Teksti on alunperin julkaistu 21.2.2014 Liberan kommenttipuheenvuorona – päivitetty lyhyellä johdannnolla ja kuvalla 26.10.2021
Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio on ottanut jälleen kantaa antisemiittisiin näkemyksiin, mutta paljon huolestuttavampaa sananvapauden kannalta on joidenkin suomalaisten virkamiesten asenne.
Kotimaa24 uutisoi äskettäin virolaisen natsijärjestön suomentaneen uudelleen Martti Lutherin vanhan pamfletin Juutalaisista ja heidän valheistaan. Vuoden 1939 käännös löytyy PDF:nä teologisen tiedekunnan internetsivuilta.
Kaksi professoria pohdiskelee uutisen yhteydessä, voiko kirjan julkaista. Professori emeritus Tapani Harviainen pitää teosta Lutherin vanhuuden pettymyksen ilmauksena ja katsoo, että ”teos pitäisi asettaa kunnolla kontekstiinsa eikä tarjoilla sitä Lutherin johtavana ajatuksena juutalaisten suhteen”.
Professori ottaa annettuna, ettei lukija itse osaa arvioida Lutherin juutalaisvastaista tekstiä. Harviainen näyttää edellyttävän, että kirjan voi julkaista vain Lutherin juutalaisiin myönteisemmin suhtautuvan varhaisemman teoksen kanssa, oikeaoppisella johdannolla varustettuna.
Toisin kuin rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio Kotimaa24:n haastattelussa esittää, mitään estettä Lutherin teoksen julkaisulle ei avoimessa yhteiskunnassa pitäisi olla. Englanninkielinen käännös onkin jo vuosia ollut saatavilla vaikkapa Amazonilta. Vanhaa suomennostakin voi etsiä antikvariaateista, jos teologisen tiedekunnan PDF ei riitä.
Demokratiassa yksilön pitää saada vapaasti muodostaa käsityksensä ilman holhousta tai pelkoa seuraamuksista. Silti viranomaiset ja asiantuntijat haluavat opastaa kansalaisia ajattelemaan yhdenmukaisesti ja oikeaoppisesti. Nuotion mukaan sillä, kuka teoksen kustantaa, on rikosoikeudellista merkitystä. Ei pitäisi olla – vapaassa maassa. Uhkailun ja rikokseen yllyttämisen kriminalisoimisen tulee riittää.
Joidenkin valtion instituutioiden edustajat kannattavat ideologista holhousta, jossa yksien katsomusten arvosteleminen tai pilkkaaminen tuomitaan herkemmin kuin toisten, ja sillä, kuka rienaa mitäkin, on rikosoikeudellista merkitystä. Juutalaisuuden ohella erityisesti islamin loukkaaminen johtaa nykyään syytteeseen, kun taas ateismi ja kristinusko ovat täysin vapaata riistaa. Kapitalisteja, johtajia ja sijoittajia saa myös vapaasti solvata, ja itsenäisyyspäivänä luokkasodan nimissä jopa kehottaa hirttämään porvaripääministerin.
Vastaavasti joidenkin talous- tai ulkopoliittisten näkemysten kannattaminen johtaa vastapuolella helposti voimakkaisiin selkäydinreaktioihin, jos oppi ei satu olemaan perinteisen hyvinvointivaltioliturgian mukainen. Heterodoksisten tieteellisten hypoteesien ja näkemysten esittäminen voi pahimmillaan aiheuttaa lynkkausmentaliteettia. Tiettyjen vähemmistöjen suosiminen ja demagogien toistuva rikosoikeudellinen rankaiseminen synnyttää marttyyreja ja nostaa populistien kannatusta.
Miten moniarvoistuva yhteiskuntamme voi ylipäätään säilyä avoimena, jos kansalaisia pitää jatkuvasti ylhäältä käsin ohjata ajattelemaan asioista oikeaoppisesti? Tehtävä on sitä paitsi mahdoton, koska ihmiset joka tapauksessa hakeutuvat kaltaistensa seuraan ja saavat haluamansa materiaalin verkosta.
Lisäksi yksilön vapaus muodostaa käsityksensä omista lähtökohdistaan on nimenomaan moniarvoisuuden edellytys. Yhdenmukainen ajattelu taas on sen vastakohta. On aivan perusteltua olettaa, että kansallissosialistien julkaisema juutalaisvastainen kirja voi avoimen kansalaiskeskustelun myötä lisätä kriittisyyttä sekä kansallissosialismia että antisemitismiä kohtaan.
Näyttää kuitenkin siltä, että yksien mielestä toiset eivät kykene tarkastelemaan aatteita, oppeja ja tekstejä kriittisesti. Jos näin todella on, johtuuko kriittisyyden puute kasvatuksesta tai yhteiskunnasta, ja jos johtuu, kenen vika se silloin on?
Kirjoittaja on puoluepoliittisesti sitoutumaton kirjailija, kriitikko ja esseisti.
