Salaliittoteorioiden ja putkinäköisyyden mahti

Skeptikko 2/2013

Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin miekka – Idän ja lännen konfliktien historia. Otava 2012.

Øyvind Strømmen: Äärioikeisto, vastajihadismi ja terrorismi Euroopassa. Suomentanut Heikki Eskelinen. Tammi 2013.

Ihmisen maailmankatsomus rakentuu tunnetusti hyvin erilaisista aineksista. Usein siihen sisältyy irrationaalisia osia, joille ei ole järkiperusteita. Skeptikko pyrkii kitkemään tällaiset perusteettomat uskomukset maailmankatsomuksestaan kriittisen ajattelun, johdonmukaisuuden ja todisteiden avulla. Valitettavasti myös politiikassa esiintyy ja on aina esiintynyt suoranaisia salaliittoteorioita, joiden pohjalta yhteiskuntaa pyritään rakentamaan halutun kaltaiseksi. On kuitenkin erittäin huolestuttavaa, mikäli sisäisesti ristiriitaiset, perusteettomat ja vainoharhaiset salaliittoteoriat todella pääsevät ohjaamaan päivänpolitiikkaa. Sellaiset teoriat näet aiheuttavat pahimmillaan terrorismia, totalitarismia ja joukkomurhia. Salaliittoteorioita esiintyy sekä jihadisteilla että vastajihadisteilla. Usein nämä ääripäät ja toistensa viholliset ovatkin kuin kaksi marjaa.

Julkisen keskustelun perusteella Suomessa sekä islam että islamilainen fundamentalismi tunnetaan todella huonosti. Erityisesti joidenkin perussuomalaisten ja muiden muukalaiskammoisten poliitikkojen sekä kansallismielisten ääriryhmien retoriikassa mitään eroa ei edes tehdä: vainoharhaisimpien salaliittoteorioiden mukaan kaikki muslimit ovat fundamentalisteja, jotka haluavat valloittaa maailman. 

Todellisuudessa vain pieni osa ääri-islamisteista, niin sanotut jihadistit, haikailevat Mustafa Kemal Atatürkin hallituksen Turkissa 3. maaliskuuta vuonna 1924 hajottaman islamilaisen kalifaatin perään ja haluavat ulottaa sen vallan koko maailmaan. Edes kaikki salafistin nimellä tunnetut vanhoilliset muslimit eivät tavoittele maailmanlaajuista islamilaista valtiota. Heille riittää sharian hallitsema islamilainen valtio siellä, missä he nykyisin asuvat. 

Toki omissa maissaankin salafistit ovat useimmiten vähemmistössä tai jos he ovat vallassa, he ovat yleensä kaapanneet sen väkivalloin ja sortavat kansaa julmasti. Al Qaida edustaa puhtaimmillaan salafismin jyrkintä alalajia, jihadismia. Saudi-Arabian valtionuskonto wahhabismi on edustava esimerkki salafismista, samoin talibanin uskontulkinta deobandilaisuus. 

Talibanin ääri-islamismiin sekoittuu lisäksi pashtuheimon vanhoja perinteitä, joista naisten kokopeittävä burqa on tunnetuin. Islamiin burqa on siirtynyt näistä vanhemmista perinteistä, mutta oikeastaan burqalla ei ole islamin kanssa mitään tekemistä. 

Sekä professori Jaakko Hämeen-Anttila että norjalainen bloggaaja-toimittaja Øyvind Strømmen ovat hiljattain julkaisseet aiheesta tärkeät kirjat. Niissä tekijät kumoavat monia islamiin aiheetta liitettyjä pelkoja ja salaliittoteorioita. Kummankaan pääaihe ei ole islamilainen fundamentalismi vaan lännen reaktiot ja erityisesti niiden ylilyönnit siihen. Molemmat kuitenkin sivuavat salafismia asiantuntevasti.

   

Läntisten äärinationalististen ryhmittymien ja puolueiden islaminvastaisuus perustuu samaan ideologiaan kuin Anders Behring Breivikin terrori-isku Oslossa ja Utøyan saarella eli vastajihadismiin. Nimi antaa ideologiasta tarkoituksella väärän kuvan, koska nimenomaan vastajihadistit edustavat salaliittoteoriaa, jonka mukaan kaikki muslimit ovat jihadisteja tai yrittävät valloittaa länsimaisen kulttuuripiirin uskontonsa ikeen alle. Oikeasti vastajihadistit muistuttavat kammoamiaan jihadisteja monessakin suhteessa. Molemmat muun muassa vastustavat fanaattisesti monikulttuurista yhteiskuntaa ja erityisesti muslimien uskonnonvapautta.

   

Vastajihadistit yleistävät tarkoituksella jihadismin koskemaan koko muslimiväestöä ja tyystin ohittavat muun muassa lukuisat koulukuntaerot islamin sisällä. Jokainen islamiin vähänkin syvemmin perehtynyt tietää, että jihadismi ei nauti kannatusta edes läheskään kaikkien islamistien keskuudessa. 

Vastajihadisteille ei näytä myöskään olevan selvää, että kaikkien islamin koulukuntien sisällä on eroja ja että islamismia eli poliittista islamiakin on useita eri lajeja. Vain osa niistä siis kannattaa avointa väkivaltaa ja näitä voidaan yleisesti kutsua jihadistisiksi islamismin lajeiksi. 

Islamismi on äärioikeistolainen poliittinen ideologia, joka perustuu Koraanin ja hadithien vanhoilliseen tulkintaan ja niiden soveltamiseen politiikkaan. Professori Jaakko Hämeen-Anttila esittelee kirjassaan tämän ideologian tärkeimmät historialliset taustavaikuttajat.

Väärennöksiä ja propagandaa

Islamistijärjestö Hamasin perustamisasiakirjassa viitataan Siionin viisaiden pöytäkirjoihin. Se on tunnettu antisemiittinen väärennös, jonka tsaarin salainen poliisi teki 1900-luvun alussa. Islamilaisissa maissa kyseinen väärennös on edelleen suosittu ja siitä on otettu lukuisia painoksia, jotka Saudi-Arabia on rahoittanut.


Fundamentalistit ja eri uskontojen edustajat eivät epäröi historiallisten väärennösten käyttämistä salaliittoteorioidensa pönkittämisessä. Voi olla, että valtaosa islamististen valtioiden ja järjestöjen johdosta jopa vilpittömästi uskoo Siionin viisaiden pöytäkirjojen aitouteen. Ainakin Iranin presidentti Mahmud Ahmadinežad vaikuttaa olevan tyypillinen holokaustidenialistihörhö, joka näkee verenhimoisia juutalaisia mummonsa tohveleissakin. 

Siionin viisaiden pöytäkirjoissa esitetty salaliittoteoria juutalaisten maailmanhallinnasta sopii edelleen Lähi-idän poliittiseen ilmastoon. Koraanissa on myös paljon antisemiittistä ainesta, joten vanhoillisiin muslimeihin nämä teoriat eittämättä vaikuttavat ja ohjaavat heidän poliittisia näkemyksiään. Israelin ja Palestiinan konflikti saa bensiiniä liekkeihin näistä historiallisista faktoista sekä väärennöksistä. 

   

Oikeastaan ennakkoluulot ja eri uskontojen konfliktit ovat suureksi osaksi näiden ongelmien ainoa syy, erilaisten nationalististen motiivien ohella. 

Kun pohditaan syitä islamilaisen fundamentalismin nykyiseen suosioon, ensimmäisenä tulee mieleen nimenomaan länsimainen sekularismi, ja erityisesti Yhdysvallat ja sen kulttuuri sekä länsiliittouman sotatoimet lähi-idän alueella. Yhdysvallathan on perustuslaillisesti sekulaari valtio, joskin kukaan ei ole voinut välttyä maassa rehottavasta äärikristillisyydestä. Muslimifundamentalistien keskuudessa kristillisyys yhdistyy perinteiseen antisemitismiin ja erilaiset salaliittoteoriat kukoistavat. Viha Israelia ja Yhdysvaltoja kohtaan ruokkii kaukaa perityviä ennakkoluuloja ja kasvattaa islamismin suosiota.
   
Koraanin loppupuolen antisemitismi vaikuttaa siis voimakkaasti edelleen. Teoksessaan Jaakko Hämeen-Anttila kuvaa profeetan aikaisen juutalaisvastaisuuden syitä seuraavasti (17): ”Juutalaiset eivät tunnu suuressa määrin kääntyneen islamiin, mikä oli ilmeisesti Muhammadille iso pettymys, ja Koraanin myöhäisemmät osat suhtautuvat heihin hyvin kriittisesti. Perimätieto siirtää syyn välien huonontumisesta juutalaisille, joiden muun muassa väitetään suunnitelleen profeetan murhaamista.” 
Moni muslimi kokee edelleen juutalaisuuden ja länsimaisen kulttuurin kokonaisuutena uhkatekijäksi islamille ja reaktiona siihen vanhoillisempi islamintulkinta on aivan luonnollinen; varsinkin maallistuneemmat ja maltillisemmat – siis islamistien mielestä länsimaistuneet – muslimit joutuvat toistuvasti fundamentalistien vihanpidon kohteeksi. 

   

Euroopassa esiintyi vastaavaa antisemitismiä pitkälle 1900-luvulle, kunnes natsien hirmuteot osoittivat millaiseen katastrofiin järjettömät salaliittoteoriat voivat pahimmillaan johtaa. Antisemitismikin on jälleen nousussa, eurooppalaisten muslimien, äärivasemmiston ja Magneettimedian lukijakunnan keskuudessa, mutta sen ohi on jo ajat sitten ajanut salaliittoteoria muslimien maailmanvalloituksesta. 

Tosin länsimaissakin on vielä sitkeitä uusnatseja, jotka kannattava holokaustin kieltämistä ja muita salaliittoteorioita. Jokunen perussuomalainenkin on innostunut näistä hörhötyksistä. Tässä he siis muistuttavat tavattoman paljon pelkäämiään islamistifanaatikkoja, jotka myös harrastavat holokaustin kieltämistä ja antisemitismiä.

Strømmenin teoksen ansioksi on luettava erityisesti se, ettei tekijä syyllisty islamilaisen fundamentalismin ja muslimien Eurooppaan kotoutumisen aiheuttamien ongelmien valkopesuun kuten monet vasemmistolaiset äärioikeistokriitikot. Strømmen puolustaa myös sananvapautta vaikka aivan aiheellisesti pohtiikin kansankiihotuksen aiheuttamia ongelmia. Erityisesti internetissä leviävät salaliittoteoriat ja lahkolaisirrationalismi olivat muun muassa Anders Behring Breivikin tekemien terrori-iskujen taustalla. Breivikin ideologiaan vaikuttaneita tekijöitä Strømmenin teos nimenomaan käsittelee.

Tämän päivän eurooppalaiskonservatiivien keskeinen salaliittoteoria 

Tekijä vertailee äärioikeistolaista terroria aivan oikein islamistiseen ja äärivasemmistolaiseen terroriin. Norjassa on tapahtunut useita äärioikeistolaisten tekemiä terrori-iskuja ja muutama islamistien tekemä isku. Teos paljastaa, miten muukalaisviha on historiallisesti Norjassa kehittynyt. Yhtäläisyydet Suomen tilanteeseen ovat selvät.
   
Voimakas maahanmuuttovastaisuus nousi Norjassa jo 1980-luvulla ja silloiset ennustajat pelkäsivät maan islamisoitumista muutaman vuoden sisällä. Erilaisia uhkakuvia maalattiin kuten nykyäänkin. Puuttui vain suuri, kaiken selittävä salaliittoteoria, joka nykyisin tunnetaan nimellä Eurabia-kirjallisuus. 

Tämä salaliittoteoria on nykyään kansallismielisen oikeistokonservatismin ytimessä, myös Suomessa. Teorian mukaan eurooppalainen poliittinen eliitti on tehnyt arabimaiden kanssa salaisen sopimuksen Euroopan jakamisesta. Vahvimmin teoriaa on lanseerannut egyptiläissyntyinen juutalaiskirjailija Bat Ye'or, jonka oikea nimi on Giséle Littman. Hän on kyseisen salaliittoteorian äiti. Sittemmin teoria on levinnyt kulovalkean tavoin internetissä, erityisesti Gates of Vienna -blogin välityksellä. Eurabia-hysterian tunnetuin lietsoja internetissä on norjalainen bloggaaja Fjordman, oikealta nimeltään Peder Jensen, Gates of Viennan vakiokirjoittaja. Oikealla nimellään Fjordman tuli julkisuuteen vasta Breivikin terrori-iskujen jälkeen, tietenkin poliisin pelossa.

Suomessa vastajihadistisen Eurabia-salaliittoteorian johtavia propagoijia ovat jo vuosia olleet nyttemmin aina kansanedustajaksi päätynyt jyrkästi islaminvastainen bloggaaja Jussi Halla-aho (ps) äärimmäisen muslimivihamielistä Tundra Tabloids -nettisivua pitävä, Suomessa asuva, Yhdysvalloista kotoisin oleva Kenneth ”KGS” Sikorski, ja kristilliseltä ristiretkiromantiikkapohjalta islamia demonisoiva viljelevä nimimerkki ”Vasarahammer”. Näistä Strømmen mainitsee teoksensa jälkisanoissa Halla-ahon ja KGS:n, joten ilmeisesti Strømmen ei ole selvillä Kenneth Sikorskin henkilöllisyydestä, vaikka nimi selviää viidessä sekunnissa googlaamalla Counterjihad-konferenssien osallistujia, joiden joukossa Sikorski esiintyy vuosittain Suomen edustajana.

Teoksen jälkisanoissa tekijä käsittelee lyhyesti Suomen tilannetta ja näin hänellä on selvästi kontakteja tänne: joku olisi voinut ystävällisesti kertoa hänelle Sikorskin henkilöllisyyden. Se on varmasti myös Norjan poliisin tiedossa, olihan Breivikin terrori-isku saman ideologian – vastajihadismin –  motivoima. Breivikin suurin idoli Fjordman on Tundra Tabloidsin perusteella myös Sikorskin suurin sankari ja ideologinen esikuva. Ja tietenkin läheinen yhteistyökumppani.

Tosin Sikorski tyytyy onneksi vain kansankiihottamiseen ja Israel-myönteisen propagandan levittämiseen, kuten muutkin netissä vaahtoavat vastajihadistit. Vastaavasti hän levittää Israelin lehdistössä propagandaa muun muassa kansanedustaja Pertti Salolaisen (kok.) antisemitismistä, vaikkakaan Sikorski ei sattuneesta syystä ole siellä mainostanut aatetoverinsa ja tuttavansa Jussi Halla-ahon ns. holohölinäskeptisismiä.

Ye'orin Eurabia-salaliittoteoriassa keskeisessä roolissa on käsite dhimmiys, joka historiallisesti tarkoittaa juutalaisten ja kristittyjen alistettua asemaa islamin hallinnoimilla alueilla. Tämän Ye'or projisoi nykyaikaan ja väittää, että eurooppalainen poliittinen eliitti, erityisesti EU, koostuu dhimmeistä, jotka vapaaehtoisesti alistuvat islamille.

Kuten aina, tällekään salaliittoteorialle ei löydy rationaalisia perusteita. Se on joidenkin yksittäisten kirjoittajien ja bloggaajien kehittelemä näkemys, jonka tarkoitus on luoda muslimivastaista ilmapiiriä länsimaissa. Teoria uppoaa joihinkin kansanosiin varsin helposti, mukaan lukien useita perussuomalaisten kansanedustajia. Se upposi sellaisenaan myös Breivikiin.

Salaliittoteoriaan kuuluu olennaisesti käsitys, jonka mukaan ei ole olemassa maltillista islamia tai maltillisia muslimeja. Tätä todistellaan islamin taqiiya-käytännöllä. Se sallii valehtelun muslimille uhkaavassa tilanteessa, jossa uskovan uskoa voidaan käyttää tätä vastaan vääräuskoisten keskuudessa. 

Toisin sanoen hengenvaaraan joutuessaan muslimin on sallittua valehdella olevansa ei-muslimi. Eurabia-salaliittoteoreetikkojen keskuudessa tämä periaate on yleistetty sellaiseksi, että muslimit valehtelevat aina väittäessään olevansa maltillisia tai jos he oikeasti ovat maltillisia, he eivät voi olla aitoja muslimeja. Kuten irrationaalisissa uskomuksissa aina, tässäkään tapauksessa teoriaa ei voi falsifioida: muslimi valehtelee aina ja jos ei valehtele, hän ei ole muslimi.

Samoin muslimien oletettu ja usein ensimmäisessä sukupolvessa oikeasti suurempi lapsimäärä on aiheuttanut vainoharhaisia spekulaatioita islamin demografisesta Euroopan valloituksesta. Strømmen kumoaa nämäkin salaliittoteoriat teoksessaan. Muslimien syntyvyys tasaantuu nopeasti muiden ryhmien tasolle ja muutenkin heidän tapansa maallistuvat.

Pata kattilaa soimaa: Fjordman vs. Sayyid Qutb

   

Erityisen oivaltavaa tekijältä on Fjordmanin rinnastaminen Sayyid Qutbiin (1906–1966), joka oli Egyptin Muslimiveljeskunnan pääideologi 1950-luvulta alkaen. Qutbin ja samalla salafismin pääteokseksi on nopeasti muodostunut Milestones, jonka voisi kääntää Virstanpylväiksi. Myös Jaakko Hämeen-Anttila tarkastelee kirjassaan Qutbin ajattelua lyhyesti, mutta asiantuntevasti.  

Qutbin ja Fjordmanin viha modernia, liberaalidemokraattista länttä ja monikulttuurisuutta kohtaan on yksi yhteen. Näille ääri-ideologeille demokratia on jotain aivan muuta. Se muistuttaa melkoisesti fasismia. Molempia yhdistää myös viha feminismiä ja ylipäätään naisten vapautta kohtaan.

Esittelen seuraavassa Sayyid Qutbin ajattelua paljon laajemmin kuin Hämeen-Anttila ja Strømmen teoksissaan, koska ilman Qutbin jihadismia on mahdotonta ymmärtää vastajihadismin vainoharhaista maailmankatsomusta. 

Qutb on suosittu salafistien keskuudessa, mutta vastajihadistit yleistävät näiden edustaman vanhoillisuuden koskemaan kaikkia muslimeita. Tälle ei ole järkiperusteita. Maltilliset muslimit kavahtavat Qutbin kaltaisia fundamentalisteja paljon enemmän kuin vastajihadistit konsanaan. Lisäksi heidän ajattelustaan ei löydy yhtymäkohtia Qutbiin, kuten Fjordmanilta ja monelta perussuomalaiselta.

Sayyid Qutb hahmottelee Milestoneissa utopistisen yhteiskunnan, joka on tiukasti islamin ja sharian mukainen, profeetta Muhammadin esimerkkiä tarkkaan seuraten. Qutbin ajattelu on eräänlaista yltiöromanttista vapautuksen teologiaa, koska hän oli itse Milestonesin kirjoittamisen aikaan vankilassa Gamal Abdel Nasserin (1918–1970) hallitsemassa maallisessa Egyptissä ja korosti läpi tuotantonsa voimakkaasti islamiin sisältyvää sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Qutbin aihetta lähimmin tarkasteleva teos on käännetty englanniksi vuonna 1953 nimellä Social Justice in Islam (Sosiaalinen oikeudenmukaisuus islamissa). Tässä Qutb muistuttaa nykyisiä läntisiä oikeistopopulisteja, kuten monessa muussakin suhteessa. Kansaa voi kosiskella usealla tavalla.
   
Retoriikassaan muslimiveljeskunta on aina ollut kansan puolella sortajaa vastaan ja vasta nyt se arabikevään myötä on päässyt Egyptissä valtaan. Tätä kirjoittaessani näyttää valitettavasti, mutta odotetusti, siltä, että sorto tulee Muslimiveljeskunnan alaisuudessa jatkumaan: vain sortaja ja sorrettu vaihtuvat. Sorron jatkumisen voi helposti päätellä suoraan Sayyid Qutbin teoksista.

   

Jahiliya eli islamia ennen vallinnut tietämättömyyden aika on Qutbin visiossa keskeisessä roolissa. Myös nykyaikainen ei-islamilainen maailma on Qutbin mukaan jahiliyan maailma. Qutb näkee kaikki yhteiskunnalliset ongelmat seurauksena harhaoppisuudesta, uskosta luopumisesta tai synnistä. Vain paluu profeetan kulta-aikaan ja sharian alaisuuteen voi ratkaista ongelmat ja nostaa islamilaisen maailman ansaitsemalleen paikalle koko maailman johtajaksi. 

   

Tiivistettynä Qutbin viesti on varsin yksinkertainen: Sharia pelastaa maailman. Sharian alaisuudessa ihminen on saavuttanut paratiisin maan päällä. Qutb on lisäksi hysteerinen moralisti, joka haaveilee maailmanlaajuisesta islamilaisesta vallankumouksesta. Pahat länsimaiset tavat, kuten tanssi, elokuvat, kevytmielinen pukeutuminen ja viihde, on saatava kuriin – keinolla millä hyvänsä.
   
Viittaan tässä yhteydessä Saudi-Arabiaan, Talibanin hallitsemaan Afganistaniin, Sudaniin ja Iraniin, joissa Qutbin visioima yhteiskunta on enemmän tai vähemmän toteutunut. Lisäksi on syytä todeta, että Osama bin Ladenin aikoinaan perustama terroristijärjestö al-Qaida nojaa tiukasti Qutbin oppeihin. Osama sai oppinsa aikoinaan Saudi-Arabiassa, muun muassa Sayyid Qutbin veljeltä Muhammadilta, mutta luki hän toki Sayyidinkin teoksia suoraan, varsinkin Milestonesia.
   
Tietokirjailija Lawrence Wrightin Pulitzer-palkitun teoksen The Looming Tower: Al-Qaeda and the Road to 9/11 (Siintävä torni: Al-Qaida ja matka kohti syyskuun yhdettätoista) mukaan Osama kävi usein Muhammad Qutbin luennoilla Kuningas Abdulazizin yliopistossa 1970-luvun lopulla. 

Pakistanista lähtöisin oleva kanadalainen sekulaarimuslimi Tarek Fatah puolestaan esittää vuonna 2010 ilmestyneessä kirjassaan The Jew Is Not My Enemy (Juutalainen ei ole viholliseni), että oppia Qutbin veljeltä oli saamassa myös egyptiläinen tuleva al-Qaidan kakkosmies, lääkäri Ayman al-Zawahiri, joka bin Ladenin kuoleman jälkeen vuonna 2011 nousi järjestön johtoon. Sayyid Qutbin vaikutus al-Qaidan jihadismiin on siis ollut ratkaiseva.
   
Qutb oli myös kiivas antisemiitti. Jihadistien ja islamistien nykyinen Israel-viha juontuu Koraanin ohella muun muassa Qutbin juutalaisvastaisista opeista. Asiaa on syytä taustoittaa hieman laajemminkin.
   
Qutbin 1950-luvun alussa Kairossa kirjoittama ja saudien wahhabiittihallinnon vuonna 1970 uudelleen julkaisema sekä ympäri muslimimaailmaa levittämä antisemiittinen julistus on käännetty englanniksi nimellä Our Struggle with the Jews (Taistelumme juutalaisia vastaan). Teoksen nimestä voi tulla mieleen Adolf Hitlerin Taisteluni eikä se ole sattumaa. Qutbin antisemitismi on yhtä fanaattista kuin Hitlerin ja hän jopa avoimesti ylistää tätä Allahin lähettämänä juutalaisten rankaisijana; aivan kuten Hitler itse teoksessaan julisti olevansa Jumalan asialla vastustaessaan juutalaisia. Suurempi rangaistus on Qutbin mukaan kuitenkin vielä tulossa ja Qutbin paranoidinen juutalaisviha onkin periytynyt sellaisenaan Hamasin perustamisasiakirjaan. Israelin valtion on sen mukaan lakattava olemasta, se on pyyhittävä pois maan päältä, työnnettävä mereen.
   
Asia ei ole vuosien saatossa muuttunut miksikään. Muslimiveljeskunnan tällä hetkellä kenties tunnetuin ja arvostetuin uskonoppinut, Yusuf al-Qaradawi, toisti Qutbin väitteen Al Jazeera -kanavalla vuonna 2009, sillä erotuksella, että Hitleriä kehuessaan hän myös vähätteli holokaustia. Al-Qaradawin mukaan Hitler näytti juutalaisille näiden paikan käyttämällä kaikkia niitä keinoja, joita hänellä käytettävissään oli, ja se oli Jumalan rangaistus juutalaisille. Seuraava rangaistus on uskovien, siis muslimien, käsissä.
   
Vuonna 1987 perustetun jihadistijärjestö Hamasin – Muslimiveljeskunnan Palestiinan haaran, joidenkin tarkkailijoiden mukaan jopa Muslimiveljeskunnan aseellisen siiven – jyrkän antisemitismin taustalla on ideologis-historiallisesti myös Palestiinan-kysymyksessä jo alun alkaen aktiivisena puuhastellut Jerusalemin pahamaineinen mufti Hajj Amin al-Husaini (1897–1974), joka oli Muslimiveljeskunnan perustajan Hasan al-Bannan ohella läheisessä yhteistyössä natsien kanssa juutalaisten hävittämiseksi.
   
Sukulaispoika Mohammed Yasser Abdel Rahman Abdel Raouf Arafat al-Qudwa al-Husaini kävi lapsena ja nuorena usein imemässä oppia muftilta. Myöhemmin maailma oppi tuntemaan pojan nimellä Jasser Arafat (1929–2004). Arafatin äiti oli muftin serkku ja kuten tunnettua, Arafat jatkoi taistelua juutalaisia vastaan Amin al-Husainin viitoittamalla tiellä, vaikkakin maallisen terroristijärjestö PLO:n huivipäisenä johtajana, ei jihadistina.
   
Kuten Tarek Fatah on mainitussa muslimien juutalaisvastaisuutta tarkastelevassa teoksessaan osoittanut, tämä valitettava kasvatustapa on aivan yleinen ympäri islamilaista maailmaa: lapset opetetaan pitämään juutalaisia islamin ja muslimien vihollisina jo moskeijoissa ja kouluissa, sekä lännessä että idässä. Saudien wahhabiittihallinto rahoittaa muslimien koulukirjoja, joita käytetään Saudi-Arabian ohella myös Yhdysvalloissa. Näissä oppikirjoissa juutalaiset ja kristityt kuvataan islamin vihollisiksi, apinoiksi ja sioiksi.
   
Samalla tavalla omaa agendaansa edistääkseen Saksan natsihallinto tuki 1930-luvulla suoraan taloudellisesti muftin ohella myös Egyptin Muslimiveljeskuntaa, koska Palestiina-kysymys lisäsi järjestön suosiota ja varoja tarvittiin jatkuvasti erityisesti juutalaisvastaisen propagandan painattamiseen.  Kuten todettua, Siionin viisaiden pöytäkirjojen sisältämään salaliittoteoriaan perustuu äärioikeistolaisen Hamasin poliittinen ohjelma ja järjestön täysin vainoharhainen käsitys juutalaisista. Se voisi olla suoraan Der Stürmerin sivuilta.
   
Tarek Fatahin mukaan aiemmin mainittu saudiuusintapainos Qutbin juutalaisvastaisesta esseestä on varustettu toimittajan viitteillä, jotka yhdistävät Qutbin näkemykset Siionin viisaiden pöytäkirjoihin ja käyttävät viimeksi mainittua historiallista väärennöstä todistamaan Qutbin vääristellyt teesit oikeiksi.
   
Islamistien ohella valitettavan suuri osa maailman muslimiväestöstä pitää väärennöstä aitona, kiitos juuri saudien ahkeran propagandan. Pöytäkirjojen aitouteen uskoi myös Qutbin teloittanut Egyptin presidentti Nasser. Juutalaisten oletetun maailmanvalloitussuunnitelman estääkseen Hamas haluaa tuhota ei pelkästään Israelin vaan kaikki maailman juutalaiset.
   
Näiden tunnettujen historiallisten yhteyksien ja kehityskulkujen vuoksi on tavattoman koomista, että nykyään vasemmisto useimmiten täysin epäkriittisesti tukee äärioikeistolaista Hamasia Palestiinan-kysymyksessä. Myös shiialainen antisemiittiterroristijärjestö Hizbollah, joka on Iranin hallinnon tukema, nauttii melkoista suosiota äärivasemmiston keskuudessa. Tätä militanttien juutalaisvastaisten ideologioiden väistämätöntä sulautumista globaaliksi kollektivistiseksi kansanliikkeeksi voi kutsua vaikkapa kalifaatin, Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton perinnöksi. Tärkeintä on vihata länsimaista liberalismia, kapitalismia, imperialismia, Natoa, Yhdysvaltoja ja Israelia.
   
Tämä ei tietenkään tarkoita, että Israel toimisi Palestiinan-kysymyksessä oikeudenmukaisesti saati moraalisesti, mutta asioilla on aina vähintään kaksi puolta ja konfliktilla erityisen pitkä, ikävä historia.
   
Kun palestiinalaisterroristi tekee iskun, Israel provosoituu; kun Israel tekee vastaiskun, palestiinalaiset provosoituvat. Koston kierre kiihtyy. Ääripäät ruokkivat toisiaan ja elävät toisistaan. Konservatiivinen Likud-puolue Israelissa ja Hamas Palestiinassa menestyvät vaaleissa sitä paremmin, mitä syvempi on konflikti osapuolten välillä. Siksi molemmat lietsovat vihaa. Väkivalta synnyttää väkivaltaa ja lisää ääriainesten suosiota pelossa elävän kansan keskuudessa.
   
Väkivallan dynamiikka näkyy traagisella tavalla Palestiinan-konfliktissa. Kun kaksi Jumalan valittua kansaa kamppailee yhdestä ja samasta alueesta, jonka Jumala on heille luvannut, lopputulos on tämä: uskonnollis-nationalistisen konservatismin suosion kasvu.
  
Samassa yhteydessä on tärkeää muistaa, että kiistan molemmilla puolilla on sankka joukko rauhantahtoisia ihmisiä, jotka eivät missään nimessä kannata kummankaan osapuolen sotaisia toimia. Rauhaa toivovat ovat konfliktin ensisijaisia kärsijöitä, koska juuri heillä olisi tarjota kiistaan ratkaisu. Väkivalta vain ei juuri koskaan kuuntele järjen ääntä.
   
Myös ääriortodoksijuutalaisilla on omat terroristinsa, jotka ovat oikeuttaneet tekonsa Jumalalla. Näistä pahamaineisimmat ovat rabbi Meir Kahane ja hänen seuraajansa Baruch Goldstein. Mikään muu kuin uskonoppi ei erota heitä jihadisteista. Aivan kuten jihadistit, he kokivat olevansa vainotun, mutta valitun kansan jäseniä, ja puolustavansa ainoaa oikeaa Jumalaa. Uskonto yhtyi heidänkin kohdallaan äärinationalismiin ja seurauksena oli useita kuolleita sekä loukkaantuneita muslimeja.
   
Palestiinan-konfliktin ytimessä on alusta saakka ollut muslimien antisemitismi. Se on alunperin ollut islamistien ja arabinationalistien keskeinen syy vastustaa juutalaisvaltion perustamista alueelle. Juutalaisuus on jo tuolloin tarkoittanut muslimeille länsimaisuutta, vapaamielisyyttä ja maallisuutta, siis selkeää uhkaa islamin ja sharian ylivallalle. Vastaavasti ortodoksijuutalaisille mikään kompromissi tai maallinen esivalta ei kelpaa: Jumala on luvannut heille pyhän Israelin maan ja siitä ei tingitä.
   
Ilman ortodoksijuutalaisuutta ja islamistista antisemitismiä Palestiinan-konfliktia nykymuodossaan tuskin olisi olemassa – on näet melkoisesti historiallista ja ajankohtaistakin näyttöä sen puolesta, että juutalaiset ja muslimit kykenevät rauhanomaiseen rinnakkaiseloon. Ääripäiden välillä rauha on kuitenkin mahdoton yhtälö.
   
Palestiinan-konfliktin provosoivat alun perin mufti Amin al-Husaini ja Muslimiveljeskunnan Hasan al-Banna aatetovereineen, natsien rahallisella tuella, ja Hamas, Hizbollah sekä muut islamisti- ja arabinationalistijärjestöt pitävät sitä yllä edelleen. Nyt tukijoina ovat ainakin yksityiset lahjoittajat Saudi-Arabiasta, Iran ja Syyria, sekä lukuisat länsimaissa toimivat salafistien peitejärjestöt. Aiemmin saudihallinto tuki Hamasia täysin avoimesti, mutta veti tukensa pois ilmeisesti läntisten kumppaniensa painostuksesta.   

   

Saudi-Arabia tuki aikoinaan auliisti myös Arafatin PLO:ta, kunnes PLO asettui Saddam Husseinin taakse tämän hyökättyä Kuwaitiin. Arafatin tuki Saddamille johtui todennäköisesti siitä, että Saddam puolestaan tuki avokätisesti Arafatin puoluetta Fatahia lähellä olevaa Al-Aqsan marttyyrien prikaatia järjestön itsemurhapommitusoperaatioissa: Saddam maksoi niin sanotun Al-Aqsan eli toisen intifadan aikana itsemurhajihadistien perheille jopa 25 000 dollaria puhtaana käteen.
   
Vastaavasti Israel tuki alussa Hamasia, koska arveli järjestön horjuttavan PLO:n valtaa alueella. Mossadissa pääteltiin, että fundamentalistien hallitsema Gaza olisi kansainvälisesti etu Israelille, koska fundamentalistit eivät pääsääntöisesti taivu kompromisseihin, ja tämä saisi Israelin näyttämään maltilliselta ja demokraattiselta rauhankyyhkyltä. Mutta kuten Yhdysvalloille kävi Afganistanin jihadistitaistelijoiden kanssa 1980-luvulla, Israel sai nopeasti huomata, että salafistien tarkoitusperien edistäminen oman maan edun nimissä osuu väistämättä myöhemmin omaan nilkkaan.
   
Kuvaavaa salafistien antisemitismin syvyydelle on, että Sayyid Qutbin mukaan tiede, tutkimus, runous, professorit, filosofit, tohtorit, kirjailijat,tiedemiehet ja joskus toimittajat ovat kaikki juutalaisten agentteja, joiden tehtävänä on tuhota ainoa oikea totuus, islam. Vainoharhaiselle salaliittoteorialle tyypillisellä tavalla Qutb selittää tämän johtuvan siitä, että juutalaiset ja heidän agenttinsa tietävät islamin olevan ylivoimainen totuus. Siksi se pitää tuhota.
   
Freud on islamin vihollinen eläimellisellä seksuaalisuudellaan, Marx ateistisella materialismillaan, ja Durkheim perhearvojen tuhoajana. Kaikki kolme ovat juutalaisia – eikä se ole sattumaa. Kaikkien tarkoitus on kumota islamin mukanaan tuoma moraali ja siveys sekä korvata ne turmeltuneella aistillisuudella ja epäjumalten palvonnalla, siis jahiliyan barbarismilla.
   
Qutb julistaa juutalaisten olleen islamin vihollisia alusta saakka, kuten Koraani ja perimätieto todistavat, ja vyöryttää tämän päälle modernia vainoharhaista salaliittoteoriaa ristiretkeläis-sionistien maailmanvalloitussuunnitelmista. Kuten todettua, näiden vääräuskoisten tarkoitus ei Qutbin mukaan ole enempää eikä vähempää kuin tuhota islam. Juutalaiset ja heidän agenttinsa ovat jahiliyan asialla. Myös maallistuneet muslimit ovat Qutbin mukaan sionistiagentteja. Kaikki paha tulee juutalaisuudesta.

   

Al-Qaidan taustalla on Qutbin lanseeraama islamtulkinta ja myös Breivik, jonka manifesti sisältää eniten suoraan lainattua materiaalia juuri Fjordmanilta, ihailee islamistiterroristeja manifestissaan. Tämä on tragikoomista.

Fjordman on blogiteksteissään islamin ohella hyökännyt raivokkaasti liberaalia demokratiaa, EU:ta, monikulttuurisuutta ja feminismiä vastaan. Mies vaikuttaa totaalisen kilahtaneelta ja ilmeisesti juuri siksi hän nauttii niin laajaa suosiota kansallismielisten islaminvastustajien keskuudessa. Sekopäät rakastavat sekopäitä. Sekä Fjordman että Qutb inhoavat ”kulttuurimarxismia”, Qutb kuitenkin enemmän tavallista marxismia. Breivikin manifestissaan toistuvasti mainitsema kulttuurimarxismi on osa vastajihadistista salaliittoteoriaa sekin.

Eurooppalaisen fasismin historiasta nykypäivään

Strømmen esittelee kirjassaan eurooppalaisen fasismin historiaa laajemminkin ja osoittaa nykyisen islaminvastaisen liikehdinnän yhteydet siihen. Suomessakin näkyy julkisuudessa aivan avoimesti fasismia ylistäviä hurmahenkiä. Heitä on jopa eduskunnassa ja Helsingin Sanomien raadissa.
   
Vastaavasti Timo Soini ei sanoudu irti tai tuomitse puolueensa maahanmuuttokriittisen äärilaidan päivänselvää yhteyttä vastajihadismista nousevaan muukalaisvihaan. Moni perussuomalainen kansanedustaja kannattaa näitä sekopäisiä salaliittoteorioita täydestä sydämestään ja on päässyt nimenomaan sillä eduskuntaan.

Euroopassa aiemmin rehottanut vainoharhainen antisemitismi on nyttemmin vaihtunut muslimivastaisuuteen, vaikka perinteinen antisemitismi toki säännöllisesti nostaa päätään erilaisissa media- ja eliittisalaliittoteorioissa. Voidaankin kyynisesti todeta, että maahanmuuttokriitikoille islamviha on vain väline syödä muiden, liberaalimpien puolueiden kannatusta vetoamalla aina ajankohtaiseen muukalaiskammoon. Arviolta noin 10 prosenttia suomalaisista nielee syötin sellaisenaan. 

Voidaan silti olettaa, että yli puolet perussuomalaisten kannatuksesta perustuu pelkästään EU-vastaisuuteen eikä salaliittoteorioihin perustuvalla muukalaiskammolla ole siinä kovinkaan merkittävää roolia. Vain puolueen äärikansallismielinen siipi saa kannatuksensa vastajihadistisesta liikehdinnästä. 

Tietenkin myös vetoaminen heikompiosaisten auttamiseen lisää kannatusta jonkin verran, kun samalla muistutetaan, ettei sorrettujen ja solvattujen tukeminen ole sosialismia vaan kansallismielisyyttä. Vain eliitti – EU ja liberaalidemokraatit – haluavat köyhille pahaa. Ja tietysti apajille pyrkivät maahanmuuttajat, erityisesti muslimit, joita mainittu eliitti haalii tänne vaalikarjaksi kannatustaan nostamaan. Tällaista salaliittoteoriaa kannattaa muun muassa professori Timo Vihavainen teoksessaan Länsimaiden tuho.

Yleensäkin koko länsimaista maahanmuuttopolitiikkaa pidetään vastajihadistipiireissä maanpetoksena, jossa eliitti on kaapannut kansalta vallan ja harjoittanut maahanmuuttajien ”hallitsematonta” maahantuontia syystä tai toisesta – kansallisen kulttuurin tuhoaminen on selitysten kärkipäässä – kysymättä asiasta mitään kansalta. Kun kansa kuitenkin nyt vaaleissa äänestää, Suomessa vain 20% kannattaa maahanmuuttovastaista linjaa äänestämällä perussuomalaisia. Näistäkin suurin osa vastustaa EU:ta, ei maahanmuuttoa sinänsä.

Perussuomalaisten suosion myötä Suomeenkin on rantautunut puolimilitantti muslimivastainen fanaatikkolahko, joka täällä kutsuu itseään sattuvasti englanninkielisellä nimellä Finnish Defence Leagueksi. Järjestöä johdetaan Englannista ja sillä on alalahkoja useissa maissa. Siihen kuuluu muun muassa uusnatseja, fasisteja, rasisteja ja ylipäätään kaikenlaisia muukalaisvihamielisiä aineksia. Suomessa perustajissa oli mukana perussuomalaisia paikallispoliitikkoja, joista ainakin yksi on tällä hetkellä jopa kunnanvaltuutettuna. Eräs toinen, avoimesti natsismia ylistävä vanhemman polven perustajahahmo on tietääkseni erotettu puolueesta.

Järjestö ei tätä kirjoittaessani ole vielä yhdistysrekisterissä, joten johto voi kätevästi sanoutua irti kenestä tahansa yksittäisestä nettihörhöstä, koska virallisia jäseniä ei ole. FDL:n Facebook-sivu ja toiminta siellä viittaa siihen suuntaan, että järjestö aina johtoa myöden koostuu epämääräisestä rupusakista, joka pitää eri mieltä olevien ihmisten uhkailemisesta ja solvaamisesta. Heidän sivistystasonsa on matala eikä kukaan järjestöä edustavista henkilöistä ole missään kannanotossaan osoittanut pienintäkään suomalaisen kulttuurin tai historian tuntemusta. He eivät vainoharhaisten lehdistötiedotteidensa ja Facebook-kommenttiensa perusteella osaa kirjoittaa edes välttävää suomea. 

Näin ollen FDL ei puolusta mitään suomalaista, vaan lähinnä lageria latkivien englantilaisten katumellakoitsijoiden, vankilakundien ja jalkapallohuligaanien kannattamia muslimivastaisia salaliittoteorioita. Toivottavasti Suojelupoliisi tarkkailee järjestöä, koska sen liepeillä liikkuu runsaasti heikkolahjaista, päihdeongelmaista, asehullua ja väkivaltaista ainesta, joka voi pahimmillaan olla valmis Breivik-tyyliseen terrori-iskuun omia kansalaisia vastaan.

Strømmen käsittelee teoksessaan myös näitä salaliittoteoreetikkoja Englannin sekä Norjan osalta ja heidän fasistista taustaansa. NDL vaikuttaa samanlaiselta hörhölahkolta kuin FDL. 

Osansa saa myös BNP, Britannian kansallispuolue. Sen johtaja Nick Griffin on omituinen tapaus, kuten suomalaiset aatetoverinsa. Hänenkin taustojaan tonkimalla löytyy holokaustin vähättelyä ja puhdasta fasismia. Griffin on siis varsin lajityypillinen islamvihaaja, joka muistuttaa huomattavasti enemmän demonisoimiaan muslimifanaatikkoja kuin länsimaisia demokraatteja.

Samaa voidaan sanoa vanhemmasta ja tunnetummasta järjestöstä, äärikansallismielisestä Suomen Sisusta, jonka jäseniä istuu eduskunnassa ainakin neljä kappaletta – kaikki tietenkin perussuomalaisten eduskuntaryhmässä. Tosin eräät heistä ovat ilmoittaneet eroavansa tai eronneensa järjestöstä, mutta vaikkapa James Hirvisaari on samassa yhteydessä kuitenkin avoimesti ylistänyt Sisun kollektivistis-fasistista ohjelmaa ja tavoitteita. Ne perustuvat vahvasti vastajihadistiseen salaliittoteoriaan muslimien maailmanvalloituksesta ja ovat kaiken kaikkiaan tavattoman muukalaisvastaisia. Näitä teorioita Hirvisaari on toistuvasti levitellyt blogeillaan ja Facebook-profiilissaan ja saanut yhdestä internetkirjoituksestaan myös lainvoimaisen tuomion kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Hänen kannattajansa ovat usein vielä fanaattisempia kuin Hirvisaari itse.

Sekä perussuomalaisissa että muissa nationalistisissa ryhmissä esiintyy myös voimakasta tieteenvastaisuutta, joka pahimmillaan on johtanut tutkijoiden uhkailuun. Rasimia ja muukalaisvihaa akateemisesti tutkivat henkilöt ovat saaneet vihapostia toistuvasti ja moni heistä ei halua enää esiintyä julkisuudessa. Tieteen autonomia on siis uhattuna, koska kansalliskiihkoilijat eivät siedä sitä, että heidän toimiaan ja ideologiaansa tutkitaan kriittisesti yliopistoissa. Tässäkin äärinationalistit muistuttavat ääri-islamisteja.

Norjassa Breivikin terrori-iskusta syytettiin välittömästi muslimeja ja kun asian todellinen laita paljastui, Breivikin teko oikeutettiin juuri sosiaalidemokraattisella tai kulttuurimarxilaisella maahanmuuttopolitiikalla. Suomessa nimenomaan Hirvisaari esitti vastaavan syytöksen Uuden Suomen blogissaan: Breivikin terrori-isku oli luonnollinen seuraus harjoitetusta, siis demokraattisesti valittujen hallitusten, maahanmuuttopolitiikasta.

Toisin päin käännettynä ajatus on selvä: jos maahanmuuttopolitiikka olisi kansallismielisten toivomalla tasolla, eli käytännössä turvapaikanhakijoita afrikkalaista ja islamilaisista maista ei vastaanotettaisi lainkaan, terroria ei tarvitsisi pelätä. Syy on siis terrorin uhreissa.

Strømmen päätyy lopulta syyttämään koko Norjan yhteiskuntaa äärioikeistolaisen, oikeammin kiihkokansallismielisen, islamvastaisuuden noususta arkipäiväiseksi. Tämä on oikeastaan eräänlainen liberaalidemokratian petos, itsepetos, jossa maltilliset puolueet ovat vähitellen päästäneet ääriainekset mukaan politiikkaan – silkkaa naiiviuttaan – ja jopa omaksuneet osan näiden muukalaisvihamielisestä retoriikasta (Suomen sosiaalidemokraattien maahanmuuttopoliittinen slogan viime eduskuntavaaleissa oli ”maassa maan tavalla”).

Valloittavaa valloitushistoriaa

Jaakko Hämeen-Anttilan uusi teos on tärkeä lisä islamkirjallisuuteen ja erityisen ajankohtainen. Oikeastaan koko kirja on oivallinen katsaus nykypäivän ristiretkeläisromantiikan ylilyönteihin, joissa Euroopan juutalaiskristillinen historia nähdään sankarikertomuksena taistelusta pahoja valloittajamuslimeja vastaan. 

Tosiasiassa Euroopan historia on täynnä sisäisiä konflikteja ja jatkuvia verisiä sotia, joissa kristityt ovat teurastaneet toisiaan vailla huolen häivää. Hämeen-Anttila on parhaimmillaan näiden ristiriitaisuuksien osoittamisessa ja asianlaitojen todellisen merkityksen paljastamisessa. Historian tuntemus on ensiarvoisen tärkeää, jos ja kun siitä yritetään hakea opastusta nykypolitiikalle. Hämeen-Anttila osoittaa, että islamvihaajat eivät tunne historiaa tai jos tuntevat, tulkitsevat sitä tavattoman yksisilmäisesti, suorastaan putkinäköisesti.

On ylipäätään kyseenalaista puhua laajamittaisesta islamin valloitusretkestä Eurooppaa vastaan. Kyse on usein ollut eurooppalaisten ja vaikkapa turkkilaisten hallitsijoiden liitosta jotain toista eurooppalaista hallitsijaa vastaan. Nykyisten vastajihadistien maalaamat ihannekuvat sankarillisten kristittyjen taistelusta kauheita muslimivalloittajia vastaan ovat suureksi osaksi historian valossa huuhaata. Nämä niin sanotut valloitusyritykset ovat usein olleet pieniä kahakoita, jotka kalpenevat mennen tullen nykyajan Euroopan valtioiden silloisten edeltäjien keskinäisten valloitussotien rinnalla. 

Kun lähihistoriasta katsotaan vaikkapa ensimmäistä ja toista maailmansotaa, mitään vastaavaa ei löydy islamilaisesta maailmasta. Euroopalla ei siis ole kovin suurta aihetta omahyväisyyteen.

Professori Hämeen-Anttila osoittaa, että tällä hetkellä islamilaisessa maailmassa vallitseva epävakaa tilanne on historiallisesti rinnastettavissa menneen Euroopan tilanteeseen, eikä tosiasioiden valossa todellakaan näytä siltä, että lähivuosikymmeninä tai -satoina mikään islamilainen valtio uhkaisi eurooppalaista valtiota valloituksella. Sen sijaan tekijä esittelee lukuisia esimerkkejä länsimaiden tuoreista sotaretkistä muslimimaita vastaan. Nämä lisäävät vastakkainasettelua entisestään ja ruokkivat myös vastajihadistien salaliittoteorioita. Kun muslimit provosoituvat, eurooppalaiset ja yhdysvaltalaiset nationalistit saavat lisää vettä muslimivastaiseen myllyynsä.

Hämeen-Anttilan kirjan herkullisinta antia on Wienin taistelun kuvaus. Tämä vastajihadistipiireissä myyttiset mittasuhteet saavuttanut nahina ei todellakaan ole sitä, mitä muun muassa Breivik ja hänen ihailemansa Gates of Vienna -blogi toitottavat. Breivik jopa nimesi sekopäisen manifestinsa vuoden 1683 Wienin piirityksen mukaan. Strømmen tarkastelee tätä yhteyttä läheisemmin omassa teoksessaan. Hämeen-Anttila palauttaa Wienin piirityksen oikeisiin mittasuhteisiinsa ja osoittaa siihenkin liittyvät eurooppalaisten valtioiden itsekkäät intressit.

Professori ei islamin historiaa käsittelevässä osiossa mene profeetta Muhammadia koskevan perimätiedon autenttisuusongelmaan, puhumattakaan Muhammadin historiallisuutta koskevasta autenttisuusongelmasta. Tosiasia on, että profeetasta ei tiedetä oikeastaan mitään, eikä hänestä ole varteenotettavia todisteita, ja hadithit eli perimätietokin on erittäin kyseenalaista. Joitakin Muhammadin nimiin laitettuja kirjeitä Hämeen-Anttila kuitenkin mainitsee ja toteaa niiden olevan väärennöksiä.

Paikoitellen tekijä vähättelee islamia valloitusretkien motiivina hieman liikaa, koska uskonto muistuttaa mitä tahansa dogmaattista ideologiaa valloituksen motiivina. Toisaalta Hämeen-Anttila aivan aiheesta rinnastaa uskonnon kommunistiseen tieteelliseen ateismiin, joka sekin on tunnetusti keskeinen motivoija historian eräiden hirvittävimpien tapahtumien taustalla. Islam ei silti ole pekkaa pahempi eikä parempi kun sitä verrataan kristinuskoon, natsismiin tai kommunismiin.

Islamin valloitushistoriaa voidaankin perustellusti verrata kristittyjen ja ateististen eurooppalaisten valtioiden pitkään ja hartaaseen nahisteluun; tämän Hämeen-Anttila tekee herkullisella ja paikoitellen myös pisteliäällä tavalla. 

On älyllisesti epärehellistä pitää islamia poikkeuksena muista vastaavista imperialismin motiiveista. Kommunismi, natsismi, fasismi ja kristinusko eivät anna meille eurooppalaisille aihetta valloitushistorialliseen kilvenkiillotukseen islamiin verrattuna.

Teoksensa loppuosassa tekijä käsittelee lännen aggressioita ja niiden osittain motivoimaa islamilaista fundamentalismia. Tämä on tärkeä aihe, jota olisi voinut tarkastella laajemminkin, koska juuri islamilainen fundamentalismi on pilannut läntisten kiivailijoiden silmissä koko islamin maineen. On tavallaan ironista, että juuri länsimaiden ekspansiivisuus ja sen aiheuttama kulttuurinen uhka ovat välillisesti islamilaisen fundamentalismin kautta myös vastajihadismin taustalla. Ympäri mennään, yhteen tullaan.

Hämeen-Anttila olisi voinut käsitellä myös Euroopassa nykyään vallitsevaa tilannetta. Moni nuori muslimimies on radikalisoitunut ja lähtenyt mukaan fundamentalisti-imaamien länsivihamieliseen kansankiihotukseen. Tämä tietenkin lisää vastajihadismin sosiaalista tilausta ja samalla, valitettavasti, aiheetta kasvattaa muslimivastaisia ennakkoluuloja. Toisaalta varsinkin sananvapauskysymykset ovat viime vuosina osoittaneet, että muslimitkin voisivat katsoa vakavasti peiliin. 

Myös muslimien antisemitismi on nostanut päätään erityisesti Saksassa ja Ruotsin Malmössä. Näille ilmiöille olisi tehtävä jotain, mikäli muukalaiskammoon perustuvien liikkeiden suosion kasvu halutaan estää. Muutenkin äärimuslimien toiminta osoittaa, että he eivät ole sen parempia kuin vastajihadistit ja muut kiihkonationalistit. Äärioikeistolaisuus ei ole länsimaalaisten yksinoikeus.

Lopuksi

On selvää, että maahanmuutto aiheuttaa kulttuurikäytäntöjen välisiä ongelmia. Sen sijaan, että oikeistokonservatiivit keskittyvät irrationaalisiin salaliittoteorioihin ja propagandaan niiden pohjalta, he voisivat yrittää ajaa politiikassa uskontojen aiheuttamien todellisten ongelmien, kuten pikkupoikien sukuelinten silpomisen, ratkaisua. Tässä kysymyksessä perussuomalaiset ovatkin kunnostautuneet, toisin kuin vaikkapa pikkupoikien silpomisen mahdollistavaa erillislakia ajava oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (RKP). 

Kiivaimmille vastajihadisteille pikkupoikien ihmisoikeudet eivät ole tärkeitä, koska vastajihadistit ovat Israelin ystäviä, ja juutalaiset ovat pikkupoikien silpomisessa edelläkävijöitä. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä vaikuttaa sentään tässä suhteessa johdonmukaiselta silpomisen kriminalisointialoitteessaan. Toivottavasti he jossain vaiheessa ymmärtävät yleismaailmallisten ihmisoikeuksien merkityksen laajemminkin.

Pikkupoikien silpomisen kieltämisessä kansa on kerrankin heidän takanaan: Heikki Sariola Lastensuojelun keskusliitosta teetti jokin aika sitten Taloustutkimuksella kyselyn, ja sen perusteella vain 8% suomalaisista hyväksyy poikalasten ei-lääketieteellisen ympärileikkauksen. 12% ei ota kantaa ja 80% vastustaa. Se 8%, joka hyväksyy tavan, koostuu varmasti hyvin erilaisista ihmisistä, joiden motiivit vaihtelevat. Luultavasti monen kohdalla kyse on moraalirelativistisesta ”suvaitsevaisuudesta” tai yksinkertaisesti tietämättömyydestä. Kaikki eivät välttämättä tiedä, kuinka haitallinen esinahan puute on miehen seksuaaliselle nautinnolle. Kaikki eivät myöskään välttämättä tunne lasten ihmisoikeussäädöksiä, kansainvälisiä sopimuksia ja Suomen rikoslakia.
   
Kuitenkaan perussuomalaisten eduskuntaryhmä ei aja vastaavalla tarmolla seksuaalivähemmistöjen ja naisten oikeuksia muslimien keskuudessa, mikä aiheuttaa tietenkin epäilyjä heidän motiiviensa suhteen. Itse asiassa oikeistokonservatiivit ja vanhoilliset muslimit ovat samaa mieltä siitä, että naisten ja seksuaalivähemmistöjen itsemääräämisoikeus ei ole poliittisesti tärkeä asia. Vastaavasti molempien poliittis-uskonnollisten ryhmittymien taipumus salaliittoteorioiden nielemiseen on yksi yhteen.

On tärkeä muistaa, että nämä ääripäät – jihadismi ja vastajihadismi – muistuttavat toisiaan enemmän kuin maltillisia liberaalidemokraattisia puolueita. Molemmat ääripäät elävät toisistaan ja luovat jatkuvasti keskinäisiä konflikteja suosiotaan lisäämään. Meidän keskitietä kulkevien pitää olla provosoitumatta ääriainesten nahistelusta ja pitää pää kylmänä. Avoin yhteiskunta ja ihmisoikeudet ovat aivan liian tärkeitä uhrattavaksi ideologisen fanaattisuuden alttarille. Keskitien kulkijoille sekä Hämeen-Anttilan että Strømmenin teokset ovat erinomaisen suositeltavia.

Lähdekirjallisuutta:

Algar, Hamid (2002) Wahhabism: A Critical Essay. Oneonta: Islamic Publications International.

Almond, Gabriel A., R. Scott Appleby ja Emmanuel Sivan (2003) Strong Religion: The Rise of Fundamentalisms around the World. Chicago: The University of Chicago Press.

Brachman, Jarret M. (2009) Global Jihadism: Theory and Practice. New York: Routledge.

Campo, Juan E. (2009) Encyclopedia of Islam. New York: Checkmark Books.

Fatah, Tarek (2010) The Jew Is Not My Enemy: Unveiling the Myths that Fuel Muslim Anti-Semitism. Toronto: McClelland & Stewart Ltd.

Herf, Jeffrey (2009) Nazi Propaganda for the Arab World. New Haven: Yale University Press.

Hoffman, Bruce (2006) Inside Terrorism. Revised and Expanded Edition. New York: Columbia University Press.

Ibrahim, Raymond (2007) The Al Qaeda Reader. New York: Doubleday.

Juusola, Hannu (2005) Israelin historia. Helsinki: Gaudeamus.

Juergensmeyer, Mark (2003) Terror in the Mind of God: The Global Rise of Religious Violence. Third Edition, revised and updated. Berkeley: University of California Press.

Kepel, Gilles (2002) Jihad: The Trail of Political Islam. Englanniksi kääntänyt Anthony F. Roberts. Cambridge: The Belknap Press of Harvard University Press.

Kepel, Gilles ja Jean-Pierre Milelli (toim.) (2008) Al Qaeda in Its Own Words. Englanniksi kääntänyt Pascale Ghazaleh. Cambridge: The Belknap Press of Harvard University Press.

Koraani (2002) Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. 3. painos. Helsinki: Basam Books.

Küntzel, Matthias (2007) Jihad and Jew-Hatred: Islamism, Nazism and the Roots of 9/11. Englanniksi kääntänyt Colin Meade. New York: Telos Press Publishing.

Nanji, Azim (2008) Dictionary of Islam. London: Penguin Books.

Paaso, Marja (2012) Vastajihad: Anders Behring Breivikin manifesti ”2083: Eurooppalainen itsenäisyysjulistus” esimerkkinä vastajihadistisesta tekstistä. Tutkimusraportti 1/2012. Helsinki: Suojelupoliisi.

Qutb, Sayyid (1987) Our Struggle with the Jews. Englanniksi kääntänyt Ronald L. Nettler. Teoksessa Ronald L. Nettler: Past Trials and Present Tribulations: A Muslim Fundamentalist's View of the Jews. Oxford: Vidal Sassoon International Center for the Study of Antisemitism, Hebrew University of Jerusalem and Pergamon Press, 72–89.

Qutb, Sayyid (2000) Social Justice in Islam. Englanniksi kääntänyt John B. Hardie. Käännöksen uusi versio ja esipuhe: Hamid Algar. Oneonta: Islamic Publications International.

Qutb, Sayyid (2007) Milestones. Reprint Edition. New Delhi: Published by Abdul Naeem for Islamic Book Services.


Sageman, Mark (2004) Understanding Terror Networks. Philadelphia: University of Pennsylvania Press.

Wright, Lawrence (2006) The Looming Tower: Al-Qaeda and the Road to 9/11. New York: Alfred A. Knopf.

Kirjoittaja on uskonto- ja ääri-ideologiakriittinen, puoluepoliittisesti sitoutumaton liberaali kosmopoliitti.

Jaakko J. Wallenius in memoriam

Jaakko J. Wallenius, 1958-2013

My dear friend and collaborator in secularism, Jaakko J. Wallenius, passed away on June 11, 2013, just two days ago. He had suffered from cancer for a long time and it turned out to be incurable. Jaakko died at home, nursed by his brave and loving wife Marjaliisa.

Jaakko was very open about his illness and wrote blogs and Facebook posts about it ever since he found out about his cancer. He was an active writer on secular and philosophical issues too until the very end. Jaakko himself was an Epicurean, and thus he faced his inevitable, early death with astonishing courage and calmness. There was a great amount of Stoicism too in his outlook and he didn't falter when the end came.

Epicureanism, Stoicism, and the garden of love 

Only a couple of days before his death Jaakko posted to his Facebook profile a beautiful photo of himself among lilacs, mentioning how lovely their smell is in the early summer days. Of course Jaakko perfectly knew that this was his last summer, indeed his last days, and the last chance to enjoy the fragrance of his dear flowers. He also loved gardening, as every true Epicurean does. The garden is a symbol of human life, the growth of a soul towards wisdom. Jaakko had a small hut in his garden where he wrote his blog posts and read his books.

Jaakko knew computers and fixed them for extra income, calling his company "The Bit Doctor", but his real occupation before getting ill was journalism. On the side of this, he produced an unbelievable amount of hard thinking and excellent blog posts, both in Finnish and English.

Jaakko was also an avid reader. He read great amounts of books on history, religion, atheism, secular humanism and philosophy. What he learned from these works he summarised in his blog writings. Jaakko's span of subject matters was large and he showed how a person can and indeed should interpret and combine many different ways of thinking into a coherent whole: Make it your personal view, do not ape others. Be original, do not follow the masses. Dare to challenge the public opinion if it's obviously in error. Be brave, be strong. Never submit to any authorities. Think for yourself.

The highest praise I can give to anyone is to say that the person is benevolent, courageous and just. Jaakko was all of these. He was a peace-loving man, but nevertheless a stalwart in a debate. Jaakko wasn't pugnacious, quite the opposite. Of course he sometimes got angry during a heated argument, like any of us, but never did he acted rudely towards an opponent. Jaakko was also a forgiving and tolerant person. Despite this, he didn't pull any punches when it came to defending secular society, human rights and civil liberties against any totalitarian mind-control ideology, authority or unjust state system.

Jaakko's character was very warm and kind. He had a lovely smile and great sense of humour. Jaakko was brilliant, sharp, a fast thinker indeed. His voice was gentle and he could formulate his thoughts coherently in a matter of seconds. He was great company, whether it was serious work or just having fun among friends. Jaakko had a beautiful soul.

All in all, everyone I know greatly loved Jaakko. He more than deserved it.

Islam

I got to know Jaakko in the late 2007, when an acquaintance of mine told me about his writings on Islam. I remember having read an excellent analysis, though brief, by Jaakko, on Sam Harris, from the Free Thinker, the journal of the Finnish Freethinkers' Union. I had just joined the organisation and Jaakko's article was a brilliant piece of decent journalism among badly written amateur stuff. Back then the journal wasn't too good.

Sometimes after that the acquaintance of mine suggested that Jaakko, I and two other persons should perhaps gather together and form an unofficial think-tank on the problems Islamic fundamentalism posed for liberal democracy and secular society. The issues we wanted to tackle were, among other things, women's rights, the rights of sexual minorities, freedom of speech and religion, and of course the harsh treatment of atheists and secularists under Sharia.

Our plans never got realised to the full extent, never quite bloomed, but we met a few times, though without Jaakko, since he lived in Lohja, and worked late. We communicated with Jaakko via e-mail and wrote pieces for different magazines and newspapers. 

Jaakko and I had blogs even back then and we were the first here in Finland to treat Islam like any other religion, that is, we began to criticise it despite the danger of being labelled as far-right bigots and racists. Of course, from the context of our writings, any decent person could immediately see that we were neither. Nevertheless, there had just emerged some nasty nationalist bloggers who demonised Islam and Muslims, so we had to tread carefully indeed. We didn't want to spread any hate or intolerance, quite the opposite.

Free Thinker and The Humanist

In the summer of 2008 I got elected as the chairman of the Finnish Freethinkers' Union. At the same time I became the editor-in-chief of Free Thinker and a little before that I had accepted a post as the editor-in-chief of the Humanist, the journal of the Humanist Association of Finland.

Immediately I recruited Jaakko, knowing his skills in writing excellent pieces on secularism, history and religion. I formed an editorial board for the Free Thinker, and among others, Jaakko and my other close friend, Tapani Hietaniemi (also, sadly, deceased, in 2009) were nominated.

Tapani Hietaniemi, a learned university docent, a great secularist and political spin doctor par excellence, valued Jaakko very high from the very beginning. Tapani actually wanted to have a piece by Jaakko for every single issue of Free Thinker. Jaakko was such a good writer. Unfortunately this didn't happen, but fortunately Jaakko wrote some great pieces for the Humanist too. One chief contribution of Jaakko was translating a long article by Sam Harris for the Free Thinker. Jaakko also contacted Sam via e-mail and got the translation rights directly from him. I made that a cover story of that particular issue. Jaakko did his translation for nothing: he wouldn't even ask for a fee.

Moreover, Jaakko participated in the reworking of the mission statement and the programme - the list of working principles - of the Finnish Freethinkers' Union and contributed many valuable points. He was such as sharp thinker and could form brilliant sentences on the spot. He closed his eyes, thought about it for a moment, and our of his mouth came a perfect, finished sentence, that only had to be written down. Sadly our new programme and mission statement never saw the light of the day, due to some inner skirmishes between different fractions within the Freethinkers' Union. 

What Does New Atheism Mean? 

In 2010 I got a chance to edit a collection of essays for a book called What Does New Atheism Mean? Jaakko was on my mind at the very outset, but another guy told me that he wanted to write a piece on Islamic fundamentalism and the threat it posed to the Western societies.

However, this guy cancelled his participation just when the book was about to go to print, so I immediately contacted Jaakko, knowing he could produce almost anything in a matter of days. Jaakko gladly replaced the other person on very short notice indeed and sent me a collage of some of his older blog texts on Islam in an essay form. I just had to edit it a bit. Jaakko, in effect, saved my sorry ass. Otherwise I would have had to write that piece myself and I already had my hands full of editing and writing my own contributions for the book.

I think Jaakko was very happy in the end, as the collection came out, having had a chance to contribute for this important book. Jaakko's subject matter was difficult, but his essay managed to portray the problems of Islamic thinking for a liberal Western society in a very balanced and calm fashion. Jaakko was always constructive in his criticism. He loved to build bridges, not burn them.

Internet

During our initial brainstorming via e-mail in November 2007 I told Jaakko that I had participated in secular and atheist action on MySpace in 2006-2007. Then we both moved to Facebook and Jaakko immediately got in the business with a vengeance. He had already blogged in Finnish on his "Ajatuksia olemisesta" blog, but now he began to write also in English and spread the word among his Facebook friends. He got known very rapidly and people liked his writings. His English blog is called "Being Human".

On top of Jaakko's own posts, he gradually founded several thinker pages, and collected and shared many wise quotes from the most brilliant minds among humanity. I think there are over ten fan pages on Facebook, for Epicure, Bertrand Russell, George Orwell, Seneca, and others, that Jaakko put together and administered. I still cannot fathom where he got the energy for all this. 

This huge internet activity is the major legacy Jaakko left behind for us. He comforted and taught us, providing the wisdom of ages for anyone interested in philosophy, rationalism, secularism and scientific thinking. In short, he was a great educator of humanity.

Jaakko's personal philosophy

Having discussed with Jaakko many times and having read his writings it immediately became clear to me that deep down we were soul brothers.

The criticism of thought control systems of any kind was very important for us. Jaakko wrote important pieces on communism, fascism, Christianity and Islam from the perspective of mind control. He propagated freedom of thought, that is, free spirit. Any shackles are of course a major hindrance to human growth. Mental shackles are the most harmful of them all as far as personal growth is concerned. Jaakko wanted to liberate individuals from these shackles.

Jaakko had a Popperian point of view on liberty and science; he was a staunch supporter of Popperian fallibilism as a scientific method. He applied Popperianism to human rights and civil liberties too, having read and loved Popper's famous work The Open Society and Its Enemies.

As mentioned above, Jaakko's personal philosophy was Epicureanism. He learned it well and applied it to his everyday life. This helped him, in the end, to die peacefully, at home, despite the terrible agonies caused by his cancer.

I would like to say in the end of this brief memoir that Jaakko made an indelible impression on everyone who met him or read his writings. Though Jaakko in person isn't here anymore, his thoughts and writings continue to grow within us. Let us not forget him and his work. Jaakko deserves the best and I believe he made each of us a little better person through his loving presence and wisdom. Though the man is gone, his effect on us is only beginning. His influence never dies.

Rest in peace, my dear friend. You were the salt of the earth.

Helsinki, June 13, 2013,

Jussi K. Niemelä

Islam, länsi ja sananvapaus

Islamilainen oikeus ja lait vaativat, ettei islamilaisessa maailmassa sallita anti-islamilaisen hallituksen olemassaoloa eikä sellaistakaan, josta vastaavat eivät hoida asioita täysin Islamin lakien mukaan. Maallisen poliittisen järjestelmän pystyttäminen on islamilaisen järjestyksen jarru. Maallinen valta, olkoon se laadultaan millainen tahansa, on ehdottomasti ateistinen, Saatanan luomus; velvollisuutemme on se kaataa ja taistella sen vaikutusta vastaan. ”Saatanallinen” valta voi synnyttää maan päällä vain korruptiota, se on törkein paha, jota vastaan on taisteltava säälimättömästi ja hävitettävä se. Siihen ei ole muita keinoja kuin kaataa kaikki hallitukset, jotka eivät rakennu islamilaisille periaatteille ja jotka siis ovat turmeltuneita ja epärehellisiä, ja hajottaa ne petolliset, mädät, tyrannimaiset ja epäoikeudenmukaiset järjestelmät, jotka ovat niitten kivijalkana. Se ei ole vain meidän iranilaisten, vaan maailman kaikkien islamilaisten velvollisuus. Kaikissa islamilaisissa maissa johdettakoon poliittista islamilaista vallankumousta lopulliseen voittoon. -Ajatollah Khomeini

Uskonnoista erityisesti islam on tällä hetkellä vakava uhka ihmisoikeuksille ympäri maailman. Islamilaisissa valtioissa ihmisoikeustilanne on pääsääntöisesti todella heikko ja nyt ihmisoikeuksia pyritään voimakkaasti rajoittamaan myös länsimaissa.

Moni ei uskalla tai halua sanoa tätä ääneen, mutta totta se on. Mikään muu uskonto ei saa kannattajiaan sellaiseen raivoon kuin islam. Aina kun profeetta Muhammadia tai hänen uskontoaan vähänkin kriittisesti tarkastellaan tai pilkataan, globaali uutisvirta täyttyy mellakoivien, mieltään osoittavien muslimien kuvista.

Koko läntinen maailma saa kantaa pilakuvapiirtäjien, satiirikkojen, elokuvaohjaajien, historioitsijoiden ja kriitikoiden oletettuja syntejä harteillaan. Profeetan ja islamin pilkkaamisesta suuttuvat muslimit vihaavat läntistä sanan- ja uskonnonvapautta – vapautta ylipäätään.

Tunnetuin esimerkki on eittämättä Muhammad-pilakuvajupakka.

Tanskalainen sanomalehti Jyllands-Posten tilasi vuoden 2005 syksyllä pilapiirtäjiltä kuvia profeetta Muhammadista. 

Pilakuvat saivat alkunsa varsin aiheellisesta huolesta. Yksikään tanskalainen taiteilija ei uskaltanut lähteä kuvittamaan profeetta Muhammadista kertovaa lastenkirjaa. Pilakuvia jokunen rohkea piirtäjä uskaltautui piirtämään. Kyseessä oli eräänlainen lehdistön-, ilmaisun- ja sananvapauden testi, joka paljasti, että taiteilijoiden pelkoon oli aihetta. Muslimien reaktio ei kuitenkaan ollut välitön.

Tanskassa asunut Ahmed Abu Laban kiersi muutaman muun imaamin kanssa tammi-helmikuun vaihteessa 2006 muslimimaissa kiihottamassa kansaa ja johtajia pilakuvien johdosta. Kuvat, joita he muslimimaissa esittelivät, olivat väärennöksiä.

Abu Laban

Abu Labanin kumppaneineen kuitenkin onnistui: maailmanlaajuinen kohu oli valmis.

Monet muslimivaltiot laittoivat kaikki tanskalaisyhtiö Arlan tuotteet boikottiin. Mielenosoittajat uhkasivat Tanskan ja Norjan suurlähetystöjä. Tanskan lippuja tallottiin ja poltettiin mielenosoituksissa. Tanskan Damaskoksen lähetystö sytytettiin tuleen. Muualla yritykset onnistuttiin estämään. Myös Norjan lähetystö yritettiin polttaa. Indonesiassa jopa hyökättiin rakennukseen jossa Tanskan suurlähetystö sijaitsee, mutta onneksi mellakoitsijat eivät päässeet lähetystöön asti.

Norjasta turvapaikan saanut muslimifundamentalisti mullah Krekar julisti sodan naapurimaalleen Tanskalle. Hän jäi kuitenkin Norjassa yksin julistuksineen. Nykyään mullah Krekar asuu vankilassa. Hän on väkivaltainen ja fanaattinen mies, joka tuomittiin Oslossa lopulta kuudeksi vuodeksi vankeuteen tappouhkauksista vuonna 2012.

Mullah Krekar

Poliitikkojen reaktio pilakuvajupakkaan

Nyttemmin edesmennyt helsinkiläisimaami Khodr Chehab kertoi pilakuvakohun aikaan televisiossa boikotoivansa tanskalaisia tuotteita ja kehotti kaikkia maailman muslimeja seuraamaan esimerkkiä. Suomessa asuneen Chehabinkin mielestä siis yhden tanskalaislehden pilakuvat olivat kaikkien tanskalaisten syy.

Imaami Khodr Chehab

Tämä osoittaa, että imaami ei ymmärrä länsimaisesta lehdistönvapaudesta eikä moraalisesta vastuusta mitään. Chehab paljasti lausunnollaan olevansa kollektivisti, joka vaatii kollektiivista rangaistusta itsenäisen toimijan teolle. Jos länsimaissa ajateltaisiin samalla tavalla, Tanskan poltettu lähetystö Damaskoksessa olisi kaikkien syyrialaisten vika. Oikeuskäsityksissä on siis melkoisia eroja maahanmuuttajaimaamien ja meidän länsimaisten ihmisten välillä.

Itsemurhaiskuillakin Tanskaa ja Norjaa uhattiin. Muutamaa vuotta myöhemmin yksi fanaatikko pääsi jo pilapiirtäjä Kurt Westergaardin lähituntumaan, mutta ei onneksi onnistunut tappamaan vanhaa miestä. Aseena tanskalaismuslimilla oli kirves.

Äärijärjestöjen edustajat julistivat kohun tuoksinassa, että uhkailu on osa heidän ilmaisunvapauttaan. Kuitenkaan länsimaiseen ilmaisunvapauteen uhkailu ei kuulu. Mullah Krekar sai kokea sen omakohtaisesti. Kun tarpeeksi uhoaa ja uhkailee, päätyy leivättömän pöydän ääreen.

Ilmaisunvapaus voi olla satiiria, pistävää ja purevaa toisen arvojen sekä vakaumuksen kyseenalaistamista, mutta uhkailu ja väkivalta eivät siihen lukeudu. Kiihotus kansanryhmää vastaan on myös kaikissa oikeusvaltioissa lailla kielletty. Eipä silti, että fanaatikot laeista olisivat koskaan välittäneet. Jokainen tekosyy kelpaa riehumisen ja pommi-iskujen taakse. Irvokasta tässä on se, että tämä tehdään islamin ja muslimien kunnian nimissä. Oikeasti mokomaa käytöstä pitäisi tietenkin syvästi hävetä.

Huolestuttavinta toistuvissa kohuissa on se, että eräät länsimaiset päätoimittajat, poliitikot ja virkamiehet ovat lähteneet muslimifanatismin tielle. Fundamentalistien liehakoitsijoihin ei kuulu Tanskan entinen pääministeri Anders Fogh Rasmussen, joka ei suostunut hallituksen nimissä anteeksipyyntöjä muslimeille esittämään. Tuo oli juuri oikea asenne. Sananvapaudesta ei tingitä, eikä lehtien julkaisupolitiikka länsimaisen oikeusvaltion hallitukselle kuulu.

Sen sijaan Suomen tuolloinen ja nykyinen ulkoministeri Erkki Tuomioja oli valmis tästä oikeudesta osittain luopumaan.

Näin Tuomioja kirjoitti internetsivuillaan:

”Tanskalaisen Jyllands-Postenin jo syyskuussa julkaisemat pilapiirrokset ovat synnyttäneet kohtuuttomaan kohun ja suoranaisen kriisin. Itsestään selvää on, että kaikkien EU-maiden on yhdessä tuomittava ja torjuttava kaikki asiaan liitetty väkivalta tai sillä uhkaaminen samoin kuin kauppasuhteisiin puuttuminen. Sananvapaus ei voi olla kaupan eikä suhteellista.”

Tuomiojan aloituskorkeus on komea, mutta sitä seuraa typerryttävä rimanalitus:

”Samalla on kuitenkin todettava – ja tämän teen henkilönä joka ei itse kuulu mihinkään uskontokuntaan – ettei kenenkään uskonnollisten tunteiden tahallinen loukkaaminen ole viisasta eikä hyväksyttävää. Kenenkään sananvapautta ei tahattomankaan tapauksen pahoittelu eikä anteeksipyyntö loukkaa. Nyt ei todellakaan ole aika jolloin kannattaa ehdoin tahdoin kärjistää suurten kulttuurien ja uskontokuntien keskinäisiä epäluuloja tai provosoida hihhuleita, puolin tai toisin. Asia olisi luultavasti poistunut jo päiväjärjestyksestä, jos Tanskassa olisi jo syksyllä sanottu se, minkä nyt ovat tehneet.”

Kuvaavaa on, että ulkoministerin pestin päätyttyä Tuomioja kertoi, että hän kärsii huonosta omatunnosta pilakuvajupakan aikaisista lausunnoistaan. 

Päivitetyn näkemyksensä hän esitti vuoden 2007 joulukuussa Skepsis ry:n 20-vuotisjuhlassa samalla kun tunnustautui julkisesti ateistiksi. Olin eturivissä Tuomiojan konfessiota kuuntelemassa.

Tätä kirjoittaessani Erkki Tuomioja on jälleen Suomen ulkoministeri ja ilahtuneena huomaan, että hän on sanansa mittainen mies. Vuoden 2012 syyskuun profeetta Muhammadia pilkkaavasta YouTube-videosta alkaneen muslimimellakoinnin tiimellyksessä ulkoministeri kirjoitti internetsivuillaan seuraavasti:

"Väkivaltaiset mielenosoitukset Libyan Benghazissa johtivat Yhdysvaltain suurlähettilään kuolemaan. Tällainen diplomaatteihin kohdistettu väkivalta on aina jyrkästi tuomittavaa, eikä tällaiselle uskonnollisen kiihkon ruokkimalle väkivallalle ole muutoinkaan mitään hyväksyttävää puolustusta. On huomattava, ettei väkivallan takana olleilla kiihkoilijoilla ollut Libyan kesällä järjestettyjen demokraattisten vaalien valossa merkittävää kannatusta ja on lähdettävä siitä, että Libyan hallitus tekee kaikkensa syyllisten saattamiseksi oikeudelliseen vastuuseen ja tällaisten tapausten uusiutuminen estämiseksi."

Entinen SKDL:n keulahahmo, kaksinkertainen presidenttiehdokas, kansanedustaja, ministeri ja vuoden 2006 pilakuvakohun aikaan Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Kalevi Kivistö, sanoi puolestaan näin: ”Muhammad-kuvien julkaiseminen [Suomessa] olisi riski.” Kivistön mielestä Helsingin Sanomat olisi ottanut tietoisen riskin, jos lehti olisi julkaissut kohua herättäneet pilakuvat. Helsingin Sanomathan mainitsi tuolloin pääkirjoitussivullaan, että se joutuu harkitsemaan kuvien julkaisemista, mikäli muslimien mellakointi sananvapautta vastaan jatkuu.

Kivistön Suomenmaa–lehdessä esittämän näkemyksen mukaan Muhammad-pilakuvien julkaiseminen suomalaislehdissä johtaisi ”ainakin suomalaisten journalistiohjeiden mukaan sananvapauden vastuullisen käytön rajoille”. Hän vetosi asiassa suoraan journalistin ohjeisiin:

”Meillä ohjeissa sanotaan hyvin selvästi, että vakaumusta ei pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti. Journalistin ohjeiden 26. pykälän mukaan Muhammadin pilakuvien julkaiseminen ei ole hyvää journalismia, eikä niitä minun mielestäni kannattaisi julkaista.”

Valitettavasti alkuperäistä Suomenmaan artikkelia ei enää löydy verkosta.

Virka-asemansa perusteella Kivistön luulisi tietävän, että huumori ja satiiri ovat korvaamaton osa länsimaista sananvapautta ja valistuksen perintöä, eikä niiden käyttäminen sokeaan uskoon perustuvien irrationalististen vakaumusten ja arveluttaviksi koettujen arvojen kyseenalaistamiseen voi eikä saa olla sensuurin peruste.

Jo se, että usein islamkriitikko leimataan rasistiksi tai islamofobiksi on osoitus voimakkaasta tabusta, joka asiaan liittyy. Tabut ovat juuri sellaisia, joita täytyy jatkuvasti koetella ja pistellä. Useimmat tabut perustuvat silkkaan taikauskoon ja niihin liittyy syrjivää yhteisöllistä vallankäyttöä. Joskus tabujen arvosteleminen on hengenvaarallista ja johtaa suoranaisiin noitavainoihin.

Itse asiassa melko avoimesti itsesensuuria kannattava lausunto Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajalta on jo itsessään paljonpuhuva merkki siitä, että Kivistö taisi olla jokseenkin sopimaton henkilö kyseiseen luottamustoimeen. Ainakin minä koen sanan-, lehdistön- ja uskonnonvapauden niin tärkeinä perusarvoina, ettei niistä pidä luopua missään olosuhteissa.

Sensuuri ja propaganda kuuluvat yleensä totalitarismiin tai sotatilaan, mutta niiden vääristelyt on helppo läpäistä kriittisen, avoimen ja totta kai myös satiirisen journalismin avulla. Nykyisin, internetin aikakaudella, sensuuri on mahdotonta. Joku julkaisee sensuroidun materiaalin aina. Julkaisijoita on parhaimmillaan miljoonia ympäri maailmaa. Ihmiset eivät alistu fanaatikkojen, hallitusten ja virkamiesten sensuurimentaliteetille. Tämä on oikein.

Pilakuvat eivät koskaan ole olleet asiallista, ”hyvää” journalismia, eikä niitä sellaiseksi ole tarkoitettukaan. Sen sijaan hyvät pilakuvat, ja satiiri ylipäätään, ovat aina loukanneet jonkun tunteita, koska se nimenomaan on satiirin tarkoitus. Pilakuvan on jo nimensä perusteella tarkoitus tehdä kohteestaan pilaa. Pilkkaaminen avaa kohteesta aivan uusia näkökulmia, tilanteesta ja henkilöistä riippuen. Asiallinen, hyvä journalismi ei tähän kykene.

Vastaavasti esittävän taiteen puolella farssi ja komedia ovat oivallinen tapa herkutella yhteiskunnallisten tabujen, valtasuhteiden, poliitikkojen, byrokraattien, oppineiden ja uskontojen kustannuksella. Pilkan ja ivaamisen taustalla on hyvässä komediassa aina aitoja yhteiskunnallisia ja vallankäyttöön liittyviä epäkohtia. Sama pätee tietenkin Muhammad-pilakuviin.

Naurettavaksi joutuminen opettaa ihmiselle parhaimmillaan nöyryyttä – ainakin sen pitäisi. Sitä paitsi Muhammad-pilakuvissa ketään elossa olevaa henkilöä ei pilkattu, vaikkapa poliitikkoa tai paavia. Silti näistä tehdään jatkuvasti pilakuvia ympäri maailmaa. Tosin ei muslimimaissa, joissa pilkataan lähinnä juutalaisia, Israelia sekä Yhdysvaltoja ja myös näitä edustavia henkilöitä.

Rankan huumorin kohteeksi päätyminen voi kasvattaa kohdetta ihmisenä, jos ihminen ylipäätään on kasvaakseen: toisinaan tekee hyvää nauraa myös itselleen ja tarkastella henkilöään itsekriittisesti. Tähän muslimifundamentalistit ja yleensäkään aggressiiviset fundamentalistit eivät kykene.

Fanaatikko ei osaa nauraa itselleen, inhimillisille heikkouksilleen, kaksinaismoralismilleen. Sokea usko on sokeaa erityisesti suhteessa omaan henkilöön, itseen. Tämä selittää myös herkän loukkaantumisen: fanaatikko pelkää identiteettinsä luhistuvan. Väkivaltainen fundamentalisti ottaa kritiikin ja pilkan aivan liian henkilökohtaisesti, koska hän kokee sen uhkaavan omaa perusturvallisuuttaan. Suomeksi sanottuna tällainen fundamentalisti pelkää identiteettinsä luhistuvan kun sitä vähänkin kopauttaa.

Siten fanaatikko ei osaa erottaa asioita henkilöstä. Hänelle poliittinen on henkilökohtaista ja henkilökohtainen poliittista, uskonnollinen syvästi henkilökohtaista ja syvästi henkilökohtainen uskonnollista. Siinä vaiheessa touhu lipsahtaa yleensä aina totalitarismin puolelle, varsinkin kun uskonto alkaa määrätä politiikkaa.

Lisäksi mikä tahansa uskonnon kaltainen kokonaisvaltainen ideologia johtaa yleensä voimakkaisiin, avointa yhteiskuntaa horjuttaviin tai sen vastaisiin poliittisiin näkemyksiin. Marxismileninismi ja natsismi ovat tästä tunnetuimmat ääriesimerkit.

Muslimifundamentalistien mielistelyyn Jyllands-Postenin pilakuvajupassa syyllistyi myös EU:n silloinen yhdentymiskomissaari Olli Rehn. 

Aivan kuten Tuomioja, Rehn puolusti ensin hienosti aitoja eurooppalaisia arvoja toteamalla sananvapauden olevan ehkä tärkein arvo länsimaissa, ja ettei siitä tingitä. Samalla hän valitettavasti korosti, että pilapiirrokset ovat mauttomia, eivätkä ne ”edistä kulttuurien välistä vuoropuhelua”.

Rehn erehtyi. Pilakuvat edistivät kulttuurien välistä vuoropuhelua, kuten kaikki huomasivat: ne saivat länsimaalaiset poliitikot ja tavalliset kansalaiset pohtimaan sananvapauden rajoja, ja pakottivat muslimit osallistumaan keskusteluun sekä paljastamaan poliittiset tavoitteensa, juuri kuten Jyllands-Postenin toimitus halusi. Samalla kävi ilmi, ettei Salman Rushdie ole mikään erikoistapaus islamismin surullisessa ja verisessä historiassa. Fanaatikot ovat tiukasti sensuurin asialla, myös länsimaissa. He eivät tyydy totalitarismiin islamilaisissa valtioissa vaan haluavat ulottaa sen länsimaihinkin.

Pahinta muslimifanaatikkojen ja heidän hengenheimolaistensa liehittelyä pilakuvajupakassa harrasti kuitenkin Olli Rehnin puoluetoveri, silloinen pääministeri Matti Vanhanen. Vanhanen pyysi helmikuussa Torinon talviolympialaisissa muslimeilta anteeksi sitä, että suomalainen, tuolloin melko tuntematon nationalistijärjestö Suomen Sisu oli julkaissut sananvapauden nimissä Jyllands-Postenin Muhammad-pilakuvat internetsivuillaan. Vanhanen meni kokoomuksen kansanedustaja Jari Viléniä paljon pidemmälle. Vilén vain pyysi poliisivaltiosta tuttua toimenpidettä, kuvien poistamista Sisun internetsivulta. Tätä kansanedustaja pyysi suoraan poliisilta.

Kokoomuksen Verkkouutisissa Vilén esitti hämmästyttävän kommentin, jossa Suomen Sisun – marginaalisen ääriryhmän – tempaus saavutti suorastaan apokalyptiset mittasuhteet:

”On erittäin valitettavaa, että maassamme on tahoja, jotka vastuuttomasti ovat valmiit vaarantamaan koko kansakunnan turvallisuuden. Kaikille Suomessa on varmasti tehty selväksi, että kuvien julkaiseminen loukkaa syvästi muslimien uskonnollisia tuntoja ja arvoja.”

Suojelupoliisi kommentoi STT:lle nopeasti Vilénin väitteitä ja totesi, etteivät Suomen Sisun julkaisemat Muhammad-pilakuvat uhkaa Suomen kansallista turvallisuutta. Sisu päätyi kuvien julkaisun myötä esitutkintaan, mutta välttyi syytteeltä. Kuvien julkaisu oli näin ollen laillista. Vilén puolestaan toimi lakia ja sananvapautta vastaan, sensuurin puolesta.

Lausunnoillaan mainitut suomalaispoliitikot eivät todellakaan edustaneet suomalaista sisua. Sen sijaan he ja monet muut heidän jälkeensä auttoivat islaminpelkoa lietsovan Suomen Sisun jäseniä päätymään lopulta eduskuntaan vuoden 2011 jytkyssä. Ainakin neljä perussuomalaista kansanedustajaa on Suomen Sisun jäseniä ja heistä näkyvin, Jussi Halla-aho, oli tuolloin Suomen Sisun johtohahmoja.

Pilakuvakohun jälkeenkin Halla-aho ja muut sisulaiset ovat osanneet hyödyntää tiettyjen poliitikkojen ja virkamiesten halua suitsia uskontokritiikkiä, satiiria ja islamin pilkkaa. Halla-aho itse asiassa nousi julkisuuteen saatuaan syytteen uskonrauhan rikkomisesta. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa hän sai Helsingissä vain reilut 2000 ääntä, mutta syytteen aiheuttaman julkisuuden jälkeen vuoden 2011 vaaleissa Halla-aho oli jo Helsingin toiseksi eniten ääniä saanut ehdokas yli 15 000 äänellä.

Ville Ranta ja parodian mahdottomuus

Sarjakuvataiteilija Ville Ranta sai myös kokea profeetta Muhammadin piirtämisen ikävät puolet. Hän ei sentään joutunut Salman Rushdien ja tanskalaispiirtäjien tapaan muslimifundamentalistien tappouhkausten kohteeksi vaan suomalaisten pelkureiden sensuroimaksi.

Rannan Muhammad-pilakuvakohua käsitellyt sarjakuva julkaistiin Kaltio-lehden internetsivulla helmikuussa 2006. Sarjakuvassa naamari päässä esiintyvä profeetta Muhammad ja peloissaan oleva sarjakuvapiirtäjä keskustelevat kohusta. Muhammad ei tunne armoa.

Rannan sarjakuva herätti julkisuudessa kohua ja Kaltion hallitus kokoontui pikakokoukseen. Hallitus vaati sarjakuvaa poistettavaksi, muun muassa koska lehden sponsorit uhkasivat vetää taloudellisen tukensa pois.

Kaltion päätoimittaja Jussi Vilkuna kieltäytyi poistamasta sarjakuvaa ja tästä syystä hänet erotettiin. Lehden verkkosivut suljettiin kokonaan ja protestina Ranta erosi Kaltion palveluksesta.

Kohun vuoksi Oulun kaupunki peruutti Rannalta aiemmin tilaamansa työn, jonka aihe ei liittynyt millään tavalla pilakuvajupakkaan.

Myöhemmin Journalismikritiikin vuosikirja tilasi Rannalta Kaltion Muhammad-pilakuvajupakkaa pohdiskelevan sarjakuvan. Ranta piirsi siihenkin yhteen kuvaan profeetta Muhammadin. Samaan teokseen kirjoittanut musliminainen vaati vuosikirjan toimittajia poistamaan Rannan sarjakuvan uhkaamalla, että muuten hän itse ei antaisi tekstiään julkaisun käyttöön. Journalismikritiikin vuosikirjasta sensuroitu sarjakuva julkaistiin kuitenkin maaliskuun lopussa 2007 Ylen Pressiklubin sivuilla.

Kun Ranta oli vieraana Ajankohtaisen kakkosen Jumala-illassa, imaami Chehab kiljui hänelle hysteerisenä sarjakuvasta eikä antanut taiteilijalle suunvuoroa. Ranta kertoi minulle pari vuotta myöhemmin, että Chehab oli maininnut studion lämpiössä, ettei ollut edes nähnyt kyseistä sarjakuvaa. Silti se hänen mielestään loukkasi muslimeja.

Esimerkkejä Euroopasta

Paavi Benedictus XVI sai pilakuvajupakan jälkeen kokea, kuinka vaarallista islamin kritisoiminen voi olla. Paavi erehtyi siteeraamaan Saksassa pitämässään puheessa erästä 1300-luvulla elänyttä keisaria. Keisari oli sanonut profeetta Muhammadin tuoneen maailmaan pahoja ja julmia asioita, muun muassa määräyksen levittää islamia miekalla. 

Paavin puheen jälkeen hänen henkeään uhattiin, italialaista 70-vuotiasta nunnaa ammuttiin Somaliassa selkään ja islamistinen irakilaisryhmä uhkasi internetissä pommi-iskulla Italiaa sekä Vatikaania. Lisäksi Somaliassa eräs muslimioppinut kehotti tappamaan paavin.

Hieman myöhemmin Saksassa nousi melkoinen kohu Berliinin Deutsche Operin päätöksestä perua esitys, jonka lopussa sekä Jeesus että profeetta Muhammad menettävät päänsä. Oopperatalo luopui Mozartin Idomeneo-oopperan esittämisestä vain siksi, että taiteellinen johtaja Kirsten Harms pelkäsi teoksen suututtavan muslimiväestön. Voimakkaan julkisen kritiikin jälkeen Harmsin päätös peruttiin, mutta esitystä turvaamaan tarvittiin poliisivartio.

Iranin johto puolestaan suuttui Tanskalle lokakuussa, kun Tanskan TV2 esitti ohjelman, jossa näytettiin miten Tanskan kansanpuolueen humalaiset jäsenet pilkkasivat kesäjuhlassaan profeetta Muhammadia. Iran teki asiasta virallisen valituksen Tanskalle ja Suomelle, joka tuolloin oli EU:n puheenjohtajamaa. Iranin Kööpenhaminan-lähetystö valitteli sitä, että Tanskan hallitus sallii islamia pilkkaavan ohjelman esittämisen.

Myös erilaiset rasistiset ja nationalistiset ryhmät sekä poliittiset populistit ottavat muslimimellakoista kaiken julkisuuden irti; islaminuskoisten matala loukkaantumiskynnys ja siitä usein seuraava pidäkkeetön riehuminen lietsoo länsimaissa pelon ilmapiiriä ja lisää maahanmuuttokriittisyyttä.

Euroopassa on nähty useita tapauksia, joiden kyseenalaisen hyödyn korjaavat maahanmuuttokritiikillä ratsastavat nationalistipoliitikot. Esimerkiksi ruotsalaistaiteilija Lars Vilks on toistuvasti joutunut uhkailun, hyökkäysten ja tappoyritysten kohteeksi piirrettyään pilakuvan profeetta Muhammadista ja tämä osaltaan on lisännyt maan poliittisen ilmapiirin luisumista kansallismieliseen suuntaan.

Kuten todettua, Tanskassa pommipäisen profeetan piirtänyt Kurt Westergaard sai kotiinsa vieraaksi kirveellä aseistautuneen muslimin ja muslimifanaatikkoryhmä yritti räjäyttää Jyllands-Postenin toimituksen.

Tukholmassa Vilksin piirtämää pilakuvaakin oikeutuksen käyttänyt muslimiterroristi yritti räjäyttää itsensä keskellä jouluruuhkaa, mutta onneksi pommi laukesi ennen aikojaan. Suomessa muun muassa vihreiden Pekka Haavisto kommentoi iskua välittömästi ja tavanmukaisesti vähätteli islamilaisen fundamentalismin roolia poliittisten motiivien rinnalla.

Tämä muslimeihin kohdistuva hyssyttely on valitettavan tyypillistä länsimaissa. Jos iskun tekijä on muslimifundamentalisti joka ylistää Allahia välittömästi ennen marttyyrikuolemaansa, olisi aiheellista tunnustaa julkisesti, että usko Allahiin ja jihadiin motivoi iskua. Myös fundamentalismin tieteellisessä tutkimuksessa tämä asia on selkeästi todettu.

Toki terroriteko on aina myös poliittinen, mutta niin on asian laita kristillisten ja juutalaistenkin uskontoon perustuvassa politiikassa. Jos islaminusko ei muka motivoi jihadistia terrori-iskussa, niin vastaavasti kristinusko ei motivoi Päivi Räsästä hänen kielteisessä kannassaan sukupuolineutraaliin avioliittoon.

Samaa voidaan todeta yhdysvaltalaisten kristillisten republikaanien jyrkän kielteisestä aborttikannasta, joka toisinaan johtaa abortteja tekevien lääkäreiden murhiin ja aborttiklinikoiden polttamiseen. Entä kreationisti, joka haluaa, että lapsille opetetaan koulussa Raamatun luomiskertomusta evoluutioteorian rinnalla tai asemesta? Motivoiko usko Raamatun sanaan eli kristinusko tällaista kristittyä vai onko hänen pyrkimyksensä pelkästään poliittinen?

Hollannissa elokuvaohjaaja Theo van Gogh murhattiin keskelle katua vuonna 2004. Ohjaaja oli tehnyt yhdessä Ayaan Hirsi Alin kanssa naisten asemaa islamissa kriittisesti tarkastelleen elokuvan Submission. Tästä muslimifundamentalistit suuttuivat ja lopulta marokkolaistaustainen toisen polven maahanmuuttaja Mohammed Bouyeri tappoi van Goghin. Ohjaajan rintaan murhaaja löi veitsen, jossa oli tappouhkaus Ayaan Hirsi Alille. Hirsi Ali on joutunut piileskelemään siitä asti. 

Ayaan Hirsi Ali

Hänet tunnetaan nykyään laajasti naisten ja tyttöjen oikeuksien puolustajana sekä teräväkielisenä islamkriitikkona. Hirsi Ali on julkaissut kolme islamia räväkästi arvostelevaa kirjaa, jotka ovat olleet myyntimenestyksiä ympäri läntistä maailmaa. Teoksista kaksi ensimmäistä, Neitsythäkki ja Pakomatkalla, on käännetty suomeksi. Hirsi Alin feministinen kritiikki on saanut useat muslimit raivon valtaan, koska islam pitää naista miestä alempana olentona. Kirjailija on myös rohkeasti puolustanut muiden vainottujen islamkriitikkojen sananvapautta länsimaisen ”älymystön” paheksunnalta ja islamistien uhkailulta.

Mitä tulee populismiin, erityisesti Hirsi Alin jalanjäljissä islamkritiikissään kulkeva, mutta omien sanojensa mukaan juutalaiskristillistä sivistystä puolustava poliitikko nimeltä Geert Wilders Hollannissa on korjannut potin ja vielä entisestään lisännyt suosiotaan elokuvansa Fitna aiheuttamien oikeustoimien avulla. Wilders voi nyt oikeudessa esiintyä sananvapauden sankarimarttyyrina, aiheellisesti, koska syyttäjät vaativat hänelle vankeutta islamia varsin maltillisesti kritisoineesta elokuvasta.

Vielä muslimeja enemmän Wildersin provokaatiosta loukkaantuivat länsimaiset ihmisoikeusaktivistit ja eräät poliitikot. Sen myötä Wilders sai mitä halusi, äänivyöryn kesän 2009 eurovaaleissa.

Väkivalta, mellakointi ja uhkailu näyttävät toimivan

Muhammad-pilakuvajupakka aiheutti maailmanlaajuisesti ennen näkemättömän uhkailun, riehumisen ja teurastamisen aallon. Muslimifanaatikot eivät ymmärrä hävetä käytöstään. He päinvastoin vaativat länsimaita, kollektiivina, häpeämään poliittista ja uskonnollista satiiria sekä räväkkää uskontokritiikkiä. Muslimit haluavat yksinkertaisesti kokonaan kieltää profeetta Muhammadin ja islamin pilkkaamisen länsimaissa.

Väkivalta ja uhkailu näyttävät toimivan. Länsimaissa on suuri joukko ihmisiä, jotka haluavat muslimifundamentalistien tapaan kieltää islamin ja profeetta Muhammadin pilkkaamisen kokonaan. Tätä perustellaan muslimien tunteiden suojelemisella ja vihapuheen kieltämisellä, mutta todellisuudessa kyse on väkivallan pelosta.

Mikään muu uskonto ei nauti vastaavaa herkkähipiäisyyden suojaa eikä sellaista edes vaadi. Vain Venäjällä kristinusko on nousemassa samanlaiseen asemaan kuin islam ja jos kehitys on samanlaista, sielläkin fundamentalistit varmasti hyvin pian ymmärtävät väkivallan ja terrorin voiman. Uhkaamalla, räjäyttämällä, polttamalla ja riehumalla myös Jeesus on helppo saada kritiikin tuolle puolelle. Mutta pitääkö länsimaiden alistua?

Jokainen anteeksipyyntö ja myönnytys riehumisen edessä lähettää selkeän viestin muslimeille ja samalla tietenkin kaikkien muidenkin uskontojen fanaattisimmille aineksille: väkivalta ja terrori ovat tehokas tapa estää uskontokritiikki, jumalanpilkka ja uskontoon kohdistuva satiiri. Pienikin taipuminen uhkailun edessä on siis itsessään sananvapaudesta luopumista, itsesensuuria, heikkoutta, pelkuruutta.

Jos länsimaat alistuvat väkivallalle, ne luopuvat sananvapauden lisäksi uskonnonvapaudesta. Fanaatikot haluavat pakottaa kaikki maailman ihmiset pitämään omaa pyhäänsä pyhänä ja pyrkivät muokkaamaan länsimaista lainsäädäntöä tämän pohjalta. Valitettavasti kyse ei ole pelkästään fanaatikoista. Tämän osoittaa muslimimaiden järjestö OIC ja suomalaisten muslimijärjestöjen kannanotto vuoden 2012 syyskuussa.

OIC:n pyrkimys rajoittaa sananvapautta kaikissa YK:n jäsenmaissa

Kansainvälisessä mediassa on muutaman viime vuoden aikana keskusteltu kriittisesti uskontojen halventamisen eli jumalanpilkan vastaisesta julkilausumasta, joka vuosittain kymmenen vuoden ajan on hyväksytty YK:n ihmisoikeusneuvostossa ja yleiskokouksessa. Päätös ei kuitenkaan ole missään vaiheessa ollut jäsenmaita sitova ja sen sananmuotoja muutettiin lopulta vuonna 2011 länsimaisten kriitikkojen – järjestöjen ja jäsenvaltioiden – vaatimuksesta.

Suomen edelleen suomettunut media on käytännössä vaiennut koko asiasta. Sen sijaan kaikki tunnetuimmat humanisti-, rationalisti- ja sananvapausjärjestöt maailmalla ovat tietenkin asettuneet alkuperäisen muotoilun sisältävää hanketta vastaan.

Kyse on OIC:n – islamilaisten maiden järjestön – jo vuonna 1999 alkaneesta yrityksestä käytännössä estää islamkritiikki kaikkialla. Järjestöön kuuluu 57 islamilaista valtiota, joista voidaan mainita vaikkapa Afganistan, Saudi-Arabia, Pakistan, Somalia, Sudan, Kuwait ja Iran. Nämä valtiot eivät ole hyväksyneet YK:n ihmisoikeusjulistusta vaan vaihtoehtoisen Kairon julistuksen, joka on islamilaisten maiden versio ihmisoikeuksista. Kairon julistuksessa islam menee aina ihmisoikeuksien edelle.

OIC:n jäsenvaltioiden hallitusten suhtautuminen islamiin tietenkin vaihtelee, mutta järjestö itse ei näyttäisi kannattavan ainakaan islamin aivan maltillisimpia versioita. Itse asiassa OIC:n ihmisoikeusneuvostossa ajama aloite osoittaa, että järjestön agendassa kyse on muhamettilaisten oppien tuomisesta kansainväliseen politiikkaan. Järjestö siis pyrkii nyt käytännössä rajoittamaan ihmisoikeuksia myös länsimaissa. Islamilaisissa valtioissahan ihmisoikeudet pääasiassa jo ovat heikolla tolalla.

OIC:n julkilausumaa tukivat OIC-maiden ohella Kiina, Kuuba, Valko-Venäjä ja Venäjä. Nämä maat eivät ole erityisen uskonnollisia, ellei sitten Venäjä nykyään, kun siellä voimakkaaseen kansallismielisyyteen liittyy läheisesti ortodoksikristillisyys. Ihmisoikeuksien kunnioittamisesta ei myöskään kyseisiä valtioita voida kiittää. Yhdistävä tekijä on siis löytynyt.

Huomion arvoista asiassa on myös se, että Kiina ja Venäjä käyvät jatkuvasti terrorisminvastaista sotaansa islamilaisia vähemmistöjään uiguureja ja tshetsheenejä vastaan, mutta tämä ei ilmeisesti ole OIC-maiden mielestä ongelma, tai ainakaan islamin halventamista, ”islamofobiaa”.

Uskontojen halventamisen kieltävä päätöslauselma on ristiriidassa monen YK:n jäsenmaan perustuslain kanssa, joissa taataan sanan- ja uskonnonvapaus. Lisäksi näiden maiden lainsäädännöissä on jo olemassa pykäliä, joissa syrjiminen, kunnianloukkaaminen ja kiihotus kansanryhmiä vastaan on kriminalisoitu.

YK:n ihmisoikeusneuvostosta on siis tullut elin, joka on menettämässä uskottavuutensa. Se on pelkkä erilaisten, usein antidemokraattisten, intressiliittoumien kulissi. Sen ohella siitä on tullut instituutio, jossa epädemokraattiset valtiot voivat ajaa ihmisoikeuksien vastaista agendaansa muka hyvää tarkoitusta edistääkseen. Maailman tunnetuin holokaustin kieltäjä, Iranin islamistipresidentti Mahmud Ahmadinejad, käytti huhtikuussa 2009 YK:n rasisminvastaista konferenssia antisemitismin edistämiseen. Ironista asiassa on se, että kyse oli selvästi juutalaisuuden eli uskonnon halventamisesta.

OIC:n turkkilainen pääsihteeri Ekmeleddin Ishanoglu piti Ugandan pääkaupungissa Kampalassa tärkeän puheen jäsenmaiden ulkoministerineuvostolle kesäkuun 18. vuonna 2008. Puhe löytyi ainakin silloin kokonaisuudessaan OIC:n internetsivulta. Ohessa kuvakaappaus.

Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

Pääsihteeri ei jättänyt epäselväksi OIC:n tavoitteita uskonnon- ja sananvapauden rajoittamiseksi länsimaissa:

”Noustessamme vastustamaan tanskalaisia pilakuvia ja hollantilaista Fitna-elokuvaa lähetimme lännelle selkeän viestin koskien turvarajoja, joita ei saa ylittää. Tällä hetkellä virallinen länsi ja sen yleinen mielipide tiedostavat jo erittäin hyvin näiden kysymysten edellyttämän hienotunteisuuden. Ne ovat myös alkaneet tarkastella vakavasti kysymystä ilmaisunvapaudesta siihen olennaisesti sisältyvän vastuun näkökulmasta, eikä tätä pitäisi jättää huomioimatta.”

Ishanoglu luettelee puheessaan neljä tasoa, joilla OIC:n on tarkoitus lobata ”islamofobiaa” vastaan. 

Ensimmäinen taso koskee niitä läntisiä valtioita ja hallituksia, joissa ilmiö on pahiten valloillaan. Tähän liittyen pääsihteeri kertoo OIC:n muistuttaneen viranomaisia paikallisista laeista ja kansainvälisistä sopimuksista syrjintää sekä kiihotusta kansanryhmää vastaan.

Toinen taso on YK:n yleiskokous ja ihmisoikeusneuvosto sekä erilaiset uskontojen tai kulttuurien välistä dialogia edistävät järjestöt.

Kolmatta tasoa edustavat arvostetut akateemiset instituutiot, tieteelliset tutkimuskeskukset ja ajatushautomot.

Neljäs taso on OIC:n oma ”islamofobiaobservatorio”, joka on perustettu valvomaan ja dokumentoimaan islamin halventamiseen liittyviä ilmiöitä sekä interaktiivisesti käsittelemään niitä.

Ekmeleddin Ishanoglu

On tärkeää huomioida, että Ishanoglu käytännössä samaistaa puheessaan islamkriittisyyden ja pilakuvat islamofobiaan, islamin pelkoon. Islamofobiasta on tullut leimakirves, jolla pyritään estämään kaikenlainen islamkritiikki, satiiri, pilkka ja huumori.

Toki lännessä esiintyy runsaasti myös perusteetonta islamin demonisointia, mutta mistään pelosta siinä ei välttämättä ole kyse. Jos islamin nimissä toistuvasti poljetaan ja pyritään polkemaan ihmisoikeuksia, uskonnon poliittisista sovelluksista on aihettakin olla huolissaan. Puhumattakaan vaikkapa Jyllands-Postenin pilakuvista, joiden paljastaman reaktion perusteella uskonnollisesti motivoidun islamilaisen kabinettipolitiikan, lobbauksen, väkivallan ja terrorin pelkoon länsimaissa on runsaasti aihetta.

Harmittomien pilakuvien ohella jopa populistijohtaja Geert Wildersin Fitna-lyhytelokuvaa pidetään islamofobiana, vaikka elokuva korostetusti ehdottaa muslimeja symbolisesti repimään Koraanista väkivaltaan, suvaitsemattomuuteen ja sortoon yllyttävät kohdat pois.

Tämä tietenkin loukkaa fundamentalisteja ja niitä, joiden mielestä Koraani on erehtymätöntä Allahin sanaa, mutta meitä länsimaisia saattaa loukata paljon enemmän Koraanin nimissä harjoitettu terrori, väkivalta ja syrjintä. Usein se loukkaa ihmisiä aivan konkreettisesti eikä vain symbolisesti.

Wilders jopa joutui Hollannissa elokuvastaan oikeuden eteen, mutta kaikeksi onneksi välttyi tuomiolta. Tuomio olisi ollut vakava isku länsimaiselle uskonnon- ja ilmaisunvapaudelle.

Kansainvälisten rationalistijärjestöjen ohella eri maiden PEN-keskukset ovat ilmaisseet huolensa YK:n toimielimissä toistuvasti esitetyistä vaatimuksista. Suomen PENin tuolloinen puheenjohtaja Lauri Otonkoski mainitsi asian alustuksessaan Guillermo Farinasille myönnetyn Euroopan parlamentin ihmisoikeuspalkinnon jakoon liittyneessä seminaarissa 15.12.2010:

”PEN katsoo, että ihmisoikeudet suojelevat ihmisiä yksilöinä, eivät instituutioita tai uskontoja. Uskontojen halventamisen kriminalisointi estää merkittävällä tavalla kriittistä keskustelua uskontojen varjolla tapahtuvista ihmisoikeusloukkauksista. Se myös tarjoaa ääriliikkeille mahdollisuuden esiintyä julkisuudessa sananvapauden marttyyreina.”

Nykyinen puheenjohtaja Jarkko Tontti on jatkanut samalla linjalla.

OIC:n jäsenmaata Pakistania voidaan pitää hyvänä testinä järjestön julkilausutuille pyrkimyksille suojella vähemmistöjä jumalanpilkan kieltävillä säädöksillä. Kristitty 45-vuotias Asia Bibi, viiden lapsen äiti, tuomittiin Pakistanissa kuolemaan jumalanpilkasta. Bibi oli riitaantunut musliminaisten kanssa, koska nämä olivat kieltäytyneet juomasta Bibin kantamaa vettä. Naisten mukaan vesi oli saastunutta, koska Bibi ei-muslimina oli epäpuhdas. He kertoivat paikalliselle uskonnolliselle johtajalle, että Bibi oli lausunut herran nimen turhaan. Tuomari päätti, että Bibi piti teloittaa hirttämällä.

Pakistanilaispoliitikko Salman Taseer asettui julkisesti vastustamaan Pakistanin kansan suosimaa jumalanpilkkalakia ja sai maksaa siitä hengellään. Taseerin ampui konstaapeli Malik Mumtaz Quadri, joka sanoi tehneensä teon, koska Tasheer oli pilkannut profeetta Muhammadia. Quadri kuului eliittipoliisiin, joka toimi Taseerin henkivartiostona. Pidätyksen jälkeen jotkut Quadrin kannattajat heittelivät hänen päälleen ruusunlehtiä. Tekoa juhlittiin ja ylistettiin.

Näyttää siis siltä, että ainakaan kansainvälisesti islam ei ole erityissuojelun tarpeessa. Päinvastoin. Toisuskoiset, maltilliset muslimit ja heidän ihmisoikeuksiaan puolustavat aktivistit tarvitsevat suojelua islamin nimissä toistuvasti harjoitetulta väkivallalta, syrjinnältä ja vainolta.

Muslimien viattomuus?

Heinäkuussa 2012 YouTubeen ilmestyi profeetta Muhammadia rienaava vajaa viisitoista minuuttia kestävä videoelokuva Innocence of Muslims (Muslimien viattomuus). Elokuvan tekijä on Yhdysvalloissa asuva koptilaiskristitty Nakoula Basseley Nakoula tai sittemmin Mark Basseley Youssef, joka käyttää salanimeä Sam Bacile. Elokuvassa esiintyneet näyttelijät ovat myöhemmin kertoneet, että heidät huijattiin mukaan: he eivät tienneet elokuvan kertovan profeetta Muhammadista.

Kuten aiemmin pilakuvien kohdalla, nytkin kohu alkoi hiipien, mutta levisi nopeasti. Egyptissä mellakoitiin ja osoitettiin mieltä elokuvaa vastaan samaan aikaan kun Yhdysvaltain suurlähettiläs murhattiin Libyassa. Tekoa perusteltiin ensin mediassa elokuvalla, mutta elokuva ei suinkaan ollut murhan motiivi. Se, että teon taustalla olisi ollut Innocence of Muslims, oli Yhdysvaltain hallinnon väärinkäsitys, joka nopeasti korjattiin.

Murha oli puhdas terrori-isku, yksi teko lisää pitkässä Yhdysvaltoihin ja sen liittolaisiin jo vuosia kohdistuneessa sarjassa. Tämä terrori johtuu oikeastaan vain siitä, että muslimifundamentalistit vihaavat länsimaita ja erityisesti Yhdysvaltoja, jonka ajatollah Khomeini aikoinaan nimesi Suureksi Saatanaksi. Fanaatikot käyvät liberaalia länttä vastaan pyhää uskonsotaa, jihadia.

Koska muslimimaiden väestön ja varsinkin hallitusten keskuudessa esiintyy jo valmiiksi länsivihamielistä asennoitumista, ilmeiseksi provokaatioksi tarkoitettu Innocence of Muslims antoi fundamentalisteille sekä heitä manipuloiville uskonjohtajille oivallisen keinon lausua pari painavaa sanaa länsimaisesta uskonnon- ja sananvapaudesta. Provokaatio siis onnistui jälleen kerran.

Sen myötä mielenosoitukset ja mellakointi lähettivät meille televisio- ja lehtikuvien välityksellä jo tutuksi tuleen viestin: profeetta Muhammadia ei saa länsimaissa pilkata ja jos yksittäinen ihminen tekee sen, muslimifundamentalistit kokevat kaikki länsimaalaiset, erityisesti yhdysvaltalaiset, syyllisiksi pilkkaan.

Mellakointi levisi nopeasti ja kohdistui muun muassa Saksan ja Iso-Britannian lähetystöihin. Tämä osoittaa, millaista muslimifanaatikkojen kollektivistinen ajattelu on. He vihaavat yksiselitteisesti länsimaista sanan- ja uskonnonvapautta, koska nämä ihmisoikeudet mahdollistavat muslimien pyhinä pitämien asioiden pilkkaamisen, mutta käyttävät häikäilemättä omaa sanan- ja uskonnonvapauttaan vihamieliseen, väkivaltaiseen ja uhkaavaan käyttäytymiseen.

Vastaavasti nämä muslimifundamentalistit ja OIC haluavat estää islampilkan ja pakottaa kaikki, myös ne, jotka eivät ole muslimeja, pitämään heidän uskontonsa pyhiksi julistamia asioita pyhänä. Kuten todettua, tämä on niiden ihmisten sanan- ja uskonnonvapauden rajoittamista, jotka eivät ole muslimeja.

Väkivaltaisten purkausten ohella muslimit osoittivat mieltään myös rauhanomaisesti. Länsimaissa fundamentalistit eivät uskalla ainakaan vielä mellakoida yhtä avoimesti kuin muslimimaissa. Tavallisia maltillisia muslimeja irvileukain riena tuskin loukkaa, tokkopa edes kauheasti kiinnostaa.

Suomessa muslimijärjestöt yhtyivät julkisessa kannanotossaan 14. syyskuuta 2012 OIC:n ja kadulla riehuvien fanaatikkojen vaatimuksiin uskonnon pilkkaamisen kieltämisestä. Välivallan järjestöt toki tuomitsivat.

Myös Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen asettui pääkirjoituskolumnissaan 23. syyskuuta mellakoitsijoiden ja OIC:n rinnalle, samoin myöhemmin vieraskynäpalstalla 28. syyskuuta kirjoittanut ekumeniikan professori Risto Saarinen.

Pentikäinen kysyy kolumninsa otsikossa retorisesti, onko kuva hengen arvoinen. Jo otsikko siis paljastaa, että Pentikäinen on lähtökohtaisesti alistunut terroristien strategialle. Hän kertoo mediatalojen joutuvan pohtimaan sananvapauden ja vastuun suhdetta. Pentikäinen toisin sanoen perustelee sananvapauden rajoittamista aivan kuten muslimijärjestöjen kannanotossa, jossa peräänkuulutetaan ”vastuullista sananvapautta”, joka tietenkin käytännössä tarkoittaa profeetta Muhammadin ja islamin pilkkaamisen kieltämistä terrorin ja muslimien tunteiden loukkaamisen pelossa. Tämä ei suinkaan ole sananvapautta saati vastuullisuutta. Päinvastoin: se on vastuutonta sensuuria.

Pentikäisen kolumnissa mainitaan myös islamin profeetasta vuonna 2005 julkaistut pilakuvat. Pentikäinen kirjoittaa, että ”Jyllands-Postenia vastaan on tehty viisi vakavaa terrori-iskun yritystä. Viimeisin yritys oli joulukuussa 2010”. 

Tämän jälkeen hän kertoo tanskalaislehden taloudellisista investoinneista turvallisuuteen sekä keskustelustaan erään tanskalaiskollegansa kanssa, jonka mukaan Jyllands-Posten ei nyt, kaiken jälkeen, julkaisisi pilakuvia, tietäen muslimifanaatikkojen reaktion. Pentikäinen lisää: 

”Prosessi on opettanut, miten tärkeää on pohtia toisen pyhää ja sen kokemista, uskonnollisia tunteita ja välttää niiden tarkoituksellista loukkaamista.”

Tässä vastaava päätoimittaja siis täysin avoimesti nostaa uskonnot kritiikin ja pilkan ulottumattomiin. Miksi uskonnollisia tunteita pitäisi tällä tavalla suojella ja muita tunteita ei? Siihen Pentikäinen ei vastaa. Hän ei edes aseta kysymystä. 

Jyllands-Postenin jälkiviisaudesta kertoneen tanskalaiskollegan henkilöllisyys jää täysin arvailujen varaan, mutta joka tapauksessa hän näkyy alistuvan terrorismille yhtä auliisti kuin Pentikäinen. Olisi mukava nähdä mielipidemittaus, jossa asiaa kysyttäisiin toimittajilta ja päätoimittajilta laajemminkin. Veikkaan, että suurin osa tanskalaisjournalisteista on selkärankaista väkeä, kuten pilakuvajupakan aikaan tavattoman ryhdikkäästi esiintynyt pääministeri Anders Fogh Rasmussen.

Oudointa Pentikäisen pääkirjoituskolumnissa on, että sananvapauden rajoittamisen kannattamisen jälkeen vastaava päätoimittaja asettuu puolustamaan sananvapautta. Tämä on linjassa edellä mainittujen Erkki Tuomiojan ja Olli Rehnin kannanottojen kanssa. 

Toisin sanoen uskontoja ja Jumalaa ei saa pilkata, mutta se ei rajoita sananvapautta. Tätä perustellaan vastuulla. Vastuu tarkoittaa siis tässä tapauksessa terroristien uhkailulle alistumista, joka samaan aikaan tuomitaan jyrkästi. Pentikäinen on lievästi sanoen hukassa. Hän ei tiedä, mihin suuntaan kumartaisi, ja näin ollen tulee pyllistäneeksi kaikkiin suuntiin.

Ekumeniikan professori Risto Saarinen menee vieraskynässään Pentikäistä pitemmälle. Hän asettuu OIC:n aloitteen kannalle ja lisäksi väittää, että aloite uskonnon halventamisen kieltämisestä lisäisi uskonnollisen ilmaisun vapautta monissa maissa. Myös Saarinen puolustaa samaan aikaan länsimaista ilmaisunvapautta: ”Vapaa tiedonvälitys tulee turvata kaikissa oloissa.” Naiivisti hän uskoo, että pelkkä neuvotteleminen OIC:n aloitteesta ja sille asetetut vastakkaiset vaatimukset uskonnollisten vähemmistöjen suojelusta muslimimaissa lisäisivät mainittujen vähemmistöjen uskonnonvapautta.

Saarinen ei näytä tuntevan OIC:n aloitetta ja sen historiaa, koska ei mainitse YK:n jo käsitelleen asiaa viimeksi pari vuotta aikaisemmin. Aloitteesta on siis jo neuvoteltu korkeimmalla mahdollisella kansainvälisellä tasolla, monen monituista kertaa.

Kuten todettua, aloite meni ihmisoikeusneuvostossa junttaamalla läpi, mutta YK:n yleiskokous hylkäsi sen uskontojen halventamisen kieltämisen osalta. Pakistanista Saarinen voi katsoa esimerkkejä vähemmistöuskontojen edustajien oikeuksista, siis niiden puutteesta.

Uskontojen halventamisen kieltoa sovelletaan lähempänäkin, Venäjällä. Venäjähän oli OIC:n aloitteen takana, kuten Kiina ja Kuuba. Maa on siis erinomainen testi uskontojen halventamisen kiellon toimivuudelle.

Putinin Venäjä muistuttaa sharian hallitsemia muslimimaita useassa suhteessa.

Ortodoksikristillisyyden asema lujittuu maassa koko ajan ja uskonnon kritisoiminen on jo vaarallista. Valtio hoitaa Venäjällä terrorismin roolin, koska Putin on käytännössä valtio. Hirmuhallitsijat ovat kautta osanneet käyttää juuri uskontoa kansan kurittamisessa ja hiljentämisessä. Kun itse Jumala on diktaattorista seuraava, harva uskaltaa kapinoida.

Syyskuussa 2012 Etelä-Venäjällä sijaitsevassa Rostov-on-Donin kaupungissa peruutettiin Jesus Christ Superstar -musikaali, koska paikalliset ortodoksikristityt väittivät sen esittävän Jeesuksen ja kristinuskon väärällä tavalla. Uutistoimisto AFP:n mukaan paikalliset syyttäjät määräsivät mielenilmaisun pohjalta tutkinnan siitä, loukkaako musikaali kristittyjä. Musikaalin lipunmyynti lopetettiin, kun tieto tutkinnasta tuli.

Syyskuun lopulla uutisointiin, että duumassa on valmisteilla uusi jumalanpilkkalaki. Se on juuri sellainen, jota Venäjä OIC:n kanssa YK:ssa on ajanut. Sekä ortodoksikirkko että Venäjän toiseksi suurimman uskonnon, islamin, edustajat kannattavat uutta ankaraa jumalanpilkkalakia. Laki mahdollistaa jopa viiden vuoden vankilarangaistuksen uskonnollisten symbolien häpäisemisestä tai tuhoamisesta. Lain mukaan uskonnon ja uskonnollisten tunteiden loukkaaminen tulevat rangaistaviksi.

Myös seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat Venäjällä huonolla tolalla. Tässäkin suhteessa maa muistuttaa islamilaisia valtioita. Ortodoksikristillisyyden asettama paine näyttää sopivan Putinin hallinnolle ja homoseksuaalisuuden puolustaminenkin on Venäjällä käytännössä kriminalisoitu. Pietari ja Moskova ovat kieltäneet Pride-marssit kokonaan.

Pietarissa on säädetty laki, joka kriminalisoi ”homoseksuaalisen propagandan”. Iltasanomien uutinen 29.2.2012 kertoi, että "laki kieltää homoseksuaalisuudesta kertomisen alle 18-vuotiaille, ja sitä voidaan tulkita monin tavoin. Mies- ja naispareja saatetaan sakottaa esimerkiksi julkisista hellyydenosoituksista". Jo homoseksuaalisuudesta puhuminen julkisesti on siis Pietarissa melkein rikollista.

Kun Madonna esiintyi Pietarissa kesällä 2012, hän puolusti homoseksuaalien oikeuksia avoimesti. Tämän vuoksi homovastaiset aktivistit haastoivat poptähden oikeuteen vaatien teosta noin 8,4 miljoonan euron korvauksia. Madonnan keikalla oli näet läsnä runsaasti alaikäisiä, jolloin lain mukaan tähti on korvausvastuussa. Madonna tosiaan kertoi homoseksuaalisuudesta alle 18-vuotiaille ja tämä on Pietarin lain mukaan rikos. Toivottavasti nuoriso ei turmeltunut peruuttamattomasti.

Vastaavasti feministinen aktivistiryhmä Pussy Riot tempaisi Kristus vapahtajan katedraalissa Moskovassa helmikuussa 2012. Ryhmä esitti kirkossa Putinia kritisoivan punkrockkappaleen. Kolme ryhmän jäsentä pidätettiin ja tuomittiin myöhemmin kahdeksi vuodeksi vankilaan uskonnonvastaisesta huliganismista. Myöhemmin yhden tuomitun tuomio muutettiin ehdolliseksi. Kaksi ryhmän jäsenistä joutui vankilaan, erittäin huonoihin olosuhteisiin.

Toisin kuin islamistien harjoittaman väkivallan edessä, länsimaissa asetuttiin tukemaan Pussy Riotia ja sananvapautta. Myös Amnesty International vetosi aktivistiryhmän puolesta. Tämäkin osaltaan kertoo islamille jo myönnetystä erivapaudesta. Ihmisoikeudet eivät kuulu kaikille. Yhdet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Profeetta Muhammadia pilkanneille ei jostain syystä haluta tarjota samanlaista suojaa ja kunnioitusta kuin kristinuskon pyhiä asioita pilkkaaville. Ja silti Innocence of Muslims -elokuva kiellettiin Venäjällä, jo paljon ennen uuden uskontojen halventamisen kieltävän lain läpimenoa duumassa. Ihmisoikeusjärjestöt eivät näytä ymmärtävän, että nämä asiat ovat lujasti sidoksissa toisiinsa. Ei yhtä ilman toista.

Vuoden 2012 marraskuun lopussa Egyptissä tuomittiin poissaolevina seitsemän koptilaiskristittyä kuolemaan Innocence of Muslims -videosta. Tuomio annettiin islamin uskonnon loukkaamisesta. Tuomitut eivät olleet oikeudenkäynnissä läsnä. Myös Koraanin polttamisesta tunnettu yhdysvaltalaispastori Terry Jones sai samassa oikeudenkäynnissä kuolemantuomion. Hänkin on kristitty.

Islam ja tieteen vapaus

Englantilainen kirjailija ja populaarihistorioitsija Tom Holland sai syyskuussa 2012, vain vähän ennen Muhammad-elokuvakohua, kokea, ettei muslimifundamentalistien terroriuhka kohdistu pelkästään Muhammadia pilkkaaviin kirjailijoihin, pilapiirtäjiin ja elokuvantekijöihin.

Holland toimii asiantuntijana ja juontajana Channel 4:n televisiodokumentissa Islam: The Untold Story, jossa muun muassa osoitetaan islamin kehittyneen historiallisesti, vähitellen, toisin kuin uskonnon virallisessa tulkinnassa, jossa Allah enkelin välityksellä antoi Koraanin osa kerrallaan valmiina jumalaisena ilmoituksena profeetta Muhammadille. Juuri näitä Muhammadille täsmäräätälöityjä jumalallisia ilmoituksiahan Salman Rushdie oivallisesti parodioi Saatanallisissa säkeissä.

Kun dokumentti esitettiin televisiossa, islamilaiset fanaatikot uhkasivat Hollandia väkivallalla internetin yhteisöpalvelu Twitterissä. Channel 4 sai dokumentin jälkeen yli 1200 valitusta, mutta kanavan johto halusi silti esittää dokumentin mielipidevaikuttajille yksityisnäytöksenä. Tarkoituksena oli järjestää keskustelutilaisuus dokumentista, mutta yksityisnäytös jouduttiin peruuttamaan terrori-iskun pelossa.

Kaikki tämä oli siis seurausta siitä, että Holland esittää dokumentissa täysin tieteellisesti hyväksyttävän näkemyksen, jonka mukaan profeetta Muhammadista ja Koraanin syntyhistoriasta ei tiedetä paljoa, mutta sen sijaan on erittäin todennäköistä, että uskonto on syntynyt historiallisesti, vähitellen.

Toisin sanoen dokumentissa ja sen taustalla olevassa kirjassaan In the Shadow of the Sword: The Battle for Global Empire and the End of the Ancient World (Miekan varjossa: Taistelu maailmanlaajuisesta imperiumista ja muinaisen maailman loppu) Holland esittää hypoteesin, jonka mukaan uskonto on syntynyt vähitellen ihmisten toimesta, ihmisten keksimänä. Tämä oli muslimifundamentalisteille liikaa.

Tieteenvastaisuuden teokraattisissa muslimimaissa ja niistä kotoisin olevien länsimaissa asuvien muslimifundamentalistien keskuudessa ymmärtää, kun tietää, että arabimaissa yhteensä käännetään vuosittain vain viidesosa siitä kirjallisuudesta mitä käännetään Kreikassa. Vuoden 2003 The Arab Human Development Report kertoo, että 1980-luvun ensimmäisellä puoliskolla arabimaissa käännettiin miljoonaa ihmistä kohti 4,4 kirjaa, kun vastaava luku Espanjan kohdalla oli 920 ja Unkarin kohdalla 519.

Tieteellisen koulutuksen ja kirjallisuuden suhteen näkymät ovat tätäkin synkemmät. Lahjakkaat muslimitutkijat lähtevät länsimaihin eikä aivovuodolle ole loppua näkyvissä. Tiedollisessa pimeydessä vaeltavat kansat ovat tietenkin oivallinen kasvualusta totalitarismille. Tämä on vallanpitäjän etu. Allahin ja profeetta Muhammadin nimiin vetoamalla kansa on helppo pitää herran nuhteessa.

Maltilliset muslimit kannattavat ilmaisunvapautta

Kokoomuksen Fatbardhe Hetemaj ja vihreiden Husein Muhammed, molemmat muslimeja, kirjoittivat Muhammad-elokuvakohun yhteydessä blogeillaan tukevansa länsimaista uskonnon- ja sananvapautta.

Tämä osoittaa, että ainakin politiikassa aktiivisesti toimivat maallistuneet maahanmuuttajamuslimit ymmärtävät ihmisoikeuksien merkityksen myös muslimeille paremmin kuin monet niin sanotut kantasuomalaiset poliittiset toimijat, jotka puolestaan asettuvat muslimifanaatikkojen ja OIC:n sekä Kiinan, Kuuban ja Venäjän puolelle. Imaamit ja muut suomalaisten muslimijärjestöjen edustajat eivät ole yhtä viisaita kuin sekulaarit uskontoverinsa, eivät edes kaukaa viisaita.

On päivänselvää, että muukalais- ja islamvastaisten puolueiden sekä poliitikkojen suosio kasvaa aina kun muslimijärjestöt lankeavat satiirikkojen ja pilkkakirveiden provokaatioihin. Kun muslimeita edustavat järjestöt haluavat avoimesti rajoittaa länsimaissa uskonnon- ja sananvapautta, totta kai äänestäjät herkästi turvautuvat perussuomalaisten kaltaisiin puolueisiin, vaikka nämä ovat toistuvasti uhkailullaan, kanteluillaan sekä tutkintapyynnöillään osoittaneet itsekin olevansa sananvapauden vastaisella asialla.

Erityisesti kansallismielisen Suomen Sisun jäsenet ovat pommittaneet viranomaisia ja Julkisen sanan neuvostoa perussuomalaisiin kohdistuneilla loukkauksilla. Muun muassa Ville Rannan jouluaiheinen sarjakuva Kirkko ja kaupunki -lehdessä aiheutti heidän keskuudessaan samanlaista vihaa kuin Muhammad-pilakuvat muslimifanaatikkojen keskuudessa aikoinaan. Muhammadista on siis heidän mielestään sallittua piirtää rienaavia pilakuvia, perussuomalaisista ei.

Ville Rannan jouluaiheinen sarjakuva

Mikäli uhkailuun, väkivaltaan ja mellakointiin taivutaan, muiden uskontojen ja ylipäätään kaikenlaisten ääri-ideologioiden kannattajat näkevät, että terrorismi on oivallinen poliittinen strategia, koska päättäjät sekä virkamiehet antavat periksi uhkailun ja väkivallan edessä. Kun hyvää tarkoittavat länsimaiset ihmiset lähtevät kannattamaan muslimien toivomia ihmisoikeuksien rajoituksia suojellakseen yhtä ryhmää loukkauksilta, muutkin ryhmät oivaltavat, mikä on tehokkain tapa vaikuttaa: terrori, uhkailu ja väkivaltainen mellakointi.

Fundamentalistit eivät kannata uskonnon- ja sananvapautta

Yleisesti uskotaan, että muslimien riehuminen pilakuvista, elokuvista, dokumenteista, oopperoista, paavin lausunnoista ja tieteellisistä teorioista johtuu Yhdysvaltain pahoista teoista eli pommituksista sekä Irakin ja Afganistanin sodista. Eittämättä ”suuren saatanan” sotilaalliset toimet demokratiaa kannattavien muslimien auttamiseksi ja suojelemiseksi kyseisissä muslimimaissa raivostuttavat totalitarismia kannattavia fundamentalisteja ja heidän länsimaisia vasemmistosympatisoijiaan, mutta selitys ei päde.

Islamilaiset fanaatikot vihaavat länsimaita kollektiivina nimenomaan länsimaisen vapauden vuoksi. Mikä tahansa syy oikeuttaa heidän mielestään riehumisen ja väkivallan, kunhan sillä saadaan vähennettyä länsimaisia vapauksia ja ihmisoikeuksia. Ne näet ovat jyrkässä ristiriidassa islamin lain, sharian, vanhoillisen tulkinnan kanssa.

Yksi esimerkki tästä saatiin Bangladeshissa vuoden 2012 syyskuun lopulla, heti profeetta Muhammadia pilkkaavan elokuvan aiheuttamien mellakoiden jälkeen. 

Paikallinen buddhalaismies julkaisi Facebookissa kuvan, joka muslimifanaatikkojen mielestä häpäisi Koraania. Kuvalla ja sen julkaisijalla ei siis ole mitään tekemistä Yhdysvaltain saati lännen kanssa, ellei Facebookia lasketa länsimaiseksi hapatukseksi. Kuitenkin reaktio oli täysin odotettu: rähisijät sytyttivät tuleen ainakin viisi buddhalaista temppeliä ja yli sata taloa. Mellakoihin osallistui noin 25 000 muslimia. Buddhalaisia on Bangladeshin väestöstä alle prosentti.

Vastaavasti Pakistanin taliban ampui vuoden 2012 lokakuun alussa 14-vuotiasta Malala Yousufzaita päähän ja samalla kahta muuta tyttöä, kun nämä olivat palaamassa koulusta kotiin. Syyksi taliban ilmoitti Malalan länsimielisyyden eli sen, että hän sharian vastaisesti oli puhunut yhteiskunnan maallistumisen ja islamin maltillisemman tulkinnan puolesta. Malala haavoittui vakavasti, kaksi muuta tyttöä lievemmin. Onneksi Malala on nopeasti toipunut ja palannut kouluun Iso-Britanniassa, jossa hän oli hoidossa.

Malala Yousufzai

Islamistien valtaannousun jälkeen sanan- ja uskonnonvapaus ovat olleet jatkuvassa alamäessä myös sekulaarissa Turkissa.

Näissä esimerkeissä paljastuu konkreettisesti se tosiasia, että islamilaisten maiden ja muslimifanaatikkojen vaatima uskonnon halventamisen kielto ei suojele muslimimaiden maltillisia, uudistusmielisiä muslimeja, uskonnollisia vähemmistöjä eikä ylipäätään koske muita uskontoja paitsi islamia.

Myös lehdistönvapautta pyritään islamin nimissä rajoittamaan. Vuoden 2012 lokakuussa uutisoitiin, että Afganistanin hallitus ja toimittajat kiistelevät uudesta medialaista. Toimittajien mukaan laki pakottaa heidät noudattamaan ”islamilaisia periaatteita työssään”. Nämä periaatteet jäävät uutisen mukaan epäselviksi. Lain taustalla arvellaan olevan hallituksen tarve miellyttää talibania, koska vanhoillisten tuki on hallitukselle entistä tärkeämpää kun suurin osa maassa olevista ulkomaalaisista sotilaista poistuu maasta vuoden 2014 loppuun mennessä.

Islamismi on totalitaarinen ideologia

Niiltä, jotka puolustavat sanan- ja uskonnonvapauden rajoittamista muslimien tunteiden suojelemiseksi unohtuu parikin erittäin tärkeää asiaa. Ensinnäkin islam ei ole vain uskonto vaan lukuisissa maissa myös enemmän tai vähemmän totalitaarinen poliittinen hallintojärjestelmä.

Kyse mielenosoituksissa ja väkivallassa on tietenkin uskonnon ohella myös politiikasta: uskonnollisia tunteita ja uskonnon vanhoillista tulkintaa käytetään verukkeena totalitarismin ylläpitämiselle ja edistämiselle. Poliittinen islam eli islamismi on selkeästi totalitaristinen ideologia ja sellaisena, vain sellaisena, sitä tulee käsitellä. Kun islamin nimissä vaaditaan rajoituksia ihmisoikeuksiin, kyse on aina islamismista. Islamismia tarkastelen lähemmin aiemmassa blogimerkinnässäni.

Esimerkiksi Iran uhkasi etsiä syyskuun 2012 Muhammad-videon tekijät. Iranilainen uskonnollinen säätiö tarjosi samaan aikaan uudelleenSalman Rushiesta tapporahan, koska se, että kirjailija on edelleen erossa pilkattuaan profeetta Muhammadia Saatanallisissa säkeissä vuonna 1988 aiheuttaa säätiön mukaan profeetan pilkkaamisen jatkumisen.

Samoin pakistanilaisministeri Ghulam Ahmed Bilour lupasi omasta pussistaan maksaa 100 000 dollarin palkkion, jos joku tappaisi Innocence of Muslims -videon taustalla olevat henkilöt. Hän kertoi myös olevansa henkilökohtaisesti valmis murhaamaan elokuvan tekijät. Linkitetty uutinen kertoo, että Bilourin asenne oli Talibanin mieleen. Onneksi sentään Pakistanin hallituksen muut jäsenet sanoutuivat irti ministerin lausunnoista.

Jos mukaan otetaan sharia kokonaisuudessaan, voidaan todeta kaikkien muslimimaiden olevan ihmisoikeuksissa pakkasen puolella. Jos ja kun maita hallitaan islamin lain pohjalta, ei kenellekään pitäisi jäädä epäilyksiä islamin poliittisesta luonteesta.

Toiseksi on syytä muistaa, että sekä kristinusko että islam ovat syntyneet aikansa uskontoja ja poliittista sortoa kyseenalaistaneiden sekä pilkanneiden miesten toimesta. 

Tarinoiden Jeesus ja Muhammad ovat pilkkakirveitä, rienaajia, jotka taistelevat vallitsevaa epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Jeesus jopa teloitettiin uskonnon pilkkaamisesta. Evankeliumien mukaanhan hänet tuomittiin, koska hän väitti olevansa juutalaisten Messias. Myös Muhammad joutui jatkuviin kahnauksiin juutalaisten ja aikansa poliittisten vallankäyttäjien kanssa, vaikkakin löi nämä lopulta.

Ihmisoikeudet menevät pyhän edelle

Avoimet rajat, suvaitsevaisuus ja sananvapaus, sekä kulovalkean tavoin leviävä islamilainen fundamentalismi ja muslimimaiden poliittinen lobbaus, ovat maailmanlaajuisen tiedonvälityksen aikakaudella vaarallinen yhtälö.

Moliére saattoi vielä Porvari aatelismiehenä -ilottelussaan 1600-luvun Ranskassa laskea leikkiä muslimien kustannuksella. Moliéren ei tarvinnut pelätä henkensä puolesta. Nykyään moinen ei enää käy. Naurun ja ivan ase on entisestään terävöitynyt ja muuttunut suorastaan hengenvaaralliseksi.

Liberaalin käsityksen mukaan mikään pyhänä pidetty kirjoitus tai myyttinen hahmo ei ole arvoasteikossa ylempänä kuin perustavanlaatuiset, yleismaailmalliset ihmisoikeudet. Sanoilla saa tehdä mitä vain, ja ainoastaan ihmisen oikeus omaan ruumiiseensa ja ajatuksiinsa on täysin suojattu asia.

Islamilaisten maiden ja niitä tukevien epädemokraattisten valtioiden jatkuvan painostuksen myötä länsimaissa esiintyy nykyään merkittäviä sanan- ja ilmaisunvapauden uhkia. Suomessa uskonnon- ja sananvapautta pyritään rajoittamaan myös muslimijärjestöjen sekä erityisesti viranomaisten ja lainsäädännöllisesti hallituksen taholta.

On tärkeää muistaa, että uskonnonvapauteen kuuluu olennaisena osana oikeus olla pitämättä pyhänä uskontojen sellaisiksi julistamia asioita. Tämä pätee niin uskontojen sisällä kuin niiden ulkopuolella. Mikään järkiargumentti ei voi pakottaa, korostan sanaa ”pakottaa”, minua pitämään pyhänä rangaistuksen uhalla sellaisen uskonnon pyhittämää asiaa, johon en ole koskaan uskonut enkä koskaan tule uskomaan. 

Vastaavasti uskovat, jotka luopuvat uskonnostaan, lakkaavat pitämästä entisen uskontonsa pyhinä pitämiä asioita. On kertakaikkisen totalitaarista vaatia heitä jatkamaan uskontoaan vaikka he eivät siihen enää usko.