14 January 2010

Islam ja sananvapaus

Jussi K. Niemelä

Kommentti YLE:n Suoraa puhetta -radio-ohjelman manifestiin

Islam ei ole ainoa uskonto tai ideologia, joka uhkaa sananvapautta. Kaikenlaiset dogmaattiset ideologiat ja uskomusjärjestelmät suhtautuvat lähtökohtaisen vihamielisesti tai ainakin nuivasti kriittisiin ääniin.

Taide, satiiri ja pila ovat keskeisiä kritiikin muotoja. Niiden avulla on kautta historian tarkasteltu ilmiöitä ja ihmisten käyttäytymistä. Moni taiteilija onkin joutunut yhteisönsä silmissä hylkiön tai roiston asemaan. Vallanpitäjien ja vallan instituutioiden ivaaminen on aina ollut vaarallista. Erityisen korostuneesti valtaa käyttävät vanhoilliset uskonnolliset tahot.

Uskontojen säädökset ovat yleensä melko jyrkkiä ja varsinkin tämä näkyy ns. abrahamilaisten, patriarkaalisten monoteismien säädöksissä. Jopa kristinuskon lempeät moraalisäännöt ovat absoluuttisia ja dogmaattisia. Ollaksesi hyvä uskovainen, sinun pitäisi noudattaa näitä säädöksiä kirjaimellisesti. Näin ajattelevat fundamentalistit, jotka haluavat ottaa pyhien kirjojensa ja perinteensä säädökset kirjaimellisesti. He myös haluavat valitettavan usein pakottaa nekin, jotka eivät näihin säädöksiin tai niiden taustalla oleviin uskontoihin usko, noudattamaan niitä. Uskonnoissa ja dogmaattisissa ideologioissa on siis totalitarismin siemen.

Eurooppa ja Yhdysvallat ovat vähitellen päässeet irti uskonnollisen vallan kahleista. Siitä ei ole vielä edes sataa vuotta, kun brittiläisfilosofi Bertrand Russell joutui uskonnollisen syrjinnän kohteeksi. Hän ei saanut opettaa New Yorkin yliopistossa uskontokriittisten näkemystensä ja liberaalin seksuaalimoraalinsa takia. Suomessa kirjailija Hannu Salama sai vuonna 1964 syytteen jumalanpilkasta Juhannustanssit -teoksensa pilasaarnasta, joka oli sijoitettu humalaisen miehen suuhun.

Suomen tilanne on mennyt parempaan suuntaan, kunnes viime vuonna maahanmuuttokriittinen Jussi Halla-aho Helsingistä sai tuomion uskonrauhan rikkomisesta. Halla-aho arvosteli blogillaan satiirisesti profeetta Muhammadia tämän lapsivaimo Aishan takia. Mielestäni Halla-ahon saama tuomio on skandaali. Kristinuskoa saa nykyään jo vapaasti arvostella ja pilkata, mutta islamia ei.

Tilanne heijastelee kansainvälistä kehitystä. Salman Rushdien tapauksesta lähtien länsimainen sananvapaus on vähitellen antautunut väkivallan, painostuksen ja pelottelun edessä. Nyt länsimaissa eletään pelon ilmapiirissä ja kustantajat sekä itse taiteilijat (kuvataiteilijat, kirjailijat, teatteriohjaajat, oopperatalot ym.) sensuroivat itseään. Sama kehitys on nähtävissä taidemuseoissa.

Mietin, uskaltaisiko kukaan tänään ohjata Moliéren Porvari aatelismiehenä -satiiria näyttämölle. Siinä pilkataan turkkilaisia muslimeja erittäin räväkästi. Näin teoksen näyttämösovituksen 2000-luvun alkupuolella Helsingin kaupunginteatterissa, Arto af Hällströmin ohjaamana. Tuolloin syyskuun 11. terrori-iskut olivat vielä tuoreessa muistissa ja teoksen näyttämösovituksen voidaan katsoa olleen vastalause iskuille. Hällström halusi käsittääkseni puolustaa länsimaista sananvapautta. Vähän tuon näyttämösovituksen jälkeen hollantilainen elokuvaohjaaja Theo van Gogh murhattiin keskellä katua. Murhaaja oli muslimifundamentalisti.

Islaminuskoisten strategiat länsimaiden lainsäädännön ja kulttuurin muuttamiseksi tapahtuvat nähdäkseni kolmella tasolla:

1 Avoin väkivallalla uhkailu, terrori, murhat, väkivaltaiset mielenosoitukset ja boikotit. Tässä islamistit osaavat hyödyntää globaalia mediaa. Pienistä paikallisista selkkauksista tehdään nopeasti kansainvälisiä mellakoita tai mielenosoituksia.

2 Avoin poliittinen ja akateeminen pyrkimys muokata länsimaiden johto, älymystö ja yleinen mielipide islammyönteiseksi tai yltiösuvaitsevaiseksi. Tähän liittyy mm. islamilaisten maiden järjestö OIC:n voimakas poliittinen lobbaus ”uskontojen halventamisen” estävän lainsäädännön ja YK:n julkilausumien toteuttamiseksi. YK:n Ihmisoikeusneuvosto ja yleiskokous taipuivat jo tämän poliittisen painostuksen edessä, mutta onneksemme YK:n päätöslauselma ei ole jäsenvaltioita juridisesti sitova. Akateemisessa maailmassa Saudi-Arabia ym. varakkaat muslimitahot rahoittavat länsimaissa lähi-idän instituutteja ja erityisesti islammyönteistä tutkimusta. Islamkriittiselle tutkimukselle on lähes mahdotonta saada rahoitusta. Yliopistomaailmasta kulttuurirelativistinen diskurssi on nopeasti levinnyt yhteiskuntaan laajemminkin ja erityisesti siihen törmää vasemmiston sekä vihreiden keskuudessa.

3 Piilojihad, joka osittain kuuluu edelliseen kohtaan. Piilojihadista (stealth Jihad) on hiljattain kirjoittanut amerikkalainen islamkriitikko Robert Spencer samannimisessä kirjassaan. Piilojihadistit toimivat erilaisten peiteorganisaatioiden kautta kaikkialla länsimaissa, edistääkseen islamistisia päämääriä ja muokatakseen länsimaita vastaanottavaiseksi muslimien erillisvaatimuksille. Piilojihadiksi voidaan katsoa vaikkapa länsimaissa vaaditut musliminaisille ja -tytöille tarkoitetut erilliset uimahallivuorot. Jos ja kun sellaiset sallitaan, islamistit ovat saaneet taas yhden pienen sharia-lain elementin käyttöön länsimaissa. Sukupuolisegregaatio on olennainen osa vanhoillista sharia-lain tulkintaa.

Kakkoskohtaan voidaan lisätä poliittisen korrektiuden ilmapiiri, ts. yleisen islamkeskustelun sopivaisuuden rajat (akateeminen toiseuden kunnioittaminen ja kulttuurirelativismi). Kriittiset äänet leimataan herkästi rasismiksi, islamofobiaksi tai kulttuuri-imperialismiksi. Olen jopa törmännyt käsitykseen, jonka mukaan yleismaailmallisten ihmisoikeuksien noudattamisen vaatiminen olisi kulttuuri-imperialismia.

Tällainen ajattelu asettuu automaattisesti sortajan puolelle islamilaisten kulttuurien sisällä. Joka väittää ihmisoikeuksien puolustamista länsimaiseksi kulttuuri-imperialismiksi, rasismiksi tai islamofobiaksi, asettuu samaan rintamaan salafistien, deobandien ja wahhabilaisten kanssa.

Kulttuurirelativismi on sisäisesti ristiriitainen kanta juuri siitä syystä, että missä tahansa kulttuurissa on voimia ja vastavoimia, joilla on erilaisia käsityksiä siitä mikä on sopivaa. Hylätessään islamin sisällä toimivat ihmisoikeusaktivistit länsimaiset kulttuurirelativistit asettuvat sharia-lain vanhoillisen tulkinnan kannattajien leiriin. Myös kaikenlaiset sananvapauden rajoituspyrkimykset– sensuuri, itsesensuuri, kriitikkojen leimaaminen – pelaavat väistämättä islamistien pussiin. Samalla niistä hyötyy länsimainen äärioikeisto ja muut poliittiset konservatiivit eli konservatiivien tukeminen yhtäällä tukee heitä myös toisaalla.

Tähän liittyen kannattaa huomata, että sanan- ja uskonnonvapaus on lopulta kaikkien eri ryhmien etu. Ilman sananvapautta ei ole vähemmistöjen oikeuksia eikä demokratiaa.