4 April 2013

Islam, länsi ja sananvapaus


Islamilainen oikeus ja lait vaativat, ettei islamilaisessa maailmassa sallita anti-islamilaisen hallituksen olemassaoloa eikä sellaistakaan, josta vastaavat eivät hoida asioita täysin Islamin lakien mukaan. Maallisen poliittisen järjestelmän pystyttäminen on islamilaisen järjestyksen jarru. Maallinen valta, olkoon se laadultaan millainen tahansa, on ehdottomasti ateistinen, Saatanan luomus; velvollisuutemme on se kaataa ja taistella sen vaikutusta vastaan. ”Saatanallinen” valta voi synnyttää maan päällä vain korruptiota, se on törkein paha, jota vastaan on taisteltava säälimättömästi ja hävitettävä se. Siihen ei ole muita keinoja kuin kaataa kaikki hallitukset, jotka eivät rakennu islamilaisille periaatteille ja jotka siis ovat turmeltuneita ja epärehellisiä, ja hajottaa ne petolliset, mädät, tyrannimaiset ja epäoikeudenmukaiset järjestelmät, jotka ovat niitten kivijalkana. Se ei ole vain meidän iranilaisten, vaan maailman kaikkien islamilaisten velvollisuus. Kaikissa islamilaisissa maissa johdettakoon poliittista islamilaista vallankumousta lopulliseen voittoon. -Ajatollah Khomeini

Uskonnoista erityisesti islam on tällä hetkellä vakava uhka ihmisoikeuksille ympäri maailman. Islamilaisissa valtioissa ihmisoikeustilanne on pääsääntöisesti todella heikko ja nyt ihmisoikeuksia pyritään voimakkaasti rajoittamaan myös länsimaissa.

Moni ei uskalla tai halua sanoa tätä ääneen, mutta totta se on. Mikään muu uskonto ei saa kannattajiaan sellaiseen raivoon kuin islam. Aina kun profeetta Muhammadia tai hänen uskontoaan vähänkin kriittisesti tarkastellaan tai pilkataan, globaali uutisvirta täyttyy mellakoivien, mieltään osoittavien muslimien kuvista.

Koko läntinen maailma saa kantaa pilakuvapiirtäjien, satiirikkojen, elokuvaohjaajien, historioitsijoiden ja kriitikoiden oletettuja syntejä harteillaan. Profeetan ja islamin pilkkaamisesta suuttuvat muslimit vihaavat läntistä sanan- ja uskonnonvapautta – vapautta ylipäätään.

Tunnetuin esimerkki on eittämättä Muhammad-pilakuvajupakka.

Tanskalainen sanomalehti Jyllands-Posten tilasi vuoden 2005 syksyllä pilapiirtäjiltä kuvia profeetta Muhammadista. 



Pilakuvat saivat alkunsa varsin aiheellisesta huolesta. Yksikään tanskalainen taiteilija ei uskaltanut lähteä kuvittamaan profeetta Muhammadista kertovaa lastenkirjaa. Pilakuvia jokunen rohkea piirtäjä uskaltautui piirtämään. Kyseessä oli eräänlainen lehdistön-, ilmaisun- ja sananvapauden testi, joka paljasti, että taiteilijoiden pelkoon oli aihetta. Muslimien reaktio ei kuitenkaan ollut välitön.

Tanskassa asunut Ahmed Abu Laban kiersi muutaman muun imaamin kanssa tammi-helmikuun vaihteessa 2006 muslimimaissa kiihottamassa kansaa ja johtajia pilakuvien johdosta. Kuvat, joita he muslimimaissa esittelivät, olivat väärennöksiä.

Abu Laban


Abu Labanin kumppaneineen kuitenkin onnistui: maailmanlaajuinen kohu oli valmis.

Monet muslimivaltiot laittoivat kaikki tanskalaisyhtiö Arlan tuotteet boikottiin. Mielenosoittajat uhkasivat Tanskan ja Norjan suurlähetystöjä. Tanskan lippuja tallottiin ja poltettiin mielenosoituksissa. Tanskan Damaskoksen lähetystö sytytettiin tuleen. Muualla yritykset onnistuttiin estämään. Myös Norjan lähetystö yritettiin polttaa. Indonesiassa jopa hyökättiin rakennukseen jossa Tanskan suurlähetystö sijaitsee, mutta onneksi mellakoitsijat eivät päässeet lähetystöön asti.

Norjasta turvapaikan saanut muslimifundamentalisti mullah Krekar julisti sodan naapurimaalleen Tanskalle. Hän jäi kuitenkin Norjassa yksin julistuksineen. Nykyään mullah Krekar asuu vankilassa. Hän on väkivaltainen ja fanaattinen mies, joka tuomittiin Oslossa lopulta kuudeksi vuodeksi vankeuteen tappouhkauksista vuonna 2012.

Mullah Krekar


Poliitikkojen reaktio pilakuvajupakkaan

Nyttemmin edesmennyt helsinkiläisimaami Khodr Chehab kertoi pilakuvakohun aikaan televisiossa boikotoivansa tanskalaisia tuotteita ja kehotti kaikkia maailman muslimeja seuraamaan esimerkkiä. Suomessa asuneen Chehabinkin mielestä siis yhden tanskalaislehden pilakuvat olivat kaikkien tanskalaisten syy.

Imaami Khodr Chehab

Tämä osoittaa, että imaami ei ymmärrä länsimaisesta lehdistönvapaudesta eikä moraalisesta vastuusta mitään. Chehab paljasti lausunnollaan olevansa kollektivisti, joka vaatii kollektiivista rangaistusta itsenäisen toimijan teolle. Jos länsimaissa ajateltaisiin samalla tavalla, Tanskan poltettu lähetystö Damaskoksessa olisi kaikkien syyrialaisten vika. Oikeuskäsityksissä on siis melkoisia eroja maahanmuuttajaimaamien ja meidän länsimaisten ihmisten välillä.

Itsemurhaiskuillakin Tanskaa ja Norjaa uhattiin. Muutamaa vuotta myöhemmin yksi fanaatikko pääsi jo pilapiirtäjä Kurt Westergaardin lähituntumaan, mutta ei onneksi onnistunut tappamaan vanhaa miestä. Aseena tanskalaismuslimilla oli kirves.

Äärijärjestöjen edustajat julistivat kohun tuoksinassa, että uhkailu on osa heidän ilmaisunvapauttaan. Kuitenkaan länsimaiseen ilmaisunvapauteen uhkailu ei kuulu. Mullah Krekar sai kokea sen omakohtaisesti. Kun tarpeeksi uhoaa ja uhkailee, päätyy leivättömän pöydän ääreen.

Ilmaisunvapaus voi olla satiiria, pistävää ja purevaa toisen arvojen sekä vakaumuksen kyseenalaistamista, mutta uhkailu ja väkivalta eivät siihen lukeudu. Kiihotus kansanryhmää vastaan on myös kaikissa oikeusvaltioissa lailla kielletty. Eipä silti, että fanaatikot laeista olisivat koskaan välittäneet. Jokainen tekosyy kelpaa riehumisen ja pommi-iskujen taakse. Irvokasta tässä on se, että tämä tehdään islamin ja muslimien kunnian nimissä. Oikeasti mokomaa käytöstä pitäisi tietenkin syvästi hävetä.

Huolestuttavinta toistuvissa kohuissa on se, että eräät länsimaiset päätoimittajat, poliitikot ja virkamiehet ovat lähteneet muslimifanatismin tielle. Fundamentalistien liehakoitsijoihin ei kuulu Tanskan entinen pääministeri Anders Fogh Rasmussen, joka ei suostunut hallituksen nimissä anteeksipyyntöjä muslimeille esittämään. Tuo oli juuri oikea asenne. Sananvapaudesta ei tingitä, eikä lehtien julkaisupolitiikka länsimaisen oikeusvaltion hallitukselle kuulu.

Sen sijaan Suomen tuolloinen ja nykyinen ulkoministeri Erkki Tuomioja oli valmis tästä oikeudesta osittain luopumaan.

Näin Tuomioja kirjoitti internetsivuillaan:

”Tanskalaisen Jyllands-Postenin jo syyskuussa julkaisemat pilapiirrokset ovat synnyttäneet kohtuuttomaan kohun ja suoranaisen kriisin. Itsestään selvää on, että kaikkien EU-maiden on yhdessä tuomittava ja torjuttava kaikki asiaan liitetty väkivalta tai sillä uhkaaminen samoin kuin kauppasuhteisiin puuttuminen. Sananvapaus ei voi olla kaupan eikä suhteellista.”

Tuomiojan aloituskorkeus on komea, mutta sitä seuraa typerryttävä rimanalitus:

”Samalla on kuitenkin todettava – ja tämän teen henkilönä joka ei itse kuulu mihinkään uskontokuntaan – ettei kenenkään uskonnollisten tunteiden tahallinen loukkaaminen ole viisasta eikä hyväksyttävää. Kenenkään sananvapautta ei tahattomankaan tapauksen pahoittelu eikä anteeksipyyntö loukkaa. Nyt ei todellakaan ole aika jolloin kannattaa ehdoin tahdoin kärjistää suurten kulttuurien ja uskontokuntien keskinäisiä epäluuloja tai provosoida hihhuleita, puolin tai toisin. Asia olisi luultavasti poistunut jo päiväjärjestyksestä, jos Tanskassa olisi jo syksyllä sanottu se, minkä nyt ovat tehneet.”

Kuvaavaa on, että ulkoministerin pestin päätyttyä Tuomioja kertoi, että hän kärsii huonosta omatunnosta pilakuvajupakan aikaisista lausunnoistaan. 

Päivitetyn näkemyksensä hän esitti vuoden 2007 joulukuussa Skepsis ry:n 20-vuotisjuhlassa samalla kun tunnustautui julkisesti ateistiksi. Olin eturivissä Tuomiojan konfessiota kuuntelemassa.

Tätä kirjoittaessani Erkki Tuomioja on jälleen Suomen ulkoministeri ja ilahtuneena huomaan, että hän on sanansa mittainen mies. Vuoden 2012 syyskuun profeetta Muhammadia pilkkaavasta YouTube-videosta alkaneen muslimimellakoinnin tiimellyksessä ulkoministeri kirjoitti internetsivuillaan seuraavasti:

"Väkivaltaiset mielenosoitukset Libyan Benghazissa johtivat Yhdysvaltain suurlähettilään kuolemaan. Tällainen diplomaatteihin kohdistettu väkivalta on aina jyrkästi tuomittavaa, eikä tällaiselle uskonnollisen kiihkon ruokkimalle väkivallalle ole muutoinkaan mitään hyväksyttävää puolustusta. On huomattava, ettei väkivallan takana olleilla kiihkoilijoilla ollut Libyan kesällä järjestettyjen demokraattisten vaalien valossa merkittävää kannatusta ja on lähdettävä siitä, että Libyan hallitus tekee kaikkensa syyllisten saattamiseksi oikeudelliseen vastuuseen ja tällaisten tapausten uusiutuminen estämiseksi."

Entinen SKDL:n keulahahmo, kaksinkertainen presidenttiehdokas, kansanedustaja, ministeri ja vuoden 2006 pilakuvakohun aikaan Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Kalevi Kivistö, sanoi puolestaan näin: ”Muhammad-kuvien julkaiseminen [Suomessa] olisi riski.” Kivistön mielestä Helsingin Sanomat olisi ottanut tietoisen riskin, jos lehti olisi julkaissut kohua herättäneet pilakuvat. Helsingin Sanomathan mainitsi tuolloin pääkirjoitussivullaan, että se joutuu harkitsemaan kuvien julkaisemista, mikäli muslimien mellakointi sananvapautta vastaan jatkuu.

Kivistön Suomenmaa–lehdessä esittämän näkemyksen mukaan Muhammad-pilakuvien julkaiseminen suomalaislehdissä johtaisi ”ainakin suomalaisten journalistiohjeiden mukaan sananvapauden vastuullisen käytön rajoille”. Hän vetosi asiassa suoraan journalistin ohjeisiin:

”Meillä ohjeissa sanotaan hyvin selvästi, että vakaumusta ei pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti. Journalistin ohjeiden 26. pykälän mukaan Muhammadin pilakuvien julkaiseminen ei ole hyvää journalismia, eikä niitä minun mielestäni kannattaisi julkaista.”

Valitettavasti alkuperäistä Suomenmaan artikkelia ei enää löydy verkosta.

Virka-asemansa perusteella Kivistön luulisi tietävän, että huumori ja satiiri ovat korvaamaton osa länsimaista sananvapautta ja valistuksen perintöä, eikä niiden käyttäminen sokeaan uskoon perustuvien irrationalististen vakaumusten ja arveluttaviksi koettujen arvojen kyseenalaistamiseen voi eikä saa olla sensuurin peruste.

Jo se, että usein islamkriitikko leimataan rasistiksi tai islamofobiksi on osoitus voimakkaasta tabusta, joka asiaan liittyy. Tabut ovat juuri sellaisia, joita täytyy jatkuvasti koetella ja pistellä. Useimmat tabut perustuvat silkkaan taikauskoon ja niihin liittyy syrjivää yhteisöllistä vallankäyttöä. Joskus tabujen arvosteleminen on hengenvaarallista ja johtaa suoranaisiin noitavainoihin.

Itse asiassa melko avoimesti itsesensuuria kannattava lausunto Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajalta on jo itsessään paljonpuhuva merkki siitä, että Kivistö taisi olla jokseenkin sopimaton henkilö kyseiseen luottamustoimeen. Ainakin minä koen sanan-, lehdistön- ja uskonnonvapauden niin tärkeinä perusarvoina, ettei niistä pidä luopua missään olosuhteissa.

Sensuuri ja propaganda kuuluvat yleensä totalitarismiin tai sotatilaan, mutta niiden vääristelyt on helppo läpäistä kriittisen, avoimen ja totta kai myös satiirisen journalismin avulla. Nykyisin, internetin aikakaudella, sensuuri on mahdotonta. Joku julkaisee sensuroidun materiaalin aina. Julkaisijoita on parhaimmillaan miljoonia ympäri maailmaa. Ihmiset eivät alistu fanaatikkojen, hallitusten ja virkamiesten sensuurimentaliteetille. Tämä on oikein.

Pilakuvat eivät koskaan ole olleet asiallista, ”hyvää” journalismia, eikä niitä sellaiseksi ole tarkoitettukaan. Sen sijaan hyvät pilakuvat, ja satiiri ylipäätään, ovat aina loukanneet jonkun tunteita, koska se nimenomaan on satiirin tarkoitus. Pilakuvan on jo nimensä perusteella tarkoitus tehdä kohteestaan pilaa. Pilkkaaminen avaa kohteesta aivan uusia näkökulmia, tilanteesta ja henkilöistä riippuen. Asiallinen, hyvä journalismi ei tähän kykene.

Vastaavasti esittävän taiteen puolella farssi ja komedia ovat oivallinen tapa herkutella yhteiskunnallisten tabujen, valtasuhteiden, poliitikkojen, byrokraattien, oppineiden ja uskontojen kustannuksella. Pilkan ja ivaamisen taustalla on hyvässä komediassa aina aitoja yhteiskunnallisia ja vallankäyttöön liittyviä epäkohtia. Sama pätee tietenkin Muhammad-pilakuviin.

Naurettavaksi joutuminen opettaa ihmiselle parhaimmillaan nöyryyttä – ainakin sen pitäisi. Sitä paitsi Muhammad-pilakuvissa ketään elossa olevaa henkilöä ei pilkattu, vaikkapa poliitikkoa tai paavia. Silti näistä tehdään jatkuvasti pilakuvia ympäri maailmaa. Tosin ei muslimimaissa, joissa pilkataan lähinnä juutalaisia, Israelia sekä Yhdysvaltoja ja myös näitä edustavia henkilöitä.

Rankan huumorin kohteeksi päätyminen voi kasvattaa kohdetta ihmisenä, jos ihminen ylipäätään on kasvaakseen: toisinaan tekee hyvää nauraa myös itselleen ja tarkastella henkilöään itsekriittisesti. Tähän muslimifundamentalistit ja yleensäkään aggressiiviset fundamentalistit eivät kykene.

Fanaatikko ei osaa nauraa itselleen, inhimillisille heikkouksilleen, kaksinaismoralismilleen. Sokea usko on sokeaa erityisesti suhteessa omaan henkilöön, itseen. Tämä selittää myös herkän loukkaantumisen: fanaatikko pelkää identiteettinsä luhistuvan. Väkivaltainen fundamentalisti ottaa kritiikin ja pilkan aivan liian henkilökohtaisesti, koska hän kokee sen uhkaavan omaa perusturvallisuuttaan. Suomeksi sanottuna tällainen fundamentalisti pelkää identiteettinsä luhistuvan kun sitä vähänkin kopauttaa.

Siten fanaatikko ei osaa erottaa asioita henkilöstä. Hänelle poliittinen on henkilökohtaista ja henkilökohtainen poliittista, uskonnollinen syvästi henkilökohtaista ja syvästi henkilökohtainen uskonnollista. Siinä vaiheessa touhu lipsahtaa yleensä aina totalitarismin puolelle, varsinkin kun uskonto alkaa määrätä politiikkaa.

Lisäksi mikä tahansa uskonnon kaltainen kokonaisvaltainen ideologia johtaa yleensä voimakkaisiin, avointa yhteiskuntaa horjuttaviin tai sen vastaisiin poliittisiin näkemyksiin. Marxismileninismi ja natsismi ovat tästä tunnetuimmat ääriesimerkit.

Muslimifundamentalistien mielistelyyn Jyllands-Postenin pilakuvajupassa syyllistyi myös EU:n silloinen yhdentymiskomissaari Olli Rehn. 

Aivan kuten Tuomioja, Rehn puolusti ensin hienosti aitoja eurooppalaisia arvoja toteamalla sananvapauden olevan ehkä tärkein arvo länsimaissa, ja ettei siitä tingitä. Samalla hän valitettavasti korosti, että pilapiirrokset ovat mauttomia, eivätkä ne ”edistä kulttuurien välistä vuoropuhelua”.

Rehn erehtyi. Pilakuvat edistivät kulttuurien välistä vuoropuhelua, kuten kaikki huomasivat: ne saivat länsimaalaiset poliitikot ja tavalliset kansalaiset pohtimaan sananvapauden rajoja, ja pakottivat muslimit osallistumaan keskusteluun sekä paljastamaan poliittiset tavoitteensa, juuri kuten Jyllands-Postenin toimitus halusi. Samalla kävi ilmi, ettei Salman Rushdie ole mikään erikoistapaus islamismin surullisessa ja verisessä historiassa. Fanaatikot ovat tiukasti sensuurin asialla, myös länsimaissa. He eivät tyydy totalitarismiin islamilaisissa valtioissa vaan haluavat ulottaa sen länsimaihinkin.

Pahinta muslimifanaatikkojen ja heidän hengenheimolaistensa liehittelyä pilakuvajupakassa harrasti kuitenkin Olli Rehnin puoluetoveri, silloinen pääministeri Matti Vanhanen. Vanhanen pyysi helmikuussa Torinon talviolympialaisissa muslimeilta anteeksi sitä, että suomalainen, tuolloin melko tuntematon nationalistijärjestö Suomen Sisu oli julkaissut sananvapauden nimissä Jyllands-Postenin Muhammad-pilakuvat internetsivuillaan. Vanhanen meni kokoomuksen kansanedustaja Jari Viléniä paljon pidemmälle. Vilén vain pyysi poliisivaltiosta tuttua toimenpidettä, kuvien poistamista Sisun internetsivulta. Tätä kansanedustaja pyysi suoraan poliisilta.

Kokoomuksen Verkkouutisissa Vilén esitti hämmästyttävän kommentin, jossa Suomen Sisun – marginaalisen ääriryhmän – tempaus saavutti suorastaan apokalyptiset mittasuhteet:

”On erittäin valitettavaa, että maassamme on tahoja, jotka vastuuttomasti ovat valmiit vaarantamaan koko kansakunnan turvallisuuden. Kaikille Suomessa on varmasti tehty selväksi, että kuvien julkaiseminen loukkaa syvästi muslimien uskonnollisia tuntoja ja arvoja.”

Suojelupoliisi kommentoi STT:lle nopeasti Vilénin väitteitä ja totesi, etteivät Suomen Sisun julkaisemat Muhammad-pilakuvat uhkaa Suomen kansallista turvallisuutta. Sisu päätyi kuvien julkaisun myötä esitutkintaan, mutta välttyi syytteeltä. Kuvien julkaisu oli näin ollen laillista. Vilén puolestaan toimi lakia ja sananvapautta vastaan, sensuurin puolesta.

Lausunnoillaan mainitut suomalaispoliitikot eivät todellakaan edustaneet suomalaista sisua. Sen sijaan he ja monet muut heidän jälkeensä auttoivat islaminpelkoa lietsovan Suomen Sisun jäseniä päätymään lopulta eduskuntaan vuoden 2011 jytkyssä. Ainakin neljä perussuomalaista kansanedustajaa on Suomen Sisun jäseniä ja heistä näkyvin, Jussi Halla-aho, oli tuolloin Suomen Sisun johtohahmoja.

Pilakuvakohun jälkeenkin Halla-aho ja muut sisulaiset ovat osanneet hyödyntää tiettyjen poliitikkojen ja virkamiesten halua suitsia uskontokritiikkiä, satiiria ja islamin pilkkaa. Halla-aho itse asiassa nousi julkisuuteen saatuaan syytteen uskonrauhan rikkomisesta. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa hän sai Helsingissä vain reilut 2000 ääntä, mutta syytteen aiheuttaman julkisuuden jälkeen vuoden 2011 vaaleissa Halla-aho oli jo Helsingin toiseksi eniten ääniä saanut ehdokas yli 15 000 äänellä.

Ville Ranta ja parodian mahdottomuus

Sarjakuvataiteilija Ville Ranta sai myös kokea profeetta Muhammadin piirtämisen ikävät puolet. Hän ei sentään joutunut Salman Rushdien ja tanskalaispiirtäjien tapaan muslimifundamentalistien tappouhkausten kohteeksi vaan suomalaisten pelkureiden sensuroimaksi.

Rannan Muhammad-pilakuvakohua käsitellyt sarjakuva julkaistiin Kaltio-lehden internetsivulla helmikuussa 2006. Sarjakuvassa naamari päässä esiintyvä profeetta Muhammad ja peloissaan oleva sarjakuvapiirtäjä keskustelevat kohusta. Muhammad ei tunne armoa.

Rannan sarjakuva herätti julkisuudessa kohua ja Kaltion hallitus kokoontui pikakokoukseen. Hallitus vaati sarjakuvaa poistettavaksi, muun muassa koska lehden sponsorit uhkasivat vetää taloudellisen tukensa pois.

Kaltion päätoimittaja Jussi Vilkuna kieltäytyi poistamasta sarjakuvaa ja tästä syystä hänet erotettiin. Lehden verkkosivut suljettiin kokonaan ja protestina Ranta erosi Kaltion palveluksesta.

Kohun vuoksi Oulun kaupunki peruutti Rannalta aiemmin tilaamansa työn, jonka aihe ei liittynyt millään tavalla pilakuvajupakkaan.

Myöhemmin Journalismikritiikin vuosikirja tilasi Rannalta Kaltion Muhammad-pilakuvajupakkaa pohdiskelevan sarjakuvan. Ranta piirsi siihenkin yhteen kuvaan profeetta Muhammadin. Samaan teokseen kirjoittanut musliminainen vaati vuosikirjan toimittajia poistamaan Rannan sarjakuvan uhkaamalla, että muuten hän itse ei antaisi tekstiään julkaisun käyttöön. Journalismikritiikin vuosikirjasta sensuroitu sarjakuva julkaistiin kuitenkin maaliskuun lopussa 2007 Ylen Pressiklubin sivuilla.

Kun Ranta oli vieraana Ajankohtaisen kakkosen Jumala-illassa, imaami Chehab kiljui hänelle hysteerisenä sarjakuvasta eikä antanut taiteilijalle suunvuoroa. Ranta kertoi minulle pari vuotta myöhemmin, että Chehab oli maininnut studion lämpiössä, ettei ollut edes nähnyt kyseistä sarjakuvaa. Silti se hänen mielestään loukkasi muslimeja.

Esimerkkejä Euroopasta

Paavi Benedictus XVI sai pilakuvajupakan jälkeen kokea, kuinka vaarallista islamin kritisoiminen voi olla. Paavi erehtyi siteeraamaan Saksassa pitämässään puheessa erästä 1300-luvulla elänyttä keisaria. Keisari oli sanonut profeetta Muhammadin tuoneen maailmaan pahoja ja julmia asioita, muun muassa määräyksen levittää islamia miekalla. 

Paavin puheen jälkeen hänen henkeään uhattiin, italialaista 70-vuotiasta nunnaa ammuttiin Somaliassa selkään ja islamistinen irakilaisryhmä uhkasi internetissä pommi-iskulla Italiaa sekä Vatikaania. Lisäksi Somaliassa eräs muslimioppinut kehotti tappamaan paavin.

Hieman myöhemmin Saksassa nousi melkoinen kohu Berliinin Deutsche Operin päätöksestä perua esitys, jonka lopussa sekä Jeesus että profeetta Muhammad menettävät päänsä. Oopperatalo luopui Mozartin Idomeneo-oopperan esittämisestä vain siksi, että taiteellinen johtaja Kirsten Harms pelkäsi teoksen suututtavan muslimiväestön. Voimakkaan julkisen kritiikin jälkeen Harmsin päätös peruttiin, mutta esitystä turvaamaan tarvittiin poliisivartio.

Iranin johto puolestaan suuttui Tanskalle lokakuussa, kun Tanskan TV2 esitti ohjelman, jossa näytettiin miten Tanskan kansanpuolueen humalaiset jäsenet pilkkasivat kesäjuhlassaan profeetta Muhammadia. Iran teki asiasta virallisen valituksen Tanskalle ja Suomelle, joka tuolloin oli EU:n puheenjohtajamaa. Iranin Kööpenhaminan-lähetystö valitteli sitä, että Tanskan hallitus sallii islamia pilkkaavan ohjelman esittämisen.

Myös erilaiset rasistiset ja nationalistiset ryhmät sekä poliittiset populistit ottavat muslimimellakoista kaiken julkisuuden irti; islaminuskoisten matala loukkaantumiskynnys ja siitä usein seuraava pidäkkeetön riehuminen lietsoo länsimaissa pelon ilmapiiriä ja lisää maahanmuuttokriittisyyttä.

Euroopassa on nähty useita tapauksia, joiden kyseenalaisen hyödyn korjaavat maahanmuuttokritiikillä ratsastavat nationalistipoliitikot. Esimerkiksi ruotsalaistaiteilija Lars Vilks on toistuvasti joutunut uhkailun, hyökkäysten ja tappoyritysten kohteeksi piirrettyään pilakuvan profeetta Muhammadista ja tämä osaltaan on lisännyt maan poliittisen ilmapiirin luisumista kansallismieliseen suuntaan.

Kuten todettua, Tanskassa pommipäisen profeetan piirtänyt Kurt Westergaard sai kotiinsa vieraaksi kirveellä aseistautuneen muslimin ja muslimifanaatikkoryhmä yritti räjäyttää Jyllands-Postenin toimituksen.
Tukholmassa Vilksin piirtämää pilakuvaakin oikeutuksen käyttänyt muslimiterroristi yritti räjäyttää itsensä keskellä jouluruuhkaa, mutta onneksi pommi laukesi ennen aikojaan. Suomessa muun muassa vihreiden Pekka Haavisto kommentoi iskua välittömästi ja tavanmukaisesti vähätteli islamilaisen fundamentalismin roolia poliittisten motiivien rinnalla.

Tämä muslimeihin kohdistuva hyssyttely on valitettavan tyypillistä länsimaissa. Jos iskun tekijä on muslimifundamentalisti joka ylistää Allahia välittömästi ennen marttyyrikuolemaansa, olisi aiheellista tunnustaa julkisesti, että usko Allahiin ja jihadiin motivoi iskua. Myös fundamentalismin tieteellisessä tutkimuksessa tämä asia on selkeästi todettu.

Toki terroriteko on aina myös poliittinen, mutta niin on asian laita kristillisten ja juutalaistenkin uskontoon perustuvassa politiikassa. Jos islaminusko ei muka motivoi jihadistia terrori-iskussa, niin vastaavasti kristinusko ei motivoi Päivi Räsästä hänen kielteisessä kannassaan sukupuolineutraaliin avioliittoon.

Samaa voidaan todeta yhdysvaltalaisten kristillisten republikaanien jyrkän kielteisestä aborttikannasta, joka toisinaan johtaa abortteja tekevien lääkäreiden murhiin ja aborttiklinikoiden polttamiseen. Entä kreationisti, joka haluaa, että lapsille opetetaan koulussa Raamatun luomiskertomusta evoluutioteorian rinnalla tai asemesta? Motivoiko usko Raamatun sanaan eli kristinusko tällaista kristittyä vai onko hänen pyrkimyksensä pelkästään poliittinen?

Hollannissa elokuvaohjaaja Theo van Gogh murhattiin keskelle katua vuonna 2004. Ohjaaja oli tehnyt yhdessä Ayaan Hirsi Alin kanssa naisten asemaa islamissa kriittisesti tarkastelleen elokuvan Submission. Tästä muslimifundamentalistit suuttuivat ja lopulta marokkolaistaustainen toisen polven maahanmuuttaja Mohammed Bouyeri tappoi van Goghin. Ohjaajan rintaan murhaaja löi veitsen, jossa oli tappouhkaus Ayaan Hirsi Alille. Hirsi Ali on joutunut piileskelemään siitä asti. 

Ayaan Hirsi Ali

Hänet tunnetaan nykyään laajasti naisten ja tyttöjen oikeuksien puolustajana sekä teräväkielisenä islamkriitikkona. Hirsi Ali on julkaissut kolme islamia räväkästi arvostelevaa kirjaa, jotka ovat olleet myyntimenestyksiä ympäri läntistä maailmaa. Teoksista kaksi ensimmäistä, Neitsythäkki ja Pakomatkalla, on käännetty suomeksi. Hirsi Alin feministinen kritiikki on saanut useat muslimit raivon valtaan, koska islam pitää naista miestä alempana olentona. Kirjailija on myös rohkeasti puolustanut muiden vainottujen islamkriitikkojen sananvapautta länsimaisen ”älymystön” paheksunnalta ja islamistien uhkailulta.

Mitä tulee populismiin, erityisesti Hirsi Alin jalanjäljissä islamkritiikissään kulkeva, mutta omien sanojensa mukaan juutalaiskristillistä sivistystä puolustava poliitikko nimeltä Geert Wilders Hollannissa on korjannut potin ja vielä entisestään lisännyt suosiotaan elokuvansa Fitna aiheuttamien oikeustoimien avulla. Wilders voi nyt oikeudessa esiintyä sananvapauden sankarimarttyyrina, aiheellisesti, koska syyttäjät vaativat hänelle vankeutta islamia varsin maltillisesti kritisoineesta elokuvasta.

Vielä muslimeja enemmän Wildersin provokaatiosta loukkaantuivat länsimaiset ihmisoikeusaktivistit ja eräät poliitikot. Sen myötä Wilders sai mitä halusi, äänivyöryn kesän 2009 eurovaaleissa.

Väkivalta, mellakointi ja uhkailu näyttävät toimivan

Muhammad-pilakuvajupakka aiheutti maailmanlaajuisesti ennen näkemättömän uhkailun, riehumisen ja teurastamisen aallon. Muslimifanaatikot eivät ymmärrä hävetä käytöstään. He päinvastoin vaativat länsimaita, kollektiivina, häpeämään poliittista ja uskonnollista satiiria sekä räväkkää uskontokritiikkiä. Muslimit haluavat yksinkertaisesti kokonaan kieltää profeetta Muhammadin ja islamin pilkkaamisen länsimaissa.

Väkivalta ja uhkailu näyttävät toimivan. Länsimaissa on suuri joukko ihmisiä, jotka haluavat muslimifundamentalistien tapaan kieltää islamin ja profeetta Muhammadin pilkkaamisen kokonaan. Tätä perustellaan muslimien tunteiden suojelemisella ja vihapuheen kieltämisellä, mutta todellisuudessa kyse on väkivallan pelosta.

Mikään muu uskonto ei nauti vastaavaa herkkähipiäisyyden suojaa eikä sellaista edes vaadi. Vain Venäjällä kristinusko on nousemassa samanlaiseen asemaan kuin islam ja jos kehitys on samanlaista, sielläkin fundamentalistit varmasti hyvin pian ymmärtävät väkivallan ja terrorin voiman. Uhkaamalla, räjäyttämällä, polttamalla ja riehumalla myös Jeesus on helppo saada kritiikin tuolle puolelle. Mutta pitääkö länsimaiden alistua?

Jokainen anteeksipyyntö ja myönnytys riehumisen edessä lähettää selkeän viestin muslimeille ja samalla tietenkin kaikkien muidenkin uskontojen fanaattisimmille aineksille: väkivalta ja terrori ovat tehokas tapa estää uskontokritiikki, jumalanpilkka ja uskontoon kohdistuva satiiri. Pienikin taipuminen uhkailun edessä on siis itsessään sananvapaudesta luopumista, itsesensuuria, heikkoutta, pelkuruutta.

Jos länsimaat alistuvat väkivallalle, ne luopuvat sananvapauden lisäksi uskonnonvapaudesta. Fanaatikot haluavat pakottaa kaikki maailman ihmiset pitämään omaa pyhäänsä pyhänä ja pyrkivät muokkaamaan länsimaista lainsäädäntöä tämän pohjalta. Valitettavasti kyse ei ole pelkästään fanaatikoista. Tämän osoittaa muslimimaiden järjestö OIC ja suomalaisten muslimijärjestöjen kannanotto vuoden 2012 syyskuussa.

OIC:n pyrkimys rajoittaa sananvapautta kaikissa YK:n jäsenmaissa

Kansainvälisessä mediassa on muutaman viime vuoden aikana keskusteltu kriittisesti uskontojen halventamisen eli jumalanpilkan vastaisesta julkilausumasta, joka vuosittain kymmenen vuoden ajan on hyväksytty YK:n ihmisoikeusneuvostossa ja yleiskokouksessa. Päätös ei kuitenkaan ole missään vaiheessa ollut jäsenmaita sitova ja sen sananmuotoja muutettiin lopulta vuonna 2011 länsimaisten kriitikkojen – järjestöjen ja jäsenvaltioiden – vaatimuksesta.

Suomen edelleen suomettunut media on käytännössä vaiennut koko asiasta. Sen sijaan kaikki tunnetuimmat humanisti-, rationalisti- ja sananvapausjärjestöt maailmalla ovat tietenkin asettuneet alkuperäisen muotoilun sisältävää hanketta vastaan.

Kyse on OIC:n – islamilaisten maiden järjestön – jo vuonna 1999 alkaneesta yrityksestä käytännössä estää islamkritiikki kaikkialla. Järjestöön kuuluu 57 islamilaista valtiota, joista voidaan mainita vaikkapa Afganistan, Saudi-Arabia, Pakistan, Somalia, Sudan, Kuwait ja Iran. Nämä valtiot eivät ole hyväksyneet YK:n ihmisoikeusjulistusta vaan vaihtoehtoisen Kairon julistuksen, joka on islamilaisten maiden versio ihmisoikeuksista. Kairon julistuksessa islam menee aina ihmisoikeuksien edelle.

OIC:n jäsenvaltioiden hallitusten suhtautuminen islamiin tietenkin vaihtelee, mutta järjestö itse ei näyttäisi kannattavan ainakaan islamin aivan maltillisimpia versioita. Itse asiassa OIC:n ihmisoikeusneuvostossa ajama aloite osoittaa, että järjestön agendassa kyse on muhamettilaisten oppien tuomisesta kansainväliseen politiikkaan. Järjestö siis pyrkii nyt käytännössä rajoittamaan ihmisoikeuksia myös länsimaissa. Islamilaisissa valtioissahan ihmisoikeudet pääasiassa jo ovat heikolla tolalla.

OIC:n julkilausumaa tukivat OIC-maiden ohella Kiina, Kuuba, Valko-Venäjä ja Venäjä. Nämä maat eivät ole erityisen uskonnollisia, ellei sitten Venäjä nykyään, kun siellä voimakkaaseen kansallismielisyyteen liittyy läheisesti ortodoksikristillisyys. Ihmisoikeuksien kunnioittamisesta ei myöskään kyseisiä valtioita voida kiittää. Yhdistävä tekijä on siis löytynyt.

Huomion arvoista asiassa on myös se, että Kiina ja Venäjä käyvät jatkuvasti terrorisminvastaista sotaansa islamilaisia vähemmistöjään uiguureja ja tshetsheenejä vastaan, mutta tämä ei ilmeisesti ole OIC-maiden mielestä ongelma, tai ainakaan islamin halventamista, ”islamofobiaa”.

Uskontojen halventamisen kieltävä päätöslauselma on ristiriidassa monen YK:n jäsenmaan perustuslain kanssa, joissa taataan sanan- ja uskonnonvapaus. Lisäksi näiden maiden lainsäädännöissä on jo olemassa pykäliä, joissa syrjiminen, kunnianloukkaaminen ja kiihotus kansanryhmiä vastaan on kriminalisoitu.

YK:n ihmisoikeusneuvostosta on siis tullut elin, joka on menettämässä uskottavuutensa. Se on pelkkä erilaisten, usein antidemokraattisten, intressiliittoumien kulissi. Sen ohella siitä on tullut instituutio, jossa epädemokraattiset valtiot voivat ajaa ihmisoikeuksien vastaista agendaansa muka hyvää tarkoitusta edistääkseen. Maailman tunnetuin holokaustin kieltäjä, Iranin islamistipresidentti Mahmud Ahmadinejad, käytti huhtikuussa 2009 YK:n rasisminvastaista konferenssia antisemitismin edistämiseen. Ironista asiassa on se, että kyse oli selvästi juutalaisuuden eli uskonnon halventamisesta.

OIC:n turkkilainen pääsihteeri Ekmeleddin Ishanoglu piti Ugandan pääkaupungissa Kampalassa tärkeän puheen jäsenmaiden ulkoministerineuvostolle kesäkuun 18. vuonna 2008. Puhe löytyi ainakin silloin kokonaisuudessaan OIC:n internetsivulta. Ohessa kuvakaappaus.

Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

 Pääsihteeri ei jättänyt epäselväksi OIC:n tavoitteita uskonnon- ja sananvapauden rajoittamiseksi länsimaissa:

”Noustessamme vastustamaan tanskalaisia pilakuvia ja hollantilaista Fitna-elokuvaa lähetimme lännelle selkeän viestin koskien turvarajoja, joita ei saa ylittää. Tällä hetkellä virallinen länsi ja sen yleinen mielipide tiedostavat jo erittäin hyvin näiden kysymysten edellyttämän hienotunteisuuden. Ne ovat myös alkaneet tarkastella vakavasti kysymystä ilmaisunvapaudesta siihen olennaisesti sisältyvän vastuun näkökulmasta, eikä tätä pitäisi jättää huomioimatta.”

Ishanoglu luettelee puheessaan neljä tasoa, joilla OIC:n on tarkoitus lobata ”islamofobiaa” vastaan. 

Ensimmäinen taso koskee niitä läntisiä valtioita ja hallituksia, joissa ilmiö on pahiten valloillaan. Tähän liittyen pääsihteeri kertoo OIC:n muistuttaneen viranomaisia paikallisista laeista ja kansainvälisistä sopimuksista syrjintää sekä kiihotusta kansanryhmää vastaan.

Toinen taso on YK:n yleiskokous ja ihmisoikeusneuvosto sekä erilaiset uskontojen tai kulttuurien välistä dialogia edistävät järjestöt.

Kolmatta tasoa edustavat arvostetut akateemiset instituutiot, tieteelliset tutkimuskeskukset ja ajatushautomot.

Neljäs taso on OIC:n oma ”islamofobiaobservatorio”, joka on perustettu valvomaan ja dokumentoimaan islamin halventamiseen liittyviä ilmiöitä sekä interaktiivisesti käsittelemään niitä.

Ekmeleddin Ishanoglu


On tärkeää huomioida, että Ishanoglu käytännössä samaistaa puheessaan islamkriittisyyden ja pilakuvat islamofobiaan, islamin pelkoon. Islamofobiasta on tullut leimakirves, jolla pyritään estämään kaikenlainen islamkritiikki, satiiri, pilkka ja huumori.

Toki lännessä esiintyy runsaasti myös perusteetonta islamin demonisointia, mutta mistään pelosta siinä ei välttämättä ole kyse. Jos islamin nimissä toistuvasti poljetaan ja pyritään polkemaan ihmisoikeuksia, uskonnon poliittisista sovelluksista on aihettakin olla huolissaan. Puhumattakaan vaikkapa Jyllands-Postenin pilakuvista, joiden paljastaman reaktion perusteella uskonnollisesti motivoidun islamilaisen kabinettipolitiikan, lobbauksen, väkivallan ja terrorin pelkoon länsimaissa on runsaasti aihetta.

Harmittomien pilakuvien ohella jopa populistijohtaja Geert Wildersin Fitna-lyhytelokuvaa pidetään islamofobiana, vaikka elokuva korostetusti ehdottaa muslimeja symbolisesti repimään Koraanista väkivaltaan, suvaitsemattomuuteen ja sortoon yllyttävät kohdat pois.

Tämä tietenkin loukkaa fundamentalisteja ja niitä, joiden mielestä Koraani on erehtymätöntä Allahin sanaa, mutta meitä länsimaisia saattaa loukata paljon enemmän Koraanin nimissä harjoitettu terrori, väkivalta ja syrjintä. Usein se loukkaa ihmisiä aivan konkreettisesti eikä vain symbolisesti.

Wilders jopa joutui Hollannissa elokuvastaan oikeuden eteen, mutta kaikeksi onneksi välttyi tuomiolta. Tuomio olisi ollut vakava isku länsimaiselle uskonnon- ja ilmaisunvapaudelle.

Kansainvälisten rationalistijärjestöjen ohella eri maiden PEN-keskukset ovat ilmaisseet huolensa YK:n toimielimissä toistuvasti esitetyistä vaatimuksista. Suomen PENin tuolloinen puheenjohtaja Lauri Otonkoski mainitsi asian alustuksessaan Guillermo Farinasille myönnetyn Euroopan parlamentin ihmisoikeuspalkinnon jakoon liittyneessä seminaarissa 15.12.2010:

”PEN katsoo, että ihmisoikeudet suojelevat ihmisiä yksilöinä, eivät instituutioita tai uskontoja. Uskontojen halventamisen kriminalisointi estää merkittävällä tavalla kriittistä keskustelua uskontojen varjolla tapahtuvista ihmisoikeusloukkauksista. Se myös tarjoaa ääriliikkeille mahdollisuuden esiintyä julkisuudessa sananvapauden marttyyreina.”

Nykyinen puheenjohtaja Jarkko Tontti on jatkanut samalla linjalla.

OIC:n jäsenmaata Pakistania voidaan pitää hyvänä testinä järjestön julkilausutuille pyrkimyksille suojella vähemmistöjä jumalanpilkan kieltävillä säädöksillä. Kristitty 45-vuotias Asia Bibi, viiden lapsen äiti, tuomittiin Pakistanissa kuolemaan jumalanpilkasta. Bibi oli riitaantunut musliminaisten kanssa, koska nämä olivat kieltäytyneet juomasta Bibin kantamaa vettä. Naisten mukaan vesi oli saastunutta, koska Bibi ei-muslimina oli epäpuhdas. He kertoivat paikalliselle uskonnolliselle johtajalle, että Bibi oli lausunut herran nimen turhaan. Tuomari päätti, että Bibi piti teloittaa hirttämällä.

Pakistanilaispoliitikko Salman Taseer asettui julkisesti vastustamaan Pakistanin kansan suosimaa jumalanpilkkalakia ja sai maksaa siitä hengellään. Taseerin ampui konstaapeli Malik Mumtaz Quadri, joka sanoi tehneensä teon, koska Tasheer oli pilkannut profeetta Muhammadia. Quadri kuului eliittipoliisiin, joka toimi Taseerin henkivartiostona. Pidätyksen jälkeen jotkut Quadrin kannattajat heittelivät hänen päälleen ruusunlehtiä. Tekoa juhlittiin ja ylistettiin.

Näyttää siis siltä, että ainakaan kansainvälisesti islam ei ole erityissuojelun tarpeessa. Päinvastoin. Toisuskoiset, maltilliset muslimit ja heidän ihmisoikeuksiaan puolustavat aktivistit tarvitsevat suojelua islamin nimissä toistuvasti harjoitetulta väkivallalta, syrjinnältä ja vainolta.

Muslimien viattomuus?

Heinäkuussa 2012 YouTubeen ilmestyi profeetta Muhammadia rienaava vajaa viisitoista minuuttia kestävä videoelokuva Innocence of Muslims (Muslimien viattomuus). Elokuvan tekijä on Yhdysvalloissa asuva koptilaiskristitty Nakoula Basseley Nakoula tai sittemmin Mark Basseley Youssef, joka käyttää salanimeä Sam Bacile. Elokuvassa esiintyneet näyttelijät ovat myöhemmin kertoneet, että heidät huijattiin mukaan: he eivät tienneet elokuvan kertovan profeetta Muhammadista.

Kuten aiemmin pilakuvien kohdalla, nytkin kohu alkoi hiipien, mutta levisi nopeasti. Egyptissä mellakoitiin ja osoitettiin mieltä elokuvaa vastaan samaan aikaan kun Yhdysvaltain suurlähettiläs murhattiin Libyassa. Tekoa perusteltiin ensin mediassa elokuvalla, mutta elokuva ei suinkaan ollut murhan motiivi. Se, että teon taustalla olisi ollut Innocence of Muslims, oli Yhdysvaltain hallinnon väärinkäsitys, joka nopeasti korjattiin.

Murha oli puhdas terrori-isku, yksi teko lisää pitkässä Yhdysvaltoihin ja sen liittolaisiin jo vuosia kohdistuneessa sarjassa. Tämä terrori johtuu oikeastaan vain siitä, että muslimifundamentalistit vihaavat länsimaita ja erityisesti Yhdysvaltoja, jonka ajatollah Khomeini aikoinaan nimesi Suureksi Saatanaksi. Fanaatikot käyvät liberaalia länttä vastaan pyhää uskonsotaa, jihadia.

Koska muslimimaiden väestön ja varsinkin hallitusten keskuudessa esiintyy jo valmiiksi länsivihamielistä asennoitumista, ilmeiseksi provokaatioksi tarkoitettu Innocence of Muslims antoi fundamentalisteille sekä heitä manipuloiville uskonjohtajille oivallisen keinon lausua pari painavaa sanaa länsimaisesta uskonnon- ja sananvapaudesta. Provokaatio siis onnistui jälleen kerran.

Sen myötä mielenosoitukset ja mellakointi lähettivät meille televisio- ja lehtikuvien välityksellä jo tutuksi tuleen viestin: profeetta Muhammadia ei saa länsimaissa pilkata ja jos yksittäinen ihminen tekee sen, muslimifundamentalistit kokevat kaikki länsimaalaiset, erityisesti yhdysvaltalaiset, syyllisiksi pilkkaan.

Mellakointi levisi nopeasti ja kohdistui muun muassa Saksan ja Iso-Britannian lähetystöihin. Tämä osoittaa, millaista muslimifanaatikkojen kollektivistinen ajattelu on. He vihaavat yksiselitteisesti länsimaista sanan- ja uskonnonvapautta, koska nämä ihmisoikeudet mahdollistavat muslimien pyhinä pitämien asioiden pilkkaamisen, mutta käyttävät häikäilemättä omaa sanan- ja uskonnonvapauttaan vihamieliseen, väkivaltaiseen ja uhkaavaan käyttäytymiseen.

Vastaavasti nämä muslimifundamentalistit ja OIC haluavat estää islampilkan ja pakottaa kaikki, myös ne, jotka eivät ole muslimeja, pitämään heidän uskontonsa pyhiksi julistamia asioita pyhänä. Kuten todettua, tämä on niiden ihmisten sanan- ja uskonnonvapauden rajoittamista, jotka eivät ole muslimeja.

Väkivaltaisten purkausten ohella muslimit osoittivat mieltään myös rauhanomaisesti. Länsimaissa fundamentalistit eivät uskalla ainakaan vielä mellakoida yhtä avoimesti kuin muslimimaissa. Tavallisia maltillisia muslimeja irvileukain riena tuskin loukkaa, tokkopa edes kauheasti kiinnostaa.

Suomessa muslimijärjestöt yhtyivät julkisessa kannanotossaan 14. syyskuuta 2012 OIC:n ja kadulla riehuvien fanaatikkojen vaatimuksiin uskonnon pilkkaamisen kieltämisestä. Välivallan järjestöt toki tuomitsivat.

Pentikäinen kysyy kolumninsa otsikossa retorisesti, onko kuva hengen arvoinen. Jo otsikko siis paljastaa, että Pentikäinen on lähtökohtaisesti alistunut terroristien strategialle. Hän kertoo mediatalojen joutuvan pohtimaan sananvapauden ja vastuun suhdetta. Pentikäinen toisin sanoen perustelee sananvapauden rajoittamista aivan kuten muslimijärjestöjen kannanotossa, jossa peräänkuulutetaan ”vastuullista sananvapautta”, joka tietenkin käytännössä tarkoittaa profeetta Muhammadin ja islamin pilkkaamisen kieltämistä terrorin ja muslimien tunteiden loukkaamisen pelossa. Tämä ei suinkaan ole sananvapautta saati vastuullisuutta. Päinvastoin: se on vastuutonta sensuuria.

Pentikäisen kolumnissa mainitaan myös islamin profeetasta vuonna 2005 julkaistut pilakuvat. Pentikäinen kirjoittaa, että ”Jyllands-Postenia vastaan on tehty viisi vakavaa terrori-iskun yritystä. Viimeisin yritys oli joulukuussa 2010”. 

Tämän jälkeen hän kertoo tanskalaislehden taloudellisista investoinneista turvallisuuteen sekä keskustelustaan erään tanskalaiskollegansa kanssa, jonka mukaan Jyllands-Posten ei nyt, kaiken jälkeen, julkaisisi pilakuvia, tietäen muslimifanaatikkojen reaktion. Pentikäinen lisää: 

”Prosessi on opettanut, miten tärkeää on pohtia toisen pyhää ja sen kokemista, uskonnollisia tunteita ja välttää niiden tarkoituksellista loukkaamista.”

Tässä vastaava päätoimittaja siis täysin avoimesti nostaa uskonnot kritiikin ja pilkan ulottumattomiin. Miksi uskonnollisia tunteita pitäisi tällä tavalla suojella ja muita tunteita ei? Siihen Pentikäinen ei vastaa. Hän ei edes aseta kysymystä. 

Jyllands-Postenin jälkiviisaudesta kertoneen tanskalaiskollegan henkilöllisyys jää täysin arvailujen varaan, mutta joka tapauksessa hän näkyy alistuvan terrorismille yhtä auliisti kuin Pentikäinen. Olisi mukava nähdä mielipidemittaus, jossa asiaa kysyttäisiin toimittajilta ja päätoimittajilta laajemminkin. Veikkaan, että suurin osa tanskalaisjournalisteista on selkärankaista väkeä, kuten pilakuvajupakan aikaan tavattoman ryhdikkäästi esiintynyt pääministeri Anders Fogh Rasmussen.

Oudointa Pentikäisen pääkirjoituskolumnissa on, että sananvapauden rajoittamisen kannattamisen jälkeen vastaava päätoimittaja asettuu puolustamaan sananvapautta. Tämä on linjassa edellä mainittujen Erkki Tuomiojan ja Olli Rehnin kannanottojen kanssa. 

Toisin sanoen uskontoja ja Jumalaa ei saa pilkata, mutta se ei rajoita sananvapautta. Tätä perustellaan vastuulla. Vastuu tarkoittaa siis tässä tapauksessa terroristien uhkailulle alistumista, joka samaan aikaan tuomitaan jyrkästi. Pentikäinen on lievästi sanoen hukassa. Hän ei tiedä, mihin suuntaan kumartaisi, ja näin ollen tulee pyllistäneeksi kaikkiin suuntiin.

Ekumeniikan professori Risto Saarinen menee vieraskynässään Pentikäistä pitemmälle. Hän asettuu OIC:n aloitteen kannalle ja lisäksi väittää, että aloite uskonnon halventamisen kieltämisestä lisäisi uskonnollisen ilmaisun vapautta monissa maissa. Myös Saarinen puolustaa samaan aikaan länsimaista ilmaisunvapautta: ”Vapaa tiedonvälitys tulee turvata kaikissa oloissa.” Naiivisti hän uskoo, että pelkkä neuvotteleminen OIC:n aloitteesta ja sille asetetut vastakkaiset vaatimukset uskonnollisten vähemmistöjen suojelusta muslimimaissa lisäisivät mainittujen vähemmistöjen uskonnonvapautta.

Saarinen ei näytä tuntevan OIC:n aloitetta ja sen historiaa, koska ei mainitse YK:n jo käsitelleen asiaa viimeksi pari vuotta aikaisemmin. Aloitteesta on siis jo neuvoteltu korkeimmalla mahdollisella kansainvälisellä tasolla, monen monituista kertaa.

Kuten todettua, aloite meni ihmisoikeusneuvostossa junttaamalla läpi, mutta YK:n yleiskokous hylkäsi sen uskontojen halventamisen kieltämisen osalta. Pakistanista Saarinen voi katsoa esimerkkejä vähemmistöuskontojen edustajien oikeuksista, siis niiden puutteesta.

Uskontojen halventamisen kieltoa sovelletaan lähempänäkin, Venäjällä. Venäjähän oli OIC:n aloitteen takana, kuten Kiina ja Kuuba. Maa on siis erinomainen testi uskontojen halventamisen kiellon toimivuudelle.

Putinin Venäjä muistuttaa sharian hallitsemia muslimimaita useassa suhteessa.

Ortodoksikristillisyyden asema lujittuu maassa koko ajan ja uskonnon kritisoiminen on jo vaarallista. Valtio hoitaa Venäjällä terrorismin roolin, koska Putin on käytännössä valtio. Hirmuhallitsijat ovat kautta osanneet käyttää juuri uskontoa kansan kurittamisessa ja hiljentämisessä. Kun itse Jumala on diktaattorista seuraava, harva uskaltaa kapinoida.

Syyskuussa 2012 Etelä-Venäjällä sijaitsevassa Rostov-on-Donin kaupungissa peruutettiin Jesus Christ Superstar -musikaali, koska paikalliset ortodoksikristityt väittivät sen esittävän Jeesuksen ja kristinuskon väärällä tavalla. Uutistoimisto AFP:n mukaan paikalliset syyttäjät määräsivät mielenilmaisun pohjalta tutkinnan siitä, loukkaako musikaali kristittyjä. Musikaalin lipunmyynti lopetettiin, kun tieto tutkinnasta tuli.

Syyskuun lopulla uutisointiin, että duumassa on valmisteilla uusi jumalanpilkkalaki. Se on juuri sellainen, jota Venäjä OIC:n kanssa YK:ssa on ajanut. Sekä ortodoksikirkko että Venäjän toiseksi suurimman uskonnon, islamin, edustajat kannattavat uutta ankaraa jumalanpilkkalakia. Laki mahdollistaa jopa viiden vuoden vankilarangaistuksen uskonnollisten symbolien häpäisemisestä tai tuhoamisesta. Lain mukaan uskonnon ja uskonnollisten tunteiden loukkaaminen tulevat rangaistaviksi.

Myös seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat Venäjällä huonolla tolalla. Tässäkin suhteessa maa muistuttaa islamilaisia valtioita. Ortodoksikristillisyyden asettama paine näyttää sopivan Putinin hallinnolle ja homoseksuaalisuuden puolustaminenkin on Venäjällä käytännössä kriminalisoitu. Pietari ja Moskova ovat kieltäneet Pride-marssit kokonaan.

Pietarissa on säädetty laki, joka kriminalisoi ”homoseksuaalisen propagandan”. Iltasanomien uutinen 29.2.2012 kertoi, että "laki kieltää homoseksuaalisuudesta kertomisen alle 18-vuotiaille, ja sitä voidaan tulkita monin tavoin. Mies- ja naispareja saatetaan sakottaa esimerkiksi julkisista hellyydenosoituksista". Jo homoseksuaalisuudesta puhuminen julkisesti on siis Pietarissa melkein rikollista.

Kun Madonna esiintyi Pietarissa kesällä 2012, hän puolusti homoseksuaalien oikeuksia avoimesti. Tämän vuoksi homovastaiset aktivistit haastoivat poptähden oikeuteen vaatien teosta noin 8,4 miljoonan euron korvauksia. Madonnan keikalla oli näet läsnä runsaasti alaikäisiä, jolloin lain mukaan tähti on korvausvastuussa. Madonna tosiaan kertoi homoseksuaalisuudesta alle 18-vuotiaille ja tämä on Pietarin lain mukaan rikos. Toivottavasti nuoriso ei turmeltunut peruuttamattomasti.

Vastaavasti feministinen aktivistiryhmä Pussy Riot tempaisi Kristus vapahtajan katedraalissa Moskovassa helmikuussa 2012. Ryhmä esitti kirkossa Putinia kritisoivan punkrockkappaleen. Kolme ryhmän jäsentä pidätettiin ja tuomittiin myöhemmin kahdeksi vuodeksi vankilaan uskonnonvastaisesta huliganismista. Myöhemmin yhden tuomitun tuomio muutettiin ehdolliseksi. Kaksi ryhmän jäsenistä joutui vankilaan, erittäin huonoihin olosuhteisiin.

Toisin kuin islamistien harjoittaman väkivallan edessä, länsimaissa asetuttiin tukemaan Pussy Riotia ja sananvapautta. Myös Amnesty International vetosi aktivistiryhmän puolesta. Tämäkin osaltaan kertoo islamille jo myönnetystä erivapaudesta. Ihmisoikeudet eivät kuulu kaikille. Yhdet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Profeetta Muhammadia pilkanneille ei jostain syystä haluta tarjota samanlaista suojaa ja kunnioitusta kuin kristinuskon pyhiä asioita pilkkaaville. Ja silti Innocence of Muslims -elokuva kiellettiin Venäjällä, jo paljon ennen uuden uskontojen halventamisen kieltävän lain läpimenoa duumassa. Ihmisoikeusjärjestöt eivät näytä ymmärtävän, että nämä asiat ovat lujasti sidoksissa toisiinsa. Ei yhtä ilman toista.

Vuoden 2012 marraskuun lopussa Egyptissä tuomittiin poissaolevina seitsemän koptilaiskristittyä kuolemaan Innocence of Muslims -videosta. Tuomio annettiin islamin uskonnon loukkaamisesta. Tuomitut eivät olleet oikeudenkäynnissä läsnä. Myös Koraanin polttamisesta tunnettu yhdysvaltalaispastori Terry Jones sai samassa oikeudenkäynnissä kuolemantuomion. Hänkin on kristitty.

Islam ja tieteen vapaus

Englantilainen kirjailija ja populaarihistorioitsija Tom Holland sai syyskuussa 2012, vain vähän ennen Muhammad-elokuvakohua, kokea, ettei muslimifundamentalistien terroriuhka kohdistu pelkästään Muhammadia pilkkaaviin kirjailijoihin, pilapiirtäjiin ja elokuvantekijöihin.

Holland toimii asiantuntijana ja juontajana Channel 4:n televisiodokumentissa Islam: The Untold Story, jossa muun muassa osoitetaan islamin kehittyneen historiallisesti, vähitellen, toisin kuin uskonnon virallisessa tulkinnassa, jossa Allah enkelin välityksellä antoi Koraanin osa kerrallaan valmiina jumalaisena ilmoituksena profeetta Muhammadille. Juuri näitä Muhammadille täsmäräätälöityjä jumalallisia ilmoituksiahan Salman Rushdie oivallisesti parodioi Saatanallisissa säkeissä.

Kun dokumentti esitettiin televisiossa, islamilaiset fanaatikot uhkasivat Hollandia väkivallalla internetin yhteisöpalvelu Twitterissä. Channel 4 sai dokumentin jälkeen yli 1200 valitusta, mutta kanavan johto halusi silti esittää dokumentin mielipidevaikuttajille yksityisnäytöksenä. Tarkoituksena oli järjestää keskustelutilaisuus dokumentista, mutta yksityisnäytös jouduttiin peruuttamaan terrori-iskun pelossa.

Kaikki tämä oli siis seurausta siitä, että Holland esittää dokumentissa täysin tieteellisesti hyväksyttävän näkemyksen, jonka mukaan profeetta Muhammadista ja Koraanin syntyhistoriasta ei tiedetä paljoa, mutta sen sijaan on erittäin todennäköistä, että uskonto on syntynyt historiallisesti, vähitellen.

Toisin sanoen dokumentissa ja sen taustalla olevassa kirjassaan In the Shadow of the Sword: The Battle for Global Empire and the End of the Ancient World (Miekan varjossa: Taistelu maailmanlaajuisesta imperiumista ja muinaisen maailman loppu) Holland esittää hypoteesin, jonka mukaan uskonto on syntynyt vähitellen ihmisten toimesta, ihmisten keksimänä. Tämä oli muslimifundamentalisteille liikaa.

Tieteenvastaisuuden teokraattisissa muslimimaissa ja niistä kotoisin olevien länsimaissa asuvien muslimifundamentalistien keskuudessa ymmärtää, kun tietää, että arabimaissa yhteensä käännetään vuosittain vain viidesosa siitä kirjallisuudesta mitä käännetään Kreikassa. Vuoden 2003 The Arab Human Development Report kertoo, että 1980-luvun ensimmäisellä puoliskolla arabimaissa käännettiin miljoonaa ihmistä kohti 4,4 kirjaa, kun vastaava luku Espanjan kohdalla oli 920 ja Unkarin kohdalla 519.

Tieteellisen koulutuksen ja kirjallisuuden suhteen näkymät ovat tätäkin synkemmät. Lahjakkaat muslimitutkijat lähtevät länsimaihin eikä aivovuodolle ole loppua näkyvissä. Tiedollisessa pimeydessä vaeltavat kansat ovat tietenkin oivallinen kasvualusta totalitarismille. Tämä on vallanpitäjän etu. Allahin ja profeetta Muhammadin nimiin vetoamalla kansa on helppo pitää herran nuhteessa.

Maltilliset muslimit kannattavat ilmaisunvapautta

Kokoomuksen Fatbardhe Hetemaj ja vihreiden Husein Muhammed, molemmat muslimeja, kirjoittivat Muhammad-elokuvakohun yhteydessä blogeillaan tukevansa länsimaista uskonnon- ja sananvapautta.

Tämä osoittaa, että ainakin politiikassa aktiivisesti toimivat maallistuneet maahanmuuttajamuslimit ymmärtävät ihmisoikeuksien merkityksen myös muslimeille paremmin kuin monet niin sanotut kantasuomalaiset poliittiset toimijat, jotka puolestaan asettuvat muslimifanaatikkojen ja OIC:n sekä Kiinan, Kuuban ja Venäjän puolelle. Imaamit ja muut suomalaisten muslimijärjestöjen edustajat eivät ole yhtä viisaita kuin sekulaarit uskontoverinsa, eivät edes kaukaa viisaita.

On päivänselvää, että muukalais- ja islamvastaisten puolueiden sekä poliitikkojen suosio kasvaa aina kun muslimijärjestöt lankeavat satiirikkojen ja pilkkakirveiden provokaatioihin. Kun muslimeita edustavat järjestöt haluavat avoimesti rajoittaa länsimaissa uskonnon- ja sananvapautta, totta kai äänestäjät herkästi turvautuvat perussuomalaisten kaltaisiin puolueisiin, vaikka nämä ovat toistuvasti uhkailullaan, kanteluillaan sekä tutkintapyynnöillään osoittaneet itsekin olevansa sananvapauden vastaisella asialla.

Erityisesti kansallismielisen Suomen Sisun jäsenet ovat pommittaneet viranomaisia ja Julkisen sanan neuvostoa perussuomalaisiin kohdistuneilla loukkauksilla. Muun muassa Ville Rannan jouluaiheinen sarjakuva Kirkko ja kaupunki -lehdessä aiheutti heidän keskuudessaan samanlaista vihaa kuin Muhammad-pilakuvat muslimifanaatikkojen keskuudessa aikoinaan. Muhammadista on siis heidän mielestään sallittua piirtää rienaavia pilakuvia, perussuomalaisista ei.

Ville Rannan jouluaiheinen sarjakuva


Mikäli uhkailuun, väkivaltaan ja mellakointiin taivutaan, muiden uskontojen ja ylipäätään kaikenlaisten ääri-ideologioiden kannattajat näkevät, että terrorismi on oivallinen poliittinen strategia, koska päättäjät sekä virkamiehet antavat periksi uhkailun ja väkivallan edessä. Kun hyvää tarkoittavat länsimaiset ihmiset lähtevät kannattamaan muslimien toivomia ihmisoikeuksien rajoituksia suojellakseen yhtä ryhmää loukkauksilta, muutkin ryhmät oivaltavat, mikä on tehokkain tapa vaikuttaa: terrori, uhkailu ja väkivaltainen mellakointi.

Fundamentalistit eivät kannata uskonnon- ja sananvapautta

Yleisesti uskotaan, että muslimien riehuminen pilakuvista, elokuvista, dokumenteista, oopperoista, paavin lausunnoista ja tieteellisistä teorioista johtuu Yhdysvaltain pahoista teoista eli pommituksista sekä Irakin ja Afganistanin sodista. Eittämättä ”suuren saatanan” sotilaalliset toimet demokratiaa kannattavien muslimien auttamiseksi ja suojelemiseksi kyseisissä muslimimaissa raivostuttavat totalitarismia kannattavia fundamentalisteja ja heidän länsimaisia vasemmistosympatisoijiaan, mutta selitys ei päde.

Islamilaiset fanaatikot vihaavat länsimaita kollektiivina nimenomaan länsimaisen vapauden vuoksi. Mikä tahansa syy oikeuttaa heidän mielestään riehumisen ja väkivallan, kunhan sillä saadaan vähennettyä länsimaisia vapauksia ja ihmisoikeuksia. Ne näet ovat jyrkässä ristiriidassa islamin lain, sharian, vanhoillisen tulkinnan kanssa.

Yksi esimerkki tästä saatiin Bangladeshissa vuoden 2012 syyskuun lopulla, heti profeetta Muhammadia pilkkaavan elokuvan aiheuttamien mellakoiden jälkeen. 

Paikallinen buddhalaismies julkaisi Facebookissa kuvan, joka muslimifanaatikkojen mielestä häpäisi Koraania. Kuvalla ja sen julkaisijalla ei siis ole mitään tekemistä Yhdysvaltain saati lännen kanssa, ellei Facebookia lasketa länsimaiseksi hapatukseksi. Kuitenkin reaktio oli täysin odotettu: rähisijät sytyttivät tuleen ainakin viisi buddhalaista temppeliä ja yli sata taloa. Mellakoihin osallistui noin 25 000 muslimia. Buddhalaisia on Bangladeshin väestöstä alle prosentti.

Vastaavasti Pakistanin taliban ampui vuoden 2012 lokakuun alussa 14-vuotiasta Malala Yousufzaita päähän ja samalla kahta muuta tyttöä, kun nämä olivat palaamassa koulusta kotiin. Syyksi taliban ilmoitti Malalan länsimielisyyden eli sen, että hän sharian vastaisesti oli puhunut yhteiskunnan maallistumisen ja islamin maltillisemman tulkinnan puolesta. Malala haavoittui vakavasti, kaksi muuta tyttöä lievemmin. Onneksi Malala on nopeasti toipunut ja palannut kouluun Iso-Britanniassa, jossa hän oli hoidossa.

Malala Yousufzai

Islamistien valtaannousun jälkeen sanan- ja uskonnonvapaus ovat olleet jatkuvassa alamäessä myös sekulaarissa Turkissa.

Näissä esimerkeissä paljastuu konkreettisesti se tosiasia, että islamilaisten maiden ja muslimifanaatikkojen vaatima uskonnon halventamisen kielto ei suojele muslimimaiden maltillisia, uudistusmielisiä muslimeja, uskonnollisia vähemmistöjä eikä ylipäätään koske muita uskontoja paitsi islamia.

Myös lehdistönvapautta pyritään islamin nimissä rajoittamaan. Vuoden 2012 lokakuussa uutisoitiin, että Afganistanin hallitus ja toimittajat kiistelevät uudesta medialaista. Toimittajien mukaan laki pakottaa heidät noudattamaan ”islamilaisia periaatteita työssään”. Nämä periaatteet jäävät uutisen mukaan epäselviksi. Lain taustalla arvellaan olevan hallituksen tarve miellyttää talibania, koska vanhoillisten tuki on hallitukselle entistä tärkeämpää kun suurin osa maassa olevista ulkomaalaisista sotilaista poistuu maasta vuoden 2014 loppuun mennessä.

Islamismi on totalitaarinen ideologia

Niiltä, jotka puolustavat sanan- ja uskonnonvapauden rajoittamista muslimien tunteiden suojelemiseksi unohtuu parikin erittäin tärkeää asiaa. Ensinnäkin islam ei ole vain uskonto vaan lukuisissa maissa myös enemmän tai vähemmän totalitaarinen poliittinen hallintojärjestelmä.

Kyse mielenosoituksissa ja väkivallassa on tietenkin uskonnon ohella myös politiikasta: uskonnollisia tunteita ja uskonnon vanhoillista tulkintaa käytetään verukkeena totalitarismin ylläpitämiselle ja edistämiselle. Poliittinen islam eli islamismi on selkeästi totalitaristinen ideologia ja sellaisena, vain sellaisena, sitä tulee käsitellä. Kun islamin nimissä vaaditaan rajoituksia ihmisoikeuksiin, kyse on aina islamismista. Islamismia tarkastelen lähemmin aiemmassa blogimerkinnässäni.

Esimerkiksi Iran uhkasi etsiä syyskuun 2012 Muhammad-videon tekijät. Iranilainen uskonnollinen säätiö tarjosi samaan aikaan uudelleenSalman Rushiesta tapporahan, koska se, että kirjailija on edelleen erossa pilkattuaan profeetta Muhammadia Saatanallisissa säkeissä vuonna 1988 aiheuttaa säätiön mukaan profeetan pilkkaamisen jatkumisen.

Samoin pakistanilaisministeri Ghulam Ahmed Bilour lupasi omasta pussistaan maksaa 100 000 dollarin palkkion, jos joku tappaisi Innocence of Muslims -videon taustalla olevat henkilöt. Hän kertoi myös olevansa henkilökohtaisesti valmis murhaamaan elokuvan tekijät. Linkitetty uutinen kertoo, että Bilourin asenne oli Talibanin mieleen. Onneksi sentään Pakistanin hallituksen muut jäsenet sanoutuivat irti ministerin lausunnoista.

Jos mukaan otetaan sharia kokonaisuudessaan, voidaan todeta kaikkien muslimimaiden olevan ihmisoikeuksissa pakkasen puolella. Jos ja kun maita hallitaan islamin lain pohjalta, ei kenellekään pitäisi jäädä epäilyksiä islamin poliittisesta luonteesta.

Toiseksi on syytä muistaa, että sekä kristinusko että islam ovat syntyneet aikansa uskontoja ja poliittista sortoa kyseenalaistaneiden sekä pilkanneiden miesten toimesta. 

Tarinoiden Jeesus ja Muhammad ovat pilkkakirveitä, rienaajia, jotka taistelevat vallitsevaa epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Jeesus jopa teloitettiin uskonnon pilkkaamisesta. Evankeliumien mukaanhan hänet tuomittiin, koska hän väitti olevansa juutalaisten Messias. Myös Muhammad joutui jatkuviin kahnauksiin juutalaisten ja aikansa poliittisten vallankäyttäjien kanssa, vaikkakin löi nämä lopulta.

Ihmisoikeudet menevät pyhän edelle

Avoimet rajat, suvaitsevaisuus ja sananvapaus, sekä kulovalkean tavoin leviävä islamilainen fundamentalismi ja muslimimaiden poliittinen lobbaus, ovat maailmanlaajuisen tiedonvälityksen aikakaudella vaarallinen yhtälö.

Moliére saattoi vielä Porvari aatelismiehenä -ilottelussaan 1600-luvun Ranskassa laskea leikkiä muslimien kustannuksella. Moliéren ei tarvinnut pelätä henkensä puolesta. Nykyään moinen ei enää käy. Naurun ja ivan ase on entisestään terävöitynyt ja muuttunut suorastaan hengenvaaralliseksi.

Liberaalin käsityksen mukaan mikään pyhänä pidetty kirjoitus tai myyttinen hahmo ei ole arvoasteikossa ylempänä kuin perustavanlaatuiset, yleismaailmalliset ihmisoikeudet. Sanoilla saa tehdä mitä vain, ja ainoastaan ihmisen oikeus omaan ruumiiseensa ja ajatuksiinsa on täysin suojattu asia.

Islamilaisten maiden ja niitä tukevien epädemokraattisten valtioiden jatkuvan painostuksen myötä länsimaissa esiintyy nykyään merkittäviä sanan- ja ilmaisunvapauden uhkia. Suomessa uskonnon- ja sananvapautta pyritään rajoittamaan myös muslimijärjestöjen sekä erityisesti viranomaisten ja lainsäädännöllisesti hallituksen taholta.

On tärkeää muistaa, että uskonnonvapauteen kuuluu olennaisena osana oikeus olla pitämättä pyhänä uskontojen sellaisiksi julistamia asioita. Tämä pätee niin uskontojen sisällä kuin niiden ulkopuolella. Mikään järkiargumentti ei voi pakottaa, korostan sanaa ”pakottaa”, minua pitämään pyhänä rangaistuksen uhalla sellaisen uskonnon pyhittämää asiaa, johon en ole koskaan uskonut enkä koskaan tule uskomaan. 

Vastaavasti uskovat, jotka luopuvat uskonnostaan, lakkaavat pitämästä entisen uskontonsa pyhinä pitämiä asioita. On kertakaikkisen totalitaarista vaatia heitä jatkamaan uskontoaan vaikka he eivät siihen enää usko.
Posted by at
Labels: , , , , , , , , , ,