Yliopiston häpeä

”Olen kirjallinen kokeilija, haluan laajentaa tieteellisen ilmaisun kenttää sinne, missä uuden tieteellisen tiedon esittäminen on vielä mahdollista - mielipidekirjallisuuteen.” -Johan Bäckman

Julkisuudessa on viime viikolla keskusteltu aivan liian vähän dosentti Johan Bäckmanin tapauksesta ja siihen liittyvästä avoimesta kirjeestä, jonka myös itse allekirjoitin. Tekisin sen välittömästi uudestaan, jos joku minulta sitä kysyisi. Itse asiassa tarjouduin vapaaehtoisesti allekirjoittajaksi, kun kirjeestä kuulin. Allekirjoittajat ovat saaneet jonkin verran kritiikkiä ja heitä on syytetty muun muassa akateemiseen vapauteen ja sananvapauteen puuttumisesta. Perustelen seuraavassa lyhyesti, miksi kirjeessämme ei ole kyse kummastakaan.

Otettakoon alkuun lainaus avoimesta kirjeestämme:

Helsingin yliopiston dosentti Johan Bäckman julkaisi 22.9. Virossa kirjan “Pronssisoturi: Viron patsaskiistan tausta ja sisältö”, jossa hän muun muassa kieltää Viron neuvostomiehityksen tapahtuneen ja kutsuu puheita miehityksestä “natsimyytiksi”.

Kirjassaan, blogissaan ja julkisissa lausunnoissaan Johan Bäckman julistaa pikaista loppua Viron tasavallan itsenäisyydelle, puoltaa Viron liittämistä Venäjään ja väittää Viron olevan “apartheid-valtio”. Bäckman leimaa puheillaan kansanryhmiä kuten virolaisia, venäläisiä, juutalaisia sekä vironvenäläisiä, ja väärentää Viron historiaa.

Kirjan julkaisutilaisuudessa Bäckman ilmoitti virolaisten historiallista väkivallan kokemusta vähätellen: “virolaisten olisi jo aika ymmärtää, ettei mitään neuvostomiehitystä ollut”. Bäckman kutsuu tietoa Viron neuvostomiehityksestä mm. natsipropagandan valheelliseksi keksinnöksi. Hän perustaa väitteensä mm. natsien juutalaisvastaiseen propagandaan, jota levitettiin Hitlerin Saksan toisen maailmansodan aikana miehittämissä maissa, esittäen sitä virolaisten ja Viron valtion ideologiana. Näin hän leimaa Viron historiasta ja virolaisten kokemuksesta kertovat ihmiset natsipropagandan levittäjiksi.

Dosentti Johan Bäckman opettaa Helsingin yliopiston opinto-oppaan mukaan lukuvuonna 2008-2009 Helsingin yliopiston oikeussosiologian oppiaineen puitteissa oikeussosiologiaa ja “Venäjän ja Viron oikeuspolitiikan erityispiirteitä”.

Bäckmanin julkiset lausunnot eivät ole vain mielipiteitä. Viron valtion olemassaolon oikeuden kyseenalaistamisen ja Viron julistamisen Venäjän osaksi voi luokitella valtioon ja kansaan kohdistuvaksi vihamieliseksi propagandaksi. Bäckmanin totuuden vastaiset väitteet Viron menneisyydestä, kuten myös nyky-Virosta, ovat avoimessa ristiriidassa tieteellisen totuuden tavoittelun kanssa. Bäckmania Viron ja Venäjän oikeuskäytäntöjen opettajana voi hänen lausuntojensa perusteella vertailla holokaustin kieltäjään, joka opettaa yliopistolla juutalaisten historiaa. Olisiko sekin mahdollista Helsingin yliopistolla?

Näin siis yhdessä kirjoitimme. Tarkastellaanpa asiaa hieman perusteellisemmin.

Pseudohistoriaa, todellista historiaa ja popularisointia

Lehdistötiedotteessaan Helsingin ylipiston dosentti, valtiotieteiden tohtori Johan Bäckman kertoo, että hän on ”ilmoittanut ryhtyvänsä oikeudellisiin toimiin häntä vastaan suunnatun avoimen kirjeen vuoksi. Bäckmanin mukaan kirjeen kirjoittajat ovat syyllistyneet törkeään kunnianloukkausrikokseen levittäessään julkisuuteen ja Bäckmanin työnantajalle väitteitä, joiden mukaan hän kirjoittaisi vihapropagandaa jotakin kansanryhmää vastaan.”

Ahaa, olemme siis loukanneet dosentin kunniaa. Mielenkiintoista. Dosentti Bäckman jatkaa:

”Bäckman julkisti Tallinnassa maanantaina kirjan "Pronssisoturi – Viron patsaskiistan tausta ja sisältö". Kirjassa kritisoidaan Viron rasistista apartheid-politiikkaa ja sekä virolaista miehitysmyyttiä, jonka mukaan Neuvostoliitto miehitti Viron. Kirja on ollut Virossa kuuman keskustelun aiheena jo yli kaksi viikkoa.”

Hmm, Bäckmanin sanavalinnat ovat mielenkiintoisia; ”rasistista apartheid-politiikkaa”, ”virolaista miehitysmyyttiä”. Bäckman tarkoittaa rasistisella apartheid-politiikalla ilmeisesti Etelä-Afrikassa aikoinaan harjoitettua rotusortoa, mutta mikäli tällainen kansanryhmään kohdistettu systemaattinen, julma vaino ja diskriminaatio olisi Virossa todellisuudessa käytössä, ei maa olisi tietenkään päässyt EU:n jäseneksi. Sen sijaan Viro olisi joutunut kansainvälisten talouspakotteiden sekä boikottien kohteeksi, kuten Etelä-Afrikka aikoinaan – aiheesta.

Mutta kuten Tuure Junnila kirjassaan ”Etelä-Afrikka – Ihmisoikeudet – Suomen ulkopolitiikka” (Alea-Kirja 1988) jo osoitti, samoin perustein myös Neuvostoliiton olisi pitänyt joutua vastaavien pakotteiden ja boikottien kohteeksi. En mene tässä historiallisiin detaljeihin Neuvostoliiton aikoinaan ja Venäjän edelleen harjoittamista lukuisista ihmisoikeusloukkauksista. Niitä löytyy kosolti kaikista ajan tasalla olevista tietosana- ja tietokirjoista.

Bäckman vyöryttää:

”Bäckmanin mukaan hänen kirjansa on poliittinen mielipidekirja, joka sekoittaa mm. historiantutkimusta, mielipiteitä ja kaunokirjallisuutta. Hän on myös kuvannut sitä dokumenttiromaaniksi. Kirja ei edes yritä olla tutkimus eikä sitä ole tarkoitettu oppikirjaksi. Kirja ei myöskään liity millään tavoin hänen yliopistollisiin opetustehtäviinsä.”

Tässä ollaankin jo asian ytimessä. Dosentti Bäckman vetää sanojaan takaisin ja jopa itse tunnustaa, että hän sekoittaa niin sanotulla postmodernilla, tyypillisesti äärimmäisen totuusrelativistisella tavalla, iloisesti ”historiantutkimusta”, mielipiteitä ja kaunokirjallisuutta. Näinhän kuka tahansa saa julkisuudessa vapaasti tehdä ja juuri näin dosentti Bäckman on tehnyt. Mutta mitä tällä kaikella on merkitystä Bäckmanin dosentuurille ja yliopiston maineelle?

Bäckman kertoo pitävänsä erikoisena avoimen kirjeen kirjoittajien ”vaatimusta siitä, että Viron apartheid-politiikasta pitäisi vaieta”. Olisi tietenkin ensin osoitettava, että kirjeessä vaaditaan jotain tällaista. Itse en kirjettä allekirjoittaessani moista vaatimusta tekstissä huomannut, enkä huomaa vieläkään.

Jos Bäckman haluaa kirjoittaa dokumentaarisia historiallisia satuja, kuten hän itse lehdistötiedotteessaan avoimesti myöntää, hänen tulisi osata tehdä selkeä ero faktan ja fiktion välillä. Viro näet ei ole valtio, jossa olisi käytössä apartheid-järjestelmä. On myös kiistaton historiallinen fakta, että Neuvostoliitto miehitti Viron. Virossa vielä asuva venäläisvähemmistö on osa neuvostomiehittäjän aikoinaan suorittamaa väestönsiirtoa, jonka tarkoituksena oli korvata alkuperäisväestö uudella kansalla, venäläisillä. Stalin harrasti tätä aivan yleisesti myös muiden alkuperäiskansojen kustannuksella. Bäckman, Helsingin yliopiston dosentti, ilmeisesti kiistää tämän.

Vähemmistöretoriikka on keskeinen osa postmodernia ”näkökulmadiskurssia”, jolloin ”sorretun” äänestä tulee automaattisesti totuuden ääni. Tällaista akateemista sanahelinää, pseudoälyllistä linssinviilausta, olen kritisoinut lukuisissa kirja-arvioissani, kirjoissani, mielipidekirjoituksissani ja artikkeleissani. Bäckman asettuukin väistämättä samaan kategoriaan kuin totuusrelativistinen naistutkimus, psykoanalyyttisperäinen fenomenologinen hermeneutiikka ja mannermainen kirjallisuuden tutkimus derridalaisine dekonstruktioineen. Aivan, juuri näiden alojen tutkijat usein ovatkin nöyristelleet hirmuhallitsijoita ja todellisia sortajia.

Filosofi Jean-Paul Sartre – eksistentialisti-marxisti – piti kovasti Fidel Castron sosialistihallinnosta Kuubassa 1960-luvulla. Michel Foucault, postmodernin, sisällyksellisesti tyhjän yliopistojargonin ylipappi, suorastaan palvoi ajatollah Khomeinin shiialaista teokratiatotalitarismia. Hermeneuttisen eksistenssifilosofian guru ja merkittävästi postmoderniin filosofiaan vaikuttanut Martin Heidegger oli natsipuolueen jäsen. Muitakin esimerkkejä akateemisten idioottien hyödyttömyydestä ja suoranaisesta vahingollisuudesta on, mutta niitä on turha tässä luetella.

Mielestäni dosentti Bäckman asettuu saumattomasti tähän perinteeseen. Hän haluaa vaikuttaa kirjallaan poliittisesti ja lietsoa valheellisin perustein vihaa virolaisia kohtaan. Outoa on se, että Bäckmanille vähemmistö ovat venäläiset, eivät virolaiset. Onhan aivan kiistaton fakta, että Neuvostoliitto oli suurvalta, joka Viron ohella miehitti monia muitakin itäblokin maita. Muistaakseni Stalin yritti miehittää Suomenkin, muttei siinä onnistunut.

Eli tiedettä vapaasti politisoivan dosentti Bäckmanin Viroa koskevista ”tutkimuksista”, tai siis kaunokirjallis-historiallis-poliittisista mielipiteistä, voimme vetää turvallisin mielin sen johtopäätöksen, että mikäli Stalin Suomen olisi aikoinaan saanut valloitettua ja vasta vuoden 1989 paikkeilla olisimme saaneet itsenäisyytemme takaisin, olisimme Bäckmanin mielestä tällä hetkellä rasistinen apartheid-valtio ja isänmaamme miehitys olisi vain natsi- tahi lahtarimyytti; jos siis maahamme olisi jäänyt venäläismiehittäjistä koostuva muka rasistisin perustein nyky-Suomessa ”sorrettu” vähemmistö, jota Bäckman syystä tai toisesta haluaisi historiaa, poliittisia mielipiteitä ja kaunokirjallisuutta sekoittamalla puolustaa ja Suomea solvata.

Tieteen ja yliopiston tehtävä

Tieteen tehtävä on tieteellisen metodin avulla tavoitella totuutta ja yliopiston tehtävä on kasvattaa sekä työllistää oppineita, sivistyneitä ihmisiä. Bäckmanin työ yliopistolla on - tai sen pitäisi olla - edistää näitä tavoitteita. Miksi siis hänelle maksetaan verorahoista palkkaa siitä, että hän julkisuudessa tekee yliopistolaitoksesta parodiaa?

On selvää, että akateeminen status antaa kirjailijalle, joka vieläpä historiaa surutta vääristelevässä postmodernissa teoksessaan sivuaa yliopistolla opettamaansa alaa, aivan erilaista uskottavuutta ja painoarvoa kuin vaikkapa työskenteleminen Venäjän salaisessa palvelussa. Mikäli Bäckman kirjoittaisi virolaisesta rasistisesta apartheid-politiikasta ja neuvostomiehityksestä ”natsimyyttinä” FSB:n agenttina, hänen sanomansa saisi aivan eri merkityksen yhteiskunnallisessa keskustelussa. Dosentti Bäckman pyrkiikin ilmiselvästi vaikuttamaan poliittiseen ilmapiiriin tutkijanstatuksensa avulla.

Asia ei siis ole niin yksinkertainen kuin moni olettaa. Tutkijan, vieläpä dosentin, asema asettaa vapauksien ohella tiettyjä velvoitteita, vastuuta. Tieteen autonomia ja tieteen eettiset pelisäännöt eivät suinkaan tarkoita sitä, että totuutta voisi vapaasti vääristellä. Totuuden vääristeleminen on propagandaa, eikä avoimessa kirjeessämme suinkaan kielletä propagandaa, kuin ei myöskään akateemista vapautta tai sananvapautta. Mutta kun akateeminen ja sananvapaus muuttuu vihamieliseksi propagandaksi ja pseudohistorialliseksi totuusrelativismiksi, on toden totta syytä huolestua.

Eli vielä kerran: Miten Bäckman voi toimia Helsingin yliopistolla dosenttina?

On totisesti syytä ihmetellä, edellyttääkö yliopisto opettajiltaan tosiasioiden tunnustamista ja onko yliopiston tehtävänä enää lainkaan totuuden tavoittelu. Vai onko kenties yliopiston tehtävänä nykyisin lähinnä akateemisen statuksen antamalla painokkuudella historiaa surutta vääristelevän roskakirjallisuuden ja nettiblogipropagandan kirjoittajan tieteen maineelle aiheuttaman vahingon puolustelu ja kaupan päälle hänen taloudellisen asemansa tukeminen palkan muodossa? Kas, kun Bäckmanin kirja ei ole Yliopistopainon kustantama. Ehkä jo ensi kerralla.

Sharia Helsingissä 2

Kunnallisvaaliehdokas Iivi Anna Masson Uusi Suomi – verkkolehden vaaliblogikirjoitus musliminaisten ja -tyttöjen uimahallivuorosta Jakomäessä on herättänyt julkisuudessa runsaasti keskustelua. Kokoomuksen listalta ehdolla olevaa Massoa on jopa erään hänen puoluetoverinsa taholta syytetty oikeistopopulismista. Islamilaisen sharia-lain aiheuttaman tasa-arvo-ongelman kritisoiminen tulkitaan siis helposti ”äärioikeistolaisuudeksi” myös oikeistopuolue Kokoomuksessa. Mistä ihmeestä tässä on kyse?

Kohu sai alkunsa Helsingin Sanomien viattoman tuntuisesta verkkouutisesta, jossa kerrottiin vain musliminaisille ja –tytöille Jakomäen uimahallissa kerran viikossa järjestettävästä vuorosta.

Masson vedottua kritiikissään tasa-arvoon, yhdenvertaiseen kohteluun ja ihmisoikeuksiin, keskustelu tavanmukaisesti karkasi käsistä ja kohta ehdokkaaseen lyötiin jo ahkerasti äärioikeistolais- ja oikeistopopulistileimoja.

Muslimien uimataito ihmisoikeusongelmana

Musliminaisten erillistä uimahallivuoroa on puolusteltu pääasiassa uimataidolla ja kotoutumisella. Voidaan vaikkapa väittää, etteivät HS:n uutisessa mainitut somalitytöt opi uimaan ilman muslimien erillisvuoroja.

Tähän on helppo vastata. Kukaan ei kiellä somalityttöjä oppimasta uimaan. Jos heidän uskontonsa kieltää sen, tuleeko meidän noin vain suvaita sitä? Moni luulee tai toivoo, että uskonnollisin perustein tapahtuva syrjintä – sukupuoliapartheid – vähitellen katoaa, jos muslimien perinnäistavoille annettaan periksi.

Argumentti on hyvin outo eikä kestä kriittistä tarkastelua. Pikemminkin vanhoillisille islamilaisille tavoille, jotka ovat osa shariaa, islamin lakia, myöntyminen hidastaa muslimimaahanmuuttajien kotoutumista ja integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan.

Lisäksi islamilaisissa maissa tavallinen sukupuoliapartheid syrjii kaikkia muita kuin muslimeja. Suomessa on laissa säädetty uskonnonvapaus eikä ketään saisi syrjiä uskonnollisin perustein. Jos siis Jakomäen uimahalliin yrittäisi ateisti, kristitty tai juutalainen nainen, eikä häntä päästettäisi uimaan, kyse olisi uskontoon perustuvasta syrjinnästä.

Myös lasten oikeuksista on syytä olla huolissaan. Kun pikkutytöt jo lapsesta saakka indoktrinoidaan sukupuoliapartheidiin "suvaitsevaisten" päättäjien ja sosiaaliviranomaisten nyökytellessä hyväksyvästi päätään, he eivät koskaan kotoudu länsimaiseen yhteiskuntaan eivätkä varmasti opi suvaitsemaan toisuskoisia tai uskonnottomia, jotka sekasukupuoliuintia vähissä vaatteissa toistuvasti harrastavat.

Erivapaus uskonnollisin perustein

Onko oikeudenmukaista, että muslimit käytännössä pakottavat muut ihmiset olemaan käyttämättä uimahallia muslimeille varattuna aikana? Voidaan kysyä, miksi tätä uskonnolliseen syrjintään perustuvaa erivapautta ei suoda kaikille, jotka sitä haluavat.

Jos sukupuoliapartheidiin perustuvia järjestelyjä halutaan suosia, suomalaismuslimien kannattaisi ehkä kääntyä Saudi-Arabian puoleen. Kuningasperhe rahoittaa valtionuskontoonsa wahhabismiin perustuvan äärivanhoillisen islamin levittämistä ympäri maailman, joten saudirahoituksella Suomessa asuvat muslimit saisivat nopeasti betonibunkkeriin sijoitetun yksityisen uimahallin vanhoillisille muslimeille.

Siellä musliminaiset voisivat sitten rauhassa opetella uimaan, vaikka tämä ei tietenkään poistaisi sitä laajempaa ihmisoikeusongelmaa, että näitä tyttöjä ja naisia edelleen sorrettaisiin islamin nimissä.

Tärkeää on myös huomioida, että uimahallivuorojen jälkeen muslimit saattavat vaatia shariaa sovellettavan vaikkapa Suomen perheoikeudessa. Iranissa naisille on jo omia puistoja, joissa he joutuvat lenkkeilemään. Niihin ei miehillä eikä vääräuskoisilla ei-muslimeilla ole asiaa. Saudi-Arabiassa naiset ovat vielä pahemmin alistettuja.

Länsimaissa muslimit ovat vaatineet shariaa perheoikeuteen mm. Kanadassa, Iso-Britanniassa ja Ruotsissa. Erillisiä uimahallivuoroja muslimeille on Suomen ohella järjestetty ainakin Ranskassa, Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

Mihin väärä suvaitsevaisuus voi johtaa?

Musliminaisille ja –tytöille varatuissa uimahallivuoroissa ei tietenkään ole kyse pelkästään sukupuoliapartheidista. Myös Yrjönkadun uimahallissa on jo pitkään ollut erillisvuorot naisille ja miehille.

Olisikin mielenkiintoista seurata reaktioita, mikäli kristityt fundamentalistit vaatisivat, etteivät kristityt naiset ja tytöt saisi uida yhdessä vääräuskoisten ja ateistien kanssa. Rahoittaisikohan kunta tässä tapauksessa naisten ja tyttöjen vanhoilliseen uskontulkintaan perustuvaa eristämistä? Tästä – ja vain tästä – on Jakomäen uimahallivuoroissa kyse.

On myös aiheellista kysyä, onko sukupuolisyrjintä työpaikoillakin "suvaitsevaisuuden" nimissä hyväksyttävä, koska muuten vanhoilliset muslimimiehet eivät päästä musliminaisia ollenkaan töihin. Onhan tehtaan, toimiston tai yliopiston naisosastolle burqa päällä pääsykin parempi vaihtoehto kuin kotona istuminen. Vai onko?

Miten käy sille työlle, jota feministit länsimaissa ovat yli sata vuotta tehneet ja mitä sisaret islamilaisissa maissa tälläkin hetkellä henkensä kaupalla tekevät?

Yhdenvertainen kohtelu ja outo uutisointi

Musliminaisten ja –tyttöjen uimahallivuoroissa rikotaan yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, johon sisältyy vaatimus, ettei julkinen valta saa syrjiä ainakaan yhtään enempää kuin mikä on sallittua yksityiselle.

Ihmisiin kohdistettua ryhmäperusteista pakkosyrjintää ei pitäisi missään nimessä lisätä nykyisestä tai tukea kunnallisesti sosiaalisin perustein, vaikka tällaiset tavat ovatkin edelleen arkipäivää vanhoillisessa islamissa.

Asiassa on jäänyt ilmeisesti huomaamatta se, että musliminainen, joka ei voi uida samaan aikaan muiden kanssa ja estää tytöiltä saman, ei todellakaan ole maltillinen vaan vanhoillinen. Tai jos naisten puolisot estävät heitä ja tyttäriään uimasta samaan aikaan muiden naisten ja erityisesti miesten kanssa, on kyse puhtaasta patriarkaalisesta sharia-tulkinnasta eli syrjimisestä uskonnollisin perustein. Erillisvuorot muslimeille ovat näin ollen väistämättä poliittista islamia, islamismia.

Oudointa tapauksessa on se, että julkisen kohun jatkuttua noin viikon Uuden Suomen toimitukselle kerrottiin, että ”Jakomäen uimahallin musliminaisten uintivuoro onkin kaikkien naisten uintivuoro”. Verkkouutisessa lähiöliikuttaja Toni Lempiäinen kertoo, että ”uintivuoro kulkee nimikkeellä ’musliminaisten vapaauinti’, koska miehille halutaan korostaa, että he eivät ole silloin uimahalliin tervetulleita. Aiemmin vuoro on kulkenut nimellä ’maahanmuuttajien uintivuoro.’” Iivi Anna Masso on maahanmuuttaja, joten olisikohan hän tervetullut vaikkapa bikineissä Jakomäen uimahallin maahanmuuttajien uintivuorolle?

Lempiäinen ei tietenkään tiedä, mitä hallissa näiden vuorojen aikana tapahtuu, koska hän ei niiden aikana pääse halliin sisään.