Holger Thesleff: Platonin arvoitus. Gaudeamus 2011.
Skeptikoille Platon on varmaan tunnetuin Atlantis-tarusta. Kuuluisa kertomus löytyy Platonin Timaios-dialogista ja sitä käsitellään myös dialogissa Kritias. Yhtä kuuluisa – ja pahamaineinen – on filosofin pääteos Valtio. Karl Popperin jälkeen Valtiota ei ole voinut enää lukea havaitsematta Platonin mieltymystä totalitarismiin. Liberaali kriitikko Popper ottaa monen mielestä Platonin liian vakavasti, mutta valitettavasti myös jokuset poliitikot ovat historian saatossa kokeilleet Platonin teorioita käytännössä. Jäljet ovat olleet melko ikäviä ja Popper aina ajankohtainen. Kuten kritiikin kohde Platon.
Kansainvälisesti arvostettu Platon-tuntija Holger Thesleff korostaa uusimmassa teoksessaan, että Platonin filosofiaa ei pitäisi ottaa kirjaimellisesti. Siinä on mukana huumoria ja sisäpiirille tarkoitettuja ajatuskokeita. Filosofin dialogit on kirjoitettu käytettäviksi seminaarimaisissa keskustelutilanteissa Platonin maineikkaassa Akatemiassa.
Ajattelun kuntosalilla
Thesleffin kirja on kuivakas akateeminen yleisesitys, joten keskivertolukija ei sitä varmasti kauaa pysty lukemaan. Lisäksi tekijä käsittelee aihetta tavalla, joka edellyttää lukijalta aiempaa tutustumista Platonin teksteihin. Yritin kuvitella, miltä esittely tuntuisi sellaiselle, joka ei Platonista oikeastaan mitään tiedä. Akateemiseen esitystapaan tottumattoman lukijan uteliaisuus varmasti törmäisi nopeasti oppineeseen kielimuuriin; Thesleff vyöryttää huimaavan tietomäärän lähes joka sivulla ja lisäksi esittää vaivihkaa oman, kiistanalaisen, tulkintansa Platonin tunnetusta ideaopista, kahden tason mallin. Akateeminen tyyli on kuitenkin selkeydessään ylivertainen viihdyttävämpiin kansantajuisiin esityksiin verrattuna.
Thesleff on vanhan liiton miehiä eikä onneksemme ole taipunut nykyajan nopeuden, keskinkertaisuuden ja helppouden palvonnalle. Myyntilukuja tärkeämpää on tieto itse – ja se, että tieto esitetään niin selkeästi ja asiallisesti kuin mahdollista.
Esittely on perinpohjainen. Tulkintansa saavat kaikki Platonin keskeiset ajatukset, joista skeptikkoja huvittavat varsinkin jälleensyntymisspekulaatiot ja filosofin itsejalostus. Platonin käsityksiä sielusta toistetaan vieläkin muun muassa kristinuskossa. Samoin maailmankaikkeuden synty ja rakenne ovat Platonin filosofiassa muodossa, joka on vaikuttanut huomattavasti kristinuskoon. Platonin luojajumaluus, demiurgi, on gnostilaisten paha Jumala, joka loi maailman.
Lännessä hyvä-paha-dikotomia jalostettiin juuri platonistien (ei kuitenkaan Platonin) keskuudessa. Platonilla ja platonisteilla ei kuitenkaan ollut minkäänlaista lähetyskäskyä vaan kyse oli elitistisestä filosofian harjoittelusta. Antiikin maailmaan perehtynyt kääntäjäkirjailija Arto Kivimäki onkin sattuvasti todennut, että Akatemiaa voi pitää eräänlaisena ajattelun kuntosalina.
Filosofien kasvatuksesta
Kirjan kolmannen osan lyhyet tiivistelmät Platonin dialogeista ja esittely filosofista opettajana tietyissä dialogeissa ovat äärimmäisen mielenkiintoisia. Kolmannen osan alussa sivutuista Platonin tekstien ajoituksen ongelmista olisi lukenut mieluusti enemmänkin, varsinkin, kun autenttisuusongelma sekä aikalaiskuvaus liittyvät myös kristinuskon varhaisten lähteiden, kuten evankeliumien, sisältöön. Kuka ne kirjoitti, missä, milloin ja miksi? Vastaukset tiedetään vain hämärästi kysymyksestä riippuen, arviot vaihtelevat, eikä varmuutta enää voi saavuttaa. Joudumme tyytymään varovaisiin valistuneisiin arvauksiin.
Antiikin teksteistä Platon-käsikirjoitukset ovat parhaiten säilyneitä, joten niiden tutkimus on varmemmalla perustalla kuin monen muun huomattavasti myöhemmän oppijärjestelmän.
Ajoitusongelman jälkeen siirrytään laajemmin Platonin filosofisiin metodeihin, joita esitellään dialogien yhteydessä. Filosofin pääteos Valtio saa oman lukunsa. Tekijän tiivistelmästäkin huomaa, miten Valtio sisältää oikeastaan kaikki Platon keskeiset filosofiset teemat liittyen filosofien kasvatukseen.
Nykylukijaa huvittaa ajatus siitä, että filosofin tulisi olla jumalten tai Jumalan kaltainen. Tässä piilee omahyväisyyden vaara, jota lukemattomat filosofian opiskelijat ja filosofian tohtorit eivät ole onnistuneet välttämään. Onneksemme vain harvat heistä lähtevät politiikkaan. Platon tosin useiden muidenkin kuin Thesleffin tulkinnan mukaan ei tosissaan pohdi filosofien politiikkaan lähtemistä vaan tähtää ainoastaan filosofien kasvattamiseen.
Toisaalta kristillinen nöyryyden ihannointi oli antiikin kreikkalaisessa maailmassa täysin vieras ajatus. Sokrateen kuuluisa tunne itsesi -käsky liittyy siihen, että ihmisen kuuluu tietää mikä on ja olla juuri sitä. Aatelistoon kuuluva ihminen, jonka sukujuuret juontuivat jumalasta, oli parhaimmillaan jumalan kaltainen. Aristoteelisesti sanottuna kyse on on ihmisessä olevien mahdollisuuksien kehittämisestä huippuunsa.
Mitään näyttöä ei silti koskaan ole ollut siitä, että filosofit olisivat missään mielessä parempia ihmisiä kuin vaikkapa kaupanmyyjät tai pornotähdet. Tietenkin filosofi on usein oppinut ja sivistynyt, kohteliaskin. Platonin aikana ja sekä ennen että jälkeen, filosofit ovat olleet yksilöitä, aivan kuten muutkin ihmiset. Enfant terrible ja vuoren vanha viisas, puoliksi pyhimys, ovat kaksi ääripäätä, joiden väliin mahtuu koko ihmiselon kirjo myös filosofien suhteen. Antiikin kyynikosta, joka masturboi ja parittelee julkisesti, on pitkä matka kristinuskon pääoppien hiuksia halkovaan Alvin Plantingaan.
Thesleff ei problematisoi Platonin omahyväisyyden ongelmaa, mutta kuten todettua, Popper on tehnyt sen aiemmin klassikkoteoksessaan Avoin yhteiskunta ja sen viholliset. On syytä huomioida, että Popperin kritiikki kohdistuu pitkälti 1800-luvun Platonia vastaan, siis vanhentuneisiin tulkintoihin Platonin ajattelusta. Virhe on sama kuin se, että Veikko Huovinen samastetaan Konsta Pylkkäseen tai hänen humorististen tarinoidensa kertojanääneen tai päähenkilöihin. Popper ottaa Platon fiktiot faktana. Platon itse tiesi, kuinka vaarallista taide on.
Autenttisuusongelma
Platon jakaa voimakkaasti mielipiteitä, aivan kuten eittämättä Sokrates ennen häntä. Sokrateshan esiintyy Platonin dialogien päähenkilönä ja hänen suuhunsa Platon sekä hänen akatemiansa jäsenet ovat laittaneet platonisia näkemyksiä. Autenttista Sokratesta on yhtä mahdotonta historiasta kaivaa kuin autenttista Jeesusta. Tosin Sokrateen oppilaat sentään kirjoittivat jotain Mestaristaan.
Platonin Sokrates on kaunokirjallinen hahmo, joka elää omaa elämäänsä Sokrateesta ja Platonista riippumatta. Tällaisissa tapauksissa jako faktaan ja fiktioon on täysin keinotekoinen ja ongelmallinen, häilyvä ja harhaanjohtava. Myös myytit ovat luonteeltaan sellaisia, että niissä on sekä fiktion että faktan elementtejä. Platonin tekstejä voisi lähinnä luonnehtia filosofiseksi kaunokirjallisuudeksi, jossa erilaisia filosofisia ajatuskulkuja kokeillaan, viedään mahdollisimman pitkälle, ja jossa niitä joskus törmäytetään toisiinsa niin kuin hiukkaskiihdyttimissä.
Autenttisuusongelmaa lisää se, ettemme voi tietää, paljonko tekstiin on lisätty materiaalia jälkikäteen tai jopa varhaisvaiheessa. Todennäköisesti teksti on Akatemiassa muuttunut vuosien saatossa, kuten evankeliumit ja muut Raamatun tekstit satoja vuosia Platonin kirjoitusten jälkeen; Platonin nimiin laitetut tekstit on kuitenkin kirjoitettu eri aikoina eri puolilla Kreikkaa, kun taas Uuteen testamenttiin valittuja tekstejä on kirjoitettu eri aikoina eri puolilla antiikin maailmaa.
Platonin oppilaat ja kollegat ovat saattaneet kirjoittaa isojakin osuuksia, jopa Mestarinsa vielä eläessä, Platonin nimiin laitetuista dialogeista, joita siis Thesleffin mukaan käytettiin seminaarin tapaisissa filosofointitilanteissa Akatemiassa. Osa teksteistä on tosin suunnattu laajemmalle kuulijakunnalle. Tämäkin on kuitenkin lähinnä oletus, vaikka toki todennäköisesti paikkansa pitävä oletus.
Kirjailija-auktoriteetin ajatus oli ennen romantiikan aikaa varsin elastinen ja joka tapauksessa toisenlainen kuin nykyään. Antiikin historiakirjoitus, myös Raamattu, sisältää "autenttisia" kirjeitä ja puheita, jotka ovat kirjailijan sepittämiä, ja silti esimerkiksi Perikleen puheet Thukydideellä ovat Perikleen puheita. Tapa on edelleen käytössä: tasavallan presidentti tai rempseänä kansanmiehenä esiintyvä oppositiopoliitikko harvoin kirjoittavat puheensa itse.
Platonin perintö
Kirjan loppuosien lyhyet tiivistelmät Platonin teoksista ovat erinomaisia, tulkinnat tietenkin varovaisesti esitetty. Kreikkalainen kasvatusihanne, paideia, on mielenkiintoinen kysymys, josta Georg Henrik von Wright -vainaa aikoinaan kirjoitti oivallisen esseen (sisältyy teokseen Ajatus ja julistus). Platonilla filosofiassa keskeistä onkin juuri kasvatus, filosofin ja hallitsijan kouliminen. Ylipäätään kysymys kasvatuksesta on kreikkalaisen filosofian ydintä. Platonin Akatemiassa kasvatettiin ajattelijoita, filosofeja, sekä hallitsijoita.
Aivan teoksen loppumetreillä kerrataan lyhyesti Platonin vaikutus jälkipolviin. Keskiplatonismin ja uusplatonismin myötä melkoinen osa Platonin seuraajien oppeja päätyi kristilliseen teologiaan ja siten eräitä uusplatonistisia ajattelijoita voidaan pitää teologian pioneereina. Lisäksi erilaiset teoriat sielunvaelluksesta ja ”hypostaaseista” ovat vaikuttaneet rajatiedon harrastukseen merkittävällä tavalla.
Onkin harmillista, että Platonin kuvaamat myytit ja metafyysiset pohdiskelut ovat tehneet hänen filosofiansa niin suosituksi erilaisten paranormaalin harrastajien parissa. Platonin maine skeptikkojen keskuudessa voisi olla parempikin ja Thesleffin teoksen lukeminen on yksi hyvä tie siihen.
