästi unohtaa kaiken muun artikkelissa kirjoitetun ja todeta, että tutkijan esittämä tieto ei pidä paikkaansa, ja tutkija on sitä paitsi natsi, kommunisti, hörhö, tai saanut rahoitusta joltain kauhistuttavan pahalta taholta.

Ikään kuin mikään näistä seikoista vaikuttaisi tutkijan vertaisarvioiduissa tiedelehdissä julkaiseman tiedon asiallisuuteen tai paikkansa pitävyyteen. Paha ihminenkin voi olla oikeassa ja hyvä väärässä. Ja yleensä hyvän mielestä paha on pahan ja tämän kannattajien mielestä hyvä.

Wikipedia on toki luotettavampi kuin keskiverto nettiväittely tai lyhyt ja ytimekäs blogijulkaisu, mutta sitä riivaavat samat ongelmat kuin mitä tahansa vapaata foorumia. Skeptinen lukija tarkistaa tietonsa mieluummin muualta eikä ainakaan hyväksy Wikipedia-artikkelien sisältämää tietoa ilman lisätutkimuksia ja varmistuksia.

Artikkeleita voi pitää joissain tapauksissa suuntaa antavina, kuten ihmisen käyttäytymistä koskevia tilastoja kvantitatiivisessa tieteessä. Tilastohan on aina yksilön kannalta epävarma ja jokainen tuntee useita poikkeuksia tilastokeskiarvoon. Suurin osa kansalaisista ei muutenkaan ymmärrä tilastotieteestä ja ihmisen käyttäytymisestä yhtään mitään, joten näitäkin asioita pitäisi jossain jo hyvin varhain opettaa. Ihmisten oppimattomuus tilastotieteessä ja muillakin aloilla paljastuu usein karmivalla tavalla sosiaalisen median noitavainoissa ja sensaatiohakuisissa lehtijutuissa.

Ohjeita kannanmuodostamiseen

Mitä vaikeatajuisempi ja kvantitatiivisempi ala, sen enemmän oppimaton maallikko ja alan diletantti on asiantuntijoiden varassa. Jos lukee nettiväittelyistä tai sanomalehden yleisönosastolta vaikkapa älykkyystutkimuksesta esitettyjä mielipiteitä, ne ovat itsessään lähes poikkeuksetta täyttä huuhaata. Jokainen luulee näköjään olevansa aiheen asiantuntija, vaikkei koskaan olisi yhtään kyseisen vakiintuneen tieteenalan alkeet sisältää oppikirjaa nähnytkään.

Somehysterioissa esiintyy säännönmukaisesti koko se crème de la crème, joka tässä vaikeassa ja monimutkaisessa kysymyksessä on touhottanut niin kauan kuin asiasta on kiistelty. Moni alan kärkevä arvostelija ei mitenkään saata ymmärtää, että mielipidekirjoittelu tai denialismi eivät kumoa empiirisiä, vuosikymmenten kuluessa hiottuihin, testattuihin ja monella riippumattomalla tavalla varmistettuihin ja keskenään sopusoinnussa oleviin teorioihin perustuvia vakiintuneita tieteellisiä faktoja. Poliittiset ja katsomukselliset intohimot syrjäyttävät tässäkin kysymyksessä lähes aina tiedollisen uteliaisuuden ja älyllisen rehellisyyden.

Sama pätee ravitsemus- ja terveyskysymyksiin. Perustutkimuksesta erikoisaloille keskustelua ruokavaliosta ja liikunnasta leimaa internetvaahtoajien, kolumnistien ja bloggaajien tauoton virallisen linjan vastainen protestointi. Mielenosoittaminen on juuri niin kiivasta kuin itse itsensä joka alan asiantuntijoiksi nimittäneiltä sopii odottaakin.

Skeptikolle näissä aiheissa pitäisi riittää yksi neuvo: älä koskaan usko mitään, mitä nettiväittelyssä, blogissa tai kolumnissa esitetään, ellei se perustu suoraan lainaukseen vähintään neljältä, mielellään neljältäkymmeneltä keskenään vaihtelevasti eri mieltä olevalta kyseisen aihepiirin asiantuntijalta, so. alan arvostetulta ja tieteellisissä lehdissä julkaisseelta tutkijalta.

Useimmiten bloggaajat, kolumnistit, toimittajat ja nettiväittelijät esittävät viitteitä tai sitaatteja vain yhdeltä tai kahdelta omaa näkemystään tukevalta tutkijalta. Dokumenteissa haastatellaan varsin valikoidusti tutkijoita puolesta ja vastaan, yleensä paria kolmea, joiden taustoista tai viiteryhmistä ei sen enempää kerrota. Tämä ei pätevää tietoa hakevalle riitä.

Jos Tiede-lehden nettikolumnissa evoluutiopsykologiaa kritisoiva biologi linkittää tekstissään vasemmistoliiton internetlehteen, jonka aihetta tavanomaisesti mustamaalaavassa jutussa on pari lyhyttä sitaattia marginaalisilta äärivasemmistolaisilta tutkijoilta, eikä kerro sen enempää aiheen historiasta eikä marxistibiologien ja -paleontologien sosiobiologiakritiikin läpeensä ideologisista taustamotiiveista, voi juttua pitää huuhaana ja poliittisena puoskarointina. Se ei edes pintapuolisesti muistuta asiallista tieteellistä kritiikkiä. 

[Edit: Mitä tulee tieteeseen ja järkeen, artikkelin kirjoittamisen jälkeen mainittu vasemmistoliiton aviisi on julkaissut myös jokusen vuoden 2001 syyskuun 11. terrori-iskuja koskevia salaliittoteorioita ihailevasti esittelevän kolumnin. Toimituksen kriittisyys on siis mitä ilmeisimmin poliittisesti motivoituneesti hyvin valikoivaa. Tällaiseen Janus Putkosen Verkkomedian tasoista materiaalia suosivaan lehteen linkittäminen Tiede-lehden julkaisusta kertoo siis enemmän linkittäjän poliittisista kuin tieteellisistä motiiveista. Tieteessä nimittäin lähdekriittisyys on ensiarvoisen tärkeää.]

On tietenkin useita tieteellisiä kysymyksiä, erityisesti eksakteissa luonnontieteissä, jotka ovat järkevän epäilyn ulkopuolella. Silti näitäkin tutkimukseen ja vankkaan näyttöön perustuvia tieteellisiä tosiasioita näkee toistuvasti kyseenalaistettavan, mutta yleensä asialla on niin selkeä tapaus, ettei häntä usko kuin yhtä selkeä kollegatapaus, eli uskossaan sokea omituinen höpöttäjä.

Kun paavi kirjoittaa kirjan Jeesuksesta, hän voi hyvinkin olla aiheen asiantuntija, mutta ainakin kriittisempi lukija kiinnittää välittömästi huomiota paavin auktoriteettiasemaan ja puolueellisuuteen tarkasteltavana olevassa kysymyksessä. Tietenkin paavi, kuten kuka tahansa, on vapaa kirjoittamaan ja julkaisemaan tietokirjan Jeesuksesta, mutta toivottavasti edes pieni osa lukijoista tajuaa, ettei paavi yksin voi olla oikeassa eikä ainakaan alan johtava auktoriteetti, vaikka paavina istuukin.

Kirjan kannessa kirjoittajan nimenä ei sentään ole pelkkä paavi Benedictus XVI vaan myös Josef Ratzinger. Ainakin englanninkielisessä versiossa paavinimi on kuitenkin siviilinimeä ylempänä, mistä skeptikko voi kenties jo jotain kirjan välittämästä viestistä ja sen tieteellisyydestä päätellä.

Ratzingerin suomennetuista Jeesusta käsittelevistä teoksista Jeesuksen viimeiset päivät laittaa siviilinimen paavinimen yläpuolelle, mutta paavinimi on ainakin puolet isommalla fontilla. (Teoksen nimi on sattumalta sama kuin Matti Myllykosken aikoinaan kohua nostaneella saksankielisestä väitöskirjasta tehdyllä kansantajuisella tiivistelmällä.)

On selvää, että tunnettu nimi myy. Tätä markkinoinnissa hyödynnetään. Samalla kuitenkin tekijän auktoriteettiasema aiheuttaa herkkäuskoisemmissa lukijoissa painetta uskoa kirjan väitteitä, vaikka ne asiantuntevammissa käsissä näyttäisivät kuinka heppoisilta tahansa.

Historiallisissa kysymyksissä pätee sama kuin muissakin tieteellisissä kysymyksissä. Niiden vaikeutta lisää se, että joistain vanhoista asioista ei yksinkertaisesti ole edes teoriassa mahdollista saada varmaa tai epävarmaa tietoa. Silti valitettavan moni esittää näitä horjuvia spekulaatioita faktana.

Yleensä tiedon subjektiivinen varmuusaste nousee poliittisten tai katsomuksellisten intohimojen myötä, ja tietenkin väitteen esittäjän oppineisuuden puutteen myötä. Mitä oppimattomampi väittelijä, sitä varmemmin hän yleensä uskoo asiaansa.

Monet skeptikotkin esittävät mieluummin oikeamieliselle viiteryhmälleen hyvää ihmistä kuin hyväksyvät epämiellyttävät tieteelliset faktat. Moraaliposeeraaminen johtuu tietenkin siitä, että Homo sapiens on sosiaalinen laji, jolla on tarve saada yhteisönsä hyväksyntä. Ne, joita kiinnostaa vain totuus, jäävät yleensä vähemmistöön tai kokonaan yksin.

Kirjoittaja on Skeptikon toimitusneuvoston jäsen.



12 January 2014

Lasten rituaalisesta silpomisesta

Tämä ehto teidän on täytettävä siinä liitossa, jonka olen tehnyt sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa: teidän tulee ympärileikata jokainen mies ja poikalapsi. Leikkauttakaa pois esinahkanne. Tämä on merkkinä liitosta, joka on meidän välillämme, minun ja teidän. Kahdeksantena päivänä syntymästä ympärileikattakoon jokainen poikalapsi sukupolvesta toiseen. Ympärileikattakoon kaikki talossasi syntyneet orjat samoin kuin heimoosi kuulumattomat orjat, jotka itsellesi ostat, siis jokainen talossasi syntynyt tai rahalla ostamasi orja. Näin te kannatte ruumiissanne merkkiä siitä, että minun tekemäni liitto on ikuinen. Mutta jokainen ympärileikkaamaton poistettakoon kansansa parista. Hän on rikkonut liiton. -1. Moos. 17:10–14

Nykyaikaan säilyneistä uskonnollisesti perustelluista ihmisoikeusloukkauksista törkeimpiä ovat lasten sukupuolielinten silpomiset. Jopa moni toisuskoinen ja varmasti myös osa uskonnottomista kannattaa Suomessa pikkupoikien rituaalista silpomista, eri syistä, joista vieraskoreus ja ”suvaitsevaisuus” eittämättä ovat tärkeimmät. Nämä ihmiset haluavat vaikka hammasta purren ”suvaita” juutalaisten ja muslimien perinteistä tapaa silpoa poikalasten sukupuolielin jo vauvana.

Heikki Sariola Lastensuojelun keskusliitosta teetti kuitenkin jokin aika sitten Taloustutkimuksella kyselyn, ja sen perusteella vain 8% suomalaisista hyväksyy poikalasten ei-lääketieteellisen ympärileikkauksen. 12% ei ota kantaa ja 80% vastustaa. Se 8%, joka hyväksyy tavan, koostuu varmasti hyvin erilaisista ihmisistä, joiden motiivit vaihtelevat, mutta en niitä tässä lähde tämän enempää arvioimaan. Luultavasti pääasiassa kyse on kulttuuri- ja moraalirelativismista tai yksinkertaisesti tietämättömyydestä. Kaikki eivät välttämättä tiedä, kuinka haitallinen esinahan puute on miehen seksuaaliselle nautinnolle. Kaikki eivät myöskään välttämättä tunne lasten ihmisoikeuksia ja Suomen rikoslakia. Tämä pätee vaikkapa istuvaan oikeusministeriin, kuten alla ilmenee.

Myös monet kristityt Afrikassa ympärileikkauttavat poikavauvansa. Näissä tapauksissa tapa ei johdu niinkään uskonnosta kuin paikallisista heimotavoista ja vanhoista kansanuskomuksista. Erityisesti Nigerian katolilaisilla tapa on yleinen: noin 90% nigerialaisista katolilaisista on ympärileikattuja.

Vastaavasti Afrikassa silvotaan tyttöjen sukupuolielimiä heimotapojen eikä niinkään islamin vuoksi. Samoin Egyptissä. Islam on vain säilyttänyt nämä käytännöt kyseisillä alueilla ja antanut niille uuden oikeutuksen.

Islamin alaisuudessa tyttöjen silpominen ei siis suinkaan ole yleinen tapa vaan itse asiassa sitä vastustetaan melko laajasti. Poikien silpominen sen sijaan on universaali tapa ja käytössä kaikkialla islamin alaisuudessa.

Vuoden 2012 huhtikuussa istuva oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) kertoi kannattavansa rituaalisen silpomisen mahdollistavaa lakia. Kirjoitin 12.4.2012 avoimen kirjeen blogilleni. Ministeri ei tietenkään vastannut. Kirje kuuluu seuraavasti:

Arvoisa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson,

Kerrotte Kotimaa24 -internetlehdessä, että poikien ympärileikkauksesta on perusteltua säätää erillislaki. Haluatte suojella poikia, mutta suoraan sanoen en ymmärrä, miten heitä voi suojella asettamalla heidät uskonnon ja sukupuolen perusteella eriarvoiseen asemaan suhteessa muihin kansalaisiin. Lakien tulisi kaiketi olla kaikille samat.

Kerrotte haastattelussa, että ”poikien ympärileikkaus on maailmanlaajuinen ilmiö ja se on tavanomainen toimenpide useissa yhteisöissä joko uskontoon, kulttuuriin tai perinteisiin liittyvistä syistä. Joidenkin arvioiden mukaan jopa 30 prosenttia kaikista pojista ympärileikataan. Ei ole perusteltua, että Suomessa suhtauduttaisiin eri tavalla tähän ilmiöön kuin muualla maailmassa. Turvallisissa oloissa kulttuurisista ja uskonnollisista syistä suoritettu ympärileikkaus on hyväksyttävää, Suomessakin”.

Tämä perustelu on mielestäni outo. Jos muualla rikotaan ihmisoikeuksia ja asetetaan lapsi sukupuolen ja uskonnon perusteella eriarvoiseen asemaan kuin muut, se ei tarkoita, että Suomenkin pitäisi jatkaa tiettyihin uskontokuntiin syntyvien poikalasten epäoikeudenmukaista kohtelua.

Lisäksi on todettava, että maailmalla on muitakin länsimaisesta ihmisoikeuskatsannosta hyvinkin kyseenalaisia, ellei jopa pöyristyttäviä tapoja, jotka ovat valitettavan yleisiä. Islamilaisessa maailmassa esimerkiksi naisten oikeudet ovat usein heikolla tolalla, eikä kukaan perustele, että tästä pitäisi säätää Suomessa laki, joka oikeuttaisi naisten aseman polkemisen Suomessakin.

Arvoisa ministeri, haluatte Suomeen lain, jossa vanhemmalle annetaan uskonnon perusteella erioikeus pahoinpidellä (antaa lääkärin pahoinpidellä) poikalapsensa fyysisesti siten, että seurauksena on ruumiinvamma, josta on haittaa koko loppuelämän ajan. Mielestäni lakihanke on moraaliton ja ihmisyyden vastainen.

Kansalaisten enemmistön oikeuskäsitys poikkeaa Teidän oikeuskäsityksestänne. Lastensuojelun keskusliiton vuonna 2008 Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan 80 prosenttia suomalaista vastustaa poikien ei-lääketieteellisiä ympärileikkauksia.

Nähdäkseni kansalaisten oikeuskäsitys on paremmalla tolalla kuin oikeusministerin. En ole aivan varma, onko järkevää tai yleensä humaania säätää laki, joka olisi näin jyrkässä ristiriidassa kansalaisten oikeustajun kanssa.

Kansalaisten oikeustaju on sitä paitsi linjassa kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja Suomen rikoslain sekä perustuslain kanssa. Teidän näkemyksenne puolestaan ei ole.

Sosiaali- ja terveysministeriö antaa internetsivullaan ohjeita tyttöjen ympärileikkauksista:

Sukuelinten silpominen on Suomessa rikos


Yhdistyneiden Kansakuntien lapsen oikeuksien yleissopimuksen ratifioineet maat (ml. Suomi) ovat sitoutuneet ympärileikkauksen poistamiseen. Sopimus velvoittaa myös muutoin turvaamaan lasten oikeudet.

Lasten oikeudet ovat Suomessa samat niin suomalaisille kuin muista maista muuttaneille lapsille. Lapsen fyysinen koskemattomuus on turvattu erittäin voimakkaasti Suomen lainsäädännössä.

Naisten ja tyttöjen sukuelinten silpominen on Suomessa rikoslain mukaan rangaistava teko. Ympärileikkaamisesta tai siinä avustamisesta voi saada teon törkeysasteesta riippuen usean vuoden vankeusrangaistuksen. Näin on silloinkin, jos Suomessa asuva henkilö viedään leikattavaksi ulkomaille. Myös yllyttäjäksi osoittautunut henkilö voidaan tuomita kuten tekijä, vaikka hän ei olisi osallistunut itse toimenpiteen toteuttamiseen.

Henkilö, joka etukäteen tietää törkeän pahoinpitelyn olevan valmisteilla, on rangaistuksen uhalla velvollinen ilmoittamaan siitä etukäteen viranomaiselle ja siten ehkäisemään teon toteutuminen (rikoslain 15 luvun 10 §). Ilmoitus-velvollisuus ei koske läheistä. Se syrjäyttää kuitenkin salassapitovelvoitteet kuten myös lastensuojelulain 40 §:ssä säädetyn ilmoitusvelvollisuuden.

Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön ja opettajien velvollisuus on puuttua tilanteisiin, joissa lapsen terveys ja kehitys ovat uhattuja. Lastensuojelulain mukaan lapsella on oikeus turvalliseen ja virikkeitä antavaan kasvuympäristöön sekä tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen. Jos lapsen kasvuolot vaarantavat tai eivät turvaa hänen terveyttään ja kehitystään, viranomaisten on ryhdyttävä lastensuojelun toimenpiteisiin. Tyttölapsen suojelemiseksi on tilanteesta riippuen jopa mahdollista ottaa hänet huostaan pois vanhempien luota, jos häntä uhkaa tai hänelle on tehty ympärileikkaus.

Suomen laki naisten ja miesten tasa-arvosta puolestaan sanoo:


4 § (15.4.2005/232)

Viranomaisen velvollisuus edistää tasa-arvoa

Viranomaisten tulee kaikessa toiminnassaan edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti sekä luoda ja vakiinnuttaa sellaiset hallinto- ja toimintatavat, joilla varmistetaan naisten ja miesten tasa-arvon edistäminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa.

Erityisesti tulee muuttaa niitä olosuhteita, jotka estävät tasa-arvon toteutumista.

Suomen perustuslaki sanoo seuraavaa:

Perusoikeudet

6 §

Yhdenvertaisuus

              Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.

Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

7 §

Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen

Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen.

Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti.

Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta.

Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla.

Arvoisa oikeusministeri, lakihankkeenne on sekä perustus- että tasa-arvolain vastainen. Oikeusministerinä teidän pitäisi mielestäni olla selvillä Suomen laeista. Sosiaali- ja terveysministeriön sivulla mainittu erillislaki on jo sinänsä tasa-arvolain vastainen, koska tiettyjen uskontokuntien vanhemmille syntyvät pojat jätetään siinä täysin lainsuojattomaan asemaan.

Lakihankkeenne on myös kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastainen. YK:n lapsen oikeuksien sopimus sisältää seuraavat näkökohdat, jotka ovat ristiriidassa näkemystenne kanssa:

2 artikla

1 Sopimusvaltiot kunnioittavat ja takaavat tässä yleissopimuksessa tunnustetut oikeudet kaikille niiden lainkäyttövallan alaisille lapsille ilman minkäänlaista lapsen, hänen vanhempiensa tai muun laillisen huoltajansa rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen, etniseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen, vammaisuuteen, syntyperään tai muuhun seikkaan perustuvaa erottelua.

2 Sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin tarpeellisiin toimiin varmistaakseen, että lasta suojellaan kaikenlaiselta syrjinnältä ja rangaistukselta, jotka perustuvat hänen vanhempiensa, laillisten huoltajiensa tai muiden perheenjäsentensä asemaan, toimintaan, mielipiteisiin tai vakaumuksiin.

14 artikla

1 Sopimusvaltiot kunnioittavat lapsen oikeutta ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen.

2 Sopimusvaltiot kunnioittavat vanhempien ja laillisten huoltajien oikeuksia ja velvollisuuksia antaa lapselle ohjausta hänen oikeutensa käyttämisessä tavalla, joka on sopusoinnussa lapsen kehitystason kanssa.

3 Henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai vakaumustaan voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, joista säädetään laissa ja jotka ovat välttämättömiä yleisen turvallisuuden, järjestyksen, terveyden ja moraalin tai muiden ihmisten perusoikeuksien ja vapauksien suojelemiseksi.

19 artikla

1 Sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin asianmukaisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin, sosiaalisiin ja koulutuksellisiin toimiin suojellakseen lasta kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, vahingoittamiselta ja pahoinpitelyltä, laiminlyönniltä tai välinpitämättömältä tai huonolta kohtelulta tai hyväksikäytöltä, mukaanlukien seksuaalinen hyväksikäyttö, silloin kun hän on vanhempansa, muun laillisen huoltajansa tai kenen tahansa muun hoidossa.

2 Tällaisten suojelutoimien tulisi tarvittaessa sisältää tehokkaita menetelmiä sosiaalisten ohjelmien perustamiseksi, joiden avulla lasta ja hänestä huolehtivia henkilöitä tuettaisiin, samoin kuin menetelmiä edellä kuvattujen lasten pahoinpitelytapausten ehkäisemiseksi, tunnistamiseksi, raportoimiseksi, käsiteltäväksi saattamiseksi, tutkimiseksi, hoitamiseksi ja jatkoseurannaksi sekä tarvittaessa oikeuslaitoksen asiaan puuttumiseksi.

24 artikla

1 Sopimusvaltiot tunnustavat, että lapsella on oikeus nauttia parhaasta mahdollisesta terveydentilasta sekä sairauksien hoitamiseen ja kuntoutukseen tarkoitetuista palveluista. Sopimusvaltiot pyrkivät varmistamaan, ettei yksikään lapsi joudu luopumaan oikeudestaan nauttia tällaisista terveyspalveluista.

37 artikla

Sopimusvaltiot takaavat, että

a) lasta ei kiduteta, eikä kohdella tai rangaista julmalla, epäinhimillisellä tai halventavalla tavalla.

Arvoisa oikeusministeri, myös Lastensuojelun keskusliitto on kanssanne päinvastaisilla linjoilla. Kyseinen järjestö on kuitenkin, kuten jo nimestä voimme havaita, keskittynyt nimenomaan lasten suojelemiseen.

Lakihankkeenne rikkoisi eräisiin uskonnollisiin yhdyskuntiin syntyvien lasten ihmisoikeuksia tavalla, joka on em. lakien ja ihmisoikeussopimusten vastainen.

Lastensuojelun keskusliiton asiaa koskevassa lausunnossa todetaan:

Vähemmistöjen suojelussa tulee erottaa toisistaan yhteisön traditiot ja vähemmistöihin kuuluvien yksilöiden oikeudet. Vähemmistöjen traditioiden nimissä ei saa loukata niihin kuuluvien yksilöiden henkilökohtaista koskemattomuutta eikä heidän oikeuksiaan.

Uhka vähemmistöihin kuuluvia yksilöitä kohtaan ei tule välttämättä enemmistön taholta, vaan jotkut etnisten ja uskonnollisten yhteisöjen (riippumatta enemmistö- tai vähemmistöasemasta) omat tavat ovat haitallisia ja yksilöiden oikeuksia loukkaavia. (Näitä traditioita ovat kunniamurhat, lapsiavioliitot, ympärileikkaukset, ruumiillinen väkivalta, verikosto, väistämisvelvollisuus ja rajoitukset, jotka estävät vähemmistöihin kuuluvia lapsia ja nuoria osallistumasta ikätoveriensa elämään kuuluviin myönteisiin asioihin täysipainoisesti, kuten rajoitukset joihinkin urheilulajeihin osallistumisessa.) Kielteisiä traditioita on ollut ja on edelleen eurooppalaisten enemmistökansallisuuksienkin keskuudessa (tällä hetkellä käydään Euroopan neuvoston toimesta kampanjaa kuritusväkivaltaa vastaan). Vähemmistölläkään ei voi olla oikeutta loukata omien jäsentensä keskeisiä oikeuksia.

Arvoisa oikeusministeri, edellä sanotun valossa Teidän tulisi mielestäni vakavasti harkita lakihankettanne uudestaan ja mikäli asiaa pohdittuanne ymmärrätte, kuten toivon, että ihmisoikeudet kuuluvat myös lapsille riippumatta heidän vanhempiensa uskonnosta tai lapsen sukupuolesta, teidän kannattaisi päinvastoin esittää lakihanketta, jossa poikien ympärileikkaus kriminalisoidaan samoin kuin tyttöjen kohdalla on jo tehty. Hyvin tuloksin. Tyttöjen ympärileikkaus on jo käytännössä kadonnut Suomesta. Laki siis vaikuttaa.

Arvoisa oikeusministeri, linkitän lopuksi videoon, jossa sairaalaolosuhteissa suoritetaan poikavauvalle ei-lääketieteellinen ympärileikkaus. Mikäli olette herkkä, en suosittele video katsomista, mutta silti toivon, että katsotte sen. Videosta huomaa, millaisen kohtelun puolesta olette antamassa joillekin vanhemmille oikeuden uskonnon ja sukupuolen perusteella vahingoittaa lapsiaan tavalla, josta on heille vakavaa fyysistä haittaa koko loppuelämän ajaksi.

*

Harmikseni vasta jälkeenpäin minulle asiasta huomautettaessa havaitsin, että YK:n Yleissopimus lapsen oikeuksista sisältää säädöksen, jota Suomessa on sekä lainsäädännössä että oikeusasteissa rikottu liittyen pikkupoikien ei-lääketieteellisiin ympärileikkauksiin.

24 artikla, kohta 3 toteaa: ”Sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin tehokkaisiin ja tarkoituksenmukaisiin toimiin poistaakseen lasten terveydelle vahingollisia perinteisiä tapoja.” Tämä tärkeä kohta jäi kokonaan pois avoimesta kirjeestäni.

Avoimessa kirjeessä en ylipäätään käsitellyt ei-lääketieteellisten ympärileikkausten historiaa enkä niiden vaikutusta poikien (ja tyttöjen) seksuaaliterveyteen. Tyttöjen osalta silpominen on onneksi jo lähes loppunut, mutta poikien osalta tilanne on äärimmäisen huolestuttava. Toki tyttöjäkin maailmalla edelleen silvotaan ja taistelu sitä vastaan jatkuu.

Kuten avoin kirjeeni ministerille osoittaa, Suomessa poikien tilanne on kuitenkin täysin eri tavalla akuutti. Käytännössä tytöt nauttivat jo lain suojaa eikä heitä täällä enää silvota: yhdet ovat siis tasa-arvoisempia kuin toiset, lakia tulkitaan tyttöjen kohdalla eri tavalla kuin poikien kohdalla. Pojat pitäisi saada tyttöjen kanssa tasa-arvoisiksi. Muu ei ole tasa-arvoa. Lain edessä kaikkien tulee tietenkin olla yhdenvertaisia.

Kun rituaalista silpomista perustellaan, uskonto joutuu ahtaalle. Itse asiassa uskonto jää välittömästi perusteluista pois, jos silpomisen puolustajat laitetaan selkä seinää vasten. Se tosiasia, että tapa on juutalaisilla ja muslimeilla puhtaasti uskonnollinen, unohdetaan tai jätetään sanomatta, ja silpomiselle haetaan seksuaalihygieniaan tai terveyteen liittyviä perusteluja. Periaate, ihmisoikeudet, unohdetaan tarkoituksella. Ihmisoikeuksiin vedotaan ainoastaan vanhempien uskonnonvapautena ympärileikkauttaa poikavauvansa. Yhtäältä siis uskonnollista motiivia vähätellään tai se kokonaan kielletään ja toisaalta se on ainoa peruste esinahan poistolle. Kuitenkin Saksassa Kölniläinen alioikeus totesi elokuussa 2012, että lapsen oikeus koskemattomuuteen on korkeampi oikeushyvä kuin vanhempien oikeus harjoittaa uskonnollisia rituaaleja. Tätä tuomiota vastaan juutalaiset ja muslimit nousivat tietenkin barrikadeille.

Eräiden ortodoksijuutalaisten keskuudessa on tapana, että ympärileikkauksen suorittava mohel imee suullaan pikkupojan peniksestä vuotavan veren pois. Ylen uutisen (11.10.2012) mukaan New Yorkin terveysviranomaiset ovat kertoneet, että yksitoista poikalasta on saanut herpestartunnan rituaalin seurauksena vuosien 2004 ja 2011 välillä. Kaksi näistä lapsista kuoli ja ”kaksi sai aivovaurioita tartunnan vuoksi”.

Kun New Yorkin kaupunki tämän seurauksena vaatii nyttemmin molempien vanhempien kirjallisen suostumuksen rituaalille, syyttävät kantajat kaupunkia uskonnonvapauden rajoittamisesta. Tässä tapauksessahan muihin seikkoihin vetoaminen ei mitenkään onnistu, pitää siis vedota uskontoon. Veren imeminen pikkulapsen silvotusta peniksestä on kieltämättä varsin mielenkiintoinen sovellus uskonnonvapaudesta 2000-luvulla. Tietenkin kantajat myös väittävät, että kaupungin määräys syrjii juutalaisia, koska vain ortodoksijuutalaiset kyseistä tapaa harjoittavat. On kuitenkin selvää, että jos muut uskonyhteisöt moista tapaa harjoittaisivat, niitä koskisivat aivan samat määräykset.

*

Meillä Suomessa toimittaja Ruben Stiller käy esimerkistä poikavauvojen ihmisoikeuksien kieltämisessä. Stiller ei tietenkään ole fundamentalisti vaan täysin maallistunut juutalainen. Moni ei varmaan edes tiedä hänen uskonnostaan, koska se ei yleensä vaikuta Stillerin näkemyksiin eikä näy hänen julkisissa kannanotoissaan. Kuitenkin pikkupoikien sukupuolielimen silpominen on juutalaiselle niin pyhä lehmä, että se saa Stillerinkin kaltaisen sekulaarijuutalaisen kiihtymään. Seurauksena on syyttelyä, loanheittoa ja äärimmäisen heikkotasoista argumentaatiota.

Stiller esitteli ajatuksiaan Image-lehden kolumnissa numerossa 9/2012 otsikolla ”Esinahkaa ei jätetä”. Kolumni sisältää lähinnä perusteetonta loanheittoa Vihreän miesliikkeen Jukka Relanderia, poikien ihmisoikeuksia blogillaan puolustanutta kirjailija Tiina Raevaaraa ja kansanedustaja Jussi Halla-ahoa (ps) kohtaan. Oikeastaan Halla-ahoa Stiller ei edes solvaa vaan pyrkii ainoastaan rinnastamaan Raevaaran ja Relanderin pahamaineiseen perussuomalaiseen, jotta nämäkin pikkupoikien oikeuksien puolustajat leimautuisivat pahoiksi rasisteiksi. Ainuttakaan eettistä argumenttia hän ei kolumnissaan esitä eikä vastaavasti kykene kumoamaan yhtään Raevaaran, Relanderin tai Halla-ahon ympärileikkauksia vastaan esittämää perustelua.

Lisäksi Stiller syyttää Sexpo-säätiötä, sitä ry:ksi virheellisesti kutsuen, propagandasta juutalaisia ja muslimeja vastaan. Pikkupoikien oikeuksien puolustaminen on siis kolumnistin mielestä ennen muuta vihapropagandaa kahden uskonnon edustajia kohtaan. Näin herkässä natsikortti on, kun mitään rakentavaa sanottavaa ei ole.

Seuraavaksi Stiller esittää tutun litanian siitä, miten jossain päin maailmaa valtaosa pojista ympärileikataan, muun muassa Yhdysvalloissa ja Nigeriassa. Stiller mainitsee prosenteiksi Yhdysvaltain kohdalla 75 ja Nigerian 95%. Lähdettä hän ei mainitse ja prosentit vaikuttavat olevan vahvasti yläkanttiin. Yhdysvalloissa todellisuudessa ympärileikataan tällä hetkellä vähän yli puolet pojista. Prosentit ovat kuitenkin irrelevantteja itse asian kannalta.

Stillerinkin tekemää virhepäätelmää kommentoin jo avoimessa kirjeessäni ministeri Henrikssonille, mutta toistetaan se nyt vielä: vääryyttä ei poista se, että se on jossain yleistä. Muutoinhan Stillerin pitäisi johdonmukaisuuden nimissä kannattaa vaikkapa naisten alistamista, koska se on yleistä Saudi-Arabiassa ja Afganistanissa, ja perustuu maissa käytössä olevan islamilaisen uskontulkinnan perinteeseen. Jos osaa ajatella loogisesti, tämä on väistämätön lopputulos Stillerin ympärileikkausten puolesta esittämästä perustelusta.

Stiller vetoaa yhdessä kohdassa myös ympärileikkausten oletettuihin terveyshyötyihin, jotka kuitenkin ovat kiistanalaisia eivätkä tietenkään ole edes relevantteja Suomessa, saati yleensäkään poikien ihmisoikeuksien kannalta. On näet esitetty, että ympärileikkaus vähentäisi HIV-tartuntojen määrää ja tämä todennäköisesti pitkääkin paikkansa: terskan epiteelikudos muuttuu näet paksummaksi kun esinahka ei ole sitä suojaamassa. Lapsi ei kuitenkaan tarvitse yhdynnässä suojaa HIV-tartunnalta ja jos mies haluaa kyseisen suojan vaikkapa vaihtoehtona kondomille, hän voi täysi-ikäisenä poistattaa esinahkansa. On siis ilmeistä, että moinen perustelu on epätoivoinen.

Epiteelikudoksen paksuneminen suojelee tartunnalta sitä paitsi vain jonkin verran ja pelkästään miestä; nainen on edelleen yhtä altis HIV-tartunnalle vaikka mies olisikin ympärileikattu: siemenneste on näet tartunnassa ratkaisevassa roolissa naisen kannalta.

Lisäksi Stiller viittaa melko juutalaisvetoiseen tai sinne päin kallellaan olevaan Yhdysvaltain lastenlääkärijärjestöön, jonka mukaan ympärileikkaukset vähentävät HIV-tartuntojen ohella myös virtsatieinfektioita. Jos tällaiseen perusteluun lähdetään, voitaisiin toki ehdottaa dramaattisempiakin ruumiinosien poistoja – siis mikäli terveen kudoksen poistaminen aiheuttaisi suurempia hyötyjä kuin sen säilyttäminen. Hyvin edullinen ja yksinkertainen tapa välttää virtsatieinfektioita on saippua ja vesi. Tätä Stiller ei halua mainita.

Koska leikkauksiin sisältyy aina komplikaatioita, lääkärit eivät tietenkään pääsääntöisesti suosittele terveen kudoksen poistamista oletettujen terveyshyötyjen vuoksi tässä nimenomaisessa tapauksessa. Näin toteaa myös Stillerin auktoriteetti Yhdysvaltain lastenlääkärijärjestö, mutta siitä Stiller ei vaivaudu tietenkään lukijoille kertomaan. 27. elokuuta vuonna 2012 antamassaan tiedotteessa järjestö ilmoittaa hyötyjen olevan riskejä suurempia, mutta siitä huolimatta niin pieniä, ettei ympärileikkauksia voi yleisesti suositella.

Tämäkin lausunto sai osakseen voimakasta ja aiheellista kritiikkiä. Ronald Goldman Circumcision Resource Centeristä totesi The Washington Post -lehdelle 30. elokuuta 2012, että ”mahdolliset hyödyt eivät ole tosiasiallisia lääketieteellisiä hyötyjä”. Hän lisäsi, että ”hyödyt ovat kiistanalaisia, merkityksettömiä ja liioiteltuja”.

Tästä huomaamme jälleen kerran, että ympärileikkausdebatissa uskonto ja moraali häivytetään argumentaatiosta kokonaan ja tilalle kaivetaan täysin epäolennaisia perusteluja. Kuten todettua, Stillerin todellinen ja ainoa syy kannattaa pikkupoikien ihmisoikeuksiin kajoamista on uskonto, juutalaisuus. Perinne, jota perustellaan Jumalan käskyllä. Jumalan mielestä se on ilmeisesti moraalista, mutta meidän ihmisoikeusaktivistien ja suomalaisista 80%:n mielestä se ei sitä ole.

Lainaan Tiina Raevaaran näkemyksiä voimakkaasti arvostelevan Stillerin kolumnin lopun kokonaisuudessaan, koska se on äärimmäisen kuvaava:

Ennen tällaista logiikkaa harrastivat lähetyssaarnaajat ja rasistit. Nyt suvaitsevaiston jäsenet ovat omaksuneet rasistien temput ja yrittävät sivistää villit juutalaiset ja muslimit. Muslimeihin kohdistuva rasismi ja antisemitismi ovat vain pitkästyttävä sivujuonne, kun silpojat yritetään saada kuriin seksuaalisen tasavertaisuuden ja suvaitsevaisuuden nimissä. Taustalla kuuluu karvaisten käsien taputus. Jussi Halla-aho kiittää.

Kommentti liittyy Raevaaran blogitekstissään esittämään pohdiskeluun ympärileikkaukseen mahdollisesti liittyvästä häpeästä joidenkin miesten kohdalla ja siitä, että itsekin ympärileikatut vanhemmat miehet, myös lääkärit, saattavat haluta ylläpitää tapaa eräänlaisena väkivallan kierteenä.

Stiller siis kääntää tämän aivan asiallisen pohdiskelun ja siihen liittyvän lasten ihmisoikeuksien puolustamisen rasismin ja antisemitismin perinteen vaalimiseksi sekä perussuomalaisten Jussi Halla-ahon tukemiseksi. Hänellä ei ole minkäänlaista halua tai kykyä ymmärtää, mistä pikkupoikien oikeudessa seksuaaliterveyteen ja ruumiilliseen koskemattomuuteen on kyse, puhumattakaan siitä, että hänellä olisi jotain sanottavaa väkivallan kierteen katkaisemista tai argumentteja sen jatkamisen puolesta.

Stiller ei myöskään huomaa, että pahaksi ihmiseksi leimaamansa Jussi Halla-aho on tässä asiassa humaanimpi kuin Stiller itse; Halla-aho haluaa katkaista väkivallan kierteen. Ei Halla-ahon ja perussuomalaisten laajempi poliittinen agenda ole kysymyksessä ratkaiseva vaan argumentit pikkupoikien tahdonvastaista silpomista vastaan. Jokainen muslimi ja juutalainenhan voi aivan vapaasti täysi-ikäiseksi tultuaan ympärileikkauttaa itsensä. Halla-ahokin varmasti tämän heille suo. Miksei soisi?

*

Esinahka ei ole turha ruumiinosa. Se on peniksen herkin osa ja siten erittäin tärkeä miehen seksuaalisen nautinnon kannalta. Yhdysvalloissa poikia on perinteisesti ympärileikattu juuri tästä syystä: esinahan poiston vähentäessä seksuaalista nautintoa poikien masturboinnin on kuviteltu vähenevän. Ne, jotka vetoavat silpomisen puolustamiseksi Yhdysvaltoihin, eivät koskaan mainitse tätä tosiasiaa.

Kuten todettua, noin puolet pojista Yhdysvalloissa ympärileikataan edelleen siksi, että joku höynähtänyt kristitty perverssi on joskus kuvitellut, että masturboiminen on nuorelle vahingollista. Kaikki tieteelliset tutkimukset tietenkin osoittavat täsmälleen päinvastaista. Ympärileikkausten määrä on myös tasaisesti laskussa: kun tieto lisääntyy, vanhemmat ymmärtävät tavan haitallisuuden ja siihen sisältyvän ihmisoikeusloukkauksen.

Yhdysvalloissa tunnettu ympärileikkausten kannattaja oli kalvinisti ja lääketieteen tohtori John Harvey Kellogg (1852–1943), joka tunnetaan nimellään kulkevien maissihiutaleiden kehittäjänä. Kellogg oli huomannut, että myös lapset saavat nautintoa ulostamisesta, joten hän päätteli kiinteämmän ulosteen suovan suuremman nautinnon: siksi maissihiutaleet. Kuitupitoiset hiutaleet näet tekivät ulosteesta löysemmän ja tämän Kellogg arvioi vähentävän moraalisesti turmiollista nautintoa.

Hänen vastaavat näkemyksensä ovat ainakin osittain Yhdysvaltain ympärileikkauskäytäntöjen taustalla, vaikkakaan vanhemmat ja ympärileikkauksilla rahaa tekevät lääkärit eivät välttämättä sitä tiedä tai eivät siitä välitä.

Kellogg suositteli tyttöjen itsetyydytykseen klitorikselle kaadettavaa fenolia, joka polttaa hermoradat. Ylipäätään hänen ehdottomansa menettelytavat lasten itsetyydytyksen juurimiseksi olivat tavattoman julmia:

”Nuoremmilla lapsilla, joihin moraaliset perusteet eivät tehoa, voidaan käyttää muita keinoja. Sukupuolielinten sitomista on kokeiltu menestyksellä. Käsien sitominen on myös tepsivä keino joissakin tapauksissa; mutta tämä ei aina toimi, sillä lapset juonittelevat usein jatkaakseen tapaansa muilla keinoin, kuten venyttelemällä jäseniään tai makaamalla vatsallaan. Sukupuolielinten peittäminen häkillä on toiminut hyvin.

”Toimiva lääke lähes aina on pikkupoikien ympärileikkaus, varsinkin jos esinahka on vähänkin ahdas. Lääkärin tulisi tehdä leikkaus ilman nukutusta, koska leikkauksen lyhytaikaisella tuskalla on tervehdyttävä vaikutus mieleen, varsinkin jos se yhdistetään rangaistuksen ideaan, kuten hyvin voidaan tehdä joissakin tapauksissa. Kirvely joka kestää useita viikkoja lopettaa tavan, ja jos se ei ole aiemmin tullut vahvasti fiksoituneeksi se voi unohtua eikä sitä enää aloiteta uudelleen. Jos lasta halutaan vahtia, hänen pitäisi olla sellaisen tarkkaavaisuuden ympäröimä, ettei hän voi hairahtua tulematta paljastetuksi. Jos häntä vahditaan vain osittain, hän pian oppii välttämään valvonnan ja silloin tuloksena on vain se, että hän oppii petkuttamaan paheensa vuoksi.”

(Kellogg J.H., ‘Plain Facts for Old and Young: Embracing The Natural History and Hygiene of Organic Life’, 1877; Kellogg J.H., ‘Treatment for Self-Abuse and Its Effects: Plain Facts for Old and Young’, 1888. Englannista suomentanut Heikki Sariola. Lainattu Anu Suomelan jälkisanoista ”Suomalaista sooloseksiä” teoksessa Philippe Brenot: Masturboimisen ylistys, Kani 2008).


Suomessa 80% kansasta siis vastustaa ei-lääketieteellisiä ympärileikkauksia. Tätä silpomisen puolustajat eivät tietenkään koskaan mainitse. Yhdysvaltoihin tai Nigeriaan vetoaminen on tässä kysymyksessä sama kuin vedottaisiin Venäjään, kun halutaan vastustaa Suomessa lehdistönvapauden rajoittamista. ”Venäjällä valtio voi vapaasti puuttua tiedotusvälineiden toimintaan, jos uutisointi ei valtionjohtoa miellytä. Venäjällä on vakiintunut autoritaarisen hallinnon perinne ja sen kritisoiminen on russofobiaa.”

Onko siis niin, että Suomen parlamentaarisessa demokratiassa tätä asiaa kysytään mieluummin yhdysvaltalaisilta tai nigerialaisilta? Tuskin. Siihen vetoavat vain silpomisen puolustajat, koska heillä ei ole ensimmäistäkään argumenttia ei-lääketieteellisten ympärileikkausten moraalisuuden puolesta. Kun moraali on kadoksissa, vedotaan usein massaan, joukkovoimaan. Paitsi kotimaan joukkovoimaan. Näyttää onneksi siltä, että valtaosa suomalaisista on moraalista väkeä, joka kunnioittaa myös pikkupoikien oikeuksia. Tästä Stiller, Henriksson ja muut rituaalisilpomisen kannattajat vaikenevat.

*

Suomessa on viime vuosina käyty asian tiimoilta oikeutta muutaman kerran. Tavattoman surullinen päivä pikkupoikien ihmisoikeuksien kannalta oli 17. lokakuuta 2008. Sinä päivänä Korkein oikeus teki päätöksen, josta tuli ennakkotapaus. Siihen on jo vedottu eräässä erityisen törkeässä tapauksessa ja eittämättä toisissakin tapauksissa, joihin en tässä mene lähemmin. Yhdessä näistä tapauksista ympärileikattu poika oli kaksi kuukautta liikuntakyvytön.

Korkein oikeus päätti antamassaan tuomiossa, että uskonnollisista syistä tehty poikalapsen ympärileikkaus ei ole rangaistava teko, jos leikkaus tehdään asianmukaisesti ja kivunlievityksestä huolehditaan. Mainittu muotoilu on ratkaisevassa roolissa: jos leikkaus tehdään asianmukaisesti ja kivunlievityksestä huolehditaan.

Päätöksessään KKO toteaa myös suorastaan kafkamaisesti, että lapsen huoltajalla on oikeus päättää ympärileikkauksen kaltaisesta pysyvän ruumiinvamman tuottamisesta, ”kunhan toimenpide edistää lapsen hyvinvointia ja kehitystä”.

Mikään tutkimus ei kuitenkaan osoita lapsen hyvinvoinnin lisääntyvän silpomisesta. Ja miten esinahan poistaminen voisi edes teoriassa edistää lapsen kehitystä? Onko sellainen mies, jolla on esinahka, siis kehittymättömämpi kuin sellainen, jolta se on poistettu? Oikeuden perustelu kuulostaa täysin mielivaltaiselta eikä siinä ole suoraan sanoen järjen hiventä.

Uskonnollisesta syystä tehdyllä ympärileikkauksella voi KKO:n päätöksen mukaan jopa ”olla myönteistä merkitystä muslimipojan ja hänen identiteettinsä kehittymisen kannalta sekä uskonnolliseen ja sosiaaliseen yhteisöön liittymisen kannalta … ympärileikkaus on muslimeilla vakiintunut ja vanha perinne sekä kiinteä osa miesten identiteettiä”.

Kuten olen jo aiemmin todennut ja kuten on itsestään selvää, täysi-ikäinen mies voi tietenkin ympärileikkauttaa itsensä aivan vapaasti. Lapsi sen sijaan ei voi päätöstä itse tehdä eikä näyttöä kehittymisen edistymisestä tai yhteisöön tiukemmin liittymisestä ole. Miehethän eivät yleisesti vertaile peniksiään tavatessaan yhteisöllisissä merkeissä ja tarkista, onko kaverikin ympärileikattu. Yhteisöllisyys syntyy aivan muista asioista kun esinahasta tai sen puutteesta.

KKO esitti myös, että ”lapsen ruumiilliseen koskemattomuuteen puututtiin vain vähän … eikä toimenpiteestä jäänyt pysyvää haittaa”.

Perustelu ei vastaa tunnettuja lääketieteellisiä tosiasioita. Esinahan poistaminen on kaikissa tapauksissa terveysriski, koska operaatioon sisältyy aina komplikaatioiden vaara. Toimenpide aiheuttaa lisäksi pysyvän ja peruuttamattoman ruumiinvamman, joka alentaa miehen seksuaalista herkkyyttä ja toimintakykyä. Ja mikä pahinta: se on väkivaltaista kajoamista lapsen koskemattomuuteen kaikkein intiimeimmällä fyysisyyden osa-alueella.

Kirjeessäni oikeusministerille mainitsin, että Suomen rikoslaissa pahoinpitely on tietenkin rangaistavaa. Silpomisen ja muunlaisen fyysisen pahoinpitelyn pitäisi johdonmukaisuuden nimissä olla kiellettyä myös niissä tapauksissa, kun sitä yritetään puolustaa uskontoon tai kulttuuriin vetoamalla.

Toisaalta Suomen juutalaisessa yhteisössä on iät ajat tehty poikien ympärileikkauksia, joista ei ole nostettu oikeusjuttuja. On siis ilmeistä, että uskonnoille on annettu tässä suhteessa erivapaus rikoslain suhteen. Aiemmin siitä on käytännössä lähes kokonaan vaiettu, mutta ne ajat ovat nyt peruuttamattomasti ohi.

Perustuslaki ja Lapsen oikeuksien sopimus kieltävät syrjinnän sukupuolen tai uskonnon perusteella, ja valtio on sitoutunut ryhtymään tehokkaisiin ja tarkoituksenmukaisiin toimiin lapsen terveydelle haitallisten perinnäistapojen poistamiseksi. Euroopan biolääketieteen sopimus kieltää kajoamasta suostumustaan antamaan kykenemättömän ihmisen koskemattomuuteen muuten kuin tämän välittömäksi omaksi eduksi.

Tyttöjen sukupuolielinten silpominen on jo selkeästi tuomittu kaikissa oikeusvaltioissa, mutta poikia perustavanlaatuinen ihmisoikeus yksilön koskemattomuudesta ei näytä suojaavan.

KKO:n päätös on siis vaarallinen ennakkotapaus, koska sen avulla lasten silpomista voi perustella muutenkin kuin uskonnollisena tapana, jos sen vain saa näyttäytymään "lapsen kokonaisetuna". Tosiasiassa ympärileikkaus on vakava yksilön koskemattomuuden loukkaus. Se on sukupuolielinten silpomista.

*

Väestöliiton ylilääkäri on kunnostautunut asiassa varsin ikävällä tavalla. Väestöliitonhan on tarkoitus edistää nuorten seksuaaliterveyttä ja turvata seksuaalioikeuksia. Ylilääkäri Dan Apter tekee juuri päinvastoin ja tämä näkyy jopa Väestöliiton suhtautumisessa pikkupoikien sukupuolielinten silpomiseen.

Apter on uskonnoltaan juutalainen, ja tekee ympärileikkauksilla bisnestä, mikä selittää asian. Hän ei ole puolueeton asiantuntija vaan uskoaan tunnustava juutalainen, joka kannattaa pikkupoikien silpomista, ja hyötyy siitä vieläpä taloudellisesti.

Apter on kertonut tehneensä runsaan 30 vuoden aikana noin 10–40 poikien ympärileikkausta vuodessa. Apterin toiminta siis näkyy suoraan Väestöliiton kannanotossa, vaikka järjestön pitäisi edistää nuorten seksuaaliterveyttä ja turvata seksuaalioikeuksia. Toisin sanoen Väestöliitto suojelee ylilääkäriään.

Ylen MOT-ohjelma esitti 24. syyskuuta 2012 jakson, joka paljasti Apterin ympärileikanneen pienen nelikuukautisen pojan isän pyynnöstä tämän kotona äidin tietämättä ja vastoin äidin tahtoa. Seuraavana päivänä, kuin sattumalta, Väestöliitto julkaisi kannanoton, jonka mukaan ”Väestöliitto ei vastusta poikien ympärileikkausta, kun se liittyy uskonnollisiin ja kulttuurisiin traditioihin”.

Apter on myös ollut kuultavana työryhmässä, jonka tehtävä ollut laatia lainsäädäntöön liittyvä ohjeistus ei-lääketieteellisistä eli rituaalisista ympärileikkauksista sosiaali- ja terveysministeriölle vuonna 2003. MOT-ohjelmassa käsitelty tapaus antaa aihetta kysyä, miten ihmeessä Apter voi toimia tällaisessa asemassa.

*

Mitä tekisit, jos olisit pienen pojan äiti, ja kuulisit, että kotoa poissa ollessasi hänen esinahkansa olisi leikattu ilman lupaasi, vastoin nimenomaista tahtoasi? Pitäisitkö operaation suorittanutta lääkäriä, joka ei asiasta sinulta vaivautunut edes kysymään, eettisesti pätevänä tehtäväänsä Väestöliiton ylilääkärinä? En minäkään.

Tapausten kulku on seuraava.

Suomalaissyntyisellä naisella ja nigerialaista alkuperää olevalla miehellä on kaksi lasta, nelivuotias tytär ja neljän kuukauden ikäinen poika. Isä on katolinen; Nigeriassa myös kristittyjen keskuudessa on tapana ympärileikata pojat. Pariskunta on väitellyt asiasta lukuisia kertoja, äidin vastustaessa heidän poikavauvansa ympärileikkausta jyrkästi ihmisoikeusnäkökohdista.

Isä on kuitenkin päättänyt ympärileikkauttaa pojan ja huijaa äidin tämän sisaren tupaantuliaisiin yhdessä heidän tyttärensä kanssa. Tätä mies perustelee äidille sillä, että eräät hänen nigerialaiset ystävänsä haluavat tulla katsomaan poikaa. Äiti uskoo miestään ja sillä aikaa kun hän sekä heidän tyttärensä ovat naisen sisaren luona, Dan Apter saapuu pariskunnan asunnolle ja ympärileikkaa vauvan olohuoneen pöydällä isän pitäessä poikaa jaloista.

Apter ei ennen leikkausta kysy lapsen terveystietoja, eikä edes varmista hänen henkilöllisyyttään. Apter ei varmista, että äiti on antanut luvan ympärileikkaukselle, vaan uskoo isän väitteen. Apter kylläkin pyytää isää soittamaan äidille, mutta mies soittaa pari kertaa johonkin toiseen numeroon eikä Apter vaivaudu lykkäämään ympärileikkausta kunnes asia saadaan varmistettua. 

Hän poistaa vauvan esinahan ja veloittaa siitä kaksisataa euroa. Tällainen on käräjäoikeuden pöytäkirjan mukaan Apterille normikeikka, jollaisia hän heittää säännöllisesti. Apter siis leikkaa vauvat mieluummin näiden kotona kuin sairaalassa kliinisissä olosuhteissa. Isä maksaa käteisellä vain 160 euroa, koska vaimon pankkiautomaattikortissa on nostorajoitus. Hän sopii maksavansa loput 40 euroa myöhemmin, kun Apter tulee tarkistuskäynnille. Apter ottaa rahat ja poistuu asunnosta. Keikka on heitetty.

Isä soittaa äidille ja kertoo, että tälle on kotona iloinen yllätys. Kun äiti tulee tyttären kanssa kotiin, isä kertoo, ettei pojan ympärileikkauksesta tarvitse enää riidellä, koska asia on hoidettu.

Äiti järkyttyy ja pakenee lapsen kanssa läheiselle huoltoasemalle, mistä soittaa poliisit. Isä pidätetään ja äiti sekä poika toimitetaan lastenklinikalle.

Asia käsiteltiin myöhemmin Helsingin käräjäoikeudessa. Sekä pojan isä että Dan Apter olivat syytteessä törkeästä pahoinpitelystä. Apter vapautettiin syytteestä, koska operaatio oli käräjäoikeuden arvion mukaan suoritettu ”asianmukaisesti ja kivunlievityksestä oltiin huolehdittu”, mutta isä sai sakkoa. Tuomio perustui siis KKO:n ennakkotapaukseen, vaikka katolilaisuuteen ympärileikkaus ei edes kuulu. Se on tapana Nigeriassa, mutta muuten katolilaiset eivät sitä harjoita. Juutalaisena Apter ei voi olla tietämättä tätä tosiasiaa.

Käräjäoikeuden päätöksessä kenties ratkaisevassa roolissa oli Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran lausunto. Apterin kotioloissa suorittama leikkaus, joka hänellä on siis yleinen tapa ympärileikata pikkuvauvoja, ei täyttänyt kliinisiä lääketieteellisiä vaatimuksia oikeastaan miltään osin. Tämän totesi asiassa kuultu Valviran lastenkirurgian pysyvä asiantuntijalääkäri, dosentti Timo Hurme, käräjäoikeuden päätöksen perusteella jo esitutkintavaiheessa. Oikeuden päätöksessä todetaan kuitenkin puutteita vähätellen seuraavaa:Hurme oli antanut esitutkintapöytäkirjan liitteenä 12 olevan lausunnon 28.1.2010.

Lapsen operaatiossa ei käytännössä pyydetty huoltajien kirjallista suostumusta, mutta edellytettiin kyllä, että molemmat huoltajat olivat sen takana.

Hurme ei tiennyt miten nyt kyseessä oleva operaatio tarkemmin ottaen oli suoritettu, mutta papereiden perusteella se oli varmaan tehty ihan hyvin. Lausuntonsa mukaisesti Hurme oli nähnyt siinä puutteita lähinnä vain leikkausympäristön ja tarvittavan henkilöstön sekä välineistön suhteen. Varautuminen mahdollisiin ongelmatilanteisiin oli noissa olosuhteissa puutteellista. Kotona leikkauksia ei pitänyt tehdä jo tarvittavan steriliteetinkään puolesta. Mukana olisi pitänyt olla osaavaa henkilöstöä tarkkailemassa potilaan hengitystä, verenpainetta, pulssia, happitasapainoa ja niin edelleen. Aina oli olemassa mahdollisuus, että potilasta jouduttaisiin elvyttämään. Puudutuksesta saattoi tulla ongelmia, kun kyse oli jo liikkumaan kykenevästä lapsesta.

Jos ympärileikkaus tehtiin lääketieteellisistä syistä, siitä ei pitemmän päälle ollut muuta kuin ehkä kosmeettista haittaa.

Kirurgisen toimenpiteen suorittaminen edellytti etukäteisvalmisteluna lapsen terveyshistorian tuntemista. Se ei vaatinut erillistä verikoetta, mutta lapsen vuotostatus oli hyvä tietää.

Ympärileikkaus oli normaalisti päiväkirurginen toimenpide käsittäen 2–6 tunnin jälkiseurannan osastolla, mutta silloin puhuttiin 5–10-vuotiaasta lapsesta. Alle 1-vuotiaalle sitä ei tehty kuin todella tärkeästä syystä. Esimerkiksi 5 kuukautiselle lapselle peniskirurgia tehtiin sairaalassa nukutuksessa, koska hän oli jo niin iso, että hänestä oli muuten pidettävä kiinni.


Hurmeen mukaan huomattavia riskejä siis oli, mutta lainatussa osiossa niitä jostain syystä vähätellään. Lisäksi Hurme ei näytä olevan selvillä esinahan merkityksestä miehen seksuaaliselle nautinnolle, koska toteaa, ettei sen poistamisesta ole pitemmän päälle ”muuta kuin ehkä kosmeettista haittaa”. Kosmeettisuushan on makuasia, mutta sen sijaan esinahan tuntoherkkyys on tunnettu lääketieteellinen tosiasia ja sillä on keskeinen vaikutus miehen seksuaaliseen nautintoon. Juuri seksuaalisen nautinnon vähentämiseksi esinahan poistoa uskonnollisesti perustellaan.

Lastensuojelun keskusliiton lapsiin kohdistuvan väkivallan erityisasiantuntija Heikki Sariola on tarkastellut ympärileikkausten kielteisiä seurauksia blogitekstissään 7. maaliskuuta 2012.

Ympärileikkausten kielteiset seuraukset on tunnettu vuosisatoja, ellei tuhansia. 1100-luvulla eli kaikkien aikojen suurimpana juutalaisena filosofina usein pidetty filosofi ja lääkäri Moses Maimonides (1135–1204). Maimonides kannatti leikkauksia ja esitti niille kaksi perustelua, joissa hän tuo nuo haitalliset seuraukset esiin.

Ensinnäkin ympärileikkaus vähentää Maimonideksen mukaansa seksuaalista halua ja toimintakykyä. Toiseksi ympärileikkauksella testataan ryhmään sitoutuminen. Näin Maimonides kirjoitti leikkauksen vaikutuksesta seksuaaliseen haluun.

”On ajateltu, että ympärileikkaus täydellistää sen, mikä on vajavaista synnynnäisesti. Tämä antoi kenelle tahansa mahdollisuuden esittää vastaväite ja sanoa: kuinka luonnolliset asiat voivat olla vajavaisia, niin että niitä täytyy ulkopuolelta korjata, varsinkin kun tiedämme kuinka tarpeellinen esinahka on tuolle elimelle?

”Itse asiassa tätä käskyä ei ole annettu silmällä pitäen synnynnäisen vajavuuden korjaamista, vaan silmällä pitäen moraalisen vajavaisuuden korjaaminen. Tuolle elimelle aiheutettu ruumiillinen kipu on ympärileikkauksen todellinen tarkoitus.

”Mitkään yksilön suojaamiseksi välttämättömät toiminnot eivät vaurioidu sen vuoksi, myöskään lisääntyminen ei käy mahdottomaksi, mutta kiihkeä aistillisuus ja himo joka ylittää sen mikä on tarpeen, vähenevät.

”Se tosiasia, että ympärileikkaus heikentää kykyä seksuaaliseen kiihottumiseen ja joskus ehkä vähentää nautintoa on epäilemätöntä. Sillä jos syntymässä tuo elin on saatu vuotamaan verta ja siltä on poistettu sen peite, täytyy sen epäilemättä heikentyä.”

Ympärileikkauksen merkityksestä ryhmään sitoutumiselle Maimonides kirjoitti näin:

”Käsitykseni mukaan ympärileikkauksella on toinen hyvin tärkeä merkitys, nimittäin että kaikilla, jotka tunnustavat tämän käsityksen – siis niillä jotka uskovat Jumalan ykseyteen – tulisi olla ruumiissaan merkki joka yhdistää heitä, niin ettei kukaan, joka ei kuulu heihin, voisi väittää olevansa yksi heistä, vaikka olisikin muukalainen. Sillä hän tekisi sen hyötyäkseen heistä tai pettääkseen ihmisiä, jotka tunnustavat tätä uskontoa. Mieshän ei teetä leikkausta itselleen tai pojalleen muuta kuin aidon uskon seurauksena. Sillä se ei ole niin kuin viilto jalkaan tai polttomerkki käsivarteen, vaan se on erittäin ankara toimenpide.”

(Maimonideksen tekstikatkelmat Heikki Sariola on kääntänyt teoksesta: Maimonides, Moses. The Guide of the Perplexed. Translated by Shlomo Pines. Chicago: The University of Chicago Press, 1963.)

Kun käräjäoikeuden päätöstä tarkastelee laajemmin, ei voi olla ihmettelemättä sokeaa uskoa KKO:n aiempaan tuomioon. Erityisen ongelmallinen on yhteisöön sitoutuminen, koska Suomessa syntynyt ja asuva katolinen lapsi ympärileikattuna radikaalisti poikkeaa muista samaan yhteisöön kuuluvista pojista. Katolisuuteenhan ympärileikkaus ei kuulu eikä myöskään suomalaiseen luterilaisuuteen tai ortodoksisuuteen. Käräjäoikeus tuntuu siis olettavan, että lapsi jotenkin automaattisesti kuuluu isänsä kulttuuriin, vaikka lapsi asuisi Suomessa eikä Nigeriassa.

Tätä kirjoittaessani Hovioikeus on juuri antanut asiassa ratkaisun, jossa pojan isä vapautettiin kokonaan pahoinpitelysyytteestä, samoin Apter.

Käräjäoikeuden tuomiossa esitetyn materiaalin pohjalta muodostamani käsitys on, että sekä Käräjäoikeuden että Hovioikeuden tuomio on oikeusmurha lapselle ja äidille. Lisäksi sekä Valviran että Väestöliiton toiminta asiassa on suorastaan moraalitonta, Dan Apterin toiminnasta puhumattakaan. Oikeuden päätös asettaa nigerilaisen esikristillisen perinteen suomalaisen perinteen yläpuolelle, lainsuojaa nauttimaan. Äidin ja pojan oikeus ei merkitse asiassa mitään. 

Oikeudessa esitettiin kirjallisena todisteena myös Apterin tapauksesta laatima potilasmuistio. Siinä Apterin käytös paljastuu koko komeudessaan: hän nimittäin väittää, että pojan äiti olisi kymmenen minuutin puhelunkeskustelun aikana kertonut Apterille, että hänen vanhempansa ovat käyttäneet häntä lapsena seksuaalisesti hyväksi.

Ensinnäkään tällainen tieto ei kuulu pojan ympärileikkausta käsittelevään potilasmuistoon eikä lääkäri sitä edes saisi luottamussyistä missään nimessä paljastaa, ja toisekseen valhe on selvästi esitetty psykologisoimaan äitiä, siis tämän motiivia poikansa ympärileikkaamisen vastustamiseen. Kyseinen motiivi ei myöskään pidä paikkaansa, koska todistelun perusteella on selvää, että äiti vastusti lapsensa ympärileikkaamista nimenomaan ihmisoikeussyistä.

Apterin väite loukkaa äitiä ja äidin vanhempia syvästi, eikä sillä ole mitään merkitystä teon oikeellisuuden tai vääryyden kannalta. Sitäkin paremmalla syyllä Väestöliitto voisi valita ylilääkärinsä huolellisemmin.

Pikkupoikien ihmisoikeuksia saa näköjään surutta polkea ja tämä tapahtuu Suomessa 2000-luvulla. Väestöliiton nuorten seksuaaliterveyttä ”edistävä” ylilääkäri vieläpä tekee sillä rahaa, ottaa maksun käteisenä, ja katoaa Helsingin pimeään iltaan leikkelemään lisää puolustuskyvyttömien pikkuvauvojen esinahkoja. Näin Väestöliitto toimii nuorten ja perheiden hyvinvoinnin puolesta sekä turvaa seksuaalisia oikeuksia, kuten se internetsivuillaan ylpeästi ilmoittaa.


*

Jos ajatellaan tavan historiaa, sukupuolista väkivaltaa avuttomia kohtaan, joka on alunperin perustunut taikauskoon, niin sen laillistaminen 2000-luvulla tuntuu uskomattomalta. Perinne liittyy miehisyyteen, erityisesti statukseen, koska silpomisella on varhaisemmissa kulttuureissa saavutettu korkeampi asema yhteisössä. Peniksiä on silvottu myös siirtymäriitteinä rajumminkin, viillelty syvälle paisuvaiskudokseen, jopa miltei halkaistu.

Kuten edellä lainattu Heikki Sariolan teksti osoittaa, juutalaisilla ympärileikkaukseen on jo varhain liittynyt moraalinen aspekti. Uskomuksen mukaan ympärileikkaus vähentää seksuaalista halua ja sitouttaa pojan yhteisöön tiukemmin. On siis selvää, että pikkulapsen peniksen silpomisen ainoa syy liittyy tällaisiin primitiivisiin uskomuksiin, joiden puolesta ei ole mitään tieteellistä näyttöä, saati eettisiä perusteluja.

Sekä Suomen että Ruotsin lääkäriliitot vaativat rituaalisten ympärileikkausten kieltämistä lailla. Kansainvälisesti yksikään lääketieteellinen organisaatio ei suosittele rutiininomaista ympärileikkausta. Päinvastoin: sitä vastustetaan yleisesti. Lääkäreille – pois lukien Dan Apter uskonveljineen – asian eettinen puoli on siis täysin selvä.

*

Riitinhän voi suorittaa myös symbolisesti, vaikkapa höyhenellä peniksen päätä pyyhkäisemällä, jos yhteisö vain sopii, että rituaalinen vaikutus on sama. Meille uskonnottomille rituaali on tietenkin edelleen taikauskoa, mutta meillä ei ole mitään syytä vastustaa sitä, koska siitä ei aiheudu lapselle vahinkoa eikä hänen ihmisoikeuksiaan muutenkaan loukata.

Joillain juutalaisilla on tietääkseni käytössä tapa, jossa esinahan asemesta leikataan nauhaa tai kangasta. Oli miten oli, tällaisia vaihtoehtoja olisi tavattoman helppo keksiä, ja niille voisi antaa uskonnollisen siunauksen, jos vain tahtoa olisi. Ongelma on kuitenkin siinä, että uskovat haluavat noudattaa pyhien kirjojensa määräyksiä kirjaimellisesti, olivat ne miten primitiivisiä tahansa. Jos Abrahamin Jumala on Moosekselle tietyn määräyksen antanut, juutalaiset haluavat sitä noudattaa. Paitsi suurinta osaa kyseisistä määräyksistä, kuten aviorikoksista määrättyä kivitysrangaistusta. Pikkupoikia on kuitenkin helpompi kohdella kaltoin, koska he ovat täysin avuttomia.

Jos vastaavan ikäiseltä lapselta viillettäisiin korvasta pala pois, vanhempia varmasti pidettäisiin julmureina, ellei tapaa olisi oikeutettu jossain vanhassa yhteisön pyhänä pitämässä kirjoituskokoelmassa. On näet selvää, että ne vanhemmat, jotka eivät ole juutalaisia tai muslimeja, pitävät pikkupojan sukupuolielimen silpomista brutaalina, aivan kuin he pitäisivät lapsen korvan silpomista brutaalina. Suomalaisista siis 80% vastustaa rituaalisilpomista ja varmasti suuri osa heistä haluaisi kriminalisoida tavan. Olen yksi heistä.

Korvaa ei edes voi verrata esinahkaan, koska korvassa on vähän tuntohermoja. Esinahan sisäpuolella sen sijaan on kymmeniätuhansia hermopäitä, jotka ympärileikkauksessa katkaistaan.

On aivan uskomatonta, että tällainen tapa voidaan sallia ja joku vieläpä haluaa suojata sen erityslailla. Laki, joka oikeuttaa lapsen ruumiillisen pahoinpitelyn uskonnon sekä sukupuolen perusteella ja aiheuttaa pojalle elinikäisen ruumiinvamman vartalon herkimpään kohtaan, on juuri niin julma, kuin pronssikautiselta moraalilta sopii odottaa. Pronssikauden ankara Jumala vaatii veriuhrin. Muu ei kelpaa.


Ainoa relevantti kysymys asiassa on lopulta se, kumpi painaa vaakakupissa enemmän, Pronssikaudella runoiltu Jumalan määräys vai yhdenvertaiset ihmisoikeudet kaikille yksilöille uskonnosta ja sukupuolesta riippumatta.

1 July 2013

Salaliittoteorioiden ja putkinäköisyyden mahti





Skeptikko 2/2013

Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin miekka – Idän ja lännen konfliktien historia. Otava 2012.

Øyvind Strømmen: Äärioikeisto, vastajihadismi ja terrorismi Euroopassa. Suomentanut Heikki Eskelinen. Tammi 2013.

Ihmisen maailmankatsomus rakentuu tunnetusti hyvin erilaisista aineksista. Usein siihen sisältyy irrationaalisia osia, joille ei ole järkiperusteita. Skeptikko pyrkii kitkemään tällaiset perusteettomat uskomukset maailmankatsomuksestaan kriittisen ajattelun, johdonmukaisuuden ja todisteiden avulla. Valitettavasti myös politiikassa esiintyy ja on aina esiintynyt suoranaisia salaliittoteorioita, joiden pohjalta yhteiskuntaa pyritään rakentamaan halutun kaltaiseksi. On kuitenkin erittäin huolestuttavaa, mikäli sisäisesti ristiriitaiset, perusteettomat ja vainoharhaiset salaliittoteoriat todella pääsevät ohjaamaan päivänpolitiikkaa. Sellaiset teoriat näet aiheuttavat pahimmillaan terrorismia, totalitarismia ja joukkomurhia. Salaliittoteorioita esiintyy sekä jihadisteilla että vastajihadisteilla. Usein nämä ääripäät ja toistensa viholliset ovatkin kuin kaksi marjaa.


Julkisen keskustelun perusteella Suomessa sekä islam että islamilainen fundamentalismi tunnetaan todella huonosti. Erityisesti joidenkin perussuomalaisten ja muiden muukalaiskammoisten poliitikkojen sekä kansallismielisten ääriryhmien retoriikassa mitään eroa ei edes tehdä: vainoharhaisimpien salaliittoteorioiden mukaan kaikki muslimit ovat fundamentalisteja, jotka haluavat valloittaa maailman. 

Todellisuudessa vain pieni osa ääri-islamisteista, niin sanotut jihadistit, haikailevat Mustafa Kemal Atatürkin hallituksen Turkissa 3. maaliskuuta vuonna 1924 hajottaman islamilaisen kalifaatin perään ja haluavat ulottaa sen vallan koko maailmaan. Edes kaikki salafistin nimellä tunnetut vanhoilliset muslimit eivät tavoittele maailmanlaajuista islamilaista valtiota. Heille riittää sharian hallitsema islamilainen valtio siellä, missä he nykyisin asuvat. 

Toki omissa maissaankin salafistit ovat useimmiten vähemmistössä tai jos he ovat vallassa, he ovat yleensä kaapanneet sen väkivalloin ja sortavat kansaa julmasti. Al Qaida edustaa puhtaimmillaan salafismin jyrkintä alalajia, jihadismia. Saudi-Arabian valtionuskonto wahhabismi on edustava esimerkki salafismista, samoin talibanin uskontulkinta deobandilaisuus. 

Talibanin ääri-islamismiin sekoittuu lisäksi pashtuheimon vanhoja perinteitä, joista naisten kokopeittävä burqa on tunnetuin. Islamiin burqa on siirtynyt näistä vanhemmista perinteistä, mutta oikeastaan burqalla ei ole islamin kanssa mitään tekemistä. 

Sekä professori Jaakko Hämeen-Anttila että norjalainen bloggaaja-toimittaja Øyvind Strømmen ovat hiljattain julkaisseet aiheesta tärkeät kirjat. Niissä tekijät kumoavat monia islamiin aiheetta liitettyjä pelkoja ja salaliittoteorioita. Kummankaan pääaihe ei ole islamilainen fundamentalismi vaan lännen reaktiot ja erityisesti niiden ylilyönnit siihen. Molemmat kuitenkin sivuavat salafismia asiantuntevasti.
   
Läntisten äärinationalististen ryhmittymien ja puolueiden islaminvastaisuus perustuu samaan ideologiaan kuin Anders Behring Breivikin terrori-isku Oslossa ja Utøyan saarella eli vastajihadismiin. Nimi antaa ideologiasta tarkoituksella väärän kuvan, koska nimenomaan vastajihadistit edustavat salaliittoteoriaa, jonka mukaan kaikki muslimit ovat jihadisteja tai yrittävät valloittaa länsimaisen kulttuuripiirin uskontonsa ikeen alle. Oikeasti vastajihadistit muistuttavat kammoamiaan jihadisteja monessakin suhteessa. Molemmat muun muassa vastustavat fanaattisesti monikulttuurista yhteiskuntaa ja erityisesti muslimien uskonnonvapautta.
   
Vastajihadistit yleistävät tarkoituksella jihadismin koskemaan koko muslimiväestöä ja tyystin ohittavat muun muassa lukuisat koulukuntaerot islamin sisällä. Jokainen islamiin vähänkin syvemmin perehtynyt tietää, että jihadismi ei nauti kannatusta edes läheskään kaikkien islamistien keskuudessa. 

Vastajihadisteille ei näytä myöskään olevan selvää, että kaikkien islamin koulukuntien sisällä on eroja ja että islamismia eli poliittista islamiakin on useita eri lajeja. Vain osa niistä siis kannattaa avointa väkivaltaa ja näitä voidaan yleisesti kutsua jihadistisiksi islamismin lajeiksi. 

Islamismi on äärioikeistolainen poliittinen ideologia, joka perustuu Koraanin ja hadithien vanhoilliseen tulkintaan ja niiden soveltamiseen politiikkaan. Professori Jaakko Hämeen-Anttila esittelee kirjassaan tämän ideologian tärkeimmät historialliset taustavaikuttajat.

Väärennöksiä ja propagandaa

Islamistijärjestö Hamasin perustamisasiakirjassa viitataan Siionin viisaiden pöytäkirjoihin. Se on tunnettu antisemiittinen väärennös, jonka tsaarin salainen poliisi teki 1900-luvun alussa. Islamilaisissa maissa kyseinen väärennös on edelleen suosittu ja siitä on otettu lukuisia painoksia, jotka Saudi-Arabia on rahoittanut.

Fundamentalistit ja eri uskontojen edustajat eivät epäröi historiallisten väärennösten käyttämistä salaliittoteorioidensa pönkittämisessä. Voi olla, että valtaosa islamististen valtioiden ja järjestöjen johdosta jopa vilpittömästi uskoo Siionin viisaiden pöytäkirjojen aitouteen. Ainakin Iranin presidentti Mahmud Ahmadinežad vaikuttaa olevan tyypillinen holokaustidenialistihörhö, joka näkee verenhimoisia juutalaisia mummonsa tohveleissakin. 

Siionin viisaiden pöytäkirjoissa esitetty salaliittoteoria juutalaisten maailmanhallinnasta sopii edelleen Lähi-idän poliittiseen ilmastoon. Koraanissa on myös paljon antisemiittistä ainesta, joten vanhoillisiin muslimeihin nämä teoriat eittämättä vaikuttavat ja ohjaavat heidän poliittisia näkemyksiään. Israelin ja Palestiinan konflikti saa bensiiniä liekkeihin näistä historiallisista faktoista sekä väärennöksistä. 
   
Oikeastaan ennakkoluulot ja eri uskontojen konfliktit ovat suureksi osaksi näiden ongelmien ainoa syy, erilaisten nationalististen motiivien ohella. 

Kun pohditaan syitä islamilaisen fundamentalismin nykyiseen suosioon, ensimmäisenä tulee mieleen nimenomaan länsimainen sekularismi, ja erityisesti Yhdysvallat ja sen kulttuuri sekä länsiliittouman sotatoimet lähi-idän alueella. Yhdysvallathan on perustuslaillisesti sekulaari valtio, joskin kukaan ei ole voinut välttyä maassa rehottavasta äärikristillisyydestä. Muslimifundamentalistien keskuudessa kristillisyys yhdistyy perinteiseen antisemitismiin ja erilaiset salaliittoteoriat kukoistavat. Viha Israelia ja Yhdysvaltoja kohtaan ruokkii kaukaa perityviä ennakkoluuloja ja kasvattaa islamismin suosiota.
   

Koraanin loppupuolen antisemitismi vaikuttaa siis voimakkaasti edelleen. Teoksessaan Jaakko Hämeen-Anttila kuvaa profeetan aikaisen juutalaisvastaisuuden syitä seuraavasti (17): ”Juutalaiset eivät tunnu suuressa määrin kääntyneen islamiin, mikä oli ilmeisesti Muhammadille iso pettymys, ja Koraanin myöhäisemmät osat suhtautuvat heihin hyvin kriittisesti. Perimätieto siirtää syyn välien huonontumisesta juutalaisille, joiden muun muassa väitetään suunnitelleen profeetan murhaamista.” 
Moni muslimi kokee edelleen juutalaisuuden ja länsimaisen kulttuurin kokonaisuutena uhkatekijäksi islamille ja reaktiona siihen vanhoillisempi islamintulkinta on aivan luonnollinen; varsinkin maallistuneemmat ja maltillisemmat – siis islamistien mielestä länsimaistuneet – muslimit joutuvat toistuvasti fundamentalistien vihanpidon kohteeksi. 

   
Euroopassa esiintyi vastaavaa antisemitismiä pitkälle 1900-luvulle, kunnes natsien hirmuteot osoittivat millaiseen katastrofiin järjettömät salaliittoteoriat voivat pahimmillaan johtaa. Antisemitismikin on jälleen nousussa, eurooppalaisten muslimien, äärivasemmiston ja Magneettimedian lukijakunnan keskuudessa, mutta sen ohi on jo ajat sitten ajanut salaliittoteoria muslimien maailmanvalloituksesta. 

Tosin länsimaissakin on vielä sitkeitä uusnatseja, jotka kannattava holokaustin kieltämistä ja muita salaliittoteorioita. Jokunen perussuomalainenkin on innostunut näistä hörhötyksistä. Tässä he siis muistuttavat tavattoman paljon pelkäämiään islamistifanaatikkoja, jotka myös harrastavat holokaustin kieltämistä ja antisemitismiä.

Strømmenin teoksen ansioksi on luettava erityisesti se, ettei tekijä syyllisty islamilaisen fundamentalismin ja muslimien Eurooppaan kotoutumisen aiheuttamien ongelmien valkopesuun kuten monet vasemmistolaiset äärioikeistokriitikot. Strømmen puolustaa myös sananvapautta vaikka aivan aiheellisesti pohtiikin kansankiihotuksen aiheuttamia ongelmia. Erityisesti internetissä leviävät salaliittoteoriat ja lahkolaisirrationalismi olivat muun muassa Anders Behring Breivikin tekemien terrori-iskujen taustalla. Breivikin ideologiaan vaikuttaneita tekijöitä Strømmenin teos nimenomaan käsittelee.

Tämän päivän eurooppalaiskonservatiivien keskeinen salaliittoteoria 


Tekijä vertailee äärioikeistolaista terroria aivan oikein islamistiseen ja äärivasemmistolaiseen terroriin. Norjassa on tapahtunut useita äärioikeistolaisten tekemiä terrori-iskuja ja muutama islamistien tekemä isku. Teos paljastaa, miten muukalaisviha on historiallisesti Norjassa kehittynyt. Yhtäläisyydet Suomen tilanteeseen ovat selvät.
   

Voimakas maahanmuuttovastaisuus nousi Norjassa jo 1980-luvulla ja silloiset ennustajat pelkäsivät maan islamisoitumista muutaman vuoden sisällä. Erilaisia uhkakuvia maalattiin kuten nykyäänkin. Puuttui vain suuri, kaiken selittävä salaliittoteoria, joka nykyisin tunnetaan nimellä Eurabia-kirjallisuus. 

Tämä salaliittoteoria on nykyään kansallismielisen oikeistokonservatismin ytimessä, myös Suomessa. Teorian mukaan eurooppalainen poliittinen eliitti on tehnyt arabimaiden kanssa salaisen sopimuksen Euroopan jakamisesta. Vahvimmin teoriaa on lanseerannut egyptiläissyntyinen juutalaiskirjailija Bat Ye'or, jonka oikea nimi on Giséle Littman. Hän on kyseisen salaliittoteorian äiti. Sittemmin teoria on levinnyt kulovalkean tavoin internetissä, erityisesti Gates of Vienna -blogin välityksellä. Eurabia-hysterian tunnetuin lietsoja internetissä on norjalainen bloggaaja Fjordman, oikealta nimeltään Peder Jensen, Gates of Viennan vakiokirjoittaja. Oikealla nimellään Fjordman tuli julkisuuteen vasta Breivikin terrori-iskujen jälkeen, tietenkin poliisin pelossa.

Suomessa vastajihadistisen Eurabia-salaliittoteorian johtavia propagoijia ovat jo vuosia olleet nyttemmin aina kansanedustajaksi päätynyt jyrkästi islaminvastainen bloggaaja Jussi Halla-aho (ps) äärimmäisen muslimivihamielistä Tundra Tabloids -nettisivua pitävä, Suomessa asuva, Yhdysvalloista kotoisin oleva Kenneth ”KGS” Sikorski, ja kristilliseltä ristiretkiromantiikkapohjalta islamia demonisoiva viljelevä nimimerkki ”Vasarahammer”. Näistä Strømmen mainitsee teoksensa jälkisanoissa Halla-ahon ja KGS:n, joten ilmeisesti Strømmen ei ole selvillä Kenneth Sikorskin henkilöllisyydestä, vaikka nimi selviää viidessä sekunnissa googlaamalla Counterjihad-konferenssien osallistujia, joiden joukossa Sikorski esiintyy vuosittain Suomen edustajana (Sikorskista ks. myös sotahistorioitsija Jussi Jalosen erinomainen kirjoitus ”Väistöliike hallintovaliokunnassa” osoitteessa http://jojalonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/79160-vaistoliike-hallintovaliokunnassa).

Teoksen jälkisanoissa tekijä käsittelee lyhyesti Suomen tilannetta ja näin hänellä on selvästi kontakteja tänne: joku olisi voinut ystävällisesti kertoa hänelle Sikorskin henkilöllisyyden. Se on varmasti myös Norjan poliisin tiedossa, olihan Breivikin terrori-isku saman ideologian – vastajihadismin –  motivoima. Breivikin suurin idoli Fjordman on Tundra Tabloidsin perusteella myös Sikorskin suurin sankari ja ideologinen esikuva. Ja tietenkin läheinen yhteistyökumppani.


Tosin Sikorski tyytyy onneksi vain kansankiihottamiseen ja Israel-myönteisen propagandan levittämiseen, kuten muutkin netissä vaahtoavat vastajihadistit. Vastaavasti hän levittää Israelin lehdistössä propagandaa muun muassa kansanedustaja Pertti Salolaisen (kok.) antisemitismistä, vaikkakaan Sikorski ei sattuneesta syystä ole siellä mainostanut aatetoverinsa ja tuttavansa Jussi Halla-ahon holohölinäskeptisismiä (ks. jälleen Jussi Jalosen oiva blogiteksti ”Pertti Salolainen ja Israelin ystävät” osoitteessa http://jojalonen.wordpress.com/2012/12/01/pertti-salolainen-ja-israelin-ystavat/).

Ye'orin Eurabia-salaliittoteoriassa keskeisessä roolissa on käsite dhimmiys, joka historiallisesti tarkoittaa juutalaisten ja kristittyjen alistettua asemaa islamin hallinnoimilla alueilla. Tämän Ye'or projisoi nykyaikaan ja väittää, että eurooppalainen poliittinen eliitti, erityisesti EU, koostuu dhimmeistä, jotka vapaaehtoisesti alistuvat islamille.

Kuten aina, tällekään salaliittoteorialle ei löydy rationaalisia perusteita. Se on joidenkin yksittäisten kirjoittajien ja bloggaajien kehittelemä näkemys, jonka tarkoitus on luoda muslimivastaista ilmapiiriä länsimaissa. Teoria uppoaa joihinkin kansanosiin varsin helposti, mukaan lukien useita perussuomalaisten kansanedustajia. Se upposi sellaisenaan myös Breivikiin.

Salaliittoteoriaan kuuluu olennaisesti käsitys, jonka mukaan ei ole olemassa maltillista islamia tai maltillisia muslimeja. Tätä todistellaan islamin taqiiya-käytännöllä. Se sallii valehtelun muslimille uhkaavassa tilanteessa, jossa uskovan uskoa voidaan käyttää tätä vastaan vääräuskoisten keskuudessa. 

Toisin sanoen hengenvaaraan joutuessaan muslimin on sallittua valehdella olevansa ei-muslimi. Eurabia-salaliittoteoreetikkojen keskuudessa tämä periaate on yleistetty sellaiseksi, että muslimit valehtelevat aina väittäessään olevansa maltillisia tai jos he oikeasti ovat maltillisia, he eivät voi olla aitoja muslimeja. Kuten irrationaalisissa uskomuksissa aina, tässäkään tapauksessa teoriaa ei voi falsifioida: muslimi valehtelee aina ja jos ei valehtele, hän ei ole muslimi.

Samoin muslimien oletettu ja usein ensimmäisessä sukupolvessa oikeasti suurempi lapsimäärä on aiheuttanut vainoharhaisia spekulaatioita islamin demografisesta Euroopan valloituksesta. Strømmen kumoaa nämäkin salaliittoteoriat teoksessaan. Muslimien syntyvyys tasaantuu nopeasti muiden ryhmien tasolle ja muutenkin heidän tapansa maallistuvat.

Pata kattilaa soimaa: Fjordman vs. Sayyid Qutb
   
Erityisen oivaltavaa tekijältä on Fjordmanin rinnastaminen Sayyid Qutbiin (1906–1966), joka oli Egyptin Muslimiveljeskunnan pääideologi 1950-luvulta alkaen. Qutbin ja samalla salafismin pääteokseksi on nopeasti muodostunut Milestones, jonka voisi kääntää Virstanpylväiksi. Myös Jaakko Hämeen-Anttila tarkastelee kirjassaan Qutbin ajattelua lyhyesti, mutta asiantuntevasti.  

Qutbin ja Fjordmanin viha modernia, liberaalidemokraattista länttä ja monikulttuurisuutta kohtaan on yksi yhteen. Näille ääri-ideologeille demokratia on jotain aivan muuta. Se muistuttaa melkoisesti fasismia. Molempia yhdistää myös viha feminismiä ja ylipäätään naisten vapautta kohtaan.

Esittelen seuraavassa Sayyid Qutbin ajattelua paljon laajemmin kuin Hämeen-Anttila ja Strømmen teoksissaan, koska ilman Qutbin jihadismia on mahdotonta ymmärtää vastajihadismin vainoharhaista maailmankatsomusta. 


Qutb on suosittu salafistien keskuudessa, mutta vastajihadistit yleistävät näiden edustaman vanhoillisuuden koskemaan kaikkia muslimeita. Tälle ei ole järkiperusteita. Maltilliset muslimit kavahtavat Qutbin kaltaisia fundamentalisteja paljon enemmän kuin vastajihadistit konsanaan. Lisäksi heidän ajattelustaan ei löydy yhtymäkohtia Qutbiin, kuten Fjordmanilta ja monelta perussuomalaiselta.

Sayyid Qutb hahmottelee Milestoneissa utopistisen yhteiskunnan, joka on tiukasti islamin ja sharian mukainen, profeetta Muhammadin esimerkkiä tarkkaan seuraten. Qutbin ajattelu on eräänlaista yltiöromanttista vapautuksen teologiaa, koska hän oli itse Milestonesin kirjoittamisen aikaan vankilassa Gamal Abdel Nasserin (1918–1970) hallitsemassa maallisessa Egyptissä ja korosti läpi tuotantonsa voimakkaasti islamiin sisältyvää sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Qutbin aihetta lähimmin tarkasteleva teos on käännetty englanniksi vuonna 1953 nimellä Social Justice in Islam (Sosiaalinen oikeudenmukaisuus islamissa). Tässä Qutb muistuttaa nykyisiä läntisiä oikeistopopulisteja, kuten monessa muussakin suhteessa. Kansaa voi kosiskella usealla tavalla.
   

Retoriikassaan muslimiveljeskunta on aina ollut kansan puolella sortajaa vastaan ja vasta nyt se arabikevään myötä on päässyt Egyptissä valtaan. Tätä kirjoittaessani näyttää valitettavasti, mutta odotetusti, siltä, että sorto tulee Muslimiveljeskunnan alaisuudessa jatkumaan: vain sortaja ja sorrettu vaihtuvat. Sorron jatkumisen voi helposti päätellä suoraan Sayyid Qutbin teoksista.
   
Jahiliya eli islamia ennen vallinnut tietämättömyyden aika on Qutbin visiossa keskeisessä roolissa. Myös nykyaikainen ei-islamilainen maailma on Qutbin mukaan jahiliyan maailma. Qutb näkee kaikki yhteiskunnalliset ongelmat seurauksena harhaoppisuudesta, uskosta luopumisesta tai synnistä. Vain paluu profeetan kulta-aikaan ja sharian alaisuuteen voi ratkaista ongelmat ja nostaa islamilaisen maailman ansaitsemalleen paikalle koko maailman johtajaksi. 
   
Tiivistettynä Qutbin viesti on varsin yksinkertainen: Sharia pelastaa maailman. Sharian alaisuudessa ihminen on saavuttanut paratiisin maan päällä. Qutb on lisäksi hysteerinen moralisti, joka haaveilee maailmanlaajuisesta islamilaisesta vallankumouksesta. Pahat länsimaiset tavat, kuten tanssi, elokuvat, kevytmielinen pukeutuminen ja viihde, on saatava kuriin – keinolla millä hyvänsä.
   

Viittaan tässä yhteydessä Saudi-Arabiaan, Talibanin hallitsemaan Afganistaniin, Sudaniin ja Iraniin, joissa Qutbin visioima yhteiskunta on enemmän tai vähemmän toteutunut. Lisäksi on syytä todeta, että Osama bin Ladenin aikoinaan perustama terroristijärjestö al-Qaida nojaa tiukasti Qutbin oppeihin. Osama sai oppinsa aikoinaan Saudi-Arabiassa, muun muassa Sayyid Qutbin veljeltä Muhammadilta, mutta luki hän toki Sayyidinkin teoksia suoraan, varsinkin Milestonesia.
   

Tietokirjailija Lawrence Wrightin Pulitzer-palkitun teoksen The Looming Tower: Al-Qaeda and the Road to 9/11 (Siintävä torni: Al-Qaida ja matka kohti syyskuun yhdettätoista) mukaan Osama kävi usein Muhammad Qutbin luennoilla Kuningas Abdulazizin yliopistossa 1970-luvun lopulla. 

Pakistanista lähtöisin oleva kanadalainen sekulaarimuslimi Tarek Fatah puolestaan esittää vuonna 2010 ilmestyneessä kirjassaan The Jew Is Not My Enemy (Juutalainen ei ole viholliseni), että oppia Qutbin veljeltä oli saamassa myös egyptiläinen tuleva al-Qaidan kakkosmies, lääkäri Ayman al-Zawahiri, joka bin Ladenin kuoleman jälkeen vuonna 2011 nousi järjestön johtoon. Sayyid Qutbin vaikutus al-Qaidan jihadismiin on siis ollut ratkaiseva.
   

Qutb oli myös kiivas antisemiitti. Jihadistien ja islamistien nykyinen Israel-viha juontuu Koraanin ohella muun muassa Qutbin juutalaisvastaisista opeista. Asiaa on syytä taustoittaa hieman laajemminkin.
   

Qutbin 1950-luvun alussa Kairossa kirjoittama ja saudien wahhabiittihallinnon vuonna 1970 uudelleen julkaisema sekä ympäri muslimimaailmaa levittämä antisemiittinen julistus on käännetty englanniksi nimellä Our Struggle with the Jews (Taistelumme juutalaisia vastaan). Teoksen nimestä voi tulla mieleen Adolf Hitlerin Taisteluni eikä se ole sattumaa. Qutbin antisemitismi on yhtä fanaattista kuin Hitlerin ja hän jopa avoimesti ylistää tätä Allahin lähettämänä juutalaisten rankaisijana; aivan kuten Hitler itse teoksessaan julisti olevansa Jumalan asialla vastustaessaan juutalaisia. Suurempi rangaistus on Qutbin mukaan kuitenkin vielä tulossa ja Qutbin paranoidinen juutalaisviha onkin periytynyt sellaisenaan Hamasin perustamisasiakirjaan. Israelin valtion on sen mukaan lakattava olemasta, se on pyyhittävä pois maan päältä, työnnettävä mereen.
   

Asia ei ole vuosien saatossa muuttunut miksikään. Muslimiveljeskunnan tällä hetkellä kenties tunnetuin ja arvostetuin uskonoppinut, Yusuf al-Qaradawi, toisti Qutbin väitteen Al Jazeera -kanavalla vuonna 2009, sillä erotuksella, että Hitleriä kehuessaan hän myös vähätteli holokaustia. Al-Qaradawin mukaan Hitler näytti juutalaisille näiden paikan käyttämällä kaikkia niitä keinoja, joita hänellä käytettävissään oli, ja se oli Jumalan rangaistus juutalaisille. Seuraava rangaistus on uskovien, siis muslimien, käsissä.
   

Vuonna 1987 perustetun jihadistijärjestö Hamasin – Muslimiveljeskunnan Palestiinan haaran, joidenkin tarkkailijoiden mukaan jopa Muslimiveljeskunnan aseellisen siiven – jyrkän antisemitismin taustalla on ideologis-historiallisesti myös Palestiinan-kysymyksessä jo alun alkaen aktiivisena puuhastellut Jerusalemin pahamaineinen mufti Hajj Amin al-Husaini (1897–1974), joka oli Muslimiveljeskunnan perustajan Hasan al-Bannan ohella läheisessä yhteistyössä natsien kanssa juutalaisten hävittämiseksi.
   

Sukulaispoika Mohammed Yasser Abdel Rahman Abdel Raouf Arafat al-Qudwa al-Husaini kävi lapsena ja nuorena usein imemässä oppia muftilta. Myöhemmin maailma oppi tuntemaan pojan nimellä Jasser Arafat (1929–2004). Arafatin äiti oli muftin serkku ja kuten tunnettua, Arafat jatkoi taistelua juutalaisia vastaan Amin al-Husainin viitoittamalla tiellä, vaikkakin maallisen terroristijärjestö PLO:n huivipäisenä johtajana, ei jihadistina.
   

Kuten Tarek Fatah on mainitussa muslimien juutalaisvastaisuutta tarkastelevassa teoksessaan osoittanut, tämä valitettava kasvatustapa on aivan yleinen ympäri islamilaista maailmaa: lapset opetetaan pitämään juutalaisia islamin ja muslimien vihollisina jo moskeijoissa ja kouluissa, sekä lännessä että idässä. Saudien wahhabiittihallinto rahoittaa muslimien koulukirjoja, joita käytetään Saudi-Arabian ohella myös Yhdysvalloissa. Näissä oppikirjoissa juutalaiset ja kristityt kuvataan islamin vihollisiksi, apinoiksi ja sioiksi.
   

Samalla tavalla omaa agendaansa edistääkseen Saksan natsihallinto tuki 1930-luvulla suoraan taloudellisesti muftin ohella myös Egyptin Muslimiveljeskuntaa, koska Palestiina-kysymys lisäsi järjestön suosiota ja varoja tarvittiin jatkuvasti erityisesti juutalaisvastaisen propagandan painattamiseen.  Kuten todettua, Siionin viisaiden pöytäkirjojen sisältämään salaliittoteoriaan perustuu äärioikeistolaisen Hamasin poliittinen ohjelma ja järjestön täysin vainoharhainen käsitys juutalaisista. Se voisi olla suoraan Der Stürmerin sivuilta.
   

Tarek Fatahin mukaan aiemmin mainittu saudiuusintapainos Qutbin juutalaisvastaisesta esseestä on varustettu toimittajan viitteillä, jotka yhdistävät Qutbin näkemykset Siionin viisaiden pöytäkirjoihin ja käyttävät viimeksi mainittua historiallista väärennöstä todistamaan Qutbin vääristellyt teesit oikeiksi.
   

Islamistien ohella valitettavan suuri osa maailman muslimiväestöstä pitää väärennöstä aitona, kiitos juuri saudien ahkeran propagandan. Pöytäkirjojen aitouteen uskoi myös Qutbin teloittanut Egyptin presidentti Nasser. Juutalaisten oletetun maailmanvalloitussuunnitelman estääkseen Hamas haluaa tuhota ei pelkästään Israelin vaan kaikki maailman juutalaiset.
   

Näiden tunnettujen historiallisten yhteyksien ja kehityskulkujen vuoksi on tavattoman koomista, että nykyään vasemmisto useimmiten täysin epäkriittisesti tukee äärioikeistolaista Hamasia Palestiinan-kysymyksessä. Myös shiialainen antisemiittiterroristijärjestö Hizbollah, joka on Iranin hallinnon tukema, nauttii melkoista suosiota äärivasemmiston keskuudessa. Tätä militanttien juutalaisvastaisten ideologioiden väistämätöntä sulautumista globaaliksi kollektivistiseksi kansanliikkeeksi voi kutsua vaikkapa kalifaatin, Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton perinnöksi. Tärkeintä on vihata länsimaista liberalismia, kapitalismia, imperialismia, Natoa, Yhdysvaltoja ja Israelia.
   

Tämä ei tietenkään tarkoita, että Israel toimisi Palestiinan-kysymyksessä oikeudenmukaisesti saati moraalisesti, mutta asioilla on aina vähintään kaksi puolta ja konfliktilla erityisen pitkä, ikävä historia.
   

Kun palestiinalaisterroristi tekee iskun, Israel provosoituu; kun Israel tekee vastaiskun, palestiinalaiset provosoituvat. Koston kierre kiihtyy. Ääripäät ruokkivat toisiaan ja elävät toisistaan. Konservatiivinen Likud-puolue Israelissa ja Hamas Palestiinassa menestyvät vaaleissa sitä paremmin, mitä syvempi on konflikti osapuolten välillä. Siksi molemmat lietsovat vihaa. Väkivalta synnyttää väkivaltaa ja lisää ääriainesten suosiota pelossa elävän kansan keskuudessa.
   

Väkivallan dynamiikka näkyy traagisella tavalla Palestiinan-konfliktissa. Kun kaksi Jumalan valittua kansaa kamppailee yhdestä ja samasta alueesta, jonka Jumala on heille luvannut, lopputulos on tämä: uskonnollis-nationalistisen konservatismin suosion kasvu.
  

Samassa yhteydessä on tärkeää muistaa, että kiistan molemmilla puolilla on sankka joukko rauhantahtoisia ihmisiä, jotka eivät missään nimessä kannata kummankaan osapuolen sotaisia toimia. Rauhaa toivovat ovat konfliktin ensisijaisia kärsijöitä, koska juuri heillä olisi tarjota kiistaan ratkaisu. Väkivalta vain ei juuri koskaan kuuntele järjen ääntä.
   

Myös ääriortodoksijuutalaisilla on omat terroristinsa, jotka ovat oikeuttaneet tekonsa Jumalalla. Näistä pahamaineisimmat ovat rabbi Meir Kahane ja hänen seuraajansa Baruch Goldstein. Mikään muu kuin uskonoppi ei erota heitä jihadisteista. Aivan kuten jihadistit, he kokivat olevansa vainotun, mutta valitun kansan jäseniä, ja puolustavansa ainoaa oikeaa Jumalaa. Uskonto yhtyi heidänkin kohdallaan äärinationalismiin ja seurauksena oli useita kuolleita sekä loukkaantuneita muslimeja.
   

Palestiinan-konfliktin ytimessä on alusta saakka ollut muslimien antisemitismi. Se on alunperin ollut islamistien ja arabinationalistien keskeinen syy vastustaa juutalaisvaltion perustamista alueelle. Juutalaisuus on jo tuolloin tarkoittanut muslimeille länsimaisuutta, vapaamielisyyttä ja maallisuutta, siis selkeää uhkaa islamin ja sharian ylivallalle. Vastaavasti ortodoksijuutalaisille mikään kompromissi tai maallinen esivalta ei kelpaa: Jumala on luvannut heille pyhän Israelin maan ja siitä ei tingitä.
   

Ilman ortodoksijuutalaisuutta ja islamistista antisemitismiä Palestiinan-konfliktia nykymuodossaan tuskin olisi olemassa – on näet melkoisesti historiallista ja ajankohtaistakin näyttöä sen puolesta, että juutalaiset ja muslimit kykenevät rauhanomaiseen rinnakkaiseloon. Ääripäiden välillä rauha on kuitenkin mahdoton yhtälö.
   

Palestiinan-konfliktin provosoivat alun perin mufti Amin al-Husaini ja Muslimiveljeskunnan Hasan al-Banna aatetovereineen, natsien rahallisella tuella, ja Hamas, Hizbollah sekä muut islamisti- ja arabinationalistijärjestöt pitävät sitä yllä edelleen. Nyt tukijoina ovat ainakin yksityiset lahjoittajat Saudi-Arabiasta, Iran ja Syyria, sekä lukuisat länsimaissa toimivat salafistien peitejärjestöt. Aiemmin saudihallinto tuki Hamasia täysin avoimesti, mutta veti tukensa pois ilmeisesti läntisten kumppaniensa painostuksesta.   
   
Saudi-Arabia tuki aikoinaan auliisti myös Arafatin PLO:ta, kunnes PLO asettui Saddam Husseinin taakse tämän hyökättyä Kuwaitiin. Arafatin tuki Saddamille johtui todennäköisesti siitä, että Saddam puolestaan tuki avokätisesti Arafatin puoluetta Fatahia lähellä olevaa Al-Aqsan marttyyrien prikaatia järjestön itsemurhapommitusoperaatioissa: Saddam maksoi niin sanotun Al-Aqsan eli toisen intifadan aikana itsemurhajihadistien perheille jopa 25 000 dollaria puhtaana käteen.
   

Vastaavasti Israel tuki alussa Hamasia, koska arveli järjestön horjuttavan PLO:n valtaa alueella. Mossadissa pääteltiin, että fundamentalistien hallitsema Gaza olisi kansainvälisesti etu Israelille, koska fundamentalistit eivät pääsääntöisesti taivu kompromisseihin, ja tämä saisi Israelin näyttämään maltilliselta ja demokraattiselta rauhankyyhkyltä. Mutta kuten Yhdysvalloille kävi Afganistanin jihadistitaistelijoiden kanssa 1980-luvulla, Israel sai nopeasti huomata, että salafistien tarkoitusperien edistäminen oman maan edun nimissä osuu väistämättä myöhemmin omaan nilkkaan.
   

Kuvaavaa salafistien antisemitismin syvyydelle on, että Sayyid Qutbin mukaan tiede, tutkimus, runous, professorit, filosofit, tohtorit, kirjailijat,tiedemiehet ja joskus toimittajat ovat kaikki juutalaisten agentteja, joiden tehtävänä on tuhota ainoa oikea totuus, islam. Vainoharhaiselle salaliittoteorialle tyypillisellä tavalla Qutb selittää tämän johtuvan siitä, että juutalaiset ja heidän agenttinsa tietävät islamin olevan ylivoimainen totuus. Siksi se pitää tuhota.
   

Freud on islamin vihollinen eläimellisellä seksuaalisuudellaan, Marx ateistisella materialismillaan, ja Durkheim perhearvojen tuhoajana. Kaikki kolme ovat juutalaisia – eikä se ole sattumaa. Kaikkien tarkoitus on kumota islamin mukanaan tuoma moraali ja siveys sekä korvata ne turmeltuneella aistillisuudella ja epäjumalten palvonnalla, siis jahiliyan barbarismilla.
   

Qutb julistaa juutalaisten olleen islamin vihollisia alusta saakka, kuten Koraani ja perimätieto todistavat, ja vyöryttää tämän päälle modernia vainoharhaista salaliittoteoriaa ristiretkeläis-sionistien maailmanvalloitussuunnitelmista. Kuten todettua, näiden vääräuskoisten tarkoitus ei Qutbin mukaan ole enempää eikä vähempää kuin tuhota islam. Juutalaiset ja heidän agenttinsa ovat jahiliyan asialla. Myös maallistuneet muslimit ovat Qutbin mukaan sionistiagentteja. Kaikki paha tulee juutalaisuudesta.
   
Al-Qaidan taustalla on Qutbin lanseeraama islamtulkinta ja myös Breivik, jonka manifesti sisältää eniten suoraan lainattua materiaalia juuri Fjordmanilta, ihailee islamistiterroristeja manifestissaan. Tämä on tragikoomista.

Fjordman on blogiteksteissään islamin ohella hyökännyt raivokkaasti liberaalia demokratiaa, EU:ta, monikulttuurisuutta ja feminismiä vastaan. Mies vaikuttaa totaalisen kilahtaneelta ja ilmeisesti juuri siksi hän nauttii niin laajaa suosiota kansallismielisten islaminvastustajien keskuudessa. Sekopäät rakastavat sekopäitä. Sekä Fjordman että Qutb inhoavat ”kulttuurimarxismia”, Qutb kuitenkin enemmän tavallista marxismia. Breivikin manifestissaan toistuvasti mainitsema kulttuurimarxismi on osa vastajihadistista salaliittoteoriaa sekin.


Eurooppalaisen fasismin historiasta nykypäivään

Strømmen esittelee kirjassaan eurooppalaisen fasismin historiaa laajemminkin ja osoittaa nykyisen islaminvastaisen liikehdinnän yhteydet siihen. Suomessakin näkyy julkisuudessa aivan avoimesti fasismia ylistäviä hurmahenkiä. Heitä on jopa eduskunnassa ja Helsingin Sanomien raadissa.
   

Vastaavasti Timo Soini ei sanoudu irti tai tuomitse puolueensa maahanmuuttokriittisen äärilaidan päivänselvää yhteyttä vastajihadismista nousevaan muukalaisvihaan. Moni perussuomalainen kansanedustaja kannattaa näitä sekopäisiä salaliittoteorioita täydestä sydämestään ja on päässyt nimenomaan sillä eduskuntaan.

Euroopassa aiemmin rehottanut vainoharhainen antisemitismi on nyttemmin vaihtunut muslimivastaisuuteen, vaikka perinteinen antisemitismi toki säännöllisesti nostaa päätään erilaisissa media- ja eliittisalaliittoteorioissa. Voidaankin kyynisesti todeta, että maahanmuuttokriitikoille islamviha on vain väline syödä muiden, liberaalimpien puolueiden kannatusta vetoamalla aina ajankohtaiseen muukalaiskammoon. Arviolta noin 10 prosenttia suomalaisista nielee syötin sellaisenaan. 


Voidaan silti olettaa, että yli puolet perussuomalaisten kannatuksesta perustuu pelkästään EU-vastaisuuteen eikä salaliittoteorioihin perustuvalla muukalaiskammolla ole siinä kovinkaan merkittävää roolia. Vain puolueen äärikansallismielinen siipi saa kannatuksensa vastajihadistisesta liikehdinnästä. 

Tietenkin myös vetoaminen heikompiosaisten auttamiseen lisää kannatusta jonkin verran, kun samalla muistutetaan, ettei sorrettujen ja solvattujen tukeminen ole sosialismia vaan kansallismielisyyttä. Vain eliitti – EU ja liberaalidemokraatit – haluavat köyhille pahaa. Ja tietysti apajille pyrkivät maahanmuuttajat, erityisesti muslimit, joita mainittu eliitti haalii tänne vaalikarjaksi kannatustaan nostamaan. Tällaista salaliittoteoriaa kannattaa muun muassa professori Timo Vihavainen teoksessaan Länsimaiden tuho.

Yleensäkin koko länsimaista maahanmuuttopolitiikkaa pidetään vastajihadistipiireissä maanpetoksena, jossa eliitti on kaapannut kansalta vallan ja harjoittanut maahanmuuttajien ”hallitsematonta” maahantuontia syystä tai toisesta – kansallisen kulttuurin tuhoaminen on selitysten kärkipäässä – kysymättä asiasta mitään kansalta. Kun kansa kuitenkin nyt vaaleissa äänestää, Suomessa vain 20% kannattaa maahanmuuttovastaista linjaa äänestämällä perussuomalaisia. Näistäkin suurin osa vastustaa EU:ta, ei maahanmuuttoa sinänsä.

Perussuomalaisten suosion myötä Suomeenkin on rantautunut puolimilitantti muslimivastainen fanaatikkolahko, joka täällä kutsuu itseään sattuvasti englanninkielisellä nimellä Finnish Defence Leagueksi. Järjestöä johdetaan Englannista ja sillä on alalahkoja useissa maissa. Siihen kuuluu muun muassa uusnatseja, fasisteja, rasisteja ja ylipäätään kaikenlaisia muukalaisvihamielisiä aineksia. Suomessa perustajissa oli mukana perussuomalaisia paikallispoliitikkoja, joista ainakin yksi on tällä hetkellä jopa kunnanvaltuutettuna. Eräs toinen, avoimesti natsismia ylistävä vanhemman polven perustajahahmo on tietääkseni erotettu puolueesta.


Järjestö ei tätä kirjoittaessani ole vielä yhdistysrekisterissä, joten johto voi kätevästi sanoutua irti kenestä tahansa yksittäisestä nettihörhöstä, koska virallisia jäseniä ei ole. FDL:n Facebook-sivu ja toiminta siellä viittaa siihen suuntaan, että järjestö aina johtoa myöden koostuu epämääräisestä rupusakista, joka pitää eri mieltä olevien ihmisten uhkailemisesta ja solvaamisesta. Heidän sivistystasonsa on matala eikä kukaan järjestöä edustavista henkilöistä ole missään kannanotossaan osoittanut pienintäkään suomalaisen kulttuurin tai historian tuntemusta. He eivät vainoharhaisten lehdistötiedotteidensa ja Facebook-kommenttiensa perusteella osaa kirjoittaa edes välttävää suomea. 

Näin ollen FDL ei puolusta mitään suomalaista, vaan lähinnä lageria latkivien englantilaisten katumellakoitsijoiden, vankilakundien ja jalkapallohuligaanien kannattamia muslimivastaisia salaliittoteorioita. Toivottavasti Suojelupoliisi tarkkailee järjestöä, koska sen liepeillä liikkuu runsaasti heikkolahjaista, päihdeongelmaista, asehullua ja väkivaltaista ainesta, joka voi pahimmillaan olla valmis Breivik-tyyliseen terrori-iskuun omia kansalaisia vastaan.

Strømmen käsittelee teoksessaan myös näitä salaliittoteoreetikkoja Englannin sekä Norjan osalta ja heidän fasistista taustaansa. NDL vaikuttaa samanlaiselta hörhölahkolta kuin FDL. 


Osansa saa myös BNP, Britannian kansallispuolue. Sen johtaja Nick Griffin on omituinen tapaus, kuten suomalaiset aatetoverinsa. Hänenkin taustojaan tonkimalla löytyy holokaustin vähättelyä ja puhdasta fasismia. Griffin on siis varsin lajityypillinen islamvihaaja, joka muistuttaa huomattavasti enemmän demonisoimiaan muslimifanaatikkoja kuin länsimaisia demokraatteja.

Samaa voidaan sanoa vanhemmasta ja tunnetummasta järjestöstä, äärikansallismielisestä Suomen Sisusta, jonka jäseniä istuu eduskunnassa ainakin neljä kappaletta – kaikki tietenkin perussuomalaisten eduskuntaryhmässä. Tosin eräät heistä ovat ilmoittaneet eroavansa tai eronneensa järjestöstä, mutta vaikkapa James Hirvisaari on samassa yhteydessä kuitenkin avoimesti ylistänyt Sisun kollektivistis-fasistista ohjelmaa ja tavoitteita. Ne perustuvat vahvasti vastajihadistiseen salaliittoteoriaan muslimien maailmanvalloituksesta ja ovat kaiken kaikkiaan tavattoman muukalaisvastaisia. Näitä teorioita Hirvisaari on toistuvasti levitellyt blogeillaan ja Facebook-profiilissaan ja saanut yhdestä internetkirjoituksestaan myös lainvoimaisen tuomion kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Hänen kannattajansa ovat usein vielä fanaattisempia kuin Hirvisaari itse.

Sekä perussuomalaisissa että muissa nationalistisissa ryhmissä esiintyy myös voimakasta tieteenvastaisuutta, joka pahimmillaan on johtanut tutkijoiden uhkailuun. Rasimia ja muukalaisvihaa akateemisesti tutkivat henkilöt ovat saaneet vihapostia toistuvasti ja moni heistä ei halua enää esiintyä julkisuudessa. Tieteen autonomia on siis uhattuna, koska kansalliskiihkoilijat eivät siedä sitä, että heidän toimiaan ja ideologiaansa tutkitaan kriittisesti yliopistoissa. Tässäkin äärinationalistit muistuttavat ääri-islamisteja.

Norjassa Breivikin terrori-iskusta syytettiin välittömästi muslimeja ja kun asian todellinen laita paljastui, Breivikin teko oikeutettiin juuri sosiaalidemokraattisella tai kulttuurimarxilaisella maahanmuuttopolitiikalla. Suomessa nimenomaan Hirvisaari esitti vastaavan syytöksen Uuden Suomen blogissaan: Breivikin terrori-isku oli luonnollinen seuraus harjoitetusta, siis demokraattisesti valittujen hallitusten, maahanmuuttopolitiikasta.

Toisin päin käännettynä ajatus on selvä: jos maahanmuuttopolitiikka olisi kansallismielisten toivomalla tasolla, eli käytännössä turvapaikanhakijoita afrikkalaista ja islamilaisista maista ei vastaanotettaisi lainkaan, terroria ei tarvitsisi pelätä. Syy on siis terrorin uhreissa.


Strømmen päätyy lopulta syyttämään koko Norjan yhteiskuntaa äärioikeistolaisen, oikeammin kiihkokansallismielisen, islamvastaisuuden noususta arkipäiväiseksi. Tämä on oikeastaan eräänlainen liberaalidemokratian petos, itsepetos, jossa maltilliset puolueet ovat vähitellen päästäneet ääriainekset mukaan politiikkaan – silkkaa naiiviuttaan – ja jopa omaksuneet osan näiden muukalaisvihamielisestä retoriikasta (Suomen sosiaalidemokraattien maahanmuuttopoliittinen slogan viime eduskuntavaaleissa oli ”maassa maan tavalla”).

Valloittavaa valloitushistoriaa

Jaakko Hämeen-Anttilan uusi teos on tärkeä lisä islamkirjallisuuteen ja erityisen ajankohtainen. Oikeastaan koko kirja on oivallinen katsaus nykypäivän ristiretkeläisromantiikan ylilyönteihin, joissa Euroopan juutalaiskristillinen historia nähdään sankarikertomuksena taistelusta pahoja valloittajamuslimeja vastaan. 

Tosiasiassa Euroopan historia on täynnä sisäisiä konflikteja ja jatkuvia verisiä sotia, joissa kristityt ovat teurastaneet toisiaan vailla huolen häivää. Hämeen-Anttila on parhaimmillaan näiden ristiriitaisuuksien osoittamisessa ja asianlaitojen todellisen merkityksen paljastamisessa. Historian tuntemus on ensiarvoisen tärkeää, jos ja kun siitä yritetään hakea opastusta nykypolitiikalle. Hämeen-Anttila osoittaa, että islamvihaajat eivät tunne historiaa tai jos tuntevat, tulkitsevat sitä tavattoman yksisilmäisesti, suorastaan putkinäköisesti.

On ylipäätään kyseenalaista puhua laajamittaisesta islamin valloitusretkestä Eurooppaa vastaan. Kyse on usein ollut eurooppalaisten ja vaikkapa turkkilaisten hallitsijoiden liitosta jotain toista eurooppalaista hallitsijaa vastaan. Nykyisten vastajihadistien maalaamat ihannekuvat sankarillisten kristittyjen taistelusta kauheita muslimivalloittajia vastaan ovat suureksi osaksi historian valossa huuhaata. Nämä niin sanotut valloitusyritykset ovat usein olleet pieniä kahakoita, jotka kalpenevat mennen tullen nykyajan Euroopan valtioiden silloisten edeltäjien keskinäisten valloitussotien rinnalla. 

Kun lähihistoriasta katsotaan vaikkapa ensimmäistä ja toista maailmansotaa, mitään vastaavaa ei löydy islamilaisesta maailmasta. Euroopalla ei siis ole kovin suurta aihetta omahyväisyyteen.

Professori Hämeen-Anttila osoittaa, että tällä hetkellä islamilaisessa maailmassa vallitseva epävakaa tilanne on historiallisesti rinnastettavissa menneen Euroopan tilanteeseen, eikä tosiasioiden valossa todellakaan näytä siltä, että lähivuosikymmeninä tai -satoina mikään islamilainen valtio uhkaisi eurooppalaista valtiota valloituksella. Sen sijaan tekijä esittelee lukuisia esimerkkejä länsimaiden tuoreista sotaretkistä muslimimaita vastaan. Nämä lisäävät vastakkainasettelua entisestään ja ruokkivat myös vastajihadistien salaliittoteorioita. Kun muslimit provosoituvat, eurooppalaiset ja yhdysvaltalaiset nationalistit saavat lisää vettä muslimivastaiseen myllyynsä.

Hämeen-Anttilan kirjan herkullisinta antia on Wienin taistelun kuvaus. Tämä vastajihadistipiireissä myyttiset mittasuhteet saavuttanut nahina ei todellakaan ole sitä, mitä muun muassa Breivik ja hänen ihailemansa Gates of Vienna -blogi toitottavat. Breivik jopa nimesi sekopäisen manifestinsa vuoden 1683 Wienin piirityksen mukaan. Strømmen tarkastelee tätä yhteyttä läheisemmin omassa teoksessaan. Hämeen-Anttila palauttaa Wienin piirityksen oikeisiin mittasuhteisiinsa ja osoittaa siihenkin liittyvät eurooppalaisten valtioiden itsekkäät intressit.

Professori ei islamin historiaa käsittelevässä osiossa mene profeetta Muhammadia koskevan perimätiedon autenttisuusongelmaan, puhumattakaan Muhammadin historiallisuutta koskevasta autenttisuusongelmasta. Tosiasia on, että profeetasta ei tiedetä oikeastaan mitään, eikä hänestä ole varteenotettavia todisteita, ja hadithit eli perimätietokin on erittäin kyseenalaista. Joitakin Muhammadin nimiin laitettuja kirjeitä Hämeen-Anttila kuitenkin mainitsee ja toteaa niiden olevan väärennöksiä.

Paikoitellen tekijä vähättelee islamia valloitusretkien motiivina hieman liikaa, koska uskonto muistuttaa mitä tahansa dogmaattista ideologiaa valloituksen motiivina. Toisaalta Hämeen-Anttila aivan aiheesta rinnastaa uskonnon kommunistiseen tieteelliseen ateismiin, joka sekin on tunnetusti keskeinen motivoija historian eräiden hirvittävimpien tapahtumien taustalla. Islam ei silti ole pekkaa pahempi eikä parempi kun sitä verrataan kristinuskoon, natsismiin tai kommunismiin.

Islamin valloitushistoriaa voidaankin perustellusti verrata kristittyjen ja ateististen eurooppalaisten valtioiden pitkään ja hartaaseen nahisteluun; tämän Hämeen-Anttila tekee herkullisella ja paikoitellen myös pisteliäällä tavalla. 

On älyllisesti epärehellistä pitää islamia poikkeuksena muista vastaavista imperialismin motiiveista. Kommunismi, natsismi, fasismi ja kristinusko eivät anna meille eurooppalaisille aihetta valloitushistorialliseen kilvenkiillotukseen islamiin verrattuna.

Teoksensa loppuosassa tekijä käsittelee lännen aggressioita ja niiden osittain motivoimaa islamilaista fundamentalismia. Tämä on tärkeä aihe, jota olisi voinut tarkastella laajemminkin, koska juuri islamilainen fundamentalismi on pilannut läntisten kiivailijoiden silmissä koko islamin maineen. On tavallaan ironista, että juuri länsimaiden ekspansiivisuus ja sen aiheuttama kulttuurinen uhka ovat välillisesti islamilaisen fundamentalismin kautta myös vastajihadismin taustalla. Ympäri mennään, yhteen tullaan.

Hämeen-Anttila olisi voinut käsitellä myös Euroopassa nykyään vallitsevaa tilannetta. Moni nuori muslimimies on radikalisoitunut ja lähtenyt mukaan fundamentalisti-imaamien länsivihamieliseen kansankiihotukseen. Tämä tietenkin lisää vastajihadismin sosiaalista tilausta ja samalla, valitettavasti, aiheetta kasvattaa muslimivastaisia ennakkoluuloja. Toisaalta varsinkin sananvapauskysymykset ovat viime vuosina osoittaneet, että muslimitkin voisivat katsoa vakavasti peiliin. 


Myös muslimien antisemitismi on nostanut päätään erityisesti Saksassa ja Ruotsin Malmössä. Näille ilmiöille olisi tehtävä jotain, mikäli muukalaiskammoon perustuvien liikkeiden suosion kasvu halutaan estää. Muutenkin äärimuslimien toiminta osoittaa, että he eivät ole sen parempia kuin vastajihadistit ja muut kiihkonationalistit. Äärioikeistolaisuus ei ole länsimaalaisten yksinoikeus.

Lopuksi

On selvää, että maahanmuutto aiheuttaa kulttuurikäytäntöjen välisiä ongelmia. Sen sijaan, että oikeistokonservatiivit keskittyvät irrationaalisiin salaliittoteorioihin ja propagandaan niiden pohjalta, he voisivat yrittää ajaa politiikassa uskontojen aiheuttamien todellisten ongelmien, kuten pikkupoikien sukuelinten silpomisen, ratkaisua. Tässä kysymyksessä perussuomalaiset ovatkin kunnostautuneet, toisin kuin vaikkapa pikkupoikien silpomisen mahdollistavaa erillislakia ajava oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (RKP). 


Kiivaimmille vastajihadisteille pikkupoikien ihmisoikeudet eivät ole tärkeitä, koska vastajihadistit ovat Israelin ystäviä, ja juutalaiset ovat pikkupoikien silpomisessa edelläkävijöitä. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä vaikuttaa sentään tässä suhteessa johdonmukaiselta silpomisen kriminalisointialoitteessaan. Toivottavasti he jossain vaiheessa ymmärtävät yleismaailmallisten ihmisoikeuksien merkityksen laajemminkin.

Pikkupoikien silpomisen kieltämisessä kansa on kerrankin heidän takanaan: Heikki Sariola Lastensuojelun keskusliitosta teetti jokin aika sitten Taloustutkimuksella kyselyn, ja sen perusteella vain 8% suomalaisista hyväksyy poikalasten ei-lääketieteellisen ympärileikkauksen. 12% ei ota kantaa ja 80% vastustaa. Se 8%, joka hyväksyy tavan, koostuu varmasti hyvin erilaisista ihmisistä, joiden motiivit vaihtelevat. Luultavasti monen kohdalla kyse on moraalirelativistisesta ”suvaitsevaisuudesta” tai yksinkertaisesti tietämättömyydestä. Kaikki eivät välttämättä tiedä, kuinka haitallinen esinahan puute on miehen seksuaaliselle nautinnolle. Kaikki eivät myöskään välttämättä tunne lasten ihmisoikeussäädöksiä, kansainvälisiä sopimuksia ja Suomen rikoslakia.
   

Kuitenkaan perussuomalaisten eduskuntaryhmä ei aja vastaavalla tarmolla seksuaalivähemmistöjen ja naisten oikeuksia muslimien keskuudessa, mikä aiheuttaa tietenkin epäilyjä heidän motiiviensa suhteen. Itse asiassa oikeistokonservatiivit ja vanhoilliset muslimit ovat samaa mieltä siitä, että naisten ja seksuaalivähemmistöjen itsemääräämisoikeus ei ole poliittisesti tärkeä asia. Vastaavasti molempien poliittis-uskonnollisten ryhmittymien taipumus salaliittoteorioiden nielemiseen on yksi yhteen.

On tärkeä muistaa, että nämä ääripäät – jihadismi ja vastajihadismi – muistuttavat toisiaan enemmän kuin maltillisia liberaalidemokraattisia puolueita. Molemmat ääripäät elävät toisistaan ja luovat jatkuvasti keskinäisiä konflikteja suosiotaan lisäämään. Meidän keskitietä kulkevien pitää olla provosoitumatta ääriainesten nahistelusta ja pitää pää kylmänä. Avoin yhteiskunta ja ihmisoikeudet ovat aivan liian tärkeitä uhrattavaksi ideologisen fanaattisuuden alttarille. Keskitien kulkijoille sekä Hämeen-Anttilan että Strømmenin teokset ovat erinomaisen suositeltavia.


Lähdekirjallisuutta:

Algar, Hamid (2002) Wahhabism: A Critical Essay. Oneonta: Islamic Publications International.

Almond, Gabriel A., R. Scott Appleby ja Emmanuel Sivan (2003) Strong Religion: The Rise of Fundamentalisms around the World. Chicago: The University of Chicago Press.


Brachman, Jarret M. (2009) Global Jihadism: Theory and Practice. New York: Routledge.

Campo, Juan E. (2009) Encyclopedia of Islam. New York: Checkmark Books.

Fatah, Tarek (2010) The Jew Is Not My Enemy: Unveiling the Myths that Fuel Muslim Anti-Semitism. Toronto: McClelland & Stewart Ltd.

Herf, Jeffrey (2009) Nazi Propaganda for the Arab World. New Haven: Yale University Press.

Hoffman, Bruce (2006) Inside Terrorism. Revised and Expanded Edition. New York: Columbia University Press.


Ibrahim, Raymond (2007) The Al Qaeda Reader. New York: Doubleday.

Jalonen, Jussi (2011) Puolikuun pelko: muslimivastaiset ääriliikkeet Euroopassa ja Suomessa. Teoksessa Kullberg, Anssi (toim.) (2011) Suomi-Terrorismi-Supo: Koira joka ei haukkunut – Miksi ja miten Suomi on välttynyt terroristisen toiminnan leviämiseltä? Helsinki: WSOY, 322–339.

Juusola, Hannu (2005) Israelin historia. Helsinki: Gaudeamus.


Juergensmeyer, Mark (2003) Terror in the Mind of God: The Global Rise of Religious Violence. Third Edition, revised and updated. Berkeley: University of California Press.

Kepel, Gilles (2002) Jihad: The Trail of Political Islam. Englanniksi kääntänyt Anthony F. Roberts. Cambridge: The Belknap Press of Harvard University Press.

Kepel, Gilles ja Jean-Pierre Milelli (toim.) (2008) Al Qaeda in Its Own Words. Englanniksi kääntänyt Pascale Ghazaleh. Cambridge: The Belknap Press of Harvard University Press.

Koraani (2002) Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. 3. painos. Helsinki: Basam Books.

Küntzel, Matthias (2007) Jihad and Jew-Hatred: Islamism, Nazism and the Roots of 9/11. Englanniksi kääntänyt Colin Meade. New York: Telos Press Publishing.

Nanji, Azim (2008) Dictionary of Islam. London: Penguin Books.

Paaso, Marja (2012) Vastajihad: Anders Behring Breivikin manifesti ”2083: Eurooppalainen itsenäisyysjulistus” esimerkkinä vastajihadistisesta tekstistä. Tutkimusraportti 1/2012. Helsinki: Suojelupoliisi.

Qutb, Sayyid (1987) Our Struggle with the Jews. Englanniksi kääntänyt Ronald L. Nettler. Teoksessa Ronald L. Nettler: Past Trials and Present Tribulations: A Muslim Fundamentalist's View of the Jews. Oxford: Vidal Sassoon International Center for the Study of Antisemitism, Hebrew University of Jerusalem and Pergamon Press, 72–89.

Qutb, Sayyid (2000) Social Justice in Islam. Englanniksi kääntänyt John B. Hardie. Käännöksen uusi versio ja esipuhe: Hamid Algar. Oneonta: Islamic Publications International.


Qutb, Sayyid (2007) Milestones. Reprint Edition. New Delhi: Published by Abdul Naeem for Islamic Book Services.

Sageman, Mark (2004) Understanding Terror Networks. Philadelphia: University of Pennsylvania Press.

Wright, Lawrence (2006) The Looming Tower: Al-Qaeda and the Road to 9/11. New York: Alfred A. Knopf.

Kirjoittaja on uskonto- ja ääri-ideologiakriittinen, puoluepoliittisesti sitoutumaton liberaali kosmopoliitti.