Martha C. Nussbaum – maailmankansalaisuuden ja omantunnonvapauden filosofi

(Vapaa Ajattelija 4/2008)

Kansainvälisesti arvostettu filosofi Martha C. Nussbaum vieraili kesäkuun alussa Helsingissä tutkijakollegiumin seminaarin vetäjänä. Aiheena oli moraalipsykologia ja patriotismin politiikan filosofia. Nussbaum toimii Chicagon yliopiston lain ja etiikan professorina. Viimeisimmässä teoksessaan Liberty of Conscience – In Defense of America’s Tradition of Religious Equality (Basic Books 2008) filosofi käsittelee vapaa-ajattelijoille hyvin tärkeitä aiheita, uskonnon- ja omantunnonvapautta sekä valtion ja kirkon eroa. Myös hänen erinomaisesti perustellut ajatuksensa sivistyneiden maailmankansalaisten kasvattamisesta ovat hyvin lähellä Vapaa-ajattelijain liiton kulttuuriohjelmassa esitettyjä periaatteita.

Martha C. Nussbaum ei ole ateisti. Hän kääntyi kristillisyydestä juutalaisuuteen nuorena ja on edelleen juutalaisuuden reformistisen haaran jäsen. Filosofi kunnioittaakin uskontoja ja erilaisia uskomuksia siksi paljon, että se saattaa vapaa-ajattelijalle ja ateistille näyttäytyä ajoittain jopa hieman yliampuvana.

Samoin Nussbaum torppaa filosofikollegansa Daniel C. Dennettin ateismin melko ylimielisesti, vaikka kritisoi Dennettiä nimenomaan ylimielisyydestä uskovia kohtaan. Nussbaum tulkitsee ’bright’ eli ’välkky’ –käsitteen siten, että se tarkoittaa uskovien olevan automaattisesti typeriä. Toisaalta tällaista asennetta on ollut ronskeimmilla ateisteilla havaittavissa ja Richard Dawkins esittää jopa älykkyystilastoja käsityksensä tueksi Jumalharha –teoksessaan. Ehkä Nussbaumin ateismikritiikki on siis näiltä osin oikeutettua.

Helsingin tutkijakollegiumin kesäkuun seminaarissa ei ollut kyse uskonnon- tai omantunnonvapaudesta, mutta aihetta toki sivuttiin, koska se on suorassa yhteydessä Nussbaumille läheiseen maailmankansalaisuuden filosofiaan. Poliittiseksi liberaaliksi tunnustautuva filosofi on 1990-luvulla kirjoittanut kiehtovan teoksen Cultivating Humanity – A Classical Defense of Reform in Liberal Education (Harvard University Press 1997), jossa hän puolustaa vanhan ajan kattavaa sivistyskasvatusta nykyajan kapea-alaisen tehokoulutuksen vaaroja vastaan. Nussbaum korostaa erityisesti antiikin stoalaisuudesta juontuvaa käsitystä jokaisen ihmisen perimmäisestä arvosta valistuneen maailmankansalaisuuden ja suvaitsevaisuuden edellytyksenä.

Filosofin päämääränä on osoittaa, että vaikka synnymme tietyn kansan ja perheen jäseniksi, olemme siitä huolimatta laajemman yhteisön kansalaisia eli maailmankansalaisia. Tämä aiheuttaa meille velvoitteita. Termi ’maailmankansalainen’ juontuu kyynikkofilosofi Diogenes Sinopelaisen (n. 412-323 eaa.) kuuluisasta lausahduksesta.

Tutkijakollegiumin seminaarissa Nussbaum tähdensi käsitystään maailmankansalaisuudesta nimenomaan poliittisena päämääränä eräiden muiden tutkijakollegoidensa eettistä näkemystä täydentäen. Moniarvoisessa, globalisoituvassa maailmassa on ensiarvoisen tärkeää ymmärtää ihmisten erilaisuus, unohtamatta samalla sitä, että olemme kaikki periaatteessa samanlaisille kohtalon oikuille sekä muiden ihmisten mielivallalle alttiita haavoittuvia, tuntevia olentoja. Lyhyesti, saman maailman kansalaisia.

Omantunnonvapaus tasa-arvokysymyksenä

Teoksessaan Liberty of Conscience Nussbaum tarkastelee tasa-arvonäkökulmasta Yhdysvaltain perustuslain ensimmäistä lisäystä, joka takaa täydellisen uskonnonvapauden ja valtion neutraliteetin suhteessa mihinkään uskontoon tai uskonnottomuuteen. Ajattelija on huolissaan varsinkin enemmistötyranniasta ja osoittaa uskonnollisesti värittyneen hurmahenkisyyden vaarat eriuskoisille vähemmistöille usean historiallisen esimerkin avulla.

Yhdysvalloissa on vainottu viimeisten parin sadan vuoden aikana erityisesti katolilaisia ja mormoneja. Myös juutalaisvastaisuutta on maassa esiintynyt, varsinkin ennen toista maailmansotaa.

Kun lukee Nussbaumin kuvauksia vähemmistöuskontojen sorrosta, tulee välittömästi mieleen nykyajalle tyypillinen islaminuskoisiin suunnattu epäluulo. Myös muukalaisia karsastava retoriikka on yksi yhteen nykyisten maahanmuutonvastustajien kanssa. On valaisevaa sekä opettavaista havaita, miten samat uhkakuvat maahanmuutonvastustajien propagandassa toistuvat mormonien, katolilaisten ja muslimien kohdalla. Argumenteissa ei ole mitään eroa.

Aiemmin Yhdysvalloissa oltiin syvästi huolestuneita katolilaisten korkeasta syntyvyydestä ja erityisesti italialaisten sekä irlantilaisten maahanmuuton volyymista. Ryhmien seksuaalisuutta pyrittiin demonisoimaan ja heitä syytettiin työn vieroksumisesta sekä synnynnäisestä laiskuudesta.

Vastaavasti mormonien moniavioisuutta on käytetty epäluulojen ja suoranaisen pelon lietsomiseen. Feministi Nussbaum puolustaa hieman yllättäen tätä uskonnollista tapaa juuri uskonnonvapauteen kuuluvana, ohittaen lähes kokonaan poliittiset tasa-arvonäkökohdat.

Samoin hän myöhemmin Liberty of Consciencessa kritisoi voimakkaasti Hollannin burqa-kieltoa musliminaisten omantunnonvapauteen kajoamisena ja ajautuu argumentaatiossaan hyvin lähelle kaksinaismoralistista väkinäisyyttä.

Suvaitsevaisuudessaan Nussbaum vaikuttaa varsin herkästi unohtavan maailmankansalaisuuden poliittisen puolen ja ihmisoikeudet, joihin sukupuolten tasa-arvo olennaisena osana kuuluu. Joillekin meistä burqa näyttäytyy naisen alistamisen symbolina par excellence, mutta filosofi jättää tämän näkökohdan täysin vaille huomiota.

Uskonto, sekularismi ja ihmisoikeudet

Nussbaum ei syystä tai toisesta problematisoi uskonnon nimissä harjoitettua ihmisoikeuksien polkemista, indoktrinaatiota, mielivaltaa tai enemmistötyranniaa uskontojen sisällä. Silti hän arvioi Raamattuun perustuvia moraalinäkemyksiä hyvinkin kriittiseen sävyyn puolustaessaan seksuaalivähemmistöjen poliittisia oikeuksia ja tasa-arvoa Yhdysvalloissa. Koraania ja haditheja Nussbaum ei kuitenkaan mainitse, vaikka niiden antamat moraaliohjeet ja sharia-laki ovat tässä suhteessa paljon Raamattua jyrkempiä ja vieläpä arkipäivää islamilaisissa maissa. Shariaa on Nussbaumin monessa yhteydessä kritisoiman kulttuurirelativismin nimissä yritetty ajaa käytäntöön myös useissa länsimaissa.

Ranskan kouluissa määrätty huivikieltokin saa filosofilta nuhteita, osin aiheesta. Samaan aikaan kun muslimitytöiltä on kielletty huivin ja juutalaispojilta jarmulken eli kipan käyttö, sallitaan kristityille kuitenkin pienen ristin pitäminen. Vain isot ristit on kielletty.

Tässä kysymyksessä on kaksi ongelmaa. Ensimmäinen koskee valtion neutraliteettia suhteessa uskontoihin. Nussbaum näkee asian niin, että valtio ei voi pakottaa kansalaisiaan sekularismiin, vaan harmittomat uskonnolliset tavat, kuten pukeutuminen, pitäisi sallia. Lasten pukeutumiseen kajoaminen voidaan näin ollen tulkita kajoamisena vanhempien uskonnonvapauteen.

Toinen ongelma on kristinuskon enemmistöuskonnon rooli. Pieni poikkeus ristien kohdalla osoittaa filosofin mielestä sen, että huivi- ja kipakielto voidaan helposti tulkita uskonnollisten vähemmistöjen syrjimiseksi. Näin asia on Ranskassa ollutkin; musliminaisten ohella huivikieltoa vastustamaan barrikadeille nousivat tosin länsimaiden vapaita tapoja ja demokratiaa vihaavat radikaalit jihadistijärjestöt, mutta tätä Nussbaum ei noteeraa.

Professorin analyysi on kaikesta huolimatta erittäin relevantti muslimien kotoutumisongelmien kannalta. Euroopassa yleinen valtion ja kirkon yhteys saattaa näet olla osaselityksenä sille, että islaminuskoiset pakolaiset sekä maahanmuuttajat kokevat herkästi tulevansa Euroopan maihin toisen luokan kansalaisiksi. Tämä ei edesauta heidän kotoutumistaan, vaan synnyttää pikemminkin kapinamielialaa.

Yhdysvalloissa ongelmaa ei näin selkeässä muodossa ole, koska valtio on periaatteessa täysin neutraali suhteessa uskontoihin tai uskonnottomuuteen. Toisaalta Nussbaum ei korosta tarpeeksi sitä, että Yhdysvalloissa poliittisiin virkoihin ei julkiateisteilla ole asiaa. Tässä on yksi merkittävä tasa-arvo-ongelma, joka muuten kattavasta esityksestä on jäänyt kokonaan pois.

Uskonnollinen oikeistokonservatismi, tiede ja kasvatus

Filosofin näkemykset kreationismin opettamisesta kouluissa ovat täysin linjassa vapaa-ajattelijoiden ja skeptikkojen tieteelliseen todellisuuskäsitykseen perustuvien käsitysten kanssa. Samoin esseessään Yhdysvaltain presidentin asettamalle bioetiikan neuvostolle Nussbaum näkee uskonnolliset perustelut kantasolututkista vastaan äärimmäisen heppoisina.

Yhdysvalloissa käytössä olevaa kotikoulutusta ja uskonnollisia kouluja ajattelija ei kannata, koska hänen mukaansa kumpikaan ei kykene takaamaan riittävän laaja-alaista kasvatusta lapsille ja nuorille. Nussbaumin mielestä Yhdysvaltain uskonnollisen oikeiston poliittiset pyrkimykset ylipäätään ovat uhka perustuslain ensimmäiselle lisäykselle, koska tämä ns. evankelinen liike ei hegemoniatavoitteittaan pahemmin salaile.

Juuri kristillinen oikeisto – presidentti Bush mukaan lukien – haluaa, että yhdysvaltalaisissa kouluissa opetettaisiin evoluutioteorian rinnalla älykästä suunnittelua eli kreationismia. Kotikoulussa ja kristillisissä kouluissa evoluutioteoriaa tuskin opetetaan asiallisesti, älykkään suunnittelun huuhaaksi osoittamisesta puhumattakaan.

Nussbaum puolustaa tältä pohjalta voimakkaasti peruskoulujärjestelmää ja yleistä oppivelvollisuutta. Ilman näitä moniarvoisessa yhteiskunnassa ja maailmassa pärjäämiselle välttämätön tietotaito ja sivistys jää saavuttamatta.

Professori on huolissaan myös nykykasvatukselle ominaisesta taloudellisen voitontavoittelun ylikorostumisesta kouluissa. Kun lapsille ja nuorille ei teroiteta inhimillisyyden sekä herkkyyden merkitystä, heistä tulee helposti empatiakyvyttömiä, ahdasmielisiä ja suvaitsemattomia. Nussbaumin mielestä kasvatus on suoranaisessa kriisissä, koska humanistisia ja taideaineita sekä kriittistä ajattelua opettavia kursseja on Yhdysvalloissa viime vuosina laiminlyöty.

Juuri nämä aineet ovat hänen omassa filosofiassaan erittäin tärkeässä roolissa täysipainoisten maailmankansalaisten kasvattamiseksi. Ilman taideaineita ja humanistis-kriittistä tieteellistä koulutusta yleinen sivistystaso laskee samalla kun ihmisen voitontavoittelu sekä ahneus korostuvat. Mikäli lapsille ja nuorille ei anneta avaimia rationaaliseen ajatteluun, keinoja samastua toisenlaisiin ihmisiin ja tutustua heidän tapoihinsa sekä ajatuksiinsa kirjallisuuden, filosofian ja taiteen avulla, heistä ei Nussbaumin mukaan voi kasvaa kriittisiä, suvaitsevaisia, ihmisten erilaisuuden ja omantunnonvapauden hyväksyviä demokraattisia kansalaisia.