Skeptikko 2/2013
Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin miekka – Idän ja lännen konfliktien historia. Otava 2012.
Øyvind Strømmen: Äärioikeisto, vastajihadismi ja terrorismi Euroopassa. Suomentanut Heikki Eskelinen. Tammi 2013.
Ihmisen maailmankatsomus rakentuu tunnetusti hyvin erilaisista aineksista. Usein siihen sisältyy irrationaalisia osia, joille ei ole järkiperusteita. Skeptikko pyrkii kitkemään tällaiset perusteettomat uskomukset maailmankatsomuksestaan kriittisen ajattelun, johdonmukaisuuden ja todisteiden avulla. Valitettavasti myös politiikassa esiintyy ja on aina esiintynyt suoranaisia salaliittoteorioita, joiden pohjalta yhteiskuntaa pyritään rakentamaan halutun kaltaiseksi. On kuitenkin erittäin huolestuttavaa, mikäli sisäisesti ristiriitaiset, perusteettomat ja vainoharhaiset salaliittoteoriat todella pääsevät ohjaamaan päivänpolitiikkaa. Sellaiset teoriat näet aiheuttavat pahimmillaan terrorismia, totalitarismia ja joukkomurhia. Salaliittoteorioita esiintyy sekä jihadisteilla että vastajihadisteilla. Usein nämä ääripäät ja toistensa viholliset ovatkin kuin kaksi marjaa.
Julkisen keskustelun perusteella Suomessa sekä islam että islamilainen fundamentalismi tunnetaan todella huonosti. Erityisesti joidenkin perussuomalaisten ja muiden muukalaiskammoisten poliitikkojen sekä kansallismielisten ääriryhmien retoriikassa mitään eroa ei edes tehdä: vainoharhaisimpien salaliittoteorioiden mukaan kaikki muslimit ovat fundamentalisteja, jotka haluavat valloittaa maailman.
Todellisuudessa vain pieni osa ääri-islamisteista, niin sanotut jihadistit, haikailevat Mustafa Kemal Atatürkin hallituksen Turkissa 3. maaliskuuta vuonna 1924 hajottaman islamilaisen kalifaatin perään ja haluavat ulottaa sen vallan koko maailmaan. Edes kaikki salafistin nimellä tunnetut vanhoilliset muslimit eivät tavoittele maailmanlaajuista islamilaista valtiota. Heille riittää sharian hallitsema islamilainen valtio siellä, missä he nykyisin asuvat.
Toki omissa maissaankin salafistit ovat useimmiten vähemmistössä tai jos he ovat vallassa, he ovat yleensä kaapanneet sen väkivalloin ja sortavat kansaa julmasti. Al Qaida edustaa puhtaimmillaan salafismin jyrkintä alalajia, jihadismia. Saudi-Arabian valtionuskonto wahhabismi on edustava esimerkki salafismista, samoin talibanin uskontulkinta deobandilaisuus.
Talibanin ääri-islamismiin sekoittuu lisäksi pashtuheimon vanhoja perinteitä, joista naisten kokopeittävä burqa on tunnetuin. Islamiin burqa on siirtynyt näistä vanhemmista perinteistä, mutta oikeastaan burqalla ei ole islamin kanssa mitään tekemistä.
Sekä professori Jaakko Hämeen-Anttila että norjalainen bloggaaja-toimittaja Øyvind Strømmen ovat hiljattain julkaisseet aiheesta tärkeät kirjat. Niissä tekijät kumoavat monia islamiin aiheetta liitettyjä pelkoja ja salaliittoteorioita. Kummankaan pääaihe ei ole islamilainen fundamentalismi vaan lännen reaktiot ja erityisesti niiden ylilyönnit siihen. Molemmat kuitenkin sivuavat salafismia asiantuntevasti.
Läntisten äärinationalististen ryhmittymien ja puolueiden islaminvastaisuus perustuu samaan ideologiaan kuin Anders Behring Breivikin terrori-isku Oslossa ja Utøyan saarella eli vastajihadismiin. Nimi antaa ideologiasta tarkoituksella väärän kuvan, koska nimenomaan vastajihadistit edustavat salaliittoteoriaa, jonka mukaan kaikki muslimit ovat jihadisteja tai yrittävät valloittaa länsimaisen kulttuuripiirin uskontonsa ikeen alle. Oikeasti vastajihadistit muistuttavat kammoamiaan jihadisteja monessakin suhteessa. Molemmat muun muassa vastustavat fanaattisesti monikulttuurista yhteiskuntaa ja erityisesti muslimien uskonnonvapautta.
Vastajihadistit yleistävät tarkoituksella jihadismin koskemaan koko muslimiväestöä ja tyystin ohittavat muun muassa lukuisat koulukuntaerot islamin sisällä. Jokainen islamiin vähänkin syvemmin perehtynyt tietää, että jihadismi ei nauti kannatusta edes läheskään kaikkien islamistien keskuudessa.
Vastajihadisteille ei näytä myöskään olevan selvää, että kaikkien islamin koulukuntien sisällä on eroja ja että islamismia eli poliittista islamiakin on useita eri lajeja. Vain osa niistä siis kannattaa avointa väkivaltaa ja näitä voidaan yleisesti kutsua jihadistisiksi islamismin lajeiksi.
Islamismi on äärioikeistolainen poliittinen ideologia, joka perustuu Koraanin ja hadithien vanhoilliseen tulkintaan ja niiden soveltamiseen politiikkaan. Professori Jaakko Hämeen-Anttila esittelee kirjassaan tämän ideologian tärkeimmät historialliset taustavaikuttajat.
Väärennöksiä ja propagandaa
Islamistijärjestö Hamasin perustamisasiakirjassa viitataan Siionin viisaiden pöytäkirjoihin. Se on tunnettu antisemiittinen väärennös, jonka tsaarin salainen poliisi teki 1900-luvun alussa. Islamilaisissa maissa kyseinen väärennös on edelleen suosittu ja siitä on otettu lukuisia painoksia, jotka Saudi-Arabia on rahoittanut.
Fundamentalistit ja eri uskontojen edustajat eivät epäröi historiallisten väärennösten käyttämistä salaliittoteorioidensa pönkittämisessä. Voi olla, että valtaosa islamististen valtioiden ja järjestöjen johdosta jopa vilpittömästi uskoo Siionin viisaiden pöytäkirjojen aitouteen. Ainakin Iranin presidentti Mahmud Ahmadinežad vaikuttaa olevan tyypillinen holokaustidenialistihörhö, joka näkee verenhimoisia juutalaisia mummonsa tohveleissakin.
Siionin viisaiden pöytäkirjoissa esitetty salaliittoteoria juutalaisten maailmanhallinnasta sopii edelleen Lähi-idän poliittiseen ilmastoon. Koraanissa on myös paljon antisemiittistä ainesta, joten vanhoillisiin muslimeihin nämä teoriat eittämättä vaikuttavat ja ohjaavat heidän poliittisia näkemyksiään. Israelin ja Palestiinan konflikti saa bensiiniä liekkeihin näistä historiallisista faktoista sekä väärennöksistä.
Oikeastaan ennakkoluulot ja eri uskontojen konfliktit ovat suureksi osaksi näiden ongelmien ainoa syy, erilaisten nationalististen motiivien ohella.
Kun pohditaan syitä islamilaisen fundamentalismin nykyiseen suosioon, ensimmäisenä tulee mieleen nimenomaan länsimainen sekularismi, ja erityisesti Yhdysvallat ja sen kulttuuri sekä länsiliittouman sotatoimet lähi-idän alueella. Yhdysvallathan on perustuslaillisesti sekulaari valtio, joskin kukaan ei ole voinut välttyä maassa rehottavasta äärikristillisyydestä. Muslimifundamentalistien keskuudessa kristillisyys yhdistyy perinteiseen antisemitismiin ja erilaiset salaliittoteoriat kukoistavat. Viha Israelia ja Yhdysvaltoja kohtaan ruokkii kaukaa perityviä ennakkoluuloja ja kasvattaa islamismin suosiota.
Koraanin loppupuolen antisemitismi vaikuttaa siis voimakkaasti edelleen. Teoksessaan Jaakko Hämeen-Anttila kuvaa profeetan aikaisen juutalaisvastaisuuden syitä seuraavasti (17): ”Juutalaiset eivät tunnu suuressa määrin kääntyneen islamiin, mikä oli ilmeisesti Muhammadille iso pettymys, ja Koraanin myöhäisemmät osat suhtautuvat heihin hyvin kriittisesti. Perimätieto siirtää syyn välien huonontumisesta juutalaisille, joiden muun muassa väitetään suunnitelleen profeetan murhaamista.”
Moni muslimi kokee edelleen juutalaisuuden ja länsimaisen kulttuurin kokonaisuutena uhkatekijäksi islamille ja reaktiona siihen vanhoillisempi islamintulkinta on aivan luonnollinen; varsinkin maallistuneemmat ja maltillisemmat – siis islamistien mielestä länsimaistuneet – muslimit joutuvat toistuvasti fundamentalistien vihanpidon kohteeksi.
Euroopassa esiintyi vastaavaa antisemitismiä pitkälle 1900-luvulle, kunnes natsien hirmuteot osoittivat millaiseen katastrofiin järjettömät salaliittoteoriat voivat pahimmillaan johtaa. Antisemitismikin on jälleen nousussa, eurooppalaisten muslimien, äärivasemmiston ja Magneettimedian lukijakunnan keskuudessa, mutta sen ohi on jo ajat sitten ajanut salaliittoteoria muslimien maailmanvalloituksesta.
Tosin länsimaissakin on vielä sitkeitä uusnatseja, jotka kannattava holokaustin kieltämistä ja muita salaliittoteorioita. Jokunen perussuomalainenkin on innostunut näistä hörhötyksistä. Tässä he siis muistuttavat tavattoman paljon pelkäämiään islamistifanaatikkoja, jotka myös harrastavat holokaustin kieltämistä ja antisemitismiä.
Strømmenin teoksen ansioksi on luettava erityisesti se, ettei tekijä syyllisty islamilaisen fundamentalismin ja muslimien Eurooppaan kotoutumisen aiheuttamien ongelmien valkopesuun kuten monet vasemmistolaiset äärioikeistokriitikot. Strømmen puolustaa myös sananvapautta vaikka aivan aiheellisesti pohtiikin kansankiihotuksen aiheuttamia ongelmia. Erityisesti internetissä leviävät salaliittoteoriat ja lahkolaisirrationalismi olivat muun muassa Anders Behring Breivikin tekemien terrori-iskujen taustalla. Breivikin ideologiaan vaikuttaneita tekijöitä Strømmenin teos nimenomaan käsittelee.
Tämän päivän eurooppalaiskonservatiivien keskeinen salaliittoteoria
Tekijä vertailee äärioikeistolaista terroria aivan oikein islamistiseen ja äärivasemmistolaiseen terroriin. Norjassa on tapahtunut useita äärioikeistolaisten tekemiä terrori-iskuja ja muutama islamistien tekemä isku. Teos paljastaa, miten muukalaisviha on historiallisesti Norjassa kehittynyt. Yhtäläisyydet Suomen tilanteeseen ovat selvät.
Voimakas maahanmuuttovastaisuus nousi Norjassa jo 1980-luvulla ja silloiset ennustajat pelkäsivät maan islamisoitumista muutaman vuoden sisällä. Erilaisia uhkakuvia maalattiin kuten nykyäänkin. Puuttui vain suuri, kaiken selittävä salaliittoteoria, joka nykyisin tunnetaan nimellä Eurabia-kirjallisuus.
Tämä salaliittoteoria on nykyään kansallismielisen oikeistokonservatismin ytimessä, myös Suomessa. Teorian mukaan eurooppalainen poliittinen eliitti on tehnyt arabimaiden kanssa salaisen sopimuksen Euroopan jakamisesta. Vahvimmin teoriaa on lanseerannut egyptiläissyntyinen juutalaiskirjailija Bat Ye'or, jonka oikea nimi on Giséle Littman. Hän on kyseisen salaliittoteorian äiti. Sittemmin teoria on levinnyt kulovalkean tavoin internetissä, erityisesti Gates of Vienna -blogin välityksellä. Eurabia-hysterian tunnetuin lietsoja internetissä on norjalainen bloggaaja Fjordman, oikealta nimeltään Peder Jensen, Gates of Viennan vakiokirjoittaja. Oikealla nimellään Fjordman tuli julkisuuteen vasta Breivikin terrori-iskujen jälkeen, tietenkin poliisin pelossa.
Suomessa vastajihadistisen Eurabia-salaliittoteorian johtavia propagoijia ovat jo vuosia olleet nyttemmin aina kansanedustajaksi päätynyt jyrkästi islaminvastainen bloggaaja Jussi Halla-aho (ps) äärimmäisen muslimivihamielistä Tundra Tabloids -nettisivua pitävä, Suomessa asuva, Yhdysvalloista kotoisin oleva Kenneth ”KGS” Sikorski, ja kristilliseltä ristiretkiromantiikkapohjalta islamia demonisoiva viljelevä nimimerkki ”Vasarahammer”. Näistä Strømmen mainitsee teoksensa jälkisanoissa Halla-ahon ja KGS:n, joten ilmeisesti Strømmen ei ole selvillä Kenneth Sikorskin henkilöllisyydestä, vaikka nimi selviää viidessä sekunnissa googlaamalla Counterjihad-konferenssien osallistujia, joiden joukossa Sikorski esiintyy vuosittain Suomen edustajana.
Teoksen jälkisanoissa tekijä käsittelee lyhyesti Suomen tilannetta ja näin hänellä on selvästi kontakteja tänne: joku olisi voinut ystävällisesti kertoa hänelle Sikorskin henkilöllisyyden. Se on varmasti myös Norjan poliisin tiedossa, olihan Breivikin terrori-isku saman ideologian – vastajihadismin – motivoima. Breivikin suurin idoli Fjordman on Tundra Tabloidsin perusteella myös Sikorskin suurin sankari ja ideologinen esikuva. Ja tietenkin läheinen yhteistyökumppani.
Tosin Sikorski tyytyy onneksi vain kansankiihottamiseen ja Israel-myönteisen propagandan levittämiseen, kuten muutkin netissä vaahtoavat vastajihadistit. Vastaavasti hän levittää Israelin lehdistössä propagandaa muun muassa kansanedustaja Pertti Salolaisen (kok.) antisemitismistä, vaikkakaan Sikorski ei sattuneesta syystä ole siellä mainostanut aatetoverinsa ja tuttavansa Jussi Halla-ahon ns. holohölinäskeptisismiä.
Ye'orin Eurabia-salaliittoteoriassa keskeisessä roolissa on käsite dhimmiys, joka historiallisesti tarkoittaa juutalaisten ja kristittyjen alistettua asemaa islamin hallinnoimilla alueilla. Tämän Ye'or projisoi nykyaikaan ja väittää, että eurooppalainen poliittinen eliitti, erityisesti EU, koostuu dhimmeistä, jotka vapaaehtoisesti alistuvat islamille.
Kuten aina, tällekään salaliittoteorialle ei löydy rationaalisia perusteita. Se on joidenkin yksittäisten kirjoittajien ja bloggaajien kehittelemä näkemys, jonka tarkoitus on luoda muslimivastaista ilmapiiriä länsimaissa. Teoria uppoaa joihinkin kansanosiin varsin helposti, mukaan lukien useita perussuomalaisten kansanedustajia. Se upposi sellaisenaan myös Breivikiin.
Salaliittoteoriaan kuuluu olennaisesti käsitys, jonka mukaan ei ole olemassa maltillista islamia tai maltillisia muslimeja. Tätä todistellaan islamin taqiiya-käytännöllä. Se sallii valehtelun muslimille uhkaavassa tilanteessa, jossa uskovan uskoa voidaan käyttää tätä vastaan vääräuskoisten keskuudessa.
Toisin sanoen hengenvaaraan joutuessaan muslimin on sallittua valehdella olevansa ei-muslimi. Eurabia-salaliittoteoreetikkojen keskuudessa tämä periaate on yleistetty sellaiseksi, että muslimit valehtelevat aina väittäessään olevansa maltillisia tai jos he oikeasti ovat maltillisia, he eivät voi olla aitoja muslimeja. Kuten irrationaalisissa uskomuksissa aina, tässäkään tapauksessa teoriaa ei voi falsifioida: muslimi valehtelee aina ja jos ei valehtele, hän ei ole muslimi.
Samoin muslimien oletettu ja usein ensimmäisessä sukupolvessa oikeasti suurempi lapsimäärä on aiheuttanut vainoharhaisia spekulaatioita islamin demografisesta Euroopan valloituksesta. Strømmen kumoaa nämäkin salaliittoteoriat teoksessaan. Muslimien syntyvyys tasaantuu nopeasti muiden ryhmien tasolle ja muutenkin heidän tapansa maallistuvat.
Pata kattilaa soimaa: Fjordman vs. Sayyid Qutb
Erityisen oivaltavaa tekijältä on Fjordmanin rinnastaminen Sayyid Qutbiin (1906–1966), joka oli Egyptin Muslimiveljeskunnan pääideologi 1950-luvulta alkaen. Qutbin ja samalla salafismin pääteokseksi on nopeasti muodostunut Milestones, jonka voisi kääntää Virstanpylväiksi. Myös Jaakko Hämeen-Anttila tarkastelee kirjassaan Qutbin ajattelua lyhyesti, mutta asiantuntevasti.
Qutbin ja Fjordmanin viha modernia, liberaalidemokraattista länttä ja monikulttuurisuutta kohtaan on yksi yhteen. Näille ääri-ideologeille demokratia on jotain aivan muuta. Se muistuttaa melkoisesti fasismia. Molempia yhdistää myös viha feminismiä ja ylipäätään naisten vapautta kohtaan.
Esittelen seuraavassa Sayyid Qutbin ajattelua paljon laajemmin kuin Hämeen-Anttila ja Strømmen teoksissaan, koska ilman Qutbin jihadismia on mahdotonta ymmärtää vastajihadismin vainoharhaista maailmankatsomusta.
Qutb on suosittu salafistien keskuudessa, mutta vastajihadistit yleistävät näiden edustaman vanhoillisuuden koskemaan kaikkia muslimeita. Tälle ei ole järkiperusteita. Maltilliset muslimit kavahtavat Qutbin kaltaisia fundamentalisteja paljon enemmän kuin vastajihadistit konsanaan. Lisäksi heidän ajattelustaan ei löydy yhtymäkohtia Qutbiin, kuten Fjordmanilta ja monelta perussuomalaiselta.
Sayyid Qutb hahmottelee Milestoneissa utopistisen yhteiskunnan, joka on tiukasti islamin ja sharian mukainen, profeetta Muhammadin esimerkkiä tarkkaan seuraten. Qutbin ajattelu on eräänlaista yltiöromanttista vapautuksen teologiaa, koska hän oli itse Milestonesin kirjoittamisen aikaan vankilassa Gamal Abdel Nasserin (1918–1970) hallitsemassa maallisessa Egyptissä ja korosti läpi tuotantonsa voimakkaasti islamiin sisältyvää sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Qutbin aihetta lähimmin tarkasteleva teos on käännetty englanniksi vuonna 1953 nimellä Social Justice in Islam (Sosiaalinen oikeudenmukaisuus islamissa). Tässä Qutb muistuttaa nykyisiä läntisiä oikeistopopulisteja, kuten monessa muussakin suhteessa. Kansaa voi kosiskella usealla tavalla.
Retoriikassaan muslimiveljeskunta on aina ollut kansan puolella sortajaa vastaan ja vasta nyt se arabikevään myötä on päässyt Egyptissä valtaan. Tätä kirjoittaessani näyttää valitettavasti, mutta odotetusti, siltä, että sorto tulee Muslimiveljeskunnan alaisuudessa jatkumaan: vain sortaja ja sorrettu vaihtuvat. Sorron jatkumisen voi helposti päätellä suoraan Sayyid Qutbin teoksista.
Jahiliya eli islamia ennen vallinnut tietämättömyyden aika on Qutbin visiossa keskeisessä roolissa. Myös nykyaikainen ei-islamilainen maailma on Qutbin mukaan jahiliyan maailma. Qutb näkee kaikki yhteiskunnalliset ongelmat seurauksena harhaoppisuudesta, uskosta luopumisesta tai synnistä. Vain paluu profeetan kulta-aikaan ja sharian alaisuuteen voi ratkaista ongelmat ja nostaa islamilaisen maailman ansaitsemalleen paikalle koko maailman johtajaksi.
Tiivistettynä Qutbin viesti on varsin yksinkertainen: Sharia pelastaa maailman. Sharian alaisuudessa ihminen on saavuttanut paratiisin maan päällä. Qutb on lisäksi hysteerinen moralisti, joka haaveilee maailmanlaajuisesta islamilaisesta vallankumouksesta. Pahat länsimaiset tavat, kuten tanssi, elokuvat, kevytmielinen pukeutuminen ja viihde, on saatava kuriin – keinolla millä hyvänsä.
Viittaan tässä yhteydessä Saudi-Arabiaan, Talibanin hallitsemaan Afganistaniin, Sudaniin ja Iraniin, joissa Qutbin visioima yhteiskunta on enemmän tai vähemmän toteutunut. Lisäksi on syytä todeta, että Osama bin Ladenin aikoinaan perustama terroristijärjestö al-Qaida nojaa tiukasti Qutbin oppeihin. Osama sai oppinsa aikoinaan Saudi-Arabiassa, muun muassa Sayyid Qutbin veljeltä Muhammadilta, mutta luki hän toki Sayyidinkin teoksia suoraan, varsinkin Milestonesia.
Tietokirjailija Lawrence Wrightin Pulitzer-palkitun teoksen The Looming Tower: Al-Qaeda and the Road to 9/11 (Siintävä torni: Al-Qaida ja matka kohti syyskuun yhdettätoista) mukaan Osama kävi usein Muhammad Qutbin luennoilla Kuningas Abdulazizin yliopistossa 1970-luvun lopulla.
Pakistanista lähtöisin oleva kanadalainen sekulaarimuslimi Tarek Fatah puolestaan esittää vuonna 2010 ilmestyneessä kirjassaan The Jew Is Not My Enemy (Juutalainen ei ole viholliseni), että oppia Qutbin veljeltä oli saamassa myös egyptiläinen tuleva al-Qaidan kakkosmies, lääkäri Ayman al-Zawahiri, joka bin Ladenin kuoleman jälkeen vuonna 2011 nousi järjestön johtoon. Sayyid Qutbin vaikutus al-Qaidan jihadismiin on siis ollut ratkaiseva.
Qutb oli myös kiivas antisemiitti. Jihadistien ja islamistien nykyinen Israel-viha juontuu Koraanin ohella muun muassa Qutbin juutalaisvastaisista opeista. Asiaa on syytä taustoittaa hieman laajemminkin.
Qutbin 1950-luvun alussa Kairossa kirjoittama ja saudien wahhabiittihallinnon vuonna 1970 uudelleen julkaisema sekä ympäri muslimimaailmaa levittämä antisemiittinen julistus on käännetty englanniksi nimellä Our Struggle with the Jews (Taistelumme juutalaisia vastaan). Teoksen nimestä voi tulla mieleen Adolf Hitlerin Taisteluni eikä se ole sattumaa. Qutbin antisemitismi on yhtä fanaattista kuin Hitlerin ja hän jopa avoimesti ylistää tätä Allahin lähettämänä juutalaisten rankaisijana; aivan kuten Hitler itse teoksessaan julisti olevansa Jumalan asialla vastustaessaan juutalaisia. Suurempi rangaistus on Qutbin mukaan kuitenkin vielä tulossa ja Qutbin paranoidinen juutalaisviha onkin periytynyt sellaisenaan Hamasin perustamisasiakirjaan. Israelin valtion on sen mukaan lakattava olemasta, se on pyyhittävä pois maan päältä, työnnettävä mereen.
Asia ei ole vuosien saatossa muuttunut miksikään. Muslimiveljeskunnan tällä hetkellä kenties tunnetuin ja arvostetuin uskonoppinut, Yusuf al-Qaradawi, toisti Qutbin väitteen Al Jazeera -kanavalla vuonna 2009, sillä erotuksella, että Hitleriä kehuessaan hän myös vähätteli holokaustia. Al-Qaradawin mukaan Hitler näytti juutalaisille näiden paikan käyttämällä kaikkia niitä keinoja, joita hänellä käytettävissään oli, ja se oli Jumalan rangaistus juutalaisille. Seuraava rangaistus on uskovien, siis muslimien, käsissä.
Vuonna 1987 perustetun jihadistijärjestö Hamasin – Muslimiveljeskunnan Palestiinan haaran, joidenkin tarkkailijoiden mukaan jopa Muslimiveljeskunnan aseellisen siiven – jyrkän antisemitismin taustalla on ideologis-historiallisesti myös Palestiinan-kysymyksessä jo alun alkaen aktiivisena puuhastellut Jerusalemin pahamaineinen mufti Hajj Amin al-Husaini (1897–1974), joka oli Muslimiveljeskunnan perustajan Hasan al-Bannan ohella läheisessä yhteistyössä natsien kanssa juutalaisten hävittämiseksi.
Sukulaispoika Mohammed Yasser Abdel Rahman Abdel Raouf Arafat al-Qudwa al-Husaini kävi lapsena ja nuorena usein imemässä oppia muftilta. Myöhemmin maailma oppi tuntemaan pojan nimellä Jasser Arafat (1929–2004). Arafatin äiti oli muftin serkku ja kuten tunnettua, Arafat jatkoi taistelua juutalaisia vastaan Amin al-Husainin viitoittamalla tiellä, vaikkakin maallisen terroristijärjestö PLO:n huivipäisenä johtajana, ei jihadistina.
Kuten Tarek Fatah on mainitussa muslimien juutalaisvastaisuutta tarkastelevassa teoksessaan osoittanut, tämä valitettava kasvatustapa on aivan yleinen ympäri islamilaista maailmaa: lapset opetetaan pitämään juutalaisia islamin ja muslimien vihollisina jo moskeijoissa ja kouluissa, sekä lännessä että idässä. Saudien wahhabiittihallinto rahoittaa muslimien koulukirjoja, joita käytetään Saudi-Arabian ohella myös Yhdysvalloissa. Näissä oppikirjoissa juutalaiset ja kristityt kuvataan islamin vihollisiksi, apinoiksi ja sioiksi.
Samalla tavalla omaa agendaansa edistääkseen Saksan natsihallinto tuki 1930-luvulla suoraan taloudellisesti muftin ohella myös Egyptin Muslimiveljeskuntaa, koska Palestiina-kysymys lisäsi järjestön suosiota ja varoja tarvittiin jatkuvasti erityisesti juutalaisvastaisen propagandan painattamiseen. Kuten todettua, Siionin viisaiden pöytäkirjojen sisältämään salaliittoteoriaan perustuu äärioikeistolaisen Hamasin poliittinen ohjelma ja järjestön täysin vainoharhainen käsitys juutalaisista. Se voisi olla suoraan Der Stürmerin sivuilta.
Tarek Fatahin mukaan aiemmin mainittu saudiuusintapainos Qutbin juutalaisvastaisesta esseestä on varustettu toimittajan viitteillä, jotka yhdistävät Qutbin näkemykset Siionin viisaiden pöytäkirjoihin ja käyttävät viimeksi mainittua historiallista väärennöstä todistamaan Qutbin vääristellyt teesit oikeiksi.
Islamistien ohella valitettavan suuri osa maailman muslimiväestöstä pitää väärennöstä aitona, kiitos juuri saudien ahkeran propagandan. Pöytäkirjojen aitouteen uskoi myös Qutbin teloittanut Egyptin presidentti Nasser. Juutalaisten oletetun maailmanvalloitussuunnitelman estääkseen Hamas haluaa tuhota ei pelkästään Israelin vaan kaikki maailman juutalaiset.
Näiden tunnettujen historiallisten yhteyksien ja kehityskulkujen vuoksi on tavattoman koomista, että nykyään vasemmisto useimmiten täysin epäkriittisesti tukee äärioikeistolaista Hamasia Palestiinan-kysymyksessä. Myös shiialainen antisemiittiterroristijärjestö Hizbollah, joka on Iranin hallinnon tukema, nauttii melkoista suosiota äärivasemmiston keskuudessa. Tätä militanttien juutalaisvastaisten ideologioiden väistämätöntä sulautumista globaaliksi kollektivistiseksi kansanliikkeeksi voi kutsua vaikkapa kalifaatin, Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton perinnöksi. Tärkeintä on vihata länsimaista liberalismia, kapitalismia, imperialismia, Natoa, Yhdysvaltoja ja Israelia.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että Israel toimisi Palestiinan-kysymyksessä oikeudenmukaisesti saati moraalisesti, mutta asioilla on aina vähintään kaksi puolta ja konfliktilla erityisen pitkä, ikävä historia.
Kun palestiinalaisterroristi tekee iskun, Israel provosoituu; kun Israel tekee vastaiskun, palestiinalaiset provosoituvat. Koston kierre kiihtyy. Ääripäät ruokkivat toisiaan ja elävät toisistaan. Konservatiivinen Likud-puolue Israelissa ja Hamas Palestiinassa menestyvät vaaleissa sitä paremmin, mitä syvempi on konflikti osapuolten välillä. Siksi molemmat lietsovat vihaa. Väkivalta synnyttää väkivaltaa ja lisää ääriainesten suosiota pelossa elävän kansan keskuudessa.
Väkivallan dynamiikka näkyy traagisella tavalla Palestiinan-konfliktissa. Kun kaksi Jumalan valittua kansaa kamppailee yhdestä ja samasta alueesta, jonka Jumala on heille luvannut, lopputulos on tämä: uskonnollis-nationalistisen konservatismin suosion kasvu.
Samassa yhteydessä on tärkeää muistaa, että kiistan molemmilla puolilla on sankka joukko rauhantahtoisia ihmisiä, jotka eivät missään nimessä kannata kummankaan osapuolen sotaisia toimia. Rauhaa toivovat ovat konfliktin ensisijaisia kärsijöitä, koska juuri heillä olisi tarjota kiistaan ratkaisu. Väkivalta vain ei juuri koskaan kuuntele järjen ääntä.
Myös ääriortodoksijuutalaisilla on omat terroristinsa, jotka ovat oikeuttaneet tekonsa Jumalalla. Näistä pahamaineisimmat ovat rabbi Meir Kahane ja hänen seuraajansa Baruch Goldstein. Mikään muu kuin uskonoppi ei erota heitä jihadisteista. Aivan kuten jihadistit, he kokivat olevansa vainotun, mutta valitun kansan jäseniä, ja puolustavansa ainoaa oikeaa Jumalaa. Uskonto yhtyi heidänkin kohdallaan äärinationalismiin ja seurauksena oli useita kuolleita sekä loukkaantuneita muslimeja.
Palestiinan-konfliktin ytimessä on alusta saakka ollut muslimien antisemitismi. Se on alunperin ollut islamistien ja arabinationalistien keskeinen syy vastustaa juutalaisvaltion perustamista alueelle. Juutalaisuus on jo tuolloin tarkoittanut muslimeille länsimaisuutta, vapaamielisyyttä ja maallisuutta, siis selkeää uhkaa islamin ja sharian ylivallalle. Vastaavasti ortodoksijuutalaisille mikään kompromissi tai maallinen esivalta ei kelpaa: Jumala on luvannut heille pyhän Israelin maan ja siitä ei tingitä.
Ilman ortodoksijuutalaisuutta ja islamistista antisemitismiä Palestiinan-konfliktia nykymuodossaan tuskin olisi olemassa – on näet melkoisesti historiallista ja ajankohtaistakin näyttöä sen puolesta, että juutalaiset ja muslimit kykenevät rauhanomaiseen rinnakkaiseloon. Ääripäiden välillä rauha on kuitenkin mahdoton yhtälö.
Palestiinan-konfliktin provosoivat alun perin mufti Amin al-Husaini ja Muslimiveljeskunnan Hasan al-Banna aatetovereineen, natsien rahallisella tuella, ja Hamas, Hizbollah sekä muut islamisti- ja arabinationalistijärjestöt pitävät sitä yllä edelleen. Nyt tukijoina ovat ainakin yksityiset lahjoittajat Saudi-Arabiasta, Iran ja Syyria, sekä lukuisat länsimaissa toimivat salafistien peitejärjestöt. Aiemmin saudihallinto tuki Hamasia täysin avoimesti, mutta veti tukensa pois ilmeisesti läntisten kumppaniensa painostuksesta.
Saudi-Arabia tuki aikoinaan auliisti myös Arafatin PLO:ta, kunnes PLO asettui Saddam Husseinin taakse tämän hyökättyä Kuwaitiin. Arafatin tuki Saddamille johtui todennäköisesti siitä, että Saddam puolestaan tuki avokätisesti Arafatin puoluetta Fatahia lähellä olevaa Al-Aqsan marttyyrien prikaatia järjestön itsemurhapommitusoperaatioissa: Saddam maksoi niin sanotun Al-Aqsan eli toisen intifadan aikana itsemurhajihadistien perheille jopa 25 000 dollaria puhtaana käteen.
Vastaavasti Israel tuki alussa Hamasia, koska arveli järjestön horjuttavan PLO:n valtaa alueella. Mossadissa pääteltiin, että fundamentalistien hallitsema Gaza olisi kansainvälisesti etu Israelille, koska fundamentalistit eivät pääsääntöisesti taivu kompromisseihin, ja tämä saisi Israelin näyttämään maltilliselta ja demokraattiselta rauhankyyhkyltä. Mutta kuten Yhdysvalloille kävi Afganistanin jihadistitaistelijoiden kanssa 1980-luvulla, Israel sai nopeasti huomata, että salafistien tarkoitusperien edistäminen oman maan edun nimissä osuu väistämättä myöhemmin omaan nilkkaan.
Kuvaavaa salafistien antisemitismin syvyydelle on, että Sayyid Qutbin mukaan tiede, tutkimus, runous, professorit, filosofit, tohtorit, kirjailijat,tiedemiehet ja joskus toimittajat ovat kaikki juutalaisten agentteja, joiden tehtävänä on tuhota ainoa oikea totuus, islam. Vainoharhaiselle salaliittoteorialle tyypillisellä tavalla Qutb selittää tämän johtuvan siitä, että juutalaiset ja heidän agenttinsa tietävät islamin olevan ylivoimainen totuus. Siksi se pitää tuhota.
Freud on islamin vihollinen eläimellisellä seksuaalisuudellaan, Marx ateistisella materialismillaan, ja Durkheim perhearvojen tuhoajana. Kaikki kolme ovat juutalaisia – eikä se ole sattumaa. Kaikkien tarkoitus on kumota islamin mukanaan tuoma moraali ja siveys sekä korvata ne turmeltuneella aistillisuudella ja epäjumalten palvonnalla, siis jahiliyan barbarismilla.
Qutb julistaa juutalaisten olleen islamin vihollisia alusta saakka, kuten Koraani ja perimätieto todistavat, ja vyöryttää tämän päälle modernia vainoharhaista salaliittoteoriaa ristiretkeläis-sionistien maailmanvalloitussuunnitelmista. Kuten todettua, näiden vääräuskoisten tarkoitus ei Qutbin mukaan ole enempää eikä vähempää kuin tuhota islam. Juutalaiset ja heidän agenttinsa ovat jahiliyan asialla. Myös maallistuneet muslimit ovat Qutbin mukaan sionistiagentteja. Kaikki paha tulee juutalaisuudesta.
Al-Qaidan taustalla on Qutbin lanseeraama islamtulkinta ja myös Breivik, jonka manifesti sisältää eniten suoraan lainattua materiaalia juuri Fjordmanilta, ihailee islamistiterroristeja manifestissaan. Tämä on tragikoomista.
Fjordman on blogiteksteissään islamin ohella hyökännyt raivokkaasti liberaalia demokratiaa, EU:ta, monikulttuurisuutta ja feminismiä vastaan. Mies vaikuttaa totaalisen kilahtaneelta ja ilmeisesti juuri siksi hän nauttii niin laajaa suosiota kansallismielisten islaminvastustajien keskuudessa. Sekopäät rakastavat sekopäitä. Sekä Fjordman että Qutb inhoavat ”kulttuurimarxismia”, Qutb kuitenkin enemmän tavallista marxismia. Breivikin manifestissaan toistuvasti mainitsema kulttuurimarxismi on osa vastajihadistista salaliittoteoriaa sekin.
Eurooppalaisen fasismin historiasta nykypäivään
Strømmen esittelee kirjassaan eurooppalaisen fasismin historiaa laajemminkin ja osoittaa nykyisen islaminvastaisen liikehdinnän yhteydet siihen. Suomessakin näkyy julkisuudessa aivan avoimesti fasismia ylistäviä hurmahenkiä. Heitä on jopa eduskunnassa ja Helsingin Sanomien raadissa.
Vastaavasti Timo Soini ei sanoudu irti tai tuomitse puolueensa maahanmuuttokriittisen äärilaidan päivänselvää yhteyttä vastajihadismista nousevaan muukalaisvihaan. Moni perussuomalainen kansanedustaja kannattaa näitä sekopäisiä salaliittoteorioita täydestä sydämestään ja on päässyt nimenomaan sillä eduskuntaan.
Euroopassa aiemmin rehottanut vainoharhainen antisemitismi on nyttemmin vaihtunut muslimivastaisuuteen, vaikka perinteinen antisemitismi toki säännöllisesti nostaa päätään erilaisissa media- ja eliittisalaliittoteorioissa. Voidaankin kyynisesti todeta, että maahanmuuttokriitikoille islamviha on vain väline syödä muiden, liberaalimpien puolueiden kannatusta vetoamalla aina ajankohtaiseen muukalaiskammoon. Arviolta noin 10 prosenttia suomalaisista nielee syötin sellaisenaan.
Voidaan silti olettaa, että yli puolet perussuomalaisten kannatuksesta perustuu pelkästään EU-vastaisuuteen eikä salaliittoteorioihin perustuvalla muukalaiskammolla ole siinä kovinkaan merkittävää roolia. Vain puolueen äärikansallismielinen siipi saa kannatuksensa vastajihadistisesta liikehdinnästä.
Tietenkin myös vetoaminen heikompiosaisten auttamiseen lisää kannatusta jonkin verran, kun samalla muistutetaan, ettei sorrettujen ja solvattujen tukeminen ole sosialismia vaan kansallismielisyyttä. Vain eliitti – EU ja liberaalidemokraatit – haluavat köyhille pahaa. Ja tietysti apajille pyrkivät maahanmuuttajat, erityisesti muslimit, joita mainittu eliitti haalii tänne vaalikarjaksi kannatustaan nostamaan. Tällaista salaliittoteoriaa kannattaa muun muassa professori Timo Vihavainen teoksessaan Länsimaiden tuho.
Yleensäkin koko länsimaista maahanmuuttopolitiikkaa pidetään vastajihadistipiireissä maanpetoksena, jossa eliitti on kaapannut kansalta vallan ja harjoittanut maahanmuuttajien ”hallitsematonta” maahantuontia syystä tai toisesta – kansallisen kulttuurin tuhoaminen on selitysten kärkipäässä – kysymättä asiasta mitään kansalta. Kun kansa kuitenkin nyt vaaleissa äänestää, Suomessa vain 20% kannattaa maahanmuuttovastaista linjaa äänestämällä perussuomalaisia. Näistäkin suurin osa vastustaa EU:ta, ei maahanmuuttoa sinänsä.
Perussuomalaisten suosion myötä Suomeenkin on rantautunut puolimilitantti muslimivastainen fanaatikkolahko, joka täällä kutsuu itseään sattuvasti englanninkielisellä nimellä Finnish Defence Leagueksi. Järjestöä johdetaan Englannista ja sillä on alalahkoja useissa maissa. Siihen kuuluu muun muassa uusnatseja, fasisteja, rasisteja ja ylipäätään kaikenlaisia muukalaisvihamielisiä aineksia. Suomessa perustajissa oli mukana perussuomalaisia paikallispoliitikkoja, joista ainakin yksi on tällä hetkellä jopa kunnanvaltuutettuna. Eräs toinen, avoimesti natsismia ylistävä vanhemman polven perustajahahmo on tietääkseni erotettu puolueesta.
Järjestö ei tätä kirjoittaessani ole vielä yhdistysrekisterissä, joten johto voi kätevästi sanoutua irti kenestä tahansa yksittäisestä nettihörhöstä, koska virallisia jäseniä ei ole. FDL:n Facebook-sivu ja toiminta siellä viittaa siihen suuntaan, että järjestö aina johtoa myöden koostuu epämääräisestä rupusakista, joka pitää eri mieltä olevien ihmisten uhkailemisesta ja solvaamisesta. Heidän sivistystasonsa on matala eikä kukaan järjestöä edustavista henkilöistä ole missään kannanotossaan osoittanut pienintäkään suomalaisen kulttuurin tai historian tuntemusta. He eivät vainoharhaisten lehdistötiedotteidensa ja Facebook-kommenttiensa perusteella osaa kirjoittaa edes välttävää suomea.
Näin ollen FDL ei puolusta mitään suomalaista, vaan lähinnä lageria latkivien englantilaisten katumellakoitsijoiden, vankilakundien ja jalkapallohuligaanien kannattamia muslimivastaisia salaliittoteorioita. Toivottavasti Suojelupoliisi tarkkailee järjestöä, koska sen liepeillä liikkuu runsaasti heikkolahjaista, päihdeongelmaista, asehullua ja väkivaltaista ainesta, joka voi pahimmillaan olla valmis Breivik-tyyliseen terrori-iskuun omia kansalaisia vastaan.
Strømmen käsittelee teoksessaan myös näitä salaliittoteoreetikkoja Englannin sekä Norjan osalta ja heidän fasistista taustaansa. NDL vaikuttaa samanlaiselta hörhölahkolta kuin FDL.
Osansa saa myös BNP, Britannian kansallispuolue. Sen johtaja Nick Griffin on omituinen tapaus, kuten suomalaiset aatetoverinsa. Hänenkin taustojaan tonkimalla löytyy holokaustin vähättelyä ja puhdasta fasismia. Griffin on siis varsin lajityypillinen islamvihaaja, joka muistuttaa huomattavasti enemmän demonisoimiaan muslimifanaatikkoja kuin länsimaisia demokraatteja.
Samaa voidaan sanoa vanhemmasta ja tunnetummasta järjestöstä, äärikansallismielisestä Suomen Sisusta, jonka jäseniä istuu eduskunnassa ainakin neljä kappaletta – kaikki tietenkin perussuomalaisten eduskuntaryhmässä. Tosin eräät heistä ovat ilmoittaneet eroavansa tai eronneensa järjestöstä, mutta vaikkapa James Hirvisaari on samassa yhteydessä kuitenkin avoimesti ylistänyt Sisun kollektivistis-fasistista ohjelmaa ja tavoitteita. Ne perustuvat vahvasti vastajihadistiseen salaliittoteoriaan muslimien maailmanvalloituksesta ja ovat kaiken kaikkiaan tavattoman muukalaisvastaisia. Näitä teorioita Hirvisaari on toistuvasti levitellyt blogeillaan ja Facebook-profiilissaan ja saanut yhdestä internetkirjoituksestaan myös lainvoimaisen tuomion kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Hänen kannattajansa ovat usein vielä fanaattisempia kuin Hirvisaari itse.
Sekä perussuomalaisissa että muissa nationalistisissa ryhmissä esiintyy myös voimakasta tieteenvastaisuutta, joka pahimmillaan on johtanut tutkijoiden uhkailuun. Rasimia ja muukalaisvihaa akateemisesti tutkivat henkilöt ovat saaneet vihapostia toistuvasti ja moni heistä ei halua enää esiintyä julkisuudessa. Tieteen autonomia on siis uhattuna, koska kansalliskiihkoilijat eivät siedä sitä, että heidän toimiaan ja ideologiaansa tutkitaan kriittisesti yliopistoissa. Tässäkin äärinationalistit muistuttavat ääri-islamisteja.
Norjassa Breivikin terrori-iskusta syytettiin välittömästi muslimeja ja kun asian todellinen laita paljastui, Breivikin teko oikeutettiin juuri sosiaalidemokraattisella tai kulttuurimarxilaisella maahanmuuttopolitiikalla. Suomessa nimenomaan Hirvisaari esitti vastaavan syytöksen Uuden Suomen blogissaan: Breivikin terrori-isku oli luonnollinen seuraus harjoitetusta, siis demokraattisesti valittujen hallitusten, maahanmuuttopolitiikasta.
Toisin päin käännettynä ajatus on selvä: jos maahanmuuttopolitiikka olisi kansallismielisten toivomalla tasolla, eli käytännössä turvapaikanhakijoita afrikkalaista ja islamilaisista maista ei vastaanotettaisi lainkaan, terroria ei tarvitsisi pelätä. Syy on siis terrorin uhreissa.
Strømmen päätyy lopulta syyttämään koko Norjan yhteiskuntaa äärioikeistolaisen, oikeammin kiihkokansallismielisen, islamvastaisuuden noususta arkipäiväiseksi. Tämä on oikeastaan eräänlainen liberaalidemokratian petos, itsepetos, jossa maltilliset puolueet ovat vähitellen päästäneet ääriainekset mukaan politiikkaan – silkkaa naiiviuttaan – ja jopa omaksuneet osan näiden muukalaisvihamielisestä retoriikasta (Suomen sosiaalidemokraattien maahanmuuttopoliittinen slogan viime eduskuntavaaleissa oli ”maassa maan tavalla”).
Valloittavaa valloitushistoriaa
Jaakko Hämeen-Anttilan uusi teos on tärkeä lisä islamkirjallisuuteen ja erityisen ajankohtainen. Oikeastaan koko kirja on oivallinen katsaus nykypäivän ristiretkeläisromantiikan ylilyönteihin, joissa Euroopan juutalaiskristillinen historia nähdään sankarikertomuksena taistelusta pahoja valloittajamuslimeja vastaan.
Tosiasiassa Euroopan historia on täynnä sisäisiä konflikteja ja jatkuvia verisiä sotia, joissa kristityt ovat teurastaneet toisiaan vailla huolen häivää. Hämeen-Anttila on parhaimmillaan näiden ristiriitaisuuksien osoittamisessa ja asianlaitojen todellisen merkityksen paljastamisessa. Historian tuntemus on ensiarvoisen tärkeää, jos ja kun siitä yritetään hakea opastusta nykypolitiikalle. Hämeen-Anttila osoittaa, että islamvihaajat eivät tunne historiaa tai jos tuntevat, tulkitsevat sitä tavattoman yksisilmäisesti, suorastaan putkinäköisesti.
On ylipäätään kyseenalaista puhua laajamittaisesta islamin valloitusretkestä Eurooppaa vastaan. Kyse on usein ollut eurooppalaisten ja vaikkapa turkkilaisten hallitsijoiden liitosta jotain toista eurooppalaista hallitsijaa vastaan. Nykyisten vastajihadistien maalaamat ihannekuvat sankarillisten kristittyjen taistelusta kauheita muslimivalloittajia vastaan ovat suureksi osaksi historian valossa huuhaata. Nämä niin sanotut valloitusyritykset ovat usein olleet pieniä kahakoita, jotka kalpenevat mennen tullen nykyajan Euroopan valtioiden silloisten edeltäjien keskinäisten valloitussotien rinnalla.
Kun lähihistoriasta katsotaan vaikkapa ensimmäistä ja toista maailmansotaa, mitään vastaavaa ei löydy islamilaisesta maailmasta. Euroopalla ei siis ole kovin suurta aihetta omahyväisyyteen.
Professori Hämeen-Anttila osoittaa, että tällä hetkellä islamilaisessa maailmassa vallitseva epävakaa tilanne on historiallisesti rinnastettavissa menneen Euroopan tilanteeseen, eikä tosiasioiden valossa todellakaan näytä siltä, että lähivuosikymmeninä tai -satoina mikään islamilainen valtio uhkaisi eurooppalaista valtiota valloituksella. Sen sijaan tekijä esittelee lukuisia esimerkkejä länsimaiden tuoreista sotaretkistä muslimimaita vastaan. Nämä lisäävät vastakkainasettelua entisestään ja ruokkivat myös vastajihadistien salaliittoteorioita. Kun muslimit provosoituvat, eurooppalaiset ja yhdysvaltalaiset nationalistit saavat lisää vettä muslimivastaiseen myllyynsä.
Hämeen-Anttilan kirjan herkullisinta antia on Wienin taistelun kuvaus. Tämä vastajihadistipiireissä myyttiset mittasuhteet saavuttanut nahina ei todellakaan ole sitä, mitä muun muassa Breivik ja hänen ihailemansa Gates of Vienna -blogi toitottavat. Breivik jopa nimesi sekopäisen manifestinsa vuoden 1683 Wienin piirityksen mukaan. Strømmen tarkastelee tätä yhteyttä läheisemmin omassa teoksessaan. Hämeen-Anttila palauttaa Wienin piirityksen oikeisiin mittasuhteisiinsa ja osoittaa siihenkin liittyvät eurooppalaisten valtioiden itsekkäät intressit.
Professori ei islamin historiaa käsittelevässä osiossa mene profeetta Muhammadia koskevan perimätiedon autenttisuusongelmaan, puhumattakaan Muhammadin historiallisuutta koskevasta autenttisuusongelmasta. Tosiasia on, että profeetasta ei tiedetä oikeastaan mitään, eikä hänestä ole varteenotettavia todisteita, ja hadithit eli perimätietokin on erittäin kyseenalaista. Joitakin Muhammadin nimiin laitettuja kirjeitä Hämeen-Anttila kuitenkin mainitsee ja toteaa niiden olevan väärennöksiä.
Paikoitellen tekijä vähättelee islamia valloitusretkien motiivina hieman liikaa, koska uskonto muistuttaa mitä tahansa dogmaattista ideologiaa valloituksen motiivina. Toisaalta Hämeen-Anttila aivan aiheesta rinnastaa uskonnon kommunistiseen tieteelliseen ateismiin, joka sekin on tunnetusti keskeinen motivoija historian eräiden hirvittävimpien tapahtumien taustalla. Islam ei silti ole pekkaa pahempi eikä parempi kun sitä verrataan kristinuskoon, natsismiin tai kommunismiin.
Islamin valloitushistoriaa voidaankin perustellusti verrata kristittyjen ja ateististen eurooppalaisten valtioiden pitkään ja hartaaseen nahisteluun; tämän Hämeen-Anttila tekee herkullisella ja paikoitellen myös pisteliäällä tavalla.
On älyllisesti epärehellistä pitää islamia poikkeuksena muista vastaavista imperialismin motiiveista. Kommunismi, natsismi, fasismi ja kristinusko eivät anna meille eurooppalaisille aihetta valloitushistorialliseen kilvenkiillotukseen islamiin verrattuna.
Teoksensa loppuosassa tekijä käsittelee lännen aggressioita ja niiden osittain motivoimaa islamilaista fundamentalismia. Tämä on tärkeä aihe, jota olisi voinut tarkastella laajemminkin, koska juuri islamilainen fundamentalismi on pilannut läntisten kiivailijoiden silmissä koko islamin maineen. On tavallaan ironista, että juuri länsimaiden ekspansiivisuus ja sen aiheuttama kulttuurinen uhka ovat välillisesti islamilaisen fundamentalismin kautta myös vastajihadismin taustalla. Ympäri mennään, yhteen tullaan.
Hämeen-Anttila olisi voinut käsitellä myös Euroopassa nykyään vallitsevaa tilannetta. Moni nuori muslimimies on radikalisoitunut ja lähtenyt mukaan fundamentalisti-imaamien länsivihamieliseen kansankiihotukseen. Tämä tietenkin lisää vastajihadismin sosiaalista tilausta ja samalla, valitettavasti, aiheetta kasvattaa muslimivastaisia ennakkoluuloja. Toisaalta varsinkin sananvapauskysymykset ovat viime vuosina osoittaneet, että muslimitkin voisivat katsoa vakavasti peiliin.
Myös muslimien antisemitismi on nostanut päätään erityisesti Saksassa ja Ruotsin Malmössä. Näille ilmiöille olisi tehtävä jotain, mikäli muukalaiskammoon perustuvien liikkeiden suosion kasvu halutaan estää. Muutenkin äärimuslimien toiminta osoittaa, että he eivät ole sen parempia kuin vastajihadistit ja muut kiihkonationalistit. Äärioikeistolaisuus ei ole länsimaalaisten yksinoikeus.
Lopuksi
On selvää, että maahanmuutto aiheuttaa kulttuurikäytäntöjen välisiä ongelmia. Sen sijaan, että oikeistokonservatiivit keskittyvät irrationaalisiin salaliittoteorioihin ja propagandaan niiden pohjalta, he voisivat yrittää ajaa politiikassa uskontojen aiheuttamien todellisten ongelmien, kuten pikkupoikien sukuelinten silpomisen, ratkaisua. Tässä kysymyksessä perussuomalaiset ovatkin kunnostautuneet, toisin kuin vaikkapa pikkupoikien silpomisen mahdollistavaa erillislakia ajava oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (RKP).
Kiivaimmille vastajihadisteille pikkupoikien ihmisoikeudet eivät ole tärkeitä, koska vastajihadistit ovat Israelin ystäviä, ja juutalaiset ovat pikkupoikien silpomisessa edelläkävijöitä. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä vaikuttaa sentään tässä suhteessa johdonmukaiselta silpomisen kriminalisointialoitteessaan. Toivottavasti he jossain vaiheessa ymmärtävät yleismaailmallisten ihmisoikeuksien merkityksen laajemminkin.
Pikkupoikien silpomisen kieltämisessä kansa on kerrankin heidän takanaan: Heikki Sariola Lastensuojelun keskusliitosta teetti jokin aika sitten Taloustutkimuksella kyselyn, ja sen perusteella vain 8% suomalaisista hyväksyy poikalasten ei-lääketieteellisen ympärileikkauksen. 12% ei ota kantaa ja 80% vastustaa. Se 8%, joka hyväksyy tavan, koostuu varmasti hyvin erilaisista ihmisistä, joiden motiivit vaihtelevat. Luultavasti monen kohdalla kyse on moraalirelativistisesta ”suvaitsevaisuudesta” tai yksinkertaisesti tietämättömyydestä. Kaikki eivät välttämättä tiedä, kuinka haitallinen esinahan puute on miehen seksuaaliselle nautinnolle. Kaikki eivät myöskään välttämättä tunne lasten ihmisoikeussäädöksiä, kansainvälisiä sopimuksia ja Suomen rikoslakia.
Kuitenkaan perussuomalaisten eduskuntaryhmä ei aja vastaavalla tarmolla seksuaalivähemmistöjen ja naisten oikeuksia muslimien keskuudessa, mikä aiheuttaa tietenkin epäilyjä heidän motiiviensa suhteen. Itse asiassa oikeistokonservatiivit ja vanhoilliset muslimit ovat samaa mieltä siitä, että naisten ja seksuaalivähemmistöjen itsemääräämisoikeus ei ole poliittisesti tärkeä asia. Vastaavasti molempien poliittis-uskonnollisten ryhmittymien taipumus salaliittoteorioiden nielemiseen on yksi yhteen.
On tärkeä muistaa, että nämä ääripäät – jihadismi ja vastajihadismi – muistuttavat toisiaan enemmän kuin maltillisia liberaalidemokraattisia puolueita. Molemmat ääripäät elävät toisistaan ja luovat jatkuvasti keskinäisiä konflikteja suosiotaan lisäämään. Meidän keskitietä kulkevien pitää olla provosoitumatta ääriainesten nahistelusta ja pitää pää kylmänä. Avoin yhteiskunta ja ihmisoikeudet ovat aivan liian tärkeitä uhrattavaksi ideologisen fanaattisuuden alttarille. Keskitien kulkijoille sekä Hämeen-Anttilan että Strømmenin teokset ovat erinomaisen suositeltavia.
Lähdekirjallisuutta:
Algar, Hamid (2002) Wahhabism: A Critical Essay. Oneonta: Islamic Publications International.
Almond, Gabriel A., R. Scott Appleby ja Emmanuel Sivan (2003) Strong Religion: The Rise of Fundamentalisms around the World. Chicago: The University of Chicago Press.
Brachman, Jarret M. (2009) Global Jihadism: Theory and Practice. New York: Routledge.
Campo, Juan E. (2009) Encyclopedia of Islam. New York: Checkmark Books.
Fatah, Tarek (2010) The Jew Is Not My Enemy: Unveiling the Myths that Fuel Muslim Anti-Semitism. Toronto: McClelland & Stewart Ltd.
Herf, Jeffrey (2009) Nazi Propaganda for the Arab World. New Haven: Yale University Press.
Hoffman, Bruce (2006) Inside Terrorism. Revised and Expanded Edition. New York: Columbia University Press.
Ibrahim, Raymond (2007) The Al Qaeda Reader. New York: Doubleday.
Juusola, Hannu (2005) Israelin historia. Helsinki: Gaudeamus.
Juergensmeyer, Mark (2003) Terror in the Mind of God: The Global Rise of Religious Violence. Third Edition, revised and updated. Berkeley: University of California Press.
Kepel, Gilles (2002) Jihad: The Trail of Political Islam. Englanniksi kääntänyt Anthony F. Roberts. Cambridge: The Belknap Press of Harvard University Press.
Kepel, Gilles ja Jean-Pierre Milelli (toim.) (2008) Al Qaeda in Its Own Words. Englanniksi kääntänyt Pascale Ghazaleh. Cambridge: The Belknap Press of Harvard University Press.
Koraani (2002) Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. 3. painos. Helsinki: Basam Books.
Küntzel, Matthias (2007) Jihad and Jew-Hatred: Islamism, Nazism and the Roots of 9/11. Englanniksi kääntänyt Colin Meade. New York: Telos Press Publishing.
Nanji, Azim (2008) Dictionary of Islam. London: Penguin Books.
Paaso, Marja (2012) Vastajihad: Anders Behring Breivikin manifesti ”2083: Eurooppalainen itsenäisyysjulistus” esimerkkinä vastajihadistisesta tekstistä. Tutkimusraportti 1/2012. Helsinki: Suojelupoliisi.
Qutb, Sayyid (1987) Our Struggle with the Jews. Englanniksi kääntänyt Ronald L. Nettler. Teoksessa Ronald L. Nettler: Past Trials and Present Tribulations: A Muslim Fundamentalist's View of the Jews. Oxford: Vidal Sassoon International Center for the Study of Antisemitism, Hebrew University of Jerusalem and Pergamon Press, 72–89.
Qutb, Sayyid (2000) Social Justice in Islam. Englanniksi kääntänyt John B. Hardie. Käännöksen uusi versio ja esipuhe: Hamid Algar. Oneonta: Islamic Publications International.
Qutb, Sayyid (2007) Milestones. Reprint Edition. New Delhi: Published by Abdul Naeem for Islamic Book Services.
Sageman, Mark (2004) Understanding Terror Networks. Philadelphia: University of Pennsylvania Press.
Wright, Lawrence (2006) The Looming Tower: Al-Qaeda and the Road to 9/11. New York: Alfred A. Knopf.
Kirjoittaja on uskonto- ja ääri-ideologiakriittinen, puoluepoliittisesti sitoutumaton liberaali kosmopoliitti.
