26 January 2008

Suomalaisen median islam-itsesensuuri

Kiitos kollegani PAHOLAISEN ASIANAJAJAN, luin tänä aamuna BBC:n verkkosivuilta järkyttävän uutisen nuoren toimittajan saamasta kuolemantuomiosta.

23-vuotias toimittaja Sayed Perwiz Kambakhsh pidätettiin uutisen mukaan viime lokakuussa ”islamia loukkaavan materiaalin” lataamisesta internetistä.

Kyseinen materiaali liittyi naisten tunnetusti surkeaan asemaan islamilaisissa yhteisöissä. Tästä hänet on siis nyt tuomittu kuolemaan. Syytteenä on jumalanpilkka. Oikeusistuin on myös varoittanut muita toimittajia puuttumasta asiaan pidätyksen uhalla.

Afganistanilaiset islamoppineet ovat kiitelleet tuomiota, joka ei kuitenkaan vielä ole lopullinen. Mutta mikäli asia näistä oppineista riippuisi, se siis mitä ilmeisimmin olisi lopullinen. Kuolema. Lopullinen. Tuomio.

Entä miten blogini otsikko liittyy tähän? Siten, etten löytänyt suomalaisista valtamedioista kuin pari mainintaa tästä tapauksesta. Kahlasin kaikki nettisivut läpi – ei mitään. Poikkeuksen tekivät vain Helsingin Sanomat, Iltasanomat ja MTV3.

Kun toimittaja tuomitaan kuolemaan jumalanpilkasta vuonna 2008, läpiuussuomettunut media ei kerro asiasta oikeastaan mitään. Tämä on sananvapauden ja ihmisoikeuksien itsemurha.

En tosin katso televisiota, joten jos tästä on ollut YLE:n, MTV3:n tai Nelosen pääuutisissa, myönnän olevani osittain väärässä. Joka tapauksessa googlettamisen perusteella MTV3:a lukuun ottamatta näiden kolmen päämedian sekä Uuden Suomen nettisivuilta ei aiheesta löydy uutista. Tästä pitäisi kuitenkin olla uutinen jokaisen lehden etusivulla ja siitä pitäisi puhua jokaisessa pääuutislähetyksessä.

Iivi Anna Masso on sanonut asiasta kaiken oleellisen.

25 January 2008

Kirkolliskokous ja painavat perusteet

Sattuipa tässä iltapäivällä silmään mielenkiintoinen uutinen liittyen naispappeuden vastustamiseen.

Lainaus:

"Piispa Salmi ei ota suoraan kantaa väitöstilaisuuteen eikä väitöskirjaan, koska ei ole voinut siihen syventyä. Hän kuitenkin muistuttaa, ettei päätöstä naispappeuden hyväksymisestä tehty aikoinaan kevein perustein."

"- Siihen liittyvät laaja teologinen selvitystyö ja rukouksen ääni. Kirkossa teemme yhteistyötä miesten ja naisten kesken. Tehdessään aikanaan päätöksen kirkolliskokous ei kuitenkaan missään määrin tehnyt harhaoppisiksi toisin ajattelevia."


Eli teologisen selvitystyön ohella kirkko käytti naispappeuden hyväksymisessä "rukouksen ääntä".

Skeptikkona ja vapaa-ajattelijana minua kiinnostaa, mikä tämä "rukouksen ääni" de facto on sekä miten ja miksi sitä käytetään näin tärkeän, sukupuolten tasa-arvoa koskevan päätöksen perusteena? Onko se esimerkiksi suora käsky, suositus tai viesti ”jumalalta” toimia asiassa naispappeuden puolesta? Miten kirkolliskokous osoittaa ilmiön ja jumalan todelliseksi? Sillä itsellään eli "rukouksen äänelläkö"? Ja miten varmistaa, että kyseessä on todella ”jumala”, eikä vaikkapa ”paholainen”. Tällaista tulkintaa saattaisivat puoltaa naispappeutta vastustavat piispat, kirkkoherrat, teologit ja pastorit.

Lisäksi voidaan kysyä, eikö piispojen ja teologien "telepaattinen taivasyhteys" -perustelu tärkeässä tasa-arvokysymyksessä tule vahvasti Skepsis ry:n toimialueelle; ja erityisesti siksi, että ovathan kyseessä sentään YLIOPISTOLLA KOULUTETUT IHMISET.

Näin skeptikkona minua hieman ihmetyttää yhdistyksemme todella kiusallinen kaksoisstandardi suhteessa uskontojen nimissä esitettyihin paranormaaleihin väitteisiin. Rukouksen ääneen ei reagoida, mutta enkelienergiaan reagoidaan. Mistä moinen valinta? Kysehän on aivan samanlaisesta huuhaasta.

Sinänsä koko asia on tietenkin kirkon sisäinen, mutta olen edelleen syvästi huolissani teologikoulutuksen tieteellisestä tasosta, jos kirkolliskokouksen äänestysten yhteydessä joudutaan turvautumaan telepatiaan ja oletukseen henkiolennon olemassaolosta. Tietysti osa teologeista on sen verran tieteellisesti koulittuja, että he puhuvat pelkistä "metaforista" rukouksen äänen ja "jumalan" yhteydessä. Kuitenkin myös me, jotka emme teologisiin metaforiin usko edes metaforisesti, joudumme maksamaan veroina osan teologien, sielunpaimenten ja piispojen koulutuksen kuluista. Raha menee nähdäkseni täysin haaskuun.

10 January 2008

Piispan hybris

Piispa Mikko Heikka syyttää blogillaan Skepsis ry:tä ”hybriksestä” ja on ”huolestunut sen toiminnasta”, koska se Erkki Tuomiojan 70-vuotisjuhlapuheen jälkeen ”on ottanut maalitaulukseen myös ihmiskunnan suuret uskonnolliset perinteet, joiden totuusarvon punnitseminen ei kuulu tieteen mandaattiin.”

Piispa on tyytyväinen siitä, että yhdistys ”suomii oikeuteutusti erilaisia uskomuksenvaraisia ilmiöitä, jotka selvästi eivät kestä tieteellistä testaamista.”

Piispa jatkaa: ”Olenkin joutunut viime aikoina miettimään, onko skeptikkojen jalo perinne muuttunut Suomessa hybrikseksi, jossa ei ole sijaa aidon skepsiksen nöyryydelle ja itsetutkistelulle.”

Niin, Heikka esittää, että uskonnollinen perinne ja uskonnon nimissä esitetyt tosiasiaväitteet olisivat ikään kuin sama asia. Näin ei tietenkään ole. Heikka itse siis syyllistyy hybrikseen, josta hän syyttää Skepsis ry:tä eikä näköjään halua, että hänen uskontonsa ja muiden uskontojen paranormaaleja väitteitä erinäisten henkiolentojen olemassaolosta epäillään.

Tosiaan, uskonnossa ei koskaan ole ollut tilaa nöyryydelle ja itsetutkiskelulle, joten siinä mielessä Raamatun Saarnaajaan on helppo yhtyä: ei mitään uutta auringon alla.

9 January 2008

Yliopisto fundamentalistien kesytyslaitoksena

Erään Skepsis ry:n aktiivijäsenen hauskaan kommenttiin liittyen on aivan pakko kirjoittaa vielä yksi blogi. Tämän kommentin mukaan yliopiston teologinen "tiede"kunta on eräänlainen uskonnollisten fundamentalistien kesytyslaitos. Yliopisto teologisine "tiede"kuntineen on kuulemma kiihkouskovaisille suorastaan saatanallinen paikka.

Nyt haluaisinkin ehdottaa, että perustetaan Helsingin yliopiston värväyspiste Iraniin, Palestiinaan, Pohjois-Pakistaniin ja Afganistaniin ja niihin Euroopan maihin, joissa muslimifundamentalismi on yleistä. Laajennetaan teologian opetus monikulttuurisen yhteiskunnan arvopohjalta koskemaan myös islamilaista teologiaa ja näin saamme kitkettyä maailmasta terrorismin ja kaikki ovat tyytyväisiä. Tai eivät ihan kaikki - ainakaan me avoimesti kaapista tulleet ateisti-skeptikot - koska teologisen koulutuksen myötä taikauskoisia ja paranormaaleja uskomuksia ei ihmisistä saada ihan kokonaan juurittua, mutta koska kerran teologianopetus onnistuu hävittämään fundamentalismin, se pitää ehdottomasti laajentaa koskemaan myös imaameja, mufteja ja mullaheita.

Mutta toisaalta, eivätkö myös kiihkeät naispappeuden vastustajat ja Nokian herätysliikkeen kärkihahmo Markku Koivisto ole teologian tohtoreita ja pastoreita? Koulutus ei siis ole niin laadukasta, etteikö joku aito uskovainen onnistuisi sen läpikäytyäänkin säilyttämään oikean uskon, siis sen, josta Raamatussa puhutaan. Opetusta täytyy siis tehostaa ja se onnistuu parhaiten lasten ja nuorten kasvatuksella aidosti kriittiseen ajatteluun. Vaikka vanhemmat, kirkko ja yhteiskunta kaikin voimin yrittävät indoktrinoida lapsia, voi tehokas koulutusjärjestelmä tarjota tälle systemaattiselle aivopesulle tehokkaan vastalääkkeen.

Yliopistoteologien eli kesytettyjen fundamentalistien "valistunut" usko on muuten uskontotieteilijä Pascal Boyerin (ks. Ja ihminen loi jumalat - Miten uskonto selitetään; WSOY 2007) mukaan "teologista korrketiutta". Se on levinnyt myös kansan keskuuteen. Mutta kun uskomuksia koskevat kyselyt laaditaan hieman eri tavalla, saadaan esiin aito, teologisesti epäkorrekti usko, so. de facto usko intentionaaliseen, taivaalla asustavaan objektiin, joka kuuntelee telepaattisesti ihmisten rukouksia ja säätelee maailmankaikkeuden toimintaa (joka on siis määritelmän mukaan paranormaali ilmiö par excellence).

8 January 2008

Skeptikot ja uskonto

Eräät Skepsis ry:n jäsenet väittävät, etteivät uskonnot kuulu yhdistyksen toimialaan. Mutta esitetäänkö uskonnoissa väitteitä paranormaaleista ilmiöistä?

Vastaus on yksiselitteinen.

Katsokaamme, montako paranormaalia ilmiötä alla olevassa, ev.lut. -kirkon virallisessa uskontunnustuksessa on.

USKONTUNNUSTUS

Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan.

Ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan,pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.

1. Ensimmäinen virke sisältää väitteen henkiolennosta, joka on luonut taivaan ja maan. Tämä on nykyfysiikan mukaan satua.

2. Jeesus Kristus saattoi olla historiallinen henkilö, mutta se on hyvin vaikeata todistaa. Raamatussa esiintyvä Jeesus on 100% fiktiivinen hahmo.

3. Jos tämä hahmo sikisi pyhästä hengestä, se on ihme ja kuuluu näin ollen Skepsis ry:n toimialaan. On tieteellinen fakta, ettei ihmisolento sikise pyhästä hengestä vaan siittiö- ja munasolusta.

4. Jos tämä hahmo syntyi neitsyt Mariasta, on kyse ihmeestä ja olemme jälleen Skepsis ry:n toimialueella. Toki filologisen tutkimuksen ansiosta tiedämme, että tämä kohta perustuu käännösvirheeseen (neitsyt pitäisi olla "nuori nainen"), mutta kirkko (ja kaikki teologit) on säilyttänyt käännösvirheen, koska uskomusten luonteeseen ei kuulu tosiasioiden huomioon ottaminen. Tieteellisestä tutkimuksesta huolimatta tähän paranormaaliin satuun uskotaan vielä tänäkin päivänä.

5. Astui alas Tuonelaan. Tämä on paranormaali väite. Tuonela-nimistä paikkaa ei nykytieteen mukaan ole. Ja jos ihminen on kuollut, hän ei voi astua yhtään mihinkään.

6. Nousi kolmantena päivänä kuolleista. Paranormaali väite. Kukaan ei nouse kuolleista nykytieteen mukaan.

7. Astui ylös taivaisiin. Paranormaali väite. Taivaaseen ei voi astua eikä lentää ilman lentokonetta, avaruusrakettia tahi -sukkulaa. Rautakaudella näitä laitteita ei vielä ollut.

8. Istuu... jne. Paranormaali väite. Taivas-niminen paikka ei nykytieteen mukaan ole tässä merkityksessä todellinen. Jos taivaalla tarkoitetaan avaruutta, siellä ei voi istua kuolematta hapen puutteeseen, eikä sinne pääse ilman em. teknisiä laitteita.

9. Jumalan pitää olla fyysinen tai ainakin havaittavissa oleva olento, jos hänen oikealla puolellaan voi istua. Kyse on siis paranormaalista väitteestä.

10. Jumalaa kutsutaan isäksi. Paranormaali väite, koska henkiolento ei voi olla kenenkään isä nykytieteen mukaan. Henkiolentoja ei ole ja jos joku väittää niitä olevan, hänen pitää todistaa väitteensä. Skepsis ry on tähän asti, nykysääntöjen puitteissa, kyseenalaistanut henkiolentojen olemassaolon.

11. Kaikkivaltias. Äärimmäisen paranormaali väite. Henkilö, joka olisi kaikkivaltias, olisi radikaalisti paranormaalimpi kuin aaveet, maasäteily, homeopatia tai astrologia. Voidaan sanoa, että tällainen olento olisi paranormaalimpi kuin kaikki muut paranormaalit ilmiöt yhteensä.

12. On tuleva tuomitsemaan. Paranormaali väite. Ilman avaruusalusta taivaasta ei pääse takaisin maanpinnalle, varsinkaan elävänä. Eläviä voisi periaatteessa tuomita, mutta kuolleita ei. Tämä on nykytieteen mukaan mahdotonta, ellei kuolleita sitten tuomita ikään kuin postuumisti. Tuomio ei kuitenkaan tässä tapauksessa kohdistu kuolleeseen henkilöön.

13. Pyhä henki. Paranormaali väite. Ilman ruumista ei ole henkeä; oikeastaan hengestä puhuminen on dualismia, joka nykytieteen mukaan on virheellinen käsitys todellisuuden luonteesta.

14. Synti. Paranormaali väite. Ihmisten teko voi olla moraaliton, mutta termi 'synti' siirtää teon paheksumisen paranormaalille tasolle.

15. Ruumiin ylösnousemus. Jo lapsikin huomaa, että kyseessä on paranormaali väite. Ellei häntä sitten ole indoktrinoitu kyseiseen uskontoon.

16. Iankaikkinen elämä. Jo lapsikin huomaa, että kyseessä on paranormaali väite. Ellei häntä sitten ole indoktrinoitu kyseiseen uskontoon.

Nyt voidaan eräiden teologiseen saivarteluun myönteisesti suhtautuvien ”skeptikoiden” tapaan argumentoida, että kyse on vain symbolisesta tarinasta, johon rituaalin vuoksi ”uskotaan”. Samaa voidaan tietenkin sanoa kaikista paranormaaleista ilmiöistä ja näin yrittää semanttisesti kiertää skeptiset argumentit.

Kiitos nykyteologian, johon valistus on onneksi jonkin verran päässyt tuomaan järjen valoa, monikaan tieteellisesti koulutettu henkilö – edes teologi – ei varmaankaan kirjaimellisesti usko näihin paranormaaleihin ilmiöihin. Mutta jos hänet pakotetaan lausumaan tämä tunnustus ennen papiksi ryhtymistä, hänet ipso facto pakotetaan älylliseen epärehellisyyteen ja tämä on samanlaista vallankäyttöä, mitä puoskarit, homeopaatit, ennustajat ja astrologit harrastavat.

Jos taas teologi tai uskovainen ei usko tähän tarinaan kirjaimellisesti vaan symbolisesti, mihin hän itse asiassa uskoo? Jos hän uskoo tarinaan symbolisesti, ongelma on moninkertainen ja silloin kyse on taatusti paranormaalista ilmiöstä: uskosta ilman sitä, mihin uskotaan. Tässä tapauksessa voidaan jo kysyä, voidaanko uskosta ylipäätään edes puhua. Jos voidaan, usko on luonteeltaan totaalisen paranormaalia; ei siinä mielessä, että kyse olisi ihmeestä, vaan itse uskomuksen luonteesta. Eli silloin uskotaan johonkin paranormaaliin olioon, jota ei edes periaatteessa voida ajatella, määrittelystä puhumattakaan. Tämä on ns. ”mikä tahansa käy paitsi totuus” –uskomus.

Filosofi Daniel C. Dennett kutsuu tätä "uskoksi uskoon". Toinen vaihtoehto voisi olla ”epätoivoinen takertuminen aivoissa sitkeästi loisivaan epämääräiseen representaatioon”. Epäilyn ja rationaalisen ajattelun sekä tieteen voittokulun ansiosta ”uskosta uskoon” voidaan myös käyttää evolutiivis-kognitiivisen uskontotieteen termiä ”teologinen korrektius”. Se on sukua poliittiselle korrektiudelle, mutta kenties älyllisesti vielä tätäkin epärehellisempää. Teologit on luonnontieteen avulla pakotettu omaksumaan äärimmäisen epätoivoinen siilipuolustusstrategia, jonka seurauksena aukkojen jumala ja kaikki siihen liittyvä rautakaudelta ja kirkolliskokouksista periytyvä taikauskoinen mytologia on saanut ”symbolisen” luonteen. Loppu on silkkaa saivartelua ja sanahelinää. On häpeällistä, että tällaista voidaan vielä 2000-luvulla harrastaa yliopistossa ”tieteenä”.

Joka tapauksessa skeptiseen ajattelun kykenevän ihmisen luulisi ymmärtävän, kuten uskonnolliselta aivopesulta välttynyt lapsi, että kyse on paranormaalista uskomuksesta, jolle ei ole ensimmäistäkään järkiperustetta. Tästä syystä uskovainen skeptikko on contradictio in adiecto.

7 January 2008

Kuuluuko teologia yliopistoon?

Kansanedustaja Erkki Tuomioja herätti äskettäin julkista kohua tultuaan ateistina ulos kaapista Skepsis ry:n 20-vuotisjuhlassa 5.12.2007. Uusimmassa Skeptikko-lehdessä 4/2007 on aiheesta artikkeli ja se löytyy myös verkosta. Iltasanomatkin uutisoi Tuomiojan puheen näyttävästi.

Tänään, 7.1.2008, Skepsis ry:n puheenjohtaja Pertti Laine ja systemaattisen teologian professori Reijo Työrinoja olivat Radion Ykkösaamussa keskustelemassa aiheesta ”kuuluuko teologia yliopistoon?”

En salaile kantaani vaan totean heti kättelyssä, että olen Erkki Tuomiojan kanssa täysin samaa mieltä. Teologia ei missään nimessä kuulu yliopistoon. Perustelen kantani seuraavassa.

Minulle jäi radiokeskustelusta vaikutelma, että Skepsiksen puheenjohtaja oli hieman liian diplomaattinen. Teologiasiipi oli debatissa vahvempi osapuoli. Toisaalta Erkki Tuomiojan juhlapuheessaan esittämä toive esitettiin ohjelmassa Skepsiksen virallisena linjana, mikä vähän ihmetytti.

Olen silti Tuomiojan ja monien muiden kanssa samaa mieltä kirkon ja valtion erosta sekä siitä, että kirkko kouluttakoon omat ammattivalehtelijansa eli papit omilla rahoillaan. Tämä voisi tietysti olla myös Skepsiksen virallinen linja: radio-ohjelmassahan professori Työrinoja mainitsi, että luterilaiset ja ortodoksiset papit joutuvat sitoutumaan uskontunnustukseen. Tämä tunnustus tulee molemmissa tapauksissa Skepsis ry:n toimialueelle eli paranormaaleista ilmiöistä on kyse.

http://www.evl.fi/piispainkokous/kristinoppi/tunnus.htm


http://www.ort.fi/sivut_ortodoksisuus/uskontunnustus.php

Olen sitä mieltä, että joka nämä rautakautiset sadut uskoo, ei voi a) olla tieteellinen ja b) olla älyllisesti johdonmukainen skeptikko. Molemmat tunnustukset ovat räikeässä ristiriidassa luonnontieteen kanssa. Teologia on jo käsitteenä mahdoton: tieto jumalasta. Teologia eli satutieto ei missään nimessä kuulu yliopistoon vaan satuinstituutioon.

Työrinoja totesi radio-ohjelmassa, että vain osa teologeista ryhtyy papeiksi ja että teologikoulutus on kirkon vaatimus. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että "tieteellisen" koulutuksen jälkeenkin papiksi ryhtyvät/hyväksytyt joutuvat tunnustamaan täysin irrationaalisen dogmikokoelman, joka on jyrkässä ristiriidassa luonnontieteen kanssa.

En tiedä, kuinka suuri osa teologeista ja papeista aidosti uskoo uskontunnustusten hölynpölyyn, mutta kriittisestä lukutavasta ei näköjään seuraa ajatuksen selkeys, rationaalisuudesta puhumattakaan. Aidosti kriittisestä ja historiallisesta lukutavasta seuraa ainoastaan se, että ymmärtää kyseisten tekstien olevan rautakautisia ja myöhempiä sepitteitä, jotka on poliittisten valtataistelujen jälkeen valittu Raamattuun. Raamattu sisältää myös käännösvirheitä, joista yksi tärkeimmistä – Marian ”neitsyys” (po. ”nuori nainen”) – on jopa sellaisenaan päätynyt uskontunnustukseen!

Myös Jeesuksen olemassaolo on hyvin kiistanalainen kysymys, eikä siihen saada koskaan selvyyttä Raamattua ja ns. pyhiä tekstejä lukemalla. Näiden tekstien aitoutta puolestaan tutkii filologia. Pyhiä ne ovat vain niihin uskovien mielestä. Muille, kuten minulle, ne ovat pelkkiä sepitteitä (ja sukuluetteloita sekä joitakin historiallisia kuvauksia).

Radio-ohjelmassa Työrinoja mainitsi myös, että teologia tutkii uskonnollisia tekstejä ja niiden tulkintaa, sekä sen, että Helsingin yliopiston teologian laitos on tässä kansanvälisillä mittareilla kärkitasoa, mutta kyseinen hermeneuttinen tutkimus voitaisiin aivan mainiosti yhdistää uskontotieteen, historian tai filosofian alle. Tätähän Erkki Tuomiojakin peräänkuulutti. Olisi tietenkin ihanteellista, mikäli tieteellinen koulutus onnistuisi juurimaan rationaaliseen ajatteluun kykenevästä ihmisolennosta rautakautisiin sepitteisiin perustuvat uskomukset kokonaan pois ja tähän myös uskontotieteen/historian/filosofian opetuksen tulisi pyrkiä. Tietysti lapsesta saakka kotona, koulussa, mediassa ja kirkossa harjoitetun indoktrinaation aiheuttama haitta on vaikea myöhemmin korjata, mutta kuten Skepsis ry:n tulevaisuutta pohtineessa paneelissa viime syksynä lähes yksimielisesti todettiin, koulutuksessa ja kasvatuksessa pitäisi jo varhain painottua kriittisen ja skeptisen ajattelun sekä tieteellisen metodin opettamiseen. Se on tehokas vastalääke mihin tahansa irrationalismiin.

Jos vielä palataan teologien ja pappien väliseen suhteeseen, on mielestäni surkuhupaisaa, että ammattivalehtelijoita eli pappeja koulutetaan verovaroin TIETEELLISESSÄ instituutiossa ja vielä ongelmallisempaa, että tätä koulutusta kutsutaan 'rationaaliseksi'. Termi 'teologi' on contradictio in adiecto, kuten jo totesin. Jos joku väittää omaavansa TIETOA jumalasta, hän todistakoon väitteensä TIETEELLISESTI. Mikäli kohde on oikeasti olemassa, sitä voidaan tieteellisesti tutkia (vrt. biologia, fysiologia, psykologia, jne.). Jos sen sijaan tulkitaan kirjoituksia ihmisten jumalakäsityksistä, termi pitää tietenkin vaihtaa 'teosuspicioksi'. Jos taas laaditaan hypoteesi jumalan mahdollisesta olemassaolosta, teologia on viimeinen ala, joka siihen voi löytää tieteellisen vastauksen. Toistaiseksi mikään maailmankaikkeudesta tiedetty tosiasia ei tue käsitystä jumalan olemassaolosta, päinvastoin. Jos taas jumalan olemassaolo ei ole tieteellinen kysymys alkuunkaan, teologia ei kuulu yliopistoon.

Eli teosuspicio uskontotieteen/filologian/historian/filosofian alle yliopistoon ja kirkot kouluttakoot ammattivalehtelijansa omilla rahoillaan, seminaareissaan ja instituuteissaan. Lisäksi valtiokirkon olemassaolo ja yhden tietyn sepitelmän opettaminen yliopistolla sortaa muihin taruolentoihin tai sielunvaellukseen tms. uskovia sekä tietenkin uskonnottomia, jotka joutuvat verojen muodossa moista humpuukia tukemaan. Eihän guruja, rabbeja, imaameja ja buddhalaisia munkkejakaan kouluteta Suomen yliopistoissa. Tästä on tasa-arvo kaukana. En silti tietenkään kannata minkäänlaisen uskonnon opettamista yliopistolla; kaikkien uskontojen tekstejä voidaan tutkia edellä mainittujen alojen puitteissa uskomatta niissä esitettyihin yliluonnollisiin väitteisiin.

Uskallan väittää, että teologiseen "tiede"kuntaan hakeutuu enimmäkseen uskovaisia ihmisiä. Sieltä myös valmistuu enimmäkseen uskovaisia ihmisiä. Yliopisto siis epäonnistuu tässä suhteessa tehtävässään, koska tieteellinen tieto ei korvaa uskoa, rationaalisuus irrationalismia, vaan vahvistaa sitä (jos tieteellisen koulutuksen jälkeen joku vielä uskoo rautakautisiin sepitteisiin, ymmärtää karmivalla tavalla lapsuudessa harjoitetun indoktrinaation haitallisuuden). Jokaisen usko on tietenkin henkilökohtainen asia, eikä minulla ole sitä mitään vastaan niin kauan kuin sitä ei tulla väkisin minulle tuputtamaan tai sen nimissä ei tehdä väkivaltaa, mutta yliopistolla sen paikka ei ole - yhtään sen enempää kuin homeopatialogian tai psykokinesiologian laitosten.

Mielestäni Skepsis ry:n lepsu suhtautuminen uskonnollisiin väitteisiin aiheuttaa yhdistykselle kohtuuttoman uskottavuusongelman. Ikään kuin uskonnolliset väitteet eivät olisi paranormaaleja tai niihin rinnastettavia. Nehän ovat päinvastoin täynnä yliluonnollisia olentoja ja ihmeitä.

Otan tähän nyt esimerkiksi ortodoksisen uskontunnustuksen ja muutan siitä relevantit termit. Minun mielestäni on täysin itsestään selvää, että kaikki nämä dogmit tulevat automaattisesti Skepsiksen tontille ja edellyttävät niihin puuttumista siinä missä toistaiseksi on puututtu väitteisiin sielunvaelluksesta, homeopatian toimivuudesta tai UFOjen vierailuista maapallolla.

Uskontunnustus

Uskon yhteen Yksisarviseen, kaikkivaltiaaseen Isään, 
taivaan ja maan, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan. 



Uskon yhteen Pikku-Yksisarviseen, Xenothumos Chrystomukseen, 
Yksisarvisen ainoaan Poikaan, 

joka on syntynyt Yksisarvisesta ennen aikojen alkua, 

valo valosta, tosi Yksisarvinen tosi Yksisarvisesta, 

syntynyt ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Yksisarvinen 

ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä, 

joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden 

astui alas taivaista, 

tuli lihaksi Pyhästä Sarviektoplasmasta 

ja neitsyt Euthonymiasta ja syntyi ihmiseksi, 

ristiinnaulittiin meidän puolestamme 

Pontius Pilatuksen aikana, kärsi ja haudattiin, 

nousi kuolleista kolmantena päivänä, 

niin kuin oli kirjoitettu, 
astui ylös taivaisiin,
istuu Yksisarvisen oikealla puolella 

ja on kirkkaudessa tuleva tuomitsemaan 
eläviä ja kuolleita,
ja jonka valtakunnalla ei ole loppua. 



Uskon Pyhään Sarviektoplasmaan, Yksisarviseen ja eläväksi tekijään, 
joka lähtee Yksisarvisesta, 

jota yhdessä Yksisarvisen ja Pikku-Yksisarvisen kanssa kumarretaan 
ja kunnioitetaan ja joka on puhunut profeettojen kautta. 



Uskon yhteen, pyhään, lutusputuslaiseen ja agoraplastiseen kirkkoon. 
Tunnustan yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi, 
odotan kuolleiden ylösnousemusta 
ja tulevan maailman elämää.

Aamen.


Mikäli tällaisille uskomuksille annetaan erivapaus skeptisismin suhteen, on kyse vain ja ainoastaan poliittisesta korrektiudesta. Skeptikon kannalta kyse on lisäksi uskottavuudesta ja johdonmukaisuudesta, tieteestä ja järjestä, joita Skepsis ry:n pitäisi valistuksen hengessä kannattaa ja edistää.

Voidaan perustellusti kysyä, mitä eroa on "Jumalalla", "Jeesuksella", "Pyhällä Hengellä", "Neitsyt Marialla" ja keksimilläni korvaavilla termeillä. Teologeilla ja teologiaa puolustavilla pitäisi olla keino todistaa PERUSTELTU usko ns. virallisiin jumaluuksiin. Jos Skepsis ry jahtaa haamuja ja epäilee kuolemanjälkeistä elämää, miten se voi olla epäilemättä uskontunnustuksessa mainittujen entiteettien ja kuolleista heräämisten todellisuutta menettämättä uskottavuuttaan? Miten todistaa, että Yksisarvinen ja Pikku-Yksisarvinen ovat vähemmän todennäköisiä kuin Jumala ja Jeesus henkiolentoina jossain "taivas"-nimisessä paikassa "istumassa", kuten uskontunnustuksessa sanotaan?

Haluaisin kernaasti kuulla teologeilta ja heitä puolustavilta skeptikoilta, mitä eroa on uskomuksella yksisarviseen ja uskomuksella Thoriin. Ja jos Thoriin ei ole perusteita uskoa, miksi olisi perusteita uskoa muihinkaan ihmisen keksimiin jumaluuksiin? Mikä erottaa rautakaudella paimentolaisheimon keskuudessa keksityn jumaluuden Suomessa rautakaudella keksitystä jumaluudesta? Miksei yliopistolla opeteta ukkologiaa?

Kuitenkin rautakaudelta periytyviä uskomuksia väitetään tosiksi ja niitä saarnataan ihmisille totuuksina. Niihin on pakko uskoa valallisesti, jos haluaa papiksi. Niitä pidetään totetena aivan kuten homeopatiaa, antroposofiaa ja grafologiaa, vaikka ne on jo ajat sitten osoitettu tieteellisesti paikkansa pitämättömiksi. Erityisen ongelmalliseksi kaikki mainitut dogmit tulevat, jos väitetään, että ne ovat tosia, mutta että ne eivät kuulu tieteen alueelle (ks. Richard Dawkins: Jumalharha; Terra Cognita 2007).

Voidaan tietysti myös väittää, ettei kukaan teologikoulutuksen saanut OIKEASTI usko uskontunnustukseen ja sen sisältämiin väitteisiin, vaan ainoastaan ”tulkitsee” tunnustusta symbolisesti. Mutta miksi sellaisia tunnustuksia sitten vaaditaan, mihin ei oikeasti uskota? Sehän on jo pelkkää rituaalia. Eli tämäkin puoltaa teologian ajamista ulos yliopistolta. Jos yliopistolla opetetaan "rationalismin" ja ”tieteen” nimissä ritualistista uskomista symbolisiin satuihin ja vieläpä pelkästään yhden tietyn uskonnon satuihin, sen paikka ei todellakaan ole yliopisto vaan, kuten todettua, satuinstituutio, joka kyseistä symbolista tulkintaa kannattaa. Eli thorologia kuuluisi yliopistoon saman argumentin perusteella, jos vain Thoriin ja hänestä kertoviin sepitteisiin uskotaan symbolisesti.

Jos taas vedotaan siihen, että Vapaa-ajattelijain liitto on aatteellinen yhdistys kun taas Skepsis ry on tieteellinen yhdistys, voidaan todeta, että vapaa-ajattelija on järkiperäinen ajattelija, mutta tämä ei ole aate vaan skeptinen asenne todellisuutta koskeviin väitteisiin. Aatteellisuus on vapaa-ajattelijoilla eri asia kuin ontologiset eksistenssiväitteet tai väitteet X:n tehosta sairauteen Y. Aatteellisuus vapaa-ajatteluun tulee tietenkin siitä, että uskonnottomille pitäisi taata yhteiskunnassa samat oikeudet kuin uskovaisille. Paljon asiain tilasta kertoo se, että kansanedustaja Erkki Tuomioja uskalsi tulla ateistina kaapista vasta armon vuonna 2007. Samoin radiokeskustelussa systemaattisen teologian professori Työrinoja suhtautui suorastaan vähättelevästi uskonnottomien asemaan Suomessa. Vieläkään me epäilijät emme siis pääse helpolla. Taikausko istuu lujassa – erityisesti, jos ja kun se on valtion virallinen taikausko ja sitä vieläpä opetetaan yliopistolla.

4 January 2008

Jukka Relander, huono historioitsija

Historioitsija Jukka Relander kirjoittaa Uuden Suomen kolumnissaan, että islam on meille länsimaalaisille hyvä vihollinen. Relanderin näkemys on hyvin kummallinen ja hänen kolumninsa ehkä kaikkien aikojen rimanalitus islamhymistelyssä. Relander ei voi uskoa itsekään kirjoittamaansa.

Ensinnäkin Relander väittää, että sosialismi on tuhoutunut. Tämä johtuu hänen mukaansa siitä, että sosialismia vastaan taisteleminen oli helpompaa kuin islamia vastaan taisteleminen. Muslimeilla on näet ”tuhansia tulkintoja ja miljoonia tahtoja”. Hmm... aivan! Sosialisteilla oli vain yksi tulkinta ja yksi tahto. Kerrassaan nerokasta!

Relander unohtaa, että sosialismi ei ole tuhoutunut. Historiaa työkseen tutkivalta tällainen lipsahdus on kieltämättä outo. Relander tosiaan ohittaa Kuuban, Venezuelan, Kiinan ja Pohjois-Korean. Relander nähtävästi samastaa sosialismin Saksan demokraattiseen tasavaltaan ja Neuvostoliittoon.

Olisiko siis myös Neuvostoliitto yhä pystyssä, jos emme olisi taistelleet sosialismia vastaan? Olisiko se Relanderin mielestä hyvä asia? Ilmeisesti olisi.

Toiseksi, jos tulkitsin kolumnistin hieroglyfejä oikein, tarkoittaako Relander, että mitä tahansa teimme, vika on meissä eikä islamissa?

Ymmärsinkö oikein, että Mahmud Meikäläinen kotoutuisi (=vetäisi Adidas-lenkkarit jalkaan), jos me olisimme kiltimpiä? Mutta mihin nyt unohtuivat ”tuhannet tulkinnat ja miljoonat tahdot”? Onko Mahmud Meikäläinen sittenkin yksi tulkinta ja yksi tahto? Mielenkiintoista.

Kolmanneksi, onko syy muslimiradikalismiin Samuel P. Huntingtonin kirjassa? Mutta miten historioitsija Relander selittää Toursin taistelun vuodelta 732? Onko se meidän vikamme, että muslimit yrittivät tuolloin valloittaa Euroopan?

Relanderilta on myös unohtunut Espanjan ja Portugalin historia. Tämä on kovin outoa, koska Relander on, kuten todettua, historioitsija.

Hänen kolumninsa vain pahenee loppua kohti. Eikö Saudi-Arabian valtionuskonto olekaan wahhabismi? Vai onko sekin meidän vikamme? Oliko taliban-hallinto Samuel Huntingtonin vika? Tietysti voidaan ajatella, että Yhdysvallat auttoi talibanin valtaan, mutta talibanien oppi ei taatusti ollut peräisin Yhdysvalloista. Se oli sitä Relanderin valkopestyä shariaa se. Kun uskonnollisia spekulaatioita tulkitaan, on tosiaan helppoa käyttää niitä lähes minkä tahansa näkemyksen oikeutukseen. Tämä on toinen asia, missä kolumnisti osuu oikeaan. Toinen on se, että islameissa on eroja. Relanderin olisi kuitenkin kannattanut vilkaista sharia-tulkintaa vaikka suomalaisten shiia-muslimien sivustolta. Se olisi tuonut hänen analyysiinsa aivan uuden tason. Sivustolla ilmaistaan selkeästi, mitkä teot ovat islamissa kiellettyjä (haram).

Listaan ne suoraan em. sivustolta tähän Relanderin seuraavaa islam-kolumnia varten:

LISTA TEOISTA, JOTKA OVAT KIELLETTYJÄ (HARAM) ISLAMISSA

Allah, Kaikkein Korkein sanoo Pyhässä Koraanissa:

"Sano (oi, Muhammad): Tulkaa, minä luettelen teille mitä Herranne on teiltä kieltänyt." (Koraani 6:151)

Aivan kuten on pakollista Muslimille oppia uskonnolliset velvollisuutensa ja toimia niiden mukaisesti, on pakollista Muslimille myös oppia kielletyt asiat ja välttää niitä. Täten olemme listanneet tänne joitakin kiellettyjä asioita, joihin ihminen saattaa törmätä jokapäiväisissä askareissaan:

USKOMUKSET

* Olla uskomatta Allahiin.
* Pitää yksilöitä tai asioita Allahin partnereina.
* Uskoa, että Allahilla on lapsia.
* Rukoilla, kumartaa ja polvistua jollekin muulle kuin Allahille.
* Pitää itseään Allahin palvomisen yläpuolella olevana.
* Tulla välinpitämättömäksi Allahin vihasta.
* Hylätä Allahin muistamisen harjoittaminen.
* Protestoida Allahia vastaan kohtalossa ja määränpäässä.
* Kiistellä Allahin, profeettojen ja Imaamien kanssa (rauha heille).
* Aiheuttaa vaikeuksia Profeetalle (saw).
* Vannoa erottautuvansa Allahista, profeetoista (as), Imaameista (as) ja Islamista.
* Valehdella Allahia, Profeettaa (saw) ja Imaameja (as) vastaan.
* Kieltää yksi uskonnon periaatteista.
* Kieltää mikä tahansa Pyhän Koraanin tai Sharian osa.
* Herjaus ja Jumalan pilkkaaminen Allahin talossa.
* Tulla toivottomaksi Allahin armon suhteen.
* Kieltää tuonpuoleinen.
* Kieltää ihmeet.

SHARIA & USKONTO

* Olla tottelematta Sharia-lakeja.
* Olla oppimatta uskomusten perusperiaatteita ja uskonnon määräysten yksityiskohtia.
* Olla opettamatta uskonnon periaatteita ja sääntöjä niille, jotka ovat välinpitämättömiä niistä, kun heidän nähdään tekevän tai harjoittavan jotain, mikä on väärin.
* Tehdä uudistuksia (innovaatioita) uskonnon lakeihin ja harjoituksiin.
* Julistaa laillinen (halal) laittomaksi (haram).
* Julistaa laiton (haram) lailliseksi (halal).
* Antaa tuomio, joka ei ole yhdenpitävä Allahin määräysten kanssa.
* Kapinoida Imaamia (as) vastaan (johtajaa, joka on asetettu Jumalallisella määräyksellä).
* Kieltää jotain, joka kuuluu Allahille (esim. Khums, Zakat).
* Kieltäytyä maksamasta uskonnollisia veroja, kuten Khumsia tai Zakatia tai muita pakollisia velvollisuuksia.
* Viivyttää velvollisuuksia.
* Olla harjoittamasta Taqiyahia kun on vaarassa. (Muslimin täytyy käyttää kaikkia keinoja, jotka hänellä on käytössään suojellakseen elämäänsä, kun sitä uhataan. Taqiyah tarkoittaa sitä, ettei paljasta uskoaan joissakin äärimmäisissä olosuhteissa suojellakseen elämäänsä.)
* Muuttaa paikkoihin, missä henkilön uskonto vaarantuisi.
* Ystävyys uskonnon vihollisten kanssa, kun ei ole kiireellistä välttämättömyyttä.
* Vannominen yleensä, erityisesti Allahia, profeettoja (as) Imaameja (as), Islamia, Koraania ja muita pyhiä asioita kohtaan.
* Johtaa ihmisiä harhaan Allahin tieltä.

VELVOLLISUUDET

* Olla harjoittamasta "Hyvään Kehoittamisen" ja "Pahasta Kieltämisen" periaatetta.
* Rikkoa pakollinen paasto, kuten sellainen, joka kuuluu vannomiseen tai paasto Ramadan-kuukauden aikana ilman hyvää syytä.
* Olla paastoamatta Ramadan-kuukauden menetettyjä paastopäiviä ennen seuraavaa Ramadan-kuukautta.
* Viivytellä rukousta kunnes sen aika on ohi.
* Lakata jatkamasta jatkuvan pakollisen rukouksen suorittamista.
* Hylätä pakolliset rukoukset.
* Hylätä mikä tahansa muu velvollisuus.
* Viivytellä Hajj-pyhiinvaelluksen suorittamista siitä vuodestä lähtien kun se tulee pakolliseksi.
* Hylätä oppineiden määräykset heidän Sharia-tuomioissaan.
* Hyväksyä maksu uskonnollisista velvollisuuksista, jotka täytyy suorittaa.

JIHAD

* Olla ottamatta osaa Jihadiin.
* Paeta taistelukentältä.
* Myydä aseita uskottomille, jotka julistavat sodan Muslimeja vastaan.

KORAANI

* Koskettaa Pyhää Koraania ilman muodollista puhdistautumista, Wudu'ta.
* Myydä Pyhä Koraani.

MOSKEIJAT

* Tehdä moskeija epäpuhtaaksi.
* Työskennellä tuhotakseen moskeijan.
* Estää ihmisiä menemästä moskeijaan.
* Mennä tai pysytellä moskeijassa, kun on Janaban tilassa (Henkilö on Junub eli Janaban tilassa sukupuoliyhdynnän (tai siemensyöksyn) jälkeen ja täten pakollinen Ghusl-pesu vaaditaan hengellisen puhtauden samoin kuin henkilökohtaisen hygienian saavuttamiseksi. Samoin Ghusl-pesu on pakollista kuukautisten tai synnytyksen jälkeen.)
* Ylläolevien henkilöiden kulkeminen kahden suuren moskeijan läpi Mekassa (Makkah) ja Medinassa.
* Häpäistä Pyhä Kaaba tai muita pyhiä paikkoja.

USKOVAINEN

* Vihamielisyys uskovaisia kohtaan.
* Mustamaalata uskovaista.
* Häpäistä uskovaista.
* Satuttaa tai pahoinpidellä uskovainen.
* Uhkailla tai terrorisoida uskovaista.
* Naureskella uskovaisten kustannuksella.
* Pitää pilkkanaan tai paheksua Muslimeja.
* Mustamaalata uskovaista runoudessa jne.
* Hylätä uskovaiset.

TOISTEN OIKEUDET

* Julkistaa jonkun salaisuuksia ilman hänen hyväksyntäänsä.
* Hamstrata/varastoida/kätkeä tavaroita, joita yleisö tarvitsee.
* Valheellisesti epäillä toisia ja toimia sen mukaan.
* Valheellisesti syyttää ihmisiä.
* Olla vastaamatta rauhan (salam) terveydykseen.
* Etsiä toisista virheitä ja puutteita.
* Haavoittaa tai amputoida jonkun raajoja.
* Hakata joku ilman syytä.
* Viivytellä jotain henkilöä ilman syytä.
* Laiton tappaminen.
* Kieltää ihmisiltä oikeudet, jotka kuuluvat heille.
* Anastaa orvon varallisuus ja omaisuus.
* Vallata ja takavarikoida toisten omaisuus tai varallisuus.
* Tiedottaa yksilöistä alistajille.
* Pakottaa nainen tai nuoria ihmisiä siveettömiin tekoihin.
* Tukkia Muslimien tie.

MIESTEN JA NAISTEN VÄLINEN KANSSAKÄYMINEN

* Musliminaisille olla pukeutumatta Hijaabiin julkisesti.
* Musliminaisille pukea ja käyttää mitään, mukaan lukien kosmetiikka, hajusteet, vaatteet jne. mitkä kiinnittäisivät ei-Mahram miesten huomion. (ei-Mahram mies on kuka tahansa mies, jonka edessä naisen täytyy pukeutua Hijaabiin ja tämä kattaa ystävät, serkut jne.)
* Ei-Mahram mies ja nainen suutelevat toisiaan.
* Suudella henkilöä himoiten, paitsi puolisot keskenään.
* Koskettaa ei-Mahramin ruumista, koskee sekä miehiä että naisia.
* Koskettaa toisiaan himoiten, paitsi puolisot keskenään.
* Naiset kättelevät ei-Mahram miehiä (ja päin vastoin).
* Katsoa ei-Mahram naista (tai nainen miestä) himoiten. (Miehen on kiellettyä katsoa Musliminaista, joka ei pukeudu Hijaabiin jopa ilman himoitsemista)
* Katsoa poikia tai tyttöjä tai Mahram-sukulaisia himoiten.
* Mennä yleisiin uimaloihin.
* Mennä kouluihin, jotka johtaisivat henkilön korruptoitumiseen.
* Katsoa toisten sukupuolielimiä (paitsi puolisot keskenään).
* Paljastaa omat sukupuolielimensä toisten läsnäollessa.
* Aviorikos.
* Homoseksuaalisuus.
* Lesbous.
* Pedofilia.
* Syyttää jotain aviorikoksesta tai homoseksuaalisuudesta.

AVIOLIITTO

* Kosia naimisissaolevaa naista tai naista Iddah-ajan aikana (neljä kuukautta avioeron jälkeen tai leskeksi jäämisen jälkeen).
* Teko-avioliitto (esim. pakottaa kaksi osapuolta naimisiin, tai Muslimin ja ateistin tai kaafirin, avioliitto (poislukien Kirjan Ihmiset eli juutalaiset ja kristityt)).
* Naida Mahram-sukulainen tai avioliiton kautta oleva sukulainen tai rintaruokinnan kautta oleva sukulainen.
[Mahram-sukulaiset miehen tapauksessa ovat hänen äitinsä, siskonsa, siskon tai veljen tyttäret ja tädit. (Naisen tapauksessa Mahram-sukulaisia ovat hänen isänsä, veljensä, siskon ja veljen pojat, enot ja sedät. Avioliitto ei ole sallittua Mahram-sukulaisten välillä ja siksi nainen ei pukeudu Hijaabiin heidän edessään. Ei-Mahram-sukulaisia ovat serkut, kälyt ja langot jne. ja naisen täytyy pukeutua Hijaabiin hänen ei-Mahram-sukulaistensa edessä. Avioliitto on sallittua serkkujen välillä.]

AVIOELÄMÄ

* Miehelle olla harrastamatta seksiä vaimonsa kanssa kauemmin kuin neljään kuukauteen.
* Masturbointi - se on sallittua, jos puoliso tekee sen, esimerkiksi esileikissä.
* Miehelle harrastaa seksiä vaimonsa kanssa, kun hänellä on kuukautiset.
* Naiselle mennä ulos talosta ilman miehen tietoa tai lupaa. (tähän ei kuulu tapaukset, jotka katsotaan välttämättömiksi.)
* Puolisoille paljastaa toistensa salaisuuksia.

LAPSET

* Olla kurittamatta lapsiaan, kun he muuten menisivät harhaan.
* Hakata lapsiaan äärimmäisessä kurituksessa.
* Lapsille olla tottelematta vanhempiaan.
* Katsoa lapsi sukulaiseksi muulle, kuin hänen omalle luonnolliselle isälleen.

HENKILÖKOHTAINEN KÄYTTÄYTYMINEN

* Valehteleminen.
* Petos.
* Huijaaminen.
* Huijaaminen painossa ja mittaamisessa.
* Harhautus.
* Tekopyhyys.
* Testamentin väärentäminen.
* Varastaminen ja ryöstäminen.
* Tehdä valaansa vastaan.
* Rikkoa luottamuksensa.
* Panetella tai kuunnella panettelua.
* Parjata tai mustamaalata tai kuunnella sitä.
* Olla kateellinen tai mustasukkainen ja toimia sen mukaan.
* Olla ylimielinen.
* Olla tuhlaileva ja mahtaileva.
* Pukeutua kultaan tai silkkiin (koskee vain miehiä).
* Käyttää kultaisia ja hopeisia astioita vaikka vain koristustarkoitukseen.
* Olla pitämättä itseään puhtaana virtsasta tai muista epäpuhtaista aineista.
* Vaarantaa oma elämänsä.

RUOKA & JUOMA

* Juoda päihdyttäviä alkoholijuomia.
* Syödä eläimen lihaa, jota ei ole teurastettu Islamin lain mukaisesti, myös syödä kiellettyjen eläinten lihaa, kuten sikaa jne. (paitsi olosuhteissa, joissa henkilön elämä riippuu sellaisen lihan syömisestä.)
* Syödä kiellettyjä eläinten ruumiinosia kuten kiveksiä.
* Syödä tai juoda jotain epäpuhdasta tai sellaista, mikä on tullut epäpuhtaaksi.
* Syödä mutaa tai muita kiellettyjä asioita.

SOSIAALINEN KANSSAKÄYMINEN

* Satuttaa naapureita.
* Katsoa naapureiden taloihin ilman lupaa.
* Istua pöydän ääressä, missä tarjoillaan alkoholia.
* Estää hyviä tekoja ja hyväntekeväisyystöitä.
* Istua sellaisten ihmisten seurassa, jotka tekevät uudistuksia (innovaatioita) uskontoon.
* Saavuttaa valta laittomilla keinoilla (Islamin lain mukaan).
* Onkia esille tunnustuksia kidutuksen kautta.
* Pelata shakkia.
* Työskennellä parittajana.
* Levittää korruptiota maan päälle.
* Luoda sekaannuksia asettamalla yksilöt toisiaan vastaan.
* Ylistää henkilöä hänen läsnäollessaan ja panetella hänen poissaollessaan.
* Hautojen ryöstö.
* Istua sellaisten henkilöiden seurassa, jotka uppoutuvat merkityksettömään puheeseen Allahin merkeistä.
* Ilakointi ja kevytmielisyys - lähteä mukaan tarpeettomiin aktiviteetteihin, jotka ovat turhaan meneviä ja vievät huomion pois Allahin muistamisesta ja Hänen tieltään.
* Harjoittaa astrologiaa ja etsiä apua astrologeilta (uskoa niihin ja toimia sen mukaisesti).
* Alistaa valtaansa henkiä, Jinnejä ja enkeleitä jne. tai etsiä apua heiltä, jotka harjoittavat sitä (vahingoittaakseen muita).
* Harjoittaa mustaa magiaa, noituutta tai etsiä apua heiltä, jotka harjoittavat sitä.
* Hypnoosi (paitsi välttämättömiin lääketieteellisiin vaatimuksiin).

SYNTI

* Suostua syntiin.
* Julkistaa syntinsä.
* Julkistaa siveettömyyksiä.
* Auttaa toisia tekemään syntiä.
* Jatkaa pienten syntien tekemistä.
* Määrätä tai rohkaista muita tekemään pahuutta tai syntiä.
* Olla ottamatta omia syntejään vakavasti, koska sellainen johtaisi piittaamattomuuteen katumuksesta (tawba).
* Mainostaa siveettömiä tekoja.

ALISTAMINEN

* Alistaminen ja sääntöjen ylittäminen.
* Auttaa alistajaa ja hyväksyä hänen tekonsa.
* Tulla alistajien työntekijöiksi.
* Pyydää mielipidettä alistajalta tarpeettomasti.

UHKAPELI

* Vedonlyönti ja mikä tahansa uhkapelin muoto.
* Valmistaa uhkapelin työvälineitä ja laitteita.
* Lyödä vetoa jollain muulla tavalla kuin mitä on mainittu Islamilaisen lain osassa, joka puhuu jousiammunnasta ja hevoskilpailuista.
* Ottaa osaa sovinnaiseen hevoskilpaan, paitsi jos ne täyttävät Sharian hyväksymät ehdot.

MUSIIKKI JNE.

* Tanssiminen.
* Laulaminen ja sen kuunteleminen.
* Vierailla yökerhoissa, diskoissa jne.
* Valmistaa, ostaa, myydä tai käyttää musiikki-instrumentteja.

TOTUUDELLISUUS

* Hyväksyä tai antaa lahjus totuuden kätkemiseksi tai tehdä jotain valheellista sen vallitsemiseen.
* Esittää väärä todistus.
* Totuuden tuhoaminen.
* Vannoa väärä vala.
* Kätkeä todistus.
* Kätkeä totuus.

VALHEELLISUUS

* Hyväksyä valheellisia uskontoja, kuten Sufismi, Baha'ismi jne.
* Tulla jäseneksi johonkin valheellisuuden puolueeseen kuten kommunismi jne.
* Säilyttää, ostaa, myydä, opettaa ja julkistaa valheellista ja harhaanjohtavaa kirjallisuutta.
* Oppia korruptoivia aiheita tai opettaa niitä muille kuin heille, jotka haluavat kumota ne.

SEKALAISIA

* Tehdä patsaita samoin kuin myydä, ostaa ja mainostaa niitä palvonnan tarkoituksiin.
* Ostaa ja myydä taistelukoiria ja sikoja.
* Ottaa ja antaa korkoa.
* Ajaa omaa tai toisten partoja.
* Olla itseään ylistävä omasta Jumalanpalveluksestaan.
* Raivo, joka johtaa Haramiin (kiellettyyn).
* Katkaista siteet omiin sukulaisiin.
* Ansaita laittomilla asioilla ja keinoilla.
* Kirjoittaa eroottista runoutta siveästä naisesta tai pojasta jne.
* Päihteiden käyttö olipa se juomista, myymistä, ostamista, kasvattamista, tekemistä, rahankäyttöä, ottaa sitä muilta, vuokrata omaisuutta siihen tarkoitukseen tai käyttää sitä muilla tavoin kuten peittää vahingot tarpeettomasti.

Jotkut yllämainituista teoista saattavat liittyä toisiin listassa oleviin, mutta ne on liitetty mukaan käytöksen vakavuuden vuoksi, kuten on viitattu useissa Koraanin jakeissa tai Profeetan (saw) haditheissa tai perimätiedossa.

Täytyy huomata, että jotkut yllämainituista teoista muodostavat Kufr'in (uskosta luopumisen), jotkut ovat Shirk'iä (jonkin asettamista Allahin rinnalle partneriksi), jotkut Suuria Syntejä ja jotkut edellyttävät Kaffara'a (maksua tai sakkoa sen hyvittämiseksi) tai edellyttävät Hadd'ia (rangaistusta, joka on ennaltamääritelty Koraanissa tai Haditheissa) tai Ta'zir'ia (rangaistusta, jonka tuomari määrää). Nämä on kerrottu yksityiskohtaisesti asiaankuuluvissa lakiteksteissä.
Lähde: Islamic Worship Reference series, Fundamentals of Islam, Imam Muhammad Shirazi


Relanderin ammattihistorioitsijan näkemyksistä poiketen olen aina sinisilmäisesti luullut, että wahhabismia saarnataan Pakistanin pohjoisosien ja Euroopan koraanikouluissa sekä moskeijoissa nimenomaan Saudi-Arabian öljymiljardien tuella. Miksi siis Relander väittää, että nämä koulut ovat sellaisia, mitä julminkaan diktaattori ei uskalla tukahduttaa? Pakottavatko nämä koulut ja moskeijat Saudi-Arabian islamistihallinnon rahoittamaan "demokraattista" toimintaansa? Voiko Relander olla tosissaan?

Relander ei käsittele lainkaan sharia-lain vallitsevaa, vanhoillista tulkintaa, joka on valtavirtaa kaikissa islamistimaissa. Historioitsija unohtaa ne tuhannet ex-muslimit, jotka kritisoivat sharian vanhoillista tulkintaa ja islamia uskontona. Ovatko he siis muuttuneet pahoiksi ”meikäläisiksi”, koska ovat henkensä uhalla luopuneet islamista? Historioitsijana Relanderin pitäisi tietää, että kerran islamiin kääntynyt on loppuelämänsä muslimi, kuolemanrangaistuksen uhalla.

Koska Jukka Relander ei näitä tosiasioita tiedä, hän on todella huono historioitsija.