Pääkirjoitus, Humanisti 2/2009
Kansainvälisessä mediassa on viime kuukausina keskusteltu kriittisesti “uskontojen halventamisen” vastaisesta julkilausumasta, joka hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa tänä keväänä. Uussuomettuneessa mediassamme aiheesta ei tietenkään ole ollut juuri mitään.
Kyse on OIC:n – islamilaisten maiden järjestön – pyrkimyksestä estää islamkritiikki. OIC teki aloitteen YK:n ihmisoikeusneuvostossa ja julkilausuma eteni sieltä YK:n yleiskokoukseen. OIC äänestää ihmisoikeusneuvostossa blokkina ja järjestöön kuuluu 57 islamilaista valtiota. Nämä valtiot eivät ole hyväksyneet YK:n ihmisoikeusjulistusta vaan vaihtoehtoisen Kairon julistuksen, joka on islamilaisten valtioiden oma versio ”ihmisoikeuksista”. Sanomattakin on selvää, että vaihtoehtoisessa versiossa islam menee ihmisoikeuksien edelle.
OIC ei totisesti ole tunnettu siitä, että se kannattaisi jotain islamin maltillisia versioita, vaikkapa mystistä sufilaisuutta. Itse asiassa jo OIC:n ihmisoikeusneuvostossa tekemä aloite osoittaa, että järjestön agendassa kyse on islamismista, islamin tuomisesta politiikkaan. Järjestö siis pyrkii rajoittamaan ihmisoikeuksia myös länsimaissa, islamin nimissä, uskontoaan suojellakseen ja sen voittokulkua edistääkseen. Jäsenmaihin lukeutuvat mm. Afganistan, Saudi-Arabia, Pakistan, Somalia, Sudan, Kuwait ja Iran. Kuten tiedetään, näissä maissa eivät ihmisoikeudet juhli.
OIC:n ”uskontojen halventamisen” vastaista julkilausumaa tukivat OIC-maiden ohella Kiina, Kuuba, Valko-Venäjä ja Venäjä. Nämä maat eivät ole erityisen uskonnollisia, ellei sitten Venäjä nykyään, kun voimakkaaseen putinilaiseen kansallismielisyyteen on läheisesti koplattu ortodoksikristillisyys. Nationalismi on lähes poikkeuksetta uskonnollista.
Tragikoomista asiassa on se, että Kiina ja Venäjä käyvät jatkuvasti “terrorisminvastaista” sotaansa islamilaisia vähemmistöjään uiguureja ja tshetsheenejä vastaan. Mutta tämä ei ilmeisesti ole OIC-maiden mielestä ongelma, tai ainakaan islamin ”halventamista”. Toisaalta juuri Venäjä on antanut Tshetshenian putinmieliselle nukkehallitsija Ramzan Kadyroville vapauden saattaa sharia, islamin laki, voimaan Tshetsheniassa. Kuten tunnettua, sharia ja ihmisoikeudet eivät sovi yhteen – päinvastoin.
Uussuomettuneessa Suomessa ei ilmeisesti ymmärretä, kuinka vakavasta asiasta julkilausumassa on kyse. Media vaikenee aiheesta ilmeisesti siksi, että kansalaisia halutaan ylhäältä päin varjella ”islamofobialta” tai ”russofobialta” eli edistää totalitarististen yhteiskuntajärjestelmien suvaitsemista, kuten aiemmin Kekkosslovakian kulta-aikoina. Samaan aikaan länsimaisilta ihmisiltä ollaan viemässä perustavanlaatuinen ihmisoikeus, sananvapaus, ja tilalle ollaan tuomassa ”uskontojen halventamisen” estävä päätöslauselma, joka kafkamaisesti antaa loukkauksen kohteelle oikeuden määritellä mikä on loukkaavaa. Ei ihme, että ihmisoikeuksia törkeästi polkevat Kiina, Kuuba, Valkovenäjä ja Venäjä ovat OIC:n kanssa samassa rintamassa.
On ilmeistä, että YK järjestönä on tiensä päässä, jos ja kun sitä käytetään totalitaristisen valtiojärjestyksen puolustamiseen ja suojelemiseen sekä teokratian edistämiseen. ”Uskontojen halventamisen” estävä päätöslauselma on ristiriidassa usean YK:n jäsenmaan perustuslain kanssa, joissa taataan sanan- ja uskonnonvapaus. Lisäksi näiden maiden lainsäädännöissä on jo olemassa pykäliä, joissa syrjiminen, kunnianloukkaaminen ja kiihotus kansanryhmiä vastaan on kriminalisoitu.
YK:n ihmisoikeusneuvostosta on jo tullut elin, joka on menettämässä uskottavuutensa. Se on pelkkä erilaisten eturyhmien, usein antidemokraattisten sellaisten, kulissi. Sen ohella siitä on tullut vaarallinen instituutio, jossa totalitaristinen blokki voi ajaa ihmisoikeuksien vastaista agendaansa muka hyvää tarkoitusta edistääkseen. Aivan samalla tavalla holokaustin kieltäjä, Iranin islamistipresidentti Mahmud Ahmadinejad käytti huhtikuussa YK:n rasisminvastaista konferenssia oman antisemitisminsä edistämiseen. Mitä tekemistä khomeinistiajatollahien vihaa lietsovalla nukkehallitsijalla ylipäätään oli kyseisessä konferenssissa?
Kansainvälisen humanistiliikkeen tehtävä on muistuttaa länsimaisten valtioiden päättäjiä siitä, että OIC ja sen liittolaiset eivät ole ihmisoikeuksien vaan oman etunsa asialla aloitteidensa kanssa. Uskonnon tuominen politiikkaan ja ihmisoikeuksien polkeminen sen nimissä on historiallisesti osoittanut vaarallisuutensa. Nyt, kun arvostettu instituutio YK on valjastettu totalitaristisen ja teokraattisen politiikan ajamiseen, hälytyskellojen pitäisi soida huomattavasti äänekkäämmin kuin ne nyt ovat soineet. Kyseiset kellot kumajavat tällä hetkellä juuri meille.
