1 December 2007

Tarvitseeko maailma älymystöä vai totalitarismia?

(Elonkehä 12/05)

Timo Hännikäinen (EK 11/05) heittää biodiversiteetin pelastamisessa pallon älymystölle. En näe tässä mitään sinänsä ongelmallista, ja olen periaatteessa samaa mieltä, mutta sen päättäminen kuka ns. älymystöön luetaan on melko vaikeaa. Yksimielisyyttä tässäkään asiassa tuskin saavutetaan. Usein älymystönä itseään pitävät käyttäytyvät ja kirjoittelevat varsin älyttömästi. Tästä pääsemmekin varsinaiseen aiheeseen.

Göran Ekströmin islamia koskeva pääkirjoitus (EK 10/05) sisältää outoja väitteitä. Ekström esittää ilmeisesti täysin ”musta tuntuu” -pohjalta näkemyksiä, jotka eivät kestä lähempää tarkastelua. Ei ole olemassa mitään aitoa ja epäaitoa islamia; on vain erilaisia herkkäuskoisia ihmisiä, jotka käyttävät uskontoa omien, enemmän tai vähemmän eettisten päämääriensä ajamiseen. Tämän Ekström toteaakin, mutta sortuu silti perusteettomaan islamin ja länsimaalaisuuden vastakkainasetteluun. Oikeampi strategia on asettaa vastakkain uskonto ja järki, irrationalismi ja rationalismi, ahdasmielisyys ja ajatuksen vapaus.

Terrori kuuluu islamilaiseen fundamentalismiin olennaisena osana. Tosiasia on, että islamilaiset fundamentalistit tappavat länsimaalaisten ohella myös omiaan. Irakissa kuolee päivittäin islaminuskoisia irakilaisia, irakilaisten ja muualta tulleiden muslimiveljien käsissä. Bangladeshissa räjäyteltiin pommeja 17.8.05 tarkoituksena pelotella maltilliset muslimikansalaiset ankaran fundamentalistijuntan suojiin.

Afganistanin Taliban-hallinto teloitti islaminuskoisia naisia, jotka eivät alistuneet heidän uskonnollisiin sortodogmeihinsa. Samoin nämä ”suvaitsevaiset” uskonsoturit tuhosivat kulttuurihistoriallisesti korvaamattomat Buddha-patsaat, joita minkäänasteinen ekologissävytteinen toiveajattelu ei tuo takaisin.

Kulttuuridiversiteetti on islamin vanhoillisesta tulkinnasta kaukana. Toteutunut islamilainen valtio onkin nykyään, ainakin länsimaisesta järjen näkökulmasta, pääsääntöisesti totalitaarinen helvetti, yksiulotteinen, tasaisen harmaa keskitysleiri, varsinkin naisille. Hollantilainen, naisten asemaa ja länsimaista sananvapautta rohkeasti puolustanut elokuvaohjaaja Theo van Gogh teurastettiin kylmänviileästi keskellä katua, kenenkäs muun kuin islamilaisen fundamentalistin toimesta. Eikä van Gogh edes asunut islamilaisessa valtiossa, vaan demokraattisessa kotimaassaan. Varttuneemmat lukijat muistavat kirjailija Salman Rushdielle aikoinaan julistetun fatwan, oikeaoppisten islamilaisten pappistuomareiden tappotuomion. Uskonnon ja siihen tukeutuvan hirmuhallinnon epäkohtiin kriittisesti suhtautuva intellektuelli onkin aina nro 1 vapauden vihaajien mustalla listalla: kirjailijat ja runoilijat ovat vallankumouksen jälkeen ensimmäisinä Siperian-junassa.

Kuka siis on suvaitsevainen ja kuka ei? Kenellä on valta päättää, mikä on väärää ja mikä aitoa islamia? Kirjanoppineilla ajatollaheilla fanaatikkoseuraajineen, kurdeilla, shiioilla, sunneilla, vai Göran Ekströmillä? Uskonto on uskonto, eikä siihen sisälly mitään totuutta, jonka perusteella sen aitoutta voisi arvioida. Mikä tahansa uskonnollinen tulkinta ja sen perustelu on yhtä mielivaltainen, järjetön, älytön.

Entä miten on laita Ekströmin väitteen, jonka mukaan islam on kristinuskoon verrattuna ympäristöystävällinen ja vaatimaton uskonto? Onko islaminuskoisessa Saudi-Arabiassa porattu öljy ekotehokkaampaa kuin kristityssä maassa porattu öljy? Saastuttaako kuwaitilaisen auto vähemmän kuin suomalaisen? Tuottaako Iranissa sijaitseva ydinvoimala ekologisempaa ongelmajätettä tai vaarattomampaa ydinasemateriaalia kuin Yhdysvalloissa sijaitseva? Tuhoaako Indonesian muslimihallitus sademetsiään eettisemmin kuin Brasilian kristillinen hallitus? Tilastoja islamin oletetusta ympäristöystävällisyydestä olisi mukava nähdä.

Kristinusko fundamentalistisessa muodossaan ei sekään totisesti ole ekologinen vaihtoehto. Yhdysvalloissa kreationistit ja muut äärikristityt ovat julistaneet, että koska Kristuksen toinen tuleminen ja maailmanloppu on lähellä, ei ympäristöstä tarvitse välittää. En ole kuullut vastaavaa islamilaisilta fundamentalisteilta, mutta kun katsoo uutiskuvista esim. palestiinalaisia ja iranilaisia militanttimuslimeja, mieleen ei tule Luonnonsuojeluliitto vaan Natsi-Saksa. Fanaatikot muistuttavat kaikkialla toisiaan. Niin, oikeaoppiset juutalaiset ja buddhalaisetkaan eivät liene linkolalaisia, vaan yhtä tekopyhiä kuningaskuluttajia ja maailman valtiaita kuin kaikki muutkin kiihkouskovaiset. Se kristittyjen fanaatikkojen puolesta on sanottava, että nykyisin he tappavat yleensä vain abortteja tekeviä lääkäreitä, ja vain Yhdysvalloissa. Toisaalta tämä ei ole ekologisesta perspektiivistä mikään lieventävä asianhaara – päinvastoin. Lisäksi totalitaristinen murhanhimo on kristittyjenkin keskuudessa leviämässä: TV-evankelista Pat Robertson suositteli hiljattain avoimesti TV-seurakunnalleen Venezuelan vasemmistolaisen presidentin Hugo Chavezin surmaamista.

Uskonto on vain yksi ihmiseläimen keino jakaa itsensä sisä- ja ulkoryhmään, meihin hyviin ja noihin pahoihin. Uskonnolla sinänsä ei ole mitään tekemistä tämän taipumuksen kanssa, se vain sattuu sopimaan perusteluksi epäeettiselle toiminnalle siinä missä mikä tahansa ”tarkoitus pyhittää keinot” –mielivalta. Rationaalisesti tarkastellen länsimainen ajatuksen ja mielipiteen vapaus, demokraattinen keskustelu, dialogi, on ainoa väkivallaton ja kestävä tapa käsitellä erilaisten ihmisten erilaisia haluja, tarpeita, näkökulmia ja päämääriä. Vaalit korvaavat terrorin, sivistynyt ja kohtelias argumentaatio tappelun. Ongelma tässä onkin se, että pelokas ja herkkäuskoinen kansa äänestää aina samat lattapäät – kuten Tony Blairin ja hänen pösilöidolinsa George Woodenhead Bushin – valtaan. Tämä ei viime kädessä ole demokratian eikä kansan vaan luonnonvalinnan vika: kädellisperimästään johtuen Homo sapiens –lajin keskivertoyksilö tuppaa kunnioittamaan ja jopa palvomaan väkivaltaisena uhoavaa laumanjohtajakoirasta. Ei ihme, että Pentti Linkolan kirjat on myyty loppuun.


Jotta emme sortuisi ns. geneettiseen determinismiin, on Hännikäisen jalanjäljissä todettava, että valistukselle ja kritiikille on demokratiassa jatkuva tilaus. Myönnän silti auliisti, että Pentti Linkolan demokratiakritiikki osuu useimmiten napakymppiin. Onneksi elämme demokratiassa, jolloin Linkolakin saa henkikultansa säilyttää ja terävää arvosteluaan jatkaa. Sama päti aikoinaan Platoniin, toiseen suureen demokratian halveksijaan. Linkolaa ja Platon-vainaata lohduttanee se, että demokratia on aina de facto oligarkiaa, harvainvaltaa. Tämä mitä ilmeisimmin kädellisperimästämme johtuva hallitsemismuoto tavataan kaikista tutkituista ihmisyhteisöistä (Donald E. Brown: Human Universals, McGraw-Hill 1991).

Ekströmin sinisilmäinen suhtautuminen uskontoon ja pahan näkeminen pääasiassa vapaamielisissä länsimaissa on epäkriittistä ja ikävää. Tosiasia on, että uskontojen nimissä on tapettu ja tapetaan ihmisiä paljon enemmän kuin esim. yhdysvaltalaisesti määritellyn demokratian nimissä. Itse asiassa aito länsimainen demokratia ja sen mahdollistama vapaa ajattelu – tieteen ohella – on historian valossa ollut paras lääke uskonnollista idiotiaa, kuten fanaattisuutta, vastaan. Kuten todettua, tämä ei tietenkään tarkoita että demokratia olisi virheetön ja tahraton. Se on silti paras huonoista vaihtoehdoista. Demokratiassa on nimittäin ainakin se hyvä puoli, että sen puitteissa kyetään oppimaan virheistä ja parantamaan tapoja sekä käytäntöjä. Vain demokratiassa Elonkehän tapainen toisinajattelijalehti on ylipäätään mahdollinen. Vanhoillisislamilaisessa valtiossa Ekström, Hännikäinen, Linkola, Paloheimo, Sarmela, E.O. Wilson ja muut vallitsevan järjestelmän arvostelijat olisivat jo vankilassa tai vainaita. Vain demokratiassa rivikansalainen voi yleisönosastokirjoituksessaan kutsua väkivaltaisia laumanjohtajakoiraita lattapäiksi ja pösilöiksi.