Jussi K. Niemelä (Humanisti 4/2009)
Timo Vihavainen: Länsimaiden tuho (Otava 2009)
Professori Timo Vihavainen on kirjoittanut omituisen kirjan. Nuorempana hän kritisoi ansiokkaasti suomettumista ja suomalaispoliitikkojen, -tutkijoiden sekä -toimittajien rähmällään oloa, mutta nyt tekijä on itse rähmällään samaan suuntaan, itään. Kansakunta rähmällään – Suomettumisen lyhyt historia (Otava 1991) näyttää kirjailijalta jo unohtuneen. Joka ei muista historiaa, on tuomittu toistamaan sitä, laukoi George Santayana aikoinaan. Näin on päässyt käymään myös professori Vihavaiselle. On huolestuttavaa tai oireellista, että tekijä unohtaa kokonaan oman varhaisemman teoksensa varoitukset.
Kirjailija pyrkii osoittamaan, että länsimaat ovat tuhon partaalla barbaarisen viihde- ja nuorisokulttuurin sekä maahanmuuton takia. Vihavaisen teesit ovat synkkiä. Ne perustuvat pitkälti Oswald Spenglerin kulttuuripessimismiin ja muistuttavat varsin läheisesti maahanmuuttokriitikko Jussi Halla-ahon ajatuksia.
Vihavainen haluaa maahanmuuttokriitikkojen tavoin olla poliittisesti epäkorrekti. Hän myös kritisoi postmodernismia huomaamatta olevansa itsekin postmodernisti. Tekijä arvostelee tolkienilaista mustavalkoajattelua ja harrastaa sitä siinä sivussa. Tolkien on yksi Halla-ahon lempikirjailijoista. Sitä Vihavainen ei mainitse.
Oudointa Vihavaisen näkemyksissä on nyky-Venäjän epäkriittinen ihailu, joka menee slavofilian puolelle. Primitiivinen kyläkollektivismi, venäläisen sielun syvyys, on professorin ratkaisu länsimaiden tuhoon. Hän esittää, että meidän tulisi liittyä Venäjään. En saanut selkoa, tarkoittaako hän valtioliittoa vai pelkkää kulttuurista liittoa. Ilmeisesti molempia. Ilmeisesti ortodoksinen bysanttilaisuus on professorin mielestä ainoa turva rappiota vastaan.
Poroporvarillisuus kunniaan
Erityisesti Vihavaista korpeaa nuorten harrastama ruumiinosien lävistäminen ja goottilaiset vaatteet. Tuska -festivaali ei nauti professorin suosiota. Nuoriso on turmeltunutta ja ipso facto todistaa Vihavaisen spengleriläisen teesin länsimaiden tuhosta. Vihavainen suhtautuu nuorisoon hyvin poroporvarillisesti. Näin vanhat viisaat miehet ja moralistiset vanhatpiiat ovat aina suhtautuneet nuorisoon. Aina. Ei mitään uutta auringon alla.
Mieleen tulee väistämättä Linkolaa ihaillut edesmennyt akateemikkomme Georg Henrik von Wright, joka myös oli Spenglerinsä lukenut. Akateemikkomme ei ymmärtänyt taiteen olemusta eikä dynamiikkaa, jolloin hänen taidekäsityksensä ja -makunsa jämähti renessanssiin sekä Mozartiin. Mutta miksi ihmeessä nykytaiteilijoiden pitäisi maalata kuten Michelangelo tai säveltää kuten Wolfgang Amadeus?
Taiteen olemus on kapina, kumous, vallankumous. Jokainen taiteilija haluaa ylittää edeltäjiensä saavutukset. Taide on dynaamista – se ei toista opittua vaan uudistaa sitä.
Tuhoaako islam lännen?
Kuten Halla-aho, Vihavainen näkee islamin ja muslimien korkean syntyvyyden länsimaisen kulttuurin suurimpana uhkana. Maahanmuuttoa professori ei siis näytä kannattavan. Sen sijaan hän kuvittelee, että liittoutuminen Venäjän kanssa – dekadentin lännen, Euroopan ja Yhdysvaltain asemesta – pelastaa länsimaisesta kulttuurista sen mitä pelastamisen arvoista on.
Vihavainen ei analysoi islamia, hänelle uskonto on yksi möhkäle ilman nyansseja. Hän vain leimaa, aivan kuten Halla-aho seuraajineen. Professori ei tunne islamilaista perinnettä eikä näytä tietävän, että on myös maltillisia, maallistuneita muslimeja. Nämä vastustavat islamilaista fundamentalismia siinä missä kaikki muutkin demokratiaa ja ihmisoikeuksia kunnioittavat ihmiset. Tällaisia muslimeja on paljon enemmän kuin fanaattisia islamisteja. Vihavainen ei mainitse tätä tosiasiaa teoksessaan. Hän ei myöskään tunne Euroopan moniarvoista, pluralistista historiaa. Se on Euroopan voima, sekä sen että Yhdysvaltain menestyksen salaisuus.
Tekijä on erikoistunut Venäjän historiaan eikä ole selvillä maan tulevaisuudesta. Siksi hänen ratkaisuehdotuksensa on varsin outo. Itänaapuri on puolustusministeriömme julkaisemassa Russia of Challenges -raportissa (2008) referoidun ennusteen mukaan muslimienemmistöinen lähitulevaisuudessa, englanninkielisen Pravdan mukaan itse asiassa jo vuonna 2050 (Pravda 21.7.2008): ”Muslimitasavaltojen korkean syntyvyyden vuoksi islamista tulee todennäköisesti Venäjän pääuskonto vuoteen 2050 mennessä”. Maan presidentti Dmitri Medvedev sanoi kesäkuussa Kairossa, että ”Venäjä ei etsi ystävyyttä muslimimaailman kanssa: maamme on orgaaninen osa sitä maailmaa” (Georgian Daily, 24.6.2009).
Skenaario on todennäköinen, mutta Vihavainen ei näytä tietävän siitä mitään. Mitään realistisia ratkaisuja professori ei tuomiopäivän profetioihinsa tarjoile eikä edes halua pohtia sellaisia. Niiden sijaan hän takertuu turvalliseen mytologiaan.
Länsimaiden tuho on Sergio Leonen syytä
Myönnän, etten ole koskaan saanut luettua Spengleriä, koska G.H. von Wright on pelotellut minut siinä suhteessa erinomaisesti. Muistelen tässä kohdin Yrjö Ahmavaaran purevaa von Wright -kritiikkiä teoksessa Esseitä tästä ajasta (WSOY 1987). Siihen ei ole mitään lisättävää.
Kuten todettua, nuorisokulttuuria Vihavainen ei halua edes yrittää ymmärtää. Sekin on professorille barbariaa ja henkisesti tyhjää hapatusta. Vihavaisen mielestä italowesternit ovat aiheuttaneet länsimaissa väkivaltakulttuurin nousun. Rikollisia ei pitäisi ymmärtää ollenkaan.
Pahinta on, että italowesternissä tappajasta on tehty sankari. Vihavainen ei tunne näiltä osin maailmanhistoriaa. Vanhimmat sankarit ovat olleet varsin miehisiä miehiä, heitä tapaa jo vanhimmassa säilyneessä dokumentissa, Gilgamesh-eepoksessa. Myös Homeroksen Ilias ja Odysseia sekä vaikkapa Vanha Testamentti sisältävät runsaasti väkivallan ja sodan ihailua. Vihavainen ei noteeraa tätä.
Erityisesti amerikkalaisuus ja Yhdysvallat ovat professorin hampaissa. Kulttuurisesti Vihavainen on nostalgikko, joka kaipaa menneisyyteen. Myyttiin. Omaan mielikuvitukseensa.
Lisäksi professori on tavattoman epäjohdonmukainen. Ratkaisuna ongelmiin hän tarjoilee venäläisyyttä, nykyvenäläisyyttä, putinilaista ”suvereenia demokratiaa”. Se on militaristista ja väkivaltaista. Tosin tätä tosiasiaa tekijä ei mainitse, mutta tiedotusvälineitä seuraavalle seikka on ilmeinen.
Olkaamme bysanttilaisia!
Vihavainen muistaa ohimennen mainita, että venäläiset ovat geneettisesti suomalaisten lähisukulaisia. Ruotsalaisia professori ei mainitse. Ilmeisesti, koska Ruotsi on turmeltunut länsimaa. Niin, siellä on vieläpä Vihavaisen kammoamia maahanmuuttajia ja pakolaisia.
Suomeen professori ei muslimeja tai mustaihoisia ”neekereitä” halua, koska pitää ”multikulturalismia” länsimaiden tuhon keskeisenä aiheuttajana. Venäläisten maahanmuutosta ja vaikkapa inkeriläisten paluumuuttajanuorten huumeongelmista Vihavainen ei kanna huolta.
Teos löytää eittämättä tiensä perussuomalaisten ja hommafoorumilaisten kirjahyllyyn eiralaisprofeetta Jussi Halla-ahon Kirjoituksia uppoavasta lännestä -omakustanteen viereen.
Ihmisen muisti on hämmästyttävän lyhyt. Vuonna 1991 Vihavainen näet kirjoitti (s. 13):
”... historia on ikuinen veijari, joka tekee kaikille temppujaan, pettäen ennusteet ja odotukset. Jokaista aikakautta on tarkasteltava sen omien edellytysten pohjalta, emmekä me itsekään voine edeltäjiämme paremmin tietää, millaista tulevaisuutta olemme loppujen lopuksi valitsemassa. Odotuksemme ja käsityksemme nykyajasta saattavat olla yhtä epärealistisia kuin ne milteipä säännönmukaisesti ovat olleet kaikilla tämän vuosisadan ihmisillä. Siitä huolimatta meidän tulee olla kriittisiä menneisyyteen nähden ja tutkia esimerkiksi sitä, missä määrin älyllistä miljöötämme hallitsi kritiikitön toiveajattelu, tai sitä missä määrin meillä suhteessa Neuvostoliittoon syntyi ja esiintyi lieveilmiöitä, jotka eivät palvelleet maan etua vaan vahingoittivat sitä tai jotka eivät olleet pyrkimystä maan edun vaan oman edun tai oman kuppikunnan intressien palvelemiseksi.”
Vihavaisen näkemykset ovat venäläistä tuontitavaraa. Putinin ”suvereenin demokratian” rasismi ja muukalaisviha aiheuttavat näköjään uussuomettuneisuutta akateemisissa piireissämme. Professorit, dosentit ja tohtorit lankeavat toinen toisensa perään slavofiiliseen mytologiaan ja ryhtyvät suurvenäläisen nationalismin asianajajiksi. He ovat nykyajan stalinisteja.
17 December 2009
16 October 2009
Islam voi olla myös hieno uskonto
Mielipidekirjoitus Vihreään lankaan 9.10.2009, ei julkaistu.
Vihreän langan päätoimittaja Elina Grundstöm kirjoitti pääkirjoituksessaan 9.10., että islam on hieno uskonto. Hän perustaa mielipiteensä yhteen maahan, Indonesiaan ja ystäviltään kuulemiinsa kokemuksiin. Mutta jo Malesiaan siirryttäessä törmäämme raipparangaistukseen naiselle, joka joi lasin olutta.
Samalla Grundström ihan aiheellisesti kritisoi professori Timo Vihavaisen maalailemia uhkakuvia. Mutta kun Grundström vihjaa miespäätoimittajien tunteenomaisesti yleistävän islamennakkoluulonsa ”islamismin” käsitteen alle, hän erehtyy ja syyllistyy samaan mistä miespäätoimittajia arvostelee.
Olen itse kahden uskontokriittisen lehden päätoimittaja ja kritisoin poliittisen islamin aiheuttamia ihmisoikeusrikkeitä toistuvasti. En siis kritisoi humaaneja suufilaisia tai pasifisti-ismailiitteja. Myös minulla on muslimiystäviä ja kaikki he kritisoivat islamismia, siis määritelmän mukaan poliittista islamia, joka pyrkii saattamaan sharia-lain voimaan kaikkialla – myös länsimaissa. Esimerkiksi kanadalainen muslimiaktivisti Tarek Fatah on kirjoittanut erinomaisen kirjan Chasing a Mirage – The Tragic Illusion of an Islamic State (2008) poliittisen islamin vaaroista ja teoksessaan hän samalla purkaa islamistien levittämät yleisimmät myytit vakuuttavalla tavalla.
Indonesia on pikemminkin poikkeus islamilaisten valtioiden joukossa, eikä senkään ihmisoikeustilanne ole läheskään länsimaiden tasolla. Grundstöm ei tietenkään mainitse Saudi-Arabiaa, Irania, Afganistania, Somaliaa tai Sudania, joissa kaikissa valtaan pyrkii tai valtaa käyttää julma, epäinhimillistä pakkovaltaa suosiva islamistiklikki ja/tai ajatollaheista sekä mullaheista koostuva teokraattinen diktatuuri.
Pelkästään Sudanissa maan pohjoisosan islamistihallinto on systemaattisen kansanmurhan muodossa aiheuttanut yli miljoonan Etelä-Sudanin kristityn ja animistin kuoleman sekä Darfurin katastrofin. Sudanissa nainen, joka haluaa käyttää housuja, on hengenvaarassa.
Ääri-islamistiset terrorijärjestöt Hamas, Hizbollah ja Al Qaeda eivät tähtää vähempään kuin Israelin valtion tuhoon. Hurskas muslimi, Iranin presidentti ja holokaustin kieltäjä Mahmud Ahmadinejad ei myöskään pidä juutalaisista, kuten eivät pidä vaikkapa Egyptin televisiokanavilla antisemitististä propagandaa kylvävät mullahit ja toimittajat. Osa pikkulapsia antisemitismiin kasvattavista tv-juontajista on naisia, materiaalia löytyy YouTubesta yllin kyllin (Memri TV).
Islam voi olla myös hieno uskonto, jos kaikki me ihmisoikeuksia puolustavat humanistit autamme liberaaleja muslimiystäviämme voittamaan totalitaristi-islamistit.
Jussi K. Niemelä,
Päätoimittaja, Humanisti ja Vapaa Ajattelija
Vihreän langan päätoimittaja Elina Grundstöm kirjoitti pääkirjoituksessaan 9.10., että islam on hieno uskonto. Hän perustaa mielipiteensä yhteen maahan, Indonesiaan ja ystäviltään kuulemiinsa kokemuksiin. Mutta jo Malesiaan siirryttäessä törmäämme raipparangaistukseen naiselle, joka joi lasin olutta.
Samalla Grundström ihan aiheellisesti kritisoi professori Timo Vihavaisen maalailemia uhkakuvia. Mutta kun Grundström vihjaa miespäätoimittajien tunteenomaisesti yleistävän islamennakkoluulonsa ”islamismin” käsitteen alle, hän erehtyy ja syyllistyy samaan mistä miespäätoimittajia arvostelee.
Olen itse kahden uskontokriittisen lehden päätoimittaja ja kritisoin poliittisen islamin aiheuttamia ihmisoikeusrikkeitä toistuvasti. En siis kritisoi humaaneja suufilaisia tai pasifisti-ismailiitteja. Myös minulla on muslimiystäviä ja kaikki he kritisoivat islamismia, siis määritelmän mukaan poliittista islamia, joka pyrkii saattamaan sharia-lain voimaan kaikkialla – myös länsimaissa. Esimerkiksi kanadalainen muslimiaktivisti Tarek Fatah on kirjoittanut erinomaisen kirjan Chasing a Mirage – The Tragic Illusion of an Islamic State (2008) poliittisen islamin vaaroista ja teoksessaan hän samalla purkaa islamistien levittämät yleisimmät myytit vakuuttavalla tavalla.
Indonesia on pikemminkin poikkeus islamilaisten valtioiden joukossa, eikä senkään ihmisoikeustilanne ole läheskään länsimaiden tasolla. Grundstöm ei tietenkään mainitse Saudi-Arabiaa, Irania, Afganistania, Somaliaa tai Sudania, joissa kaikissa valtaan pyrkii tai valtaa käyttää julma, epäinhimillistä pakkovaltaa suosiva islamistiklikki ja/tai ajatollaheista sekä mullaheista koostuva teokraattinen diktatuuri.
Pelkästään Sudanissa maan pohjoisosan islamistihallinto on systemaattisen kansanmurhan muodossa aiheuttanut yli miljoonan Etelä-Sudanin kristityn ja animistin kuoleman sekä Darfurin katastrofin. Sudanissa nainen, joka haluaa käyttää housuja, on hengenvaarassa.
Ääri-islamistiset terrorijärjestöt Hamas, Hizbollah ja Al Qaeda eivät tähtää vähempään kuin Israelin valtion tuhoon. Hurskas muslimi, Iranin presidentti ja holokaustin kieltäjä Mahmud Ahmadinejad ei myöskään pidä juutalaisista, kuten eivät pidä vaikkapa Egyptin televisiokanavilla antisemitististä propagandaa kylvävät mullahit ja toimittajat. Osa pikkulapsia antisemitismiin kasvattavista tv-juontajista on naisia, materiaalia löytyy YouTubesta yllin kyllin (Memri TV).
Islam voi olla myös hieno uskonto, jos kaikki me ihmisoikeuksia puolustavat humanistit autamme liberaaleja muslimiystäviämme voittamaan totalitaristi-islamistit.
Jussi K. Niemelä,
Päätoimittaja, Humanisti ja Vapaa Ajattelija
19 September 2009
17 September 2009
Suhtautuminen vapaa-ajattelijoiden ja humanistien bussikampanjaan
Suhtautuminen vapaa-ajattelijoiden ja humanistien bussikampanjaan elämästä nauttimisesta ilman uskoa jumalaan.
Kampanjan vetäjä tietokirjailija Jussi K. Niemelä alustaa Länsi-Uudenmaan humanistien tilaisuudessa Leppävaarassa 15.9.2009.
Kuvaaja: Aleksi Kuitunen
Kampanjan vetäjä tietokirjailija Jussi K. Niemelä alustaa Länsi-Uudenmaan humanistien tilaisuudessa Leppävaarassa 15.9.2009.
Kuvaaja: Aleksi Kuitunen
14 September 2009
Koulujen uskonnonopetus - hyvä vai paha?
Olin torstaina 10.9. klo 18 Helsingin Agricolan kirkossa keskustelemassa uskonnonopetuksesta pappi-kasvatustieteilijä Teemu Laajasalon kanssa. Jarmo Niinimäki Helsingin Vapaa-ajattelijat ry:stä kuvasi debatin ja lopussa on myös yleisökommentteja.
10 September 2009
8 September 2009
Sananvapauden marttyyri
Pääkirjoitus/Humanisti 3/2009
Jussi K. Niemelä
Tiistaina 25.8.2009 tunnettu humanitaarisen maahanmuuton vastustaja, Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho Helsingistä, oli käräjäoikeudessa syytteessä uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Syyte koski Halla-ahon internet-sivullaan julkaisemaa ”Muutama täky Illmanin Mikalle” -kirjoitusta, joka on satiirinen, moraalis-juridisia kaksoisstandardeja pilkkaava ja analysoiva teksti. Halla-aho on selkeästi, kuten jo otsikosta ilmenee, kirjoittanut tekstin provokaationa valtionsyyttäjä Mika Illmanille, joka on tunnettu siitä, että hän puuttuu herkästi internet-kirjoittajien sananvapauteen. Illman sai vuosi sitten kakkossijan Isoveli-palkinnon yksilösarjassa Electronic Frontier Finland - EFFI ry:ltä. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia sananvapauden ja yksityisyyden suojaamiseksi ja edistämiseksi niin Internetissä kuin yhteiskunnassa laajemminkin. Palkinnon perustelut olivat seuraavat:
”Kakkoseksi yksilösarjassa nousi valtionsyyttäjä Mika Illman. Hänen ansioikseen katsottiin sinnikkäät, demokratian periaatteista, syyttäjän toimenkuvasta ja teknisistä realiteeteista välittämättömät pyrkimykset sananvapauden rajoittamiseksi Internetissä.”
Illman, yhdessä vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpään kanssa, pyrkii kitkemään intenetistä rasismin ja muukalaisvihan. Tavoite on tietenkin hyvä, mutta keinot, joilla kansaa yritetään sivistää, ovat suoraan poliisivaltiosta.
Kun Halla-ahon syytteelle oli poliittista painetta, Vihreiden naisten tehtyä tutkintapyynnön – sinänsä hyvinkin aiheellisen – Halla-ahon pöyristyttävästä kirjoittelusta, ja mainitut tekstit olivat syytekohtien osalta vanhentuneet, piti syyttäjän takertua oljenkorsiin. Halla-ahon sivuilla on runsaasti materiaalia, jonka voi luokitella rasistiseksi tai muuten vain sivistymättömäksi vääristelyksi, panetteluksi ja kärjistämiseksi.
Halla-ahon syytteeseen johtaneessa kirjoituksessa on kaksi kohtaa, joista syyte on nostettu. Ensimmäinen koskee profeetta Muhammadia. Halla-aho osoittaa, kenelle se on tarkoitettu, kirjoittamalla ”Aion seuraavaksi heittää Mikalle syötin”. Sen jälkeen tulee syytteenalainen virke:
”Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto.”
Halla-aho kysyy seuraavaksi retorisesti, onko rikollista ilmaista tosiasia, että profeetta ”Muhammad kihlasi 6- tai 7-vuotiaan Aishan. Heidän liittonsa 'täyttyi' Aishan ollessa 9-vuotias. ” Kirjoittajan tarkoitus on tämän jälkeen loogisesti osoittaa, että koska muslimien velvollisuus on noudattaa sunnaa, profeetan elämäntapoja, eikä profeetta koskaan tehnyt mitään mikä ei olisi esimerkillistä, jokaisen muslimin velvollisuus on harjoittaa pedofiliaa.
Toinen syyte on kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Se tuli samassa kirjoituksessa olleesta virkkeestä, jossa Halla-aho vertaa Kaleva-lehden pääkirjoituksessa ollutta arvelua suomalaisten päissään tappamisesta kansallisena, ehkä suorastaan geneettisenä erityispiirteenä, somaleihin. Virke kuuluu:
”Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.”
Halla-aho esittää, että virke on perusteltu, koska rikos- ja työttömyystilastot tukevat oletusta. Hän korostaa, ilmeisen ironisesti, että kyse on vain arvelusta. Asiayhteys ei jätä ketään epäselväksi virkkeen satiirisuudesta. Halla-aho kertoo halunneensa testata, voiko somaleista sanoa saman kuin suomalaisista. Ei voi, ei edes satiirisesti.
Mielestäni koko syyte on tekaistu ja erittäin heppoinen. Olen hyvin huolissani suomalaisten sananvapaudesta.
Islam ei kokonaisuutena ole pedofiiliuskonto, vaikkakin islamissa lapsivaimot ja pakkoavioliitot ovat valitettavan tavallisia. Käytäntöä pitää arvostella ja sitä sopii arvostella hyvinkin kärkevästi. 9-vuotiaan tytön kanssa sukupuoliyhteydessä oleminen on nykymittapuun mukaan sairasta. Lisäksi se on yleisesti tuomittua.
Jussi Halla-aholla pitää olla oikeus kutsua islamia pedofiiliuskonnoksi. On vastenmielistä, jos ihminen ei saa ajatella eri tavalla kuin minä ja vielä vastenmielisempää, jos hän ei saa ilmaista ajatuksiaan vapaasti, ilman pelkoa oikeudenkäynnistä.
Halla-aholla on myös oltava oikeus, kuten kenellä tahansa, esittää satiirisia huomioita yhteiskunnan ja virkamiesten moraalis-juridisista kaksoisstandardeista. Halla-aho on perustellut agendansa nettisivuillaan erinomaisesti. Politiikassa tietenkin saa ja pitää olla eri mieltä. Halla-ahon on saatava esittää näkemyksensä, jotta niitä voi kritisoida ja jotta niistä voi keskustella. Tämä on itsestään selvää. Sananvapaus ei voi tarkoittaa pelkästään miellyttävien ja turvallisten näkemysten esittämistä. Sananvapaus on myös oikeutta kärjistää, provosoida ja loukata.
Mikä pahinta, Halla-aho saa valtiollisen ammattiloukkaantumiskoneiston ansiosta marttyyrinkruunun, joka lisää hänen ja hänen poliittisesti kyseenalaisen liikkeensä suosiota. Samoin kävi eurovaaleissa hollantilaiselle Geert Wildersille, joka sai syytteen poliittista islamia sekä terrorismia kritisoineesta Fitna -lyhytelokuvastaan.
Oikeus arvostella kärkevästi islamia, kirjoittaa mediakriittistä satiiria ja pilkata valtionsyyttäjää eivät ole ainoastaan äärioikeistolaisten rasistien agendalla. Jos Halla-aho tuomitaan, siitä tulee ennakkotapaus, ja äkkiä olemme palanneet vuoteen 1964, Hannu Salaman Juhannustansseihin. Vuonna 2009 tanssitaan tosin Ramadan-tansseja.
Huolestuttavinta asiassa on se, että valtiovalta on kaikesta päätellen ottanut yhden monoteistisen uskonnon, islamin, sekä tietyt kansanryhmät, somalit ja muslimit, erityissuojeluunsa ja tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että yhdenvertaisuus sekä sananvapaus ovat näiltä osin mennyttä. Toisista saa sanoa vapaasti, toisista ei. Ja näin ollen demokratia voi entistä huonommin ja ääriliikkeiden suosio kasvaa entisestään.
Jussi K. Niemelä
Tiistaina 25.8.2009 tunnettu humanitaarisen maahanmuuton vastustaja, Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho Helsingistä, oli käräjäoikeudessa syytteessä uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Syyte koski Halla-ahon internet-sivullaan julkaisemaa ”Muutama täky Illmanin Mikalle” -kirjoitusta, joka on satiirinen, moraalis-juridisia kaksoisstandardeja pilkkaava ja analysoiva teksti. Halla-aho on selkeästi, kuten jo otsikosta ilmenee, kirjoittanut tekstin provokaationa valtionsyyttäjä Mika Illmanille, joka on tunnettu siitä, että hän puuttuu herkästi internet-kirjoittajien sananvapauteen. Illman sai vuosi sitten kakkossijan Isoveli-palkinnon yksilösarjassa Electronic Frontier Finland - EFFI ry:ltä. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia sananvapauden ja yksityisyyden suojaamiseksi ja edistämiseksi niin Internetissä kuin yhteiskunnassa laajemminkin. Palkinnon perustelut olivat seuraavat:
”Kakkoseksi yksilösarjassa nousi valtionsyyttäjä Mika Illman. Hänen ansioikseen katsottiin sinnikkäät, demokratian periaatteista, syyttäjän toimenkuvasta ja teknisistä realiteeteista välittämättömät pyrkimykset sananvapauden rajoittamiseksi Internetissä.”
Illman, yhdessä vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpään kanssa, pyrkii kitkemään intenetistä rasismin ja muukalaisvihan. Tavoite on tietenkin hyvä, mutta keinot, joilla kansaa yritetään sivistää, ovat suoraan poliisivaltiosta.
Kun Halla-ahon syytteelle oli poliittista painetta, Vihreiden naisten tehtyä tutkintapyynnön – sinänsä hyvinkin aiheellisen – Halla-ahon pöyristyttävästä kirjoittelusta, ja mainitut tekstit olivat syytekohtien osalta vanhentuneet, piti syyttäjän takertua oljenkorsiin. Halla-ahon sivuilla on runsaasti materiaalia, jonka voi luokitella rasistiseksi tai muuten vain sivistymättömäksi vääristelyksi, panetteluksi ja kärjistämiseksi.
Halla-ahon syytteeseen johtaneessa kirjoituksessa on kaksi kohtaa, joista syyte on nostettu. Ensimmäinen koskee profeetta Muhammadia. Halla-aho osoittaa, kenelle se on tarkoitettu, kirjoittamalla ”Aion seuraavaksi heittää Mikalle syötin”. Sen jälkeen tulee syytteenalainen virke:
”Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto.”
Halla-aho kysyy seuraavaksi retorisesti, onko rikollista ilmaista tosiasia, että profeetta ”Muhammad kihlasi 6- tai 7-vuotiaan Aishan. Heidän liittonsa 'täyttyi' Aishan ollessa 9-vuotias. ” Kirjoittajan tarkoitus on tämän jälkeen loogisesti osoittaa, että koska muslimien velvollisuus on noudattaa sunnaa, profeetan elämäntapoja, eikä profeetta koskaan tehnyt mitään mikä ei olisi esimerkillistä, jokaisen muslimin velvollisuus on harjoittaa pedofiliaa.
Toinen syyte on kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Se tuli samassa kirjoituksessa olleesta virkkeestä, jossa Halla-aho vertaa Kaleva-lehden pääkirjoituksessa ollutta arvelua suomalaisten päissään tappamisesta kansallisena, ehkä suorastaan geneettisenä erityispiirteenä, somaleihin. Virke kuuluu:
”Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.”
Halla-aho esittää, että virke on perusteltu, koska rikos- ja työttömyystilastot tukevat oletusta. Hän korostaa, ilmeisen ironisesti, että kyse on vain arvelusta. Asiayhteys ei jätä ketään epäselväksi virkkeen satiirisuudesta. Halla-aho kertoo halunneensa testata, voiko somaleista sanoa saman kuin suomalaisista. Ei voi, ei edes satiirisesti.
Mielestäni koko syyte on tekaistu ja erittäin heppoinen. Olen hyvin huolissani suomalaisten sananvapaudesta.
Islam ei kokonaisuutena ole pedofiiliuskonto, vaikkakin islamissa lapsivaimot ja pakkoavioliitot ovat valitettavan tavallisia. Käytäntöä pitää arvostella ja sitä sopii arvostella hyvinkin kärkevästi. 9-vuotiaan tytön kanssa sukupuoliyhteydessä oleminen on nykymittapuun mukaan sairasta. Lisäksi se on yleisesti tuomittua.
Jussi Halla-aholla pitää olla oikeus kutsua islamia pedofiiliuskonnoksi. On vastenmielistä, jos ihminen ei saa ajatella eri tavalla kuin minä ja vielä vastenmielisempää, jos hän ei saa ilmaista ajatuksiaan vapaasti, ilman pelkoa oikeudenkäynnistä.
Halla-aholla on myös oltava oikeus, kuten kenellä tahansa, esittää satiirisia huomioita yhteiskunnan ja virkamiesten moraalis-juridisista kaksoisstandardeista. Halla-aho on perustellut agendansa nettisivuillaan erinomaisesti. Politiikassa tietenkin saa ja pitää olla eri mieltä. Halla-ahon on saatava esittää näkemyksensä, jotta niitä voi kritisoida ja jotta niistä voi keskustella. Tämä on itsestään selvää. Sananvapaus ei voi tarkoittaa pelkästään miellyttävien ja turvallisten näkemysten esittämistä. Sananvapaus on myös oikeutta kärjistää, provosoida ja loukata.
Mikä pahinta, Halla-aho saa valtiollisen ammattiloukkaantumiskoneiston ansiosta marttyyrinkruunun, joka lisää hänen ja hänen poliittisesti kyseenalaisen liikkeensä suosiota. Samoin kävi eurovaaleissa hollantilaiselle Geert Wildersille, joka sai syytteen poliittista islamia sekä terrorismia kritisoineesta Fitna -lyhytelokuvastaan.
Oikeus arvostella kärkevästi islamia, kirjoittaa mediakriittistä satiiria ja pilkata valtionsyyttäjää eivät ole ainoastaan äärioikeistolaisten rasistien agendalla. Jos Halla-aho tuomitaan, siitä tulee ennakkotapaus, ja äkkiä olemme palanneet vuoteen 1964, Hannu Salaman Juhannustansseihin. Vuonna 2009 tanssitaan tosin Ramadan-tansseja.
Huolestuttavinta asiassa on se, että valtiovalta on kaikesta päätellen ottanut yhden monoteistisen uskonnon, islamin, sekä tietyt kansanryhmät, somalit ja muslimit, erityissuojeluunsa ja tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että yhdenvertaisuus sekä sananvapaus ovat näiltä osin mennyttä. Toisista saa sanoa vapaasti, toisista ei. Ja näin ollen demokratia voi entistä huonommin ja ääriliikkeiden suosio kasvaa entisestään.
25 August 2009
Muutama herkullinen luu sananvapauden vahtikoirille
Perussuomalaisten sitoutumaton kaupunginvaltuutettu, humanitaarista maahanmuuttoa fanaattisesti vastustava moraaliltaan kyseenalainen tilastovääristelijä ja törkybloggaaja Jussi Halla-aho on tänään ollut Helsingissä käräjäoikeudessa blogikirjoituksestaan Muutama täky Illmanin Mikalle. Syyttäjä vaati oikeudenkäynnissä Halla-aholle ehdollista vankeutta tai tuntuvaa sakkoa Halla-ahon satiirisesta kirjoituksesta.
Siteeraan tässä ohimennen Halla-ahon mainittua kirjoitusta, josko minutkin joku haastaisi oikeuteen. Olen tosin jo aiemmin Vapaa-ajattelija -lehdessä ja tällä blogilla uudelleen julkaistussa arviossani Robert Spencerin profeetta Muhammadia käsittelevästä teoksesta kutsunut islamin profeettaa pedofiiliksi. Mainittu teksti löytyy myös uskomaton.fi -nettisivulta. Kutsua kuulusteluihin ei ole kuulunut. Vielä.
Eroan Halla-ahosta siinä, että mielestäni islam ei ole pedofiiliuskonto, vaikkakin islamissa lapsivaimot ja pakkoavioliitot ovat valitettavan tavallisia. Mielestäni käytäntöä pitää arvostella ja sitä sopii arvostella hyvinkin kärkevästi. 9-vuotiaan tytön kanssa sukupuoliyhteydessä oleminen on nykymittapuun mukaan sairasta. Lisäksi se on yleisesti tuomittua. Hyvä niin. Aisha, Muhammadin lempivaimo, oli perimätiedon mukaan 9-vuotias kun Muhammad otti hänet seksuaalisesti. Muhammadilla oli muitakin vaimoja, jotka eivät olleet yhtä nuoria, kun Muhammad heidät otti. Hyvä niin. En osaa sanoa, voiko ja pitääkö profeetta Muhammad tämän perusteella luokitella pedofiiksi. Se on joka tapauksessa mahdotonta näin jälkikäteen. Selvää on vain se, että ottaessaan Aishan Muhammad käyttäytyi nykymittapuun mukaan moraalittomasti.
Olen vakaasti sitä mieltä, että Jussi Halla-aholla pitää olla oikeus kutsua islamia pedofiiliuskonnoksi, vaikka siis itse en niin ajattele. Mielestäni on vastenmielistä, jos ihminen ei saa ajatella eri tavalla kuin minä ja vielä vastenmielisempää, jos hän ei saa ilmaista ajatuksiaan vapaasti, ilman pelkoa oikeudenkäynnistä.
Eroan Halla-ahosta myös siinä, etten edes satiirisessa asiayhteydessä sanoisi, että ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre. Halla-aho on näin humoristisesti sanonut ja on tänään ollut siitä syytteessä. Tämä on käsittääkseni Suomen oikeuslaitokselle häpeäksi. Halla-aholla on ollut paljon kärjekkäämpiä ja törkyisempiä kirjoituksia, joista tutkintapyyntöjä tai syytteitä ei ole tullut. Miksi siis mainitusta täkyblogista, joka on ilmiselvää parodiaa?
Jos tämä lyhyt blogimerkintäni – joka on sananvapaudesta huolestuneen toimittajan ja kansalaisen julkista pohdiskelua - loukkaa valtion virkamiehiä, otan osaa.
Siteeraan tässä ohimennen Halla-ahon mainittua kirjoitusta, josko minutkin joku haastaisi oikeuteen. Olen tosin jo aiemmin Vapaa-ajattelija -lehdessä ja tällä blogilla uudelleen julkaistussa arviossani Robert Spencerin profeetta Muhammadia käsittelevästä teoksesta kutsunut islamin profeettaa pedofiiliksi. Mainittu teksti löytyy myös uskomaton.fi -nettisivulta. Kutsua kuulusteluihin ei ole kuulunut. Vielä.
Eroan Halla-ahosta siinä, että mielestäni islam ei ole pedofiiliuskonto, vaikkakin islamissa lapsivaimot ja pakkoavioliitot ovat valitettavan tavallisia. Mielestäni käytäntöä pitää arvostella ja sitä sopii arvostella hyvinkin kärkevästi. 9-vuotiaan tytön kanssa sukupuoliyhteydessä oleminen on nykymittapuun mukaan sairasta. Lisäksi se on yleisesti tuomittua. Hyvä niin. Aisha, Muhammadin lempivaimo, oli perimätiedon mukaan 9-vuotias kun Muhammad otti hänet seksuaalisesti. Muhammadilla oli muitakin vaimoja, jotka eivät olleet yhtä nuoria, kun Muhammad heidät otti. Hyvä niin. En osaa sanoa, voiko ja pitääkö profeetta Muhammad tämän perusteella luokitella pedofiiksi. Se on joka tapauksessa mahdotonta näin jälkikäteen. Selvää on vain se, että ottaessaan Aishan Muhammad käyttäytyi nykymittapuun mukaan moraalittomasti.
Olen vakaasti sitä mieltä, että Jussi Halla-aholla pitää olla oikeus kutsua islamia pedofiiliuskonnoksi, vaikka siis itse en niin ajattele. Mielestäni on vastenmielistä, jos ihminen ei saa ajatella eri tavalla kuin minä ja vielä vastenmielisempää, jos hän ei saa ilmaista ajatuksiaan vapaasti, ilman pelkoa oikeudenkäynnistä.
Eroan Halla-ahosta myös siinä, etten edes satiirisessa asiayhteydessä sanoisi, että ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre. Halla-aho on näin humoristisesti sanonut ja on tänään ollut siitä syytteessä. Tämä on käsittääkseni Suomen oikeuslaitokselle häpeäksi. Halla-aholla on ollut paljon kärjekkäämpiä ja törkyisempiä kirjoituksia, joista tutkintapyyntöjä tai syytteitä ei ole tullut. Miksi siis mainitusta täkyblogista, joka on ilmiselvää parodiaa?
Jos tämä lyhyt blogimerkintäni – joka on sananvapaudesta huolestuneen toimittajan ja kansalaisen julkista pohdiskelua - loukkaa valtion virkamiehiä, otan osaa.
29 June 2009
VASTINE MAINONNAN EETTISELLE NEUVOSTOLLE
Tiedote 29.6.2009
Vapaa-ajattelijain ja Humanistien bussimainoksesta kantelu Mainonnan eettiselle neuvostolle
Vapaa-ajattelijain liiton ja Humanistiliiton meneillään olevasta "Jumalaa tuskin on olemassa" -bussikampanjasta on pääkaupunkiseudulla tehty kantelu Mainonnan eettiselle neuvostolle. Bussikampanja jatkuu vielä kuluvan viikon pääkaupunkiseudulla sekä vaihtoehtoisella tekstillä Tampereella ja Turussa.
Vastineessaan kanteluun Vapaa-ajattelijain liitto ry:n puheenjohtaja ja Humanistiliitto ry:n hallituksen jäsen Jussi K. Niemelä muun muassa toteaa, että toisin kuin kantelija väittää, "mainostajana en näe mainoksemme loukkaavan YK:n ihmisoikeusjulistusta. Päinvastoin, vakaumusten tasa-arvoa edistävänä ja siitä keskustelua herättävänä järjestönä mainoksemme tarkoituksena on nimenomaan edistää ihmisoikeusjulistuksessa mainittujen perusoikeuksien toteutumista yhteiskunnassamme. Uskonnottomien oikeus ilmaista vakaumuksensa julkisesti on taattu perustuslaissa sekä uskonnonvapaus- ja yhdenvertaisuuslaeissa."
Niemelän mukaan "mainoksen takana olevat Vapaa-ajattelijain liitto ja Humanistiliitto ovat IHEU:n (International Humanist and Ethical Union) jäseniä. IHEU on osa YK:n organisaatiota (UNICEF) ja sen tehtävänä on nimenomaan edistää uskonnottomien ihmisoikeuksia."
Kantelussa kampanjan väitetään olevan kunnianloukkaus kaikkia uskovia kohtaan sekä kiihotusta kansanryhmää kohtaan. Vastineessaan Niemelä kiistää tämän.
"Kantelun tehnyt henkilö näyttää pyrkivän tavalliseen tapaan vaatimaan ideoille ja juuri omille ideoilleen etuoikeuksia, ei oikeuksia ja suojaa ihmisille, mihin ajatukseen koko puhe ihmisoikeuksista perustuu. Jos syytös hyväksytään, on rasisti jokainen ateisti joka kertoo rehellisesti mielipiteensä. Tästä näemme, ettei kyse ole mistään hyväntahtoisesta pyrkimyksestä pelastaa jotkut ihmiset väitetyltä rasismilta, vaan pahantahtoisesta pyrkimyksestä tehdä omien näkemysten arvostelusta rikollista rasismisyytöksen avulla."
Suomen Humanistiliitto ry ja Vapaa-ajattelijain liitto ry ovat uskontokuntiin kuulumattomien ihmisten etujärjestöjä. Jäsenemme kutsuvat itseään agnostikoiksi, ateisteiksi, humanisteiksi, uskonnottomiksi tai vapaa-ajattelijoiksi. Liittojen yhteiskunnallisia tavoitteita ovat kaikkien katsomusten tasa-arvo ja kansalaisten yhdenvertainen kohtelu sekä lainsäädännön että käytännön elämän tasolla.
VASTINE MAINONNAN EETTISELLE NEUVOSTOLLE
Mainonnan eettinen neuvosto
Keskuskauppakamari
PL 1000, 00101 Helsinki
Pyynnöstä esitän vastineen bussimainostamme koskevalle Mainonnan eettiselle neuvostolle tulleelle kantelulle.
Mainostajana en näe mainoksemme loukkaavan YK:n ihmisoikeusjulistusta. Päinvastoin, vakaumusten tasa-arvoa edistävänä ja siitä keskustelua herättävänä järjestönä mainoksemme tarkoituksena on nimenomaan edistää ihmisoikeusjulistuksessa mainittujen
perusoikeuksien toteutumista yhteiskunnassamme. Uskonnottomien oikeus ilmaista vakaumuksensa julkisesti on taattu perustuslaissa sekä uskonnonvapaus- ja yhdenvertaisuuslaeissa.
Perustuslaki sanoo asiasta seuraavaa:
12 §
Sananvapaus ja julkisuus
Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.
Mainoksen takana olevat Vapaa-ajattelijain liitto ja Humanistiliitto ovat IHEU:n (International Humanist and Ethical Union) jäseniä. IHEU on osa YK:n organisaatiota (UNICEF) ja sen tehtävänä on nimenomaan edistää uskonnottomien ihmisoikeuksia.
Kantelun tehnyt henkilö näyttää pyrkivän tavalliseen tapaan vaatimaan ideoille ja juuri omille ideoilleen etuoikeuksia, ei oikeuksia ja suojaa ihmisille, mihin ajatukseen koko puhe ihmisoikeuksista perustuu.
Syytös kansanryhmää vastaan kiihottamisesta on aiheeton, koska emme ole
(a) edes maininneet mitään kansanryhmää
(b) esittäneet minkäänlaista kiihotusta, varsinkaan väkivaltaan.
Mainokseen ei myöskään sisälly rasismia. Sanalla "Jumala" isolla kirjaimella yksikkömuodossa viitataan vakiintuneeseen tapaan yksijumalaisten eli monoteististen uskontojen (esim. juutalaisuus, kristinusko, islam) Jumalaan. Kampanjamme esittää oman maailmankatsomuksellisen näkemyksemme ja kritisoi monoteistista ajattelua, mutta monoteistit itsekään eivät ole koskaan ajatelleet monoteismin kuuluvan jollekin erityiselle ihmisryhmälle tai rodulle. Samalla mainoksemme jumala toki koskee kaikkien muidenkin uskontojen jumalia, joten maailman kansat ja etniset ryhmät tulevat mainoksessamme tasa-arvoisesti huomioiduksi. Mainoksemme luonnollisesti viittaa myös lukemattomiin historian hämärään jääneisiin pelottaviin jumaliin, joita kukaan ei enää palvo.
Uskonnottoman vakaumuksen ilmaiseminen ilman jonkin asian kieltoa, jonka ilmaisemme mainoksessa yksinkertaisesti ja maltillisesti tieteellisen käytännön mukaan vieläpä 'tuskin' -varauksella, on tietenkin mahdotonta, joten mikäli vakaumusten tasa-arvoa halutaan käytännössä yhteiskunnassamme toteuttaa, myös uskonnottomien pitää voida esittää vakaumuksensa julkisesti ilman että se loukkaa uskovia. Uskonnottomia tuskin loukkaisi uskovien kampanja, jossa mainostettaisiin Jumala on! emmekä sellaista vaatisi kiellettäväksi, koska kaikilla vakaumusyhteisöillä tulee olla yhdenvertaisesti oikeus ilmaista vakaumuksensa.
Kantelun tehnyt henkilö ottaa lisäksi valituksen aiheeksi työsopimuksellisia näkökohtia, jotka eivät kuulu mainostajalle vaan liikennöitsijälle. Näiltä osin kantelu tulisi ohjata bussiyhtiölle.
Olen Helsingin Sanomien haastattelussa 14.6. itse asiassa suoraan sanonut, että mielestäni kuljettajien omantunnonvapautta pitäisi kunnioittaa niin pitkälle kuin mahdollista ja tarjota heille ajettavaksi sellaisia busseja, joissa olisi joku muu mainos.
Uskonnonvapaussäännöstä edeltävä hallituksen esitys ei sekään anna kuljettajalle oikeutta kieltäytyä työstään, joskin ohjaa työvuorojärjestelyihin: "Säännös puoltaisi yleisesti työnjaollisia tai muita hallinnollisia järjestelyjä, joilla vältettäisiin henkilön velvoittaminen vakaumustaan loukkaaviin työtehtäviin. Esimerkiksi uskonnon tai omantunnon vapauden ja virkavelvollisuuksien väliset ristiriidat joudutaan kuitenkin ratkaisemaan tapauskohtaisesti. Siten säännöksestä ei voida johtaa yleistä oikeutta kieltäytyä virkavelvollisuuksiin kuuluvasta tehtävästä vakaumuksen perusteella." (HE 309/1993)
Kunnioittavasti Helsingissä 29.6.2009,
Jussi K. Niemelä
Puheenjohtaja, Vapaa-ajattelijain liitto ry,
Hallituksen jäsen, Suomen Humanistiliitto ry.
Vapaa-ajattelijain ja Humanistien bussimainoksesta kantelu Mainonnan eettiselle neuvostolle
Vapaa-ajattelijain liiton ja Humanistiliiton meneillään olevasta "Jumalaa tuskin on olemassa" -bussikampanjasta on pääkaupunkiseudulla tehty kantelu Mainonnan eettiselle neuvostolle. Bussikampanja jatkuu vielä kuluvan viikon pääkaupunkiseudulla sekä vaihtoehtoisella tekstillä Tampereella ja Turussa.
Vastineessaan kanteluun Vapaa-ajattelijain liitto ry:n puheenjohtaja ja Humanistiliitto ry:n hallituksen jäsen Jussi K. Niemelä muun muassa toteaa, että toisin kuin kantelija väittää, "mainostajana en näe mainoksemme loukkaavan YK:n ihmisoikeusjulistusta. Päinvastoin, vakaumusten tasa-arvoa edistävänä ja siitä keskustelua herättävänä järjestönä mainoksemme tarkoituksena on nimenomaan edistää ihmisoikeusjulistuksessa mainittujen perusoikeuksien toteutumista yhteiskunnassamme. Uskonnottomien oikeus ilmaista vakaumuksensa julkisesti on taattu perustuslaissa sekä uskonnonvapaus- ja yhdenvertaisuuslaeissa."
Niemelän mukaan "mainoksen takana olevat Vapaa-ajattelijain liitto ja Humanistiliitto ovat IHEU:n (International Humanist and Ethical Union) jäseniä. IHEU on osa YK:n organisaatiota (UNICEF) ja sen tehtävänä on nimenomaan edistää uskonnottomien ihmisoikeuksia."
Kantelussa kampanjan väitetään olevan kunnianloukkaus kaikkia uskovia kohtaan sekä kiihotusta kansanryhmää kohtaan. Vastineessaan Niemelä kiistää tämän.
"Kantelun tehnyt henkilö näyttää pyrkivän tavalliseen tapaan vaatimaan ideoille ja juuri omille ideoilleen etuoikeuksia, ei oikeuksia ja suojaa ihmisille, mihin ajatukseen koko puhe ihmisoikeuksista perustuu. Jos syytös hyväksytään, on rasisti jokainen ateisti joka kertoo rehellisesti mielipiteensä. Tästä näemme, ettei kyse ole mistään hyväntahtoisesta pyrkimyksestä pelastaa jotkut ihmiset väitetyltä rasismilta, vaan pahantahtoisesta pyrkimyksestä tehdä omien näkemysten arvostelusta rikollista rasismisyytöksen avulla."
Suomen Humanistiliitto ry ja Vapaa-ajattelijain liitto ry ovat uskontokuntiin kuulumattomien ihmisten etujärjestöjä. Jäsenemme kutsuvat itseään agnostikoiksi, ateisteiksi, humanisteiksi, uskonnottomiksi tai vapaa-ajattelijoiksi. Liittojen yhteiskunnallisia tavoitteita ovat kaikkien katsomusten tasa-arvo ja kansalaisten yhdenvertainen kohtelu sekä lainsäädännön että käytännön elämän tasolla.
VASTINE MAINONNAN EETTISELLE NEUVOSTOLLE
Mainonnan eettinen neuvosto
Keskuskauppakamari
PL 1000, 00101 Helsinki
Pyynnöstä esitän vastineen bussimainostamme koskevalle Mainonnan eettiselle neuvostolle tulleelle kantelulle.
Mainostajana en näe mainoksemme loukkaavan YK:n ihmisoikeusjulistusta. Päinvastoin, vakaumusten tasa-arvoa edistävänä ja siitä keskustelua herättävänä järjestönä mainoksemme tarkoituksena on nimenomaan edistää ihmisoikeusjulistuksessa mainittujen
perusoikeuksien toteutumista yhteiskunnassamme. Uskonnottomien oikeus ilmaista vakaumuksensa julkisesti on taattu perustuslaissa sekä uskonnonvapaus- ja yhdenvertaisuuslaeissa.
Perustuslaki sanoo asiasta seuraavaa:
12 §
Sananvapaus ja julkisuus
Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.
Mainoksen takana olevat Vapaa-ajattelijain liitto ja Humanistiliitto ovat IHEU:n (International Humanist and Ethical Union) jäseniä. IHEU on osa YK:n organisaatiota (UNICEF) ja sen tehtävänä on nimenomaan edistää uskonnottomien ihmisoikeuksia.
Kantelun tehnyt henkilö näyttää pyrkivän tavalliseen tapaan vaatimaan ideoille ja juuri omille ideoilleen etuoikeuksia, ei oikeuksia ja suojaa ihmisille, mihin ajatukseen koko puhe ihmisoikeuksista perustuu.
Syytös kansanryhmää vastaan kiihottamisesta on aiheeton, koska emme ole
(a) edes maininneet mitään kansanryhmää
(b) esittäneet minkäänlaista kiihotusta, varsinkaan väkivaltaan.
Mainokseen ei myöskään sisälly rasismia. Sanalla "Jumala" isolla kirjaimella yksikkömuodossa viitataan vakiintuneeseen tapaan yksijumalaisten eli monoteististen uskontojen (esim. juutalaisuus, kristinusko, islam) Jumalaan. Kampanjamme esittää oman maailmankatsomuksellisen näkemyksemme ja kritisoi monoteistista ajattelua, mutta monoteistit itsekään eivät ole koskaan ajatelleet monoteismin kuuluvan jollekin erityiselle ihmisryhmälle tai rodulle. Samalla mainoksemme jumala toki koskee kaikkien muidenkin uskontojen jumalia, joten maailman kansat ja etniset ryhmät tulevat mainoksessamme tasa-arvoisesti huomioiduksi. Mainoksemme luonnollisesti viittaa myös lukemattomiin historian hämärään jääneisiin pelottaviin jumaliin, joita kukaan ei enää palvo.
Uskonnottoman vakaumuksen ilmaiseminen ilman jonkin asian kieltoa, jonka ilmaisemme mainoksessa yksinkertaisesti ja maltillisesti tieteellisen käytännön mukaan vieläpä 'tuskin' -varauksella, on tietenkin mahdotonta, joten mikäli vakaumusten tasa-arvoa halutaan käytännössä yhteiskunnassamme toteuttaa, myös uskonnottomien pitää voida esittää vakaumuksensa julkisesti ilman että se loukkaa uskovia. Uskonnottomia tuskin loukkaisi uskovien kampanja, jossa mainostettaisiin Jumala on! emmekä sellaista vaatisi kiellettäväksi, koska kaikilla vakaumusyhteisöillä tulee olla yhdenvertaisesti oikeus ilmaista vakaumuksensa.
Kantelun tehnyt henkilö ottaa lisäksi valituksen aiheeksi työsopimuksellisia näkökohtia, jotka eivät kuulu mainostajalle vaan liikennöitsijälle. Näiltä osin kantelu tulisi ohjata bussiyhtiölle.
Olen Helsingin Sanomien haastattelussa 14.6. itse asiassa suoraan sanonut, että mielestäni kuljettajien omantunnonvapautta pitäisi kunnioittaa niin pitkälle kuin mahdollista ja tarjota heille ajettavaksi sellaisia busseja, joissa olisi joku muu mainos.
Uskonnonvapaussäännöstä edeltävä hallituksen esitys ei sekään anna kuljettajalle oikeutta kieltäytyä työstään, joskin ohjaa työvuorojärjestelyihin: "Säännös puoltaisi yleisesti työnjaollisia tai muita hallinnollisia järjestelyjä, joilla vältettäisiin henkilön velvoittaminen vakaumustaan loukkaaviin työtehtäviin. Esimerkiksi uskonnon tai omantunnon vapauden ja virkavelvollisuuksien väliset ristiriidat joudutaan kuitenkin ratkaisemaan tapauskohtaisesti. Siten säännöksestä ei voida johtaa yleistä oikeutta kieltäytyä virkavelvollisuuksiin kuuluvasta tehtävästä vakaumuksen perusteella." (HE 309/1993)
Kunnioittavasti Helsingissä 29.6.2009,
Jussi K. Niemelä
Puheenjohtaja, Vapaa-ajattelijain liitto ry,
Hallituksen jäsen, Suomen Humanistiliitto ry.
21 June 2009
19 June 2009
The Finnish Atheist Bus Campaign on YouTube
The censorship of the Finnish Campaign 1
The censorship of the Finnish Campaign 2
The censorship of the Finnish Campaign 3
The censorship of the Finnish Campaign 4
On Violence
On the Dangers of Religious Fundamentalism
17 June 2009
YK ja ihmisoikeudet
Pääkirjoitus, Humanisti 2/2009
Kansainvälisessä mediassa on viime kuukausina keskusteltu kriittisesti “uskontojen halventamisen” vastaisesta julkilausumasta, joka hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa tänä keväänä. Uussuomettuneessa mediassamme aiheesta ei tietenkään ole ollut juuri mitään.
Kyse on OIC:n – islamilaisten maiden järjestön – pyrkimyksestä estää islamkritiikki. OIC teki aloitteen YK:n ihmisoikeusneuvostossa ja julkilausuma eteni sieltä YK:n yleiskokoukseen. OIC äänestää ihmisoikeusneuvostossa blokkina ja järjestöön kuuluu 57 islamilaista valtiota. Nämä valtiot eivät ole hyväksyneet YK:n ihmisoikeusjulistusta vaan vaihtoehtoisen Kairon julistuksen, joka on islamilaisten valtioiden oma versio ”ihmisoikeuksista”. Sanomattakin on selvää, että vaihtoehtoisessa versiossa islam menee ihmisoikeuksien edelle.
OIC ei totisesti ole tunnettu siitä, että se kannattaisi jotain islamin maltillisia versioita, vaikkapa mystistä sufilaisuutta. Itse asiassa jo OIC:n ihmisoikeusneuvostossa tekemä aloite osoittaa, että järjestön agendassa kyse on islamismista, islamin tuomisesta politiikkaan. Järjestö siis pyrkii rajoittamaan ihmisoikeuksia myös länsimaissa, islamin nimissä, uskontoaan suojellakseen ja sen voittokulkua edistääkseen. Jäsenmaihin lukeutuvat mm. Afganistan, Saudi-Arabia, Pakistan, Somalia, Sudan, Kuwait ja Iran. Kuten tiedetään, näissä maissa eivät ihmisoikeudet juhli.
OIC:n ”uskontojen halventamisen” vastaista julkilausumaa tukivat OIC-maiden ohella Kiina, Kuuba, Valko-Venäjä ja Venäjä. Nämä maat eivät ole erityisen uskonnollisia, ellei sitten Venäjä nykyään, kun voimakkaaseen putinilaiseen kansallismielisyyteen on läheisesti koplattu ortodoksikristillisyys. Nationalismi on lähes poikkeuksetta uskonnollista.
Tragikoomista asiassa on se, että Kiina ja Venäjä käyvät jatkuvasti “terrorisminvastaista” sotaansa islamilaisia vähemmistöjään uiguureja ja tshetsheenejä vastaan. Mutta tämä ei ilmeisesti ole OIC-maiden mielestä ongelma, tai ainakaan islamin ”halventamista”. Toisaalta juuri Venäjä on antanut Tshetshenian putinmieliselle nukkehallitsija Ramzan Kadyroville vapauden saattaa sharia, islamin laki, voimaan Tshetsheniassa. Kuten tunnettua, sharia ja ihmisoikeudet eivät sovi yhteen – päinvastoin.
Uussuomettuneessa Suomessa ei ilmeisesti ymmärretä, kuinka vakavasta asiasta julkilausumassa on kyse. Media vaikenee aiheesta ilmeisesti siksi, että kansalaisia halutaan ylhäältä päin varjella ”islamofobialta” tai ”russofobialta” eli edistää totalitarististen yhteiskuntajärjestelmien suvaitsemista, kuten aiemmin Kekkosslovakian kulta-aikoina. Samaan aikaan länsimaisilta ihmisiltä ollaan viemässä perustavanlaatuinen ihmisoikeus, sananvapaus, ja tilalle ollaan tuomassa ”uskontojen halventamisen” estävä päätöslauselma, joka kafkamaisesti antaa loukkauksen kohteelle oikeuden määritellä mikä on loukkaavaa. Ei ihme, että ihmisoikeuksia törkeästi polkevat Kiina, Kuuba, Valkovenäjä ja Venäjä ovat OIC:n kanssa samassa rintamassa.
On ilmeistä, että YK järjestönä on tiensä päässä, jos ja kun sitä käytetään totalitaristisen valtiojärjestyksen puolustamiseen ja suojelemiseen sekä teokratian edistämiseen. ”Uskontojen halventamisen” estävä päätöslauselma on ristiriidassa usean YK:n jäsenmaan perustuslain kanssa, joissa taataan sanan- ja uskonnonvapaus. Lisäksi näiden maiden lainsäädännöissä on jo olemassa pykäliä, joissa syrjiminen, kunnianloukkaaminen ja kiihotus kansanryhmiä vastaan on kriminalisoitu.
YK:n ihmisoikeusneuvostosta on jo tullut elin, joka on menettämässä uskottavuutensa. Se on pelkkä erilaisten eturyhmien, usein antidemokraattisten sellaisten, kulissi. Sen ohella siitä on tullut vaarallinen instituutio, jossa totalitaristinen blokki voi ajaa ihmisoikeuksien vastaista agendaansa muka hyvää tarkoitusta edistääkseen. Aivan samalla tavalla holokaustin kieltäjä, Iranin islamistipresidentti Mahmud Ahmadinejad käytti huhtikuussa YK:n rasisminvastaista konferenssia oman antisemitisminsä edistämiseen. Mitä tekemistä khomeinistiajatollahien vihaa lietsovalla nukkehallitsijalla ylipäätään oli kyseisessä konferenssissa?
Kansainvälisen humanistiliikkeen tehtävä on muistuttaa länsimaisten valtioiden päättäjiä siitä, että OIC ja sen liittolaiset eivät ole ihmisoikeuksien vaan oman etunsa asialla aloitteidensa kanssa. Uskonnon tuominen politiikkaan ja ihmisoikeuksien polkeminen sen nimissä on historiallisesti osoittanut vaarallisuutensa. Nyt, kun arvostettu instituutio YK on valjastettu totalitaristisen ja teokraattisen politiikan ajamiseen, hälytyskellojen pitäisi soida huomattavasti äänekkäämmin kuin ne nyt ovat soineet. Kyseiset kellot kumajavat tällä hetkellä juuri meille.
Kansainvälisessä mediassa on viime kuukausina keskusteltu kriittisesti “uskontojen halventamisen” vastaisesta julkilausumasta, joka hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa tänä keväänä. Uussuomettuneessa mediassamme aiheesta ei tietenkään ole ollut juuri mitään.
Kyse on OIC:n – islamilaisten maiden järjestön – pyrkimyksestä estää islamkritiikki. OIC teki aloitteen YK:n ihmisoikeusneuvostossa ja julkilausuma eteni sieltä YK:n yleiskokoukseen. OIC äänestää ihmisoikeusneuvostossa blokkina ja järjestöön kuuluu 57 islamilaista valtiota. Nämä valtiot eivät ole hyväksyneet YK:n ihmisoikeusjulistusta vaan vaihtoehtoisen Kairon julistuksen, joka on islamilaisten valtioiden oma versio ”ihmisoikeuksista”. Sanomattakin on selvää, että vaihtoehtoisessa versiossa islam menee ihmisoikeuksien edelle.
OIC ei totisesti ole tunnettu siitä, että se kannattaisi jotain islamin maltillisia versioita, vaikkapa mystistä sufilaisuutta. Itse asiassa jo OIC:n ihmisoikeusneuvostossa tekemä aloite osoittaa, että järjestön agendassa kyse on islamismista, islamin tuomisesta politiikkaan. Järjestö siis pyrkii rajoittamaan ihmisoikeuksia myös länsimaissa, islamin nimissä, uskontoaan suojellakseen ja sen voittokulkua edistääkseen. Jäsenmaihin lukeutuvat mm. Afganistan, Saudi-Arabia, Pakistan, Somalia, Sudan, Kuwait ja Iran. Kuten tiedetään, näissä maissa eivät ihmisoikeudet juhli.
OIC:n ”uskontojen halventamisen” vastaista julkilausumaa tukivat OIC-maiden ohella Kiina, Kuuba, Valko-Venäjä ja Venäjä. Nämä maat eivät ole erityisen uskonnollisia, ellei sitten Venäjä nykyään, kun voimakkaaseen putinilaiseen kansallismielisyyteen on läheisesti koplattu ortodoksikristillisyys. Nationalismi on lähes poikkeuksetta uskonnollista.
Tragikoomista asiassa on se, että Kiina ja Venäjä käyvät jatkuvasti “terrorisminvastaista” sotaansa islamilaisia vähemmistöjään uiguureja ja tshetsheenejä vastaan. Mutta tämä ei ilmeisesti ole OIC-maiden mielestä ongelma, tai ainakaan islamin ”halventamista”. Toisaalta juuri Venäjä on antanut Tshetshenian putinmieliselle nukkehallitsija Ramzan Kadyroville vapauden saattaa sharia, islamin laki, voimaan Tshetsheniassa. Kuten tunnettua, sharia ja ihmisoikeudet eivät sovi yhteen – päinvastoin.
Uussuomettuneessa Suomessa ei ilmeisesti ymmärretä, kuinka vakavasta asiasta julkilausumassa on kyse. Media vaikenee aiheesta ilmeisesti siksi, että kansalaisia halutaan ylhäältä päin varjella ”islamofobialta” tai ”russofobialta” eli edistää totalitarististen yhteiskuntajärjestelmien suvaitsemista, kuten aiemmin Kekkosslovakian kulta-aikoina. Samaan aikaan länsimaisilta ihmisiltä ollaan viemässä perustavanlaatuinen ihmisoikeus, sananvapaus, ja tilalle ollaan tuomassa ”uskontojen halventamisen” estävä päätöslauselma, joka kafkamaisesti antaa loukkauksen kohteelle oikeuden määritellä mikä on loukkaavaa. Ei ihme, että ihmisoikeuksia törkeästi polkevat Kiina, Kuuba, Valkovenäjä ja Venäjä ovat OIC:n kanssa samassa rintamassa.
On ilmeistä, että YK järjestönä on tiensä päässä, jos ja kun sitä käytetään totalitaristisen valtiojärjestyksen puolustamiseen ja suojelemiseen sekä teokratian edistämiseen. ”Uskontojen halventamisen” estävä päätöslauselma on ristiriidassa usean YK:n jäsenmaan perustuslain kanssa, joissa taataan sanan- ja uskonnonvapaus. Lisäksi näiden maiden lainsäädännöissä on jo olemassa pykäliä, joissa syrjiminen, kunnianloukkaaminen ja kiihotus kansanryhmiä vastaan on kriminalisoitu.
YK:n ihmisoikeusneuvostosta on jo tullut elin, joka on menettämässä uskottavuutensa. Se on pelkkä erilaisten eturyhmien, usein antidemokraattisten sellaisten, kulissi. Sen ohella siitä on tullut vaarallinen instituutio, jossa totalitaristinen blokki voi ajaa ihmisoikeuksien vastaista agendaansa muka hyvää tarkoitusta edistääkseen. Aivan samalla tavalla holokaustin kieltäjä, Iranin islamistipresidentti Mahmud Ahmadinejad käytti huhtikuussa YK:n rasisminvastaista konferenssia oman antisemitisminsä edistämiseen. Mitä tekemistä khomeinistiajatollahien vihaa lietsovalla nukkehallitsijalla ylipäätään oli kyseisessä konferenssissa?
Kansainvälisen humanistiliikkeen tehtävä on muistuttaa länsimaisten valtioiden päättäjiä siitä, että OIC ja sen liittolaiset eivät ole ihmisoikeuksien vaan oman etunsa asialla aloitteidensa kanssa. Uskonnon tuominen politiikkaan ja ihmisoikeuksien polkeminen sen nimissä on historiallisesti osoittanut vaarallisuutensa. Nyt, kun arvostettu instituutio YK on valjastettu totalitaristisen ja teokraattisen politiikan ajamiseen, hälytyskellojen pitäisi soida huomattavasti äänekkäämmin kuin ne nyt ovat soineet. Kyseiset kellot kumajavat tällä hetkellä juuri meille.
6 April 2009
Islam ja lasten oikeudet
Tiedote 6.4.2009
Suomen Vapaa-ajattelijain liitto ry katsoo, että Suomessa tulee noudattaa
maassamme vallalla olevia lakeja ja ihmisoikeuskäsityksiä. On aivan
käsittämätöntä, että tätä perusajatusta joutuu painottamaan nykyajan
Suomessa. Viimeaikaisten uutisten perusteella on tullut selväksi, että
osa Suomessa asuvista muslimeista ei noudata Suomen lakia mm. lasten
suojaiän osalta.
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/14-vuotiaan-suomessa-vihkinyt-imaami-13-vuotta-hyva-avioitumisika/138298
Imaami Chehab Khodrilla on tietenkin oikeus lausua mielipiteensä. Vapaa
mielipiteen ilmaisu on ollut hyvin pitkään länsimaisen kulttuurin
selkäranka. Sananvapaus tuntuu vain unohtuvan mm. Imaami Khodrilta, kun
käsiteltävä asia on hänelle itselleen epämieluisa.
Uusimassa Vapaa-ajattelija-lehdessä on sarjakuvataitelija Ville Rannan
haastattelu, jossa hän kertoo, kuinka Imaami Khodr kohteli häntä YLE:n
Ajankohtaisen kakkosen Jumala-illassa vuonna 2006. Lehdessä on myös
Ville Rannan Kaltio-lehdestä tuolloin sensuroitu Muhammad-aiheinen
sarjakuva.
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lehti/2009_02/VA_0209.pdf
Vapaa-ajattelijat kysyvät, haluaisiko Suomen lakia ja ihmisoikeuksia
kunnioittava naittaa oman peruskoulun neljännellä luokalla koulua
käyvän tyttärensä vanhemmalle miehelle. Vastaus on ilmeinen; ei tietenkään.
Miksi sitten sallisimme tämän kohtalon tytölle, joka sattumoisin on syntynyt
islamilaisen kulttuuriin piiriin? On olemassa joitakin perustavaa
laatua olevia ihmisoikeuksia ja yksi keskeinen on lapsen oikeus lapsuuteen.
Tämä ei toteudu, jos lapsi joutuu aikuisen miehen sänkykumppaniksi.
Uskonnoille ei saa antaa mitään erioikeuksia eikä niiden nimissä tule
sallia ihmisoikeuksien polkemista. Lainsäädännön tulee perustua
rationaaliseen päätöksentekoon ja siinä tulee ottaa huomioon paras
mahdollinen tutkittu tieto. Uskontojen vanhat pyhät kirjat eivät
täytä tätä velvoitetta. Ja mikä tärkeintä, lain oikeusvaltiossa pitää
olla kaikille sama. Tämän pitäisi olla aivan itsestäänselvyys. Näin ei
vain näytä käyvän, kun puhutaan uskonnoista ja niiden omista
tulkinnoista.
Suomi tekee karhunpalveluksen sekä itselleen että maahanmuuttajille
salliessaan islaminuskoisille erivapauksia. Keskustelussa ollut lasten
suojaikä on tehty lasten suojelemiseksi, eikä sitä saa heittää
romukoppaan minkään uskonnollisen ryhmittymän miellyttämiseksi.
Vapaa-ajattelijain liitto on uskonnottomien yhdistys, jonka tavoitteena
on mm. kaikkien uskontojen ja vakaumusten saattaminen tasa-arvoisiksi
sekä uskonnottomien etujen valvonta.
Suomen Vapaa-ajattelijain liitto ry katsoo, että Suomessa tulee noudattaa
maassamme vallalla olevia lakeja ja ihmisoikeuskäsityksiä. On aivan
käsittämätöntä, että tätä perusajatusta joutuu painottamaan nykyajan
Suomessa. Viimeaikaisten uutisten perusteella on tullut selväksi, että
osa Suomessa asuvista muslimeista ei noudata Suomen lakia mm. lasten
suojaiän osalta.
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/14-vuotiaan-suomessa-vihkinyt-imaami-13-vuotta-hyva-avioitumisika/138298
Imaami Chehab Khodrilla on tietenkin oikeus lausua mielipiteensä. Vapaa
mielipiteen ilmaisu on ollut hyvin pitkään länsimaisen kulttuurin
selkäranka. Sananvapaus tuntuu vain unohtuvan mm. Imaami Khodrilta, kun
käsiteltävä asia on hänelle itselleen epämieluisa.
Uusimassa Vapaa-ajattelija-lehdessä on sarjakuvataitelija Ville Rannan
haastattelu, jossa hän kertoo, kuinka Imaami Khodr kohteli häntä YLE:n
Ajankohtaisen kakkosen Jumala-illassa vuonna 2006. Lehdessä on myös
Ville Rannan Kaltio-lehdestä tuolloin sensuroitu Muhammad-aiheinen
sarjakuva.
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lehti/2009_02/VA_0209.pdf
Vapaa-ajattelijat kysyvät, haluaisiko Suomen lakia ja ihmisoikeuksia
kunnioittava naittaa oman peruskoulun neljännellä luokalla koulua
käyvän tyttärensä vanhemmalle miehelle. Vastaus on ilmeinen; ei tietenkään.
Miksi sitten sallisimme tämän kohtalon tytölle, joka sattumoisin on syntynyt
islamilaisen kulttuuriin piiriin? On olemassa joitakin perustavaa
laatua olevia ihmisoikeuksia ja yksi keskeinen on lapsen oikeus lapsuuteen.
Tämä ei toteudu, jos lapsi joutuu aikuisen miehen sänkykumppaniksi.
Uskonnoille ei saa antaa mitään erioikeuksia eikä niiden nimissä tule
sallia ihmisoikeuksien polkemista. Lainsäädännön tulee perustua
rationaaliseen päätöksentekoon ja siinä tulee ottaa huomioon paras
mahdollinen tutkittu tieto. Uskontojen vanhat pyhät kirjat eivät
täytä tätä velvoitetta. Ja mikä tärkeintä, lain oikeusvaltiossa pitää
olla kaikille sama. Tämän pitäisi olla aivan itsestäänselvyys. Näin ei
vain näytä käyvän, kun puhutaan uskonnoista ja niiden omista
tulkinnoista.
Suomi tekee karhunpalveluksen sekä itselleen että maahanmuuttajille
salliessaan islaminuskoisille erivapauksia. Keskustelussa ollut lasten
suojaikä on tehty lasten suojelemiseksi, eikä sitä saa heittää
romukoppaan minkään uskonnollisen ryhmittymän miellyttämiseksi.
Vapaa-ajattelijain liitto on uskonnottomien yhdistys, jonka tavoitteena
on mm. kaikkien uskontojen ja vakaumusten saattaminen tasa-arvoisiksi
sekä uskonnottomien etujen valvonta.
27 March 2009
Sananvapaus on myös oikeutta loukata
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske teki tänään päätöksen syyttää Jussi Halla-ahoa ”kiihottamisesta kansanryhmää vastaan” sekä ”uskonrauhan rikkomisesta”. Mielestäni Kalskeen valitsemat kohdat Halla-ahon kirjoituksista eivät alkuunkaan riitä perusteluiksi syytteelle, koska ne ovat selkeästi ”täkyjä” ja ilmeisen ironisia tarkoitukseltaan. ”Geeniperuste” on erityisen huono, koska sillä Halla-aho nimenomaan halusi testata, saako somalialaistaustaisista sanoa samaa kuin suomalaisista. Ei näemmä saa, edes retorisesti.
Halla-ahon uskontokritiikki sen sijaan liittyy erittäin elimellisesti hänen poliittiseen tavoitteeseensa, humanitaarisen maahanmuuton vastustamiseen. Halla-ahon uskontokritiikki kohdistuu näet pääsääntöisesti islamiin sekä kristinuskoon sikäli, kuin se islamia myötäilee tai puolustelee.
Itse olen Vihreä enkä vastusta maahanmuuttoa, koska mielestäni Suomi on tässä suhteessa menossa parempaan suuntaan koko ajan, mutta islamia olen vapaa-ajattelijana ja ateistina arvostellut siinä missä Halla-ahokin. Omista kirjoituksistani löytyy kohtia, jotka ovat yhtä kärkeviä kuin ne tarkoitukselliset ”täkypalat”, jotka Halla-aho blogilleen laittoi.
Sananvapauteen kuuluu olennaisena osana vapaus loukata ja erityisesti uskontokritiikki on tunnetusti erittäin herkkä alue. Jopa maltillinen teisti loukkaantuu herkästi, jos hänen uskomuksiaan lähtee kyseenalaistamaan. Tästä syystä sanan- ja uskonnonvapaus – kaksi perustavanlaatuista ihmisoikeutta – joutuvat usein törmäyskurssille.
Itse olen valinnut sananvapauden kannattamisen enkä ole tehnyt elämässäni yhtään tutkintapyyntöä kunnianloukkauksesta tai vastaavasta. Olisin kyllä voinut sellaisia tehdä, mutten ole halunnut, koska sananvapaus ja omantunnonvapaus ovat minulle erittäin tärkeitä.
Yritän nykyisin harjoittaa uskontokritiikkiä tavalla, joka ei tarkoituksella pyri ketään uskonnollista ihmistä loukkaamaan, mutta toisaalta uskonnolliset tahot ovat itse erittäin herkkiä loukkaamaan niitä, jotka heitä uskaltautuvat kritisoimaan. Tästä olen kirjoittanut tällä blogilla paljon ja tulen kirjoittamaan.
Kuten Geert Wildersin Fitna-lyhytelokuvaa käsitelleessä esseessäni kirjoitan, jos vaikkapa islam todella olisi rauhan ja suvaitsevaisuuden uskonto, niille, jotka väittävät, että se tosiasiassa tarjoaa tekosyyn väkivaltaan, sortoon ja terroriin, naureskeltaisiin. Sen sijaan se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Islam on kritiikkinsä ja kriitikkonsa ansainnut.
Samalla haluan korostaa myös itänaapurissamme yleistyvää vaarallista nationalismin ja ortodoksikristillisyyden liittoa. Suomessakin on kiihkovenäläismielisiä tahoja, jotka harjoittavat aggressiivista vihapropagandaa etenkin Baltian maita ja niiden asukkaita sekä niistä Suomeen muuttaneita ihmisiä kohtaan. Tätäkin ikävää toimintaa pitää voida kritisoida ilman pelkoa sananvapauden menettämisestä. Virolaisia haukkuvat tahot ovatkin erittäin hanakoita vetoamaan juuri sananvapauteen, siis omaansa. Muiden sananvapautta he pyrkivät aktiivisesti estämään tai sanoman merkitystä vähättelemään.
Olen Jussi Halla-ahon kanssa poliittisesti täysin eri linjoilla lähes kaikissa asioissa, mutta toivon kaikesta sydämestäni, ettei häntä tuomita Kalskeen ajamista syytteistä. Aivan kuten Geert Wilders Hollannissa, myös Halla-aho osaa jo kerätä poliittiset irtopisteet ja tällainen naurettava näytösoikeudenkäynti tulee eittämättä vain kasvattamaan hänen suosiotaan.
Halla-ahon uskontokritiikki sen sijaan liittyy erittäin elimellisesti hänen poliittiseen tavoitteeseensa, humanitaarisen maahanmuuton vastustamiseen. Halla-ahon uskontokritiikki kohdistuu näet pääsääntöisesti islamiin sekä kristinuskoon sikäli, kuin se islamia myötäilee tai puolustelee.
Itse olen Vihreä enkä vastusta maahanmuuttoa, koska mielestäni Suomi on tässä suhteessa menossa parempaan suuntaan koko ajan, mutta islamia olen vapaa-ajattelijana ja ateistina arvostellut siinä missä Halla-ahokin. Omista kirjoituksistani löytyy kohtia, jotka ovat yhtä kärkeviä kuin ne tarkoitukselliset ”täkypalat”, jotka Halla-aho blogilleen laittoi.
Sananvapauteen kuuluu olennaisena osana vapaus loukata ja erityisesti uskontokritiikki on tunnetusti erittäin herkkä alue. Jopa maltillinen teisti loukkaantuu herkästi, jos hänen uskomuksiaan lähtee kyseenalaistamaan. Tästä syystä sanan- ja uskonnonvapaus – kaksi perustavanlaatuista ihmisoikeutta – joutuvat usein törmäyskurssille.
Itse olen valinnut sananvapauden kannattamisen enkä ole tehnyt elämässäni yhtään tutkintapyyntöä kunnianloukkauksesta tai vastaavasta. Olisin kyllä voinut sellaisia tehdä, mutten ole halunnut, koska sananvapaus ja omantunnonvapaus ovat minulle erittäin tärkeitä.
Yritän nykyisin harjoittaa uskontokritiikkiä tavalla, joka ei tarkoituksella pyri ketään uskonnollista ihmistä loukkaamaan, mutta toisaalta uskonnolliset tahot ovat itse erittäin herkkiä loukkaamaan niitä, jotka heitä uskaltautuvat kritisoimaan. Tästä olen kirjoittanut tällä blogilla paljon ja tulen kirjoittamaan.
Kuten Geert Wildersin Fitna-lyhytelokuvaa käsitelleessä esseessäni kirjoitan, jos vaikkapa islam todella olisi rauhan ja suvaitsevaisuuden uskonto, niille, jotka väittävät, että se tosiasiassa tarjoaa tekosyyn väkivaltaan, sortoon ja terroriin, naureskeltaisiin. Sen sijaan se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Islam on kritiikkinsä ja kriitikkonsa ansainnut.
Samalla haluan korostaa myös itänaapurissamme yleistyvää vaarallista nationalismin ja ortodoksikristillisyyden liittoa. Suomessakin on kiihkovenäläismielisiä tahoja, jotka harjoittavat aggressiivista vihapropagandaa etenkin Baltian maita ja niiden asukkaita sekä niistä Suomeen muuttaneita ihmisiä kohtaan. Tätäkin ikävää toimintaa pitää voida kritisoida ilman pelkoa sananvapauden menettämisestä. Virolaisia haukkuvat tahot ovatkin erittäin hanakoita vetoamaan juuri sananvapauteen, siis omaansa. Muiden sananvapautta he pyrkivät aktiivisesti estämään tai sanoman merkitystä vähättelemään.
Olen Jussi Halla-ahon kanssa poliittisesti täysin eri linjoilla lähes kaikissa asioissa, mutta toivon kaikesta sydämestäni, ettei häntä tuomita Kalskeen ajamista syytteistä. Aivan kuten Geert Wilders Hollannissa, myös Halla-aho osaa jo kerätä poliittiset irtopisteet ja tällainen naurettava näytösoikeudenkäynti tulee eittämättä vain kasvattamaan hänen suosiotaan.
19 March 2009
Uskonnoton nettiskaba!
Ihmiset, osallistukaa Vapaa-ajattelijain liitto ry:n nettisivuilla kilpailuun. Palkintona hulppeita DVD-elokuvia!
15 March 2009
Uusateismin ”uskontunnustus”
Jussi K. Niemelä ja Tapani Hietaniemi
Kanava 2/09
Piispa Eero Huovinen käsitteli uusateismin, tieteen ja uskonnon suhdetta artikkelissaan ”Uusateismin haaste” (Kanava 9/2008). Kirjoitus sisälsi monia tärkeitä oivalluksia, mutta myös lukuisia ongelmallisia näkemyksiä. Vastaamme tässä esseessä Huovisen haasteeseen hänen toivomassaan dialogin hengessä.
Huovinen toteaa, että kovan retoriikan ja taistelumielen asemesta pitäisi edetä avoimeen ajatustenvaihtoon. Tämä on kannatettavaa, mutta toisaalta piispa itsekään ei näytä täysin vapautuneen taistelumielestään. Huovisen kollega Mikko Heikka on retoriikassaan vielä kovempi ja taistelumielisempi ja hyökkää Suomen Kuvalehden kolumneissaan uusateismin ”neljän ratsumiehen” eli Richard Dawkinsin, Daniel C. Dennettin, Sam Harrisin ja Christopher Hitchensin kimppuun ilman riittäviä perusteita.
Ongelmallinen on jo se Huovisen ja Heikan väite, että Dawkinsin ja kumppaneiden kritiikki olisi relevanttia vain anglosaksisessa kulttuuripiirissä. Skepsis ry:n vuoden 2008 Huuhaa-palkinnon saanut Kustannus Oy Uusi Tie on julkaissut professori Tapio Puolimatkan teokset Usko, tiede ja Raamattu sekä Usko, tiede ja evoluutio, jotka vastaansanomattomasti osoittavat, miten kreationismi ja tieteen metodiikan ohittaminen tekevät tuloaan myös Suomeen. Puolimatka on avoimesti kristitty ja hän pyrkii ajamaan luoja-Jumalaansa tieteeseen tavalla, joka on kuin suoraan Yhdysvalloissa toimivan älykkään suunnittelun pääideologien oppikirjasta.
Tiede ja uskonto
A-teismi tarkoittaa teismin, jumaluskon puuttumista. Teismi/a-teismi jakaa aristoteelisessa logiikassa mahdollisen maailman kahteen osaan yhden ominaisuuden perusteella. Toisin kuin Huovinen esittää, agnostismi ei ole kolmas keskitie, vaan pikemminkin ristiintaulukointi: on olemassa sekä agnostistista ateismia että agnostisista teismiä.
Tunnustaudemme ateisteiksi (tai, kuten nykykeskustelussa sanotaan: olemme ”bright”), mutta emme pidä Jumalan olemassaoloa ”mahdottomana”, kuten Huovinen luulee, vaan äärimmäisen epätodennäköisenä, kuten saunatonttujen, kentaurien, keijukaisten, haamujen ja Immanuel Kantin ”kultaisen vuoren” olemassaoloa. Lisäksi katsomme, että jotkut jumalat ovat todennäköisempiä kuin toiset: esimerkiksi einsteinilaisen panteistisen jumalan (jumala = luonto) todennäköisyys on jopa tasan 1. Pitää muistaa, että jonkin olemassa olevan, havaittavan seikan nimittäminen Jumalaksi ei tee siitä Jumalaa. Ihmisyksilöitäkin jumaloidaan ja kutsutaan jumaliksi.
Aivan eri asia on sellaisen Jumalan olettaminen, joka
a) on luonut maailmankaikkeuden - ja samalla luonut sen ihmiskunnan pelastusnäyttämöksi
b) johtaa maailmankaikkeuden kehitystä
c) sekä kaitselmuksena johtaa ihmiskunnan historiaa
d) on ilmoituksessaan älyllisesti ja moraalisesti oikeassa
e) on moraalin välttämätön lähde
f) vastaa ihmisten rukouksiin.
Suunnilleen tällaiseen Jumalaan uskotaan Abrahamin uskonnoissa: juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa, ainakin niiden valtavirrassa. Tällaiseen Jumalaan kohdistuva kritiikki on esitetty erinomaisen selkeästi ”viidennen ratsumiehen”, Victor J. Stengerin, (johon Dawkinskin näyttää tukeutuvan) kirjassa: God: The Failed Hypothesis - How Science Shows That God Does Not Exist (Prometheus Books 2007).
Väitteet (a-f) ovat hypoteeseja, joita voidaan empiirisesti testata - ja on testattukin. Kaikkia näitä kysymyksiä tutkittaessa maailmankaikkeuden, luonnon ja ihmisen historia näyttää juuri siltä, millainen se olisi ilman Jumalaa. Paitsi että kuvatun kaltaisen Jumalan todennäköisyys on äärimmäisen pieni, ei sellaisen Jumalan puolesta ole myöskään olemassa minkäänlaista evidenssiä. Stengerin kirja tekee selvää jälkeä a-f –Jumalasta.
Huovinen näyttää artikkelissaan ainoastaan toistavan paleontologi Stephen Jay Gouldin aikoinaan lanseeraamaa teesiä "non-overlapping magisteria” (NOMA) tieteestä ja uskonnosta; ne ovat teesin mukaan valtakuntia, jotka eivät ole päällekkäisiä. Koko Huovisen argumentaatio seisoo ja luhistuu teesin myötä. Piispa tekee Jumalastaan täysin tuonpuoleisen, maailmaan vaikuttamattoman ja sanoin kuvaamattoman, jota voidaan lähestyä ainoastaan täysmystisesti, tunteen asiana.
Toisin sanoen Huovinen Dawkinsin ”materialistista lähtöoletusta” kritisoidessaan ajautuu ongelmiin, joita uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäinen esittelee Vartija-lehden 120-vuotisjuhla-artikkelissaan ”Missä hän on nyt?” (Vartija 5-6/2008, s. 185-193). Piispa pyyhkii Jumalansa havaittavasta todellisuudesta ja päätyy puolustamaan tuonpuoleista, maailmankaikkeuteen mitenkään vaikuttamatonta abstraktia käsitettä, mielikuvaa ja tunnetta. Mutta Jumala, joka ei ole millään tavoin kausaalisesti läsnä materiaalisessa todellisuudessa, ei ole kristinuskon Jumala. Se on epämääräinen uusdeistinen käsite, joka lisäksi edustaa Huovisen muuten ansiokkaasti esittelemää fideismiä, joka tietenkin johtaa täydelliseen tieto-opilliseen relativismiin.
Mikä tahansa tosiasiaväite, jota ei voida tieteen metodein tarkastella tai tutkia, ja jota pyritään puolustamaan fideistisin argumentein, on yhtä toivoton. Fideismin rationaalista kritiikkiä kaihtava Jumala on yhtä epätodennäköinen kuin yksisarvinen, hammaskeiju tai sinipiika. Tiedämme toki nimenomaan luonnontieteen edistymisen ansiosta, että teologien ja piispain vesitetty Jumalusko – käytännössä ateismia lähestyvä uusdeismi – on suoraa seurausta uskonnon epätoivoisesta puolustustaistelusta. Nykyiset oppineet teologit olisivat vielä keskiajalla olleet kerettiläisiä ja he olisivat joutuneet inkvisition käsittelyyn. Ja mitä useampia ominaisuuksia Jumalalle vastaavasti postuloidaan, sitä epätodennäköisemmäksi Jumala tulee. Tätä Dawkinsin perusargumenttia hänen teologikriitikkonsa eivät mitenkään tunnu ymmärtävän – tai sitten he eivät halua sitä ymmärtää. Tämä johtuu tietenkin siitä, että seuraukset argumentin sisäistämisestä ovat teismille kohtalokkaat.
Huovinen jopa kysyy: ”Ajattelevatko uusateistit, että luonnontieteet voivat ratkaista myös metafyysisiä kysymyksiä? Eivät varsinaisesti, sillä heidän mielestään metafysiikkaa ei ole. Kaikki on luonnollista.”
Toki ”olevaisen olemusta”, jos metafysiikka siksi määritellään, voi aivan hyvin pohtia. Siitä, että pyrimme perustelemaan maailmankuvamme ja –katsomuksemme luonnollisesti eli naturalistisesti (tätä tarkoittaa ”bright”), ei seuraa, että a priori torjuisimme vastaväitteet mahdottomiksi. Stengeriä seuraten tiede voi tutkia myös yliluonnollisia syitä ja hyväksyä ne jopa selityksiksi, mikäli mitkään muut selitykset eivät toimi. Näin esimerkiksi Harvardissa on tutkittu rukousten toimivuutta. Mitään näyttöä niiden parantavasta voimasta ei kuitenkaan ole löytynyt. Tieteen metodi on taas kerran osoittanut, että uskonto ja tiede eivät ole NOMA:n erottamia entiteettejä.
Huovinen toteaa, että ”filosofiassa ja teologiassa kysymystä Jumalan olemassaolosta ei yleensä lueta luonnontieteiden alaan. Luonnontieteet tutkivat materiaalista ja verifioitavissa olevaa todellisuutta. Niiden luonteeseen ei kuulu ottaa kantaa ns. tuonpuoleisiin asioihin, joihin metafysiikka ja kysymys Jumalasta kuuluvat.”
Juuri tässä on perusvirhe. Aina, kun uskonto tai oikeastaan uskova henkilö – tai oikeastaan kuka tahansa henkilö – esittää maailmankaikkeuden tosiasioihin liittyvän sisällöllisen väitteen Jumalasta, on se hypoteesina testattavissa kuten mikä tahansa mitä tahansa oliota koskeva näkemys. Tätä korostaa myös Ilkka Pyysiäinen artikkelissaan. Millainen on Jumala, joka on kaiken empiirisen ”takana”? Pyysiäinen kommentoi lakonisesti, että sellainen Jumala kuulostaa kovasti uusdeismiltä. ”Jumala on olemassa, mutta hän ei voi tehdä mitään. Heti, jos hänen väitetään tekevän jotakin maailmassa, asiaa pitäisi voida tutkia empiirisesti. Tosiasia on, että minkäänlaista Jumalaa ei tarvita fysiikan yhtälöihin tai biologian teorioihin. Maailman toiminta on kuvattavissa ilman Jumalaa ja se jopa tunnetaan jo varsin perinpohjaisesti; mitään suuria salaisuuksia ei enää ole” (s. 187).
Jumala-kysymys tieteessä
Luonnontieteen voittokulun myötä oppineen teologin sydämen syövereihin jää ainoastaan tunne siitä, että jonkinlaisen jumalan on oltava olemassa, tosiasioista huolimatta. Kyseinen jumala sattuu esimerkiksi piispa Heikan ja Huovisen sekä professori Tapio Puolimatkan kohdalla olemaan kristinuskon Jumala. Luultavasti piispat hyväksyvät väitteemme, että mikäli he olisivat sattuneet syntymään Saudi-Arabiassa, heidän tunteensa kohdistuisi Koraanin wahhabilaisesti tulkittuun Allahiin. Fideismin avulla ei tietenkään ole mitään keinoa osoittaa kumpaakaan tunnetta vääräksi, mutta sen sijaan luonnontieteen ja rationaalisen ajattelun keinoin molempien jumaluuksien olemassaolo voidaan perustellusti kyseenalaistaa.
Pyysiäinen jatkaa (s. 189): ”Jumalan käsitettä voidaan tietysti muokata niin, että siitä tulee helpompi puolustaa, mutta tällöin emme enää ole kiinnostuneita tietystä todellisuuden ilmiöstä vaan pelkän käsitteen puolustamisesta. Ja sitähän voi aina jatkaa loputtomiin kun vain käsitettä rukataan jatkuvasti.” Huovinen puolestaan esittää, että ”Dawkins näyttää pitävän Jumalaa havaittavaan todellisuuteen kuuluvana oliona. Vain tällöin hänen päättelynsä voisi edes teoriassa olla perusteltu.”
Juuri tässä kohdassa luonnontieteisiin nojaavia uusateisteja arvostelevat kristilliset filosofit, kasvatustieteilijät, teologit ja piispat tekevät virheensä. Kuten todettua, tietenkään luonnontiede ei käsittele asioita, jotka eivät ole todellisuuteen kuuluvia. Mutta tuollaiseen määrittelyyn ajautuva teologi on siis oikeastaan tehnyt jo meidän ateistien työn – hän on poistanut Jumalan todellisuudesta ja on lähestulkoon itsekin ateisti (tai ainakin ”uusdeisti”, Pyysiäisen termiä lainaten).
Lisäksi toisin kuin Huovinen väittää, suuret monoteistiset uskonnot nimenomaan opettavat, että Jumala loi maailman, vieläpä ihmisen pelastuksen näyttämöksi, ja ohjaa luonnon sekä ihmisen kehitystä, vastaa rukouksiin ja on moraalimme välttämätön lähde. Tällaisen uskonnon kohtaamme kaikkialla.
Huovisen oma mystinen Jumala ei ole hänen uskontonsa alkuperäinen Jumala, vaan oppineiden teologien ja erityisesti luonnontieteiden paljastamien tosiseikkojen vesittämä käsitteellinen, ”teologisesti korrekti” abstraktio. Silti Huovinen katsoo aiheelliseksi syyttää Dawkinsia epäloogisuudesta: ”Dawkinsin logiikka joutuu vaikeuksiin. Voidaan asettaa vastakysymys: toimivatko havaittavan todellisuuden lainalaisuudet puhuttaessa tuonpuoleisesta Jumalasta?”
Mikäli Huovisen Jumalalla ei ole mitään yhteyttä tämänpuoliseen, ei häntä voi tutkia, mutta lisäksi ei hänestä silloin myöskään voida järkevästi edes puhua. Päädytään Ludwig Wittgensteinin kuuluisaan lausahdukseen: ”Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava!” Tältä pohjalta dialogi käy tai oikeastaan tehdään mahdottomaksi.
Jumalakysymys luonnontieteessä on paljon paremmin perustelu kuin piispat antavat ymmärtää. Asia voidaan tiivistää Pyysiäisen sanoin: ” ... uskonnot rakentuvat keskeisesti uskomuksille, jotka ovat ristiriidassa tieteen kanssa. Lisäksi meillä on hyviä syitä pitää tieteellisiä uskomuksia tosina ja uskonnollisia enimmäkseen virheellisinä” (s. 192).
Uskonto, moraali ja ateismi
Usein uskonnollisessa ateismikritiikissä oletetaan, että moraali ilman uskontoa on mahdotonta. Tämä on perustavanlaatuinen väärinkäsitys. Moderni kognitiivinen ihmistiede, erityisesti evoluutiopsykologia, on osoittanut, että ihminen on läpikotaisin moraalinen laji. Altruismi kuuluu jokaiseen maapallolla tavattavaan ihmisyhteisöön, niiden uskonnosta riippumatta. Maailmassa on n. 10 000 uskontoa ja ilmeistä onkin, että uskonnolliset moraalisäädökset ovat syntyneet ihmisyhteisöille luonnostaan kehittyvien moraalisten tunteiden ja tapojen pohjalta. Onkin olemassa lukemattomia yleismaailmallisia moraaliperiaatteita, jotka eri uskonnoissa ilmenevät hieman eri muodoissa.
Ihmiset käyttäytyvät kuitenkin valitettavan usein myös moraalittomasti, joskus jopa nimenomaan uskonnon vuoksi. Tärkeimpiä moraalikäyttäytymisen säätelijöitä on ihmisen spontaani jakautuminen sisä- ja ulkoryhmään. Useimmiten ulkoryhmän jäseniä ei lueta moraalin ”sisäpiiriin” ja varsin monessa tapauksessa heidät jopa epäinhimillistetään. Taustalla voi olla uskonto tai jonkinlainen muu ideologia, mutta kiistatonta on, että erityisesti jyrkkä uskonnollisuus on omiaan voimistamaan ihmislajin luontaista vastakkainasettelua sisä- ja ulkoryhmään, ikävine seurauksineen.
Moraalisuuteemme liittyen piispa Huovinen syyttää ateisteja erinäisistä moraalittomista silmänkääntötempuista, joista hän itsekään ei ole vapaa. On tietenkin selvää, että kirjoittaja pyrkii retorisesti vakuuttamaan lukijansa sanomistensa laadusta ja perusteista. On kuitenkin tarkasteltava argumentteja – ei retorisia temppuja. On kritisoitava väitteitä, ei väitteiden esittäjää.
Esimerkkinä todettakoon, miten piispa kirjoituksessaan väittää, ettei Dawkins teoksessaan osoittaisi ”samaa nöyryyttä puhuessaan itse luonnontieteellisistä teorioista”. Mutta Dawkinshan osoittaa juuri tätä teoksessaan, kuvatessaan tieteellisen metodin sekä tiedon eroa dogmaattiseen uskoon! Tästä Huovinen siirtyy suoraan hyökkäykseen: ”Vaikka väkivallantekijät voivatkin perustella toimintansa uskonnollisilla perinteillä ja löytää niistä inspiraatiota, tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että uskonnot olisivat lähtökohtaisesti sen väkivaltaisempia kuin ihminen yleensä.”
Olemme tästä jyrkästi eri mieltä. Yleensä pahat ihmiset, riippumatta maailmankatsomuksestaan, tekevät pahoja tekoja ja hyvät ihmiset hyviä tekoja. Voimakkaat uskonnon muodot sen sijaan saavat myös hyvät ihmiset tekemään pahoja tekoja, vaikkapa lentämään pilvenpiirtäjää päin huutaen ”Jumala on suuri!”
Uskonnon, pyhän dogmin, asemaan nostettu ideologia ajaa ihmisen terrorismiin ja fanatismiin tai väkivallan ihannointiin. Suomalaisena esimerkkinä voisi mainita ateistiksi tunnustautuvan Pentti Linkolan, joka on tehnyt itsestään muun luomakunnan yläpuolella olevan ”syväekologisen Jumalan”, jolla on oikeus sanella, miten evoluution pitäisi maapallolla edetä. Linkolan ateismi voidaan asettaa kyseenalaiseksi juuri mainitun uskonnollisen dogmin asemaan nostetun poliittis-ekologisen ideologian takia. Lisäksi on syytä mainita, ettei Hitler ollut ateisti. Tämän myös Dawkins ja muut angloamerikkalaiset uskontokriitikot ovat toistuvasti todenneet, mutta heitä arvostelevat piispat eivät näytä sitä huomanneen.
Totta on sen sijaan, että väkivaltaa on sielläkin, missä ei ole uskontoa (emme tiedä kenenkään muuta väittäneen) ja kaikkien maailmankatsomusten oikeuttamatonta väkivaltaa tulee tietenkin arvostella sekä vastustaa.
Huovinen jatkaa, ettei ”Dawkins ei myönnä, että ateismi voisi innoittaa väkivaltaan.” Jälleen puuttuu tekstuaalinen tuki ja kuten todettua, käsitteleehän myös Dawkins kirjassaan Stalinin terroria. Herääkin kysymys, onko Huoviselta jäänyt koko kirja lukematta.
Stalin oli varmasti ateisti ja Dawkinsille sekä meille on itsestään selvää, että kommunistinen historianfilosofia innostaa diktatuuriin ja sitä tukevaan väkivaltaan. Mutta kommunismi onkin eräänlainen sekulaarinen uskonto ja ”tieteellinen ateismi” pelkkä pseudotiede nimestään huolimatta – aivan kuten ”tieteellinen kommunismikin”.
Ateisti tai teisti voi olla miten moraaliton (tai moraalinen) tahansa. Metafyysisestä maailmankuvakannasta ei vielä seuraa mitään välttämätöntä yhtä moraalia. Hitler tunnustautui kristityksi (ks. Taisteluni) ja häntä tuki ennen muuta katolinen Etelä-Saksa, ei esimerkiksi työväenliikkeen Berliini. Katolinen kirkko ei koskaan exkommunikoinut Hitleriä eikä muitakaan natseja. Näistä faktoista ei luonnollisestikaan seuraa, että kristityt olisivat natseja, yhtä vähän kuin että ateistit olisivat kommunisteja.
Lopulta Huovinen väittää, että ”Dawkinsin missio on kitkeä pois kaikki olemassa oleva uskonnollisuus ja siten tehdä maailmasta onnellinen paikka.” Piispa ei todellakaan tunne ateismia ja modernia vapaa-ajattelua. Uusateistinen uskontokritiikki ei tarkoita uskonnon saati uskovaisten tuhoamista. Vapaa-ajattelu on nykymaailman aseistettujen uskontojen ja itsemurhapommittajien keskellä pasifistinen liike, joka sanoo uskovaisille: luopukaa rauta-aikaisesta maailmankuvastanne ja patriarkaalisesta moraalistanne! Perustakaamme yhdessä maailmanlaajuinen vapaa yhteiskunta, jossa tiede ja sekulaarisuus yhdistävät ihmiskuntaa siinä, missä uskonnollisen ilmoituksen oletettu totuus sitä hajottaa!
Jussi K. Niemelä on tietokirjailija, päätoimittaja ja Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja. Tapani Hietaniemi on Helsingin yliopiston sivilisaatiohistorian dosentti ja Jyväskylän yliopiston yhteiskuntapolitiikan dosentti.
Kanava 2/09
Piispa Eero Huovinen käsitteli uusateismin, tieteen ja uskonnon suhdetta artikkelissaan ”Uusateismin haaste” (Kanava 9/2008). Kirjoitus sisälsi monia tärkeitä oivalluksia, mutta myös lukuisia ongelmallisia näkemyksiä. Vastaamme tässä esseessä Huovisen haasteeseen hänen toivomassaan dialogin hengessä.
Huovinen toteaa, että kovan retoriikan ja taistelumielen asemesta pitäisi edetä avoimeen ajatustenvaihtoon. Tämä on kannatettavaa, mutta toisaalta piispa itsekään ei näytä täysin vapautuneen taistelumielestään. Huovisen kollega Mikko Heikka on retoriikassaan vielä kovempi ja taistelumielisempi ja hyökkää Suomen Kuvalehden kolumneissaan uusateismin ”neljän ratsumiehen” eli Richard Dawkinsin, Daniel C. Dennettin, Sam Harrisin ja Christopher Hitchensin kimppuun ilman riittäviä perusteita.
Ongelmallinen on jo se Huovisen ja Heikan väite, että Dawkinsin ja kumppaneiden kritiikki olisi relevanttia vain anglosaksisessa kulttuuripiirissä. Skepsis ry:n vuoden 2008 Huuhaa-palkinnon saanut Kustannus Oy Uusi Tie on julkaissut professori Tapio Puolimatkan teokset Usko, tiede ja Raamattu sekä Usko, tiede ja evoluutio, jotka vastaansanomattomasti osoittavat, miten kreationismi ja tieteen metodiikan ohittaminen tekevät tuloaan myös Suomeen. Puolimatka on avoimesti kristitty ja hän pyrkii ajamaan luoja-Jumalaansa tieteeseen tavalla, joka on kuin suoraan Yhdysvalloissa toimivan älykkään suunnittelun pääideologien oppikirjasta.
Tiede ja uskonto
A-teismi tarkoittaa teismin, jumaluskon puuttumista. Teismi/a-teismi jakaa aristoteelisessa logiikassa mahdollisen maailman kahteen osaan yhden ominaisuuden perusteella. Toisin kuin Huovinen esittää, agnostismi ei ole kolmas keskitie, vaan pikemminkin ristiintaulukointi: on olemassa sekä agnostistista ateismia että agnostisista teismiä.
Tunnustaudemme ateisteiksi (tai, kuten nykykeskustelussa sanotaan: olemme ”bright”), mutta emme pidä Jumalan olemassaoloa ”mahdottomana”, kuten Huovinen luulee, vaan äärimmäisen epätodennäköisenä, kuten saunatonttujen, kentaurien, keijukaisten, haamujen ja Immanuel Kantin ”kultaisen vuoren” olemassaoloa. Lisäksi katsomme, että jotkut jumalat ovat todennäköisempiä kuin toiset: esimerkiksi einsteinilaisen panteistisen jumalan (jumala = luonto) todennäköisyys on jopa tasan 1. Pitää muistaa, että jonkin olemassa olevan, havaittavan seikan nimittäminen Jumalaksi ei tee siitä Jumalaa. Ihmisyksilöitäkin jumaloidaan ja kutsutaan jumaliksi.
Aivan eri asia on sellaisen Jumalan olettaminen, joka
a) on luonut maailmankaikkeuden - ja samalla luonut sen ihmiskunnan pelastusnäyttämöksi
b) johtaa maailmankaikkeuden kehitystä
c) sekä kaitselmuksena johtaa ihmiskunnan historiaa
d) on ilmoituksessaan älyllisesti ja moraalisesti oikeassa
e) on moraalin välttämätön lähde
f) vastaa ihmisten rukouksiin.
Suunnilleen tällaiseen Jumalaan uskotaan Abrahamin uskonnoissa: juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa, ainakin niiden valtavirrassa. Tällaiseen Jumalaan kohdistuva kritiikki on esitetty erinomaisen selkeästi ”viidennen ratsumiehen”, Victor J. Stengerin, (johon Dawkinskin näyttää tukeutuvan) kirjassa: God: The Failed Hypothesis - How Science Shows That God Does Not Exist (Prometheus Books 2007).
Väitteet (a-f) ovat hypoteeseja, joita voidaan empiirisesti testata - ja on testattukin. Kaikkia näitä kysymyksiä tutkittaessa maailmankaikkeuden, luonnon ja ihmisen historia näyttää juuri siltä, millainen se olisi ilman Jumalaa. Paitsi että kuvatun kaltaisen Jumalan todennäköisyys on äärimmäisen pieni, ei sellaisen Jumalan puolesta ole myöskään olemassa minkäänlaista evidenssiä. Stengerin kirja tekee selvää jälkeä a-f –Jumalasta.
Huovinen näyttää artikkelissaan ainoastaan toistavan paleontologi Stephen Jay Gouldin aikoinaan lanseeraamaa teesiä "non-overlapping magisteria” (NOMA) tieteestä ja uskonnosta; ne ovat teesin mukaan valtakuntia, jotka eivät ole päällekkäisiä. Koko Huovisen argumentaatio seisoo ja luhistuu teesin myötä. Piispa tekee Jumalastaan täysin tuonpuoleisen, maailmaan vaikuttamattoman ja sanoin kuvaamattoman, jota voidaan lähestyä ainoastaan täysmystisesti, tunteen asiana.
Toisin sanoen Huovinen Dawkinsin ”materialistista lähtöoletusta” kritisoidessaan ajautuu ongelmiin, joita uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäinen esittelee Vartija-lehden 120-vuotisjuhla-artikkelissaan ”Missä hän on nyt?” (Vartija 5-6/2008, s. 185-193). Piispa pyyhkii Jumalansa havaittavasta todellisuudesta ja päätyy puolustamaan tuonpuoleista, maailmankaikkeuteen mitenkään vaikuttamatonta abstraktia käsitettä, mielikuvaa ja tunnetta. Mutta Jumala, joka ei ole millään tavoin kausaalisesti läsnä materiaalisessa todellisuudessa, ei ole kristinuskon Jumala. Se on epämääräinen uusdeistinen käsite, joka lisäksi edustaa Huovisen muuten ansiokkaasti esittelemää fideismiä, joka tietenkin johtaa täydelliseen tieto-opilliseen relativismiin.
Mikä tahansa tosiasiaväite, jota ei voida tieteen metodein tarkastella tai tutkia, ja jota pyritään puolustamaan fideistisin argumentein, on yhtä toivoton. Fideismin rationaalista kritiikkiä kaihtava Jumala on yhtä epätodennäköinen kuin yksisarvinen, hammaskeiju tai sinipiika. Tiedämme toki nimenomaan luonnontieteen edistymisen ansiosta, että teologien ja piispain vesitetty Jumalusko – käytännössä ateismia lähestyvä uusdeismi – on suoraa seurausta uskonnon epätoivoisesta puolustustaistelusta. Nykyiset oppineet teologit olisivat vielä keskiajalla olleet kerettiläisiä ja he olisivat joutuneet inkvisition käsittelyyn. Ja mitä useampia ominaisuuksia Jumalalle vastaavasti postuloidaan, sitä epätodennäköisemmäksi Jumala tulee. Tätä Dawkinsin perusargumenttia hänen teologikriitikkonsa eivät mitenkään tunnu ymmärtävän – tai sitten he eivät halua sitä ymmärtää. Tämä johtuu tietenkin siitä, että seuraukset argumentin sisäistämisestä ovat teismille kohtalokkaat.
Huovinen jopa kysyy: ”Ajattelevatko uusateistit, että luonnontieteet voivat ratkaista myös metafyysisiä kysymyksiä? Eivät varsinaisesti, sillä heidän mielestään metafysiikkaa ei ole. Kaikki on luonnollista.”
Toki ”olevaisen olemusta”, jos metafysiikka siksi määritellään, voi aivan hyvin pohtia. Siitä, että pyrimme perustelemaan maailmankuvamme ja –katsomuksemme luonnollisesti eli naturalistisesti (tätä tarkoittaa ”bright”), ei seuraa, että a priori torjuisimme vastaväitteet mahdottomiksi. Stengeriä seuraten tiede voi tutkia myös yliluonnollisia syitä ja hyväksyä ne jopa selityksiksi, mikäli mitkään muut selitykset eivät toimi. Näin esimerkiksi Harvardissa on tutkittu rukousten toimivuutta. Mitään näyttöä niiden parantavasta voimasta ei kuitenkaan ole löytynyt. Tieteen metodi on taas kerran osoittanut, että uskonto ja tiede eivät ole NOMA:n erottamia entiteettejä.
Huovinen toteaa, että ”filosofiassa ja teologiassa kysymystä Jumalan olemassaolosta ei yleensä lueta luonnontieteiden alaan. Luonnontieteet tutkivat materiaalista ja verifioitavissa olevaa todellisuutta. Niiden luonteeseen ei kuulu ottaa kantaa ns. tuonpuoleisiin asioihin, joihin metafysiikka ja kysymys Jumalasta kuuluvat.”
Juuri tässä on perusvirhe. Aina, kun uskonto tai oikeastaan uskova henkilö – tai oikeastaan kuka tahansa henkilö – esittää maailmankaikkeuden tosiasioihin liittyvän sisällöllisen väitteen Jumalasta, on se hypoteesina testattavissa kuten mikä tahansa mitä tahansa oliota koskeva näkemys. Tätä korostaa myös Ilkka Pyysiäinen artikkelissaan. Millainen on Jumala, joka on kaiken empiirisen ”takana”? Pyysiäinen kommentoi lakonisesti, että sellainen Jumala kuulostaa kovasti uusdeismiltä. ”Jumala on olemassa, mutta hän ei voi tehdä mitään. Heti, jos hänen väitetään tekevän jotakin maailmassa, asiaa pitäisi voida tutkia empiirisesti. Tosiasia on, että minkäänlaista Jumalaa ei tarvita fysiikan yhtälöihin tai biologian teorioihin. Maailman toiminta on kuvattavissa ilman Jumalaa ja se jopa tunnetaan jo varsin perinpohjaisesti; mitään suuria salaisuuksia ei enää ole” (s. 187).
Jumala-kysymys tieteessä
Luonnontieteen voittokulun myötä oppineen teologin sydämen syövereihin jää ainoastaan tunne siitä, että jonkinlaisen jumalan on oltava olemassa, tosiasioista huolimatta. Kyseinen jumala sattuu esimerkiksi piispa Heikan ja Huovisen sekä professori Tapio Puolimatkan kohdalla olemaan kristinuskon Jumala. Luultavasti piispat hyväksyvät väitteemme, että mikäli he olisivat sattuneet syntymään Saudi-Arabiassa, heidän tunteensa kohdistuisi Koraanin wahhabilaisesti tulkittuun Allahiin. Fideismin avulla ei tietenkään ole mitään keinoa osoittaa kumpaakaan tunnetta vääräksi, mutta sen sijaan luonnontieteen ja rationaalisen ajattelun keinoin molempien jumaluuksien olemassaolo voidaan perustellusti kyseenalaistaa.
Pyysiäinen jatkaa (s. 189): ”Jumalan käsitettä voidaan tietysti muokata niin, että siitä tulee helpompi puolustaa, mutta tällöin emme enää ole kiinnostuneita tietystä todellisuuden ilmiöstä vaan pelkän käsitteen puolustamisesta. Ja sitähän voi aina jatkaa loputtomiin kun vain käsitettä rukataan jatkuvasti.” Huovinen puolestaan esittää, että ”Dawkins näyttää pitävän Jumalaa havaittavaan todellisuuteen kuuluvana oliona. Vain tällöin hänen päättelynsä voisi edes teoriassa olla perusteltu.”
Juuri tässä kohdassa luonnontieteisiin nojaavia uusateisteja arvostelevat kristilliset filosofit, kasvatustieteilijät, teologit ja piispat tekevät virheensä. Kuten todettua, tietenkään luonnontiede ei käsittele asioita, jotka eivät ole todellisuuteen kuuluvia. Mutta tuollaiseen määrittelyyn ajautuva teologi on siis oikeastaan tehnyt jo meidän ateistien työn – hän on poistanut Jumalan todellisuudesta ja on lähestulkoon itsekin ateisti (tai ainakin ”uusdeisti”, Pyysiäisen termiä lainaten).
Lisäksi toisin kuin Huovinen väittää, suuret monoteistiset uskonnot nimenomaan opettavat, että Jumala loi maailman, vieläpä ihmisen pelastuksen näyttämöksi, ja ohjaa luonnon sekä ihmisen kehitystä, vastaa rukouksiin ja on moraalimme välttämätön lähde. Tällaisen uskonnon kohtaamme kaikkialla.
Huovisen oma mystinen Jumala ei ole hänen uskontonsa alkuperäinen Jumala, vaan oppineiden teologien ja erityisesti luonnontieteiden paljastamien tosiseikkojen vesittämä käsitteellinen, ”teologisesti korrekti” abstraktio. Silti Huovinen katsoo aiheelliseksi syyttää Dawkinsia epäloogisuudesta: ”Dawkinsin logiikka joutuu vaikeuksiin. Voidaan asettaa vastakysymys: toimivatko havaittavan todellisuuden lainalaisuudet puhuttaessa tuonpuoleisesta Jumalasta?”
Mikäli Huovisen Jumalalla ei ole mitään yhteyttä tämänpuoliseen, ei häntä voi tutkia, mutta lisäksi ei hänestä silloin myöskään voida järkevästi edes puhua. Päädytään Ludwig Wittgensteinin kuuluisaan lausahdukseen: ”Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava!” Tältä pohjalta dialogi käy tai oikeastaan tehdään mahdottomaksi.
Jumalakysymys luonnontieteessä on paljon paremmin perustelu kuin piispat antavat ymmärtää. Asia voidaan tiivistää Pyysiäisen sanoin: ” ... uskonnot rakentuvat keskeisesti uskomuksille, jotka ovat ristiriidassa tieteen kanssa. Lisäksi meillä on hyviä syitä pitää tieteellisiä uskomuksia tosina ja uskonnollisia enimmäkseen virheellisinä” (s. 192).
Uskonto, moraali ja ateismi
Usein uskonnollisessa ateismikritiikissä oletetaan, että moraali ilman uskontoa on mahdotonta. Tämä on perustavanlaatuinen väärinkäsitys. Moderni kognitiivinen ihmistiede, erityisesti evoluutiopsykologia, on osoittanut, että ihminen on läpikotaisin moraalinen laji. Altruismi kuuluu jokaiseen maapallolla tavattavaan ihmisyhteisöön, niiden uskonnosta riippumatta. Maailmassa on n. 10 000 uskontoa ja ilmeistä onkin, että uskonnolliset moraalisäädökset ovat syntyneet ihmisyhteisöille luonnostaan kehittyvien moraalisten tunteiden ja tapojen pohjalta. Onkin olemassa lukemattomia yleismaailmallisia moraaliperiaatteita, jotka eri uskonnoissa ilmenevät hieman eri muodoissa.
Ihmiset käyttäytyvät kuitenkin valitettavan usein myös moraalittomasti, joskus jopa nimenomaan uskonnon vuoksi. Tärkeimpiä moraalikäyttäytymisen säätelijöitä on ihmisen spontaani jakautuminen sisä- ja ulkoryhmään. Useimmiten ulkoryhmän jäseniä ei lueta moraalin ”sisäpiiriin” ja varsin monessa tapauksessa heidät jopa epäinhimillistetään. Taustalla voi olla uskonto tai jonkinlainen muu ideologia, mutta kiistatonta on, että erityisesti jyrkkä uskonnollisuus on omiaan voimistamaan ihmislajin luontaista vastakkainasettelua sisä- ja ulkoryhmään, ikävine seurauksineen.
Moraalisuuteemme liittyen piispa Huovinen syyttää ateisteja erinäisistä moraalittomista silmänkääntötempuista, joista hän itsekään ei ole vapaa. On tietenkin selvää, että kirjoittaja pyrkii retorisesti vakuuttamaan lukijansa sanomistensa laadusta ja perusteista. On kuitenkin tarkasteltava argumentteja – ei retorisia temppuja. On kritisoitava väitteitä, ei väitteiden esittäjää.
Esimerkkinä todettakoon, miten piispa kirjoituksessaan väittää, ettei Dawkins teoksessaan osoittaisi ”samaa nöyryyttä puhuessaan itse luonnontieteellisistä teorioista”. Mutta Dawkinshan osoittaa juuri tätä teoksessaan, kuvatessaan tieteellisen metodin sekä tiedon eroa dogmaattiseen uskoon! Tästä Huovinen siirtyy suoraan hyökkäykseen: ”Vaikka väkivallantekijät voivatkin perustella toimintansa uskonnollisilla perinteillä ja löytää niistä inspiraatiota, tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että uskonnot olisivat lähtökohtaisesti sen väkivaltaisempia kuin ihminen yleensä.”
Olemme tästä jyrkästi eri mieltä. Yleensä pahat ihmiset, riippumatta maailmankatsomuksestaan, tekevät pahoja tekoja ja hyvät ihmiset hyviä tekoja. Voimakkaat uskonnon muodot sen sijaan saavat myös hyvät ihmiset tekemään pahoja tekoja, vaikkapa lentämään pilvenpiirtäjää päin huutaen ”Jumala on suuri!”
Uskonnon, pyhän dogmin, asemaan nostettu ideologia ajaa ihmisen terrorismiin ja fanatismiin tai väkivallan ihannointiin. Suomalaisena esimerkkinä voisi mainita ateistiksi tunnustautuvan Pentti Linkolan, joka on tehnyt itsestään muun luomakunnan yläpuolella olevan ”syväekologisen Jumalan”, jolla on oikeus sanella, miten evoluution pitäisi maapallolla edetä. Linkolan ateismi voidaan asettaa kyseenalaiseksi juuri mainitun uskonnollisen dogmin asemaan nostetun poliittis-ekologisen ideologian takia. Lisäksi on syytä mainita, ettei Hitler ollut ateisti. Tämän myös Dawkins ja muut angloamerikkalaiset uskontokriitikot ovat toistuvasti todenneet, mutta heitä arvostelevat piispat eivät näytä sitä huomanneen.
Totta on sen sijaan, että väkivaltaa on sielläkin, missä ei ole uskontoa (emme tiedä kenenkään muuta väittäneen) ja kaikkien maailmankatsomusten oikeuttamatonta väkivaltaa tulee tietenkin arvostella sekä vastustaa.
Huovinen jatkaa, ettei ”Dawkins ei myönnä, että ateismi voisi innoittaa väkivaltaan.” Jälleen puuttuu tekstuaalinen tuki ja kuten todettua, käsitteleehän myös Dawkins kirjassaan Stalinin terroria. Herääkin kysymys, onko Huoviselta jäänyt koko kirja lukematta.
Stalin oli varmasti ateisti ja Dawkinsille sekä meille on itsestään selvää, että kommunistinen historianfilosofia innostaa diktatuuriin ja sitä tukevaan väkivaltaan. Mutta kommunismi onkin eräänlainen sekulaarinen uskonto ja ”tieteellinen ateismi” pelkkä pseudotiede nimestään huolimatta – aivan kuten ”tieteellinen kommunismikin”.
Ateisti tai teisti voi olla miten moraaliton (tai moraalinen) tahansa. Metafyysisestä maailmankuvakannasta ei vielä seuraa mitään välttämätöntä yhtä moraalia. Hitler tunnustautui kristityksi (ks. Taisteluni) ja häntä tuki ennen muuta katolinen Etelä-Saksa, ei esimerkiksi työväenliikkeen Berliini. Katolinen kirkko ei koskaan exkommunikoinut Hitleriä eikä muitakaan natseja. Näistä faktoista ei luonnollisestikaan seuraa, että kristityt olisivat natseja, yhtä vähän kuin että ateistit olisivat kommunisteja.
Lopulta Huovinen väittää, että ”Dawkinsin missio on kitkeä pois kaikki olemassa oleva uskonnollisuus ja siten tehdä maailmasta onnellinen paikka.” Piispa ei todellakaan tunne ateismia ja modernia vapaa-ajattelua. Uusateistinen uskontokritiikki ei tarkoita uskonnon saati uskovaisten tuhoamista. Vapaa-ajattelu on nykymaailman aseistettujen uskontojen ja itsemurhapommittajien keskellä pasifistinen liike, joka sanoo uskovaisille: luopukaa rauta-aikaisesta maailmankuvastanne ja patriarkaalisesta moraalistanne! Perustakaamme yhdessä maailmanlaajuinen vapaa yhteiskunta, jossa tiede ja sekulaarisuus yhdistävät ihmiskuntaa siinä, missä uskonnollisen ilmoituksen oletettu totuus sitä hajottaa!
Jussi K. Niemelä on tietokirjailija, päätoimittaja ja Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja. Tapani Hietaniemi on Helsingin yliopiston sivilisaatiohistorian dosentti ja Jyväskylän yliopiston yhteiskuntapolitiikan dosentti.
Atheist Bus Campaign Launched in Finland
To donate, just click the banner below. (English info coming soon!) Thanks!
16 February 2009
20 January 2009
Pseudohistoriaa ja poliittista propagandaa
(Skeptikko 6/2008)
Dosentti Johan Bäckmanin hämmentävä kirja ”Pronssisoturi – Viron patsaskiistan tausta ja sisältö” (Tarbeinfo 2008) kertoo parin vuoden takaisesta kriisistä, joka liittyi neuvostoaikaisen muistomerkin siirtämiseen Tallinnassa. Teos on yliopistodosentin kirjoittamaksi äärimmäisen omituinen. Tekijällä näyttää olevan kirjan kirjoittamisen motiivina poliittinen agenda ja ideologia sumentaa hänen arvostelukykynsä täysin. Väitteet ovat suureksi osaksi täyttä huuhaata ja suosittelenkin Bäckmanin lukemista huumorimielessä. Tietenkään virolaiset eivät välttämättä näe mitään hauskaa siinä, että heitä haukutaan apartheid-järjestelmää kannattaviksi fasisteiksi ja natsimielisiksi holokaustin kieltäjäksi. Viimeksi mainittuihin lukeutuu Bäckmanin mukaan myös Viron entinen presidentti Lennart Meri, mikä antaa totuudenmukaisen kuvan teoksen tasosta.
Erkki Haapaniemen oivallinen arvio (Humanisti 3/2008) dosentti Bäckmanin kirjasta on itse asiassa paljon parempi kuin itse kirja. Haapaniemi on myös paljon parempi kirjoittaja ja terävämpi ajattelija kuin Bäckman. Ihmettelenkin syvästi, miksei Haapaniemellä ole akateemista virkaa, koska Bäckmanilla on sentään dosentuuri. Tämä kertoo jotakin yliopiston eräiden laitosten tilasta. Huuhaa-palkinnon juuri saanut professori Tapio Puolimatkan kirjaparivaljakko ei siis ole poikkeus akateemisen, pseudotieteellisen ja ideologisesti motivoituneen huuhaan saralla. Vaikka dosentti Bäckman ei ole historian tutkija, opettaa hän Viron ja Venäjän oikeussosiologiaa Helsingin yliopistolla ja toimii lisäksi kriminologian dosenttina Turun ja Joensuun yliopistoilla. Tämä on suoranainen skandaali, ottaen huomioon ”Pronssisoturissa” esitetyt räikeät valheet ja propagandistiset vääristelyt.
Miehittikö Neuvostoliitto Viron?
Tekijän yksi poskettomimmista väitteistä ja samalla kirjan kantava teema on se, ettei Neuvostoliitto koskaan miehittänyt Viroa. Sen sijaan Neuvostoliitto kuulemma vapautti Viron ja miehitys on pelkkä natsimyytti. Bäckman toistaa läpi kirjan, miten virolaiset ovat fasisteja ja natsimielisiä holokaustin kieltäjiä. Historiaa käsitellään siten, että muutama virolaisnatsi mainitaan ja heitä sitten solvataan. Tästä yleistetään rankasti koko kansaan ja myös suomalaiset saavat osansa. Natseja on joka nurkan takana. Kirjailija Mika Waltarikin paljastuu natsiksi. Mielenkiintoista.
Tosiasiat ovat tietenkin tosiasioita, eikä Bäckman niitä propagandallaan muuksi voi muuttaa. Historiankirjoitus ei toimi neuvostomielisten, ”russofobiasta” tai ”sovietofobiasta” vaahtoavien dosenttien ja toimittajien ehdoilla, onneksi. Mutta jos ja kun historiaa tarkastellaan neuvostomielisten silmälasien läpi, näyttäytyy kaikki tietenkin aivan uudessa valossa. Jälki on karmeaa, paikoitellen lukukelvotonta paasausta. En muista koskaan kärsineeni niin paljon lukemisesta kuin ”Pronssisoturia” viikkotolkulla iltapuhteena pakertaessani. Kärsivällisyys oli jatkuvasti koetuksella, mutta taistelin ja sain roskan vihdoin viikkojen tankkaamisen jälkeen väkisin luettua. Se oli kirjan paras anti – lukemisen lopettaminen. Oli äärimmäisen mukavaa palata laatukirjallisuuden pariin dosentti Bäckmanin ala-arvoisen hengentuotteen jälkeen.
Historiallinen fakta asiassa on se, että II maailmansodan alkaessa Viro tahtoi pysytellä puolueettomana, mutta joutui pakon edessä solmimaan Neuvostoliiton kanssa yhteistyö- ja tukikohtasopimuksen vuonna 1939. Neuvostoliitto marssittikin Viroon 25 000 sotilasta suljettuihin tukikohtiin 18. lokakuuta 1939 alkaen. Todettakoon vielä se, että Virolla oli tuolloin rauhanaikaisena vahvuutena jatkuvasti palveluksessa vain 15 000 sotilasta, joten voimatasapainosta ei todellakaan voida puhua.
Kesäkuussa 1940 suomalaisten varsin hyvin muistama herra Molotov esitti Virolle uhkavaatimuksen, jossa naapurivaltiota syytettiin yhteistyösopimuksen rikkomisesta ja vaadittiin vielä lisäneuvostojoukkojen sijoittamista Viroon. Maan hallitus totesi vastarinnan mahdottomaksi ja Neuvostoliiton vaatimus hyväksyttiin. Muuta vaihtoehtoa ei yksinkertaisesti virolaisilla ollut.
Näin ollen 17. kesäkuuta–21. kesäkuuta 1940 Viroon saapui n. 90 000 neuvostosotilasta lisää. Tämän myötä Virossa olevien puna-armeijan joukkojen määrä oli jo yli 100 000 sotilasta eli maa oli miehitetty.
Elokuussa 1940 Virosta tuli neuvostotasavalta. Puna-armeijan ja Neuvostoliiton salaisen poliisin toimesta aloitettiin välittömästi laajamittaiset puhdistukset. Koko Viron tasavallan poliittinen ja taloudellinen eliitti ammuttiin tai vietiin Siperiaan; heidän joukossaan 400 juutalaista, joita syytettiin sionismista ja neuvostovaltion pettämisestä. Valtiorakenteet ja oikeusjärjestelmä tuhottiin. Presidentti Konstantin Päts perheineen vietiin Venäjälle vankilaan. Päts kuoli myöhemmin Venäjällä Neuvostoliiton salaisessa mielisairaalassa.
Viron neuvostoliittolaistaminen keskeytyi kolmeksi vuodeksi Saksan vallattua Baltian kesällä 1941. Saksalaismiehityksen aikana Virossa toimi saksalaisten alaisuudessa virolaisjohtoinen nukkehallinto. Sen johdossa oli vapaussoturien liikkeen (vapsien) johtohahmoihin kuulunut Hjalmar Mäe.
Saksan miehityksen aikana Viro oli ensimmäinen maa, josta juutalaiset (noin 950–1000 henkilöä) poistettiin kokonaan vuoden 1941 aikana, mikä todettiin Wannseen pöytäkirjoissa 20. tammikuuta1942. Tätä dosentti Bäckman kutsuu holokaustiksi ja juuri tämä on hänelle todiste virolaisten ”fasismista”. Kansallissosialismi ja antisemitismi oli kuitenkin vuonna 1933 Viron tasavallassa julistettu rikolliseksi toiminnaksi ja kotirauhaa rikkovaksi ideologiaksi. Neuvostoliitto otti Viron haltuunsa uudelleen syyskuussa 1944, kun Suomi solmi aselevon itänaapurinsa kanssa syyskuun alkupuolella.
Neuvostojärjestelmä pystytettiin Viroon todenteolla vasta II maailmansodan jälkeen 1940-luvun lopussa. Kymmeniä tuhansia virolaisia karkotettiin Siperiaan, kuten Stalinilla oli tapana, ja virolaisten maatilat muutettiin neuvostokollektiiveiksi. Vielä 1980-luvulla Moskovan keskushallinto pyrki aggressiivisesti pyyhkimään Viron neuvostotasavallasta ei-venäläiset eli virolaiset kulttuuripiirteet kokonaan pois.
Mitään näistä historiallisista faktoista ei Bäckmanin kirjasta löydy. Sen sijaan propagandaa natseista ja fasismista sekä sankarillisten neuvostoliittolaisten ”vapauttajien” toiminnasta riittää. On päivänselvää, että kirjoittajalla on poliittinen agenda, jolloin historiallinen totuus asiasta saa väistyä.
Eljas Erkon sodat
Sivulla 155 dosentti kirjoittaa Eljas Erkon sodista. Näitä varten on kirjaan tehty oikea tietolaatikko. Bäckmanin kirja sisältää runsaasti tällaisia huuhaaväitteitä, joten niitä on syytä tarkastella hieman lähemmin.
Tekijä on jättänyt luettelostaan pois ne sodat, jotka ”Erkko aiheutti ennen vuotta 1924”. Mutta tämän jälkeen Erkko vaikutti maailmanhistoriaan merkittävällä tavalla, mikäli Bäckmania on uskominen.
Tekijä väittää, että Erkko käynnisti Leningradin piirityksen toimiessaan Tallinnan lähetystösihteerinä vuonna 1924. Toimiessaan Helsingin Sanomien päätoimittajana 1927-1938 ”Erkko teki lehdestään maailman neuvostovastaisimman ja natsimielisimmän julkaisun”. Tämän myötä Suomen aivopesty kansa oli ”helppo saada natsien liittolaisiksi piirittämään Leningradia”.
Ulkoministerikaudellaan (1938-1939) Erkko kuulemma aiheutti Talvisodan, koska oli ilkeä Stalinille. Aloittamansa Talvisodan jälkeen, toimiessaan Tukholman lähetystössä, ”Erkko ei osoittanut katumusta”. Mitä tästä seurasi? Toinen maailmansota. Eljas Erkko siis aiheutti Toisen maailmansodan, väittää Bäckman. Hitler näet tuli vasta ”Erkon aloittaman” Talvisodan ansiosta vakuuttuneeksi siitä, että Natsi-Saksa voisi voittaa Neuvostoliiton.
Erkko toimi myös sotavankitoimiston päällikkönä 1941-1942. Bäckmanin mukaan Erkko murhautti tuhansia neuvostoliittolaisia sotavankeja ”näännyttämällä nälkään, ampumalla tai luovuttamalla edelleen Saksan natseille murhattavaksi”.
Niin, Erkko on jatkanut sotaansa vielä kuolemansa jälkeenkin, haudasta käsin, toteaa arvon dosenttimme. ”Erkon sodista puhuminen on kiellettyä Helsingin Sanomien täsmäiskun uhalla ... HS:n pääkirjoitustoimitus on Erkon sodan viimeinen linnake, niin kuin Kuurinmaan natsimotti oli fasismin viimeinen linnake”.
Tässäkin kirjailija on epäjohdonmukainen ja sisäisesti tavattoman ristiriitainen – hänen mukaansa kun virolaiset ja suomalaiset ovat edelleen pitkälti fasisteja.
Onko Viro apartheidvaltio?
Tekijä puhuu Pronssisoturi-kiistasta venäläisenä intifadana, ikään kuin muslimiveljiään kunnioittaen. Kieltämättä Tallinnan mellakoinneissa oli piirteitä, jotka toivat mieleen islamistien riehumisen aina kun heidän uskontoaan ”loukataan”.
Patsaan siirtäminen aiheutti venäläisvähemmistössä närkästystä ja se on ymmärrettävää. Sen sijaan Bäckman jättää tyystin huomiotta sen tosiasian, että Viron venäläisvähemmistö on tullut alunperin maahan valloittajana, miehittäjänä. Virolaiset näkevät Pronssisoturin miehitysvallan symbolina, mutta tätä näkökohtaa dosenttimme ei halua ymmärtää.
Kirjassa tekijä kutsuu Viroa toistuvasti apartheidvaltioksi ja ex-presidentti Lennart Meri on holokaustin kieltäjä sekä valehtelija. Myös muut virolaispoliitikot saavat isän kädestä. On siten hyvin outoa, että Viro hyväksyttiin EU:n ja Naton jäseneksi. Onkin selvää, että Viro on apartheidvaltio vain Bäckmanin ja hänen liittolaistensa tarkoitushakuisessa fantasiamaailmassa, jota kirjakin karmivalla tavalla ilmentää. Tosiasiassa Viro on länsimainen demokratia, oikeusvaltio, josta Suomikin voisi ottaa mallia vaikkapa sananvapaudessa.
Kuvaavaa on, että Bäckmanin valheellinen propagandakirja on julkaistu myös Virossa ja hänen haastattelujaan sekä kirjoituksiaan on julkaistu sikäläisissä lehdissä. Virolaisessa ja venäläisessä mediassa dosentti esiintyy toistuvasti Helsingin yliopiston edustajana ja hakee näin tieteen arvovaltaa pseudotieteellisen ideologiansa tueksi.
Totuusrelativismi kukkii
Dosentti Bäckmanin tapaiset oppineet kirjoittajat tietävät, että pöyristyttävän typerien väitteiden esittäminen ei onnistu ilman historian ja kaiken tiedon suhteellistamista. Tekijä onkin blogillaan avoimesti kertonut edustavansa fantasiakirjallisuutta ja yhdistelevänsä historiaa, kaunokirjallisuutta ja ties mitä. Tässä mielessä hän on sanamagiaa harrastaville postmodernistirelativisteille tyypilliseen tapaan sisäisesti äärimmäisen epäjohdonmukainen ja subjektiivisuuden ylistyksessään vaatii, että hänet otettaisiin vakavasti. Satusetiä ei kuitenkaan voi tieteessä eikä politiikassa ottaa vakavasti, koska tämä johtaisi kaaokseen ja tieteen tuhoon.
Kirjassa on lopussa laaja lähdeluettelo, mutta viitteitä järjettömien väitteiden tueksi ei tietenkään esitetä. Kuviakin löytyy ja niitä on ihan mukava katsella lukukärsimyksen lomassa. Ensi vuoden Huuhaa-palkinto voidaan mielestäni jo nyt päättää, sillä Bäckmanin tekele on mitä karmivin esimerkki akatemiaan pesiytyneestä postmodernista totuusrelativismista, pseudotieteellisestä hapatuksesta ja historiaksi naamioidusta poliittisesta propagandasta.
Vaikka tekijä väittää, ettei hän ole tarkoittanut kirjaansa vakavasti otettavaksi historialliseksi tutkimukseksi, se kuitenkin sellaisena esitetään. Kirjailija on myös eittämättä tosissaan esittämiensä väitteiden suhteen. Kuten todettua, tämä on akateeminen skandaali, koska Johan Bäckman on dosentti ja opettaa propagandaansa välittömästi sivuavaa alaa Helsingin yliopistossa.
Dosentti Johan Bäckmanin hämmentävä kirja ”Pronssisoturi – Viron patsaskiistan tausta ja sisältö” (Tarbeinfo 2008) kertoo parin vuoden takaisesta kriisistä, joka liittyi neuvostoaikaisen muistomerkin siirtämiseen Tallinnassa. Teos on yliopistodosentin kirjoittamaksi äärimmäisen omituinen. Tekijällä näyttää olevan kirjan kirjoittamisen motiivina poliittinen agenda ja ideologia sumentaa hänen arvostelukykynsä täysin. Väitteet ovat suureksi osaksi täyttä huuhaata ja suosittelenkin Bäckmanin lukemista huumorimielessä. Tietenkään virolaiset eivät välttämättä näe mitään hauskaa siinä, että heitä haukutaan apartheid-järjestelmää kannattaviksi fasisteiksi ja natsimielisiksi holokaustin kieltäjäksi. Viimeksi mainittuihin lukeutuu Bäckmanin mukaan myös Viron entinen presidentti Lennart Meri, mikä antaa totuudenmukaisen kuvan teoksen tasosta.
Erkki Haapaniemen oivallinen arvio (Humanisti 3/2008) dosentti Bäckmanin kirjasta on itse asiassa paljon parempi kuin itse kirja. Haapaniemi on myös paljon parempi kirjoittaja ja terävämpi ajattelija kuin Bäckman. Ihmettelenkin syvästi, miksei Haapaniemellä ole akateemista virkaa, koska Bäckmanilla on sentään dosentuuri. Tämä kertoo jotakin yliopiston eräiden laitosten tilasta. Huuhaa-palkinnon juuri saanut professori Tapio Puolimatkan kirjaparivaljakko ei siis ole poikkeus akateemisen, pseudotieteellisen ja ideologisesti motivoituneen huuhaan saralla. Vaikka dosentti Bäckman ei ole historian tutkija, opettaa hän Viron ja Venäjän oikeussosiologiaa Helsingin yliopistolla ja toimii lisäksi kriminologian dosenttina Turun ja Joensuun yliopistoilla. Tämä on suoranainen skandaali, ottaen huomioon ”Pronssisoturissa” esitetyt räikeät valheet ja propagandistiset vääristelyt.
Miehittikö Neuvostoliitto Viron?
Tekijän yksi poskettomimmista väitteistä ja samalla kirjan kantava teema on se, ettei Neuvostoliitto koskaan miehittänyt Viroa. Sen sijaan Neuvostoliitto kuulemma vapautti Viron ja miehitys on pelkkä natsimyytti. Bäckman toistaa läpi kirjan, miten virolaiset ovat fasisteja ja natsimielisiä holokaustin kieltäjiä. Historiaa käsitellään siten, että muutama virolaisnatsi mainitaan ja heitä sitten solvataan. Tästä yleistetään rankasti koko kansaan ja myös suomalaiset saavat osansa. Natseja on joka nurkan takana. Kirjailija Mika Waltarikin paljastuu natsiksi. Mielenkiintoista.
Tosiasiat ovat tietenkin tosiasioita, eikä Bäckman niitä propagandallaan muuksi voi muuttaa. Historiankirjoitus ei toimi neuvostomielisten, ”russofobiasta” tai ”sovietofobiasta” vaahtoavien dosenttien ja toimittajien ehdoilla, onneksi. Mutta jos ja kun historiaa tarkastellaan neuvostomielisten silmälasien läpi, näyttäytyy kaikki tietenkin aivan uudessa valossa. Jälki on karmeaa, paikoitellen lukukelvotonta paasausta. En muista koskaan kärsineeni niin paljon lukemisesta kuin ”Pronssisoturia” viikkotolkulla iltapuhteena pakertaessani. Kärsivällisyys oli jatkuvasti koetuksella, mutta taistelin ja sain roskan vihdoin viikkojen tankkaamisen jälkeen väkisin luettua. Se oli kirjan paras anti – lukemisen lopettaminen. Oli äärimmäisen mukavaa palata laatukirjallisuuden pariin dosentti Bäckmanin ala-arvoisen hengentuotteen jälkeen.
Historiallinen fakta asiassa on se, että II maailmansodan alkaessa Viro tahtoi pysytellä puolueettomana, mutta joutui pakon edessä solmimaan Neuvostoliiton kanssa yhteistyö- ja tukikohtasopimuksen vuonna 1939. Neuvostoliitto marssittikin Viroon 25 000 sotilasta suljettuihin tukikohtiin 18. lokakuuta 1939 alkaen. Todettakoon vielä se, että Virolla oli tuolloin rauhanaikaisena vahvuutena jatkuvasti palveluksessa vain 15 000 sotilasta, joten voimatasapainosta ei todellakaan voida puhua.
Kesäkuussa 1940 suomalaisten varsin hyvin muistama herra Molotov esitti Virolle uhkavaatimuksen, jossa naapurivaltiota syytettiin yhteistyösopimuksen rikkomisesta ja vaadittiin vielä lisäneuvostojoukkojen sijoittamista Viroon. Maan hallitus totesi vastarinnan mahdottomaksi ja Neuvostoliiton vaatimus hyväksyttiin. Muuta vaihtoehtoa ei yksinkertaisesti virolaisilla ollut.
Näin ollen 17. kesäkuuta–21. kesäkuuta 1940 Viroon saapui n. 90 000 neuvostosotilasta lisää. Tämän myötä Virossa olevien puna-armeijan joukkojen määrä oli jo yli 100 000 sotilasta eli maa oli miehitetty.
Elokuussa 1940 Virosta tuli neuvostotasavalta. Puna-armeijan ja Neuvostoliiton salaisen poliisin toimesta aloitettiin välittömästi laajamittaiset puhdistukset. Koko Viron tasavallan poliittinen ja taloudellinen eliitti ammuttiin tai vietiin Siperiaan; heidän joukossaan 400 juutalaista, joita syytettiin sionismista ja neuvostovaltion pettämisestä. Valtiorakenteet ja oikeusjärjestelmä tuhottiin. Presidentti Konstantin Päts perheineen vietiin Venäjälle vankilaan. Päts kuoli myöhemmin Venäjällä Neuvostoliiton salaisessa mielisairaalassa.
Viron neuvostoliittolaistaminen keskeytyi kolmeksi vuodeksi Saksan vallattua Baltian kesällä 1941. Saksalaismiehityksen aikana Virossa toimi saksalaisten alaisuudessa virolaisjohtoinen nukkehallinto. Sen johdossa oli vapaussoturien liikkeen (vapsien) johtohahmoihin kuulunut Hjalmar Mäe.
Saksan miehityksen aikana Viro oli ensimmäinen maa, josta juutalaiset (noin 950–1000 henkilöä) poistettiin kokonaan vuoden 1941 aikana, mikä todettiin Wannseen pöytäkirjoissa 20. tammikuuta1942. Tätä dosentti Bäckman kutsuu holokaustiksi ja juuri tämä on hänelle todiste virolaisten ”fasismista”. Kansallissosialismi ja antisemitismi oli kuitenkin vuonna 1933 Viron tasavallassa julistettu rikolliseksi toiminnaksi ja kotirauhaa rikkovaksi ideologiaksi. Neuvostoliitto otti Viron haltuunsa uudelleen syyskuussa 1944, kun Suomi solmi aselevon itänaapurinsa kanssa syyskuun alkupuolella.
Neuvostojärjestelmä pystytettiin Viroon todenteolla vasta II maailmansodan jälkeen 1940-luvun lopussa. Kymmeniä tuhansia virolaisia karkotettiin Siperiaan, kuten Stalinilla oli tapana, ja virolaisten maatilat muutettiin neuvostokollektiiveiksi. Vielä 1980-luvulla Moskovan keskushallinto pyrki aggressiivisesti pyyhkimään Viron neuvostotasavallasta ei-venäläiset eli virolaiset kulttuuripiirteet kokonaan pois.
Mitään näistä historiallisista faktoista ei Bäckmanin kirjasta löydy. Sen sijaan propagandaa natseista ja fasismista sekä sankarillisten neuvostoliittolaisten ”vapauttajien” toiminnasta riittää. On päivänselvää, että kirjoittajalla on poliittinen agenda, jolloin historiallinen totuus asiasta saa väistyä.
Eljas Erkon sodat
Sivulla 155 dosentti kirjoittaa Eljas Erkon sodista. Näitä varten on kirjaan tehty oikea tietolaatikko. Bäckmanin kirja sisältää runsaasti tällaisia huuhaaväitteitä, joten niitä on syytä tarkastella hieman lähemmin.
Tekijä on jättänyt luettelostaan pois ne sodat, jotka ”Erkko aiheutti ennen vuotta 1924”. Mutta tämän jälkeen Erkko vaikutti maailmanhistoriaan merkittävällä tavalla, mikäli Bäckmania on uskominen.
Tekijä väittää, että Erkko käynnisti Leningradin piirityksen toimiessaan Tallinnan lähetystösihteerinä vuonna 1924. Toimiessaan Helsingin Sanomien päätoimittajana 1927-1938 ”Erkko teki lehdestään maailman neuvostovastaisimman ja natsimielisimmän julkaisun”. Tämän myötä Suomen aivopesty kansa oli ”helppo saada natsien liittolaisiksi piirittämään Leningradia”.
Ulkoministerikaudellaan (1938-1939) Erkko kuulemma aiheutti Talvisodan, koska oli ilkeä Stalinille. Aloittamansa Talvisodan jälkeen, toimiessaan Tukholman lähetystössä, ”Erkko ei osoittanut katumusta”. Mitä tästä seurasi? Toinen maailmansota. Eljas Erkko siis aiheutti Toisen maailmansodan, väittää Bäckman. Hitler näet tuli vasta ”Erkon aloittaman” Talvisodan ansiosta vakuuttuneeksi siitä, että Natsi-Saksa voisi voittaa Neuvostoliiton.
Erkko toimi myös sotavankitoimiston päällikkönä 1941-1942. Bäckmanin mukaan Erkko murhautti tuhansia neuvostoliittolaisia sotavankeja ”näännyttämällä nälkään, ampumalla tai luovuttamalla edelleen Saksan natseille murhattavaksi”.
Niin, Erkko on jatkanut sotaansa vielä kuolemansa jälkeenkin, haudasta käsin, toteaa arvon dosenttimme. ”Erkon sodista puhuminen on kiellettyä Helsingin Sanomien täsmäiskun uhalla ... HS:n pääkirjoitustoimitus on Erkon sodan viimeinen linnake, niin kuin Kuurinmaan natsimotti oli fasismin viimeinen linnake”.
Tässäkin kirjailija on epäjohdonmukainen ja sisäisesti tavattoman ristiriitainen – hänen mukaansa kun virolaiset ja suomalaiset ovat edelleen pitkälti fasisteja.
Onko Viro apartheidvaltio?
Tekijä puhuu Pronssisoturi-kiistasta venäläisenä intifadana, ikään kuin muslimiveljiään kunnioittaen. Kieltämättä Tallinnan mellakoinneissa oli piirteitä, jotka toivat mieleen islamistien riehumisen aina kun heidän uskontoaan ”loukataan”.
Patsaan siirtäminen aiheutti venäläisvähemmistössä närkästystä ja se on ymmärrettävää. Sen sijaan Bäckman jättää tyystin huomiotta sen tosiasian, että Viron venäläisvähemmistö on tullut alunperin maahan valloittajana, miehittäjänä. Virolaiset näkevät Pronssisoturin miehitysvallan symbolina, mutta tätä näkökohtaa dosenttimme ei halua ymmärtää.
Kirjassa tekijä kutsuu Viroa toistuvasti apartheidvaltioksi ja ex-presidentti Lennart Meri on holokaustin kieltäjä sekä valehtelija. Myös muut virolaispoliitikot saavat isän kädestä. On siten hyvin outoa, että Viro hyväksyttiin EU:n ja Naton jäseneksi. Onkin selvää, että Viro on apartheidvaltio vain Bäckmanin ja hänen liittolaistensa tarkoitushakuisessa fantasiamaailmassa, jota kirjakin karmivalla tavalla ilmentää. Tosiasiassa Viro on länsimainen demokratia, oikeusvaltio, josta Suomikin voisi ottaa mallia vaikkapa sananvapaudessa.
Kuvaavaa on, että Bäckmanin valheellinen propagandakirja on julkaistu myös Virossa ja hänen haastattelujaan sekä kirjoituksiaan on julkaistu sikäläisissä lehdissä. Virolaisessa ja venäläisessä mediassa dosentti esiintyy toistuvasti Helsingin yliopiston edustajana ja hakee näin tieteen arvovaltaa pseudotieteellisen ideologiansa tueksi.
Totuusrelativismi kukkii
Dosentti Bäckmanin tapaiset oppineet kirjoittajat tietävät, että pöyristyttävän typerien väitteiden esittäminen ei onnistu ilman historian ja kaiken tiedon suhteellistamista. Tekijä onkin blogillaan avoimesti kertonut edustavansa fantasiakirjallisuutta ja yhdistelevänsä historiaa, kaunokirjallisuutta ja ties mitä. Tässä mielessä hän on sanamagiaa harrastaville postmodernistirelativisteille tyypilliseen tapaan sisäisesti äärimmäisen epäjohdonmukainen ja subjektiivisuuden ylistyksessään vaatii, että hänet otettaisiin vakavasti. Satusetiä ei kuitenkaan voi tieteessä eikä politiikassa ottaa vakavasti, koska tämä johtaisi kaaokseen ja tieteen tuhoon.
Kirjassa on lopussa laaja lähdeluettelo, mutta viitteitä järjettömien väitteiden tueksi ei tietenkään esitetä. Kuviakin löytyy ja niitä on ihan mukava katsella lukukärsimyksen lomassa. Ensi vuoden Huuhaa-palkinto voidaan mielestäni jo nyt päättää, sillä Bäckmanin tekele on mitä karmivin esimerkki akatemiaan pesiytyneestä postmodernista totuusrelativismista, pseudotieteellisestä hapatuksesta ja historiaksi naamioidusta poliittisesta propagandasta.
Vaikka tekijä väittää, ettei hän ole tarkoittanut kirjaansa vakavasti otettavaksi historialliseksi tutkimukseksi, se kuitenkin sellaisena esitetään. Kirjailija on myös eittämättä tosissaan esittämiensä väitteiden suhteen. Kuten todettua, tämä on akateeminen skandaali, koska Johan Bäckman on dosentti ja opettaa propagandaansa välittömästi sivuavaa alaa Helsingin yliopistossa.
Subscribe to:
Posts (Atom)